After this there is some english too...
Tapahtui kerran eräässä ultrakilpailussa :
Kilpailua katsomassa ollut povipommi huusi naisultraajalle : - Minne ryntäät ?
Kilpailija vastasi : Eteenpäin !
Jos olisin kirjoittanut yllämainitun niin että katsojan sukupuoli ei ilmenisi, olisi automaattisesti oletettu että huutaja oli mies ja samantien minua olisi nyt syytetty seksistisestä herjanheitosta, kuten oletettua mieskatsojaakin. Povipommistakin joku voi närkästyä.
Kun nyt totean harjoitusviikkoni olleen suunniteltua kevyemmän johtuen vasemman jalan kireydestä kiveksestä kantapäähän, minua tuskin syyttää kukaan mistään. Ihmisellä, edes miehellä, on harvoin kahta samanlaista jalkaa. Kolmesta nyt puhumattakaan vaikka huomioidaan elokuvatähdet ( Jeremy) ja yksityisetsivät ( Holmes). Minulla vasen nilkka kiertää hieman. Tämä rasittaa ultrajuoksumäärissä aina joskus lihaksistoa liikaa.
Jokatapauksessa reiden ja säären sisälinjaa on hieman kiristellyt, joten viikkoon on mahtunut pelkkiä roskakilometrejä. Toisaalta nk. roskakilometrejä ei mielestäni ole olemassakaan. Puhun nautittavasta juoksusta luonnon helmassa rauhallisesti. Tämänkin viikon harjoitusten seuraaminen rinnallani juosten vaatisi useimmilta hieman ulkoilun lisäämistä - noin ystävällisesti yleistäen.
Kevyellä viikolla ryntäilyyn ei siis ole aihetta. Myös mieli on mukana keveyden ja palautumisen aikana. Muut sitten ovat ryntäilleet minunkin puolestani. Viikolla ministeritason ryntäilevät mikrofoninkorjaukset ovat herättäneet keskustelua laajasti. Kuinka ollakaan on paheksuttu kielenkäyttöä, jota tapauksessa ei tietääkseni ollut. Soviteltiin vaan mikrofonia ylemmäs, tarkoituksella ryntäillä. Hyvä ettei suuhun laitettu, sillä se vasta olisi jotain ollut. Jopa paheksuttavaa.
Kevyen viikkoni tunnelma on siis ollut kevyt. Kuormaa on syytä aina välillä keventää, näin rasitus jaloissa ja kehossa pysyy hallinnassa. Kuormankevennyksessä pätee vanha tositarina Henriksonin hevosesta. Tampereen Tesomalla silloisessa Ristimäessä Henrikson hakkasi hevostaan halolla, kun hevonen teki liian raskaan kuorman alla lakon ylämäkeen. Pappani katseli aikansa touhua keittiön ikkunasta ja hermostui. Haki kaapista palvelusrevolverinsa ja juoksi tapahtumapaikalle. Selvitti Henriksonille, että patruuna on pesässä ja kohta käy kalpaten ellei hakkaaminen lopu. Henrikson tunsi Maunon senverran hyvin, että tiesi ettei se vanhana hevosmiehenä ainakaan hevosta ampuisi. Joten halkoja jäi tienposkeen ja tulevat kuormat olivatkin sitten pienenpiä. Ja hevonenkin jaksoi.
Edelläkerrottu tarina liittyy senverran omaan asenteeseeni, että taannoin noin kilometrin päässä kotoani kolme koiraa riistäytyivät emäntänsä hallinnasta ja osoittivat murhanhimoisia ajatuksia meikäläistä kohti. Kun koitin omistajalle selittää, että asun täällä, ei sekään oikein mennyt jakeluun. Koirat kun vaistosivat ajatukseni. Seuraavalla kerralla saatan toimia samoin kuin pappani - enkä minäkään niitä koiria...
Eli jos joku kaupunkilainen tulee maaseudulle sienimetsään, jättää autonsa keskelle kotitietä niin ettei ohi pääse edes juosten ja ulkoiluttaa koiriaan sienestyksen ohessa toisen tontilla kylvien kaiken kukkuraksi paperinenäliinoja pitkin metsää voi ymmärtämys loppua. Ja jokamiehenoikeudet. Eli lenkillä edelleen kokee kaikenlaista täällä maaseudun rauhassakin.
Toisaalta maaseutua pelätään jo nykyään. Citymaasturilla kun karautetaan peruslämpömökkiin ja saapuessa jotakin karvaista vilahtaa puiden lomassa pihassa niin tokihan soitellaan sitten paikallisille alkuasukkaille ja hätäkeskukseen. Pissattaakin vielä kun tulomatkalla tuli poikettua kahvilla eikä uskalla tulla autosta ulos. Sitten kun paikallinen alkuasukas on kiertänyt maat ja mannut varmistaen että sudet ja karhut ovat poissa niin palkakseen hän saa syytteen eläinrääkkäyksestä. Kun sitä naapurin hirvikoiraa pimeässä pelotteli sieltä mökin pihasta pois ja aseen kanssa vielä.
Voi tulevaisuudessa olla että paikallisia alkuasukkaita maaseudulla ei ole. Käy kuten hirvikannan. Että naaraita on enemmistö. Tutkimusten mukaan suomen hirvikanta on vinoutunut säätelyn tuloksena. Vinoutunut on myös maaseudun asujaimisto. Miehiä on enemmän kuin naisia. Naiset kun muuttavat kaupunkiin paremman toivossa. Voi olla, että urbaanissa miljöössä onkin lampaita susien vaatteissa ja taskussa sinisiä pillereitä. Touhua on muttei rehellistä tulosta. Toisaalta en ymmärrä maaseudun vanhan tradition hylkäämistä - saunan jälkeen neljä kertaa peräkkäin aina lauantai-iltana. Sehän tekee kuussa jo 12 kertaa eli keskimäärä ylittynee. Tämän siitä saa - mikään ei kelpaa enää maaseudullakaan ja väki vähenee.
Toisaalta olen oman autonkuljettajani (ammattinimike yrityksessäni, ajan toistaiseksi vielä omat ajoni itse) sopinut, että jos tienposkessa on karhu se otetaan kyytiin jos sillä on rahaa. Maaseudullahan suositaan nykyisin sekä susi- että karhukoulukuljetuksia. Tämä on seurausta siitä, että maalle muuttaa munatonta väkeä. Ollaan etäännytty luonnosta ja valitettavasti myös liikunnasta. Munattomuuden seurauksena sekä petojen että ihmisten perimä on muuttunut. Pedot eivät pelkää ihmistä, ihminen kylläkin petoja entistä enemmän. Ennen oli ilmeisesti isommat pakastimet kun ongelmia ei ollut. Kuljetukset nimittäin maksavat rahaa - ja paljon. Ja vievät koululaisilta mahdollisuuden luonnolliseen liikuntaan koulumatkan ohessa. Munattomuudella siis tässä yhteydessä ei tarkoiteta kykyä lisääntyä vaan täysin älyttömiä vaatimuksia palvelutasoon pienkunnissa. Kaikkea ei voi saada. Jostakin maalla on aina luovuttava verrattuna asvalttiviidakkoon. Tilalle saa sitten rauhaa ja luontoa. Myös petoeläimiä.
Näitäkin tulee mietittyä joskus pimeässä otsalampun kanssa. Ja mitäs jos susi tulee tai karhu? Ja mihinkäs soitat kun on puraistu? Edellyttäen että olet hengissä. Karhukin juoksee 50 km/h ja siihen minäkään en pysty - susista nyt puhumattakaan. Nimittäin meillä vajaan 30 kilometrin päässä Tampereen keskustorilta kännykkä ei pätkimättä aina välillä toimi. 3G -verkkoon on kaksi kilometriä... Onneksi on langallinen internet elleivät puut kaadu linjalle. Lapin Lismassa hinkuvat myös oravanpyörään mukaan. Unohtavat, että sitten kun yhteydet toimivat niin kännykkä ja sähköposti alkavat laulaa ja pääosin työasioita. Rauhoita siinä sitten - kevyestikin.
Kevyt harjoitusviikko vaikuttaa joskus myös negatiivisesti esimerkiksi unirytmiin. Itse nukun yöni erittäin hyvin yleensä mutta alkuviikosta en saanut nukuttua ja sain kahvin väärään kurkkuun yöllä kolme ja kolmekymmentä kuunnellessani radiota. Entinen pääministeri haastattelussaan totesi, että menneeltä kaudeltaan jäi hampaankoloon se työurien pidennys. Valitteli, että kun ei ollut argumetointikykyä ja voimia runnoa ehdotusta väkisin läpi. Vaikkakin 95 % suomalaisista ehdotusta vastusti. On se rankkaa olla uranuurtaja. Historiassa joskus leijanlennätyksestä on seurannut mullistavia keksintöjä - harvoin hiihtäessä Lapin lumilla.
Näkemykseni mukaan pitäisi keskittyä työurien lyhentämiseen, jotta luotaisiin ihmisille mahdollisuus kokea ja harrastaa elämässään muutakin kuin muurahaisen elämää. Globaali yhteisvastuu kaikesta ja kaiken maksamisesta kaikille ei toimi.
Itse kuulun louskuttavaan paariaryhmään : yrittäjiin. On louskutettava, jotta valtaeliitti hienoine ideoineen edes vähän olisi maanpinnalla. Mikään ei rassaa työnantajaa enemmän kuin pidättää ahkeran työntekijänsä palkasta ylisuuria veroja ja muita maksuja leviteltäviksi pitkin euroopan kasinoita. Luullaanko että nykyinen työväki jaksaa olla marssimatta tulevaisuudessa edelleen paitsi vappuna?
Itse olen marssinut viimeisten vajaan viiden kuukauden aikana 2149 kilometriä ja vain 18 päivää lepoa. Ja vielä louskuttaa. Työnteon mentaliteettia siis on. Minun tapuksessani korvaus on terveys ja hyvä mieli. Hyvän mielen voi siis pilata kuuntelemalla yöllä radiota, jos ei nukuta. En suosittele. Lähtekää vaikka lenkille.
Mieleni kyllä kestää löysät puheet. Surullista sensijaan on että nykysuomessa kaikenlainen argumetointi tulkitaan heti joko rasismiksi, vihapuheeksi tai seksismiksi. Jostakin ponnahtaa aina jokin vähemmistö tai enemmistö vaatimaan etujaan suhteessa muihin. On surullista, että asiallinenkin keskustelu ja avausyritykset lytätään heti alkuunsa. Tämä kitkee myös osan elämän iloisuudesta, huumorista ja tilannekomiikasta pois. Vapaan jakamisen mediassakin on syytä tarkentaa kielenkäyttöään - vapaus ilmaisuun kärsii? Tökätä tissiin on siis eri asia kuin kiinnittää rintaan. Ryntäisiin sovittamisesta puhumattakaan. Kiveksestä kantapäähän on nyt lanseerattu. Saa nähdä loukkaantuuko siitä joku. Sen uhallakin totean että pallista jalkapöytään olisi ollut parempi.
“People will forget what you said, people will forget what you did but they will never forget how you made them feel.” Maya Angelou.
"Ihminen unohtaa aina mitä olet sanonut tai tehnyt mutta ei koskaan unohda sitä minkälaisen tunteen sait hänessä aikaan." Maya Angelou.
Olematta edelleenkään filosofisesti mihinkään päin kallellaan totean edelleen, että maailma on yhtä. Kaikkien meidän tulisi rehellisesti omana itsenämme elää ainutkertainen elämämme täällä niin, että nautimme siitä. Ja se seuraava elämä siellä jossain taas. Kokemalla itselle tärkeitä asioita, loukkaamatta toisia.
Ainoa mahdollisuus hypätä oravanpyörästä on valita toisin. On kyettävä omalla polullaan löytämään itselle oikea reitti. Vastuu lähimmäisestä kuuluu tähän mutta koko maailmaa ei koskaan saada talkoisiin mukaan - inhimillisyyden talkoisiin.
Ma - Lepo
Ti - 8 km - kevyesti puolet poluilla pehmeällä - 56 min.
Ke - 13 km - hiljaislla poluilla - 1.23
To - 15 km - kohisevilla poluilla - 1.38
Pe - 17 km - poluilla - 1.51
La - Lepo
Su - 17 km - tiellä 10 ja loput kohisevilla poluilla - 1.52
yht. 70km 7 tuntia 40 minuuttia
Viikon lopputulema oli kaksijakoinen. Vasen jalka loppuviikosta parani asteittain mutta ei vielä kokonaan. Toisaalta olen paljon väsyneempi kuin oletin kevyen viikon jälkeen eli juoksumäärä todennäköisesti tulevalla viikolla jäänee hieman suunniteltua alhaisemmaksi.
Yleensäkään en harrasta ulkokultaisuutta, edes kisassakaan roolinveto ei kiinnosta. Eli jos olo on kehno, sanon sen suoraan. Sitäpaitsi tätäkin blogia saattaa lukea joku nuorempi juoksija, joka lukiessaan mitoittaa omia tekemisiään suhteessa muihin - myös minuun. Kehotan olemaan rehellinen ja rohkea. Tie juoksussa, kuten elämässäkin onnistumisiin, vaatii rohkeutta ja omaan tekemiseen uskomista. Kärsivällisyyttä!
LIGHT TRAINS ON WEEK 43.
Week was very light. My left foot`s inner tendons were bit sore and tight. Maybe asphalt on last week special 63 k run was not doing good. And after this light week I was much more tired than I expect so maybe the next week should be a bit lighter than planned?
Above in finnish version there are some jokes but I´m very sorry - these are very difficult to translate on english. There is some sarcasm for finnish politicians. But pols are everywhere the same? Big talks and nothing really happens.
“People will forget what you said, people will forget what you did but they will never forget how you made them feel.” Maya Angelou.
I read Joe Grant`s blog and there was that marvellous Maya Angelou`s idea. For the future I certain read some of her books. Humanity is missing also here in Finland. Joe´s pictures are very good and you can feel the call of trails when you look them.
I´m interested in next day´s run much more than my next race. My philosophy of running is be part of nature between two steps. My mind is open and unrelevant everyday fuss dissappear during runs. The world is full of greed and inequality - take care that you are not part of it.
Kosketus Liikkuu
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
torstai 20. lokakuuta 2011
VIIKKO 42. JA KERTOMUS LENKISTÄ 20.10.2011
Viikko 42.
Ma - illalla 10 km - 1.06 - poluilla
Ti - iltapäivä 20 km - 2.10 - maa- ja metsäautotietä, umpimetsää
Ke - Lepo
To - 63 km - 6.23 - kertomus alla
Pe - illalla myöhään otsalampulla 6 km - 0.37, tietä
La - illalla myöhään otsalampulla 8 km - 0.50, tietä
Su - illalla 16 km - 1.37 - Tampereen Kaupista Niihaman kautta Atalaan ja takaisin valaistua hiekkaa
yht. 123 km - 12 tuntia 43 minuuttia
Lenkillä 20.10.2011
Heräsin aamulla maaseudun hiljaisuuteen, kuten yleensäkin. Nostettuani makuuhuoneen kaihdinta totesin sään olevan luvattua parempi eli sopiva minun tarkoituksiini. Eipä silti, ei näitä harjoituksia sään takia jätetä tekemättä. Totesin, että illalla tankkaamani makaroni-kanapaistos pyrki alakautta ulos patjaa kohti eli oli syytä suoriutua ylös peiton alta.
Suoriutumiseni jälkeen keitin viisi kuppia kahvia, sekoitin mysliin jugurttia ja mustaherukka-omena marjaseosta. Tein täysjyväsämpylälle leivät, joihin poikkeuksellisesti kesäkurpitsan ja juuston lisäksi eksyi tällä kertaa myös kinkkua. Aamiaisella katselin ikkunasta järvelle ja totesin tuulen olevan seurana tänään. Join vettä ja kävin myös puntarissa (vaaka).
Keräilin lenkkikamat kasaan ja otin rahaa, puhelimen sekä Nathanin kevyen kaksipulloisen vyön (alle litra) esille. Tarkistin lämpötilan ja istahdin hetkeksi sohvalle rauhoittumaan ennen lähtöä, onhan aamiaiselle annettava aikaa alasmenoon. Tosin ultrajuoksussa oppii syömään omituisissa rytmeissä eli ongelmaa tuskin tulisi. Hyvän ystäväni Rainen termein kävin vielä kuitenkin psykologisella istunnolla posliinilla ottaen samalla hieman paperia taskuun kakan , äsh, siis kaiken varalle.
Lukitsin portin, käynnistin Garminin ranteessa ja lähdin kohti suurta tuntemattomuutta - jälleen kerran. Ensimmäisen kilometrin väliaika oli yli 30 sekuntia tavoiteltua parempi ja säikähdin samalla myös kotitien tutun mutkan takaa lentoon lehahtavaa komeaa metsoa. Yleensäkin on ihme ettei tuonkokoinen lintu törmää mihinkään paetessaan puiden välissä.
Ensimmäiset kilometrit menivät jatkuvasti alle tavoitteen, joten kyllästyin kellon kyttäämiseen ja keskityin kuuluisaan kevyeen rullaukseen epävarmana lopputuloksesta.
Hämeenkyrön raja jäi taakse ja saavuin Metsäkylän kyläyhteisöön. Morjestin (tervehdin) tuttua koiranulkoiluttajaa ja nautin pilkahtelevasta auringosta. Hiukan ennen Siperian valintaa (Siwa) se sitten tapahtui. Edessäni kävelytiellä vanhempi mieshenkilö ulkoilutti ilmeisesti kahta sukunsa nuorta toivoa, jotka hoipertelivat sinne tänne.
- Kato pappa, toi juoksee!
Aivan loistavaa. Totuus kuultiin ennen viidettä kilometriä lasten suusta. Siis juoksee - ei hölkkää. Ikuinen ristiriita tältä päivältä oli ratkaistu. Jatkoin rinta kaarella matkaa.
Oikeiden urheilijoiden pyhätön (jäähalli) kohdalla totesin, että vasempaan polven etujänteeseen sattuu hieman. Olin tähän varautunut, viimeaikoina asvaltti on taas jäänyt (onneksi) vähiin. Muutin hieman polvikulmia ja kipu katosi.
Jatkoin vääjämättä kohti ensimmäistä väliaika-asemaa, Ylöjärven kirkkoherranvirastoa. Nyt ei pidä luulla, että olin hengenravintoa vailla vaan menin palauttamaan avaimen, joka oli ollut lainassa tienhoitokuntamme kokoustilaa varten. Virasto hohtaa uutuuttaan ja portit (ovet) aukenevat itsestään. Palauttaessani avainta toimistossa Garmin värisi ranteessani. Katsoin kelloa ehkä pitkään ilman silmälaseja koska virkailija sanoi :
- Tämä on tällä selvä, jos on kiire ei tarvitse kuitata
- Ei ole kiire, vastasin, yhteys yläilmoihin vaan katkesi...
Kävin vielä vessassa täyttämässä toisen tyhjentyneen pullon ja jätin virkailijan vino hymy huulilla ihmettelemään.
Kymppi täyttyi hieman alle tunnin ja poikkesin seuraavaksi markettiin ostamaan geelejä. Löysin viisi Guzzyn 40 grammaista ja vielä mansikanmakuista eli kassan lausahdukseen:
-Näilläkö pärjätään...
Oli vastattava:
-Tottakai, koko päivän.
Jätin kassan ihmettelemään ja mietin onko ulosannissani jotain vikaa kun kaikki virnuilevat. Ulkonäkö Endurancen uuden harjoitteluasun myötä piti olla kunnossa ja ryhtikin oli Leijan (kirjasto) ikkunoista tsekattaessa hyvä.
Annoin piut paut virnuiluille ja keskityin Keijärven tiehen. Keijärveä on mainostettu Ylöjärven helmeksi, tosin toiset kutsuvat järveä poikajärveksi. Lake Gay- englanniksi. Järvi on saanut nimensä 1900-luvun alkupuolella sen rannalla asuneen englantilaisen merimiehen John Gayn mukaan. John nimittäin oli kova poika uimaan ja nousi kerran munasillaan vedestä. Rannalle sattui paikallisen tilan ruotsiakin puhuva piika, joka huudahti Johnin nähdessään :
-Jösses!
John oli kuitenkin kiertänyt maailmaa, ymmärsi kieliä ja kuuli piian sanovan jönsson ja korjasi ruotsiksi :
- Nej, jag är absolut Gay.
Näin nimi jäi elämään - kerrotaan.
Seuraava stoppi oli M.Marttilan vanhempi Nesteen huoltamo, jossa täyttyi 17 kilometriä. Kahvia, maitoa, kaksi palaa sokeria, lasi vettä ja täytetty ruisleipä. Leivän sisältö oli viimekäynniltä parantunut; paistettua munaa, kinkkua, juustoa ja salaattia. Myös vesipullojen täyttäminen tupakkalainsäädännön myötä on helpottunut, koska kyseisen aseman peliautomaatteja pelaavat isot pojat ja tytöt eivät enää kärytä vessoille johtavaa peräkäytävää savusukelluskelpoiseksi. Eräänlainen hapenottoharjoitus oli kun veti lenkillä ensin raikasta ilmaa sisään tasaisesti ja sitten yritti olla hengittämättä norttien käryjä.
Syyllistyin myös törkeään valehteluun, kun tuttu asemantyöntekijä uteli lenkin pituutta:
- Vähän alle viiskymppiä taitaa tulla...
Jätin kassan ihmettelemään maratoneja ja jatkoin matkaa kohti Tamperetta. Kiivetessäni Pispalan valtatietä ylös tein ensimmäisen muutoksen reittiin ja laskettelinkin vanhan ammattikoulun ohi Pyynikin viertä kiertäen näkötornille. Näkötornilla kilometrejä oli 27 takana ja ostin nuukana poikana ison kahvin ja eilisen pienen munkin, vesilasin sai toki ilmaiseksi.
Olin mäelle kiivetessä saanut kaksi tekstiviestiä ja kun en nähnyt kumpaakaan ilman laseja kunnolla, koitin soittaa Kirsille kysyäkseni mitä hänen viestissään oli. Toinen oli töistä ja ne saavat odottaa... Kirsi ei vastannut, joten jatkoin matkaa. Muutenkin tauot on syytä pitää lyhyinä ja kyseinen kahvila kun on vielä ahdaskin ei motivoi istuskella pitkään.
Laskettelin alas Tahmelan rantaan ja tulevat eläkkeidemme maksajat olivat spreijanneet muuntajan kylkeen : nappaa kasvia. Kyseessä lienee cannabis sativa- niminen kasvi ja murheellisena nuorison harrastuksiin puutarhanhoidon saralla liikunnan harrastamisen sijaan jatkoin kohti kaunista Pyhäjärven rantapolkua kohti lapsuuden maisemia. Ranta-Kaarila ja Ala-Rahola. Matkalla ohitin Pispan palvelutalon ja kunnioitin edesmenneen Pappani muistoa. Hän vietti viimeiset vuotensa siellä. Ikinä et poika luovuta...poika perkele...
Raholan vatkaamo (puhdistuslaitos) häiritsi hieman raikasta ilmaa mutta matka sujui upeissa rantamaisemissa kohti seuraavaa etappia, Nokiaa.
Tutut energiahuoltoon liittyvät tuntemukset tulivat 36 km kohdalla mutta tasoittuivat ja vauhti pysyi edelleen alunkaltaisena. Sarpatissa Nokialla muistelin kääntyneeni ennenvanhaan ympäri takaisin kotiin mutta nyt jatkoin Vihnusjärven ohi laattajalkakäytävää, joka tarjosi hieman hierontaa jaloille. Nokialla haisi kumi, eli kumitehdas toimii lamasta? huolimatta.
Mäenpäällä on lenkin varrelle sattuvista erikoisista paikannimistä huomioitava Hinttala, Nokian keskusurheilukentän kupeessa. Hinttalalla ei tietojeni mukaan ole yhteyksiä Keijärveen, enkä tiedä nimen historiasta mitään faktoja mutta olen kuullut tarinan eräästä, no annetaan olla...
Maratonin täyttymisen kunniaksi söin hampurilaisen kolalla (juoma, ei lumensiirrin). Kassa tiedusteli oliko ranskalaisiin tarvetta mutta ei ymmärtänyt ollenkaan, kun selitin saaneeni ranskalaisista tarpeekseni eilen kun Citroen merkkisen autoni lukko hajosi. Lisäksi hän ei ymmärtänyt puhtaan puolen tiedusteluistani mitään. Nokialla on nimittäin oleellista ollaanko puhtaalla puolella vai ei kun on kyse vedenjuomisesta. Tässä viittaan vesikriisiin muutamia vuosia sitten kun lika- ja puhdasvesi menivät sekaisin. Mökkinaapurini 85-vuoden kokemuksella (syntyperäinen Nokialainen) totesi kuitenkin jo silloin, että omiaan kaikki juovat.
Maraton oli täynnä (väliaika 4 tuntia 10 minuuttia). Aika suunnata kotia kohden. Ammattini puolesta paikallistuntemukseni on kohtuullinen eli muistelin, että Kankaantaankadun päästä umpiperästä nousee juurakkoinen polku ylös kohti Tampereen Kalkkua. Polulla oli kuitenkin kyltti : Läpikulku kielletty ! Jo maratonin juosseena en ollut aikeissakaan kulkea kyltin läpi vaan kiersin sen ja pääsin ketään häiritsemättä Tampereen puolelle.
Garmin näytti tässä vaiheessa jo 47 kilometriä eli harjoituksen suunniteltu kesto alkoi ylittyä. Tästä en masentunut vaan juoksin läpi Kolmenkulman teollisuusalueen ihmettelemään pistävää hajua tienposkessa. Nokian Koukkujärven kaatopaikalta valuu läpi Juhansuon ja ohitustien alitse mustanruskeaa pistävänhajuista kuravettä avo-ojassa. Surullista on, koska kyseinen töhkä valuu kohti Ikurin lapsiperheiden suosimaa asuntoaluetta. Ja tietenkin lopuksi Pyhäjärveen? Greenpeace ahoi!
Saavuin Ylöjärvelle ja vastatuuli alkoi taas kääntyessäni kohti Hämeenkyröä. Kirsi soitti ja sain sanallisen oikoluennan viestistä. Poikkesin vielä Vaasantien Shellillä täyttämässä vesipullot. Shellillä on nykyisin tankkauspalvelu mutta poika oli varattu - naisautoilijan hellässä huomassa eli jouduin täyttämään pullot itse.
Metsäkylässä tuttu koiranulkoiluttaja tervehti (morjesti) toistamiseen ja sanoi:
- Ai sinäkin olet jo toista kertaa tänään lenkillä...
- Ei kun tämä on sitä samaa lenkkiä.
- Siis hetkinen, siitähän on jo kuusi tuntia kun nähtiin.
- Niin koiraa ei saa pitää liian kauan sisällä.
- Mutta...
Jotensakin näistä lausunnoista alkaa saamaan tarpeeksi, ajattelin ja painoin menemään. 60 kilometriä täyttyi ajassa 6 tuntia 3 minuuttia ja käännyin kohti Tornivuoren rauhoittavia polkuja.
Kotiin saavuin ajassa 6 tuntia 23 minuuttia, 63 kilometriä juosseena - tyytyväisenä ja pääosin kevyesti rullanneena.
Tällaiset harjoitukset ovat mielestäni ns. kolmen päivän juttuja. Edellisenä päivänä on syytä miettiä tekemisiään niin juoksun kuin muunkin fyysisen elämän suhteen, koska rasitukseen tulee piikki.
Tankkaus ei ole pahasta ennen eikä harjoituksen aikana. Joskus kuulee elvistelyjä hurjan pitkistä harjoituksista ilman energiaa, pelkällä vedellä... Tämä on joskus hyvästäkin mutta harjoituksen ja sen kuuluisan muun elämän kulutus tulisi huomioida. En näe omalla kohdallani mitään hyötyä polttaa jatkuvalla katabolialla kehoa turhaan, varsinkaan kun takana on jo kaksi pitkää ultraa ja kolmas tulossa samana vuonna.
Harjoituksen jälkeen allekirjoittanut otti Gainomaxin palautusjuomaa ja söi hetken levättyään kunnolla sitä kuuluisaa makaroni-kanapaistosta. Huolehdin myöskin näin jo kylmempänä vuodenaikana jalkojen lämpimyydestä jälkeenpäin (Kirsin kutomat villasukat). Ja muista ns. pienistä asioista.
Tällaisen harjoituksen jälkeen ei lähdetä vaimon eikä lasten kanssa mihinkään säätämään vaan oleillaan kotona rauhassa. Suomen lain harmaa alue : uhkailu, kiristys ja lahjonta tulee ottaa käyttöön, jos perhe ei muuten ymmärrä levon tarvetta.
Näiden keikkojen kovuudesta ollaan montaa mieltä. Näkökantani mukaan harvoin tehtynä ne palvelevat kokonaisuutta ja antavat kullanarvoista tietoa missä harjoituksessa mennään.
Kovuus on mielestäni liioiteltua. Tähän kun laitetaan kolmenpäivän juoksureppu selkään ja juostaan tunturissa esim. 68 km noin 12 tuntiin, saavutaan autiotuvalle, peseydytään kylmällä vedellä, pilkotaan puut kamiinaan, keitellään makaronit ja syönnin päälle oikaistaan puulaverille piereskelemään (Lapin puhtaita vesiä) tietoisena, että huomenna taas samat kuviot on "kovuus" hieman toisenlaista.
Tässä tarkoitan kovuuden perspektiiviä, joka tuntuu suomalaisesta huippu-urheilustakin aina katoavan välillä. All inclusive resortissa keikutaan missi kainalossa lämpimässä ja aina välillä otetaan aurinkoa urheilukentällä. Sitten on kisat ja karsintarajojakaan ei saavuteta. Syytetään valmennusta ja huonoa rahatilannetta ja ties mitä. Kyse lienee työnteon mentaliteetista.
Omassa harjoituksessani keskivauhti jäi hieman alle kuuteen minuuttiin per kilometri. Sammutin kellon ruokataukojen ajaksi mutta vettä ja neljä geeliä meni vauhdissa.
Omat normaalit harjoitusmaastoni ovat aivan toiselta planeetalta tällaiseen asvaltti ja kävelytielenkkiin verrattuna. On aivan eri asia juosta poluilla kymppi esim. 1.10 kun tiellä kymppi 1.00. Olen vahvasti sitä mieltä, että asvaltti pelkästään juostuna tappaa lihakset niin hermotuksen kuin voimaominaisuuksienkin kannalta. Pururata ei ole polkua kuten ei myöskään hiekkakävelytie. Polulla on kiviä, juuria, kuraa ja hiljaisuutta. Liikenteen kohinassa ja pakokaasussa tarpominen eivät palvele psykofyysistä kokonaisuutta. Toinen tarina sitten on jos kisa johon tähdätään on pelkkää asvalttia. Tällöin on syytä siedättää kinttuja tavallista enemmän kestämään iskuja.
Oman harjoitukseni lopputulema vahvisti tekemisieni oikeansuuntaisuutta. Kunto on vähän liiankin hyvällä mallilla kun Bisletin kisaan on vielä viisi täyttä viikkoa. Kokemani pitkien lenkkien kankeus jaloista on hävinnyt pikku hiljaa. Se oli lähtöisin sieltä 48-tunnin osastosta. Missään tapauksessa en Bisletillä tule lähtemään näin lujaa. Harjoitus pikemminkin lisäsi alun rauhallisuuden suunnitelmaa. Eri asia on sitten maltanko...
Maailmassa kaikki on edelleen yhtä - opetelkaa nauttimaan siitä.
Ma - illalla 10 km - 1.06 - poluilla
Ti - iltapäivä 20 km - 2.10 - maa- ja metsäautotietä, umpimetsää
Ke - Lepo
To - 63 km - 6.23 - kertomus alla
Pe - illalla myöhään otsalampulla 6 km - 0.37, tietä
La - illalla myöhään otsalampulla 8 km - 0.50, tietä
Su - illalla 16 km - 1.37 - Tampereen Kaupista Niihaman kautta Atalaan ja takaisin valaistua hiekkaa
yht. 123 km - 12 tuntia 43 minuuttia
Lenkillä 20.10.2011
Heräsin aamulla maaseudun hiljaisuuteen, kuten yleensäkin. Nostettuani makuuhuoneen kaihdinta totesin sään olevan luvattua parempi eli sopiva minun tarkoituksiini. Eipä silti, ei näitä harjoituksia sään takia jätetä tekemättä. Totesin, että illalla tankkaamani makaroni-kanapaistos pyrki alakautta ulos patjaa kohti eli oli syytä suoriutua ylös peiton alta.
Suoriutumiseni jälkeen keitin viisi kuppia kahvia, sekoitin mysliin jugurttia ja mustaherukka-omena marjaseosta. Tein täysjyväsämpylälle leivät, joihin poikkeuksellisesti kesäkurpitsan ja juuston lisäksi eksyi tällä kertaa myös kinkkua. Aamiaisella katselin ikkunasta järvelle ja totesin tuulen olevan seurana tänään. Join vettä ja kävin myös puntarissa (vaaka).
Keräilin lenkkikamat kasaan ja otin rahaa, puhelimen sekä Nathanin kevyen kaksipulloisen vyön (alle litra) esille. Tarkistin lämpötilan ja istahdin hetkeksi sohvalle rauhoittumaan ennen lähtöä, onhan aamiaiselle annettava aikaa alasmenoon. Tosin ultrajuoksussa oppii syömään omituisissa rytmeissä eli ongelmaa tuskin tulisi. Hyvän ystäväni Rainen termein kävin vielä kuitenkin psykologisella istunnolla posliinilla ottaen samalla hieman paperia taskuun kakan , äsh, siis kaiken varalle.
Lukitsin portin, käynnistin Garminin ranteessa ja lähdin kohti suurta tuntemattomuutta - jälleen kerran. Ensimmäisen kilometrin väliaika oli yli 30 sekuntia tavoiteltua parempi ja säikähdin samalla myös kotitien tutun mutkan takaa lentoon lehahtavaa komeaa metsoa. Yleensäkin on ihme ettei tuonkokoinen lintu törmää mihinkään paetessaan puiden välissä.
Ensimmäiset kilometrit menivät jatkuvasti alle tavoitteen, joten kyllästyin kellon kyttäämiseen ja keskityin kuuluisaan kevyeen rullaukseen epävarmana lopputuloksesta.
Hämeenkyrön raja jäi taakse ja saavuin Metsäkylän kyläyhteisöön. Morjestin (tervehdin) tuttua koiranulkoiluttajaa ja nautin pilkahtelevasta auringosta. Hiukan ennen Siperian valintaa (Siwa) se sitten tapahtui. Edessäni kävelytiellä vanhempi mieshenkilö ulkoilutti ilmeisesti kahta sukunsa nuorta toivoa, jotka hoipertelivat sinne tänne.
- Kato pappa, toi juoksee!
Aivan loistavaa. Totuus kuultiin ennen viidettä kilometriä lasten suusta. Siis juoksee - ei hölkkää. Ikuinen ristiriita tältä päivältä oli ratkaistu. Jatkoin rinta kaarella matkaa.
Oikeiden urheilijoiden pyhätön (jäähalli) kohdalla totesin, että vasempaan polven etujänteeseen sattuu hieman. Olin tähän varautunut, viimeaikoina asvaltti on taas jäänyt (onneksi) vähiin. Muutin hieman polvikulmia ja kipu katosi.
Jatkoin vääjämättä kohti ensimmäistä väliaika-asemaa, Ylöjärven kirkkoherranvirastoa. Nyt ei pidä luulla, että olin hengenravintoa vailla vaan menin palauttamaan avaimen, joka oli ollut lainassa tienhoitokuntamme kokoustilaa varten. Virasto hohtaa uutuuttaan ja portit (ovet) aukenevat itsestään. Palauttaessani avainta toimistossa Garmin värisi ranteessani. Katsoin kelloa ehkä pitkään ilman silmälaseja koska virkailija sanoi :
- Tämä on tällä selvä, jos on kiire ei tarvitse kuitata
- Ei ole kiire, vastasin, yhteys yläilmoihin vaan katkesi...
Kävin vielä vessassa täyttämässä toisen tyhjentyneen pullon ja jätin virkailijan vino hymy huulilla ihmettelemään.
Kymppi täyttyi hieman alle tunnin ja poikkesin seuraavaksi markettiin ostamaan geelejä. Löysin viisi Guzzyn 40 grammaista ja vielä mansikanmakuista eli kassan lausahdukseen:
-Näilläkö pärjätään...
Oli vastattava:
-Tottakai, koko päivän.
Jätin kassan ihmettelemään ja mietin onko ulosannissani jotain vikaa kun kaikki virnuilevat. Ulkonäkö Endurancen uuden harjoitteluasun myötä piti olla kunnossa ja ryhtikin oli Leijan (kirjasto) ikkunoista tsekattaessa hyvä.
Annoin piut paut virnuiluille ja keskityin Keijärven tiehen. Keijärveä on mainostettu Ylöjärven helmeksi, tosin toiset kutsuvat järveä poikajärveksi. Lake Gay- englanniksi. Järvi on saanut nimensä 1900-luvun alkupuolella sen rannalla asuneen englantilaisen merimiehen John Gayn mukaan. John nimittäin oli kova poika uimaan ja nousi kerran munasillaan vedestä. Rannalle sattui paikallisen tilan ruotsiakin puhuva piika, joka huudahti Johnin nähdessään :
-Jösses!
John oli kuitenkin kiertänyt maailmaa, ymmärsi kieliä ja kuuli piian sanovan jönsson ja korjasi ruotsiksi :
- Nej, jag är absolut Gay.
Näin nimi jäi elämään - kerrotaan.
Seuraava stoppi oli M.Marttilan vanhempi Nesteen huoltamo, jossa täyttyi 17 kilometriä. Kahvia, maitoa, kaksi palaa sokeria, lasi vettä ja täytetty ruisleipä. Leivän sisältö oli viimekäynniltä parantunut; paistettua munaa, kinkkua, juustoa ja salaattia. Myös vesipullojen täyttäminen tupakkalainsäädännön myötä on helpottunut, koska kyseisen aseman peliautomaatteja pelaavat isot pojat ja tytöt eivät enää kärytä vessoille johtavaa peräkäytävää savusukelluskelpoiseksi. Eräänlainen hapenottoharjoitus oli kun veti lenkillä ensin raikasta ilmaa sisään tasaisesti ja sitten yritti olla hengittämättä norttien käryjä.
Syyllistyin myös törkeään valehteluun, kun tuttu asemantyöntekijä uteli lenkin pituutta:
- Vähän alle viiskymppiä taitaa tulla...
Jätin kassan ihmettelemään maratoneja ja jatkoin matkaa kohti Tamperetta. Kiivetessäni Pispalan valtatietä ylös tein ensimmäisen muutoksen reittiin ja laskettelinkin vanhan ammattikoulun ohi Pyynikin viertä kiertäen näkötornille. Näkötornilla kilometrejä oli 27 takana ja ostin nuukana poikana ison kahvin ja eilisen pienen munkin, vesilasin sai toki ilmaiseksi.
Olin mäelle kiivetessä saanut kaksi tekstiviestiä ja kun en nähnyt kumpaakaan ilman laseja kunnolla, koitin soittaa Kirsille kysyäkseni mitä hänen viestissään oli. Toinen oli töistä ja ne saavat odottaa... Kirsi ei vastannut, joten jatkoin matkaa. Muutenkin tauot on syytä pitää lyhyinä ja kyseinen kahvila kun on vielä ahdaskin ei motivoi istuskella pitkään.
Laskettelin alas Tahmelan rantaan ja tulevat eläkkeidemme maksajat olivat spreijanneet muuntajan kylkeen : nappaa kasvia. Kyseessä lienee cannabis sativa- niminen kasvi ja murheellisena nuorison harrastuksiin puutarhanhoidon saralla liikunnan harrastamisen sijaan jatkoin kohti kaunista Pyhäjärven rantapolkua kohti lapsuuden maisemia. Ranta-Kaarila ja Ala-Rahola. Matkalla ohitin Pispan palvelutalon ja kunnioitin edesmenneen Pappani muistoa. Hän vietti viimeiset vuotensa siellä. Ikinä et poika luovuta...poika perkele...
Raholan vatkaamo (puhdistuslaitos) häiritsi hieman raikasta ilmaa mutta matka sujui upeissa rantamaisemissa kohti seuraavaa etappia, Nokiaa.
Tutut energiahuoltoon liittyvät tuntemukset tulivat 36 km kohdalla mutta tasoittuivat ja vauhti pysyi edelleen alunkaltaisena. Sarpatissa Nokialla muistelin kääntyneeni ennenvanhaan ympäri takaisin kotiin mutta nyt jatkoin Vihnusjärven ohi laattajalkakäytävää, joka tarjosi hieman hierontaa jaloille. Nokialla haisi kumi, eli kumitehdas toimii lamasta? huolimatta.
Mäenpäällä on lenkin varrelle sattuvista erikoisista paikannimistä huomioitava Hinttala, Nokian keskusurheilukentän kupeessa. Hinttalalla ei tietojeni mukaan ole yhteyksiä Keijärveen, enkä tiedä nimen historiasta mitään faktoja mutta olen kuullut tarinan eräästä, no annetaan olla...
Maratonin täyttymisen kunniaksi söin hampurilaisen kolalla (juoma, ei lumensiirrin). Kassa tiedusteli oliko ranskalaisiin tarvetta mutta ei ymmärtänyt ollenkaan, kun selitin saaneeni ranskalaisista tarpeekseni eilen kun Citroen merkkisen autoni lukko hajosi. Lisäksi hän ei ymmärtänyt puhtaan puolen tiedusteluistani mitään. Nokialla on nimittäin oleellista ollaanko puhtaalla puolella vai ei kun on kyse vedenjuomisesta. Tässä viittaan vesikriisiin muutamia vuosia sitten kun lika- ja puhdasvesi menivät sekaisin. Mökkinaapurini 85-vuoden kokemuksella (syntyperäinen Nokialainen) totesi kuitenkin jo silloin, että omiaan kaikki juovat.
Maraton oli täynnä (väliaika 4 tuntia 10 minuuttia). Aika suunnata kotia kohden. Ammattini puolesta paikallistuntemukseni on kohtuullinen eli muistelin, että Kankaantaankadun päästä umpiperästä nousee juurakkoinen polku ylös kohti Tampereen Kalkkua. Polulla oli kuitenkin kyltti : Läpikulku kielletty ! Jo maratonin juosseena en ollut aikeissakaan kulkea kyltin läpi vaan kiersin sen ja pääsin ketään häiritsemättä Tampereen puolelle.
Garmin näytti tässä vaiheessa jo 47 kilometriä eli harjoituksen suunniteltu kesto alkoi ylittyä. Tästä en masentunut vaan juoksin läpi Kolmenkulman teollisuusalueen ihmettelemään pistävää hajua tienposkessa. Nokian Koukkujärven kaatopaikalta valuu läpi Juhansuon ja ohitustien alitse mustanruskeaa pistävänhajuista kuravettä avo-ojassa. Surullista on, koska kyseinen töhkä valuu kohti Ikurin lapsiperheiden suosimaa asuntoaluetta. Ja tietenkin lopuksi Pyhäjärveen? Greenpeace ahoi!
Saavuin Ylöjärvelle ja vastatuuli alkoi taas kääntyessäni kohti Hämeenkyröä. Kirsi soitti ja sain sanallisen oikoluennan viestistä. Poikkesin vielä Vaasantien Shellillä täyttämässä vesipullot. Shellillä on nykyisin tankkauspalvelu mutta poika oli varattu - naisautoilijan hellässä huomassa eli jouduin täyttämään pullot itse.
Metsäkylässä tuttu koiranulkoiluttaja tervehti (morjesti) toistamiseen ja sanoi:
- Ai sinäkin olet jo toista kertaa tänään lenkillä...
- Ei kun tämä on sitä samaa lenkkiä.
- Siis hetkinen, siitähän on jo kuusi tuntia kun nähtiin.
- Niin koiraa ei saa pitää liian kauan sisällä.
- Mutta...
Jotensakin näistä lausunnoista alkaa saamaan tarpeeksi, ajattelin ja painoin menemään. 60 kilometriä täyttyi ajassa 6 tuntia 3 minuuttia ja käännyin kohti Tornivuoren rauhoittavia polkuja.
Kotiin saavuin ajassa 6 tuntia 23 minuuttia, 63 kilometriä juosseena - tyytyväisenä ja pääosin kevyesti rullanneena.
Tällaiset harjoitukset ovat mielestäni ns. kolmen päivän juttuja. Edellisenä päivänä on syytä miettiä tekemisiään niin juoksun kuin muunkin fyysisen elämän suhteen, koska rasitukseen tulee piikki.
Tankkaus ei ole pahasta ennen eikä harjoituksen aikana. Joskus kuulee elvistelyjä hurjan pitkistä harjoituksista ilman energiaa, pelkällä vedellä... Tämä on joskus hyvästäkin mutta harjoituksen ja sen kuuluisan muun elämän kulutus tulisi huomioida. En näe omalla kohdallani mitään hyötyä polttaa jatkuvalla katabolialla kehoa turhaan, varsinkaan kun takana on jo kaksi pitkää ultraa ja kolmas tulossa samana vuonna.
Harjoituksen jälkeen allekirjoittanut otti Gainomaxin palautusjuomaa ja söi hetken levättyään kunnolla sitä kuuluisaa makaroni-kanapaistosta. Huolehdin myöskin näin jo kylmempänä vuodenaikana jalkojen lämpimyydestä jälkeenpäin (Kirsin kutomat villasukat). Ja muista ns. pienistä asioista.
Tällaisen harjoituksen jälkeen ei lähdetä vaimon eikä lasten kanssa mihinkään säätämään vaan oleillaan kotona rauhassa. Suomen lain harmaa alue : uhkailu, kiristys ja lahjonta tulee ottaa käyttöön, jos perhe ei muuten ymmärrä levon tarvetta.
Näiden keikkojen kovuudesta ollaan montaa mieltä. Näkökantani mukaan harvoin tehtynä ne palvelevat kokonaisuutta ja antavat kullanarvoista tietoa missä harjoituksessa mennään.
Kovuus on mielestäni liioiteltua. Tähän kun laitetaan kolmenpäivän juoksureppu selkään ja juostaan tunturissa esim. 68 km noin 12 tuntiin, saavutaan autiotuvalle, peseydytään kylmällä vedellä, pilkotaan puut kamiinaan, keitellään makaronit ja syönnin päälle oikaistaan puulaverille piereskelemään (Lapin puhtaita vesiä) tietoisena, että huomenna taas samat kuviot on "kovuus" hieman toisenlaista.
Tässä tarkoitan kovuuden perspektiiviä, joka tuntuu suomalaisesta huippu-urheilustakin aina katoavan välillä. All inclusive resortissa keikutaan missi kainalossa lämpimässä ja aina välillä otetaan aurinkoa urheilukentällä. Sitten on kisat ja karsintarajojakaan ei saavuteta. Syytetään valmennusta ja huonoa rahatilannetta ja ties mitä. Kyse lienee työnteon mentaliteetista.
Omassa harjoituksessani keskivauhti jäi hieman alle kuuteen minuuttiin per kilometri. Sammutin kellon ruokataukojen ajaksi mutta vettä ja neljä geeliä meni vauhdissa.
Omat normaalit harjoitusmaastoni ovat aivan toiselta planeetalta tällaiseen asvaltti ja kävelytielenkkiin verrattuna. On aivan eri asia juosta poluilla kymppi esim. 1.10 kun tiellä kymppi 1.00. Olen vahvasti sitä mieltä, että asvaltti pelkästään juostuna tappaa lihakset niin hermotuksen kuin voimaominaisuuksienkin kannalta. Pururata ei ole polkua kuten ei myöskään hiekkakävelytie. Polulla on kiviä, juuria, kuraa ja hiljaisuutta. Liikenteen kohinassa ja pakokaasussa tarpominen eivät palvele psykofyysistä kokonaisuutta. Toinen tarina sitten on jos kisa johon tähdätään on pelkkää asvalttia. Tällöin on syytä siedättää kinttuja tavallista enemmän kestämään iskuja.
Oman harjoitukseni lopputulema vahvisti tekemisieni oikeansuuntaisuutta. Kunto on vähän liiankin hyvällä mallilla kun Bisletin kisaan on vielä viisi täyttä viikkoa. Kokemani pitkien lenkkien kankeus jaloista on hävinnyt pikku hiljaa. Se oli lähtöisin sieltä 48-tunnin osastosta. Missään tapauksessa en Bisletillä tule lähtemään näin lujaa. Harjoitus pikemminkin lisäsi alun rauhallisuuden suunnitelmaa. Eri asia on sitten maltanko...
Maailmassa kaikki on edelleen yhtä - opetelkaa nauttimaan siitä.
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
VIIKON 41. HARJOITTELU - LIITOA ! WEEK 41. - I´M FLYING !
Ma - 15 km - 1,28 rentoa vauhtia tiellä ja poluilla
Ti - 30 km - 3,14 Jyrälänvuoren kierros, polkuja ja ylämäkeä ylämäen perään...tahtoharjoitus.
Ke - 8 km - 0,53 kevyttä palauttavaa tiellä
To - 17 km - 2,01 polkuja raskaassa maastossa, umpimetsää
Pe - 8 km - 0,48 kevyttä tiellä
La - 13 km - 1,16 osittain erittäin kovaa hyökäten hiljaisilla poluilla
Su - 32 km - 4,02 Jyrälänvuori + hiljaiset polut. Hannu Kallio videokuvaamassa maastopyörällä mukana.
yht. 123 km - 13 tuntia 42 min.
Liitoa. Yhdellä sanalla kuvattuna. Mahtava viikko. Kevyitä ajatuksia ja juoksun keveyttä. Eli vähän raskaamman jakson jälkeen mieli ja keho ovat yhtä mieltä - nyt juostaan. On kuusi viikkoa Bisletin 24-tunnin kilpailuun aikaa ja vauhti nousee huolestuttavasti pitkillä lenkeillä. Euforia syvenee. Ei ihan vielä olisi aika.
Sunnuntain 32 km lenkin todelliset matkavauhdit keikkuivat 5.50 - 6.30 min/km vaikka reitti on raatelevan mäkinen ja polkuja on 18 km kokonaismatkasta. Kokonaisaikaa videokuvauksen takia kului hieman yli neljä tuntia mainiossa seurassa happirikkaassa syyssäässä. Video ilmestyy joskus myöhemmin blogiin, ajan ja ajatusten kanssa.
Lämpötilat laskevat ja illat pimenevät. Ulos voi silti mennä lenkille ja lisäksi jokaiselle maailmassa on lukemattomia kirjoja. Jokaisella on toivottavasti joku jota pitää kädestä kiinni kynttilänvalossa eli pimeys on voitettavissa - voimia siihen teille kaikille yhdessä!
You can see my trains above. Flying in one word. Great week after couple of hard and blue weeks. My mindset was light and fresh - it is time to run now. I´m a bit worried because pace is a little too high espesially in longer runs. Can´t slow down! My next race, Bislet indoor 24-hour run is six weeks ahead and it is not yet the time! Discipline and patience ahoi!
On sunday 32 k run there were Hannu Kallio with me. He was biking and doing video. Video cames later on this blog.
Temperatures are going down and it is getting dark in evenings earlier. Despite this you can go out to run and after this there are many books waiting. I hope you all got somebody near you to love and share those warm feelings beside candlelight - you can together survive. Let the force be with you!
Ti - 30 km - 3,14 Jyrälänvuoren kierros, polkuja ja ylämäkeä ylämäen perään...tahtoharjoitus.
Ke - 8 km - 0,53 kevyttä palauttavaa tiellä
To - 17 km - 2,01 polkuja raskaassa maastossa, umpimetsää
Pe - 8 km - 0,48 kevyttä tiellä
La - 13 km - 1,16 osittain erittäin kovaa hyökäten hiljaisilla poluilla
Su - 32 km - 4,02 Jyrälänvuori + hiljaiset polut. Hannu Kallio videokuvaamassa maastopyörällä mukana.
yht. 123 km - 13 tuntia 42 min.
Liitoa. Yhdellä sanalla kuvattuna. Mahtava viikko. Kevyitä ajatuksia ja juoksun keveyttä. Eli vähän raskaamman jakson jälkeen mieli ja keho ovat yhtä mieltä - nyt juostaan. On kuusi viikkoa Bisletin 24-tunnin kilpailuun aikaa ja vauhti nousee huolestuttavasti pitkillä lenkeillä. Euforia syvenee. Ei ihan vielä olisi aika.
Sunnuntain 32 km lenkin todelliset matkavauhdit keikkuivat 5.50 - 6.30 min/km vaikka reitti on raatelevan mäkinen ja polkuja on 18 km kokonaismatkasta. Kokonaisaikaa videokuvauksen takia kului hieman yli neljä tuntia mainiossa seurassa happirikkaassa syyssäässä. Video ilmestyy joskus myöhemmin blogiin, ajan ja ajatusten kanssa.
Lämpötilat laskevat ja illat pimenevät. Ulos voi silti mennä lenkille ja lisäksi jokaiselle maailmassa on lukemattomia kirjoja. Jokaisella on toivottavasti joku jota pitää kädestä kiinni kynttilänvalossa eli pimeys on voitettavissa - voimia siihen teille kaikille yhdessä!
WEEK 41. Summary - FLYING !
You can see my trains above. Flying in one word. Great week after couple of hard and blue weeks. My mindset was light and fresh - it is time to run now. I´m a bit worried because pace is a little too high espesially in longer runs. Can´t slow down! My next race, Bislet indoor 24-hour run is six weeks ahead and it is not yet the time! Discipline and patience ahoi!
On sunday 32 k run there were Hannu Kallio with me. He was biking and doing video. Video cames later on this blog.
Temperatures are going down and it is getting dark in evenings earlier. Despite this you can go out to run and after this there are many books waiting. I hope you all got somebody near you to love and share those warm feelings beside candlelight - you can together survive. Let the force be with you!
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTA OSA 2. - ROHKEUTTA !
Ultrajuoksussa ja kirjoittamisessa on paljon samaa. Edessä on aina tuntematon tie, mittaamaton määrä kilometrejä tai tyhjää tilaa täytettäväksi ajatuksilla. Rohkeutta vaaditaan molemmissa.
Viimeaikoina juoksuharjoittelustani on puuttunut pala. Puuttuvan palan löytämiseen meni melkein kaksi viikkoa. Kaksi viikkoa ei mennyt hukkaan vaan osoitti omalta kohdaltani henkisen valppauden herpaantumista. Olin luullut, että jotakin puuttuu.
Joskus kauan sitten tein itselleni harjoitusohjelmia etukäteen. Käytössä olivat hyväksikoetut traditionaaliset valmennusmenetelmät, joissa viikon eri päiville sommiteltiin kovaa ja palauttavaa juoksua tietyssä suhteessa pyrkien tiettyyn kokonaisrasitukseen. Tämä toi tulosta tiettyyn rajaan asti mutta ihmisen keho ei toimi aina samalla tavalla. Ennalta ei voi tietää mikä puree minäkin päivänä.
Olen vuosien varrella oppinut tuntemaan kehoni kohtuullisen hyvin, joten miksi en luottaisi omiin tuntemuksiini? Lähtiessäni tavoittelemaan Bisletin marraskuiseen kisaan hyvää tulosta ajattelin hieman nostaa harjoitusvauhteja, koska 24-tunnin juoksu on nopeatempoisempi kuin mennyt Kaustisen 48-tunnin kisa. Viimeisen kolmen viikon aikana olen juossut omaa tuntemustani vastaan useita kertoja eli liian lujaa vääränä päivänä. Juoksemisen vapaus on kärsinyt. En saa sitä mistä luovun. Eli tietyin osin luopumalla harjoituksissa vauhdista voin sen saada ultrakilpailussa käyttööni. Toisinsanoen intohimo juoksuun kärsii vapauden menettämisen myötä. Syntyy pakko juosta tietyllä tavalla.
Vauhtia tarvitaan, myös harjoituksissa. Mutta juoksijalla täytyy olla vapaus valita koska. Jos Sinusta tuntuu tänään, että Sinun on mentävä ulos ja juostava kuin hullu niin tee se. Jos Sinua väsyttää niin juokse hiljempaa ja kuuntele itseäsi. Mutta se ahneus...
Ahneus. Kilpailullisuus. Hyvän tuloksen - ennätyksen - tavoittelu. Tätäkö ultrajuoksu on minulle? Ei todellakaan! Ultrajuoksusta on tullut elämäntapa. Olen onnellinen juostessani, siis juoksen. Juoksen kokeakseni ympärillä olevan luonnon ja itseni.
Tavoittelen kyllä onnistuneita kilpailuja. Hyvää tunnelmaa. Muiden ultraajien tapaamista. Mitataan myös matka ja aika. Myös suhteessa muihin. Onnistuminen on myös joskus ennätystulos. Palkinto nöyryydestä. Vapaiden askelien summa. Ja totisesti ei pakko! Vaan henkinen vapaus!
Puutuva palaa siis ei ole. Sensijaan ylimääräinen oli - ei ole enää. Tai on sitten taas kun valppaus pettää...eli kun ahneus ja liika tavoitteellisuus saavat liian suuren osan.
Aina ei ole helppoa tuoda julki ajatuksiaan. Julkituodut ajatukset ovat aina oman intuition kautta valittuja, muille valmiita esitettäviksi. On täysin mahdoton tietää kiinnostuuko niistä joku, eli on vain luotettava omaan hulluutensa. On turha väittää ettei pysty kirjoittamaan. Se on puhdasta pelkoa jos rivejä ei synny. Toisaalta jos teksti käsittelee kirjoittajaa itseään on odotettava kypsää aikaa julkaisuun. Omalta kohdaltani odotus on päättynyt. Toisaalta aina on vapaus kuten juoksussakin. Fakta ja fiktio saattavat sekoittua. Totuus sensijaan on aina esillä.
ISÄ
Viimeaikoina juoksuharjoittelustani on puuttunut pala. Puuttuvan palan löytämiseen meni melkein kaksi viikkoa. Kaksi viikkoa ei mennyt hukkaan vaan osoitti omalta kohdaltani henkisen valppauden herpaantumista. Olin luullut, että jotakin puuttuu.
Joskus kauan sitten tein itselleni harjoitusohjelmia etukäteen. Käytössä olivat hyväksikoetut traditionaaliset valmennusmenetelmät, joissa viikon eri päiville sommiteltiin kovaa ja palauttavaa juoksua tietyssä suhteessa pyrkien tiettyyn kokonaisrasitukseen. Tämä toi tulosta tiettyyn rajaan asti mutta ihmisen keho ei toimi aina samalla tavalla. Ennalta ei voi tietää mikä puree minäkin päivänä.
Olen vuosien varrella oppinut tuntemaan kehoni kohtuullisen hyvin, joten miksi en luottaisi omiin tuntemuksiini? Lähtiessäni tavoittelemaan Bisletin marraskuiseen kisaan hyvää tulosta ajattelin hieman nostaa harjoitusvauhteja, koska 24-tunnin juoksu on nopeatempoisempi kuin mennyt Kaustisen 48-tunnin kisa. Viimeisen kolmen viikon aikana olen juossut omaa tuntemustani vastaan useita kertoja eli liian lujaa vääränä päivänä. Juoksemisen vapaus on kärsinyt. En saa sitä mistä luovun. Eli tietyin osin luopumalla harjoituksissa vauhdista voin sen saada ultrakilpailussa käyttööni. Toisinsanoen intohimo juoksuun kärsii vapauden menettämisen myötä. Syntyy pakko juosta tietyllä tavalla.
Vauhtia tarvitaan, myös harjoituksissa. Mutta juoksijalla täytyy olla vapaus valita koska. Jos Sinusta tuntuu tänään, että Sinun on mentävä ulos ja juostava kuin hullu niin tee se. Jos Sinua väsyttää niin juokse hiljempaa ja kuuntele itseäsi. Mutta se ahneus...
Ahneus. Kilpailullisuus. Hyvän tuloksen - ennätyksen - tavoittelu. Tätäkö ultrajuoksu on minulle? Ei todellakaan! Ultrajuoksusta on tullut elämäntapa. Olen onnellinen juostessani, siis juoksen. Juoksen kokeakseni ympärillä olevan luonnon ja itseni.
Tavoittelen kyllä onnistuneita kilpailuja. Hyvää tunnelmaa. Muiden ultraajien tapaamista. Mitataan myös matka ja aika. Myös suhteessa muihin. Onnistuminen on myös joskus ennätystulos. Palkinto nöyryydestä. Vapaiden askelien summa. Ja totisesti ei pakko! Vaan henkinen vapaus!
Puutuva palaa siis ei ole. Sensijaan ylimääräinen oli - ei ole enää. Tai on sitten taas kun valppaus pettää...eli kun ahneus ja liika tavoitteellisuus saavat liian suuren osan.
Aina ei ole helppoa tuoda julki ajatuksiaan. Julkituodut ajatukset ovat aina oman intuition kautta valittuja, muille valmiita esitettäviksi. On täysin mahdoton tietää kiinnostuuko niistä joku, eli on vain luotettava omaan hulluutensa. On turha väittää ettei pysty kirjoittamaan. Se on puhdasta pelkoa jos rivejä ei synny. Toisaalta jos teksti käsittelee kirjoittajaa itseään on odotettava kypsää aikaa julkaisuun. Omalta kohdaltani odotus on päättynyt. Toisaalta aina on vapaus kuten juoksussakin. Fakta ja fiktio saattavat sekoittua. Totuus sensijaan on aina esillä.
ISÄ
Poika kävelee mäentöyräälle mustaan hirsimökkiin. Vilkaisee ohimennessään auringonpolttamalla hirrellä lepäilevää suruvaippaa, joka miltei kätkeytyy mustaan alustaan.
Hymynkare nousee pojan kasvoille, kun hän muistaa äitinsä keltaiset kumihanskat kädessä lahosuojaamassa mökkiä. Äiti unohti sekoittaa välillä ja niin seinistä tuli aina vain vaaleammat mitä pidemmälle urakka edistyi. Riitahan siitäkin tuli. Tosin isääkin olisi pitänyt syyttää, kun nuukana osti jotakin halpaa litkua tarjouksesta ja vielä ohensi sitä liikaa. Yhtäkaikki mökki vedettiin tummalla moneen kertaan ja sillä hyvä paitsi papan mielestä; sanoi ruumisarkuksi...
Sisällä on viileää ja sotkuisessa keittiössä poika lataa kahvinkeittimen ja istahtaa tuvan puolelle pirttipöydän ääreen. Pöytä on isän tekemä. Isä teki sen ja penkit ollessaan vankilassa rattijuoppoudesta. Naapurit ihastelivat isän ahkeruutta - että siinä postimieskurssien ohessa ehti vielä puutöitäkin tekemään. "Postimieskurssseilla Hämeenlinnassa", oli mumppa sanonut ja pappa pureskeli tekohampaitaan eikä sanonut mitään.
Jossain surisee kärpänen. Mietteliäänä poika katselee järvelle. Siellä soutaa Tauno, maalaistalon vääräsäärinen isäntä. Köpötteli aamulla kertomaan, että kaupungista oli soitettu. Isä olikin joutunut töihin. Sairastapaus kuulemma. Nyt he saisivat olla papan kanssa kahden yli viikonlopun. Onneksi poika oli käynyt kevytmoottoripyörällä kaupassa ja kalaakin oli tullut.
Jotain kummaa silti oli ollut papan katseessa, kun uutinen tuotiin. Olivat Taunon kanssa puhelleet hiljaa kahdestaan kuistilla. Pappa oli jälkeenpäin kiroillut ja puhunut itsekseen. Poika oli erottanut sanat : "saatanan juoppo" ja "taas pyhinä".
Katkeruutta mielessään poika leikkaa leipää ja kuulee papan ähkivän kumiteräsaappaita pois kuistilla.
-Kai me lopetellaan näin aattona ja pannaan juhannussauna lämpiään.
Pappa kaataa kahvia ja kiskaisee perunalimpun päälle tuuman voita.
-Miten vaan...
He juovat ääneti kahvia, pappa lisää neljännen sokeripalan kahviinsa ja katsoo poikaa silmiin
-Se isäs sitte joutu töihin...
-Nii kai.
-Olis voinu täälläkin olla kun sulle lupas.
-Nii se lupas...
Pappa nousee ja pyyhkiää suunsa nenäliinaan.
-Paan sen pesän palaan. Päästään munia pattaalle viemään.
-Tuun vettä kantaan.
-Älä turhaan murehdi, kyllä se tästä sutviutuu...
Ovi sulkeutuu ja poika jää tupaan yksin. Siivottuaan pöydän hän istahtaa raskaasti penkille. Katsoo hetken tyhjälle järvelle ja nojaa sitten päänsä käsiinsä. Kyynel tipahtaa pöydällä olevalle aamulehdelle. Hetken päästä toinenkin.
Huoneessa on savua. Pöydällä ryppyisen lehden vieressä päivän mittaan kertyneet tumpit täyttävät ison tuhkakupin ääriään myöten. Tyhjiä ja täysiä kaljapulloja, makkarapaketti ja lattialla koskenkorvapullo kyljellään. Haisee tunkkaiselta, hieltä ja pesemättömiltä vaatteilta.
Pariskunta makaa sängyssä alastomana, sikahumalassa yritetty yhdyntä päättyi molempien sammumiseen. Naisen käsi on vieläkin puristuneena kurttuisen kalun ympärille. Pöhöttyneet kasvot irvistävät rumasti.
Lattialta vessan oven edestä kuuluu kuplivaa kuorsausta. Salaa äidiltään tänne kuhmuiseen kerrostalokaksioon livahtanut viinanhimoinen aikamiespoika on rentoutunut raskaan työviikon päätteeksi. Lattialla on oksennusta.
Ainoastaan pöydän ääressä oleva mies on hereillä. Väsyneillä kasvoilla on vielä häivähdys elämässä kiinni pysymistä. Vahvat kädet puristavat kaljapulloa kouristuksenomaisesti. Katse on nauliutunut ikkunasta ulos jonnekin kauas.
Että tulikin taas luvattua. Samea ajatus ja silmissä kuva pojasta ja punaisesta kevytmoottoripyörästä. Mustasta mökistä ja yksikätisestä ankarasta isästä. Viiltävä omantunnon tuska taittaa miehen kahtia. Vapisevin käsin hän kohottaa pullon ja kurkkuun soljuva ruskea neste huuhtelee muistikuvat pois hetkeksi. Mutta niin kovin lyhyeksi hetkeksi.
-Perkeleen..., mumisee partasuu sängyllä unissaan. Nainen vieressä kääntyy selälleen ja käsi irtoaa veltosta kalusta. Lattialla aikamiespoika örisee kuolaten ja kaataa vieressään olevan pullon matolle.
Pöydän ääressä mies havahtuu ja oikaisee lihaksikkaan vartalonsa. Mitä elämää ja elämän pelkoa. Onko millään enää väliä. Epäonnistunut avioliitto. Epäonnistunut ura urheilussa. Ei pitkäjänteisyyttä. Ei missään. Täällä on hyvä. Täällä voi olla oma surkea itsensä. Ei tarvitse saada mitään aikaiseksi, ei pystyä mihinkään.
Silmänurkka on kostea hänen avatessaan uuden pullon. Pian tajunta sammuu ja hän retkahtaa pöytää vasten, pullo kaatuu ja neste alkaa imeytyä aamulehteen.
Mies vapisee sammuneena pöydän ääressä. Että tulikin luvattua. Ulkona alaraholan rannassa kokko syttyy leimahtaen. On yötön yö.
Mies vapisee sammuneena pöydän ääressä. Että tulikin luvattua. Ulkona alaraholan rannassa kokko syttyy leimahtaen. On yötön yö.
Unessa hämärän rajamailla hahmo kohottaa kätensä ja solkipäinen vyö sivaltaa selkään. Etupihalla liinapäinen nainen puristaa kaidetta ja värisee. Puuliiterin takaa kuuluu huutoa. Jokainen isku osuu läjähtäen. Nainen laskee kymmenen iskua, huuto lakkaa. Mies kävelee ryhdikkäästi kohti portaita ja pujottelee näppärästi yhdellä kädellä vyön paikalleen. Solki on vahvaa metallia ja siitä heijastuu jotain punaista.
-No nii, paas kahvia...
Nainen puhkeaa itkuun.
-Pitikö niin monta...
-Hiljaa! Oppiihan oleen... sanoin että ny kahvia.
Nainen kääntyy pieneen Ristimäen torppaan. Siirtää hellalla pannua ja katsoo miestään, joka istuu pöydän äärelle ja siirtää kuppia sivuun. Nojaa kädentyngällä pöytään ja katsoo ikkunasta radan suuntaan. Naulakossa on harmaa armeijan asu. Takaseinällä lukitussa kaapissa odottaa palvelusrevolveri.
-Juon kahvit ja oikasen, jaksaa sitte taas yön valvoa varikkoa.
Nainen kaataa kahvia. Hiljaisuus painaa kattoa alemmaksi.
-Annas yks tabletti, tynkää särkee niin saatanasti.
Mies könyää petiin ja kääntyy naama seinää vasten harmaan viltin alle. Nainen istuu hiljaa kahvia juoden ja katselee miestään. Levoton painajaisuni alkaa miltei välittömästi. Mies vaikertaa. Unessa rintamalinjat sortuvat. Sirpaleita. Peräännytään jatkuvasti. Juostaan pakoon kuolleiden yli saappaat veressä.
Nainen siirtyy miehensä viereen makaamaan ja tarttuu käteen hiljaa. Mies rauhoittuu ja kello seinällä raksuttaa aikaa, joka on lakannut olemasta.
Juna kolisee ohi. Ääni häipyy vähitellen horisonttiin. Puuliiterin takaa kuuluu hiljaista nyyhkytystä.
Pasi Koskinen, Kolme kivestä
Nainen puhkeaa itkuun.
-Pitikö niin monta...
-Hiljaa! Oppiihan oleen... sanoin että ny kahvia.
Nainen kääntyy pieneen Ristimäen torppaan. Siirtää hellalla pannua ja katsoo miestään, joka istuu pöydän äärelle ja siirtää kuppia sivuun. Nojaa kädentyngällä pöytään ja katsoo ikkunasta radan suuntaan. Naulakossa on harmaa armeijan asu. Takaseinällä lukitussa kaapissa odottaa palvelusrevolveri.
-Juon kahvit ja oikasen, jaksaa sitte taas yön valvoa varikkoa.
Nainen kaataa kahvia. Hiljaisuus painaa kattoa alemmaksi.
-Annas yks tabletti, tynkää särkee niin saatanasti.
Mies könyää petiin ja kääntyy naama seinää vasten harmaan viltin alle. Nainen istuu hiljaa kahvia juoden ja katselee miestään. Levoton painajaisuni alkaa miltei välittömästi. Mies vaikertaa. Unessa rintamalinjat sortuvat. Sirpaleita. Peräännytään jatkuvasti. Juostaan pakoon kuolleiden yli saappaat veressä.
Nainen siirtyy miehensä viereen makaamaan ja tarttuu käteen hiljaa. Mies rauhoittuu ja kello seinällä raksuttaa aikaa, joka on lakannut olemasta.
Juna kolisee ohi. Ääni häipyy vähitellen horisonttiin. Puuliiterin takaa kuuluu hiljaista nyyhkytystä.
Pasi Koskinen, Kolme kivestä
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
VIIKON 40. HARJOITTELU - KEVYTTÄ NIKKAROINTIA ?
Ma - Lepo - kengät Reino-tohvelit
Ti - 6 km - 0,39 - pimeässä otsalampulla, kengät Nike Air Zoom Vomero
Ke - 18 km - 1,52 - kiviset ja kohisevat polut, kengät Nike Pegasus
To - 19 km - 2,02 - Julkujärven ulkoilureitillä vanhoja polkuja sivuten, kengät Nike Lunarglide 2
Pe - 14 km - 1,35 - hiljaiset polut ja aivan poikki, kengät Nike Vomero
La - 11 km - 1,15 - polkuja Työläjärvenkankaalla, osa otsalampulla, kengät Asics Trabucco
Su - 6 km - 0,38 - tiellä otsalampulla pimeässä, kengät Nike Lunarglide 2
yht. 74 km - 8 tuntia ja 1 minuutti
Kevyt viikko alkoi väsymyksen spiraalilla ja päättyi kevyeen euforiaan. Täytyy myöntää, että en oikein pidä tällaisesta kevyestä viikosta - mieli olisi halunnut juosta paljon enemmän mutta sen aika on sitten Bisletin kilpailun jälkeen. Nyt ei ole oikea aika mennä täysin jumiin.
Muuten viikko sisälsi onneksi vain vähän palkkatyötä - onneksi enemmän kotinikkarointia ja kauniita hetkiä kuulaassa viikonlopun kylmenevässä syksyssä.
Ps. Mitä rautakauppias sanoi myymälävarkaalle? - Älä ota pulttia...
Ti - 6 km - 0,39 - pimeässä otsalampulla, kengät Nike Air Zoom Vomero
Ke - 18 km - 1,52 - kiviset ja kohisevat polut, kengät Nike Pegasus
To - 19 km - 2,02 - Julkujärven ulkoilureitillä vanhoja polkuja sivuten, kengät Nike Lunarglide 2
Pe - 14 km - 1,35 - hiljaiset polut ja aivan poikki, kengät Nike Vomero
La - 11 km - 1,15 - polkuja Työläjärvenkankaalla, osa otsalampulla, kengät Asics Trabucco
Su - 6 km - 0,38 - tiellä otsalampulla pimeässä, kengät Nike Lunarglide 2
yht. 74 km - 8 tuntia ja 1 minuutti
Kevyt viikko alkoi väsymyksen spiraalilla ja päättyi kevyeen euforiaan. Täytyy myöntää, että en oikein pidä tällaisesta kevyestä viikosta - mieli olisi halunnut juosta paljon enemmän mutta sen aika on sitten Bisletin kilpailun jälkeen. Nyt ei ole oikea aika mennä täysin jumiin.
Muuten viikko sisälsi onneksi vain vähän palkkatyötä - onneksi enemmän kotinikkarointia ja kauniita hetkiä kuulaassa viikonlopun kylmenevässä syksyssä.
 |
| Ultrajuoksija smurffaa ulkorakennuksen vintillä, kengät juoksusta poistetut Nike Pegasukset. Puukko on vyöllä hiirihyökkäyksen varalta kuin myös naamari kasvoilla. Tilan korkeus korkeimmillaan 130 senttimetriä... Kuvasi Kirsi. |
 |
| Ensimmäinen pakkasaamu. Kuvan taiteli Kirsi. |
Ps. Mitä rautakauppias sanoi myymälävarkaalle? - Älä ota pulttia...
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
SYYSKUUN HARJOITTELU JA VIIKON 39. HARJOITTELU
Again there is some english after this...
Syyskuu 478 km - 56 tuntia 11 minuuttia - 2 Lepopäivää
Kaikkien aikojen kuukausi !
Syyskuu oli kaikkien aikojen kuukausi juoksumäärän sekä juoksun mukanaan tuomien positiivisten kokemusten suhteen.
Kuukauden alku oli palauttavaa nautiskelua hyvin menneen Kaustisen 48-tunnin ultran jälkimainingeissa. Tätä seurasi erittäin onnistunut harjoitusleiri Kilpisjärvellä upeissa maisemissa. Leirillä vahvan henkisen latautumisen aikana kilometrit karttuivat kuin itsestään.
Kuukausi sisälsi myös kohtaamisia.Hannu Kallio ja Onni Vähäaho juoksivat molemmat hetken rinnallani ja jälleen ultraurheilun yhdistävä voima oli kanssamme. Kilpisjärvellä kohtasin myös useita Rangifer Tarandus Taranduksia. Koska emme löytäneet yhteistä kieltä poistuimme aina tahoillemme - kovaa juosten. Sääli ettei syntynyt keskusteluja.
Kuukausi näytti myös ultrajuoksun toista puolta. Viikko 39. oli edestakaista väsymyksen vuoristorataa. On aivan selvä, että kun elimistöstä aletaan repiä tavoitteellista harjoittelua jo kolmanteen kilpailuun samana vuonna niin henkinen ja fyysinen kantti on koetuksella. Vain lähimmät ihmiseni ymmärtävät millä rasitustasolla aina välillä mennään - onneksi ymmärtävät.
Joku voi kysyä : onko pakko ? Missään tapauksessa ei ole pakko ! Omassa tapauksessani 20 vuoden työ tuo nyt hedelmää. Tässä lajissa kauneus (kunto) ja erityisesti sen pitäminen tietyllä tasolla on katoavaista eli en näe mitään syytä olla harjoittelematta - kovaakin.
Painotan kuitenkin edelleen, että ultrajuoksu on minulle jo elämäntapa. Se tuo positiivista draivia arkeen ja antaa mahdollisuuden kokea maailmaa aivan uudesta näkökulmasta. Tähän näkökulmaan eivät sotkeudu kiire, epärehellisyys eikä mammonahakuinen näyttämisen pakko. On vain juoksu ja ystävät. Sekä mittaamaton matka tutkimattomia teitä ja polkuja. On sisäinen tyyneys ja ihmeellinen rauha. On jotain mitä et voi ostaa valmiina vaan se on saavutettava itse. Kilpaileminen on pieni murto-osa tästä. Oikeastaan kilpailut ovat tilaisuus tavata muita ultraajia ja tietenkin tilaisuus mitata filosofian kestävyyttä suhteessa muihin.
Ihminen on sellainen millaisen jäljen itsestään jättää - myös muihin luontokappaleisiin. Henkinen valppaus kannattaa aina ja kaikkialla.
Viikon 39. harjoittelu
Ma - 19 km- 2.11 - myöhään illalla otsalampulla osin kivisillä poluilla
Ti- 15 km- 1.47 - palauttavaa rypemistä väsyneenä
Ke- 30 km- 3.16 - lenkistä polkuja 10 km, loput hiekkaa ja asvalttia
To- 7 km- 0.58 - aivan poikki, maantielenkki
Pe- 16 km- 1.50 - poluilla
La- 21 km - 2.14- maantietä pääosin, sahaavaa väsymystä ja pilkahduksia
Su- 12 km- 1.18- helppoa - ihmeellinen rauha hiljaisilla poluilla
yht. 120 km - 13 tuntia 34 minuuttia
September summary and week 39. summary
September was highest for ever! I mean number of kilometers was hihgest ever and mental experience was something incredible.
There were interesting meetings too. With Hannu Kallio ja Onni Vähäaho both were running beside me for a while and there were ultrarunning force with us - friendship I mean. I also meet some reindeers in Kilpisjärvi but they were not intrested in my point of view ...
There were also other side of running. On week 39. I was feeling sometimes low and sometimes high. It is the way it goes because it is third time in this year when i turned pace up to target-oriented running. Aim to race I mean.
I like to train on sand roads mixed trails. It means happy feet to me. Asphalt is hard to handle but we have to sometimes run it because some race routes are on it. Because I`m living between bushes I can easily barefoot on grass or on sand road sometimes. I usually do it twice a week after longer runs. And also in wintertime with double woolsocks!
Ultrarunning is way of life to me nowadays so racing is just small part of it. I believe that mental force is from one`s experiences during one`s life. We should pick up the right values and tools to make our one time life worth of living. Mammon and dishonesty are not in it - I think. There is just running and friends. You should calm down with peace. And respect nature as other people too.
As former cancer patient I say to you: It is never too late to began a new life ! Mental vigilance is the main thing. Every day.
Syyskuu 478 km - 56 tuntia 11 minuuttia - 2 Lepopäivää
Kaikkien aikojen kuukausi !
Syyskuu oli kaikkien aikojen kuukausi juoksumäärän sekä juoksun mukanaan tuomien positiivisten kokemusten suhteen.
Kuukauden alku oli palauttavaa nautiskelua hyvin menneen Kaustisen 48-tunnin ultran jälkimainingeissa. Tätä seurasi erittäin onnistunut harjoitusleiri Kilpisjärvellä upeissa maisemissa. Leirillä vahvan henkisen latautumisen aikana kilometrit karttuivat kuin itsestään.
Kuukausi sisälsi myös kohtaamisia.Hannu Kallio ja Onni Vähäaho juoksivat molemmat hetken rinnallani ja jälleen ultraurheilun yhdistävä voima oli kanssamme. Kilpisjärvellä kohtasin myös useita Rangifer Tarandus Taranduksia. Koska emme löytäneet yhteistä kieltä poistuimme aina tahoillemme - kovaa juosten. Sääli ettei syntynyt keskusteluja.
Kuukausi näytti myös ultrajuoksun toista puolta. Viikko 39. oli edestakaista väsymyksen vuoristorataa. On aivan selvä, että kun elimistöstä aletaan repiä tavoitteellista harjoittelua jo kolmanteen kilpailuun samana vuonna niin henkinen ja fyysinen kantti on koetuksella. Vain lähimmät ihmiseni ymmärtävät millä rasitustasolla aina välillä mennään - onneksi ymmärtävät.
Joku voi kysyä : onko pakko ? Missään tapauksessa ei ole pakko ! Omassa tapauksessani 20 vuoden työ tuo nyt hedelmää. Tässä lajissa kauneus (kunto) ja erityisesti sen pitäminen tietyllä tasolla on katoavaista eli en näe mitään syytä olla harjoittelematta - kovaakin.
Painotan kuitenkin edelleen, että ultrajuoksu on minulle jo elämäntapa. Se tuo positiivista draivia arkeen ja antaa mahdollisuuden kokea maailmaa aivan uudesta näkökulmasta. Tähän näkökulmaan eivät sotkeudu kiire, epärehellisyys eikä mammonahakuinen näyttämisen pakko. On vain juoksu ja ystävät. Sekä mittaamaton matka tutkimattomia teitä ja polkuja. On sisäinen tyyneys ja ihmeellinen rauha. On jotain mitä et voi ostaa valmiina vaan se on saavutettava itse. Kilpaileminen on pieni murto-osa tästä. Oikeastaan kilpailut ovat tilaisuus tavata muita ultraajia ja tietenkin tilaisuus mitata filosofian kestävyyttä suhteessa muihin.
Ihminen on sellainen millaisen jäljen itsestään jättää - myös muihin luontokappaleisiin. Henkinen valppaus kannattaa aina ja kaikkialla.
Viikon 39. harjoittelu
Ma - 19 km- 2.11 - myöhään illalla otsalampulla osin kivisillä poluilla
Ti- 15 km- 1.47 - palauttavaa rypemistä väsyneenä
Ke- 30 km- 3.16 - lenkistä polkuja 10 km, loput hiekkaa ja asvalttia
To- 7 km- 0.58 - aivan poikki, maantielenkki
Pe- 16 km- 1.50 - poluilla
La- 21 km - 2.14- maantietä pääosin, sahaavaa väsymystä ja pilkahduksia
Su- 12 km- 1.18- helppoa - ihmeellinen rauha hiljaisilla poluilla
yht. 120 km - 13 tuntia 34 minuuttia
September summary and week 39. summary
September was highest for ever! I mean number of kilometers was hihgest ever and mental experience was something incredible.
There were interesting meetings too. With Hannu Kallio ja Onni Vähäaho both were running beside me for a while and there were ultrarunning force with us - friendship I mean. I also meet some reindeers in Kilpisjärvi but they were not intrested in my point of view ...
There were also other side of running. On week 39. I was feeling sometimes low and sometimes high. It is the way it goes because it is third time in this year when i turned pace up to target-oriented running. Aim to race I mean.
I like to train on sand roads mixed trails. It means happy feet to me. Asphalt is hard to handle but we have to sometimes run it because some race routes are on it. Because I`m living between bushes I can easily barefoot on grass or on sand road sometimes. I usually do it twice a week after longer runs. And also in wintertime with double woolsocks!
Ultrarunning is way of life to me nowadays so racing is just small part of it. I believe that mental force is from one`s experiences during one`s life. We should pick up the right values and tools to make our one time life worth of living. Mammon and dishonesty are not in it - I think. There is just running and friends. You should calm down with peace. And respect nature as other people too.
As former cancer patient I say to you: It is never too late to began a new life ! Mental vigilance is the main thing. Every day.
 |
| Rauha tulee sisältäsi. Peace is coming inside you. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)