OMAT RISTIT

Vanhan sanonnan mukaan jokainen kantaa ristinsä itse. Tällä tarkoitetaan usein yksilön elämässä olevaa vaikeutta johon ei ole olemassa ratkaisua - tai ainakin yksilö näin kokee. Joskus vaikeus tulee kokonaan yksilön oman elämän ulkopuolelta. Tällöin ristin paino on vähintäänkin sietämätön.
Kirjoittaessani aiemmin tällä viikolla julkaisemassani blogikirjoituksessani, että vierailtuani Liettuan ristikukkulalla tiedän juoksuni jatkuvan oikealla tiellä, niin peilasin kyseisen paikan historiaa omaan periksiantamattomuuteeni.
Liettuaan vanhalle linnakukkulalle joen varteen ovat ihmiset vuosien varrella pystyttäneet ristejä eri syistä. Yhä uudelleen vaikka vuosisatojen kuluessa eri tahot ovat niitä sieltä tuhonneet tai muuten kansaa sortaneet. Sananmukaisesti kukkulalle ovat ihmiset kantaneet omat ristinsä omista syistään. Uskoa elämään on ollut vaikeuksista huolimatta ja ristit toki kertovat että uskottu on myös Jumalaan Jeesuksen kautta. Periksi antamatta.
Kun jossain vaiheessa kesken Unkarin 6-päivän MM-kilpailua kävin katsomassa silloin peiton alla kylmähorkassa tutisevaa ystävääni Onnia menetin ehkä kierroksen. Sensijaan ohjeita annettuani ja Kirsin panostuksella sainkin kierroksen tilalle ystäväni takaisin radalle toteuttamaan omaa unelmaansa. Lisäksi sain seurata nuoren juoksijan henkistä kasvua ja rajojen rikkomisen riemua. 
Olisin toiminut samoin vaikka olisin ollut ennätystahdissa tai johtanut kilpailua. Jopa kilpailussa voi elää arvomaailmansa mukaan. On siis tärkeämpiäkin asioita kuin pelkät yksittäiset kilometrit, tunnit tai sekunnit. Sillä lopulta kaikki muuttuu vuosiksi jotka lopulta loppuvat. Silloin sitten kysytään mitä mukaansa kaikesta kokemastaan saa.
Omaa iloani lisäsi että Onni teki kaiken kuitenkin itse ja omista lähtökohdistaan. Nuori ystäväni on ymmärtänyt nöyryyden harjoittelussa. Ymmärtänyt että pikavoittoja kilometreihin ei ole. Kaikki on tehtävä itse ja liikkeelle paneva voima on kaivettava omista lähtökohdista niin kilpailussa kuin arjen paineiden ahdistamassa harjoittelussa.
Jokaisesta ultrajuoksusta, menipä se sitten miten tahansa, voi oppia jotain. Sekä elämää että juoksua varten. Minun tapauksessani juoksusta on tullut vuosien varrella risti minulle itselleni. Sekä hyvässä että pahassa. Juoksuni jatkuu niin kauan kunnes ristin paino musertaa minut allensa. Sitten vasta on aika katsoa. Katua ei milloinkaan, sillä niin valtavan paljon loputtomat kilometrit antavat.
Onni kuuluu niihin ihmisiin jotka ovat kilometrinsä ansainneet. Siksi pyyteetöntä työtä hän tekee kotonaan Nivalassa liikunnan ilon levittämisen loputtomalla saralla. Järjestäessään erilaisia tapahtumia ja jakaessaan kokemuksensa kaikille luettavaksi hän tulee huomaamattaan todistaneeksi että elämän elämiseen rikkaasti kokien on vaihtoehtoja aivan käsien ja etenkin jalkojen ulottuvilla.
Ainoa tapa tulla hyväksi ultrajuoksijaksi on harjoitella. Minulta kysytään jatkuvasti kuinka se pitäisi tehdä. Yksilökohtaista vastausta on mahdotonta antaa sillä jokainen kantaa ristinsä itse. Ultrakilpailussa huomaa että on pakko kantaa jos mielii pitkälle. Miten pakkoon alistutaan - sen jokainen ratkaisee omista lähtökohdistaan.
Yleiseksi ohjeeksi voi vain antaa että nostaa viikottaisen kilometrimääränsä pitkälti yli sadan. Ei unohda nopeus eikä voimaharjoittelua eikä lepoa. Jossain vaiheessa on tehtävä todella pitkiä ja hitaita lenkkejä. Uskallettava juosta naurettavan hitaasti. Sitten on löydyttävä rohkeus kokeilla rajojaan. Ja siitä se lähtee - opintie. 
Kaikki eivät ehkä kilometrejä ansaitse. Nämä ihmiset kirjoittavat foorumeille ja blogeihinsa arvosteluita lihavista, rumista ja hitaista ihmisistä. He kirjoittavat että kuka tahansa kävelee sata mailia (160 km) vuorokaudessa ja että he itse tulevaisuudessa sijoittuvat jonkin klassikkokisan hopeamitalille. Kuitenkaan heitä ei sitten itse kisassa näy eikä kuulu.
Näihin ihmisiin tavattessa on vaikea saada katsekontaktia. Pienikin tuulenvire vie heidät mennessään. Heille muiden kuunteleminen ja arvostaminen on utopiaa. Niin kovasti he haluaisivat olla parempia ja etenkin muita suurempia mutta nöyryys ja työnteon mentaliteetti ovat heiltä mustien pilvien takana. Ehkä ikuisesti piilossa ?
Mikä minä sitten olen tuomitsemaan tai säälimään. En mikään. Sanotaan että jos ei osaa vihata ei osaa rakastaa. En usko noin. Siksipä en tuomitse enkä sääli. Esitänkin heille vain hiljaisen kysymyksen. Miten kannatte ristinne perille asti ?


Onnin blogi 

VIIKKO 22. HARJOITTELUNI

Ke- 8 km - 48 min.
To- 10 km - 58 min.
Su- 15 km - 1.27.
yhteensä 33 km - 3 tuntia ja 13 minuuttia

Kaikki juoksu viikolla on tapahtunut hiekkateillä ja pehmeillä vaihtelevilla neulaspoluilla.

TOUKOKUUN SUMMAUS

Juoksua 566 km - lenkit 6 tuntia ja 30 minuuttia - kilpailua 144 tuntia.

Koko vuosi tähän asti 1948 km; tässä nyt näkyy talven sairastelut kirjaimellisesti pitkässä juoksussa ja etenkin sen puutteesta.

MUTTA SITTENKIN JA VAPAATA MATKAILUAUTOILUA

MUTTA SITTENKIN

Ultrajuoksujen ja erityisesti pitkien sellaisten jälkeisestä elämästä on ihmisillä monenlaisia käsityksiä. Pitkälti nämä käsitykset perustuvat yritykseen toipumisen ymmärryksestä sekä suorittaneen atleetin euforisen ulkokuoren kautta saatujen signaalien tulkintaan.
Yleinen harhaluulo on että toipuminen tapahtuu nopeasti tai että selkääntaputeltu ja voittoisa, uuden ihmeellisen kilometrilukeman taakseen jättänyt juoksija laukkaa pian lenkkipoluillaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Käsitysten syntyyn johtaneet syyt ovat useimmiten ultrajuoksijoissa itsessään. Blogeissa ja jopa tuttujenkin kanssa tarinoidessa ei useinkaan haluta paljastaa syvimpiä väsymyksen mukanaan tuomia paskajuttuja pitkien ultrien jälkeisistä olotiloista. Tositarinoita harmaaseen ja mitäänsanomattomaan arkeen paluusta ei kerrota. 
Todellisia tunnelmia ultrajuoksuista paluun jälkeen saavat maistaa vain läheiset. Juoksijat eivät kerro että kotimaan sää tai uutiset muistuttavat ripulilla olevaa aasin takapuolta vastatuuleen tarkasteltuna. Epäisänmaallisia tarinoita ei haluta leimaantumisen pelossa kertoa. Julkisuuteen tullaan vasta liehuvin lipuin toipuneena - muka. Tai sitten puhutaan jostain muusta.
Väittäisin että monet ultrajuoksijat eivät edes tajua henkisen kasvun mahdollisuutta tässä kohtaa. Pitkissä ultrissa koettujen vahvojen kokemusten jalostaminen elämänvoimaksi tulisi opetella. Jokaisesta ultrasta, menipä se sitten miten tahansa, voi aina oppia sekä elämää että juoksua varten.
On merkittävää miten suorittamansa kilometrit kokee ja uskaltaa kokea. Itse olen julkisesti kertonut että 2013 ensimmäisen kuuden päivän kisan jälkeisenä ensimmäisenä aamuna itkin aamukahvipöydässä matkailuautossa. Kysyin Kirsiltä miten ihmeessä pääsen pois radalta. Sittemmin asia avautui ja tuhannen mailin jälkeen oli jo helpompaa palata hyvään arkeen. Kuten nytkin.
Keskeisenä asiana tavalliseen arkeen palaamisessa pidän omien heikkouksien avointa myöntämistä. Sen sijaan, että syntyisi loputtomia kilometrimääriä kestävä ultrajuoksujumalolento, jolla kuitenkin eittämättä on kusta pää täynnä varsinkin kun hän tarkastelee voimavarojaan ja itseluottamustaan, onkin syytä pitää jalat maassa. Kirjaimellisesti.
Vanhalla sanonnalla: sillä millä se on tullut se lähteekin - on vinha perä. Jossain vaiheessa makaaminen alkaa tympiä joten silloin juoksijan on rohkeasti tehtävä sitä mistä pitää. Eli juostava jälleen.
Mutta sittenkin. Henkisestä kasvusta huolimatta. Paluu arkeen on mitä suurinta paskaa. Mutta toivoa on aina niin kauan kuin on uskoa.

VAPAATA MATKAILUAUTOILUA JA CARAVANLEIRINTÄÄ - VIRO,LATVIA,LIETTUA,PUOLA,SLOVAKIA JA UNKARI

Koska tiedän että blogiani luetaan myös matkailu-autoilijoiden näkökulmasta niin pyrin levittämään kokemuksia leirintä- yms. vapaaparkkipaikoista matkojemme varrelta. 
En lähde käymään keskustelua missä varsinaisten leirintäaluiden ulkopuolella saa yöpyä autossa. Näkemyserot ovat valtavat ja esimerkiksi Saksan matkailuautokäsikirjat antavat täysin erilaiset ohjeet Eurooppaan kuin Suomen. 
Esimerkkinä mainittakoon että autoliiton kirja kieltää leiriytymisen Puolassa leirintäaluiden ulkopuolella. Puolalaisten mielestä taas saa autossa nukkua missä vain kunhan pysäköinti ei ole kielletty eikä pöytää,tuoleja ja vaikkapa grilliä ole nostettu pitkiksi ajoiksi ulos. Saksan kirja sanoo että autossa saa aina nukkua yhden yön yli missä tahansa kunhan ei riko pysäköintikieltoa tai häiritse maanomistajaa muuten.
Tarvittaessa selvennän asiaa sähköpostitse jos otatte yhteyttä; osoite löytyy blogin sivupalkista oikealta ylhäältä.

Maanantaina 4. toukokuuta päivityksessä VAPAANA KULKEMAAN on lueteltu osa allaolevista paikoista mutta otan ne tähän kertauksen vuoksi mukaan.

VIRO : Konse on Pärnussa ja hyvätasoinen, kohtuullisen siisti leirintäalue joen rannalla. 21 euroa yö sähköllä kahdelta. Sille ei kukaan voi mitään että Viron halpa viina keikuttaa osaa karavaanareita tasamaallakin mutta pääosin he ovat hissukseen, myös Konsessa. Lisäplussana vajaan yhdeksän kilometrin merkitty lenkki joen ympäri ja kaupungin kylpylät ja ostosmahdollisuudet, esim. Kaubamajakas.
LATVIA : Labyrint pihaleirintää. Ks. aiempi teksti. Riikan ohituksen jälkeen Jelgavan lähellä on majatalo Viesu Lici. Hyvää ruokaa ja perheen lapsille paljon tekemistä takapihan isossa puuhamaassa. Parkki 7 euroa. Saa sähköä rajoitetusti ja vettä. Painavalla autolla en suosittele ruoholle ajamista ainakaan aikaisin keväällä. Rauhallinen nukkua. Paikan tunnistaa isosta tomaatista ravintolan katolla. Paikassa myös hotelli.
LIETTUA : Ristikukkulan vieressä on ruokapaikka Angelu Svetaine jossa pihaleirintää. Ei kokemuksia mutta siistin näköinen ja rauhallinen paikka. Kaunas Camp Inn on toinen ja pienempi Kaunasin kahdesta leirntäalueesta. Siisti ja hyvä sijainti joen varrella. Henkilökunta nuorta ja kielitaitoista. Lähellä kauppa ja bussipysäkki josta pääsee keskustaan johdinautoilla nopeasti.
PUOLA : Mosir Lomzassa. Ks. aiempi teksti. Wegierska Görka kirkon parkkipaikka. Kylä on rauhallinen, lähellä bensa-asema. Ks. aiempi teksti. Elkissä urheilupuiston taaimmainen vinoparkki luontotalon jälkeen vasemmalla. Paikka on hieno ja uimaranta vielä hienompi. Yöllä voi olla nuorisoautoja kutemassa lähellä bassojen säestyksellä. Yövyimme kuitenkin vapaasti saksalaisten kollegojen kanssa. Lähellä on tavallinen leirintäaluekin mutta kaikesta minäkään en maksa... Wok on Varsovan esikaupungissa. Alue on siistein missä olen koskaan ollut. Kaikki palvelut, baari ja kielitaito höysteeksi. Pieni mutta ihastuttava alue lähellä (8 km) Varsovan keskustaa. (Muistakaa nyt että Varsova on 500 neliökilometrin kokoinen !)
SLOVAKIA : Thermal Park-kylpylä. Ks. aiempi teksti. Zvolenin jälkeen tulee Neresnica Cesta. Tämä on oikea leirintäalue. Sopii yhden yön parkiksi. Vesi on hyvää mutta suihku jostakin DDR:n ajoilta mutta tehän käytätte autonne suihkua. Ettekö käytäkin ? Ja jos ette käytä niin miksi olette sen sitten ostaneet...
Slovakian puolella aivan Puolan rajan lähellä on kylä nimeltä Zdiar, tie 67,  Laskettelukeskuksen parkkipaikalta on huikaisevat näkymät ja siellä on rauhallinen nukkua. Hyvät lenkkimahdollisuudet. Yleisesti Tatran vuorilla on niukanlaisesti isolle autolle sopivia vapaaparkkeja mutta vaellusreittien alkujen yhteydessä niitä löytyy. Alueella on oikeita leirintäalueitakin joista osa on säälittäviä ja osa vielä enemmän säälittäviä. Herää usein kysymys että mihin sitä leirintäaluetta tarvitsee jos on aurinkopaneelit, vettä tankissa ja kaasua ?
UNKARI : Balatonfuhred Fuhred Camping. Ks. aiempi teksti. Jos ajatte Balatonille on Pannonhalma-nimisessä kylässä samanniminen leirintäalue. Vierailimme 2013 siellä. Iäkkään saksalaisen herrasmiehen elämäntyöhön kannattaa tutustua. Paikka on upea mutta kävelkää sinne ennen ensikerran ajamista ettei tule housuihin ylämäessä ajettaessa sisään...vauhtia betonille ! Mäki on jyrkkä mutta näkymät viinitarhoille ja kylään palkitsevat sitten kun auto on paikallaan.


Olen siis palannut kotiin maanantaina myöhään, lämmittänyt saunan ja pulahtanut kotirannan viileään veteen. Alla on kuvia matkalta. Ne suurenevat jonoon katsottaviksi klikattessa. Kuvat olen valinnut yli tuhannesta otetusta huolella teille, jos jotkut ovat samoja kuin parissa edellisessä päivityksessä niin sille on syynsä. Ne kertovat tunnelmallaan kaiken oleellisen. Viimeinen kuva on Liettuan ristikukkulalta. Siellä käytyäni olen varma että juoksu jatkuu oikealla tiellä. Jos ette ymmärrä niin käykää siellä.

Ristikukkula, Liettua

VIIKOLLA 21. juoksin siis kaksi lenkkiä;  21.5. - 5 km - 28 min ja 24.5. - 7 km - 38 min eli yhteensä 15 km.
Eli olen jalkeilla ja voin erittäin hyvin.

PIESTY MIELI

Haitari soi. Minusta se on epätodellista koska liikumme eteenpäin koko ajan. Minä istun ja Kirsi seisoo. Kysyn Kirsiltä miten haitari voi alkaa soida yhtäkkiä vaikka olemme liikeessä.
Koska Kirsi seisoo hän on nähnyt että edellisellä pysäkillä kyytiin on noussut soittaja.
Varsovalainen ratikka on täpötäynnä ja kiskot kolisevat. 
Istun ja yritän ymmärtää miten heidän arkensa sujuu tässä mehiläispesässä. Kaupunki on hirvittävän laaja, yli 500 neliökilometriä. Istun koska jalkani ovat väsyneet. Väsyneet päivän kävelystä pitkin Stare Miastoa. Väsyneet Unkarin radan 504 kilometrin kierrosta.
Mieli on kilpailun jälkeen piesty mutta erittäin avoin. On valtava rikkaus saada matkustaa ultrakilpailun jälkeen matkailuautolla tavallisten ihmisten arjen parissa kohti kotia pala palalta eri maissa. Eteenpäin pala palalta. Kuten kilpailussakin.
Ajatus katkeaa koska pikkupoika työntää eteeni mukin. Tyttö soittaa taustalla. Romaanipoika katsoo syvälle silmiini. He ovat töissä ja me lomalla. Toivon että heitä ei lyödä kotona jos rahaa ei tule tarpeeksi. 
Kirsin mielestä rahaa ei anneta. Koska hän seisoo niin ehkäpä hän on nähnyt että kaksikolla on saattaja. Saattaja, joka panee merkille mihin taskuun turisti lompakon laittaa. Turisti luulee tehneensä päivän hyvän työn mutta saattajakin on töissä. Me olemme edelleen lomalla.
Jäämme pois ratikasta ja vaihdamme bussiin. Sataa kaatamalla vettä ja ukkostaa. Bussin ikkunat ovat täysin huurteessa mutta onneksi sisällä on näyttötaulu pysäkkien nimistä. Olemme matkalla kotiin. Pysäkki on nimeltään Romantycka. Lähistöllä näimme villisian ollessamme edellisenä iltana kävelyllä. Wokin leirintäalueella koti odottaa. Matkailuautossa ollaan aina kotona riippumatta maasta.
Varsovassa ovat ajan saatossa riehuneet sekä venäläiset että natsit. Kaupunki tuhottiin 85 prosenttisesti sodassa. Tuhkasta on aina noustu mutta eivät kaikki. Vuosien 42-43 aikana Umschlagplatzilta lastattiin kyytiin melkein 10000 juutalaista päivässä. He eivät menneet kotiin. Eikä haitari soinut.

Kuuden päivän juoksemisen jälkeen lepäsimme Balatonfuhredissa pari päivää. Lähdimme kotimatkalle kiertäen Balatonin itäpään kautta. Maaseutu ja maisemat siellä ovat hieman erilaisia kuin etelässä. Valtavan järven toisella puolella moottoritiellä loin kaihoisan katseen Tihanyn niemimaalle. Rata jäi sen kainaloon odottamaan. Ehkä ensi vuonna jos Jumala suo. Ja jaksan sen kaiken taas.
Slovakian läpi ajaessa jossakin Tatran vuorien kupeella kylmä tuuli tuuletti ajatuksia kun katselin kaukaisuuteen. Vuorilta avautuvia vaikuttavia maisemia olivat vuoden 2004 myrskytuhot muuttaneet dramaattisesti. Puita kaatui tuolloin enemmän kuin koko Slovakian puolen vuoden puuntuotannossa normaalisti kaadetaan. Kuusikon harveneminen on maisemallisesti kaksijakoinen juttu. Mietin ajaessani että onko aina nähtävä kauas.
Varsovan jälkeen nousimme Puolan järviseudulle. Elkissä en enää malttanut. Puin juoksuvaatteet päälle ja juoksin järvenrantaa pitkin kiertävällä laattakäytävällä viisi kilometriä. Juostessani etsin itsestäni jälkiä kuudesta päivästä. Niitä löytyi etsimättäkin. Pidin silti yllä vauhtia. Koko lenkkiin kului aikaa 28 minuuttia. Palasin autolle tyytyväisenä. Mikä on todistettu ?
Kirjoittaessani aurinko paistaa. Lämmintä on 21 astetta ja puolipilvinen Liettuan Kaunas yrittää toipua edellisen illan vuosijuhlistaan. Niin mekin. Berneliu Uzeiga-ravintolan tarjoilija selitti meille että joutuisimme maksamaan 1,50 euroa per nuppi elävästä musiikista. Kiihdyin. Selitin yksinkertaisilla englannin sanakäänteillä tarjoilijalle että meistä suomalaisista se on aivan liian vähän. Miten ihmeessä nämä ihmiset tulevat toimeen ? Tarjoilija ei osannut vastata. Kuten en minäkään siihen miksi me joudumme kotimaassa maksamaan kaikesta niin paljon enemmän - samalla rahalla.
Ihmisten tasa-arvosta puhutaan paljon. Tekoja on huomattavasti vähemmän. Kukaan ei puhu vähäpukeisista tytöistä jotka seisovat tienhaaroissa keskellä ei mitään Puolan maaseudulla. Joku poimii heidät kyytiin ja pudottaa käytön jälkeen taas takaisin tienposkeen aivan kuten jonkin halvan esineen. Onko vaihtoehtoja - kysytään. Niin kysyn minäkin.
Suhtaudun elämään kuten juoksuunikin. En käväise vaan elän sitä. Kilpailun jälkeen piesty mieleni vaeltaa ihmisten parissa avoimena. Omalta osaltani koitan auttaa parhaani mukaan kun satun kohdalle. Parempaa elämää ei kuitenkaan osteta. Askeleet siihen on otettava jokaisen itse.
Minun kohtalokseni on tullut ottaa niitä paljon. Hyvä niin.

KLIKKAAMALLA KUVAA NE SUURENEVAT JONOON KATSOTTAVIKSI

RATA

Rata. Se on siellä nytkin. Oikeastaan se ei ole rata vaan osa Unkarilaisen Balatonfuhred-nimisen kylän samannimisen leirintäalueen asvaltoitua tieverkostoa. Radaksi se muuttuu vasta keväällä kun verkostosta suljetaan ketjuilla 905 metrin kierros juostavaksi kuudeksi päiväksi - yhtämittaa.
Pitkän talven ajan rata on kärsivällisesti odottanut. Elänyt sillä energialla mitä edellisen vuoden juoksijat sille antoivat. Kohta uutta verta on saatavissa. Rata hykertelee tyytyväisenä. Radalla on pirullinen vetovoima. Ken sille kerran astuu voi olla ikuisesti tuomittu sitä kiertämään. Silti joka kevät ultrajuoksijat saapuvat uhmaamaan radan vetovoimaa ja antamaan sille kaikkensa. 
Jos olet kiinnostunut astumaan sille kysy ensin kokeneilta kannattaako. Tai yritä itse kotona juosta mahdollisimman paljon kuuden päivän aikana. Huomaat mitä kilometrit vaativat. Ne vaativat nöyryyttä. Malttia odottaa. Malttia harjoitella. Vuodesta toiseen.
Juuri kukaan radalle astuvista kokeneemmista ei ole ylimielinen paskapää vaan aikaa on aina toisille. Liikkumisen kokemus on osittain yhteinen. Tälläkin radalla joku aina pääsee pidemmälle kuin toiset mutta kaikki ovat lopulta voittajia. Jos et usko on sinun itse kokeiltava.
Rata. Se on siellä nytkin.

Radalla on vaaleanpunainen laastari. Kehitämme vitsin että järjestäjät ovat paikanneet rataa kun sitä on niin kovin tallottu. Kaikki nauravat.
On myös tehty murha. Radalle on liiskautunut musta iso kovakuoriainen. Samanlainen mitä siilit yöllä jahtaavat radan varren ruohikoilta. 
Varsinaista kuolinsyytutkintaa ei käynnistetä. Syykin on selvä. Kenenkään jalka ei nouse enää kovin korkealle. Lenkkitossun pohjia ei siis voi tarkistaa. Paikallinen luonnonsuojelujärjestö saattaa nostaa asiasta metakan mutta meitä se ei nyt kiinnosta. 
On vain juostava. Maailman pelastaminen on osaltamme keskeytetty. Syömme, nukumme mahdollisimman vähän, vaihdamme vaatteita, käymme vessassa mutta etenkin juoksemme. Ei ole muuta. Eikä tarvitse ollakaan. Juoksemme yötä päivää.
Japanilaiset ovat sekaisin. Eräs heistä törmää tolppaan kun nukahtaa kesken juoksun. Myös yksi suomalaisista törmää aitaan. Eräänä yönä minä katson taakseni. Perässäni juoksee jono isoja koiria. Lamppujen valossa juoksijat ovat ihmisiä mutta lamppujen välissä he muuttuvat koiriksi.
Huomaan että en pysy pystyssä vaan alan unenpuutteesta hoiperrella. Vajaaseen kilometriin menee aikaa viisitoista minuuttia. On pakko mennä huoltoon nukkumaan. 
En ole yhtä hyvässä kunnossa kuin aloittaessani tuhatta mailiani viime vuonna. Koen kipuja joita minulla ei ole ollut kuuteen vuoteen. Silti olen tyytyväinen. Kolmantena vuonna peräkkäin yllän hyvään suoritukseen.
Kuuden päivän juoksun filosofiaa on mahdoton selittää perinteisin keinoin. Pelkästään tulosnumeroihin juuttuneet eivät tähän ylety. Täällä ei pärjää urheilija, joka kisan jälkeen selittää epäonnistumistaan sillä että huoltaja antoi kierroksella 137 vääränvärisen tuttipullon 25 sekuntia liian myöhään, joten suuren urheilijan rytmi sekosi ja täysin hänestä itsestään riippumattomista syistä kaikki meni lopulta pieleen vaikka hän oli elämänsä kunnossa.
Seuraan mielenkiinnolla ensikertalaisten taivallusta. Osa heistä on ystäviäni. Kun avun aika tulee sitä tarjotaan. Paikalla on kaksi tuhannen mailin kokenutta huoltajaa. Toinen on ultramaajoukkueen huoltaja Hannu ja toinen meidän Kirsi. Kiitos heille. Kyllä tällä porukalla liikkeellä pysyy jos itse tahtoo. Ja jaksaa. Täysin nukkumatta ei kuitenkaan kukaan tähän pysty.
Juttelen voittajan kanssa ruokajonossa kesken kisan. Aivan kuin kaikki muutkin hän odottaa lautastaan. Vaikka voisi juosta maailmanennätyksen - ehkä. Kuka tietää. Ja onko sillä merkitystä. Kysykää itse häneltä. Jos saatte hänet kiinni. Tai muuten tajuatte mitä tarkoitan.
Mukana on myös eräs kokenut ultraaja, ulkomaalainen ystäväni, joka eräässä kisassa aiemmin otti matkachipin jalastaan pois pari tuntia ennen loppua ja juoksi ilman sitä ystäviensä kanssa kisan loppuun. Hän halusi tulokseksi tietyn numerosarjan tietyn hänelle merkityksellisen asian muistolle.
Käyn kesken kisan radalla omia juoksuvuosiani läpi ja tarkennan päämäärää mihin olen matkalla. Näissä kisoissa olen päässyt keskustelemaan huippujuoksijoiden kanssa. Nyt myös sellaisen kanssa joka on ollut mukana maailmanympärijuoksulla osittain. Nämä keskustelut auttavat ymmärtämään. Mitä taustalla on. Mistä voima päivästä päivään tulee.
Omalla kohdallani päivittäisen juoksemisen raja kulkee tällä hetkellä reilussa 80 kilometrissä per päivä kovalla intensiteetillä. Haluaisin vakiinnuttaa tasoni jonnekin sadan kilometrin tasolle. Juostavaa on siis paljon edessä mutta mikään ei ole mahdotonta. Tarvitaan vain malttia. Minulle kokeneet sanovat aina että olen monipäiväjuoksijana vielä kovin nuori. Lohdullista.
Kilpailu päättyy. Ja rata hiljenee. Tälläkin radalla pätee yksi tärkeimmistä asioista monipäiväjuoksuissa. Kun mestari juoksee ohitsesi on sinun harjoiteltava enemmän jotta pysyisit hänen matkassaan. Mutta jos mestari onkin väsynyt ja juokset sitten hänen ohitseen lopussa kuitenkaan häntä voittamatta et ehkä koskaan opi mitään.

 Unkarin 6-päivän MM-kilpailun tulokset

Olin siis 35. tuloksella 504 km ja risat.

Päivälämpötilat kisassa 20 - 33 astetta. Yöt alimmillaan 8 astetta. Yhtenä vuorokautena kovat tuulet jotka kaatoivat tuoleja ja pöytiä. Sadetta vähän ukkostaen yhtenä vuorokautena.
Järjestelyt erittäin onnistuneet.

VIIKOT 19. - 18.

Ma- 6 km - 36 min. Verryttelyä kisapaikalla ja kylässä.
Ti- Lepo
Ke 6.5. - Ti 12.5. Kilpailu. 504 km
Ke - Su 17.5. Arvatkaa mitä ... jopa minä osaan ennalta aavistaa...
yhteensä 510 km - 144 tuntia ja 36 minuuttia.

VAPAANA KULKEMAAN

Kun kirjoitan tätä Balatonfuhredin alueella niin laulurastas laulaa viereisessä puussa, voikukat ovat kukkineet ensi satonsa ja ilmassa on valkoisia haituvia. Lämmintä on 25 astetta.
Karavaani on kulkenut Viro, Latvia, Liettua, Puola, Slovakia ja Unkari. Kotipihasta 2105 kilometriä.
Useinkaan näin ennen kilpailua ei ole paljon sanottavaa joten saatte tällä kertaa tyytyä kuviin - kirjoittakaa mielessänne omat kuvatekstinne niihin.
On kulkemisen vapaus - myös kilpailussa.

Pasi Koskinen : We are looking common feeling to round six days.
Ricardo Vidan : Money is nothing, only the feeling that they try do evyrything for us to succeed is something.

UNKARIN 6-PÄIVÄN JUOKSUN SIVUT 

 KLIKKAA KUVAA NIIN NE SUURENEVAT JONOON KATSOTTAVAKSESI

Caravanpaikoista kiinnostuneille on kuvien jälkeen harjoitusviikon yhteydessä infoa.

VIIKKO 18. HARJOITTELU

Ma- Kotona 5 km - 35 min.
Ti- Kotona 8 km - 50 min. Ajo Illalla Helsinkiin Rastilaan yöksi.
Ke- Lepo, laivalla Viroon ja ajo yöksi Latvian Labyrintin matkaparkkiin.
To- Lepo, Puolassa yötä Mosirin parkissa (Lomza)
Pe- Aamulla Puolassa Narew joen rannoilla Lomzassa 6 km - 40 min. Yö Wegierska Görka kylässä kirkon parkkipaikalla ennen Slovakian rajaa.
La- Iltalenkki Slovakiassa Dunajska Stredassa 5km - 35 min. Yö Thermal Parkissa.
Su- Lepo. Saapuminen iltapäivällä Balatonfuhrediin Fuhred Camping. (Kisapaikka)

yhteensä 24 km - 2 tuntia ja 40 minuuttia

HUHTIKUUN SUMMAUS

307 km juoksua - 31 tuntia ja 49 minuuttia

HINTOJA

Leirintä
Labirinti 15 euroa / kaikki palvelut, vartioitu (pihapiirissä)
Mosir noin 8 euroa zlotyista käännettynä / kaikki palvelut, vartioitu
Thermal Park 29 euroa kahdelta / kaikki palvelut (sisältää kylpyläkäynnin kahdelle), vartioitu
Fuhred Camping kahdelta noin 15 euroa yö, sisältää 70 neliön paikan. Kaikki palvelut. Iso ja kansainvälinen alue. Hinta nousee kesäsesongin myötä mutta alennusta saa pitkäaikaisesta oleskelusta neuvottelemalla.
Kaikissa leirintämaksuissa sähkö sisältyy hintaan.

Muuta
Slovakian tiemaksu kuukaudeksi noin 16 euroa. Riippuen ostopaikasta.
Unkarin tiemaksu kuukaudeksi 30 euroa. Vinjettien kategoriat uudistuneet tälle vuodelle.
Liettua hampurilaisateriat kahdelle, kahvit ja donitsit yhteensä 12,60 euroa.
Puolassa liharuukku kahdelle ja hapankaalia, kahvit ja omenapiirakkaa yhteensä16 euroa pöytään tarjoiltuna juomineen.
Slovakiassa kahvit kahdella kakunpalalla ja vesilaseilla pöytään tarjoiltuna moottoritien kahvilassa 5,60 euroa.
Unkarissa isot pizzat kahdelle juomineen ja espressoineen 13 euroa pöytään tarjoiltuna.
Unkarissa Fuhred Camping-internet kahdeksi viikoksi 23 euroa. Erittäin nopea.
Puolassa ja Unkarissa ruokakauppaan saa menemään korkeintaan puolet Suomen hinnoista jos sitäkään . . .