EMUSTA KURFFIIN JA MUITA KÄÄNTEITÄ

   Tarinassa suomalainen, amerikkalainen ja saksalainen tapaavat elefantin. Tarinassa ei ole oleellista mitä amerikkalainen ja saksalainen miettivät elefantista. Oleellista on, että suomalainen alkaa heti miettiä mitä elefantti hänestä ja kaikista muista suomalaisista ajattelee.

   Kesän loppuessa sain sähköpostia Unkarista. HUR (Hungarian Ultrarun Ring?) ilmoitti järjestävänsä EMU 6-days kilpailuna tunnetun kuuden päivän juoksun. Mainintana oli, että vanhat järjestäjät, uusi nimi. Uuden kotisivun kautta ilmottauduin kilpailuun saamatta sen kummempaa vastausta. Uudella kotisivulla pyöri banderolli jossa vakuutettiin pian jonkin mielenkiintoisen ilmestyvän näkyviin. Vanha EMU 6-days kotisivu ei toiminut, tai sitä ei ainakaan päivitetty.
   Muutaman kuukauden päästä tuli sähköposti, että HUR vetäytyy kilpailun järjestämisestä mutta EMU järjestää. Horvath Jeno, tunnettu EMU:n järjestäjä aiemmilta vuosilta, vakuutti ilmottautumisten siirtyvän EMU:n järjestelmään suoraan. Tässä toisessa sähköpostissa annettiin linkki kilpailun kotisivulle, se oli vanhan jo vuosia pyörineen sivun linkki, kotisivu ei toiminut vieläkään.
   Äskettäin tuli kolmas sähköposti, täysin tuntemattomalta henkilöltä. Tähän sähköpostiin oli liitetty useita pdf-tiedostoja. Kilpailun säännöt, yleistä asiaa kilpailusta, kilpailun osallistumismaksutaulukko, tilinumero ja ilmottautumiskaavake. 
   Sähköpostissa pyydettiin huolellisesti täyttämään ilmottautumislomake, kirjoittamaan lyhyt esittely, yksi A-4 itsestä, sekä liittämään mukaan omakuva ilman aurinkolaseja, koska paikallisen sanonnan mukaan silmät ovat sielun peili.
   Kolmanteen sähköpostiin liitettyjen sääntöjen perusteella joutuisin maksamaan itsestäni 400 euroa sekä myös 400 euroa Kirsistä, koska uusien sääntöjen mukaan eristetyllä kilpailualueella ei saa oleskella ilman asianmukaista identifikaatiokorttia. Koska olimme ajatelleet tekevämme matkan matkailuautolla, joutuisin maksamaan ko. autosta myös leirintäaluemaksun kilpailun ajalta. Auton saisimme pysäköidä suomalaisten huoltomökin läheisyyteen mutta sitä ei saisi käyttää asumiseen kilpailun aikana. Lisäksi huoltaja saisi tavata urheilijaa vain tietyllä, vasta kilpailukokouksessa kerrotulla huoltoalueella.
   Ymmärrän kaiken mutta rajansa on kaikella ymmärtämälläni. Koska kilpailun kotisivu ei vieläkään toimi eikä sähköpostiini ole vieläkään vastattu, vedin herneen nenään.
   Sensijaan, että järjestäjä keskittyy kapulakieliseen informaatiotulvaan ja täyttää meilinsä mitä mielikuvituksellisimmilla titteleillä, EMU President, EMU 6 Day Race Director, Ultrarunner, olisi syytä hoitaa perusasiat kuntoon. Toimiva kotisivu, josta näkee kuka muu mahdollisesti on tulossa. Ilmottautuminen kerrasta kuntoon. Ymmärrys matkailuautolla kilpailuihin saapuvan urheilijan tarpeista, paikkahan on leirintäalue ja maailmalla on lukuisia kilpailuja joihin matkailuautolla tulevat toivotetaan tervetulleeksi ilman ongelmia, esimerkkinä KURF ja Ranskan kuusi päivää syksyllä.
   Olen juossut Unkarin kilpailun kahdesti vanhalla radalla ja kahdesti uudella radalla. Unkarilaiset ovat aina hoitaneet kaikki asiat hyvin ja meitä on kohdeltu ystävällisesti. Voin juosta viidennenkin kerran joskus mutta en ensivuonna tämän fiaskon jälkeen. Etenkin kun Suomessa järjestetään Kauhajoki Ultrarunning Festival toisen kerran. Olen ilmottautunut KURF kuudelle päivälle, matkailuautolle on varattu paikka järjestäjien toimesta ja kaikki on erittäin selvää - kustannukset minun ja Kirsin osalta ovat alle puolet Unkarin kilpailusta.

   Vuodenvaihteen jälkeen laskettuna vuodesta 1992 minulla täyttyy 80000 juostua kilometriä. Nuo kilometrit ovat muuttaneet minut peruuttamattomasti ja hyvä niin.
   Juokseminen on minulle elämäntapa, olen addikti mutta tiedostan, että joskus kaikki loppuu ja olen valmistautunut siihen. Nykyisin pystyn jo suhtautumaan juoksuun hetkittäin huumorilla ja itseironisesti.
   Kilpailuun valmistautuminen sensijaan EI ole minulle mitään hassunhauskaa höpöstelyä vaan systemaattista itseni kehittämistä ja tuloksiin tähtäämistä. Koska olin aloittanut jo valmistautumisen Unkariin ja tähtäin vaihtui nyt kesken matkan täytyy tiettyjä asioita tehdä toisin. KURF alkaa 29.6. eli yli kuukautta Unkaria myöhemmin. Pörkölt vaihtuu nyt suomalaiseen ruokaan (Jumalan kiitos!) ja ilmasto sekä rata ovat erilaiset. 
   On olemassa tietty mitta harjoituskausille ja valmistautumiselle, liian aikaisin aloitettu ei kestä maaliin asti kuten ei liian myöhäänkään aloitettu.

   Aika ajoin sosiaalisesta mediasta saa lukea tarinoita "loppuunpalamisista" ultraurheilussa. Lainausmerkit ovat tuossa siksi, että nämä noviisit eivät osaa edes kuvitella mitä on todellinen loppuunpalaminen. Ultrajuoksu on vaarallinen yhdistelmä työn, lisääntymisen eli perheen ja muun pätemisen ohessa. Kaikkea ei voi saada kerralla. Olen kirjoittanut jo vuosia sitten OTS-syndroomasta ja liikaharjoittelusta ynnä muusta, joten en nyt viitsi taas.
   Sensijaan edelleen viitsin kertoa, että kun harjoitellaan niin sitten harjoitellaan eikä höpöstellä. Asenne harjoitteluun pitää olla kunnossa. Perhekeskeisyydestä ja ympäristöystävällisyydestä saa paljon peukkuja mutta ei niillä kovin pitkälle juosta. Pikkuisen perkeleitä ja muita prioriteetteja mukaan niin hyvä tulee.

   Suomessa moni lahjakas ultrajuoksija harjoittelee liian määräpainotteisesti. On olemassa yksilökohtaisia rajoja sille mitä pelkän määrän kasvattamisella saavutetaan. 
   Kymmenentuhatta kilometriä vuodessa saa peukkuja mutta ei ole pidemmän päälle järkevää. Jos ja kun henkilö kykenee juoksemaan kaksisataa (200) viikossa jatkuvasti on syytä tarkastella mitä siellä lenkillä touhutaan. Onko viikossa riittävästi tehon eri osa-alueita?
   Jatkuva suuri harjoitusmäärä ja sen matalatehoinen variantti rasittaa juoksijaa ja usein kilpailuissa sitten jokin paikka prakaa kun pitäisi jaksaa maksimilla kauan. Kunto oli timanttia mutta suorituskyky ja jaksaminen ei. Pelkkä viikon kevennys ei riitä jos takana on kuukausimäärin määrämättöä.
   Minun lisäkseni tästä on ansioituneesti kirjoittanut Jari Tomppo UltraFinn Oy:n sivuilla. Meitä vanhempia vittuilijoita olisi syytä joskus kuunnella, sillä meistä on rasittavaa katsella norsunluutorneistamme nuorien astuvan samoihin ansoihin yhä uudelleen. Yksi ihmisikä on liian lyhyt samojen virheiden toistamiseen.

   Sananvapaudesta taitetaan kovasti peistä juuri nyt. Syyttäjä on kaivanut esiin Päivi Räsäsen pamfletin viidentoista vuoden takaa ja syyttää nyt aiemmin käsitellystä uudestaan.

   "Missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä." Heinrich Heine, 1821.

   Homoseksualismi ei voi olla sairaus, koska Raamattua ei käytetä käypä hoito suosituksen määrittelemisessä. Sensijaan kristityllä on oikeus kertoa, että ko. kirjassa näin sanotaan ja kristityllä on oikeus uskoa ja sitä myöden myös lausua mitä uskoo.
   Minua on syövän jälkeen töissäni taksissa haukuttu natsiksi ja kuulapäähomoksi enkä siitä huolimatta ole kääntynyt valtion syyttäjälaitoksen puoleen. Homoseksualismi on ihmisen ominaisuus siinä missä mikä tahansa muukin, eikä sillä perusteella voi vaatia enempää mutta ei myöskään vähempää yhteiskunnassa.
   Kirkko tekee mielestäni oikein hyväksyessään ihmiset tasavertaisena, sillä olemme tasavertaisia Jumalan edessä, kristinuskon mukaan. Kokonaan toinen asia on sitten miten ihminen tulee toisen ihmisen kanssa toimeen. Ja suomalainen lähtökohta ei tähän ole kovin hyvä.
   Kuusikymmen- ja seitsemänkymmenlukujen salailua ja mitäänpuhumattomuutta ei kukaan kaivanne takaisin. On turha miettiä mitä muut meistä ajattelevat. Jokainen etsiköön itse oman sisäisen rauhansa ja ajattelutapansa. Mielellään niin, että kaikille ajatuksille on tilaa ja lupa sanoa sekä elää omannäköistä elämää.

   Olen kokenut vuosieni varrella paljon arvostelua valtavirrasta poikkeamisessani. Vaikka olen lihaa syövä valkoinen heteromies en vieläkään ymmärrä miten toisen ihmisen kanssa toimeentuleminen edes välttävän kohteliaalla tavalla on toisille ihmisille niin helvetin vaikeaa. Jos joku tekee mielestäni virheen ja minä siitä huomautan, niin on aivan sama, kun jos itse teen virheen jonkun muun mielestä ja se joku muu siitä huomauttaa. Lopputuloksena pitäisi olla rakentava keskustelu tai kaksi eri mielipidettä, mutta sitten elämä jatkuu. Pikkuisen täytyy kestää ilman mielensäpahoittamista.

   Ja se elefantti saa minun puolestani ajatella mitä lystää.

   Alla paatsjoen sulassa joutsenia.

VIIKKO 46. HARJOITTELUNI

Ma- Aamupäivällä 17,1 km Annijärvelle. Ilta 8,03 km - 52 min. kylällä.
Ti- Virtaniemen lenkki 22,32 km - 2.29. -17 astetta pakkasta.
Ke- Palauttava 10.3 km osittain umpihangessa ja jäällä - 1.13.
To- Pakkolepo Pneumonia rokotuksen vuoksi. Ensimmäinen täysin liikunnaton päivä 36 päivään.
Pe- Ahvenjärven lenkki 22 km - 2.35. -0,6 astetta, hirvittävän kuuma tunne, ei kuumetta. Illalla kävelyä Kirsin kanssa metsässä 4 km - 1.11.
La- Kessi 32,5 km - 3.33. -15 astetta pakkasta. Keskivauhdiksi tuli 6.33/km joka on melko kovaa minulle näin pitkälle talvella ja ei niin tasaisilla lumilla.
Su- Illalla saunalenkki 10 km - 1.10. Nellimintie. Ei oikein huvittanut.

Yhteensä juoksua 122,4 km - 13 tuntia ja 48 minuuttia - nousua 1184 metriä.

   Viimeisen neljän viikon juoksukilometrit: 111,0 - 106,2 - 122,8 - 122,4. Kevyt viikko oli suunniteltu vasta tämän kuun viimeiselle viikolle, koska silloin on muuta mukavaa ohjelmaa viikon loppupuolella. Tänään maanantaina tuntemukset laittavat harkitsemaan toisin. En ole lainkaan väsynyt mutta mielentilat ja satunnaiset unihäiriöt kertovat, että hyvin on tultu mutta ahneus ei ole hyväksi vielä.
   Marraskuun kilometrit ovat tämä päivä (18.11.) mukaanlukien 312 km. Tavoitteessa ollaan hyvin mutta ei loistavasti. 550 km tuntuu turhan työläältä vielä. Olen aina kaivannut harjoitteluuni suurta määrävaihtelua ennaltaehkäisemään puuroutumista ja turhaa kaavamaisuutta. 
   Talviharjoittelussa Nellimissä käytän myöhemmin talvella lumikenkäreittejä, jäätä sekä moottorikelkkareittejä erilaisen hermotuksen etsintään. Hiihto ja lumikenkäily ovat pelkkää sielunhoitoa minulle. Juoksija juoksee tullakseen hyväksi juoksijaksi ja piste.

   Kuvassa alla Kirsi nauttii talvesta pilkillä.

Linkkejä:

UltraFinn Oy

Kauhajoki Ultrarunning Festival


  

KEHÄNKIERTÄJÄN TESTAMENTTI ?

Vuonna 2016 alkukesällä käytiin Hämeenkyrössä silloisen kotini, Käpykolon, keittiössä keskustelu. Kirsi ja minä sovimme tuolloin että asetan tavoitteekseni voittaa vuoden 2017 6-päivän kilpailun Unkarin Balatonfüredissä ja Kirsi omalta osaltaan ymmärtää ja tukee tätä pyrkimystä. Lähdin harjoittelemaan tosissani. Takana oli muutamia tuloksellisesti huonoja vuosia ja taantumista. Syksyn 2016 Norjan tuntureilla alkoi jo tuntumaan että unelmaa kohti voi alkaa tosissaan pyrkimään.

Sitten isäni kuoli.

Siteet menneisyyteeni katkesivat. Minut pysäytettiin ja pantiin arvioimaan koko elämäni tarkoitus uudelleen. Uskoani koeteltiin ja harmonia särkyi.
Teimme ison elämänmuutoksen. Myimme kotimme ja muutimme Pohjoisen Nellimiin. Päätin juosta 2017 Unkarin 6-päivän juoksun samalla tavoin kuin aikanaan juoksin Täby Extreme Challengen satamailisen heti äitini kuoleman jälkeen, antaa ultrajuoksun itsensä kertoa haluaako se minut vielä mukaansa vaikka valmistautuminen on henkisesti ja fyysisesti täysin puutteellista.
2017 antoi pelkällä pohjakunnolla juosten tulokseksi 476 kilometriä ja hennon kuiskauksen jatkaa.

Minä jatkoin.

Lähtiessäni harjoittelemaan kohti vuoden 2018 6-päivän kilpailua kävimme saman keskustelun uudestaan Kirsin kanssa. Tällä kertaa se tapahtui Luostolla matkailuautossa varsin lumisissa olosuhteissa Lapin alkutalvessa lokakuussa 2017. Tavoitetta ei muutettu. Siihen lisättiin kaksi sanaa : annat harjoittelussa vain kaiken.

Ultrajuoksukilpailun voi voittaa kahdella tavalla. Tulla ensimmäiseksi, saada ensimmäinen palkinto ja olla paras kaikista osallistujista. Tai sitten voi tehdä oman ennätyksensä ja todeta että ei tarvitse enää koko kilpailua ollenkaan. Jälkimmäinen on mahdollista myös ilman ennätystäkin.
Kilpailu voi voittaa sinut. Palaat vuosi vuoden jälkeen yrittämään mahdottomia ja lopulta olet rikkijuostu raunio, addiktoitunut kasa ihmisen osia.

Kuuden päivän kilpailu on 144 tuntia kokonaisvaltaista huippurasitusta joka pudottaa sinut maan tasalle. Se kitkee sinusta kaiken ylpeyden ja antaa palkinnoksi harmoniaa jos annat sen tehdä niin. Kaikki turha jää, on vain sinä ja juoksu, lopulta juostu juoksu. Ja sitten tyhjyys. Kyyneleet ja uuden alku.

Minä juoksen kuuden päivän kilpailuja nostaakseni päivittäistä standardiani. Haluaisin että kykenisin suhteellisen helposti juoksemaan 600 kilometriä kuudessa päivässä. Haluaisin myös juosta muutaman yli 700 kilometrin tuloksen ja kymmenen päivän kilpailussa mielellään 1200 kilometriä.

Miksi ?

Nuo luvut perustuvat ajatukseen juosta 52 päivää eli 3100 mailia eli yli 5000 kilometriä New Yorkissa Sri Chinmoyn kilpailussa. Tuohon kilpailuun ei ole mitään realismia pyrkiä ilman noita tuloksia sekä ilman harmoniaa. Sri Chinmoyn seuraajat kun tarjoavat kaiken, joten ensin pitää tutustua heihin juoksemalla siellä 6- ja 10-päivän kilpailuja. Riidankylväjiä ei haluta 52 päivän kilpailuun, mikä on itsestään selvää jos asiaa pohtii hieman tarkemmin.

Luuletteko vittuilemalla pystyvänne juoksemaan 52 kappaletta 18-tuntisia päiviä pysyen kilometrivaatimuksessa ? Entäpä jos teille vittuillaan ?

Minun tasoni on ollut noin 70 kilometriä päivässä. Todistin sen 2014 juostessani tuhat mailia. Voi se olla 80 kilometriäkin ja nyt se voi olla jo 90 kilometriä mutta ei vieläkään riittävästi.

Kuuden päivän tuloksissa minulle merkitsevät siis vain tunne miten tulos tulee huomioiden olosuhteet ja luvut 550-600-650-700-750.

Kärsivällisyys palkitaan ? Tai ainakin minusta tulee parempi ihminen ?

Kun kirjoitan että olen valmis juoksemaan itseni rikki ennätystä tavoitellessani se tarkoittaa että yritän välttää kirurgin pöydälle joutumista. En haluaisi olla addiktoitunut kasa ihmisen osia vaan haluaisin juosta vielä vanhempanakin tunturien tuulessa hissukseen.

Hyvää elämää. Harmoniaa. Loppuun asti kulutettuna.

8th EMU 6 DAY ULTRAMARATHON TROPHY 3.5 - 9.52018 Unkari / Balatonfüred

Kilpailu käynnistyi sujuvasti. Juoksin vaivattomasti joka kierroksella kävellen ensimmäiset kuusi tuntia ja ihmettelin itsekin vauhtia joka ei missään tapauksessa tuntunut kovalta vaan kello näytti toisin. Yritin jarruttaa ja sain tehtyä hyvän ensimmäisen päivän.
Sitten aloin tuntemaan oksettavaa oloa kuitenkaan oksentamatta. Minkäänlaisia vatsaoireita ei minulla ollut koko kilpailun aikana, joten innostuneen kotikatsomon osmosal- ja lihaliemijutut lähinnä naurattivat vaikka olo varsin kehno olikin.

Minä olen oksentamisen mestari. Unohdetaan että syöpähoitojen aikana minulle järjestettiin ohjattu mahdollisuus oksentaa kuusi kertaa viisi päivää kahden viikon palautuksella. Kemoterapiaa eli solumyrkkyhoitoa. Minulle annettiin tuolloin hyvinvointilääkettä joka katkaisi osittain yhteyden aivojen ja pahoinvointikeskuksen välillä. Oksentaminen siis merkitsi minulle kuolemaa alati heikkenevien veriarvojen ja sen myötä sen vähäisenkin ravinnon menettämisenä minkä sain syötyä.

Kilpailussa on katastrofi jos ei saa syötyä eikä juotua ohjelmansa mukaisesti. Syöksyy varsin alas ravintoaineiden kadotessa elimistöstä ja hiipuu. Arvelimme oksetavan olon johtuvan lämmöstä, juomisesta sekä paikallisen leivän hiivasta. 
Kehon happo-emäs tasapaino sakkasi ja aiheutti heikotusta ja energian imeytymisongelmia. Korjasimme oloa kaliumilla ja sitruunamehulla saaden liian nesteen osittain ulos.

Olo koheni mutta kesti luvattoman kauan. Kysyy mielenhallintaa hortoilla radalla aina neljä kierrosta ja tauottaa sitten hiukan ettei pyörry. Ja jatkaa taas. Niitä kilometrejä kun saa vain siellä radalla...
Palasin normaaliin mutta nyt oli varottava ettei yritä kelata menetettyä aikaa takaisin koska se ei ole näissä leikeissä mahdollista. Lämpötila kilpailussa säilyi korkeana koko ajan. Yöt 14 - 19 astetta ja päivät varjossa parhaimmillaan 29 astetta. Siitä voitte päätellä aurinkolämpötilat itse asvaltilla.

Kotisuomessa on joku todennut että huonot ultratulokset (mitä ne ovat ?) pannaan usein kuumuuden tai olosuhteiden piikkiin. Minä en laita mitään mihinkään piikkiin mutta totean että monipäiväjuoksuissa olosuhteet vaikuttavat luonnollisesti aivan kuten kaikkialla muuallakin - vaikutuskertoimen ollessa nyt kuusi, vähintään.
Nämä samaiset ihmiset unohtavat usein että kaikki mitä internettiin laitetaan se myös siellä säilyy. Muistissa on vuosien takaiset kirjoittelut siitä että joku juoksija vaihtoi kuntosalia kun siellä kävi rumia ihmisiä tai ehkä joku toinen juoksija kauhistui nähdessään lenkillään lihavan ihmisen.
Nämä ihmiset ovat myös puhuneet ultrakävelijöistä. Tämän vuoden Unkarissa kilpailussa kolmanneksi sijoittunut käveli koko matkan, 786 kilometriä ja vähän päälle. Siinä voisi olla näille kusipäille jo juoksemistakin varsinkin kun näiden ihmisten omat juoksuprojektit odottavat vieläkin toteutumistaan.

Sain juostua menetettyjä kilometrejä hieman takaisin. Neljännen päivän lopussa alkoi näyttää mahdolliselta että voisin ylittää viisi vuotta vanhan ennätykseni 545 kilometriä.
Juoksin kilpailun viimeiseen päivään haaveissa nostaa paine viimeiselle vuorokaudelle niin ylös että 600 kilometrin raja rikkoutuisi. Elimistö ei enää kuitenkaan toipunut riittävästi yötauolla joten etenin varman päälle loppuun asti saavuttaen tarkasti laskien 554,253 kilometriä.

138,096
  90,829
  77,852
  71,366
  82,487
  93,608

Kollaa kesti. Hirvittävän perusharjoittelun saanut juoksukone jaksoi mutta yksinkertaisesti en uskaltanut kolmannen ja neljännen päivän aikana enempää johtuen huonosta olosta ja energiatason jatkuvasta heittelystä.
Viimeiset kaksi päivää kertovat kaikille miksi lähdin harjoitukseen Nellimin talvessa usein vielä toisenkin kerran illansuussa otsalamppu päässä kohti Virtaniemeä. Täydellisessä yksinäisyydessä luotiin perusteet kestää verenpunainen tunneli joka tällä kertaa oli odotettua lyhyempi.


Kilpailun jälkeen olen kohtuullisissa voimissa mutta kaikki nilkan seudun jänteet ja jalkaterät ovat varsin piestyt.
Ensimmäinen päivä kilpailun jälkeen oli yllättävän helppo ja lihasten turvotukset alenivat. Toisen päivän aamu taas yllättävän vaikea, koska jalkaterät turposivat uudelleen heti ylösnousun jälkeen. Tätä kirjoittaessani olo on taas tasaantunut ja nyt näyttää että palautuminen alkaa pysyä nousujohteisena nestekierron vilkastumisen myötä.

Tarkemmin sanoen olen loppuunajettu, grillattu ja lanattu henkisesti maan tasalle.
Erittäin tyytyväinen tulokseen ja tapaan millä sen saavutin mukaanlukien olosuhteet. Urheilullisesti olen pystynyt palaamaan sille tasolle missä olin viisi vuotta sitten ja ehkä hieman ylikin. Plussaa tähän tekee se että olen viisi vuotta vanhempi eli kestävämpi ja viisaampi mutta hieman hitaammin palautuva ja enemmän harmaa ainakin parran osalta.
Henkisesti lanattu tarkoittaa että aina on uuden oppimisen paikka. Et ole koskaan valmis saatikka riittävän hyvä. 

Itselleni oli yllätys että kilpailun jälkeen sain kuulla kotikatsomosta että tulokseni on kaikkien aikojen 7. paras Suomen tilastoissa. Pikonlinnan syöpäosastolta on pitkä taival tähän porukkaan. Toivon kovasti että Kauhajoella 2. -8.7.2018 saamme uusia tulokkaita lisää kuuden päivän juoksijoiksi kun Suomen ensimmäinen 6 päivän juoksu siellä järjestetään.

Kuuden päivän juoksun järjestäminen on erittäin vaativaa. Radan pitäisi olla tasan kilometrin mittainen ja ehdottomasti kokonaan asvaltoitu (ei muruakaan hiekkaa reitillä, koittakaa nyt ymmärtää suorituksen pituus säänvaihteluineen) sekä lähes tasainen ja vailla kaltevuutta sekä jyrkkiä mutkia. 
Ruokatarjoilu tulisi pitää hygienisenä ja simppelinä, pastan, riisin, couscousin sekä vähärasvaisen lihan, kanan ja kalan rinnalle pystyy tekemään ihan perusvihreää salaattia.  aamiainen puurolla, muroilla, myslillä ja marjakeitolla ei ole vaikeaa. Voileipiä kykenee jokainen tekemään ja kaiken voi toteuttaa suoraan laktoosittomaksi.
Niin sanotun snack- pöydän lautasilla tulisi olla lusikat joilla omaan kertakäyttömukiin otetaan pikkusuolaista ettei tarvitsisi syödä edellisen kilpailijan sormistaan jättämiä erilaisia eritteitä.
Mummonmehut saa unohtaa sillä maltodekstriini, vesi, vissy, tuoremehut, isotoniset juomat, alkoholiton olut, virvoitusjuomat sekä kunnon kahvi ja tee eivät loppujen lopuksi paljon kustanna. 
Rahaahan ei kilpailuja järjestämällä ansaita - täytyy olla muita syitä ja tukijoita mukana.

Kuuden päivän juoksijat eivät ole mitään ylpeitä ja vaativia mutta kyse on juoksijan terveydestä silloin kun kilpailu kestää 144 tuntia. Juuri tästä syystä en palaa hetkeen Unkarin kaltevalle alle kilometrin radalle syömään vuosi vuodelta huononevaa ruokaa (osittain). 
En ole vuosiin syönyt juuri mitään snack pöydästä, jonka lautasilta hikisin ( ja mitä muuta, kuvitelkaa itse vessakäynnin jälkeen) sormin urheilijat kauhovat menemään pientä purtavaa.
Uudella radalla verrattuna vanhaan rataan on huonommat (pienemmät) majoitteet ja tunnelma ei ole juostessa yhtä tiivis. 
Unkarilaiset itse sen sijaan ovat avuliaita ja sydämellisiä. Kun ottaa huomioon maan sisäisen tilanteen, on ihme, että he kykenevät tällaiseen suoritukseen vuosi toisensa jälkeen.

Kehänkiertäjän testamentti saa siis odottaa. Matka jatkuu. Aina voi parantaa, etenkin henkisesti. Tulevaisuudessa on odotettavissa paljon mielenkiintoisia juoksuja.

Olen erittäin tarkka missä kilpailen. Siksi minulle on itsestään selvää että syksyllä palaan Nivalan Polun järjestämälle PUFFILLE. Erinomaisesti järjestetty intiimi ja lämminhenkinen tilaisuus kutsuu yrittämään jälleen lähes mahdotonta tehtävää : kiertää kolmasti aikarajan puitteissa Iso-Sydänmaan vaellusreitti Suomen pisimmässä polkujuoksussa.

Kiitos kaikille tuesta ja myötäelämisestä !

Kirsi - ilman sinua olisin pelkkää tyhjää täynnä.

Tunnelmakuvia, ei järjestyksessä.

                      Koskaan ei saa luovuttaa mutta joskus on annettava hieman periksi.