ÄLKÄÄ UNTA NÄHKÖ

 

Meillä kotona nököttää punainen keinutuoli puuhellan ja takan kupeessa. Keinutuolissa istuminen rauhoittaa, vaikka ei keinuisikaan. Tuolista näkee suoraan Nellimjoen ryssänmaalle, jonka väri on vaihtumassa ruosteeksi. Ruska alkoi aikaisin, oli sovittu, että 9.9. kello 9.00. Mutta ei sitten.

   Olen työstänyt neljännen kirjani käsikirjoitusta, joka palasi uudelta kustannustoimittajaltani kolmannelle kierrokselle. Tämä on syy pitkään blogipäivitystaukoon. 

   Käväisimme reilu viikko sitten Pirkanmaalla, ja Hämeenkyrössä 160-vuotisjuhlissa, joissa soitin levyjä juhlaparille. Pitkästä aikaa oli mukavaa käydä läpi 50- 60- ja 70- lukujen musiikkia.

   En tykkää pitää pitkiä taukoja blogin kirjoittamisessa. Minua vuosikausia seuranneet ovat tottuneet, että jos uusia tekstejä ei ilmaannu, matkustan, kilpailen tai vietän aikaa poikkeuksellisella tavalla.

   Blogi on minulle eräänlainen päiväkirja ja kirjoittaessani harjoitteluni näkyviin, tulen samalla analysoineeksi sitä. Samoin on ajatusteni kanssa.

   Soitin levyjä myös 20 vuotta sitten Hämeenkyrössä samojen ihmisten 120-vuotisjuhlissa. Vaikka paras aika on aina tässä ja nyt, on hätkähdyttävää huomata ajan kuluminen. Me kulumme itse siinä sivussa ja kuten olen aiemminkin todennut: elämä elää meidät täydellisesti loppuun, vaikka itse luulemme elävämme elämäämme kuten haluamme.

   

 

Ylläoleva kuva on Kessistä, Tiaisniemen tien varrelta. Tänään pyöräilin gravelpyörällä 40 kilometrin lenkin. Tunsin väsymystä. Kirjoittaessani ensin harjoitteluni auki tähän blogiin, totesin elokuussa tehdyt viikottaiset tehoharjoitukset: ei ihme, että nyt väsyttää.

   Ihmisellä on lupa olla väsynyt. On lupa olla tekemättä mitään. Tämä usein unohtuu oravanpyöräksi kutsutussa arjessa. Minä olen järjestänyt itseni ulos oravanpyörästä kymmenen vuotta sitten, mutta muistan yhä elävästi kuinka turhaa siinä pyöriminen oli. Toisaalta jollain oli leipää tehtävä ja siinä sivussa harjoiteltava. Molemmat jatkuvat edelleen, mutta hieman eri muodoissa.

   Juoksin sunnuntaina 23.8. kaksikymmentä kilometriä hiekkatiellä. Viimeksi olen juossut yhtä pitkästi yhtämittaa huhtikuussa. Olo on tänään maanantaina lievästi ilmaistuna hakattu.

   Lenkin aikana pohdin tarvitaanko minua ultrajuoksukilpailuissa enää. Vuoden 2022 kuuden päivän ennätyksen, sitä seuranneen täydellisen ulospuhalluksen jälkeen olen hitaasti päässyt eroon jalkavaivoista, mutta myös juoksemiseen liittyvästä kylläisyyden tunteesta. Motivaatiota kilpailemiseen ei vielä(kään) ole, mutta juoksu tuottaa jo hiukan enemmän iloa.

   Olen tänä vuonna juossut jonkinverran ilman kelloa. Näitä lenkkejä, jotka ovat vain minua itseäni varten, en ole päivittänyt minnekään. Näitä juoksuja ei ole paljon, eli mistään varsinaisesta salaharjoittelusta ei voida puhua, vaan tunnustelusta - juoksun syvimmän olemuksen kuuntelusta.

   Polkupyörän päällä ultrajuoksija menettää juoksemisen vapauden, hetken yksin ilmassa kahden askeleen välissä. Juoksija muuttuu mekaanisen koneen osaksi. Tilalle saa muunlaista vapautta, tuulen suhinan korvissa ja hieman nopeammin vaihtuvan maiseman. Ja tietenkin vapauden vaan polkea, välittämättä tehosta, keskinopeudesta tai muista numeroista. Vanha pyöräilyviisaus sanoo: pääasia on, että polkee.

   Ilokseni minua myös kuunnellaan. Koli Gravel Carnivalin järjestäjä kysyi minulta kilpailun jälkeen miten ultrajuoksijana pyöräkilpailun koin. Sanoin, että muuten mukavaa mutta nollia oli liian vähän. Vuonna 2027 toukokuussa Koli Gravel Carnival tarjoaa kaksi uutta matkaa, 600 km ja 1200 km. Nyt nollia on riittävästi minunkin makuuni. Täytynee käydä ajamassa 1200 kilometriä ensi toukokuussa, sopivasti syntypäiväni aikoihin. Ja kyllä, ei se ole mikään läpihuutojuttu - ei siellä vain käydä ajelemassa, nousua tullee 20 000 metrin tuntumaan 1200 kilometrin matkalle.

   Eikä siitä ultrajuoksustakaan koskaan tiedä. 

   Joten älkää unta nähkö, se ei ole vielä ohi.

 

 

KUUNNELKAA VAIKKA...

 

 

 

 

HARJOITTELUNI

 

VIIKKO 31.

Ma- Gravelpyörä, tehoja 75,71 km 2.49. Hyvä kulku.

Ti- Maantiepyörä 53,94 km - 2.39, tästä viimeiset 14 km Kirsin kanssa. Lenkkiä ennen suoritettu ruohonleikkuu ei edesauttanut tätä palauttavaa harjoitusta.

Ke- To- Lepo

Pe- Gravel 41,07 km - 1.40.

La-Su- Lepoa.

 

VIIKKO 32.

Ma- Juoksua linjan lenkillä Nellimissä 9,01 km - 1.04.

Ti- Juoksua kylällä 10,02 - 1.08.

     Gravel 32,91 km - 1.52.

Ke- Juoksua 10,01 - 1.08. Kävelyä Kirsin kanssa 2,99 km - 48 min.

To- Kessi gravel, osittain täysi kaasu auki 62,51 km - 2.32.

Pe- Maantiepyörällä 51,19 km - 2.09.

La- Sodankylässä 30,65 km - 1.13.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa Raahessa 3.25 km - 47 min.

 

VIIKKO 33.

Ma- Tampere gravelpyörällä 77,43 km - 3.18.

Ti- Tampere gravel 54,05 km - 2.16. ja 28,35 km - 1.10,

Ke- Nokia Gravel 18,45 km - 47 min ja 24,86 km - 1.10.

To- Hämeenkyrö juoksua 6,01 km - 40 min.

Pe- Hämeenkyrö kävelyä 3,61 km - 45 min.

La- Lepo

Su- Juoksua Kokkolassa 7.19 km - 50 min.

 

VIIKKO 34.

Ma- Juoksua kotona 5.11 km - 37 min.

Ti- Juoksua 8,50 km - 56 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 22,76 km - 1.26.

To- Maantiepyörällä kovaa 100,73 km - 3.55. Nousumetrejä 916 m.

Pe- Kävelyä, Kirsin kanssa mustikassa 4.10 km - 1.07.

La- Lepo

Su- Juoksua hiekkatiellä 20,10 km - 2.23. Apinavaaralle ja takaisin. 

 

 

ITSE

 

Olen koko elämäni tykännyt tehdä omin käsin asioita, korjata tai rakentaa uutta. Kirjoittaminen on samankaltaista toimintaa. Sen voi ajatella olevan tyhjien tilojen harmonista täyttämistä, rakentamista sanoilla.

    Tee se itse- on minulle itsenäisyyttä. On fantastinen tunne saada Kirsin auton takajarrut korjattua viidentoista asteen pakkasessa kotipihalla. Riippumattomuuden tunne on huikea. Minä tein sen! Ilman apua. Maksamatta mitään.

    Siinä pakkasessa polvillaan unohtuvat facebook kommentit, joiden mukaan olen ollut yrittäjäurani aikana onnekas varmistaessani taloudellisen riippumattomuuteni. Onnekas? Voi tehdä perässä, kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa, setsemän päivää viikossa, seitsemäntoista vuotta. Ei siinä onnella ole mitään tekemistä vaan sillä, että olen kyennyt ajattelemaan. Ihan itse.

    Itse tehdessään oppii uutta. Rohkeus käydä käsiksi koneisiin ja laitteisiin, joita ei entisestään tunne, lisää läsnäolemisen kokemusta. Syventyessään johonkin tuntemattomaan muu ja erittäin toisarvoinen maailmanhälinä unohtuu. Kokemus on meditatiivinen. Kehittävä.

 

Vajaan viikon olen korjannut parirekeä. Parireki lienee nuoremmalle eteläiselle sukupolvelle tuntematon käsite. Kyseessä on kahdella jalasparilla varustettu puinen talousreki, joka omassa tapauksessani liikkuu moottorikelkalla.

    Lisävarusteina omassa reessäni on sivulaidat, kahdelle irroitettava, avoin matkustushytti tuulilasilla sekä erikokoisia, umpinaisia tavarankuljetuslaatikoita. Parireen idea on, että molemmat jalasparit kääntyvät, jolloin reki on notkea liikkumaan.

    Reki alkaa olla Inarissakin menneen maailman muistoja. Kapine toimii kovalla ja kantavalla lumella auttavasti, mutta nykyisenkaltaisten talvien aikaan sen kanssa joutuu jatkuviin vaikeuksiin. Jäällä ja reiteillä on pehmeitä kohtia ja vesisohjoa, joihin reki vajoaa ja jää kiinni.

    Nykyajan kapineita kelkan perässä ovat lujitemuoviset, erikokoiset ahkiot, jotka liukuvat kevyesti lumen pinnalla. Puureet ovat vanhojen tervaskantojen haikailuja. Nämä tervaskannot käyvät sisukkaasti pilkillä vain kevättalven teräskeleillä, ja ovat autuaan tietämättömiä olosuhteista muina aikoina.

    Reen korjaamiseen minulla on muita syitä. Halusin tutkia sen rakennetta, koska puusta taitavasti käsityönä tehtynä se on kaunis esine ja ansaitsee kunnioituksen. Halusin säilyttää sen käyttökelpoisuuden.

    Etutelin jalasten kärjet olivat lahonneet ja jalasten pohjamuovit (rekimuovit) halkeilleet etuosistaan. Purkaessani reen osiin havaitsin myös takatelin yläpuun lahonneen perusteellisesti nivelensä läpimenosta. Takatelin jalasten kärjet olivat myös rikki ja kärjistä lähtevien ohjainketjujen kiinnitykset murtuneet. Lisäksi telien päällä olevat vesivaneriset liukulevyt olivat kuluneet tai rikki, kuten varsinaisen reen pohjanpuoleisetkin vesivanerit. Komeus kaipasi myös tervaöljyä suojakseen.

    Tänäpäivänä tee se itse- ajattelua vaikeuttaa maailmantilanne. Lähes kaikkien tarvikkeiden hinnat ovat nousseet. Vesivaneri ja rekimuovilevy maksavat lähes kolmekymmentä prosenttia enemmän kuin viime syksynä. Myös metalli, erikoisliimat ja käsittelyöljyt ovat kallistuneet huomattavasti. Hinnannousun taustalla on kallistunut energia ja maailman pelastaminen.

    Valitettavasti kaikki traditionaalinen harrastaminen yritetään tehdä mahdollisimman vaikeaksi. Mutta ne piirtävät, joilla on liitua. Ja liidulla en nyt tässä yhteydessä tarkoita rahaa, vaan kykyä tehdä asiat itse. Kärsivällisyyttä paneutua, ottaa selville ja löytää ratkaisut.

    Seuraavassa päivityksessäni saatte kuvan valmiiksi kasatusta reestä. Tässä vaiheessa on nyt tyytyminen pelkkiin osiin.

Takateli purettuna, kuvassa paikalla vielä vanhat valkoiset jalaksenkärjet, jotka toimivat ohjainketjujen vetolenkkeinä.

Etualalla uusittu etutelin keula ja oikealla vanha, lahonnut takatelin poikkipuu. Vasemmalla pystyssä reen pohja. Tilaa on pajassa vähän, mutta sentään vähemmän pakkasta kuin ulkona.

Valmis takateli tervattuna. Maassa vanha poikkipuu.

Takatelin jalaksen uusi kärki, jossa ohjainketjun kiinnike.

Yksityiskohta etutelin suksenkärjestä korjattuna ja korjaajan oikea turvakenkä.

 

Viikon neljä olen maistellut uutta elämääni. Olen juossut yhden kahdeksan kilometrin lenkin, hiihtänyt metsäsuksilla vajaa kaksikymmentä kilometriä, kävellyt kirsin kanssa ja pitänyt kolme lepopäivää. Juoksemisen sijaan olen ajanut moottorikelkalla vajaa sataviisikymmentä kilometriä. 

    Juoksukilometrejä Tammikuuhun kertyi 242 kilometriä.

Tuntemattomasta syystä rajavyöhykettä kavennettiin matkalta Virtaniemi - Siikajärven vartio - Santapää. Kävin tutkimassa uusia, mahtavia maisemia, jotka aiemmin ovat olleet kielletyllä alueella. Löysin hienoa vanhaa metsää, upeita rinteitä ja kauniita järviä. Todellista erämaata. Kulkua vaikeuttaa järville lumen alle nouseva vesi. Onneksi moottorikelkkani on kapeamattoinen, korkealla matonharjalla varustettu tehokas kaksitahtikone, joka jaksaa pyörittää telamattoa umpisessa ja etenkin sohjossa. Alla olevien kuvien maisemiin ei ole aloittelijoiden turistikelkoilla mitään asiaa.

Taustalla rajavyöhykkeen raja.

Tutkimattomilla teillä tietymättömillä.

Kelekalla uitu on.

Vahingossa kalankuvia. Kuvassa oleva naru on verkkonaru ennen kelalle kelaamista.

Kirsin kanssa on mukava hiihtää hiljokseen.

Linnun jäljet yökiepissä.

Tummuvan illan rauhaa suksilla.

Maksaa se.

"Vain raukka painaa jarrua." - Mikko Vermas

ELÄVÄÄ

 

Tätä kirjoittaessani pakkanen naukuu kilpaa auringon kanssa kolmeakymmentä ja lapintiainen hakkaa raivoisasti talimakkaraa työpöytäni edessä olevan ikkunan takana hongassa. Lintulaudan alta jokirantaan juovattelee jäniksen polku. Kirsi ripusti kaalia roikkumaan mutta jänis ei innostu, sensijaan se kaivaa lumen alta auringonkukansiemeniä ja vuolee rannan ryssänmaalta männynkuorta henkensä pitimiksi.

---

Syvä pettymys perutun hallikilpailun vuoksi alkaa olla käsitelty. Ultrajuoksun suhteen olen pudonnut tyypilliseen välitilaan. Kilometrien vähentyessä menneistä vuosista muistuttavat esiinnousevat kivut eri puolilla kehoa. Sinänsä hauska yksityiskohta: jalkani tulevat levosta kipeäksi - yleensä se on kai toisinpäin vai onko? En enää muista. Liian alas en liikuntamäärää voi päästää, eikä siihen ole haluakaan. Varsinainen harjoittelu on kuitenkin tauolla nyt.

    Endurance 24 tunnin hallijuoksu peruttiin kiristyneiden koronamääräysten takia juuri ennenkuin keskustelu koronarajoitusten täydellisestä purkamisesta alkoi. Valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiainen muiden oikeusoppineiden ohella on peräänkuuluttanut avointa tietoperustaa. STM - THL välillä on kummallisia kiemuroita ja on oletettu olevan jonkinlaista ohjailua kulissien takana. (Sosiaali- ja terveysministeriö - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.) On olemassa jokin merkillinen riskipistemalli mihin määräysten kiristäminen perustuu. Tälle mallille ei näytä Suomessa olevan kykyä tuottaa avointa tietoperustaa toisin kuten esimerkiksi Saksassa. 

---

Olen äärimmäisen huolissani kehityksestä, jolla asetuksella ohitetaan laki, myös perustuslaki. Ei voi olla minkään poliittisen suuntauksen etu, että Suomea väkisin pidetään kiinni. Vaikka kuinka Suomea yritetään demokratian keinoin viedä sosialismiin, ei sekään anna oikeutta tuhota ravintola- ja kulttuurialaa kokoontumisrajoituksilla tai elinkeinovapauden täydellisellä estämisellä.

---

Minut on rokotettu kolmasti ja missään tapauksessa en neljättä piikkiä ota. Raja on minunkin elimistölläni. Tästä on nyt päästävä jatkamaan eteenpäin normaalisti, ja ehdottomasti luokiteltava korona normaaliksi sairaudeksi.

---

Edelläkirjoitettua saattaa joku pitää populismina, mutta todellista populismia on sulkea yhteiskunta ja vaatia, että kaikilla sen jäsenillä asiat ovat yhtä huonosti. Vapaus päättää menemisistään ja tavasta elää on ohittamaton.

 

Talviolympialaiset Kiinassa ovat nostaneet esiin ihmisoikeuskysymykset. Suomalainen ja sitkeä väite, että urheilussa ei olisi politiikkaa, on lapsellinen. Kautta aikain on kiistelty eriväristen urheiluliittojen välillä kuka Suomea saa tai voi edustaa. Huippu-urheiluun on satsattu paljon viimeaikoina ja vastineeksi on saatu vähän mitalleja. Kunnianhimon puute ja etenkin se, että satsattu raha ei kohdennu urheilijoiden hyväksi, ei ainakaan lisää mitalien määrää. 

    Turha nillittää, että olemme pieni kansakunta ja meillä on vähän urheilevaa massaa. Karu totuus on, että osa meistä tykkää maata ja syödä liikkumatta lainkaan. Kun nuoren urheilijan perusliikuntatausta on liian kapea ja vähäinen, ei hänestä voi kehittyä huippu-urheilijaa. Ei missään lajissa.

---

Liikunnan merkitys mielenterveyden ylläpitämisessä on kiistaton. Illuusio, että minä en tee muuta kuin juoksen ei pidä paikkaansa, mutta minunkin on liikuttava pysyäkseni järjissäni. Liikkuminen ei tarkoita aina minun(kaan) tapauksessani 30 kilometrin päivittäistä juoksuannosta, vaan vaikkapa tunnin kävely Kirsin kanssa riittää mainiosti ylläpitämään vireyttä niin mielen kuin kehonkin osalta.

 

Monipuolisen liikunnan harrastaminen tukee myös moottorilajeja. Moottorikelkkailu, mönkijällä ajo tai moottoripyöräily sujuvat parempikuntoisena huomattavan paljon enemmän nautittavammin, kuin pelkkää massaa satulassa konevoimin edestakaisin hytkyttämällä.

 

Ahkion kunnostuksessa pääsin maaliin. Käsillä tekeminen ja suunnittelu pitävät yhtälailla vireyttä yllä. Loijakka on käytössä koeteltu ja toimivaksi todettu. Jossain vaiheessa siihen täytyy rakentaa puolikuomu, jotta matkustusmukavuus paranee.

 

    Moottorikelkka-ahkion lisäksi minulla on perinteinen puinen parireki, jossa 2 - 3 ihmistä matkustaa erämaahan kelin salliessa mukavasti tavaroineen. Nämä välineet ovat osa räätälöityä eräopastusvälineistöani. Kykenen tällä Nellimin seudulla organisoimaan tilauksesta erilaisia ulkoaktiviteetteja kiinostuksen mukaan. Talvikalastus, hiihto- ja lumikenkäily sekä kaikki muu luontoliikunta ympäri vuoden. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä. Osoite löytyy tämän blogin sivupalkista. 

---

Olen vuosien varrella tässä blogissa kirjoittanut varsin avoimesti kokemuksiani matkan varrelta. Minä olen edelleen äärimmäisen vaikea ihminen itselleni - osittain. Pystyäkseni kirjoittamaan julkaisukelpoista tekstiä tai ylittääkseni itseni ultrissa on oltava rosoista pintaa mihin tarttua. Toisaalta kirjoittaminen kuin yhtälailla ultrajuoksukin vaatii nöyrää asennetta ja irtipääsyä oman navan tuijottamisesta.

    Minulla on aikaa pari vuotta kuusikymppisiin, mutta tavoite on joka päivä olla muuttumatta samanlaiseksi kuin osa ihmisistä muuttuu jo nuorempana - elottomaksi.

 

 

VIIKOT 3. - 4.

Ma- Lepo

Ti- Matolla 11 km - 1.07. Pyramidiharjoitus vaihteluksi.

Ke- 16,50 km - 1.53. Virtaniemeen.

To- Lepo

Pe- Hiihtoa vaaroille latusuksilla ilman latua latupohjilla 12,16 km - 1.41

       Heti hiihdon päälle hölkkää 5,73 km - 38 minuuttia.

La- Lepo

Su- Matolla 5,05 km - 35 min. Hirveä vitutus ja motivaatiopula.

Juoksua 38,3 km - 4:15.

Ma- Tiellä 10,21 km - 1.06.

Ti- "Lepo" Mökillä saatanalliset lumityöt ja muuta äheltämistä.

Ke- Umpi- kantohanki 6,25 km - 1.31. Metsäsukset.

To- Lepo

Pe- 8,17 km - 1.01. Kylällä.

La- tiellä 15,61 km - 1.45.

Su- Kävelyä 2,62 km - 34 min. Järkyttävän kylmä tunne iholla vaikka "vain" - 24 C, kosteus.

Juoksua 33,9 km - 3:54. 

 

MITÄ KULUU

Alunperin minun piti pitää blogin päivityksessä kahden viikon väli, mutta sain tänään kunnian kirjoittaa erääseen toiseen kirjeketjuun vastauksen kysymykseen: Mitä kuuluu. 
   Kaksi kärpästä yhdellä iskulla?
   Meillä Nellimissä kärpäsiä on muutama pihan kompostilaatikossa ja kodin ikkunoiden välissä. Ulkona sataa parhaillaan raivoisasti lunta ja välillä aurinko paistaa vähintään yhtä raivoisasti. Rakoliiterin edustalla puukasa sirkkelin vieressä vaihtui nyt näppäimistöön.

- Mitä kuuluu.
- Tässähän tämä.

Kysyjä odottanee vastaukseksi jotakin hyvää. Sairastaessani syöpää kolmekymmentä vuotta sitten vastasin usein: Kuuluu helvetin huonoa, rahat on loppu ja terveydestä ei kannata edes puhuakaan. Hiljaisuus siitä seurasi tai ainakin toteamus: Koita nyt selvitä jotenkin. (selviytyä)
   Fraaseja toistellaan, mutta kuunteleeko kysyjä vastausta ja onko hän aidosti kiinnostunut toisesta ihmisestä. Voidaan olla kahden kahvipöydässä, mutta pöydällä tai taskussa älykännykkä piipittää huomiota kerjäten. Ollaanko läsnä vai virtuaalisesti läsnä; sekä että.
   Minua on ruvennut ärsyttämään elämän siloittelu. Television useimmissa ohjelmissa haastatellaan menestyjiä. Missä on katsaus ruman, lihavan ja masennusslääkkeitä syövän työttömän väliinputoajan arkeen. Kertomus ruokajonoista ja julkisesta terveydenhoitamattajärjestelmästä.
   Missä viipyy tositelevisio ilman parisuhdetta elävän virkanaisen arjesta, jossa isännöitsijä yrittää selittää, että rivitalokaksioon ei voi enää ottaa seitsemättä kultaistanoutajaa. Vaikka ne kuinka ovat pusipusi ja naminami. Nuolevat mamin naamaa ja nukkuvat samassa sängyssä. Aamulenkillä söivät pultsarinpaskaa puistosta. Että heippa nyt murut, mami lähtee töihin ja pistää tässä maskin kasvoille ettei virus iske meidän pikkumaailmaan.
   Minuakin on haastateltu syöpäselättäjänä. Koitin selittää, ettei sitä selätetä - koskaan. Pimeinä hetkinä pelko hiipii vieläkin joskus selkärankaan. Tai kun harrastuksesta (ultrajuoksu) tuli elämänmittainen matka. Koitin selittää, että minä työntekoa harrastelen, juoksu ja sen avulla löydetty on se itse elämä.

...mä tuun delaa happy...mä tuun pelaa tän pelin läpi...must jää tänne muutaki ku jalanjälki...väärin mua kuullaa...hulluksi luullaa...laiteta rullaa...löysin mun suunnan vaik yleisö buuaa...mä jaksan ruuvaa...mä en pelkää...ei kysellä keltää...ei huolta huomisest...kuhan vaan tänää on siistii...

-otteita Ville Gallen Mä en pelkää biisistä   


   Sain tänään puhelun ystävältäni Esperin hoitokodista. Ystäväni liikkuu pyörätuolilla ja sairastaa Parkinsonin tautia. Hänellä oli tylsää. Hoitokotiin ei pääse käymään kukaan paitsi hoitajat, eikä sieltä pääse kukaan ulos. Viikko sitten hoitajat alkoivat käyttää maskeja jatkuvasti.
   Jos ei nyt takerruta noihin maskeihin ja niiden jatkuvan käytön aloituksen ajankohtaan, niin ystäväni ei siis pääse uimaan, kuntoutukseen, saati kaupungille kahville katselemaan ihmisiä - ystäviä tapaamaan. Miettikää tämän entisen opettajan ja paljon matkustelleen yksityisyrittäjän elämää nyt. Vain kalterit puuttuvat syyttömän ikkunasta.
   Edellä kerrottu on yksi niistä asioista, joka antaa perspektiiviä Kirsin ja minun kokemaani yleisvitutukseen matkustusrajoituksia kohtaan ja pettymykseen Lissabonin matkan peruuntumisesta. Ei keväistä Euroopan lämpöä vaan Lapin kevät, laseraurinko ja jatkuva kylmä tuuli. Ilma ainakin vaihtuu jos ei maisema.
   Edelläkerrottu vähentää vihaa, jota koen seuratessani suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan koneiston yskiessä pandemiassa. Vihaa, jota tunnen näitä vastuuttomia ja byrokraattisia olmeja kohtaan, näitä joita kutsutaan myös poliitikoiksi.
   Olemme Kirsin kanssa terveitä ja teemme yhdessä asioita. Laitoin juuri pyykkiä kuivamaan ja Kirsi teki pizzaa. Juoksin aamulla reilun kuudentoista kilometrin lenkin kuraisella tiellä. Satoi pesupulveria tuulisen auringon paahtaessa nenääni, tunsin eläväni. 
   Lintulaudalla oli aamulla peippo ja pihassa sirkkeli odottaa polttorankakasan vieressä. Vesi nousee järvien jäille, kotijoessa on jo hiukan sulaa, metsähallitus kerää kelkkareittien merkit kohta pois, mutta mökille lähteminen pehmenevillä kelkkaurilla alkaa tosissaan haastamaan. Onneksi Alko on vielä auki, pahimman varalle.

   Moniko teistä luki otsikon oikein.

   -Kiitos kysymästä, hyvää aikaa.


   VIIKKO 16.

Ma- 10,1 km - 1.07. Aste lämmintä.
Ti- Siikajärventiellä, pakkasta pari astetta 15,4 km - 1.34.
Ke- 16,6 km - 1.34. Yksin kylmässä tuulessa, miinus kaksi. Pas La Foule. (ranskaa: ei väkijoukkoa)
To- Lepo
Pe- Räntäsade ja hirveä tuuli 10 km - 1.07.
La- Hiljaa asvalttitiellä, aurinkoa 22 km - 2.29.
Su- Terveesti väsynyt, jalat uppoavat pehmeään soseeseen 8,1 km - 58.09. 

Juoksua 82,5 km - 9 tuntia ja 7 minuuttia.

Oikean olkanivelen kiertäjäkalvosin on ollut kipeä kuukauden. Lumenpudotus katolta, lumityöt, kahden saunan kiuaskivien vaihto, ulkovessan tyhjennys ja jäätyneen paskakasan hinaus kompostiin lumikolalla munahangessa, jääkairaus ja hatuksi ajovirhe moottorikelkalla. 
   Oi lämpö, missä olet. 
   Nyt käsi jo nousee eikä kyyneleitä jotain tehdessä tule. Toinen särkylääkekuuri on vielä menossa, nyt hieman tiukempaa ja tulehdusta parantavaa.

   Rauta on kuumaa, pitäs vaan duunaa.

Vaihteeksi jotain uutta musiikkia. Amerikkalainen ystäväni kertoi vaikuttuneensa tästä ja niin tein minäkin! It really hit home here too, thanks Craig.

21/30

Jos luet blogiani ensimmäisen kerran niin menossa on juuri nyt 30 peräkkäisen päivän päiväkirjablogi, normaalisti kirjoitan kerran viikossa mutta koska en ole vaatturi niin en halua kangistua kaavoihini.
   Vitsi.
   Kylillä hei!
   Tämä päivä meni juoksun kannalta förbi mutta se on helvetin mukavaa, siis lepo. 
   Kävimme Kirsin kanssa Ivalossa. Kauppareissu ja matkailuauton katsastus, läpi meni. Kiitos siitä itselleni ja Elovainion autohuollolle ,olin mukana huoltamassa mutta isoin kiitos päämekaanikko Rautoselle. Ivalon katsastuspisteessä hommat sujuivat mallikkaasti vaikka auto iso onkin. Katsastuspiste on tätänykyä ainoa katsastusasema täällä, seuraava vaihtoehto on Sodankylässä, sinne on meiltä kotoa matkaa 200 km yhteen suuntaan...
   Kävimme hyvin syömässä ja poikkesimme parilla kirpputorilla. Iltapäivän päätteeksi ajelimme huviksemme kotiseutukierrokselle Raja-Jooseppiin ja sieltä kotiin. Mukava päivä.
   Taustalla ei soi mikään.
   Hyvää yötä ja huomiseen.

 ”Aika on liian hidas heille jotka odottavat, liian nopea heille jotka pelkäävät, liian pitkä heille jotka surevat ja liian lyhyt heille jotka iloitsevat. Mutta heille, jotka rakastavat, aika on ikuinen.” —Henry van Dyke