Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

TULILLE ?

Aluksi :

-Kristitty on sitä mieltä että korkein onni löytyy nöyryydestä, kieltäytymisestä ja inhimillisen halveksunnasta. Pakana liittää korkeimman hyvän henkiseen suuruuteen, fyysiseen vahvuuteen ja kaikkiin niihin ominaisuuksiin, jotka tekevät ihmisestä pelottavan.

-Machiavelliä , vapaasti lainaten


Kun menen metsään, teen tulet ja istun alas niin mikään ei ole keinotekoista. Istuessani siinä liekkien loimussa hiljaa alan samalla havainnoida ympärilläni olevaa luontoa. Liike on lakannut ja on täysin omista kyvyistäni kiinni mitä ympäristöstäni irti saan. Tärkein kyky on kyky pysähtyä ja oivaltaa että maailma ei voi koskaan olla valmis mutta mahdollisuus henkiseen kasvuun lähtee ihmisestä itsestään.
Luonnossa elämys ei ole keinotekoinen. Esimerkiksi talvella vaatii herkkyyttä löytää ympäröivästä luonnosta ylipäätään mitään havainnoitavaa. Keinotekoiseen todellisuuteen tottuneelle kaupunki-ihmiselle luonto on joskus pelottavan vähäeleinen. Luonnossa kokeminen ei olekaan sitä helppoa että astutaan valmiiseen keinotekoiseen ja usein ostettuun kokemukseen jotta päästäisiin joistakin jo aiemmin koetuista negatiivisista asioista edes hetkeksi eroon. Luonnossa on pantava itsensä aidosti likoon takertumatta negatiivisiin ajatuksiin. On uskallettava antaa luonnon vaikuttaa puhdistavasti, rauhassa.

---

Mennyt viikko oli huikea. Elämme Nellimissä 2000-luvun yhtä parhaista lumitalvista ja Kirsin kanssa  myös nautimme siitä.
Perjantaina tein omasta mielestäni yhden upeimmista lenkeistäni täällä koskaan. Hiihtouran pohja oli ajettu kelkalla kovaksi ja niinpä ensin kahlattuani osittain syvässä lumessa Pyhävaaralle pääsin vihdoin juoksemaan koko ympyräreitin Haapakurun kautta kotiin. Kuvassa on lumivalkean riekon jälkiä vaaran rinteeltä ja video on vaaran päältä.




Olin kirjoittanut tämän tekstin valmiiksi aiemmin viikolla. Alkuperäisestä jätin jäljelle kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä kappaletta. Välissä olleet kappaleet käsittelivät kaikkea sitä ajankohtaista mustaa paskaa mitä viikolla mediassa on lapioitu. Autoveroja, Trumppia ja vaikka mitä.
En yksinkertaisesti pysty menneen lumenvalkoisen viikon jälkeen julkaisemaan moista paskaa blogissani. Luettuani aiemmin kirjoittamani rivit olen varma että aliarvioisin lukijoitani joten deletoin kaiken.
Sensijaan pyrin kääntämään ajatuksenne positiivisuuteen ja parempaan huomiseen. Nauttikaa elämästänne, treenatkaa ulkona ja sisällä ja pitäkää toisistanne huolta.
Mukaan liitän pari kuvaa sunnuntain kelkkaretkestä. Meillä oli Kirsin kanssa hauskaa ja hirveä hikikin tuli kaivaessamme kahdesti meidän molempien ajovirheiden takia pehmeään puuterilumeen juuttunutta kelkkaa esiin. Tsarmin erämää antaa ja ottaa. Kuvat ovat Ison ja Pienen Paskuljärven salmelta ja Tammukkalammilta.




---

Satavuotias Suomi jakaantuu vuosi vuodelta enemmän kelkassa mukana olijoihin ja sieltä pudonneisiin. Pudonneet tai vapaaehtoisesti pois hypänneet istuvat alas ja tekevät metsään tulet. Tulee aika jolloin öisessä metsässä on enemmän valoa kuin autioilla kaupunkien kaduilla. Tuona aikana nousee arvoon arvaamattomaan rohkeus myöntää että mahdollisuus lähtee ihmisestä itsestään. Kun vähän on paljon niin aitous voittaa keinotekoisuuden. Tervetuloa tulille.

Viikko 3.

Ma- 15 km perusjuoksua tiellä - 1.32.
Ti- ap. 11 km voima harjoitus poluilla ja kelkkareitillä höystettynä umpihangella - 1.16.
      ilta tiellä 6 km ennen saunaa ravistelua - 0.41.
Ke- 6 km osittain poluilla - 0.47.
To- Tunti lumikenkäilyä. Pulverilunta polveen eli 40 cm.
Pe- 17 km maastossa eri urilla - 2.29. Nousua 214 metriä.
La- Retkihiihtoa ladulla Kirsin kanssa 13 km Pahtajärven laavulle ja takaisin.
Su- Lepo / Moottorikelkkailua ja kelkan kaivamista puuterilumesta Tsarmin erämaassa.

Yhteensä juoksua 49 kilometriä - 6 tuntia ja 45 minuuttia, liikuntaa ulkona yhteensä sitten enemmänkin...

Lopuksi :

En ole samaa mieltä Machiavellin kanssa. Korkein onni löytyy tasapainoisesta elämästä johon olennaisena osana kuuluu positiivinen usko tulevaisuuteen tapahtuipa ympäröivässä maailmassa sitten mitä tahansa.






maanantai 16. tammikuuta 2017

KAHDEN VAIHEILLA

Kivijärven rauhaa.

Tässä on viimeaikoina tullut kirjoitettua eli julkisesti pohdiskeltua enemmän kuin juostua. Ilman muuta selvää velliperseilyä. On se kumma että minun kokemuksellani varustetun juoksijan on niin mahdottoman vaikeaa mennä ovesta ulos ja lenkille. Varsinkin kun vielä väitän juoksun olevan elämäntapani ja etenkin kun nyt alkaa olla aikaakin kaiken kaaoksen jälkeen.
Menneellä viikolla tuli muutama lenkki tosin tehtyä joista yksi täyttää jopa harjoituksenkin kriteerejä. Mutta vaisua silti on. Oikein nolottaa heilua tässä kahden vaiheilla. Lukijatkin kyllästyvät tähän ainaiseen vatvomiseen. Iso mies ! Koita nyt päättää ! Mikä siinä voi olla niin vaikeaa ?
Polulla kun juoksee niin ihmisen asento ja liikkeen rytmi alkaa olemaan lähellä alkuperäistä ja luonnollista. Myös havaintojen teko ympäröivästä helpottuu. Verrattuna tasaisen tien juoksuun polulla on keskityttävä enemmän ja se vie ajatukset helposti pois arjesta eli tuulettaa korvien väliä.
Harva on tullut ajatelleeksi mitä tie luonnonkansoille aikanaan merkitsi. Saamelaiset täällä pohjoisessa näkivät tien puiden välistä soralla koristeltuna kulkukeinona. He liikkuivat metsässä juuri siihen suuntaan kun oli asiaa mutta tielle tullessaan oli valittavana enää kaksi suuntaa. Tien on perinteisesti kuviteltu tuovan jotakin hyvää mutta toisinkin voi ajatella.
Vietimme viikonlopun mökillä Talvituvalla, rajaseudulla keskellä ei mitään. Kännykkä menee Venäjän verkkoon jos yleensä on mitään verkkoa. Teitä ei talvella ole auki. On vain moottorikelkka ja sukset tahi lumikengät. Lunta on nyt polveen joten hiki tulee ilman apuvälineitä.
Kävimme pilkillä Kivijärvellä. Tapahtui pahin mahdollinen eli sain yhden kalan. Jäi epävarmuus jos olisi ollut toinenkin kala tai kolmas. Vai sainko viimeisen ? Ei auta - on mentävä uudelleen taas joskus.
Kivijärvi tuo mieleen hyviä muistoja koska olen käynyt isän kanssa siellä kalassa. Muistoja tuo mieleen myös Talvitupa, jossa isän henki on vahvasti läsnä. Etukäteen mietin miten saan nukuttua paikassa josta isä lähti taivaan kotiin mutta uni yllätti rauhallisuudellaan.
Ennen nukahtamista kuuntelin puuhellan napsumista, katselin täysikuun valaisemaan erämaahan ja mietin että rauhallisempaa paikkaa olemiselleen saati viimeiselle lähtemiselleen saa hakea.
Mökin rauhassa on hyvä kuunnella luontoa ja siinä sivussa myös itseään. Harjoittelevana ultrajuoksijana kolmen päivän juoksemattomuus voi merkitä helposti kuudenkymmenen kilometrin puuttumista viikosta. Nyt kun en varsinaisesti harjoittele niin ei ole tarvinnut ottaa paineita kilometrien puuttumisesta. Se juuri siinä on niin vaikeaa.
Nyt te sanotte että sehän on vain harrastus. Onko ? Jos haluaa menestyä tai parantaa niin on harjoiteltava kunnolla ja intohimolla. On oltava valmis luopumaan jostakin muusta saadakseen jotain toista tilalle. Muussa tapauksessa voi sitten pilkkiä tai askarrella muuta mutta silloin kun harjoitellaan niin se on aina ensin.
Pohjoisen syvän rauhan keskellä tunnen keskeneräisyyttä. Kohtaloni lienee kirjoittaa siitä ajatuksiani julki. Keskeneräisyys on myös tunne joka motivoi minua jatkamaan ultrajuoksua. Tämä ei voi päättyä näin. Siispä on lukemattomia polkuja tai teitä minua varten. Ja vain eteenpäin.

Askartelua, tein talliin ajosiltaa.

Kirsi Inarinjärven Lusmanuorassa.

Talvitupalompolon maisemaa.

Vedenajoa saunaan moottorikelkan reellä.

Siis onhan kalaa...

Isä-Paavon sauna lämpiää Talvituvan hämärtyvässä illassa.

VIIKKO 2.

Ma- Lepo, askartelua.
Ti- 8 km -54 min. -22 astetta pakkasta.
Ke- 11,5 km Palovaaralle - 1.35. -1 aste pakkasta. Nousua 205 metriä.
To- 5 km - 36 minuuttia.
Pe-La- Mökkeilyä.
Su-Mökkeilyä ja tunti lumikenkäilyä Kirsin kanssa, upotti huolella.

Yhteensä juoksua 24,5 km - 3 tuntia ja 5 minuuttia



HIHNA

Muutossa meni vanhasta Technicsin vinyyliaurasta vetohihna. Vanha hihna ei kestänyt pakkasta kuljetuksessa ja se mureni käsiin. Vanhoihin levysoittimiin on nykyisin vaikea saada hihnoja mutta vanhana tiskijukkana tiedän nämä jutut eli soitin Helsingin Kruunuradioon . Nimenomaan soitin koska halusin hihnan pakettina kotiin enkä postilaatikkoon pakastumaan. Viikossa sain hihnan kotiini eli olipas hyvää palvelua Kruunuradiolta.
Ensimmäinen levy jonka soitin uudella hihnalla oli Gary Mooren Still Got The Blues koska en löytänyt Ramonesien Pet Sematarya mistään. Saakeli. Ehkä tämä on uuden alku ?
Hihnan käyttöohjeissa kiellettiin Beatlesien soittaminen mutta J.J:n ja muiden asianharrastajien iloksi saatan rikkoa kieltoa. Nykymusiikkihan on suuremmaksi osaksi täyttä paskaa tyyliin "älä tuu droppaan mun tunnelmaa" ja muita vinkumisia.

VIIME AIKOINA LUETTUJA :

Veli-Pekka Lehtola : Nickul rauhan mies, rauhan kansa
Catherine Millet : Catherine M:n seksuaalielämä
Seppo Saraspää : Eräretkiä valon ja hämärän maassa
Veli-Pekka Lehtola : Saamelaiset suomalaiset, kohtaamisia 1896-1953
Aku Ankan Taskukirja : Pyrypallo (Taskarin jouluspesiaali)

OIKEIKIRJOITUKSESTA :

Ennen kuin joku muu ehtii niin selvennän : Talvitupalompolo kirjoitetaan juuri noin. Olen Saamelaisten kielitoimistosta kysynyt asian. Suvun kesken me olemme käyttäneet Talvitupalompolo-nimeä emmekä muotoa Talvitupalompola. Paikalla ei ole mitään tekemistä Kittilässä olevan samannimisen paikan kanssa vaan nimen historia juontaa Sulkusjärven saamelaisten kesäpaikasta ja heidän talvipaikastaan, joka sijaitsi juurikin siinä missä mökkini nyt on.




maanantai 9. tammikuuta 2017

SUORAVIIVAISTA ASIAA








VIIKKO 1.

Ma- 10 km juoksua maastossa Hämeenkyrössä 1.12.
Ti- Matkalla Pohjoiseen.
Ke- Kävelyä, -37 astetta pakkasta.
To- Perinteisen hiihtoa Haapakurussa, osin ladullakin 15 km - noin 2 tuntia. -16 pakkasta
Pe- Juoksua Siikajärventiellä 8,5 km - 50 minuuttia, myrskytuuli. -15 pakkasta
La- Lepo
Su- Juoksua kovassa tuulessa 8 km - 55 minuuttia.

Juoksua 26,5 km - 2 tuntia ja 57 minuuttia.

Kuten ylläolevista pienistä videonpätkistä selvinnee on juoksuni varsin suoraviivaista toimintaa. Ensin on periaatteessa mentävä ulos ja sitten alettava juoksemaan. Tietenkin sisällä juoksumatolla tai hallissakin voi juosta mutta minun tapauksessani se ei innosta - olen ulkoilmaihminen.
Uutta vuotta on eletty reilu viikko ja moni miettii mitä oikein tuli luvattua. Lupaus mahdollisesta painonpudotuksen alusta tai kunnon kohottamisesta onkin valunut sohvan syövereihin kun on niin pimeää ja huono ilma tai sitten väsyttää.
Ystäväni Onni on jo muutaman vuoden blogissaan motivoinut ihmisiä liikkumaan LUV-projektillaan eli yksinkertaisella teemalla "liikkumalla uuteen vuoteen". Blogissaan Onni on kerännyt ihmisten uuden vuoden ensimmäisen viikon liikuntasuorituksia leikkimielisellä kilpailulla josta voi voittaa arvontapalkintoja. Erinomainen ja yhteisöllisesti motivoiva tapa aloittaa säännöllinen liikuntaharrastus.
Vuodesta 1992 olen juossut yli 70.000 kilometriä. Perusajatuksena on ollut liikunnasta saatu hyvä olo ja liikkuminen luonnossa. On ollut aikoja jolloin olen kerännyt kilometrejä, kilpailuja ja tuloksia. On ollut aikoja jolloin olen juossut päivästä toiseen tietämättä miksi mutta henkeni edestä en ole koskaan juossut. Sensijaan säännöllisyyteen olen pyrkinyt aina.
Henkensä edestä juokseminen on erittäin vieras ajatus minulle. Ei edes sanaleikkinä. Allekirjoitan toki vahvasti juoksun ja etenkin ultrajuoksun filosofisen puolen ja myös juoksun positiiviset vaikutukset henkiselle kehitykselle mutta pelkästään juoksemalla kukaan ei kehity miksikään muuksi kuin paremmaksi juoksijaksi ja tämäkin varauksella.
Oma juoksemisen filosofiani lähtee juoksun tarjoamasta ajasta ja tilasta avartaa ajatuksiaan ja samalla omaa liikkumisen suhdettaan ympäröivään. Kaikkeen ympäröivään, näkyvään ja näkymättömään. Parhaat juoksuni sisältävät yhtähyvin hyvää zazenia, kuin hyvää kristillisyyttä kuin myös ripauksen hyvää itsetranssendenssia mutta etenkin säännöllistä halua kokea liikunnan hyvää oloa ja riemua.
Juoksen kohottaakseni kuntoani, niin henkistä kuin fyysistäkin. Voin olla erittäin intohimoinen ja periksiantamaton jos harjoittelen tavoitteellisesti. Jos taas vain ylläpidän liikunnan riemun jatkumoa, kuten juuri nyt, juoksen kun juoksuttaa. Ilman paineita, vaikka olenkin kirjoittanut että päätös kilpailemisesta pitäisi kohta tehdä.
Hengen ravinnon on siis mielestäni tultava muualta. Juokseminen on vain tapa liikkua, ja kyllä, se voi olla myös elämäntapa. Pelkästään juoksemalla ei saa asioitaan järjestykseen tai kehity ihmisenä. Säännöllinen harjoittelu luo vaikeissa elämäntilanteissa järjestystä kaaokseen ja auttaa jaksamaan mutta juoksun loputtua tulee väkisinkin pysähtynyt hiljaisuus jolloin kaikki ympäröivä on kestettävä jollakin muulla tavalla kuin juoksemalla.
Olen itse vienyt ultrajuoksuni niin pitkälle että on ollut aikoja jolloin en ole uskaltanut katsoa taakseni. On ollut pakko juosta eteenpäin silläkin uhalla ettei tiedä minne on menossa saati muista mistä on tulossa. Väsyneenäkin ? Älkää nyt viitsikö naurattaa - tilassa jolloin ei edes muista miltä tuntuu olla palautunut tai virkeä.
Kannustan kaikkia löytämään oman liikunnan riemunsa itse. Näin alkuvuodesta julkaistaan paljon elämäntapaoppaita parempaa elämää kohti. Nämä hienoja oivalluksia sisältävät kirjat antavat toki ideoita ja perspektiiviä mutta loppupeleissä omat polkunsa elämän tasapainoon on löydettävä itse ja osittain omin voimin. Säännöllinen harjoittelu lisää pikkuhiljaa itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin. Itseään ja omia tekemisiään on arvostettava.
Kun itse pohdin omaa kilpailemiseni dilemmaa niin yhtenä vaikeutena on että kyky juosta hiljaa päiväkausia ei ole kadonnut minulta minnekään. Ei fyysinen eikä etenkään henkinen kyky. Toki kokeneena ymmärrän että kestääkseni esimerkiksi kuuden päivän kilpailun rasitukset minun olisi juostava keväällä välillä noin seitsemän kertaa enemmän viikossa kuin nyt.
Mikä sitten siinä päätöksen teossa on niin vaikeaa ? Nimenomaan juuri se että en juokse henkeni edestä. Yleensäkään en nykyisin juokse minnekään ellei ole mitään asiaa. Asun kaukana pohjoisessa jossa tunnen olevani enemmän läsnä kuin koskaan koko elämäni aikana. Erämaan hiljainen rauha ja uskomattomat luontokokemukset täyttävät helposti sen aukon jonka juoksemattomuus jättää. Ultrajuoksujen vahvat tunnekokemukset ovat muistissani eikä kukaan voi ottaa niitä minulta koskaan pois. En tarvitse ennätyksiä enkä ennätysteni parantamista mihinkään elämässäni. Sensijaan tarvitsen juoksua yhtenä elämäni osana pitääkseni itseni kunnossa mutta voin korvata sitä esimerkiksi hiihtämällä tai muulla liikunnalla.
Mutta kukapa tietää mitä Lapin kevät tuo tullessaan. Kaamos loppuu näinä päivinä ja ulkoilmaihmisenä olen entistä enemmän ulkona kelillä kuin kelillä - ehkä myös juosten.

torstai 5. tammikuuta 2017

IVALO SARJA OSA 3 - 11 LÄMPÖMITTARIA

11 LÄMPÖMITTARIA



Vaihdoimme uuden vuoden etelässä. Etelä tarkoittaa Hämeenkyröä. Ensimmäisen kerran Pohjoiseen muuttomme jälkeen kävin etelässä. Työasiat ja läheisten tapaaminen olivat hienosti sanottuna agendassa mutta toki oli mukavaa mökkeilläkin välillä.
Etelän lumeton kura ja sade. Sitten kaikki jäätyi ja jään päälle satoi pari vaivaista senttiä lunta. Kosteus ! Nellimissä ei ole koskaan niin kylmä edes viidentoista pakkasella kuin Hämeessä plus yhden asteen sumutuulessa.
Töissä sekä vapaalla tapasin koko joukon tuttuja ja tuntemattomia. Kuuntelin ja katselin ikäänkuin ulkopuolisena sitä ainaista samaa mitä olen kuunnellut ja katsellut jo monta vuotta. Useimmat läheisimmistäni ovat jo onnistuneet hieman hidastamaan säätämistään mutta tuntemattomilla tuntuu olevan aina vain kiireempi ote meneillään olevaan elämään josta he eivät kuitenkaan omien sanojensa mukaan ehdi saamaan tarpeeksi.
En ota mitään kantaa edellämainittuun. Omalta kohdaltani oli kuitenkin suuri helpotus palata kotiin. Näin vasta sen ymmärtää kun on päässyt jostakin itselle vieraasta pois. Johonkin joka tuo valtavan sisäisen rauhan olemiseen. Ja se jokin on Pohjoinen Lappi. Tänne olisin voinut tulla jo aiemmin mutta isäni kanssa tämä ei olisi onnistunut - olisi pitänyt kokoaikaisesti rakentaa loputtomia uusia projekteja ja tehdä vanhoihin remonttia sitä varten että sitten joskus kaikki on kunnossa.


Riemukkaaseen kotiinpaluuseen kuului myös pakkanen. Yövyimme matkalla Tervolassa ja kun keskiviikkona pokkesimme kaupassa Sodankylässä matkan varrella niin pakkasta oli jo yli 30 astetta. Ivalossa mittari näytti - 34 ja kotona -37 ulkona. 
Sinänsä ihailtavaa miten pyhitetty 245.000 tuhatta ajettu Hiace selviää näistä keleistä peräkärryn kanssa varsinkin kun talvidieselin käyttölämpötila alkaa loppua. Autossa sisällä tarkenee mukavasti. Kiitokset menevät Ylöjärvelle Elovainion Autohuollon insinööreille hyvästä huolenpidosta. 
Sisällä kotona oli 17,2 - 20 astetta lämmintä riippuen siitä mistä mittarista katsoi. Meillä on yhteensä yksitoista sisälämpömittaria - informaatio ei siis lopu kesken. Myös vettä tuli joka hanasta tarvittaessa eli Kotala näkyy meidänkin virityksillämme selviävän hieman kylmemmistäkin keleistä. 
Sole vielä mithän tuo - 37 sillä vajaa seitsemäntoista vuotta sitten Inarilla oli yli viisikymmentä astetta pakkasta eli yli viisien housujen keli. Muutenkin täällä meidän perällä pakkanen vaihtelee uskomattoman nopeasti. Tänään torstaiaamuna oli enää vain  - 15 astetta. Ja nyt kun kirjoitan tätä torstai-iltana niin mittari näyttää - 22 astetta.
Huvittava yksityiskohta kylmyydestä. Minulla oli puhelin taskussa kun kävelimme Kirsin kanssa -37 asteessa. Ajattelin että otan kuvan. Akkua oli jäljellä 66% Otin puhelimen taskusta ja avasin kameran jonka jälkeen puhelin sammui välittömästi. Pohjoisella leveysasteella on siis tarvittaessa turvauduttava ihan omiin voimiin sekä liikkumisessa että luonnon kuvaamisessa. Ei auta muu kuin sanoin kuvata että olipa hieno tähtitaivas jossa oli aavistus alkavia taivaan tulia.
Pohjoisessa luonnon kohtaaminen on samanlaista kuin ihmisten kohtaaminen. Jos itselläsi on rauhallista aikaa ja kyky kuunnella pysähtyen niin kokemus on vertaansa vailla. Niin hyvässä kuin pahassakin. Varon romantisointia tässä Ivalo-sarjassa. Kaikki täällä ei suinkaan ole hyvää ja kaunista mutta elämän virta on puhuttelevampi kuin etelän jatkuva kaoottinen kohina.



Hiihdin tänään Pahtalammelle pitkin Haapakurun pohjaa. Pakkasta oli - 16 ja erämaan rauha jälleen rikkumaton. Tunsin olevani etuoikeutettu päästessäni pudistelemaan pitkää ajomatkaa pois hartioistani helpolla perinteisellä hiihdolla upeissa maisemissa. 
Tapasin Pahtajärven päässä vapaapäivää viettäneen Tuomaksen . Totesimme että aina on mukava tavata täällä joku muukin omin voimin liikkuva. Latu ei mene laavulle asti sillä Pahtalammen jäällä on vieläkin vettä lumen alla kelkkauran ulkopuolella huolimatta kovista pakkasista !



Kuten kuvista näette luonto oli kohdillaan. Hiljaisuudessa oli hyvä pohtia myös vaikeaa päätöstä jonka takaraja meni jo - kilpaillako Unkarissa keväällä 6-päivän juoksussa vai ei ? Takarajalla tarkoitan että harjoittelu olisi jo pitänyt aloittaa. Ehkä olen jo aloittanut,  ehkä en. 
Aika näyttää vastauksen. Kun hiihdin takaisin niin päässäni soi Johnny Cashin versio eräästä Elviksen paremmin tunnetuksi tekemästä biisistä. "I´m so tired and weary but I must go alone...there will be peace in the valley some day for me dear Lord I pray."
Hiihdon jälkeen maistui hirvikeitto - hirveän hyvää ja paikallista. Kuulkaa se on kaukana mistään hipsterien kasvishössötyksistä kun padassa on hirveä, perunaa, porkkanaa, suolaa, pippuria ja laakerinlehti. Koko keitto on tietysti omassa lihan keittoliemessään ja vain luut ja kalvot on otettu pois. Yksinkertaista ja hyvää aivan kuten koko elämäkin jos sen oikein rauhassa malttaa oivaltaa.

 
VIIKKO 52.

Ma- 10 km juoksua 1.03.
Ti-Ke-Lepo/matkustusta
To- 5 km hölkkää 33 minuuttia.
Pe- Lepo
La- 10 km maastossa juoksua 1.09.
Su- 10 km maastossa juoksua 1.07.

yhteensä 35 km juoksua - 3 tuntia ja 52 minuuttia.

Joulukuu yhteensä 113 km juoksua - 13 tuntia ja 43 minuuttia.

Juoksua vuodelle 2016 tuli 2215 km. Tunteja en nyt edes viitsinyt laskea yhteen mutta muutakin liikuntaa siihen päälle kertyi kävelyn, hiihdon, lumikenkäilyn ja pyöräilyn merkeissä. En tosin ole koskaan näitä muita lajeja laskenut. Viimeksi olen juossut näin vähän vuonna 2007 jolloin tuli vain 1961 km.
Vuosikilometrit vuodesta 1992 - 2016 ovat nyt 71348 km. Eli noin 2853 km vuodessa keskimäärin.
Omalla kohdallani ymmärrän että vuodet 2011 - 2015, eli sarjana 3817 km - 4047 km - 4722 km - 5103 km - 3443 km, olivat siis poikkeuksellisen hyviä.

Tästä on liikkumista hyvä jatkaa terveenä - hyvällä mielellä ja etenkin suhteellisen selväpäisenä.