LÄSKI TULI TALOON - QUIÉN SABE?

 

PYÖRÄILYTAUSTAA

Minä olen juossut yli kolme vuosikymmentä systemaattisesti, mutta pyöräilyhistoriani ulottuu paljon pidemmälle. Olen aina pitänyt pyöräilemisestä, pyörän avulla pääsee lyhyessä ajassa pitkälle, eikä se riko kehoa samalla tavalla kuin toistuvat, pitkät juoksulenkit.

    70- luvun lopussa muistan ensi kerran harjoitelleeni silloisella 10 vaihteisella, kapearenkaisella retkipyörälläni tosissani. Ajoin hieman yli 60 kilometrin taipaletta mökille säännöllisesti. Reitti oli mäkistä asvalttia ja osittain mäkistä soratietä. Matkan helmenä oli puolimatkan kioski, josta sai jäätelöä ja limsaa.

    Ennen tätä, asuessani Mikkelissä, kuljin pyörällä kouluun ja kaupungille säännöllisesti edestakaisin noin 14 kilometrin matkaa ympäri vuoden, koska vihasin Mikkelin silloisia haisevia ja huurteisia paikallisbusseja.

    90- luvun puolivälin tienoilla ostin Park Pre- merkkisen jousittamattoman maastopyörän, rengaskoko oli 26X1,98 ja vaihteita muistaakseni 12. Syy oli jalkavaivoissa, joita asvaltilla kilpaileminen maratonilla ja puolimaratonilla sekä lyhyemmillä matkoilla aiheutti. Tällä pyörällä retkeilin saaristoreitin, nykyisin saariston rengastienä tunnetun reitin läpi teltan ja varusteiden kanssa.

    2000- luvulla ostimme Kirsin kanssa taittopyörät matkailuautokäyttöä varten. Näillä pyörillä onkin tullut ajeltua eniten etenkin ulkomaan kilpailu- ja lomamatkojen yhteydessä. Laskin, että olemme ajaneet ainakin 24 eri maassa pyörillä. Omassa taittopyörässäni on kolme vaihdetta ja rengaskoko 20X1,98. Kirsillä on vaihteeton, hieman kapeammilla, mutta pykälää isommilla renkailla.

 

VYÖRY 30 ROCK MACHINE

Vasemman jalkani akilleksen kiinnityskohta kantaluussa sekä alkava Haglundin kantapää, eli ns. koukkukantapää, vauhdittivat uuden pyörän ostoa. Vaihtoehtoina oli läskipyörä eli fatbike ja gravel- pyörä. Koska haluan ajaa vapaasti erilaisia reittejä yhdistellen, myös talvella, päädyin läskipyörään. 

    Gravel- pyörällä olisin päässyt suurempiin keskituntinopeuksiin ja parempaan rullaavuuteen asvaltilla, mutta se ei ollut tärkeä valintaperuste. Pääasia on kyetä  harjoittamaan peruskestävyyttä, ja miksei kynnysvauhtejakin vapaasti erilaisilla maastoreiteillä ja teillä. Lenkillä vietetty aika on keskeinen harjoituksen peruste, ei vauhti.

    Lisäksi halusin ehdottomasti jousittamattoman pyörän. 1. syy: kaikki minkä poljen, on mentävä perille maahan asti. 2. syy: tuntuma ja fiilis. 3. syy: vähemmän huollettavia osia, meillä kun on joskus hieman kylmäkin.

    Ski & Bike Store Rovaniemestä sain hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Jos pyörää aikoo todella käyttää, on ostettava kunnollinen pyörä. Asiantuntijaliikkeestä saa halutessaan hyvät huoltovinkit ja tykötarpeet pyöräilyharrastukseen. Tämänpäivän kevytmetalli- tai hiilikuiturunkoinen pyörä on avaruuslaiva verrattuna muinaisiin peruspyöriin.

    Omaa pyörääni, Vyöry 30 Rock Machinea, säädetään muutamalla kuusiokoloavaimella. Esimerkiksi pyörät kiinnitetään suorilla, yhdellä kuusiokoloruuvilla kiristettävillä akseleilla haarukoiden kierteisiin. Käytettävä vääntövoima vähäinen, jako- ja kiintoavaimet voi unohtaa. Ketjua ei öljytä perusöljyllä, vaan vahapohjaisella tuotteella. Näin talvella käytän Rexin Artic Chain Lubea, joka riittää aina kolmeenkymmeneen pakkasasteeseen asti - eikä sotke. Vanhanliiton huoltomiehiä ei siis saa päästää koskemaan näihin pyöriin misään tapauksessa.

    Vyöry painaa hiukan alle 15 kiloa runkokoossa 19. Rengaskoko on 26X4,80. Renkaissa on ilmaa alkaen 0,5 baarista hiukan alle yhteen. Minä käytän sisärenkaita, liimattavista renkaista ja sisälitkuista on huonoja kokemuksia pakkasella. Vaihteita on kymmenen ja ne vaihdetaan takavaihtajalla, edessä on vain yksi ratas. Levyjarrut huolehtivat pysähtymisestä.

    Pyörässäni on nyt lukkopolkimet, joiden toinen puoli mahdollistaa ajamisen ilman pyöräilykenkiä. Taaksepäin on punainen heijastin ja ladattava ledivilkku huomion herättämiseen. Roiskesuojat edessä ja takana. Edessä Troikan pieni tankolaukku, johon mahtuu sisärengas, yleistyökalu, muutama juomapullo ja puhelin. Runkolaukku on tulossa. Lisäksi tietenkin soittokello. Etuvalo tilanteesta riippuen: käytän erilaisia otsalamppuversioita toistaiseksi.

    Ei siis lokasuojia, ei tavaratelinettä, ei seisontatukea - ei mitään turhaa. 

    Pitkiin harjoituksiin käytän erilaisia juoksuliivejä tai -reppuja, joihin mahtuu varavaatetta, energiaa ja nestettä. Pyöräilyvaatteet lukuunottamatta pyöräilykenkiä ja housuja käyvät juoksun kanssa osittain ristiin. Näin talvella myös hiihtovaatteista on apua.

    Kypäräni on Giron Fixture, joka on lipallinen, kevyt ja pitää sisällään MIPS- teknologian, joka suojaa aivoja kiertoliikeeltä iskussa. Pyöräilyhousuina välissä käytän Vauden pehmustettuja capripituisia ja kengät ovat näin talvella Giron talvikengät nastoilla ja lukoilla. (kuva alla). Näillä Giroilla ei tarkene ilman kengänsuojia yli kymmenen asteen pakkasessa. Minä käytän Kirsin modaamia pitkiä kenkien yli vedettäviä paksuja villasukkia. Niissä on pohjassa aukot lukoille.

Tätä kirjoittaessani olen ajanut läskipyörälläni reilut 60 kilometriä. Pyörä toimii, ensimmäisellä koeajolla oli pakkasta - 27 astetta, joten testattu on tosiolosuhteissa.

    Eräänlaisena vitsinä kerron, että suurella todennäköisyydellä Kirsi hankkii samanlaisen, pykälää pienemmällä runkokoolla olevan, keväämmällä. Koska emme löytäneet läskitandemia, on ehkä ostettava kaksi pyörää. 

    Tämä vitsi siksi, että minulta on kysytty ennenkin, miksi pitää olla kaksi autoa, kaksi moottorikelkkaa, kahdet sukset, kahdet lumikengät ja kaksi virveliä. Eli nyt ei kannata kysyä, miksi kaksi pyörää - tai oikeammin neljä.

 

Vitsailut sikseen. Polkupyörässä on edelleen kaksi pyörää ja ketjut, eikä se sotkematta liiku kuin korkeintaan alamäessä. Pyöräily on mitä suuremmassa määrin kestävyysliikuntaa, joka sopii hiihdon, maantiejuoksun, polkujuoksun ja lumikenkäilyn sekaan mainiosti.

    Läskipyörä liikkuu uskomattoman pehmeällä alustalla niin kauan kun jaksaa polkea. Esimerkkeinä luminen polku tai kelkkareitti. Pito jopa jäisellä alustalla on riittävä , kunhan hiukan malttaa.

    Kauan sitten päätin, että jos juoksukilometrit saavat minut kiinni, aloitan monipuolistaa kestävyysharjoitteluani. Sen aika on nyt.

 

 

KUULUMISIA VERKOILTA

Kuvassa yllä verkossa on kauhean hauen kauhea sotku. Tuntee elävänsä, kun uittaa vuoroin verkkoa ja paljaita käsiään kuumavesiämpärissä reilun kahdenkymmenen asteen pakkasessa saadakseen solmut selviksi.

    Selvityksen jälkeen kokosin jäisen verkon laatikkoon, vein sisälle kylpyhuoneeseen ja upotin mietoon mäntysuopaliuokseen. Sitten pesun ja huuhtelun jälkeen nostin sen kuivumaan.

    Kauhean sotkijan fileroin. Olen pikkuhiljaa opetellut fileroimaan kalaa. Aluksi se tuntui toivottomalta, mutta tekemällä oppii. Kolmas vaarini Ahti Lapinlahdelta on opettanut sekä fileroimista, että veitsenteroitusta. Kirsi on opettanut fileroimista. Kahdella opettajalla tyhmempikin oppii.

    Viikkokausia jatkuneiden yli kahdenkymmenen asteen pakkasten jälkeen järvet alkavat kuivua. Tällä tarkoitan jään päällä olevan veden imeytymistä lumeen ja jäähän. Liikkuminen kairassa alkaa helpottua ja kun paine jään alla vähenee, lukuisat uhkureiätkään eivät enää syötä vettä jäiden päälle.

    Joskus aamuisin kun herään ja pakkasmittari näyttää - 20 - -30, väsyn kylmään ja koen lohduttomuutta. Pannullinen kunnon kahvia kääntää kuitenkin ajatukset positiivisuuteen ja sitten on aika mennä. Ulos.

    Jos sitten kymmenen vuoden kuluttua muuttaisi Espanjaan.

    Quién sabe?

 

VIIKKO 5.

Ma- Lepo

Ti- 10,02 km - 1.08.

Ke- 10,16 km - 1.13. Tietä ja polkua.

To- Lepo

Pe- 16,43 km - 1.57. Paatsjoki

La- 15,52 km - 1.55. Lumipöperössä.

Su- Metsäsuksilla Kirsin kanssa 9,10 km - 2.11. Makkaratulilla.

Yhteensä juoksua 52,1 km - 6:14

VIIKKO 6.

Ma- Poluilla 10,88 km - 1.18.

Ti- Juoksumatolla 16,04 km - 1.54.

Ke- Latuhiihto 10,03 km - 1.10. Kylmä!

To- Sauvakävelyä Kirsin kanssa metsässä 5,31 km - 1.11.

Pe- Rovaniemellä läskipyörätesti 10,54 km - 47 min. Pyörätietä ja koirahiihtouraa.

La- Läskipyörällä 21,35 km - 1.27. Paatsjoki, eläimellisen kylmä viima. - 22 astetta.

Su- Juoksumatolla 20,10 km - 1.54. Lopussa 3 km vauhdilla 13 km/h. Ulkona - 33 astetta.

Yhteensä juoksua 47 km - 5:77 ja pyörää 31,9 km - 2:15.

 

TAMMIKUUN SUMMAUS: Juoksua 189 km.

 

Allaoleva käy minulle, kohta kuusikymppiselle. Ethän sinä ole juuttunut pelkästään menneeseen musiikin suhteen?

 

  

PASKASAKKIA

 

Kirjoitan tämän tuulettaakseni ajatuksia, omiani ja teidän. 

    Tiedostan hyvin, että pintapuolisesti lukien tästä vetävät herneet neniin omiin mahdottomuuksiinsa turvonneet telaketjuvasemmistolaiset. Tai juoksukyvyttömät makkaramiehet. Tai he, jotka kyselevät miksi meillä pitää olla kaksi moottorikelkkaa. Voin lohduttaa heti kärkeen kaikkia, että on meillä kaksi polkupyörääkin, lisäksi ainakin neljä kumisaapasta - ja kaikkien hankintojen eteen on töitä tehty, ja tehdään edelleen.

    Toisaalta tästä pintapuolisesti lukien pillastuvat myös läpeensä ahneet, yliliberaalit yrittäjät. Tai entiset kollegani, jotka edelleen vääntävät rattia perseet hiessä, kasvava vatsa rattiin kiinni hinkaten. Tai he, jotka luulevat olevansa korvaamattomia, eivätkä löydä elämälleen työn ulkopuolella merkityksiä. Voin lohduttaa heti kärkeen kaikkia, että hernekeittoa kaivoin eilen purkista. Mausteeksi siihen pilkoin sipulia, lisäsin meiramia ja oreganoa, lopuksi tilkka kermaa. Pannukakun tein itse, oikein kolmella munalla ja vaniljasokerilla - ja halpaa oli.

     Ennen yrittäjäksi ryhtymistäni olin yhdeksän vuotta pätkissä määräaikaisissa työsopimuksissa Tampereen kaupungin koululaitoksen palveluksessa. Kaikkina noina yhdeksänä vuotena olin joka vuosi työttömänä noin kaksi ja puoli kuukautta. Määräaikaisuus vaikutti luonnollisesti eläkekertymääni ja esimerkiksi työterveyspalveluihini. Yritin muiden mukana vaikuttaa työantajaan, esitimme hyviä ideoita miten meidät olisi voinut työllistää ympärivuotisesti. Vierailin säännöllisesti ylimpien esimiesteni luona niin sanotusti hattu kourassa. Lopuksi väsyin ja sanoin itseni irti. Kasvoton, ihmistä ymmärtämätön työnantaja hämmästyi: kuinka sinä nyt noin, yhtäkkiä? Vastasin työantajalle, että minua ei kohdella loputtomiin kuin paskasakkia, mutta muunlaista kohtelua en osaa enää odottaakkaan teiltä, paskasakilta.

    Toimiessani yrittäjänä seitsemäntoista vuotta, yksikään työntekijöistäni ei koskaan ollut lakossa. Pystyimme aina sopimaan asiat keskenämme. Työntekijäni tajusivat: mitä paremmin minä voin, sitä paremmin he voivat. Kaikki viihtyivät. Kaikki tekivät töitä. Yrityskulttuuriini en koskaan tuonut mitään paskapuheita "yhteisestä hyvästä". Kaikkien panos hyödytti kaikkia ilman arvo- tai aatepuheita.

    Tänään Suomessa lakkoillaan. On esitetty, että olisimme palaamassa 60- ja 70- lukujen mielivaltaisiin työnantajakäytäntöihin. Minä menisin vielä syvemmälle, poteroihin, joista noustiin ylös 15. toukokuuta 1918. Eikö olisi jo paskasakin aika toipua?

    Äskettäin Yle uutisoi mainostoimisto Tagomosta, jossa työajalla saa harrastaa liikuntaa tunnin päivässä. Uutisessa mainostoimiston yrittäjä Petri Elovaara kertoo lyhentyneen työajan kautta saavutetun huomattavia tulosparannuksia työtehoon. Samalla poissaolot töistä sairastamisen vuoksi ovat vähentyneet radikaalisti.

    Lähtiessäni Tampereen kaupungilta yhdeksän työvuoden jälkeen, sain vakituisen paikan kuljetusyrityksestä. Tässä yrityksessä minulla oli lupa harrastaa liikuntaa kesken työpäivän. Pääasia oli, että työt tulivat tehdyiksi ja tuotto oli riittävä. Elettiin 1990- luvun loppupuolta. Työskentelin tässä yrityksessä viisi vuotta, kunnes ryhdyin itse yrittäjäksi.

    Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. Ei auta yhtään, että marssitaaan liput heiluen ja lyödään perseet penkkiin. Ei auta yhtään, että yrittäjä kyykyttää työntekijänsä matalaksi. Ei auta politiikka, ei auta ammattiyhdistys eikä etenkään se, että maan hallitus sekaantuu asiaan, joka sille ei lainkaan kuulu. Auttaa, että oivallettaisiin ihmisyyden peruste: yhdessä sopien.

    Sairainta, mitä olen taipaleeni varrella kuullut, on väite omaan sankaritarinaani uskomisesta. Väitetään, että kun olen antanut kasvot syöpäselviytyjänä periksiantamattomuudelle, olisin tässä vuosien varrella alkanut itse uskoa sankaruuteeni. Tämä on mielestäni huipentuma todellisen paskasakin ajattelusta, täydellisestä ymmärtämättömyydestä.

    Olen loputtomiin kehottanut omiin valintoihin, oman ruudun hoitamiseen itselle parhaalla tavalla.

    Olen loputtomiin kertonut, että syövästä ei koskaan selviä. Mutta sen kanssa voi oppia elämään.

    Olen loputtomiin toistanut, että en ole erityinen, enkä ainakaan sankari. Mutta sillä, miten puhun, elän tai kirjoitan, saattaa olla merkityssä jollekulle, joka pohtii omia valintojaan. Raivaa eteenpäinpääsynsä esteitä. Etsii uusia merkityksiä elämälleen.

    Paskasakissa ei ole sankaruutta. Me olemme kaikki samaa paskasakkia, mutta osa meistä pärjää hieman paremmin. Tämä ei johdu kahdesta moottorikelkasta, neljästä kumisaappaasta tai pienemmästä vatsasta. Tähän ei liity juokseminen tai juoksukyvyttömyys mitenkään.

    Ainoa merkityksellinen asia on, että ymmärtää kaiken muuttuvan jatkuvasti. Tämän seurauksena ymmärtää itsekin muuttuvansa jatkuvasti. Muutos ei synny lakkoilemalla, se tapahtuu joka tapauksessa ihan itsestään. Kyse on ennemminkin siitä kuka jää henkiin. Todistettavasti kukaan ei ole jäänyt, joten miksi kuulua paskasakkiin?

    Pisimmälle pääsee se, joka kykenee sopimaan asiat itsensä kanssa.

VIIKKO 4.

Ma- Lepo

Ti- 8,07 km - 57 min.

Ke- 3,35 km villasukilla, ei kenkiä - 26 min.

To- 8,39 km - 1.00. Tästä kaksi viimeistä kilometriä villasukilla.

Pe- La- Lepo

Su- 6,10 km - 45 min.

Yhteensä 25,9 - 3:09.

 

VIIKKO 5. alkua

Ma- Lepo

Ti- 10,02 km - 1.08.

Ke- 10,16 km - 1.13.

 

TAMMIKUUN SUMMAUS

Yhteensä 189,78 km

 

Hitaasti mutta varmasti? Vaikea sanoa kuntoutuuko jalka enää koskaan todelliseen juoksemiseen. Tällaista pikkunättiä se kestää toistaiseksi, ja hyvä niin.

    Paskasakki kyseli jossain vaiheessa, että jos juoksee omaksi ilokseen, niin miksi pitää kirjaa juoksemistaan kilometreistä tai esittelee kovia määriään. Missähän ne kovat määrät nyt ovat? Varmasti paskasakki salaa iloitsee, että en pysty parempaan. Olen kuitenkin sovussa itseni ja kilometrieni kanssa. Omanarvontuntoni on kohdallaan, miksi en pitäisi kirjaa, tottakai. On mukavaa katsella muitakin tekemiäni kalenterimerkintöjä, on niissä paskasakistakin joskus jotakin.

    Kaikki on hyvin, kolmannen kirjani käsikirjoitus etenee ja tarina kehityy. Ajatella, että siinäkin kerrotaan paskasakista, myös siitä mihin itse kuulun.

Kuntouttavaa venyttelyä ilman kenkiä.

Aivan rajavyöhykkeen tuntumasta.

Alju.

Vettä tuli jälleen tielle, kun suvetti. Vasemmassa yläkulmassa näkyvä keltainen on vasen hanskani.

Äänestyspaikalle on meiltä matkaa vajaa 400 metriä, ihan vittuillessamme mentiin fossiilisella, jolla aurattiin piha numeroleikin jälkeen. Nyt täytyy taas mennä äänestämään, ettei Haavistosta tule Suomen presidenttiä.