PÄÄTTÖMÄSTÄ JUOKSENTELUSTA

 

 KEVYT JAKSO: VIIKOT 8 -9.

Ma- Lumikenkäilyä 1,96 km - 42 min.

Ti- Lumikenkäilyä Kirsin kanssa 2,65 km - 1.25.

Ke- Lepo

To- 10 km - 1.08.

Pe- Lumikenkäilyä Kirsin kanssa 5,28 km - 2.22. Kahvitauko sisältyy aikaan.

La- Matolla 10,10 km - 59.14.

Su- Nellimin asvalttitiellä 20,04 km - 2.26. Illalla Janin kanssa 5 km ravistelua - 39 min.

Yhteensä juoksua 45,14 km

Ma- Lepo

Ti- Janin kanssa hiihtoa 6,59 km - 1.08. Ilta matolla 10,09 km - 59.57.

Ke- Lepo

To- Polkujuoksu Janin kanssa 6 km - 1.09. Munahankea, moottorikelkkauraa.

Pe- 15,46 km - 1.45. Siikajärventie.

La- Lepo

Su- 10,69 km - 1.21. Janin lenkillä.

Yhteensä juoksua 31,55 km

 

 

Hirsiseinällä on veneenkaari, johon on veistetty vuosiluku 1912. Kaari ja seinä ovat harvojen sekä valittujen katseiden ulottuvissa, keskellä hiljaista erämaata. Valituksi tulee tajuamalla oman mitättömyytensä luonnon keskellä, ajassa, jossa ihmisen elämä on henkäys tuulessa. Maisema tuossa erämaassa on osittain sellainen vieläkin joksi se luotiin. Koskematon.

   Veneenkaari on kestänyt aikaa, matkan varrella harmaantunut kuten minäkin. Minuun on veistetty vuosiluku 1964. Matka on tuntunut välillä pitkältä. Vuonna 1993 sairastetun syöpätaudin jälkeen pitkät matkat ovat alkaneet tuntua lyhyemmiltä, joten mukana on kuljettu tai olen ollut oikealla tiellä - en onnekas, mutta ilmeisen nöyrä välillä.

   Nöyryyttä vaatisi käynnissä oleva pandemia, joka estää Suomessa ultrakilpailujen järjestämisen. Jostakin kumman syystä Italian Policorossa kilpaillaan parhaillaan aina tuhanteen mailiin asti ja Espanjassa oli rata-ultra. Herää kysymys. Molempien mainittujen maiden tautitilanne ei ole ainakaan parempi kuin Suomen. Miksi toiset saavat ja toiset eivät saa. Vai onko kyse uskalluksesta.

   Päätöntä juoksemista on monenlaista. Ultrajuoksijat ovat keskenään erilaisissa asemissa koronan suhteen eri maissa. Suomalaisista joku voi olla esimerkiksi työnsä puolesta rokotettu tautia vastaan. Kokonaan toinen kysymys on, mitä kilpailumatkalta saattaa tuoda tullessaan. Myös rokotettuna. Ja kuten olen aiemmin todennut, missä kunnossa elimistön vastustuskyky on monipäiväisen ultran jälkeen. Jokainen makaa niinkuin petaa, ennustaminen on mahdotonta.

   Myönnän avoimesti, että hermojani kiristää tämä pandemiatilanne aina hetkittäin. Suomi on hoitanut koronansa hyvin, mutta on ollut sinisilmäinen ja lapsenuskoinen rokoteasiassa. "Kaikki vuorollaan", ei nyt tunnu kantavan hedelmää. Lainkuuliaisina olemme tottuneet kuuntelemaan ylhäältäpäin tapahtuvaa ohjausta ja uskoneet siihen. Nyt usko jo horjuu vähän siellä sun täällä.

   Ajatellaanpa hiukan. Meitä on reilu viisi miljoonaa. Jos Suomessa tapahtuisi esimerkiksi iso lento-onnettomuus tai linja-auton ja junan törmäys. Tehohoitoon joutuisi viisikymmentä ihmistä kerralla. Silloin terveydenhoitojärjestelmämme tehohoitokapasitetti jo siis rakoilisi? Näin olen itseni antanut ymmärtää viimeisen vuoden uutisoinnin perusteella. Linja-autossa on noin 52 istumapaikkaa ja lentokoneessa sekä junassa hiukan enemmän. Jokainen voi miettiä tahoillaan, että miten siihen terveydenhoitojärjestelmään ja sen kestävyyteen tulisi suhtautua. Minä ehdotan terveysvakuutuksen ottamista kaikille, näin aluksi.

   Suomi on hyvä maa elää, mutta ei korvaamaton. Blogini lukijat eivät todennäköisesti ole kiinnostuneet yhteiskunnallisesta paskanjauhamisesta tämän enempää, joten annan olla. Ei minuakaan oikeasti kiinnosta. Puuhastelua, sanon minä. 

   Päättömässä juoksentelussa ei ole keskitietä eikä kohtuutta. Nöyryys on itseltäni pahasti hukassa ainakin silloin, kun on heikko hetki keskellä monipäiväjuoksua ja voimia pitäisi löytää jostakin. "Tulee kun käsketään", auttaa aikansa mutta ei kanna välttämättä loppuun asti. Päätä tarvitaan, vaikka lopputulos ulospäin näyttää päättömältä.

   Meillä Lapissa eletään nyt aikaa, jolloin taviokuurnat törmäilevät ikkunoihin vieraillessaan lintulaudoilla. Kevääseen täällä on pitkä matka. Harjoittelussani kevyt jakso päättyi ja ystävämme lähti äskettäin paluumatkalle talvilomavierailultaan. Minun olisi aika keskittyä jälleen harjoitteluun. Siinä ohessa mietin kevään omatoimiultraani. Olisi aika lanata oikein kunnolla noin kuukauden, puolentoista päästä - jo ihan mielenterveydenkin kannalta.

Pasi Paltsavaaralla.

Jani Paltsavaaralla.

Ruuhka.

Tämän postauksen ensimmäinen kuva on talvikalastusmaisemaani.

  

KARVALAKKI, KABANOSSI JA KUUKKELI

Aluksi haastattelen epidemilogi Rauha Saarta evp. pilkillä siellä jossain sattumalta tavattuna rajaseudun ison järven jäällä.

- Epidemilogi Rauha Saari, miten pilkkii?
- Kiitos Pasi kysymästä, reiästä edestakaisin.
- Kokeneena tautitaistelijana, minkä ohjeen antaisit Koronasta hätääntyneille suomalaisille?
- Menkää saareen, siellä saa olla rauhassa.
- Kiitos tästä.
- Lisäisin vielä, että muistakaa pilkkiä rauhassa saaren rannassa, se rauhoittaa mieltä ja kehoa.
- Kiitos, siis tästäkin vielä selvitään.
- Miksi joitte?
- ...

--- 

KARVALAKKI, KABANOSSI JA KUUKKELI

Olimme Kirsin kanssa pääsisäispilkillä eräällä isolla järvellä rajaseudulla. Kalaa pyytäessä otin pari valokuvaa kännykällä Kirsistä hänen istuessaan ystäviltämme lahjaksi annetulla uudella Retki Finland Pro Mossy Oak-reppujakkaralla. Lähetin kuvan kiitoksien kera ystäville, jotka vastasivat että Kirsi näyttää formulakuskilta värikkäine vaatteineen. Elämäntapamme vaatii joskus uhrauksia, Yamaha haalarit saatiin puoli-ilmaiseksi paikallisesta liikeestä - muuten moottorikelkka-asioissa pysyttelemme kaukana Yamahasta.
   Kännykkää räplätessä totesin sen olevan Venäjän verkossa ja ympärillä kuulumattoman hiljaisuuden lukuunottamatta ainaista Pohjoisen kevättuulta. Mustan lammaskarvalakin nauhat lepattivat tyhjän pääni ympärillä. Istuin alas omalle reiälleni ja löin punaiset toukat lätkän koukkuun odotusten noustessa.

   Merikotkapari tuli jälleen tervehtimään, valkoiset pyrstöt välähtelivät auringossa kotkien kierrellessä korkealla termiikeissä. Jossain vaiheessa kalaa alkoi tulla niin että oikein hävetti, valkoinen lumi muuttui punaiseksi reikien ympärillä. Jätettiin korpeille ja muille uudestisyntyneille hengille pari pientä ahventa ja päätettiin siirtyä lähisaareen kahvinkeittoon ja makkaranpaistoon.
   
   Pääsiäispilkki ei eroa tavanomaisesta pilkkireissusta muuten kuin eväiden osalta. Juhlapyhänä pitää olla jotakin tavanomaista parempaa. Virittelin tulet kivikehälle ja asettelin mukana kulkevan ritilän sopivasti. Matkalla olin pysähtynyt saaren rannan tuntumaan ja tehnyt akkukairalla pari reikää reilun metrin paksuiseen jäähän. Toisesta reiästä Kirsi täytti nokipannun  ja kiikutti sen keitisrankaan killumaan.
   Istuttiin alas ja oltiin hiljaa.
   Kirsi oli leiponut pieniä calzonepizzoja. Asettelin ne verkkaisesti ritilälle tulen kohentuessa. Näissä sisäänleivotuissa oli sipulia, tomaattia ja joissakin pepperonia. Pizzojen viereen päätyivät myös kabanossit ja pari korvapuustia. Nokiposken sylkiessä mittasin sekaan kourakupilla presidenttiä, kieuhautin kolmasti, napautin leukulla pannun kylkeen ja asetin kahvin selviämään nuotiokivelle.
   Kahvisteltiin ja erämaa humisi.
   Ehtiessäni korvapuustiin aloin filosofoida karvalakista ja kabanossista. Täytyy olla karvalakki ja kabanossia, että saa kalaa. Kirsi lupasi tehdä lakkiin reikiä kesää varten, kabanossin vaikutusta hän ei lähtenyt kiistämään.
   Syntyi yhteisymmärrys, kuten aina hyvässä parisuhteessa.

   Pilkimme saaren rannan rauhassa hetken ilman tulosta. Pakkasimme kamat kelkan perässä olevaan ahkioon ja palasimme alkuperäiseen kalapaikkaamme karikon viereen. Edellisellä kerralla kairasin pohjaan ahneuksissani ja pilkkirepussani olevat varaterät tulivat tarpeeseen.
   Kyllästyimme kylmään tuuleen ja päätimme lähteä syömään ja saunan lämmitykseen Talvituvalle. Kyllästymistä ennen saimme vielä muutaman ahvenen, mutta tällä kertaa ei harjuksia.
   Paluumatkalla kävimme mutkan lähellä vyöhykkeen rajaa sijaitsevan korkealle vaaran laelle, josta syksyllä poimimme mustikkaa, puolukkaa ja kaarnikkaa sekaisin. Ihailimme kaunista lumimaisemaa silmänkantamattomiin ja totesimme, että jos emme huku tämän kauhean lumimäärän sulattamaan tulvaan, palaamme syksyllä samaan paikkaan marjastamaan. Rajan toisella puolella venäläisten rajavartiotorni piirtyi kirkasta taivasta vasten aivan kuin muistutukseksi, että rauha ei ole itsestäänselvyys.

Sammuttaessani kelkan mökin pihaan Vanaja lensi tervehtimään meitä lähelleni männyn oksaan. Vanaja on yksi neljästä kuukkelista, jotka asuvat Talvitupalompolon ympäristössä. Vanaja on kuukkeleista vanhin ja pörröisin, sekä ainoa, joka tottelee sille opettamaani uliuliuli-uhhahhaa kutsuhuutoa.
   Olemme asuneet Lapissa nyt neljä talvea ja nyt minusta on tullut jätkä. Kuukkeli on jätkän lintu ja Vanaja hakee leivän kädestäni. Molemminpuolisen luottamuksen rakentamiseen meni kauan ja itsetietoiselle Vanajalle ei kaikki leipä kelpaa, se suosii paahtoleipää. Myös cuscus ja ahvenen mädin kalvot kelpaavat, Vanaja on kansainvälisen keittiön ystävä.

   Aika on vihdoin pysähtynyt - karvalakki, kabanossi ja kuukkeli, Kirsin lisäksi jätkä ei muuta kaipaa.

---



ULTRAJUOKSUPÄIVITYS

Lukijani kyseli sähköpostitse ultrajuoksustani, täytyy vastata julkisesti.
   Niin, ultrajuoksu: täytyy oikein miettiä...
   Tällä hetkellä koronaviruksen takia viimeinen tähtäimessäni ollut KURF- kuuden päivän juoksu on peruttu ja siirretty vuodelle 2021. Lisäksi motivaationi juoksemiseen tuntuu olevan yllättävän heikko ellei tähtäimessä ole kilpailua. 
   Tämän havaitseminen on tullut itselleni täytenä yllätyksenä. Juokseminen on ollut ja on osa elämääni, mutta en näe mitään järkevää syytä liikkua pelkästään liikkumisen ilosta suuria määriä. Kohdallani tämä tarkoittaa 400 kilometrin kuukausittaista juoksuannosta. Kaksisataa kuussa on hyvä pohja, jonka kuntonsa ylläpitämiseksi juoksee ohimennen ellei ole muuta järkevämpää tekemistä.
   Viimeaikoina olen nauttinut lepäämisestä ja ensimmäisen kerran vuosiin tuntenut palautuvani oikein kunnolla, myös henkisesti. Onkin yllättävää ollut jäädä kiinni housut kintuissa tämän kilpailullisuuden kanssa. Jos ei muita haasta niin ainakin itseään?
  Tulevaisuus näyttää sitten enemmän mihin suuntaan olen matkalla, 2021 juoksen KURFIN kun olen siihen jo kerran ilmottautunut.

   Nellimin talvi on todella pitkä ja varsinkin nyt kun emme päässeet matkustamaan kevään etelän lämpöön. Pitkän talven jatkuessa ei innosta lähteä lenkille lumelle ihan siihen malliin kuin kevätesikoiden etelässä ehkä tekisi. Nyt juuri on satanut kaksi päivää lunta, traktori aurasi pihan tätä kirjoitettaessa. Lunta on vyötäröön.

VIIKKO 15. liikuntaa

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa kylällä 6,1 km - 1.23.
Ti- Juoksua tiellä 10 km - 1.05.
Ke- Juoksua tiellä 10,1 km - 1.08.
To- Kirsin kanssa hankihiihtoa eläinten jälkiä katsellen 3 km - 45 minuuttia.
Pe- Lepo
La- Saunalenkki hankihiihdolla 5,4 km - 1.03. (128 metriä vertikaalista nousua.)
Su- Lepo

Yhteensä 20 km juoksua ja muuta mukavaa päälle.

---


Lopuksi kevyttä:

Juoppo löi toista täysillä, vaikka käsillä olisi ollut tyhjiäkin.

Kuvia päivitetty uudestaan 22.4.2020 kun niitä jostain syystä (jakopalveluiden keskinäiset skismat) oli sensuroitu...

COROS APEX 46 MM - AIKAA MITATTAVAKSI

Idea tämän blogikirjoituksen rakenteeseen syntyi aamukahvilla Kirsin kanssa filosofoituani leipomisesta. Leivoin eilen kaksi vuokaleipää ja kolme pellillistä pikkupullia. Totesin kahvia juodessani, että leipominen ei loppujen lopuksi vaadi kuin hieman viitseliäisyyttä. Kirsi kommentoi, että aktiiviseen tekemiseen  leipomisessa menevä aika on lyhyt, enemmän aikaa kuluu taikinan kohoamisen odotteluun, pullien uudelleenkohottamiseen ja paistamiseen, kuin itse taikinan vääntämiseen.
   Perustelu monella monen asian tekemättä jättämiselle on ajan vähyys. Miten niin aikaa on vähän? Käsittääkseni aika kuluu meillä kaikilla samaa tahtia, sekunti, minuutti ja tunti johtavat lopulta päivän täyttymiseen ja siitä viikon kautta kuukauteen, vuoteen ja lopulta viimeiseen henkäykseen ja se viimeinen henkäys lienee mittaamaton.

   Vuoden 1990 tienoilla aloitin vakavammin käydä lenkillä koska halusin juosta Pirkan Hölkän kolmenkymmenenkolmen kilometrin taipaleen. Menin ulos ja juoksin. Sitten myöhemmin minulta kysyttiin kuinka paljon juoksin. En osannut vastata, minulla ei ollut kelloa, mutta Pirkan Hölkän juoksin ja myöhemmin montakin kertaa.
   Edellämainittua myöhemmin minulle sanottiin ensimmäisen kerran, että minun pitää juosta niin ja niin paljon, jotta pääsen maratonin läpi. Aloin lenkille lähtiessäni katsomaan kelloa sisällä ja sitten taas palattuani sisälle ja arvioin näin juostun matkan.
   Vasta paljon myöhemmin aloin juosta Swatch- muovikello kädessäni, vielä tätäkin myöhemmin ostin muovisen ajanotolla varustetun Citizenin. Tutustuin ystävältä saamaani Polarin yksinkertaiseen sykemittariin 90-luvun puolivälissä, mutta en pitänyt kapinetta kovin järkevänä. Tunsin jo tuolloin vauhtini ja kynnykseni ilman kelloakin kehossani. 
   Vuonna 2011 voitin ruotsista Täby Extremestä ensimmäisen oikean juoksukelloni, merkiltään se oli Garmin Forerunner XT 310. Myöhemmin sen tilalle tuli XT 910. Nyt ranteessani on Coros Apex 46 mm.
   Kaikkina näinä vuosina olen kirjoittanut jokaisen harjoitukseni Helsingin Yliopiston keltaisiin almanakkoihin, joita välillä on julkaissut myös Ajasto. Kello on ranteessani vieläkin mielestäni täysin turha kapine, mutta sosiaalisessa mediassa omien juoksujen jakaminen kannustukseksi muille pitää sen toistaiseksi paikallaan.
   Se, että olen pystynyt juoksemaan lukuisia hyviä ultrajuoksuja ja jopa tuhat mailia Nuorgamista Hankoon, ei perustu kellosta tutkittuihin mittauksiin vaan itsetuntemukseen. En tarvitse kelloa palautumiseni mittaamiseen tai vauhdin määrittämiseen, minä tunnen itseni. 
   Silti koen nykyisenkaltaisen kellon hyödyllisyyden tuntemuksia tarkistaessani mutta orjalliseen algoritmin laskemien teoreettisten lukujen tarkkailuun en ketään kehota.

   Coros on nuori brandi ja he vastaavat sähköposteihin kiitettävästi. Kelloja päivitetään ahkerasti ja päivitykset myös onnistuvat. 
   Pakkauksessa on kello ja latausjohto usb:lle sekä pikakäyttöohje englanniksi. Lisäksi tarvitaan softa puhelimeen ja bluetooth-yhteys. Kaikki tämä toimii kuin junan vessa ja kello on helppo ja nopea ottaa käyttöön. Harjoitukset siirtyvät tunnettuihin jakoalustoihin, esimerkiksi Stravaan, todella rivakasti.
   Kelloon voi parittaa Garminin rintasykevyön, mikä onkin tarpeen, sillä rannesykemittaus on tässäkin kellossa suuntaa antava ja altis virheille etenkin ranteen ollessa kuiva tai kellon noustessa väärään asentoon ranteessa.
   Apex 46 mm on ohut ja hyvännäköinen myös urheilun ulkopuolella. Taustavalon toimintaa voi halutessaan säätää, vakioasetuksella se tahtoo esimerkiksi autolla ajaessa joskus tuikahtaa. Ranneke on pehmeää muovia ja soljen jälkeen kiristetylle osalle on kaksi lenkkiä.
   Kellon akku on järkyttävän pitkäkestoinen. Viikko menee helposti yhdellä latauksella, siis helposti esimerkiksi noin 25 tuntia harjoitusta. Ladattuani kellon täyteen tein taannoin neljänkymmenen minuutin lenkin kymmenen asteen pakkasessa, rannesyke ja gps päällä ja kotona lataustila oli lenkin jälkeen edelleen sata prosenttia. Kellossa on myös resume later-toiminto eli esimerkiksi monipäiväisen kilpailun voi pätkiä osiin.
   Apex tarjoaa lukuisia eri lajeja valmiiksi ohjelmoituna. Esimerkkinä juoksu, polkujuoksu, maastohiihto, triathlon, uinti, vaellus, pyöräily, sisälajeja, ratajuoksu ynnä muuta ja erikoisemmista vaikkapa mielenkiintoinen XC Touring Ski, jossa nousut, laskut ja näiden välinen siirto voidaan kellottaa erikseen.
   Apexia hallitaan kahdella napilla. Toinen on neliskulmainen "takaisin"-painike ja toinen pyöritettävä sekä painettava pyöreä nappi. Näpäinlukko on automaattinen ja kokemukseni mukaan hihansuu tai hanska ei juurikaan aiheuta virhepainantoja.
   Matkamittaus ja nousumetrien kertymä on tarkka eikä poikkea Garminin mittauksesta oleellisesti, pikemminkin on tarkempi. Korkeus ja ilmanpaine ovat kohdallaan mutta lämpötilaksi kello antaa liian korkean lukeman ranteessa ollessaan. Kun on riittävän kylmä kello kytkee itse esimerkiksi värinän pois akkua säästääkseen. (Riittävän kylmä tarkoittaa -30 astetta, kello hihan alla, hihassa noin 8 astetta.) 
   Coroksen algoritmeihin palautumisen ja harjoittelun rasittavuuden seurantaan, kuin myös unen seurantaan suhtaudun varauksella. Voin vakuuttaa, että en olisi koskaan kehittynyt ultrajuoksijana näihin saavutuksiin, jos noudattaisin Coroksen lukemia orjallisesti harjoittelussani mutta korostan, että ne antavat edes suuntaa ainakin silloin tällöin. 
   Tässä yhteydessä korostan nuoremmille juoksijoille nopeuden, nopeuskestävyyden, nopeusvoiman ja koko kehon koordinaation harjoittelua, kestävyyttä ehtii kehittämään vielä vanhempanakin mutta ilman nopeutta ei enää tänäpäivänä edes kestävyyskilpailuissa menesty.
   Monipuoliset muokkausmahdollisuudet ja hyvä hinta/paino/laatusuhde ovat syy siihen, että voin varauksetta suositella Corosta kelloksi juoksuun, polkujuoksuun, hiihtoon ja lumikenkäilyyn sekä yleiskelloksi, joka kestää moottorisahausta, moottorikelkkailua, mönkijällä ajoa, koneenkorjausta, avantouintia, saunanlämmitystä ja saunomista. 
   Ostan kelloni itse, joten minulle ei näistä mielipiteistä mitään makseta.

   Edelleen, tyylilleni uskollisena, kehotan miettimään omaa aikaansa ja sitä mihin ja miten sen käyttää. Turha sosiaalisessa mediassa rypeminen ja etenkin turha ajan mittaaminen on typerää ja kaikki virtuaalinen pois elävien ihmisten kohtaamiselta. 
   Jos kello käskee lepäämään, mutta haluat juosta, on typerää olla juoksematta. Vieläkin uskallan sanoa näin, vaikka viimeaikoina olette saaneet lukea omasta addiktoitumisen syvyydestäni ja vaikeuksistani. 
   Pelastukseni on, että luulen hallitsevani addiktiotani - niinhän ne muutkin narkkarit sanovat. Toinen pelastukseni on, että huumeeni on juoksua eikä kemiallista, kehoa romuttavaa ainetta. Kolmas pelastukseni on usko tulevaisuuteen sekä Kirsi, joka pitkän yhdessäolomme aikana on opettanut minulle, että jotakin voi jättää kesken - onhan päivä vielä huomennakin.

VIIKKO 3.

Ma- Ti - Lepoa, vähäisiä määriä alkoholia.
Ke- Erämaassa umpihankihiihtoa Kirsin kanssa ilman kelloa.
To- Lepo, aggrekaatin korjausta autotallissa. Olut ja viski.
Pe- Umpihankihiihtoa Nellimin vaaroilla 11,5 km - 2.24, 286 nousumetriä 60 cm hangessa.
La- Juoksua osin metsässä 8,1 km - 54.04. Pakkasta -29 astetta.
Su- Juoksua tiellä 15,4 km - 1.46. Pakkasta -19 astetta. 

Yhteensä juoksua 23,5 km - 2:41. Hiihtoa umpilumessa 11,5 km - 2.24.

Valoisa aika Nellimissä käytännössä 9.30 - 15.30. Aurinkoa ei vielä vaarojen takaa ole näkynyt vaikka polaariyö eli kaamos jo loppuikin.
   Viikolla tuli juostua pari lenkkiä pienen tauon päätteeksi. Nyt ei oksettanut mutta vieläkään ei ole normaalin hyvä olla juoksun kanssa, tosin parempaan päin olen menossa.
   Minua on kannustettu, että on huonoja päiviä. Jos on juossut 80000 kilometriä varmaan tietää nämä huonot päivät, ja jos on juossut 30 vuotta enemmän kuin säännöllisesti, niin tietää paljon muutakin itsestään. 
   Katson olevani asiantuntija oman juoksuni kanssa ja syy avoimeen addiktiosta kertomiseen on pelkästään muita ultrajuoksijoita varoittava, moni kun vetää roolia katkeraan loppuun asti rinta kaarella.

   Minun ei tarvitse esittää, olen oma itseni myös silloin kun ei kulje.