PIINAPENKKI

 

Viikko 13.

Ma- Lepo; pilkillä, vesikelit.

Ti- Juoksua 10,10 km - 1.09. Siikajärventie.

Ke- Sisäpyöräily 88,24 km - 2.44.

To- Sisäpyöräily 6,11 km + 10,90 km +9,62 km.

Pe- Juoksua 10,15 km - 1.10. + Gravelpyörällä 75,74 km - 3.20.

La- Gravelpyörällä 100,05 km - 4.35.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 6,45 km - 1.27.

 

Viikko 14.

Ma- Lepo

Ti-  Gravelpyörällä 33,14 km - 1.33.

Ke- Sisäpyöräilyä 62,10 km - 1.59.

To- Gravelpyörällä 33,23 km - 1.36.

Pe- Gravelpyörillä Kirsin kanssa 17,05 km - 1.06.

La- Testiajo pyöräkilpailukautta varten:

       Gravelpyörällä 187 km - 7.41. Keskinopeus 24,3 km/h, nousumetrejä 1607 m, ei kilpailuvauhtinen harjoitus, lämpötila aamulla - 7 astetta ja päivällä parhaimmillaan + 5 astetta.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 5,71 km - 1.15.

 

Pyöräilykilometrit tänä vuonna 3353,8 km ; keskiarvo per päivä tänä vuonna 34,22 km. 

 

 

 Tämän päivityksen kaksi ensimmäistä kuvaa ovat Raja-Joosepin maisemista. Ensimmäinen suljetun rajanylityspaikan portilta ja toinen matkan varrelta: Lutto alkaa vapautua jäistään.

   Pitkä 187 kilometrin lenkki toi varmuuden siitä, mihin pyöräilykunto on menossa - kohti elämäni ensimmäistä gravelkilpailua. Ette ehkä usko, mutta Kirsin painostuksesta ilmottauduin mukaan Koli Gravel Carnival 150 kilometrin kilpailuun, joka pidetään 23.5.

   Ajatus pyörällä kilpailemisesta on edelleen, että tuleepahan sekin koettua. Kolilla on neljä sarjaa: kilpasarja, harrastesarja, sähköpyöräsarja ja tiimisarja. Ilmottauduin mukaan kilpasarjaan, koska kilpailen pahinta vastustajaani vastaan. Hänen nimensä on Pasi Koskinen tai ultrakoskinen - ihan miten haluatte.

   Sarjajako on kuin juoksussa muinoin - kilpasarja ja hölkkäsarja. Kilpasarjaan osallistuminen sulkee jossittelut pois. Tulosta on mukava verrata voittajaan, sillä vain yksi voi olla nopein. Minä olen kiinnostunut paljonko tulee turpaan nuorempia vastaan ja paljonko saan itsestäni irti pyörällä. Harrastukset sitten jossain muualla, ilman numerolappua.

Satula ei ole minulle piinapenkki. 

   Pyöräily on äärimmäisen kova kestävyyslaji, joka juoksuun verrattuna tarjoaa hieman enemmän detaljeja. Pyörä on osa suoritusta. Teknisesti, mutta etenkin kuinka hallitsee pyörän, miten saa pyörästä kaiken irti. Tämä on juoksuvuosien jälkeen kiinnostavaa, jopa motivoivaa.

   Juoksen edelleen mielelläni, enkä ole poissulkenut ultrajuoksua vieläkään. En kuitenkaan halua joutua päivittelemään, että kuinka jokin vammautunut ruumiinosani taas kesti sen ja senverran. Toivottavasti se kestää huomenna enemmän. Ja niin edelleen.

   Juurisyyt (ihan saatanan tyhmä muotisana)  pyöräilyyn siirtymisessäni olivat motivaatio ja vasemman jalkani kantapää. Mitä tulee vasemman jalan kantapäähän, se voi nyt erinomaisesti. Haglundin syndrooman (ei virallisesti diagnosoitu) aiheuttama turvotus on laskenut ja pystyn juoksemaan helposti kuten vanhoina aikoina.

   Pitkät selkälihakseni ovat pyrkineet jumiin keskeltä selkää. Tämän vuoksi kävin tämän viikon tiistaina juoksemassa sulavilla poluilla maastossa seitsemän kilometriä. Tuolla lenkillä vasen pohkeeni muistutti, että jos aiot taas aloittaa, niin ole varuillasi. (surinaalihermo) Juuri tämän takia olen innostunut pyöräilemään niin sanotusti tosissani. Pääasia että polkee, eikä tarvitse kuunnella kaikenlaisia kehon protestointeja jatkuvasti.

   Pyöräily järkevää? Voi olla, mutta ei niiden mielestä, jotka haluavat että ultrakoskinen juoksee itsensä hengiltä. Voi olla, että tällaisia ihmisiä ei olekaan. Voi olla, että vain kuvittelen. Mutta se on selvää, että addiktoituneita, pakko-oireisia ultrajuoksijoita ja heidän fanejaan on. Jossain. Toivottavasti tapaisin heitä joskus, jotta voisin kertoa : ota iisisti, maailma on kaunis tässä ja nyt, miksi rikkoa itsensä ennen, kuin maailma rikkoo itsensä?

Maasto alkaa sulaa.

 

Pääsiäsistunnelmia takapihalta, lunta vielä riittää.

Kirsin kauden avaus, hän myös kävi joessa uimassa lenkin jälkeen. Ei voi sanoa, että avannossa, koska avanto oli jo uinut alavirtaan.

 

 

Viimeisessä kuvassa on maantiepyöräni Trek Domane AL 4, jonka ostin käytettynä alkutalvesta. Jouduin ottamaan sen ulos käyttöön, kun gravelpyöräni vasen etukahva hajosi. 

   Kuvakulmasta johtuen saattaa jostakusta harrastajasta ohjaustangon ja Tiagran kahvojen kulma näyttää hassulta. Todellisuudessa kahvat ovat pitkän stemmin kanssa vaakasuorassa ja asento on tarvittaessa riittäväen aero.

   Kaaduin gravelillä jäiselle hiekkatielle oikein kunnolla. Nastoista huolimatta etupää katosi yhtäkkiä altani. Säilyin ehjänä, mutta pyörä ei. Kahva alkoi pitkällä testiajolla huhtikuun 4. päivänä takellella ja päätti sitten toimintansa lopullisesti. Uutta kahvaa odotellessa on ajettava maantiepyörällä. 

   Maantiepyörässä ei sinänsä ole mitään ongelmaa, ongelma on Lapin kevät. Ohuilla ja lähes sileillä renkailla on kesken pitkän lenkin enemmän kuin hankalaa joutua lumisateeseen, mikä kuuluu olennaisena osana tähän kirkkaan valon, sulavan lumen ja yöpakkasten vuodenaikaan meillä täällä pohjoisessa.

 

APINAN LOKERONVAIHTO

 

 Ylä- ja alakuvalla on viikko väliä, nyt (2.11.) on taas lumetonta.

Ihmisen yksi sisäsyntyisemmistä ominaisuuksista on määrittelyn tarve. Koemme tarpeelliseksi määritellä asiat ja ihmiset omiin lokeroihinsa hallitaksemme kokonaisuuksia paremmin. Ilman vuosikausien henkistä harjoitusta on äärimmäisen vaikeaa nähdä asiat ja ihmiset sellaisenaan kuin ne ovat. Ilman ennakkoasenteita.

   Minulla on takanani vuosikausien henkinen harjoittelu, mutta en silti pysty kokemaan asioita ja ihmisiä sellaisenaan kuin hetkittäin. Esimerkiksi: jos joku on julkisesti vetänyt jonkin poliittisen lipun liehumaan loppuelämänsä ylle, minulla saattaa olla vaikeuksia uskoa mitä hän sanoo, koska luen politiikasta kiinnostuneet - mutta etenkin poliitikot samaan porukkaan. Porukkaan, joka hoitaa vain omia asioitaan vaikka muuta väittää, ja köyhien asian empaattisella hevosella ratsastaa.

   Ratsastaisivat edes homosensuaalisella hevosella, mutta kun ei.

   Kuinka moni luki äskeisen homoseksuaaliseksi hevoseksi ? Valitan, tarkkuutta! 

   Minua on tungettu monenlaisiin lokeroihin. Syöpäselviytyjä ja ultrajuoksija niistä tunnetuimmat. Kustantajani väittää, että myös kirjailijana minut on jo nyt lokeroitu. Vasta kolmen kirjan jälkeen ?

   Onko ihmisen mahdollista vaihtaa lokeroa? Yleensä silloin syytetään takinkäännöstä tai luovuttamisesta, joskus myös luovimisesta. Uusiutuminen tai lajinvaihto eivät siis ole mahdollisia ?

 

Marraskuun alku 2025 muodostui toistaiseksi yhdeksi käännepisteeksi minun elämässäni. Vasemman kantapään ulkosyrjän kipujen myötä lajia on vaihdettava. Minä ja Haglund (Haglundin kantapää- oireyhtymä) päätimme sulassa sovussa, että juoksu siirtyy kakkoslajiksi. Päälajiksi siirtyy pyöräily.

   Olen vielä hiukan prosessissa mihin asti pyöräilyn vien. Mahdollisuudet ovat kilpaileminen gravelpyöräilyssä tai ultrapyöräilyjen ajaminen. 

   200 kilometrin yhtämittainen pyöräily ei ole vielä ultrapyöräilyä, eikä tällaisen pyöräilyn suorittanut voisi kutsua itseään ultrapyöräilijäksi. Aivan kuin kukaan, joka ei ole juossut edes sataa mailia yhtämittaa, ei oikein voisi nimittää itseään ultrajuoksijaksi. En halua viedä lapselta löytämisen iloa, mutta on tiettyjä realiteetteja. Vaaditaan omistautumista ja harjoituskestävyyttä, mutta etenkin rehellisyyttä itseään kohtaan. Ja tuloksia.

   Pitääkö kaikessa aina kilpailla tai suorittaa? Olen pohtinut tätä paljon. Jos vien pyöräilyn pidemmälle, saanko saman kuin ultrajuoksussa ? Mitäs jos vaan omaksi iloksi ja terveydeksi ?

   Toisaalta minua kiihottaa ajatus, kuinka vanha paska (minä) kykenen näyttämään pikkupossuille (nuoremmille liikkumattomille) paikan pyöräjonossa. 

   Nythän on muotia ostaa sähköpyörä ja toteuttaa sillä itseään. Se voi olla oiva tapa löytää pyöräilyn ja "liikkumisen" ilo, mutta ei sovi ajatusmaailmaani. Yksinkertaisesti: arvostan vain omin voimin etenemistä, lajissa kuin lajissa. 

   Käydessäni Pirkanmaalla taannoin, oli hauskaa ohitella sähköpyöräilijöitä pyöräteillä. Sähköpyörä kun ei kulje virittämättä yli 25 km/h, paitsi jos akkurohjoa jaksaa singuttaa kovempaan vauhtiin ihan itse.

   En ole kokonaan juoksukyvytön tai juossut itseäni täysin rikki. On vain valittava: jatkuva aamu-ontuminen jäykkyyksineen vai hyvä fiilis pyöräilyn jälkeen ja seuraavana aamuna.

   Sitäpaitsi olen vasta 61-vuotias. Tarvitsen kävelykykyä ynnä muuta liikkumiskykyä toivottavasti vielä kauan. 

 

APINA

Minut tunnetaan ulkonäöltä Inarin kunnassa varsin hyvin. Apina ei tunne ketään, mutta kaikki tuntevat apinan? 

   Niinpä taannoin kotikylällä täysin tuntematon mieshenkilö pysäytti minut lenkillä ja alkoi arvostelemaan juoksemistani. Kysyi:"Että onko tuo sitä ultrajuoksua ? Juokset erikoisesti." Kun kerroin, että jäähdyttelen ultrajuoksussa, hän alkoi ohjeistamaan, että ei saa lopettaa yhtäkkiä, tulee sydänkohtaus.

   Mistä tätä paskasakkia riittää ? Tai oikeastaan hyvin voin kuvitella, että riittää, ei lenkille ole tunkua... 

   Onko kyseisellä turvonneella Mersumiehellä mitään käsitystä mitä on vaatinut yli 94000 kilometriä juosten 33 vuoden aikana ? Ja onko hänellä kompetenssia arvostella miltä juoksemiseni näyttää ?

   Kyseistä tapausta ennen olin istunut kirjoittamassa neljättä kirjaani kuusi tuntia melkein putkeen. Ei ihme, että näytti erikoiselta: kankea ja jalkakipuinen yrittää saada liikettä niveliin.

   Asiantuntijoita tuntuu riittävän. Vuosien varrella heitä ei ole näkynyt lenkillä tai kilpailuissa. Miettikää mitä ammattiurheilijat saavat kestää, jatkuvaa alaspainamista ja vähättelyä.

    Mutta mitäs näistä, kommentoijat kommentoi - ne on ihan muut jotka pystyvät liikkumaan pitkiä matkoja omin voimin. 

 

 

VIIKKO 42.

Ma- 100,65 km pyörällä - 4.10. Nellim - Etelä-Ivalo - Nellim

Ti- 31,53 km pyörällä - 1.23.  Lyhyt Kessi.

Ke- Lepo

To- 40,67 km - 1.51. Missevaarantie.

Pe- Lepo

La- Juoksua 5,15 km - 40 min. Polkua.

Su- Juoksua 5,15 km - 34 min. Polkua.

 

VIIKKO 43.

Ma- Juoksua 14,03 km - 1.37. Kylää.

Ti- Pyörällä 40,80 km - 1.55.  Illalla kävelyä Kirsin kanssa 2,87 km - 40 min.

Ke- Lepo

To- Juoksua 10,11 km - 1.09. Kylää.

Pe- Pyörällä 30,82 km - 1.33. Päätie ja soraa.

La- Su- Lepo. Metsästyskävelyitä. 

 

VIIKKO 44.

Ma- Läskipyörällä 10,22 - 51 min. ajoaika, lisäksi metsästyskävelyitä. Haapakuru.

Ti- Juoksua 10,03 km - 1.10. Kylää.

Ke- Juoksu 5,09 km - 35 min. Kylää.

To- Lepo

Pe- Pyörällä yksin 45,49 km - 2.01. Päätie.  

       Pyörällä Kirsin kanssa 19,61 km - 1.22. Päätie plus soraa.

--- Kuukausi vaihtui--- 

La- 40,71 - 1.59. Kessi, Laulumaa.

Su- Metsästyskävely Kirsin kanssa 6,64 - 1.39. Nellim Haapakuru.

 

LOKAKUUN SUMMAUS

Pyörällä 340,75 km - Juoksua 65,92 km 

 Vuosi 2025 tähän asti: Pyöräilyä 4276 km ja juoksua 638 km.

 

Kirsin kanssa lenkillä.

 

 

Nuo hiljaiset maat, jossa ihminen on pelkkä haihtuva hengitys.

Nuo paikat, missä ajan raja katoaa ja lopuksi kaikki on yhtä - mennyt, oleva ja tuleva.

 

 

 

PELKO

 

Kaatosateessa plexit huurteessa.

 

"Kaiken kokeneena voin sanoa, että vielä on jotain kokematta."

- Matti Nykänen

 

Alla on kaksi mukavaa harjoitusviikkoa, oikeastaan liikuntaviikkoa. Parhaiden päivieni perspektiivistä katsoen en nyt harjoittele lainkaan. Tässä on virhe. Parhaat päiväni ovat nyt, juuri tänään. Myös huomenna, jos se minulle suodaan.

   Mitä haluan sanoa?

   Haluan sanoa, että liikkuminen on mukavaa, mutta parasta on pitää itseään kunnossa elämää varten. Yli kolmenkymmenen vuoden prässin jälkeen itseni rääkkääminen ultrajuoksuissa ei oikein innosta juuri nyt. Olen uhonnut, että vielä juoksen kilpaa. En ole kertonut kenen kanssa. Itseni?

   Nykyisissä ultrajuoksuformaateissa minua vaivaa eniten nukkumattomuus. Nukuin Kauhajoella 2022 juoksemassani kilpailussa alle 20 tuntia kuudessa päivässä. Tulos 603 kilometriä on ennätykseni, mutta en välttämättä halua kokea samanlaista tunnetta aivoissani enää. 

   Nukkumattomuudella on kriittinen vaikutus myös sydänterveyteen. Näillä kilometreillä voi jo käyttää järkeään keskusyksikön ja keskuspumpun toimintojen turvaamiseksi.

  Joku nuorempi ja kokemattomampi voi sanoa, että ultrakoskinen on tullut vanhaksi, alkanut pelkäämään.

  Vanhuutta en myönnä, mutta pelon kylläkin. Viisi viikkoa sitten oikea pohkeeni räjähti lenkillä. Vaiva ei estänyt pyöräilyä, mutta normaalia elämää kylläkin. Aiemmin vasemmassa jalassani oli suraalihermon tulehdus. Se vaikeutti normaalia elämää, en pystynyt kunnolla edes kävelemään. Sama oli pohkeenkin kanssa.

   Mottoni mukaan en luovuttanut, mutta annoin hieman periksi. Tilasin hieronnan. Kuudes kahdeksatta maatessani hierontapöydällä kokenut Juho Jumisko totesi: "En ole koskaan hieronut tällaisia jalkoja." Vastasin, että et tietenkään, tapaammehan ensi kertaa.

   Vuosikausia olen kyennyt pitämään lihastasapainon hyvänä ilman ulkopuolista apua. Ulkopuolisella tarkoitan suhtautumista kehon ulkopuolelta tuleviin asioihin. Olen harjoittelussani kiinnittänyt huomiota ravintoon, palautumiseen, olosuhteisiin, välineisiin, mutta etenkin rytmiin. Näin olen kyennyt liikkumaan vuosikaudet suuria määriä. Nyt en enää onnistunut. Voitte kuvitella miltä tuntui hieronnan jälkeen. En hetkeen muista kävelleeni ilmassa!

   Pelko itsensä rikkomisesta on kehon suojakeino. Olen ylittänyt rajat monesti. Ja kauas. Myös liian kauas. 

   Metsästyskausi alkaa, on mukava poimia marjoja ja sieniä Kirsin kanssa ja kalastaa. Kaikissa näissä mainituissa on terveistä jaloista ja kävelykyvystä perustavaalaatuista hyötyä. Miksi siis rikkoisin itseäni vielä enemmän?

  Tunteena pelko on kauhea. Pukiessasi lenkkivaatteita ylle alat pelätä. Ottaessasi ensimmäiset askeleet alkaa takaraivossa jyskyttää kysymys: koska jokin paikka pettää? Luottamus omaan kehoon, omiin voimiin, on kateissa.

   Luottamuksen kykenen palauttamaan. Vaatii aikaa ja rauhallista liikkumista. Lisää hierontaa. Mutta etenkin lisää järkeä. 

   Viimeksimainitulla en tarkoita, että pitäisin ultraurheilua järjettömänä. Jokainen yrittää toteuttaa omia unelmiaan ja se on suuri rikkaus. kannustan yrittämään, antamaan kaikkensa. Mutta jokainen maksaa myös itse laskunsa.

   Minä koen, että olen saanut enemmän kuin antanut. 

   Kaiken kokeneena voin minäkin sanoa, että vielä voin jotakin kokea - mutta enää ei ole pakko.  

 

Ranteessa Tommy Hillfiger ja tangossa Coros Dura. Tyyli kuitenkin täytyy säilyttää, eli Jupiterin hanskat.

 

VIIKKO 32.

Ma- Pyörällä kovempi lenkki 22,21 km - 48.27. Hiekkatietä.

Ti- Lepo

Ke- Hieronta. Täysin tukossa, ensimmäinen hieronta yli kymmeneen vuoteen.

To- Pyörä 54,49 km - 2.24. Kontosjärventien kierros.

Pe-La- Lepo

Su- Pyörällä asvaltilla 70,24 km - 2.47.

      Pyörällä Kirsin kanssa 24,74 km - 1.33. Asvalttia ja hiekkaa. 

Yhteensä pyörällä 171,70 km - 7:33 - vertikaalista nousua 1828 m.

 

 

VIIKKO 33.

Ma- Juoksua asvaltilla 6,14 km - 43 min.

Ti- Pyörällä 44,55 km - 2.04. Kastuin täysin kaatosateessa.

Ke- "Lepo" (kävelin töissä ruohonleikkurin kanssa koko päivän)

To- Juoksua poluilla 7,08 km - 50 min.

Pe- Lepo

La- Juoksua Pyhävaaralle 12,02 km - 1.33.

Su- Lepo = kävelyä mustikka- ja sienimetsässä riittävästi. 

Yhteensä pyörä 44,55 km - juoksu - 25,25 km - kaikki ajassa 5:10. 

 

 

Inarijärveltä.

Mustikkaa ja sieniä.

Tyypillistä polkua Pyhävaaralla.

COROS DURA

Koska minulla on ennestään hyviä kokemuksia Coroksen brändin toimivuudesta kokonaisuutena, hankin Duran. 

   Dura on Coroksen ensimmäinen pyörätietokone. Akunkestoksi luvataan 120 tuntia, joka on huikea. DC Rainmakerin testien perusteella ollaan lähempänä sataa tuntia, joka sekin on huikea. Kokemuksieni mukaan lenkillä saa pari prosenttia lisää aurinkoisella säällä.

   Duran ominaisuudet ovat riittävät ja siihen voi kytkeä esimerkiksi Garminin sykevyön, kadenssianturit ja wattipolkimet. Ainoa miinus on Duran kartta, joka on minulle riittävä mutta hifisteille ei. Duralla voi kuitenkin mainiosti suunnistaa ja se nielee isotkin GPX tiedostot puhelimen softan kautta käytettäväksi mukisematta.

   Minä ostin Duran Coroksen pohjoismaisesta verkkokaupasta suoraan. Laite saapui vajaassa viikossa Göteborgisssa sijaitsevasta varastosta. Maksoin sen Klarnalla verkossa ja sain 30 päivää korotonta maksuaikaa. Lähetyskuluja ei ollut.

   Suosittelen. Hinta / Laatusuhde on mielestäni erinomainen. Synkronointi Stravan kanssa on helppoa ja Duran hallinta Coroksen softassa Android-puhelimen kautta helppoa. 

   Ostakaa mukaan myös muutama ylimääräinen tankokiinnike, jos teillä on useita pyöriä. Verkosta voi löytää myös yhteensopivan etuvalon, jolloin Duran voi kiinnittää valon päälle, alkuperäiseen kiinnikkeeseen. 

 Tässä vielä linkki DC RAINMAKERIN testiin. 

Tässä tangossa Dura ja ranteessa Leijona.

 KUVAT SUURENEVAT SELAINVERSIOSSA NIITÄ KLIKATTAESSA.

IHMISVIHAA

 

Olen huomannut itsessäni kehittyvää ihmisvihaa - tarvetta olla rauhassa. Rauhassa oleminen minulle tarkoittaa osallistumista maailman menoon vain siltä osalta kuin sen itse kokee tarpeelliseksi. Tarpeeni ovat vähäiset.

   Tiedostan erittäin kirkkaasti, että ihmisvihani johtuu ikääntymisestä. En yksinkertaisesti jaksa olla kiinnostunut itsestään selvistä asioista, joista jokainen uusi sukupolvi keuhkoaa näkemyksensä mukaan. Keuhkoaminen tarkoittaa esille nostamista ja itse asiasta ääntä pitämistä.

   Vanhan sanonnan mukaan pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, se on edelleen pyöreä. Kuitenkin tämä ei riitä. Kaikki muuttuu jatkuvasti ja itse pyörän ominaisuuksia voidaan kehittää ja muuttaa paremmin aikaan sopivaksi. Tässä en nyt tarkoita polkupyörää, vaan suhtautumista erilaisiin elämän peruskysymyksiin.

   Mielestäni on lukuisa joukko asioita, joita ei tarvitsisi kehittää lainkaan. Ne kelpaisivat ihan sellaisenaan. Esimerkkinä vaikkapa henkilöiden työnimikkeet. Esimies on hyvä sana. Vaikka esimies olisikin nainen. Tai perämies. Esinainen tai perähenkilö kuulostavat hieman huvittavilta. 

   Ymmärrän toki tiettyjen tahojen kiivaan muutoshalun. En nyt lähde kirjoittamaan feminismistä tai muista tasa-arvoista. En suhtaudu tällä hetkellä kovin vakavasti ihmisten kiihtyvään tarpeeseen löytää etuoikeuksiaan maailmassaan, koska uskon vakaasti oman tien kulkemiseen ja sillä pärjäämiseen.

   Oman tiensä kulkija osoittaa omalla toiminnallaan kykynsä ja arvonsa. Jos hän niillä pärjää, on se taatusti muilta jotakin pois. Kaikki kun eivät saa kaikkea ja kaikki eivät kaikkeen pysty. Luonnonlaki, sanoisi edesmennyt isäni.

 

Ihmisvihaani on muitakin perusteita. Ne löytyvät elämäntavastani. 

   Kun olen luonnonrauhassa, olen lähellä alkuluontoa ja omaa alkuluontoani. Ei siihen kaivata muita, paitsi tietenkin Kirsiä tai satunnaisia ystäviäni. Täytyy ymmärtää miten syvä tunne yhteenkuulumisesta luontoon syntyy noina hiljaisina hetkinä. Tämän blogin aloituskuva kertoo tuollaisesta hetkestä. Kuinka kaukana aiemmin mainittu keuhkoaminen tuosta kuvan tilanteesta onkaan. 

   Ymmärrys syntyy yhteisen kokemuksen kautta, ei sitä määrittelemällä. Asioiden on annettava tapahtua omien nimiensä alla, sellaisina kuin ne ovat. Muuten syntyy luonnoton väkisin yrittäminen ja pakottamisen tunne.

   Kun vietän aikaani pitkillä, yksinäisillä lenkeillä, olen irti ja etenkin poissa kaikesta ja kaikilta. Tunne pelkästä hengityksestä ei missään, liikeellä, on hyvin täydellinen. En kaipaa siihen mitään muuta. Aistini ovat auki ja läsnäoloni on sataprosenttinen hetkittäin.

 

Sanana ihmisvihassa on huono klangi. Aiemmin mainituille keuhkoajille se antaa mahdollisuuden syytökseen: asetat itsesi muiden yläpuolelle. En aseta itseäni mihinkään, mutta jos muista tuntuu että olen yläpuolella, niin tervetuloa mukaan rinnalle kiipeämään.

 

 

VIIKKO 28.

Ma- Lepo

Ti- Juoksua Pyhävaaralla 14,01 km - 1.47.

Ke- Pyörällä Kontoksen kierros 53,57 - 2,24.

To- Juoksua Haapakurussa 10,02 km - 1.15. Oikea pohje revähti.

Pe- La- Lepoa pohkeen vuoksi.

Su- Pyörällä 20,64 km asvalttia - 52 min. Kirsin kanssa iltapyöräily 20,45 km - 1.16.

Juoksua 24,03 km - 3:02 ja pyörällä 94,66 km - 4:32

 

VIIKKO 29.

Ma- Pyörällä 50,93 km - 2.11.

Ti- Pyörällä 133,61 km - 5.51. Osa soraa.

Ke- Pyörällä 25,62 km - 1.11. Osa soraa. 

To- Kirsin kanssa kyläpyöräilyä 20,02 km - 1.17.

Pe- Pyörällä 103,5 km - 4.14. Ivaloon lentokentälle ja takaisin.

La- Lepo

Su- Pyörällä Kesssiin soraa 42,3 km - 1.46.

Pyörällä 376 km - 16:03 (vertikaalista nousua 3429 m)

 

 

Jos pyörällä ajaa 376 km viikossa läpi vuoden, tulee siitä melkein 20.000 kilometriä. Tämä harjoitusmäärä on todella iso. Syy omaan suureen pyöräilymäärääni löytyy oikean pohkeen repeämästä, jonka sain viikon 28. tavanomaisella lenkillä. Eikä ollut edes vauhtia tai kompurointia. Vaivaa pahensi kompurointi perjantaina töissä, kun turvakenkä takertui Ivalon Attendon ilmastoinnin konehuoneeseen johtaviin metalliharkkoportaisiin. Seurauksena lisää irrallista kudosnestettä ja turvotusta. Kehräsluun alle kertynyt musta väri alkaa vaaleta mutta kireä pohje edelleen on. Kumma kyllä se ei tunnu pyöräillessä juuri lainkaan.

 

 

Pyöräilyyn kuuluu olennaisena osana pyörän huolto. Pölyt pois ja voimansiirto notkeaksi. Korjaustelineeni on omatekoinen.

 

 

Kuva on Kessistä. Loputtomia sorateitä riittää. Näin helteillä paarmat ovat oikein hyviä kirittäjiä.

 

 

Anninkatu on mielenkiintoinen sorapätkä Inarin (kunta) Raja-Joosepintien ja Nelostien välissä. 

 

 Yksi Anninkadun silloista.

 

 Iltalenkillä Kirsin kanssa. Siikajärventie.

 

 Ihanteellinen tilanne: nainen kalastaa ja minä keitän kahvia. Aittasaari.