HARHOJA ?

 

Joku saattaa ajatella, että ylläolevasta kuvasta puuttuu jotakin. Ei puutu. Kuvassa on kaikki mitä siinä kuvanottohetkessä oli. Siihen ei saa lisätä, eikä poistaa mitään. Täydellinen hetki luonnossa, tauko metsästysretkellä. 

   Joku saattaa kaivata kuvaan jotakin. Metsästäjiä tai saaliita. Joku saattaa tulkita kuvaa niin, että metsästäjät eivät halunneet tulla kuvatuksi, tai että saalista ei saatu. Nämä ovat tulkitsijan mielessä syntyviä harhoja, ajatuksia, joita meidän jokaisen mieli tuottaa lakkaamatta.

   Ihmiset tulevat yleensä hyvin vihaisiksi, jos heitä kutsutaan harhaisiksi. Sana kuvaa suomenkielessä myös mielen sairautta. Mutta mikä on sairautta ja mikä ei, kun mieltä mietitään?  Ylläolevaa kuvaa tulkitseva saattaa kuvitella näkemänsä perusteella monenlaista. Muodostaa mielikuvia minun elämästäni, koska kuva on minun blogissani ja minä tässä kirjoitan.

   Meillä kaikilla on taipumus kuvitella asioita mielessämme. Kaikkein surkeinta se on silloin, jos se johtaa elämään, jossa kuvittelija ei koskaan tullut olleeksi paikalla. Esimerkkinä voisi käyttää ahkerasti työtä tekevää ihmistä, joka on päättänyt, että sitten kun hän jää eläkkeelle, niin sitten. Sitten kun hän jää eläkkeelle, niin hän sairastuu ja kuolee. Mitään "sitten" ei koskaan tapahtunut. Hänen hetkensä menivät, menneisyys meni ja tulevaisuutta ei koskaan tullut sellaisena kuin hän sen kuvitteli. Ehkä hän tuli eläneeksi harhassa koko elämänsä saamatta nauttia työnsä tuloksista. Usein tällaiset ihmiset nauttivat työnteosta, se on heille koko elämä. Ei siinä mitään, siinähän painatte. Mutta älkää kuvitelko, että sitten. Sitä "sitten" ei välttämättä koskaan tule.

   Mitä sitten?

   Sitä vaan, että oletteko ihan varmoja valinnoistanne. Olisi hyvin järkyttävää joutua myöntämään itselleen, että ainutkertainen elämä tuli painettua läpi pysähtymättä kertaakaan. Surkeimpana yksinäisenä hetkenä saattaa syntyä oivallus: voi kun olisin hiukan osannut hellittää, niin olisin ehtinyt tehdä sitä tai tätä. Eihän vaan niin?

Ruijankurua.

Surkeaa ovat myös yhteiset harhat. Ihminen luulee voivansa vaikuttaa vaikkapa ilmastonmuutokseen teoillaan. Eittämättä näin on, mutta mihin vedetään raja? Tuuliturbiineja rakennetaan, mutta ei puhuta niiden vaihteistoöljyistä tai lapamateriaaleista mitään. Luodaan harha puhtaasta, ilmaisesta energiasta, joka ei kuormita ympäristöä. Tai ostetaan sähköauto ja unohdetaan akkumalmia kaivoksissa louhivat pikkupojat. Hoidetaan ongelma pois samalla tavalla kuin se hoidettiin hiekkalaatikolla pienenä: tehdään sortuneen tilalle uusi kakku ja tehdessä toivotaan, ettei siitä tulisi pahaa. Samasta hiekasta, jonka lopulta tuuli pöllyttää silmiin, ja sitten on aika itkeä.

   Mitä sitten?

   Sitäkin, että on helppo kieltää väite jota ei ole "todistettu" oikeaksi. Tällainen väite on esimerkiksi, että media on vasemmistolainen. Ei toki koko Suomen mediakenttä, mutta kylläkin Yle.

   Kieltämällä väite ja vaatimalla todisteita harhaudutaan itse asiasta pois. Yllämainitussa tapauksessa siitä, että meihin pyritään vaikuttamaan Ylen taholta jatkuvasti luomalla stereotypiaa "yhteisestä", riippumattomasta mediasta. Vaikuttamisella pyritään osoitamaan, että on olemassa tiettyjä yhteisiä moraalisääntöjä esimerkiksi vähemmistöihin suhtautumisessa. Kun eletään reaalielämää, näin ei ole. Eikä tule.

   Ihminen on luotu selviäään hengissä läpi elämänsä. Tässä prosessissa aina jollekin matkan varrella tulee paha mieli ja pissat housuihin.

 

Eräs tuttava kertoi norjalaisen päiväkodin päivästä: "Ensin päiväkotilapset hiihtivät 3 kilometriä tunturimajalle. Sitten ohjaajat (päiväkodin tädit ja sedät) tekivät heille hyppyrimäen lumesta. Lapset laskivat koko päivän mäkeä. Toki söivät ja lepäsivät välillä. Sitten he hiihtivät takaisin tienvarteen. Normaali päiväkotipäivä.

   Edelläkerrotun perusteella voi miettiä miksi meille Suomeen ei kasva urheilijoita. Tasapäistämisen jälkeen ei synny voittamisen ja kilpailemisen halua, liikkumattomuus lapsena heijastuu aikuisikään ja vanhuuteen.

 

Suurin osa ihmisistä pitää minua pelkästään ultrajuoksijana. Kuten kaikki muutkin ihmiset, saatan olla paljon muutakin. Vai kuvitteletteko, että juoksen elämäni loppuun asti läpi uuvuttavia ultrakilpailuja? Minä en ole koskaan kuvitellut juoksevani kilpaa loppuun asti. Vuosien varrella olen kylläkin vakuuttanut juoksevani loppuun asti omaksi ilokseni. Aina silloin tällöin tämä tuntuu kyseenalaiselta.

   Pidän huvittavina ihmisiä, jotka kertovat ultra-uransa lopettamisesta juhlallisesti. Parin vuoden tauon jälkeen he ovat taas siellä, kehää kiertämässä! Minä olen sanonut lopettavani kilpailemisen viimeistään kun olen 66-vuotias. Tämäkin tuntuu aina silloin tällöin kyseenalaiselta. 

   Kilpailu ei johda mihinkään hyvään, ei missään asiassa. Kilpailun voi voittaa vain yksi, maalintulohetkellä hän oli paras osallistujista. Hetki on lyhyt. Entä sen jälkeen? Tässä on raju ristiriita ylläolevaan päiväkotiesimerkkiin. Siksi tulee, miksi itsensä kehittää. Sitä saa, mitä tilaa.

Useimmat ihmiset kertovat muuttavansa elämäänsä perusteellisesti. Minäkin olen käyttänyt sanaa "elämänmuutos" Lappiin kotiutumisen yhteydessä. Tosiasiassa elämäni ei ole muuttunut mihinkään sen jälkeen kun pääsin ulos syöpäosastolta. Jokainen päivä on edelleen lahja. Parasta siinä on nykyisin lappilainen ilmaus aamulla herätessä: mihkä sitä tänään alkas? Harha vapaudesta.

Mielen vapaus on harha sekin. Ihminen on vapaa vain silloin kun saa mielensä hiljaiseksi. Täydellisestä tyhjyydestä ei puutu mitään, eikä siihen voi lisätä mitään. Ilman ainoatakaan ajatusta on täydellisesti läsnä. Yksikin ajatus, ja ollaan eksyksissä!

   Voitte kuvitella minut istumaan ensimmäisessä kuvassa makaavan kelon rungolle kädessäni kuksa täynnä kahvia. Voitte kuvitella minun samalla katselevan järvelle, jonka vain tarkkasilmäisimmät ensimmäisestä kuvasta löytävät. Mutta ette voi kuvitella mitään mitä siinä istuessani ajattelin, koska en ajatellut mitään. Näin todella saattoi käydä. Hetkittäin. Ja jos jotakin mieleeni tuli, niin päästin sen menemään samantien. 

   Miksi kerätä turhia harhoja mieleensä pyörimään?

Ruijankurua.

 

Muuttaessaan elämäänsä ihmiset eivät useinkaan luovu juuri mistään vanhasta. Päinvastoin! He keräävät elämäänsä aina vain lisää ja lopulta uupuvat taakkansa alle.

   On täysin turha kuvitella voivansa paremmin, jos ei rajoita toimintaansa mitenkään. Kun rajoittaa toimintaansa, jotakin uutta voi tulla tilalle. Kun erottelee asioita liiaksi ja sitten yrittää tehdä ne jossain tietyssä järjestyksessä, lopulta huomaa, että aika ei riitä kaikkeen. On parempi olla erottelematta ja pelkästään tehdä asioita. Voi olla, että huomennakin voi olla mahdollisuus jatkaa.

Eräs ystäväni varoitti minua vuosia sitten menemästä liian pitkälle zeniläisyyteen. Varoituksen taustalla oli eittämättä henkilön luja uskonnollinen vakaumus. Vuosien vierittyä voin vakuuttaa: zenissä vasta uskoa tarvitaankin! On oltava luja luottamus omaan alkuluontoon, omaan mieleen. Ei ole muuta tietä. Omaa mielenrauhaa ei voi ulkoistaa, mutta sen voi löytää itse.

   Ystäväni varoitus lähtee todennäköisesti Jumalasta. Useissa uskonnoissa mainitaan mietiskelyn yhteydessä, ettei mietiskely saisi suuntautua omaan itseen, vaan Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Voisin kysyä, että jos Jumala on meissä kaikissa, niin miksi pitää sitten suunnata mietiskely pois itsestä? Tähän joku voi vastata, että tekee hyvää asettua muiden asemaan. Toki, mutta auttaakseen muita, on ensin autettava itseään. Jos tähän menee yksi elämä, niin seuraavassa sitten on muiden vuoro.

   Todellisuudessa olen tehnyt auttajan työtä esimerkiksi vammaisten lasten kanssa. Tästä opin, että pitää itse olla kunnossa, myös henkisesti, kyetäkseen auttamaan muita. Valitettavasti näin ei aina ollut, ei minulla ja monella muullakaan. Voi olla, että yritykseni ja muiden yritykset riittivät. Tai sitten eivät. Jokatapauksessa omaa vuoroa tai muiden vuoroa ei pidä jäädä odottelemaan.

    Minä en koskaan mene liian pitkälle minkään kanssa. Tyytyväisyys koettuun elämään syntyy rajallisuuden hyväksymisestä. Ultrajuoksussa jatkuva itsensä ylittäminen johtaa lopulta täydelliseen liikkumattomuuteen. Rollaattorilla ja kainalosauvoilla juoksukilpailuja kiertävät haluavat ilmeisesti lähteä lenkkikengät jalassa. On olemassa tyylikkäämpiäkin vaihtoehtoja.

Kirjoitusnurkkaukseni sivuseinällä on "opettajani" Shunryu Suzukin vastaus oppilaalleen, joka täynnä tunnetta, itkien pyysi vastausta kysymykseensä : "Miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä?"

Vastaus oli: "Ei mitään syytä."

   Kyetäksenne ymmärtämään tämän, teidän ei tule yrittää ymmärtää tätä.

 

Jos ette ymmärrä, mitä haluan tällä koko kirjoituksella sanoa, teidän ei tule kysyä sitä minulta.

   Kysykää itseltänne.

Kuva on Nellimin päätieltä kohti Uuttuperää.

 

 

 

VIIKOT 36 - 37

Ma- Lepo

Ti- Asvaltilla päätiellä 10,30 km - 1.08.

Ke- Lepo

To- Poluilla ja ilman polkua vaaroilla 10,01 km - 1.29.

Pe- Vaellus / sorsastus 6,48 km - 1.39 liikkeelläoloaika

La- Lepo

Su- Vaellus / kalastus louhikkoisessa Ruijankurussa 4,89 km - 1.42 liikkeelläoloaika. Nousua tuli 219 metriä.

Yhteensä juoksua 20,32 km

 

Ma- Läskipyörällä asialla Haapakurussa 11,15 km - 1.03. Asia: pyy, ei pivossa.

Ti- Kanalinnunmetsästys kantaen kahta asetta 16,03 km - 4.31 liikkeelläoloaika.

Ke- Lepo

To- Kanalinnunmetsästys vaikeassa maastossa 4,10 km - 1.28 liikkeelläoloaika.

        Läskipyörällä Kirsin kanssa 10,91 km - 46 minuuttia.

Pe- Kanalinnunmetsästys 2,17 km - 43 minuuttia liikkeelläoloaika.

La- Lepo

Su- Asvalttia ja hiekkaa Juha Kemiläisen kanssa 23,55 km - 2.46. Näytin maisemia yli 900 maratonin miehelle.

Yhteensä juoksua 23,55 km.

Minä ja yli 900 maratonin mies Juha Kemiläinen kuvassa vasemmalla.

 

Juha otti tuntumaa Kaitavaaran nousuun.

Joskus mietin mitä hyötyä tästä kirjoittamisesta on. Jätän sen teidän arvioitavaksenne.

PESEE JA LINKOAA

Ystäväni Onni kysyi kerran minulta, että kun pidän lämmöstä, niin miksi en muuta ulkomaille. Vastasin olevani isänmaallinen, Suomi tulee kaikkine vikoineenkin aina ensin. Ulkomailla on kiva käydä ja myös viettää pidempiä aikoja, mutta sitten lopulta kotimaahan palaa aina mielellään.
   Suomen kesä on ihan siedettävä - Lapin kesästä puhumattakaan. Lapin talvi on sinisen ja jäätyneen hehkun kautta kevään kirkasta kultapunosta. Ainoastaan eteläsuomen vajaan viiden kuukauden marraskuu ei houkuta ja siksi asumme Lapissa. 
   Elämän kehys on muutakin kuin säätä, siitä seuraavaksi hieman enemmän.

Suomalaisia on yhteensä yhtä paljon kuin asukkaita jossakin Pekingin keskivertolähiössä. Kiinaa on syytetty milloin mistäkin ihmisoikeuskysymyksiin liittyvästä rikkomuksesta, mutta todellisuudessa kukaan ei ole vielä keksinyt muuta tapaa hallita valtavaa ihmismäärää kuin vahvan johdon kautta.
   Koronan myötä Kiinalaisia on syytetty myös tyhmyydestä, mutta tyhmiä he eivät ole. Kiinalaiseen kulttuuriin kuuluva pidättyväisyys ja varautuneisuus on samankaltaista kuin Suomessa, mutta löytyy yksi tärkeä eroavaisuus: kiinalaiset ovat ylpeitä kulttuuristaan eivätkä isossa mittakaavassa haikaile esimerkiksi amerikkalaisuuden perään kuten Suomessa usein tehdään.
   Yrityselämässä saatetaan Kiinassa tavata useita kertoja puhumatta itse sopimuksesta sanaakaan. Toiseen halutaan tutustua ja tietää toisen arvoista. Amerikassa mennään suoraan asiaan, Kiinassa voidaan syödä liikelounas puhumatta sanaakaan. Amerikassa tämä olisi kauhistus ja vaivaannuttavaa.
   Arvosteltaessa eri kulttuureita demokratian näkökulmasta on muistettava mitä amerikkalaisen demokratian levitysyritykset Lähi-itään ovat aikaansaaneet. Amerikan naisten oikeuksien jatkuva heikkeneminen ja rotumellakat kertovat murheellista tarinaa elämästä vapaudenpatsaan maassa.
   Suomalainen yhteiskunta tarjoaa yhteiskuntarauhaa. Tätä ei usein tule ajatelleeksi koska elämme täällä hyvinvoinnin kuplassa. Vapaus ajatella, kirjoittaa ja tehdä lain sallimissa rajoissa omia valintoja on kotisuomessa itsestäänselvyys.
   Keskivertosuomalainen on kodin, työpaikan ja lähikaupan muodostamaan kolmioon sidottu olmi, jonka ajattelua kesäloman tai viikonlopun kännikäynti terassilla ei avarra. Matkustelu sensijaan avartaisi ja antaisi eväitä arvostamaan kotimaata.

Suomalaiset luulevat olevansa sivistyneitä mutta useimmat sotkevat tietyt peruskäsitteet eivätkä koskaan pääse suota ja kuokkaa pidemmälle.

   Henkisyys - hengellisyys.

   Sanapari tulkitaan useimpien taholta uskonnoksi. Henkisyys on pyrkimystä hyvään vailla uskontoa. On kyse arvoista ja siitä mistä arvot tulevat. Suomen organisoitu uskonnon valtajärjestelmä on juurrutettu syvälle yhteiskuntaamme. Nykyisin kirkko pitää huolen ihmisen maallisista tarpeista kun hengellisiä tarpeita ei tahdo löytyä. Uskomus, että moraalia ja etiikkaa ei voi olla ilman uskontoa, elää vahvana. Kovin kaukana ei ole aika jolloin ne jotka eivät uskoneet Jumalaan poltettiin roviolla tai pantiin vankilaan.
   Kolmiossaan elävä olmi uskoo, koska ei siitä ainakaan mitään haittaa ole. Ajatus tämän ainutkertaisen elämän jälkeisestä paratiisiin pääsemisestä houkuttaa. Jos ei ole ihan varma, kannattaa elää ainakin tämä yksi ensin täällä täysillä.
   Kristityn rakkautta eräästä näkökulmasta kuvaa vanha tarina kuolevasta vanhuksesta, joka kysyi pääseekö taivaaseen jos ei usko. Pappi vastasi, että jos ei usko, niin ei pääse. Aika lohduttavaa? Samoin kuin kauan sitten erään uskonlahkon edustajat vaativat sairaalassa vierustoveriani rukoilemaan enemmän, jotta hän parantuisi syövästään. Tämän kyseisen uskonlahkon edustajat tulkitsevat mustakantista ja sekavaa paimentolaistarujen ja Paavalin puheiden kokelmaa pilkuntarkasti.
   Ultrajuoksuissa päästään kokemuksen ja tiedon toiselle puolelle. Koetaan transsendentti tai immanentti kuten elämässäkin. Mikään tavallisessa elämässä ei anna yhtä vahvoja kokemuksia kuin ultrajuoksu, mutta tämä ei tarkoita että tavallinen elämä olisi jotenkin vähempiarvoista. Ei ole olemassa mitään "arjen yläpuolista", vaan on hyvää elämää tai sitten ei. Hyvällä elämällä on oltava kestävä perustus, jonka peruskiven jokainen muuraa itse. On itse selvitettävä, itse harjoiteltava ja päätettävä kuinka pitkälle haluaa mennä.

Itämaiselta gurulta kysyttiin kerran jälleensyntymisestä:
   - Okei, jos synnyn uudelleen koiraksi voin olla aina parempi koira mutta mitä jos synnyn kiveksi.
   - Kivellä on aikaa.

   Riemastuttava itämainen vastaus. Uskonnoton vastaus. Ja oikea, minun mielestäni. 
   Keskiajalla Pascal totesi kaikkien ongelmien johtuvan siitä, että ihminen on kyvytön istumaan yksin ja hiljaa huoneessaan. Ultrajuoksu, eli loputon liike, ei sittenkään ehkä ole vastaus. Jos ei kuitenkaan ole ihan varma kannattaa juosta ihan saatanasti ilman lepoa päivästä toiseen.

Suomen keskikesän aurinko korkeimmalla kohdalla horisontissa tuottaa runsaasti uv-säteilyä, joka ilmastonmuutoksen myötä on käynyt yhä polttavammaksi. Rikoin muutamia vuosia sitten ostamani aurinkolasikuoret ja lähdin ostamaan uusia. 
   Marssin sisään Tamperelaiseen optikkoliikkeeseen ja pyysin aurinkolasikuoria näytille. Myyjä katseli minua kuin vieraalta planeetalta tullutta avaruusoliota ja kysyi, että tarkoitanko covereita. Vastasin, että voimme puhua englannin lisäksi saksaa ja ruotsia sekä jopa viittoakin hiukan, mutta kuoret kiitos - niin kauan kun ollaan Suomessa. 
   En löytänyt mieleisiäni. Poistuessani liikkeestä kiitin ja kerroin että mun plääni torjua uuveetä romuttuu ja kohta flippaan jos en löydä cooleja covereita.
   Tältä olmilta pesee ja linkoaa - myös keskikesällä.

VIIKKO 23.

Ma-Lepo
Ti- 11,02 km - 1.20.
Ke- 11,02 km - 1.02. Vauhdinvaihtelua.
To- Juoksu Ylöjärven Kelaan 23,68 km - 2.47.
Pe- Kannustamassa Mustavuori Vertical Challenge 24:ssä 28,09 km - 3.40
La- Kannustamassa 5,69 km - 1.29. (563 metriä vertikaalia)
Su- Palautusta 5,23 km - 0.37.

yhteensä 84,73 km - 10:55

VIIKKO 24.

Ma-Lepo
Ti- 20,47 km - 2.20.
Ke- Ap. 23,12 km - 2.49. Ip. 10,59 km - 1.09.
To- Ap. 15,88 km - 1.52. Ip. 14,04 km - 1.37.
Pe- 31,24 km - 3.50. Erikoisharjoitus matkantekoon.
La- 10,01 km - 1.11.
Su-Uintia 1,073 km - 20 minuuttia. Järvessä. 
       Ilta 20,01 km - 2.15. Pari kilometriä reipasta loppuun.

yhteensä juoksua 145 km - 17:03