KAHDEN KILPAILUN VÄLISSÄ

 

Aluksi: Rajavartiosto pysäyttää minut kaatosateessa erämaassa lenkillä ja kysyy: "Miten menee."

   Lähes kahden kuukauden poissaolon jälkeen sammutin matkailuauton kotipihassa. Vastassa heinäkuun helle ja puolen metrin harva heinä etupihalla, takapihan jokirannassa hieman tiheämpi. Ilahduttavaa oli porojen ja niiden spiradellien poissaolo. Elikot tunkevat kesähelteillä pihaan ja syövät kaiken kesäkukista joenrannan horsmiin, siinä sivussa koivujen alaoksat ja pensaat. Johan-Peter sanoi aikanaan, että poro ei syö ruohoa. Nyt Johan-Peterin mentyä pois tajuan sen vitsiksi. Siellä hän nauraa revontulten kaarissa isäni seurassa, eivätkä taatusti selvinpäin. Sittemmin porot palasivat pihaamme, joten ilo oli lyhytaikainen.

   Viisi tuntia kestäneen ruohonleikkuun, autonpesun-, matonpesun ja pyykinpesun, sekä erilaisten muiden kotiintulorituaalien jälkeen ehdin viimein lenkille. Lenkkien ja sittemmin talvella rakentamani kelkkakatos-varaston maalauksen aikana olen etsinyt itsestäni jälkiä Nuuksio Backyard Ultrasta. Niitä on löytynyt mutta pääosin tällä kertaa positiivisia. Tällä hetkellä olen hyvässä kunnossa, mutta väsynyt. Väsynyt helteestä, kilpailusta ja omituisesta eteläsuomen hälinästä.

   Asuttuani viisi vuotta Nellimissä, reilun kuudenkymmenen asukkaan kylässä, en kaipaa yhtään takaisin eteläsuomeen. Se mitä minä kutsun elämän hidastamiseksi merkitsee todennäköisesti monelle etelän asukille täydellistä pysähtyneisyyttä. Ei olekaan mikään ihme, että osa ihmisistä voi huonosti. Liika liian pinnallisesti on aivan liikaa. 

   Jos haluaa päästä perille nopeammin, on ensin maltettava yrittää hitaammin, jotta tietää mitä matkansa aikana tarvitsee.

   Ultrajuoksussa olen kahden kilpailun välissä tällä hetkellä. Osa etelässä tapaamistani ultrajuoksijoista ovat jatkuvasti kahden kilpailun välissä. Ultrajuoksun kanssa kilpailevat etenkin työ, mutta myös perhe - puhumattakaan nukkumisesta. Luin eräästä kevään 2021 kilpailuraportista, kuinka juoksija oli matkustanut satamailiselle Kuusamoon, tehnyt tietokoneella edellisenä yönä töitä ja nukkunut huonosti. Kilpailussa hän söi marmeladia ja sammui keskeytykseen. Analyysissään hän kertoi voimaharjoittelun puutteistaan ja terävästi huomioi suoritustaan verrattuna edellisiin, onnistuneisiin. Mihin hän pystyisikään valitsemalla hieman toisin. Nukkumatta, suoralla sokerilla työpaineissa kohti ennätyksiä? Kuinka enempää voisi halveksia itseään ja omaan harjoitteluunsa uhraamaansa aikaa.

   Jatkuva suorittaminen, mitä siitä saa talteen.

   Kaiken edelläkerrotun jälkeen saatatte ajatella miten minun juoksemiseni eroaa suorittamisesta. Päämääräni on aivan eri, haluan rinnakkaisiin todellisuuksiin läsnäolemaan ja pääsen niihin ultrajuoksulla. Kehitän mieltäni. Ja toki - hyviä tuloksia on aina mukava saada, mutta ne eivät ole pääasia.

   Olimme Kirsin kanssa erämaassa viikonloppuna. Kävimme rajavyöhykkeen tuntumassa marjamaillamme. Seisoin rinteessä, josta näkyy Venäjän puolen vaara ja sen päällä oleva vartiotorni. Katselin karhun repimää kaatunutta puuta. Kuningas oli etsinyt isoja muurahaisia, jotka olivat kovertaneet puolilahoon puuhun käytäviään. Seisoessani siinä tunsin kuninkaan läsnäolon, se oli tdennäköisesti aamuyöllä tassutellut pitkin rinnettä ja tutkinut muitakin lahopuita ja kantoja. Pystyin helposti seuraamaan hentoja isojen tassujen painaumia märässä kuntassa kunnes annoin periksi. Olemalla läsnä kykenee näkemään erilailla. Kuninkaalla on omat polkunsa ja minulla omansa. Olen oppipoika ja kohtaan sen sitten kun se haluaa, minä en sitä päätä.

  Juostessani kaatosateessa kotiin mökiltä sunnuntaina tajusin miksi tunnen outoa, mutta tervettä väsymystä. Nuuksion jälkeen ajattelin ensin juosseeni 108 kilometriä ja toipuvani siitä helposti viikossa. Mutta! Olen juossut 108 kilometriä 16 tunnissa. Täytyy toipua siitä 16 tunnista. Normaaliin sataseen vaihtelevalla alustalla olisi mennyt 11 - 12 tuntia. Kovaan tasaisella alle 11 tuntia.

  Samaisessa kaatosateessa kivisellä erämaatiellä puhelin soi. Minulla oli luurit korvissa hupun alla ja niiden mikrofoni takin alla suojassa, kuten juoksuliivit sekä itse puhelinkin. Kirjailija Seppo Saraspää kyseli kuulumisia. Laitoin käden takin alle ja nostin mikrofonia kohti kasvojani. Samalla hetkellä ilmestyi rajavartioston auto mäen takaa ja pysäytti minut. Sanoin vartijoille, että odottakaa hetki, puhun ensin Saraspään kanssa ja vasta sitten teidän kanssanne. Juuri sillä hetkellä he näyttivät siltä, että tuo me otetaan kyytiin, sanoi se mitä tahansa. Puhelun loputtua kerroin kuka olen, mistä tulen ja minne menen. He kysyivät miten menee. Kerroin, että olen joskus ollut pidemmälläkin taipaleella.

   Vasta jälkeenpäin tajusin: Yksin erämaassa juokseva läpimärkä mies puhumassa vetoketjulleen.

 

 

HARJOITTELUT VIIKOILLA 27 - 28

Ma- Ti - Lepo

Ke- Nivalassa Keijon kanssa poluilla 10,04 - 1.02.

To- Pe- Lepo

La- 10,51 km - 1.07. Kotona Haapakurussa. Kuuma.

Su- Asvalttia 10,02 km - 1.10.

Yhteensä 30 km - 3:20.

 

Ma- 18,07 - 1.50. Hiekkatie. Ilta VV 8,63 km - 53 min. Asvaltilla osin kovaa, Kirsi pyörällä mukana.

Ti- 11,80 km - 1.23. Polkua.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 4,31 km - 58 min.

To- 20,29 km - 2.13. Hoka Bondit. Asvalttia ja hiekkaa.

Pe- Saunaan mökille 15,54 km - 1.47. Aivan poikki.

La- Lepo

Su- Illalla 15,55 km - 1.42. Kaatosateessa kotiin mökiltä. Jähmeää.

Yhteensä 89,9 km - 9:50.

 

Seuraavat kuvat vastaavat kysymykseen miten ja missä toivun ultrajuoksuista.

 

 

HOKA ONE ONE BONDI 7

Nuuksiosta voittamani Bondi 7 on ylellisesti vaimennettu pitkän matkan asvalttikenkä.

Lopuksi: Liikunta yhdistää ja pitää virkeänä. Kuvassa allekirjoittanut ja legendaarinen maratonin suomenmestari Keijo Nivala Nivalasta. Yhteenlasketut vuotemme ovat noin 126. Jos et ole pitänyt itsestäsi huolta, niin meidän kanssamme tulee taatusti ainakin hiki lenkillä.

   

   

JATKOA ODOTELLAAN

"Hienoa on ollut lukea kaikki kirjoitukset, analyysit ja ajatukset. Hyvän tuloksen tempaisit. ONNITTELUT! Jatkoa odotellaan." -Kalevi Montela

(Lainaus on kommentti edelliseen kirjoitukseeni, Kalevi ja Olavi Montela ovat Suomen ultrajuoksun suuria esikuvia ja pioneereja. He ovat tehneet minuun lähtemättömän positiivisen vaikutuksen esimerkillään siitä mihin omin jaloin voi päästä - elämässään.)


 VIIKOT 18 - 20.

Ma- 4,8 km kilpailuradan testausta - 30,04.
Ti- Lepo
Ke- 5 km - 33,03.
To - Pe - La - Su - Ma -Ti - Ke - Emu 6 Day Race - 554,253 km.
To - Pe - Lepo
La - Pyörällä 5,1 km - 22.27. Vierotusoireiden ehkäisyä.
Su - Sairas, flunssa, pää täynnä räkää ja yskä. Menee Panadoliksi, perkele sentään.
Ma - To - Sairas, Lepoa ja matkustusta, Bratislava, Pjotr Trubunalski.
Pe- Varsovassa tolpillaan mitenkuten, pyöräilyä 13,5 km - 1.09.
La - Su - Lepo ( Liikunta ei tehnyt hyvää, olo kuin niistetyllä kumikukolla.)

yhteensä : riittävästi...

Huhtikuun summaus 348 km - 37 tuntia. Koko vuosi tähän asti 2433 km.

Jatkoa odotellaan.
Juu.
Tulee välittömästi kunhan hihna alkaa vetämään.
Odotan itsekin innolla mutta en enää poikamaisella innolla.
Valetta.
Into onkin juuri poikamainen ja se vetää suupielet korviin vaikka olo on nyt kuin niistetyllä kumikukolla. Vetelä ja tyhjiin pumpattu.

Kun juoksen näitä pitkiä yhtämittaisia taipaleita yritän päästä eroon niistä ajatuksista jotka hidastavat minua ja tekevät matkanteon vaikeaksi. Taipaleiden jälkeen on joka kerta kaivettava kalenteri esiin, merkittävä siihen tapahtuneet asiat päiväkohtaisesti ja sitten yrittää tavoittaa kadonnut aika. En yksinkertaisesti kykene ymmärtämään muuten mitä olen tehnyt.
Kilpailun jälkeen palautuminen ensin kakisteli ja lähti sitten nousuun mutta ensimmäisen Balatonfüredissä tehdyn pyöräilyn jälkeisenä sunnuntaina tuli flunssa. En muista olleeni näin kipeä muutamaan vuoteen, kuumeettomuuden rajalla onneksi kuitenkin. Meni Panadoliksi tai Apapiksi kuten paikallisen parasetamolin kauppanimike kuuluu.
Hankalinta tässä oli se että Unkarissa oleminen alkoi henkisesti riittämään. Piti siis tervehtyä edes senverran että pääsi vaihtamaan maisemaa. Bratislavassa olin jo senverran kunnossa että koimme Kirsin kanssa ensimmäiset Brownie Momentsit.

Brownie Moment ?
Termi tarkoittaa vaimolle tai tyttöystävälle kiitokseksi järjestettyjä hetkiä. Tässä tapauksessa aikaa sille, joka on ajan ansainnut kaiken ultraurheilijan tukemisensa vastapainoksi.

-And now it is gonna be some brownie moments ? (Martin Fryer minulle Emu Six Day Race iltajuhlassa katsoen samalla Kirsiin.)
- You bet we definitely gonna find some ! ( Ultrajuoksija Koskisen väsynyt vastaus, käsi Kirsin kädessä )
Kaikki nauroivat sydämellisesti vedet silmissä ja sitten nostimme maljat voittajan kanssa.

Nämä hetket ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Kuten aikaisemminkin olen todennut kestääkseni taipaleiden rasitukset niin henkisesti kuin fyysisesti pitää löytyä normaalia elämää sen ytimessä.

Unkarin kilpailu oli siitä harvinainen urallani että siitä mitään ei jäänyt hampaankoloon. Tein sen mitä pystyin sillä mihin olin harjoitellut mutta huonolle ololle en minäkään voinut tällä kertaa tämän enempää.
Ajatukseni siitä mikä tulee sisältä itsestä tai mikä tulee ulkoapäin häiritsemään matkantekoa piti paikkansa. Kaikkeen voi valmistautua ja tehdä sitten parhaansa.
Kuuden päivän juoksusta vain yksi asia on kirkastunut. Tulen tästä eteenpäin soveltamaan tätä tulevissa kymmenen ja kuuden päivän juoksuissani. (Lausetta saa tulkita tulevaisuuteen...) Nimittäin kolmen tunnin jakso. Sovelsin sitä jo omassa tuhatmailisessani. Eli kolme tuntia juoksua, tauko ja sitten taas. Tauon pituus tarpeen mukaan ilman etukäteissuunnitelmaa 15 minuutista aina kolmeen tuntiin. Syy : keskittyminen on helpompaa lyhyeen aikajaksoon ja jos tulee tehtyä virhe kolmessa tunnissa niin siitä irtipääseminen on helpompaa kuin kuuden tunnin virheestä.

Ylläolevassa kuvassa automme on Bratislavassa Tonavan rannalla Magio Plazissa jonne ajoimme orientoitumalla. Katsoin siis vain kartasta parkkipaikat ja ajoin rohkeasti läpi hirveiden ja alati kapenevien liikennesolmujen päätyen upealle, ilmaiselle ja vanhaakaupunkia lähellä olevalle parkkipaikalle. Tämän saa kun jättää suosiolla kommunismin aikaiset väsähtäneet leirintäalueet rauhaan.
Jokilaiva on yli sata metriä pitkä ja tekee käännöksen alavirtaan. Yökuvassa Bratislavan linna, Hrad, joka on museo. Me söimme linnan alapuolella olevassa ravintolassa joka oli iloinen yllätys ja lähenteli fine diningia vaikka emme sellaista etsineetkään. Suosittelemme !

Bratislavassa on paljon nähtävää. Vanhaksi itsensä tuntee linnamuseossa jossa katselin samanlaista Jawa moottoripyörää joka aikanaan oli isälläni ja samanlaista kymmenvaihteista pyörää, Favoritia, jonka olisin nuorena halunnut mutta sain tanskalaisen viisivaihteisen.

Mieluummin kuvaan kuitenkin jotain aivan muuta.

Aikaa, joka ei pysähdy muualla kuin valokuvissa.

Jos joku on jollain tavalla kateellinen elämäntavastani niin lohdutan että olen tehnyt paljon töitä päästäkseni tähän ja teen tulevaisuudessa vielä enemmän töitä, ainakin harjoittelun eteen, päästäkseni vieläkin pidemmälle. Olemme myös Kirsin kanssa luopuneet tietyistä elämän normaalikaavoista saadaksemme jotain muuta tilalle.
Osa näistä matkoista on autohelvettiä. Onnettomuuksia, tietöitä ja käsittämättömiä ruuhkia joissa ihmiset hukkaavat elämänsä. Tiet täynnä kuoppia, irtainta romua ja koko päivän kestävää kaatosadetta. 
Kuorrutuksena kaiken päälle hullut puolalaiset, jotka ohittavat kaiken mikä liikkuu tai ei liiku kummalta puolelta tahansa, missä tahansa, päätyäkseen lopulta tietyökaivantoon katolleen - mutta ohi oli päästävä...

Minusta tulee aina autovastainen kun automatkailen - niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin. Mielestäni ihmisten ei tulisi lainkaan päästä autolla joka paikkaan vaan junilla ja muilla julkisilla ja erittäin yhteisillä välineillä.

Tai sitten jaloilla !

Viimeinen kuva on Varsovasta Wok 90 - leirintäalueelta. Alue on yksi siisteimmistä missä koskaan olemme käyneet. 
Nokka on kohti kotia eli pohjoista. Kun tervehdyn alkaa hihnakin taas vetämään. Jatkoa on siis taatusti luvassa mikäli se minulle suodaan.