LÄÄKKEET VAIHDETTU

VIIKKO 19. LENKIT

Ma- 12 km - 1.18. Jäykkää lepopäivän jälkeen Siikajärventiellä; kevätmärkä ja pehmeä hiekkatie.
Ti- 16,5 km - 1.51. Virtaniemen lenkki hieman kuivemmalla hiekkatiellä. Kylmä tuuli.
Ke- Lepo / 10 talvirenkaan vaihto kesäkumeihin ja renkaiden pesu.
To- Aamupäivällä matkailuauton renkaanvaihto ja talvirenkaiden pesu.
       Illalla 10 km - 53.25. Vauhdinvaihtelua kilometrin pätkissä, paras 4.40 min/km.
Pe- 17,6 km - 1.59. Annijärven lenkki, hiekkatietä ja vielä kapeampaa tietä.
La- 20.6 km - 2.17. Nellimin kylällä asvalttia lyhyttä lenkkiä kiertäen.
Su- 10 km - 1.07. Palauttelua hiekkatiellä ja lyhyesti urilla. 
       Vanhemmat kyläläiset sanovat, että koskaan ei ole ollut lunta näin paljon Nellimissä tähän aikaan. Polut ja urat tukossa, joten on haastavaa löytää palautteluun sopivia reittejä. Tarkoitan siis monotonisen maantiejuoksun katkaisevaa askelfrekvenssin muutosta.

Yhteensä 87 km - 9:27.

Pikkunättiä lenkkeilyä.

LÄÄKKEET VAIHDETTU


Wolfgang Schwerk on legendaarinen saksalainen ultrajuoksija, johon minulla on ollut kunnia tutustua useissa kuuden päivän kilpailuissa. Hän on esikuvani ja kaiken sen minkä hän on minulle pitkistä juoksuista opettanut tulen joskus siirtämään jollekulle nuoremmalle juoksijalle. Sellaiselle, joka on riittävän nöyrä ja uskaltaa kohdata itsensä kokonaan.
   Eräässä kilpailussa Schwerk sanoi lopettavansa. Hänellä oli kipuja ja suunnattomia vaikeuksia. "Tämä on ehdottomasti viimeinen kilpailuni, tämän jälkeen istun puutarhassani ja muistelen." Kun sitten seuraavana vuonna juoksin hänen rinnallaan mustassa Unkarin yössä, kysyin häneltä, että eikö sinun pitänyt lopettaa. Hän vastasi vino hymy suupielessään: "Lääkkeet on vaihdettu."
   Olen jälkeenpäin monesti miettinyt mitä hän tarkoitti. Ehkä me, jotka olemme kohdanneet itsemme kokonaan, emme lopeta koskaan vaan hiivumme hiljaa pois. Annamme mielellämme tilaa nuoremmille ja innokkaille itsensä etsijöille. Me löysimme tiemme ja toteutimme unelmiamme, nyt on muiden vuoro.
   Mutta ei ihan vielä.
   Juoksin viime vuoden lopussa itseni täysin pihalle. Unohdin olla läsnä harjoituksissani ja olin kilpailukunnossa jo vuoden lopussa, mutta en suinkaan kuuden päivän kilpailukunnossa. Ylimenoa seurasi henkinen kriisi juoksun kanssa. Ensin tein päätöksen kilpailemisen lopettamisesta ja sitten harjoittelun lopettamisesta. Otin etäisyyttä juoksuun, hiihdin, kävin pilkillä ja keskityin lepäämisen ohella kirjoittamiseen erämaan rauhassa. Olin hyvin sinut päätöksieni kanssa. Ajattelin, että ehkä tämän piti mennä näin.
   Keväämmällä löysin uudestaan lenkillä käymisen ilon. Kirsi kannusti juoksemaan enemmän, mutta halusin viettää enemmän aikaa hänen kanssaan kevyen liikunnan parissa, liikunnan jota ei esitellä sosiaalisessa mediassa kuin harvoin - kävelyä, hiihtoa ja lumikenkäilyä.

Koronan sotkettua kesän kilpailut totaalisesti huomasin kaipaavani kilpailemista. Kilpailemiseni ehdoton edellytys on harjoittelu. Pitkiin ultrajuoksuihin en voi osallistua harjoittelematta, jos aion tosissani haastaa itseäni. Tein jossain vaiheessa päätöksen, että juoksen sen mihin olen ilmottautunut. Nyt se tarkoittaa siis KURF:in kuutta päivää, joka on siirretty vuoteen 2021.
   Tyhjä ja tavallaan hukkaanheitetty vuosi putkahti eteen kuin vahingossa. Lähdin pohtimaan olisiko todellisella ultrajuoksulla minulle mitään annettavaa vielä. Täytän 56 vuotta kohta ja esimerkiksi Schwerk pystyi vielä 66-vuotiaana mahdottomuuksiin. Yllätykseni oli suuri, kun Kirsi eräänä iltana antoi käteeni karttatulosteen. Tulosteessa on 997 kilometriä reititettynä eräästä hieman pidemmästä reitistä. Saattaa olla, että vuonna 2022 keväällä, näihin samoihin aikoihin löydätte blogistani jälleen otsikon: Kun huomenna lähden.   
   Tai sitten en lähde.
   Pitkät ja isot projektit vaativat onnistuakseen paljon muutakin kuin terveyttä ja hyvää kuntoa. Ne vaativat tukijoukkoja ja järjestelyitä, mutta etenkin ne vaativat nöyryyttä siltä joka lähtee. Paljon on puheita mutta vähän tekoja. Jokainen päivä on vain uuden alku. Aika näyttää onnistuiko minun lääkkeidenvaihtoni.

Blogin kuvista ensimmäinen on Nellimöjoen sillalta Inarille päin. Toisessa kuvassa taustalla näkyy Kortevaara, oikealla on Ahvenjärven lahti ja vasemmalle tulee lopulta Annijärvi. Lunta on paljon edelleen, jos toisen kuvan tiepahasta ei olisi keväällä lingottu puhtaaksi traktorilla ei sille olisi ollut mitään asiaa ilman suksia tai lumikenkiä.

(Korjattu pari painovirhettä 11.5.) 

TEE SINÄ SE, MITÄ SINUN TÄYTYY TEHDÄ...

Mike Shattuck Wisconsinin Madisonista on juossut tänä vuonna hiukan yli 10000 kilometriä. Miken tavoite on juosta maratonin verran kilometrejä joka päivä vuoden loppuun asti saavuttaen noin 24140 kilometriä.
   Idea sai alkunsa 30 päivän perättäisen maratonin juoksemisesta. Mike on kertonut, että sekä hänen mielensä että kehonsa hyväksyivät tuon kuukauden aikana kilometrit joten hän jatkoi ja päätti harjoitella vuotta 2020 varten. Tuolloin hän aikoo juosta 20020 mailia eli 32219 kilometriä.
   Yhden vuoden maailmanennätys juostuissa kilometreissä on edelleen Serge Girardin 27011 kilometriä eli 74 kilometriä päivässä ilman ainoatakaan lepopäivää vuoden aikana. Miken tapauksessa hänen tämän vuoden tavoitteensa toteutuminen merkitsisi 66 kilometriä päivässä. Jos projekti 2020 onnistuisi ensi vuonna, hän juoksisi 88 kilometriä päivässä.
   Kokemukseni sekä ultrajuoksusta että/ja mielenhallinnasta antavat ymmärtää että noin 30000 kilometrissä per vuosi ollaan ihmisen suorituskyvyn rajoilla vuodessa. Ajatusta tukee vain yksi asia : vaatii hieman onnea pysyä terveenä koko vuoden noiden kilometrien jäädessä taakse. Miken ja Sergen ero on se, että Mike juoksee kotoaan käsin matkustamatta minnekään, Serge taas kierteli juosten eurooppaa matkallaan käyden tuolloin 2009-2010 myös Suomessa.
   Miksi?
   Siinäpä se! Kysymys joka aina esitetään näissä yhteyksissä. Mike on saanut yllättävän (?) paljon kuraa niskaansa USA:n Let´s Run- nimisellä sivustolla. Kysymyksen -miksi lisäksi on esitetty jenkeissä niin tavanomaiset -kuka maksaa tai -sponsoroi kysymykset.
   Myös vauhtiin on kiinnitetty huomioita ja mietitty mikä on juoksua ja mikä kävelyä. On kaivettu esiin Miken satamailisten (160 km) ultrien tuloksia, jotka pyörivät 20 tunnin vaiheilla ja ihmetelty miksi hilata hitaalla vauhdilla maratonin verran kilometrejä kasaan joka päivä. Miken vauhdit Stravan sovellutukseen päivitettyinä ovat karkeasti 5 minuutin kilometreistä aina yli 12 minuutin kilometreihin, keskiarvot pyörivät jossakin 7 - 8 minuutin vaiheilla.
   Tavalliselle ultrajuoksua tuntemattomalle tällaiset kilometrimäärät ovat uskomattomia. Yleensä kysytään mitä huumeita vedetään tai millä itseä piristetään. Sanotaan että koko touhu on ajanhukkaa ja yritetään kaikin tavoin lytätä. Tyypillisin lyttäämiskeino on rahasta puhuminen. Kuka reissut maksaa, millä elät ja kuka sinut elättää.
   Sellainen henkilö, joka valitsee juoksun ja ultrajuoksun elämäntavakseen viittaa tietenkin kintaalla kaikenlaiselle aliarvostamiselle saati arvostelulle. Mike on todennut että: "Tee sinä se mitä sinun täytyy tehdä, minä teen sen mitä minun täytyy tehdä."
   Ihmisen keho muokkautuu vuosien harjoituksen tuloksena kestämään sitä mihin sitä harjoitetaan. Kun juostaan korkeita kilometrimääriä päivästä toiseen ilman lepoa on kehon loppuunpalaminen sekä henkisesti mutta etenkin fyysisesti ainainen uhka. Juoksemisella tai pelkillä numeraalisilla tuloksilla elämänsä täyttäminen ei pidemmän päälle yksistään kanna. Taustalla on oltava syvempiä arvoja tai motivaation lähteitä. Miksi siis altistaa itsensä?
   Narsistinen lähtökohta tällaisen tekemiselle ei ole mahdollista kun puhutaan ultrajuoksusta. Pidemmän päälle valtavat kilometrimäärät vievät ylpeyden ja itsensä esilletuomisen tarpeen mennessään. Ei riitä motivaatioksi, kun puhutaan näistä kilometrimääristä, olla pelkästään esillä sosiaalisessa mediassa. Juosta noin paljon päivässä pelkkien peukutusten tähden? Uskokaa minua - se ei kanna kauan eikä sen avulla löydä voimavaroja jatkaa päivästä toiseen.
   Täytyy siis olla muuta. Usein puhutaan henkisestä kasvusta, maailman paremmaksi tekemisestä, yhteisöllisyydestä tai muille esimerkkinä olemisesta. Näiden asioiden luo tultaessa ollaan jo lähempänä totuutta vaikka absoluuttista totuutta näistäkään ei vielä löydy.
   Valtavien kilometrimäärien ja kärsimyksen tekee helpommin ymmärrettäväki esimerkiksi hyväntekeväisyyteen rahan kerääminen tai vaikkapa aikanaan omalla kohdallani 1000 mailia-elämälle teema, syövästä toipuneena juhlin terveyttä täyttäessäni 50 vuotta. Mutta vieläkään kysymykseen miksi ei ole löytynyt vastausta.
   Addikti - hullu? Juoksun orja! Eikö sinulla ole muuta tekemistä? Mitä muuta teet? Noita minäkin olen vuosieni varrella kuunnellut vaikka omat kilometrimääräni ovat varsin maltillisia näihin todella paljon juokseviin nähden. Kuten Mike, olen viitannut kintaalla ja todennut saman: tee sinä mitä lystäät niin minäkin teen.
   Kun juostaan paljon päivästä toiseen kaikki muu jää. Jäljellä on ambitionsa avulla voimaa saava juoksija ja juoksu. Juoksusta tulee päivittäinen rutiini ja jotkut kuvittelevat juoksevansa elämänsä ohi kääntyäkseen sitten tarkastelemaan sitä. Ambitio on suomeksi kunnianhimo mutta se ei välttämättä tarkoita arvostuksen odottamista muilta - vai tarkoittaako sittenkin?
   Valtavien kilometrimäärien jälkeen, päättyipä juoksu sitten onnistuneiden tavoitteiden saavuttamiseen tai kehon rikkoutumiseen on yksi asia varmaa: juoksija syvällä sisimmässään tietää mitä rehellisyys itseä kohtaan on. Superkusipää saattaa vielä ulospäin pullikoida mutta useimmiten edes sisäinen kasvu toteutuu.
   Juoksemalla riittävän kauas saat ennepitkää selville kuka olet ja miksi olet.

Kuvassa Nellimin harjua, oikein juostavaa reittiä niille jotka näkevät hieman vaivaa kuntonsa eteen.

VIIKOT 25-26.

Ma 17.6.- Kävelyä omassa pihassa kilometri. 
Ti - Su - Lepoa, nuhaa ja väsymystä. Odottelua viruksesta irtipääsemiseksi.
 ---
 Ma- Haapakuru 10,2 km - 1.07. Hyvin niistää ja kaikki aiemmin rakennettu on luhistunut.
Ti-Ke - Lepoa.
To- Haapakuru 10,2 km - 1.15. Parempaa.
Pe- Aamulla Konkeloniemi 8 km - 58.47. Kaaduin komeasti.
       Ilta Pahtalammen polku 14,7 km - 1.52. Erittäin teknistä polkua hulluille juostavaksi.
La- Tiellä 10 km vesisateessa ja kurassa - 1.02.
Su- Lepo eli pienen terassin (6 neliötä) tekoa takaovelle. Lapiolla kaivamista ja askartelua.

Yhteensä 53,3 km - 6:15 - 364 nousumetriä. 

KESÄKUUN SUMMAUS

Yhteensä 216,1 kilometriä juoksua - 25:40

Huhti- ja toukokuun sekä kesäkuun alun yhteensä 813 kilometriä ja kaikki tehty työ, nousukunto ja hyvä noste alkoivat haihtua savuna ilmaan kun sairastuin 13.6. 
   Ennen sairastumista olin huikeassa nousukunnossa, tein ystävien kanssa liiteritalkoita ja palaneen talon siivoustalkoita. Valitettavasti ystävät toivat mukanaan viruksen johon sekä minä että Kirsi molemmat sairastuimme, liiteritalkoopaikassa lähes kaikki olivat jotenkin kipeitä.
   Tähän voisin nyt kirjoittaa että kiitos vaan ja huutomerkki mutta en kirjoita. Elämää ei voi elää eristyksissä ja kaikella lienee tarkoituksensa. Ystävät ja ihmisten auttaminen ovat minulle joskus kilometrejä tärkeämpiä. Tuossa luki joskus. 
   Olen siis juossut riittävän kauas, jotta olen selvillä siitä kuka olen ja miksi ja myös siksi jatkan juoksemista edelleen. Aina on varaa parantaa.