Aika pois paljonkin vie
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan
Voi viedä huomispäivän tie
On kenties vaikeaa, kun myrskyt pauhaa
Jos etsii päivää kirkkaampaa
Ultrajuoksijan ja kirjailijan ajatuksia matkan varrelta. Perspektiivinä sairastettu syöpä vuosimallia 1993 ja 32 vuotta kestävyysjuoksua. Lukijalta toivotaan kommentteja, vuoropuhelu on rikkaus. Kansikuva Jani Rautonen, Norja/Barraś
KEVYT JAKSO: VIIKOT 8 -9.
Ma- Lumikenkäilyä 1,96 km - 42 min.
Ti- Lumikenkäilyä Kirsin kanssa 2,65 km - 1.25.
Ke- Lepo
To- 10 km - 1.08.
Pe- Lumikenkäilyä Kirsin kanssa 5,28 km - 2.22. Kahvitauko sisältyy aikaan.
La- Matolla 10,10 km - 59.14.
Su- Nellimin asvalttitiellä 20,04 km - 2.26. Illalla Janin kanssa 5 km ravistelua - 39 min.
Yhteensä juoksua 45,14 km
Ma- Lepo
Ti- Janin kanssa hiihtoa 6,59 km - 1.08. Ilta matolla 10,09 km - 59.57.
Ke- Lepo
To- Polkujuoksu Janin kanssa 6 km - 1.09. Munahankea, moottorikelkkauraa.
Pe- 15,46 km - 1.45. Siikajärventie.
La- Lepo
Su- 10,69 km - 1.21. Janin lenkillä.
Yhteensä juoksua 31,55 km
Hirsiseinällä on veneenkaari, johon on veistetty vuosiluku 1912. Kaari ja seinä ovat harvojen sekä valittujen katseiden ulottuvissa, keskellä hiljaista erämaata. Valituksi tulee tajuamalla oman mitättömyytensä luonnon keskellä, ajassa, jossa ihmisen elämä on henkäys tuulessa. Maisema tuossa erämaassa on osittain sellainen vieläkin joksi se luotiin. Koskematon.
Veneenkaari on kestänyt aikaa, matkan varrella harmaantunut kuten minäkin. Minuun on veistetty vuosiluku 1964. Matka on tuntunut välillä pitkältä. Vuonna 1993 sairastetun syöpätaudin jälkeen pitkät matkat ovat alkaneet tuntua lyhyemmiltä, joten mukana on kuljettu tai olen ollut oikealla tiellä - en onnekas, mutta ilmeisen nöyrä välillä.
Nöyryyttä vaatisi käynnissä oleva pandemia, joka estää Suomessa ultrakilpailujen järjestämisen. Jostakin kumman syystä Italian Policorossa kilpaillaan parhaillaan aina tuhanteen mailiin asti ja Espanjassa oli rata-ultra. Herää kysymys. Molempien mainittujen maiden tautitilanne ei ole ainakaan parempi kuin Suomen. Miksi toiset saavat ja toiset eivät saa. Vai onko kyse uskalluksesta.
Päätöntä juoksemista on monenlaista. Ultrajuoksijat ovat keskenään erilaisissa asemissa koronan suhteen eri maissa. Suomalaisista joku voi olla esimerkiksi työnsä puolesta rokotettu tautia vastaan. Kokonaan toinen kysymys on, mitä kilpailumatkalta saattaa tuoda tullessaan. Myös rokotettuna. Ja kuten olen aiemmin todennut, missä kunnossa elimistön vastustuskyky on monipäiväisen ultran jälkeen. Jokainen makaa niinkuin petaa, ennustaminen on mahdotonta.
Myönnän avoimesti, että hermojani kiristää tämä pandemiatilanne aina hetkittäin. Suomi on hoitanut koronansa hyvin, mutta on ollut sinisilmäinen ja lapsenuskoinen rokoteasiassa. "Kaikki vuorollaan", ei nyt tunnu kantavan hedelmää. Lainkuuliaisina olemme tottuneet kuuntelemaan ylhäältäpäin tapahtuvaa ohjausta ja uskoneet siihen. Nyt usko jo horjuu vähän siellä sun täällä.
Ajatellaanpa hiukan. Meitä on reilu viisi miljoonaa. Jos Suomessa tapahtuisi esimerkiksi iso lento-onnettomuus tai linja-auton ja junan törmäys. Tehohoitoon joutuisi viisikymmentä ihmistä kerralla. Silloin terveydenhoitojärjestelmämme tehohoitokapasitetti jo siis rakoilisi? Näin olen itseni antanut ymmärtää viimeisen vuoden uutisoinnin perusteella. Linja-autossa on noin 52 istumapaikkaa ja lentokoneessa sekä junassa hiukan enemmän. Jokainen voi miettiä tahoillaan, että miten siihen terveydenhoitojärjestelmään ja sen kestävyyteen tulisi suhtautua. Minä ehdotan terveysvakuutuksen ottamista kaikille, näin aluksi.
Suomi on hyvä maa elää, mutta ei korvaamaton. Blogini lukijat eivät todennäköisesti ole kiinnostuneet yhteiskunnallisesta paskanjauhamisesta tämän enempää, joten annan olla. Ei minuakaan oikeasti kiinnosta. Puuhastelua, sanon minä.
Päättömässä juoksentelussa ei ole keskitietä eikä kohtuutta. Nöyryys on itseltäni pahasti hukassa ainakin silloin, kun on heikko hetki keskellä monipäiväjuoksua ja voimia pitäisi löytää jostakin. "Tulee kun käsketään", auttaa aikansa mutta ei kanna välttämättä loppuun asti. Päätä tarvitaan, vaikka lopputulos ulospäin näyttää päättömältä.
Meillä Lapissa eletään nyt aikaa, jolloin taviokuurnat törmäilevät ikkunoihin vieraillessaan lintulaudoilla. Kevääseen täällä on pitkä matka. Harjoittelussani kevyt jakso päättyi ja ystävämme lähti äskettäin paluumatkalle talvilomavierailultaan. Minun olisi aika keskittyä jälleen harjoitteluun. Siinä ohessa mietin kevään omatoimiultraani. Olisi aika lanata oikein kunnolla noin kuukauden, puolentoista päästä - jo ihan mielenterveydenkin kannalta.
Pasi Paltsavaaralla. |
Jani Paltsavaaralla. |
Ruuhka. |
Tämän postauksen ensimmäinen kuva on talvikalastusmaisemaani.
VIIKKO 8. HARJOITTELUNI
Ma- Lepo
Ti- Matolla 20,11 km - 2.15.
Ke- Hiihto Kirsin kanssa 8,53 km - 1.29. Ilta 10, 08 km - 1.05.
To- Lepo
Pe- 62,08 km - 7.11. Siikajärventie, neljä kertaa 15 km kierros.
La- Matolla 10,06 km - 1.08. Ilta hiihtoa Kirsin kanssa 8,49 km - 1.24.
Su- Lepo
Yhteensä juoksua 102,33 km ja hiihtoa 17,02 km
Erinomainen viikko päätti kahden kuukauden jakson. Olen tyytyväinen perjantaina tekemääni testijuoksuun ja etenkin sen jälkeiseen olotilaan. Tyytyväisyys ei vielä kuitenkaan riitä mihinkään, eikä lupaa mitään siihen tulevaan, kun juostaan ihan oikeasti kauan yhtämittaa.
HELMIKUUN SUMMAUS
Juoksua 440,07 km - Hiihtoa 43,96 km
(Juoksua yhteensä tänä vuonna 877,44 km)
Kilpailut on peruttu, mikä on tulevaisuuteni ultraurheilijana. Vastauksia on vähän. Haluan juosta, mutta kaikki mitä olen ultrajuoksussa suunnitellut tekeväni tulevien vuosien aikana perustuu kilpailemiseen ja on niin kuluttavaa, että ilman kilpailutavoitteita ei kannata harjoitella pelkästä harjoittelemisen ilosta.
Tänä vuonna on takana 877,44 kilometriä hyvää harjoitusta. Elämässä voi olla muutakin näinä poikkeuksellisina aikoina. Juuri nyt olen kiinnostunut rakentamaan koskikaralle pönttöjä. Koskikara on lintu, pöntöille tiedoksi.
Harjoittelussa on nyt kevyt kuukausi, joka tarkoittaa asteittaista palaamista normaaliin harjoittelurytmiin alkaen 18.3. ja siitä kohti keväistä omatoimiultraa täällä Nellimissä.
Uskotaan tulevaisuuteen ja löydetään ilo pienistä asioista.