KUUSI PALKINTOA - Nivala Super PEP 2019 - PUF 171 km

TULOKSET - RESULTS - 171km Male - Overall

Place	Bib	Racer name Affiliation	Gender		Finish time

1	1014	Onni VähäahoNiPo	M		28:41:33.8	-
2	1011	Pasi KoskinenNellimin Pyry	M		34:31:22.6	+5:49:48.8
-	1012	Sami MaunonenAltra Red Team	M		DNF	-
-	1015	Veli-Matti AnttilaHitura Sky Runners	M		DNF	-
-	1016	Juho HosioKimalaisen Pyrähdys	M		DNF	-

KUUSI PALKINTOA 

   Sataa ja tuuli humisee. On viimeisen vedon aika. Se menee vielä nätisti. Pysähdyn ja nojaan polviini huohottaen. Viisi kertaa tuhat metriä kahden minuutin palautuksella paikallaan. Kello näyttää viimeisen vedon ajaksi 3.11min/km. Hyvin kulkee vaikka Taaborin hölkästä on aikaa vasta kuukausi, ennätys puolimaratonilla on nyt yksi tunti ja kaksikymmentäyksi minuuttia. Kelvollista - eihän syöpätaudistakaan ole kuin muutama vuosi.

   

   Istun matkailuautossa Pyssymäellä yksin. Edellä kerrotusta on kulunut kaksikymmentä vuotta. "Kuuden minuutin Koskinen", 55-vuotta, on päässyt podiumille. Iso-Sydänmaa on antautunut - tällä kertaa. Olen nyt kaikkien aikojen kolmas läpäisijä 171 kilometrin matkalla.

   Nyt pitäisi kirjoittaa raportti.

   Katson ulos mitään näkemättä ja yritän parhaani - jälleen kerran.

   Palkinto tuli, kun sain viimeisen kierroksen huollossa kuulla, että Onni Vähäaho oli päässyt maaliin. Muistan Onnin harjoittelemassa meillä Hämeenkyrössä silloin kun vielä asuin etelässä. Kehityskelpoinen ja erittäin nälkäinen urheilija. Jo viime vuonna ollessamme viettämässä laatuaikaa ystävien kesken Norjan vuorilla, oli merkkejä, että nyt se voisi rauhoittua ymmärtämään. Ja niin kävi. 

   En valmenna Onnia mutta olen siirtänyt hänelle kaiken minkä kestävyysjuoksusta tiedän. Nyt hän on löytänyt oman polkunsa ja tulosta tulee. Erittäin merkityksellinen hetki minulle.

   Hävisin hänelle lähes kuusi tuntia. Talven sairastelut, kesän sairastelu ja oikean jalan kireys? Ei kelpaa selitykseksi. No - etenin kilpailussa viimeiset yli neljäkymmentä kilometriä lintubongausvauhtia. Ihan noin huonossa kunnossa en ole, mutta ilman jalkapohjien ihoa tietyistä kohdista en minäkään pysty kestämään kaikkea kipua. Olisi pitänyt sittenkin vaihtaa kengät viimeistään kolmannelle kierrokselle...

   Palkinto tuli maalissa. Lippis ja pytty sitten suihkun jälkeen.

   Kävellessämme illalla kilpailun jälkeen Jaakko Eskelisen kanssa matkailuautooni kahville Jaakko sanoi yhtäkkiä, että olemme tavanneet kerran aiemminkin. Samalla hetkellä käännyin katsomaan häntä ja muistin Tuhannen Mailin Suomen halkijuoksultani Perniön Suomi-juoksussa pistäytymisen yhteydessä tapaamani nuoren ja ultrajuoksusta kiinnostuneen urheilijan, silloin tosin hieman lyhyemmällä tukalla varustettuna.

   On valtavan vaikuttavaa, kun yksi tämänhetken kirkkaimmista polkujuoksulahjakkuuksista Suomessa kertoo oppineensa minulta jotain. Tällaiset hetket kannustavat jatkamaan omaa elämäntapaansa. Elämän parhaita palkintoja on jos voi jotenkin omalla positiivisuudellaan tai jopa esimerkillään kannustaa toisia toteuttamaan unelmiaan. 

   Me juoksemme, koska se on yksinkertaisesti mukavaa. 

   Mitä kauempana spandexista, sitä parempaa! Mikään ei ole kauempana spandexista kuin Iso-Sydänmaan 58 kilometrin traditionaalinen vaellusreitti. Reitin historiasta voitte lukea Onnin kisablogista. Linkki lopussa.

   Palkinto tuli tänään maanantaina, kun joimme suljetun piirin mitalikahvit Keijo Nivalan kotona. Keijo on salaperäinen taustavaikuttaja, maratonin ikämiesten Suomenmestari, kuuden tunnin ikämiesten entinen Suomenennätyksen haltija, mainio musiikkimies ja yksi minun esikuvistani siinä miten vanhennutaan juoksun kanssa tyylikkäästi. Aivan samoin esikuva kuten Montelan veljekset Orivedeltä. Vierivä kivi ei juurikaan sammaloidu eikä etenkään Nivalan Juurikassa.

   Me juoksemme, koska pystymme siihen. Emme anna vuosi vuodelta yhä enemmän kynttilöiden alle peittyvien syntymäpäiväkakkujemme haitata menoa.

   Lähdin kilpailuun kapeassa mutta hyvässä kunnossa. Järjestelyt ja tapahtuman henki ovat Nivalassa huippuluokkaa. Voit olla oma itsesi ilman spandexia tai spandekseissa. Tuloslistassa kaikki ovat voittajia. Onnea kaikille lyhyemmistä matkoista suoriutuneille ja ennätyksiä tehneille!

   Ensimmäisellä kierroksella tein kaikkeni, että olisin kyennyt juoksemaan hitaammin säästääkseni voimia kolmannelle kierrokselle. Kierros meni kävelypätkistä huolimatta alle yhdeksän tunnin, eli nopeammin kuin viime vuonna.

   Alunperin lähtökohta kilpailuun olisi voinut olla helpompi koska kuuden päivän juoksu jäi keväältä väliin. Palautuminen alle kolmessa kuukaudessa kuudesta päivästä reilun sadan mailin polkutivoliin ei onnistu edes minulta. Tämä on nyt todistettu kahtena edellisenä vuotena. Siitäkään huolimatta, että olen Lapin korpifilosofi, kuuden minuutin elämäntapajuoksija tai useimmiten ylikin. Minäkään en pysty mahdottomiin, en edes sillä kuuluisalla itse-transsendenssillä. Etenkin kaikkien näiden mystisten sairasteluiden jälkeen.

   Kauneus on katoavaista tässä lajissa. Olet juuri iin hyvä kuin viimeinen ultrajuoksusi, mutta vain sen hetken. Sitten on ehkä mentävä taas.

   Palkinto tuli kun näin ensikertalaisen Sami Maunosen onnistuneet kaksi kierrosta sekä Veli-Matti Anttilan ja Juho Hosion hyvän yrityksen toiselle kierrokselle. Kyseinen polkureitti on todella hyppy syvään päähän jos ei ole kokemusta, ja sittenkin. Aivan kuten reitin historian ensimmäinen finisher Mika Leppälä Kokkolasta sanoi: "Täällä ajalla ei ole mitään merkitystä, vain maaliinpääsyllä on."

   Ensimmäinen huolto kesti 27 minuuttia. Vaihdoin vaatteet, söin ja tankkasin juoksuliivin geeleillä ja otin kullekin kierrokselle varaamani täytetyn ruisleivän matkaevääksi. Mukana oli neljä Salomonin lötköpulloa. 

   Ultrajuoksuun, joka kestää näin kauan, ei voi etukäteen tankata, ei juuri mitenkään - paitsi unta hiukan. Joskus vieläkin joku kertoo tankaavansa maltodekstriinillä. Tiedot ihmisen fysiologiasta ovat silloin kovin ohuet jos luulee, että voi tankata yli kahden tunnin suorituksiin kattavasti ennen suorittamista. Lihasten varastointikyky ei yksinkertaisesti riitä pitempään, näillä matkoilla on syötävä.

   Pimeys tuli ajallaan. Mukana oli toinenkin lamppu, jos ensimmäinen hajoaa. Taktiikkana oli edetä maltilla yön kivikoissa. Kaaduin silti neljästi kilpailun aikana ja pahiten juuri yön sateessa. Mitään ei rikkoutunut, joten matka taittui.

   

   Kolmannelle kierrokselle lähdin itsevarmana maaliinpääsystä mutta tietoisena siitä, että kivunsiedon puolella on annettava kaikkensa. Huolto kesti 37 minuuttia. Molempien päkiöiden iho isovarpaiden tyvestä, kantapäät sieltä täältä ja vasemman jalan kaksi keskimmäistä varvasta ilman pohjanahkaa. Ei voi mitään vaikka kuinka pesin ja rasvasin huolloissa jalat ja vaihdoin kuivat sukat. Minä, joka muka en enää koskaan kärsi näistä ongelmista...

   Montrailin Mountain Masochist on loistava kenkä mutta nyt Nivalan sateeton kesä oli kuivattanut reitin. Kovaa alustaa oli enemmän. Olisi ollut Speedgoat 2 paikka mutta kun pelkäsin niiden taittavan nilkat alta, varsinkin kun ne vaihtaa matalan maastokengän jälkeen hermotukseltaan jo väsyneeseen jalkaan kesken tanssin.

   Kirsi soitti korvakuulokkeisiin myös kolmannelle kierrokselle. Kaikenkokenut ultrapuoliskoni kuuli äänestäni, että nyt se vetää siellä kaikki itsestään. Päätin, että en keskeytä ellei henkeä uhkaavaa tilannetta tule ja vielä senkin jälkeen ainakin pari kilometriä...

   Voimien ja juoksukyvyn puolesta olisin pystynyt pari tuntia parempaan aikaan ilman jalkaterien nahkaongelmia. Kivut yksinkertaisesti nousivat maksimiin ja vauhtia oli vähennettävä. Jos joku katsoo Stravan kilometriaikoja ja kuvittelee kävelevänsä saman tällä kivi/juuri/suo/hakkuuaukea/lyhyet tiepätkät/kaikkea sekaisin-reitillä, niin tervetuloa yrittämään, kilpailussa on mahdollisuus myös ensi vuonna.

   Minä olen jo senverran vanha teuras, että perinteisen kisaraportin kirjoittaminen on vastenmielistä. Jos joku on jostakin puuttuvasta yksityiskohdasta kiinnostunut, niin minua voi lähestyä sähköpostilla, osoite on blogissa.

   Stravan data on kahdessa palassa, koska Garminin akku melkein loppui. Otin toisen käyttöön. Ja juu, juu. Oli varavirtalähde, Salomonin isompi juoksuliivi ja luurit korvissa mutta Spotify ei oikein natsannut erämaan rauhaan tällä kertaa. Ja juu, pesin hampaat ja kullin aina huollossa mutta en samalla harjalla - perseestä ja jaloista nyt puhumattakaan, ja niin edelleen.

   Reitillä oli lihava kyykäärme ensimmäisellä kierroksella. Pisto oli aika lähellä. Näköjään kuuden minuutin köppäkin osaa vielä lentää. Reitillä oli vielä lihavampi, mutta vaaleampi kyykäärme kolmannella kierroksella. Silloin täytyi jo kiertää metsän kautta, kun se perkele ei suostunut väistämään ja oli jo lentokieltokin.

   Viimeisessä huollossa Coca Cola maistui votkalle. Vihaan votkaa. Kyse oli aistiharhasta tai sitten järjestäjät erehtyivät mukista. Ensi kerralla selvinpäin? Nivalaan siis kannattaa tulla, siellä paistetaan makkarakin valmiiksi metsähuoltoon ja lämmin ruoka tuodaan kierrostenväliselle huollolle ihan täsmänä itse kullekin eteen. On myös kasvisvaihtoehto.

   Ihmeellisiä asioita tapahtui muutenkin. Huoltoaikamme Onnin kanssa olivat minuutilleen samat, toisistamme tietämättä.

   Terävimmät teistä laskivat viisi palkintoa. Yksi puuttuu? Vai erehtyikö se väsynyt sittenkin.

   En erehtynyt.

   Tämä oli nyt minulle ja Onnille tarkoitettu. Kilpailun jälkeen satoi vettä sunnuntaina ja maanantaina - riittävästi. Minä kaaduin neljä kertaa, Onni kerran. Onnilta lähti vasen olkapää paikaltaan ja häneltä meinasi mennä taju korjausliikkeessä, jossa olkapää meni takaisin paikalleen. Myös Onni joutui kiertämään käärmettä ja vieläpä samassa kohtaa kuin minä.

   Mikä sen sitten vaikuttaa, että oli tarkoitettu? Puhutaanko nyt taas karmasta vai Jumalasta. Saatoin rukoillakin jossain vaiheessa, kun tuskat ylittivät sietorajan.

   Mistä sen tietää?

   Kyllä sen tietää kun uskoo.

   Pitkäjänteinen työ. Periksiantamattomuus. Kyky harjoitella kovaa. Kyky olla läsnä elämässä ja toteuttaa unelmiaan.

   Paras palkinto on kyky kiittää kaikkia teitä, jotka osaltanne teitte tämän mahdolliseksi.

   Pidetään toisistamme huolta.

 ---

KILPAILUSTA MUIDEN SILMIN:

https://ultrajuoksu.fi/superpep-2019/

https://www.nivala-lehti.fi/uutinen/579610

Onnin blogi 

KILPAILUVIIKKO 33.

Ma-Kotona kevyt lenkki Kessin erämaahan 20 km - 2.06.

Ti- 10 km - 1.08. Matkalla Saariselällä.

Ke- 10 km - 1.13. Kisareittiä Vinnurvaan.

To-Lepo (ihan tosi)

Pe-La - Super PEP 2019 - 176,5 km - 34.31. (Matka omista gps-kelloista, todellinen reitin pituus noin 174 km)

Su- Lepo, pyykinpesua käsin Pyssymäellä matkailuautossa, jalkaterät turvoksissa, päkiät kipeät; ei erityistä. Stravassa kuvia ja datat sekä kommentteja.

Yhteensä 216,7 km - 37 tuntia ja 55 minuuttia.

Ennen lähtöä on rauhallista.

Super PEPin pitkä 171 kilometrin matka on ehdottomasti vaativin kilpailu reittinsä puolesta mihin koskaan olen osallistunut missään. Vaatii hirvittävää henkistä kapasiteettia työntyä kolmasti samaan pöpelikköön peräkkäin. Reitin vaativuustaso vaihtelee märkyydestä johtuen ja eri vuosia on vaikea verrata keskenään.

   Mutta.

   Jos kaipaat haastetta voit yrittää, sittenpähän tiedät, meitä on vain kolme läpijuossutta.

   Haluaisitko neljänneksi?

   En usko että selviydyt, mutta jos yrität, olen maalissa onnittelemassa 2020. 

-Blogin kuvat järjestäjiltä ja muilta heimolaislta.