ON AIKA

 

Kun katson tämän blogin alkutaipaleella, kesäkuussa 2011 minusta otettua kuvaa Täbyssä sadan mailin kilpailussa ja vertaan sitä tänä aamuna peilistä näkyvään, näen valtavan ulkoisen muutoksen. Rasvat on imetty, nenä ja korvat kasvaneet ja posket kavenneet. Tehty matka uurtaa.

    Blogin alkutaipaleella kirjoitettu perusajatus, "juostessa on aikaa ajatella mennyttä ja tulevaa", ei sekään ole muuttunut. Aikaa on, on kyse siitä mitä sillä tehdään.

    Sisäinen muutos ei näy ulospäin vaikka miten yrittäisitte tirkistellä. Blogissa olen avannut elämääni tiettyyn rajaan asti. Tuon rajan jälkeisestä elämästäni tietää ainoastaan minulle kaikkein rakkain ihminen maailmassani, Kirsi, joka on nähnyt kun minusta otetaan kaikki irti niin hyvässä kuin pahassakin. Paljolti Kirsin ansiosta olen vielä tässä, joten kuten järjissäni.

    En ole ajatellut laskea kuinka monta kertaa blogin historiassa olen kirjoittanut tässä samassa tilanteessa. Välikausi kilpailukauden jälkeen on päättymässä ja on aika. Aika aloittaa harjoittelu kohti seuraavaa kilpailukautta. Positiivisessa loukussani, jota myös elämäksi kutsutaan, oikeastaan mikään ei muutu paitsi harjoitusmäärä ja ajatus harjoituksen aikana.

    Jatkuva sisäinen muutokseni muuttaa kokonaisajatusta harjoittelusta ja harjoittelun aikana tapahtuvaa mielen kehittämistä aina vain tiukemmaksi. Toisaalta myös vähäeleisemmäksi. Vaatimustaso itseäni kohtaan kasvaa vuosi vuodelta. Säälimättömyys harjoittelussa syntyy mielen vähäeleisyydestä. Oikeastaan voisi sanoa mielen tyhjyydestä.

    Vuosieni varrella olen jalostanut kahta ajatusta: 

1. Oletko niin väsynyt kuin luulet.

2. Annatko kehollesi luvan juosta.

Näiden kahden ajatuksen voimalla matka jatkuu silloin kun on vaikeaa. Nyt olen hyvin lähellä sitä tilannetta, että jätän ykkösajatuksen pois. 

    Jää jäljelle vain kaikkein olennainen, annatko kehosi juosta. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikkien tavanomaisten rajojen rikkomista. Yritys mennä niin lähelle ristiä kuin on mahdollista. Viimeisen ristin juureen en jää. Minut sirotellaan Saanatunturille ja sitten ratsastan tuulella loputtomasti siellä jossakin mistä kaikki sai alkunsa. Jää muiden arvioitavaksi pystyttävätkö he ristin muistamista varten.

    1993 sairastamani syöpä vei hiukseni. Sain kuulla palveluammatissani ja vapaallakin eriasteista homottelua ja muuta kaljupäänälvintää. Noista ajoista yhteiskunta on muuttunut ja erilaisuus hyväksytään helpommin. Silti olemme vielä valovuosien päässä tasa-arvoisesta rinnakkainelosta. Enkä koskaan usko siihen päästävänkään. Ihminen kun ei milloinkaan nöyrry riittävän syvään.

    Ultrajuoksussa kaikkein vahvin ja järisyttävin kokemus on muutaman sekunnin mittainen ja harvoin esiintyvä. Aika jää odottamaan sinua ja juuri kun saat sen kiinni, se katoaa. Mutta se koettu lyhyt hetki ennen ajan katoamista tuo syvän tyydytyksen. Samalla syntyy kaipuu kokea tuo hetki uudestaan, ja niin matka jatkuu.

    Aika on odottanut minua monissa paikoissa. Tuntureilla, Hämeenkyrön metsissä, Nivalan soilla, Balatonin rannalla, Kokkolan suntin varrella ja viimeksi Kevon kanjonissa. Useimmiten kuitenkin aivan muualla kuin kilpailussa. Yksin, loppuun väsyneenä pimeässä raahustaessa tuttua tietä kotiin tai matkailuautolle.

    Kun aika on, harjoitus alkaa. Tänä vuonna se alkaa syksyn ruskassa, hammaslääkärini, Pasi Karvosen Ivalon Hammashohteessa korjaaman mikromurtuneen hampaan jälkisäryissä ja antibioottikuurissa. Mutta alkaa ilman pienintäkään epäröintiä. Koska on aika.

     VIIKOT 37 JA 38

Ma- Juoksumatolla kovaa 10,02 km - 52 minuuttia.

Ti- Lepo

Ke- 13,49 km - 1.42. Pyhävaaran poluilla ja ilman polkua.

To- Pe- Lepo

La- 10,77 - 1.07. Haapakuru.

Su- Lepo

yhteensä 34,3 km - 3:49.

Ma- Mökillä Paavalintupavaara 8,34 - 59 minuuttia.

Ti- Mökillä Kivilompola. 8,83 km - 1.12. Täysin poikki halonhakkuusta.

Ke- Seitapää vaellus Kirsin kanssa 3,3 km + 3,6 km.

To- Lepo

Pe- Paltsojen kierros 12,52 km - 1.25. Vesisade ja ensimmäiset tuntemukset hampaassa.

La- Kotona asvaltilla pimeässä 8,37 km - 56 minuuttia.

Su- Hiekkatietä 14,62 km - 1.39.

yhteensä 52,7 km - 6:12.

 

KEVON KANJONI JUOSTEN

 INTRO

Kuvassa on pienen ihmisen iso luomus, Caterpillar 6030 FS, paino 294000kg, pituus 9,2 metriä, leveys 5,8 metriä, korkeus 7,6 metriä ja telanleveys 1m. 

Kuinka kauan siltä kestäisi kaivaa yli neljäkymmentä kilometriä pitkä ja paikoin 80 metriä syvä kanjoni?

Ajoimme Janin kanssa matkailuautolla Nellimistä edellisenä iltana Sulaojalle ja kävimme hiekkaharjuilla veryttelemässä. Sulaoja on Kevon reitin eteläpiste Karigasniemen tien varressa. Seuraavana aamuna seitsemältä Kirsi porhalsi paikalle henkilöautolla ja kuljetti meidät Kenespahdalle Utsjoen tien varteen, Kevon reitin pohjoiseen pisteeseen. Kirsi heräsi viideltä ja tuli ajaneeksi päivän aikana reilut 500 kilometriä autoa pelkästään siksi, että yksi ukko ja yksi poikajulli pääsivät polkuilemaan. 

Muistetaan huomioida näitä meidän rakkaitamme tässä ultratouhun ohessa, he uhraavat aikaansa usein pyytettömästi, me ostimme Janin kanssa Kirsille kukkia kotiinpaluun kauppareissun yhteydessä.

TAUSTAA

Kevon reittiä mainostetaan Suomen vaativammaksi vaellusreitiksi. Olen vaeltanut Kevolla vuonna 2003 rinkan kanssa 150 km yhdeksässä päivässä. Yleensä reittiin suositellaan varattavaksi 4-5 päivää. En ota kantaa reitin vaatimustasoon vaelluksen näkökulmasta. Olen tehnyt pitkät tunturivaellukseni putkirinkkaa kantaen, enkä edelleenkään lakkaa ihmettelemästä sitä hirmuista tavaramäärää, mitä moni vaelluksella selässään kantaa. Esimerkki: vetoketjullinen umpilaavuni painaa 1,2 kg ja tunturisusi makuupussini hitusen yli 2 kiloa. Tästä voi päätellä, että pärjään alle 20 kilolla kaksi viikkoa.

Tavoite oli mennä Kevon reitti kevyesti kevyin varustein ja juosta mielekkäät paikat hiljaa. Koska olemme Janin kanssa täysin eri kokemuksella varustettuja, arvioimme yhdessä Janille sopivan etenemistahdin. Tavoite täyttyi, ja Jani, joka tätä ennen ei ollut liikkunut yhtämittaa yli 49 kilometriä eikä yli kuutta tuntia sai nyt uuden ulottuvuuden syventäessään liikuntaharrastustaan. Olimme liikkeellä 10 tuntia ja 49 minuuttia. Kokonaisaika taukoineen, valokuvauksineen ynnä muine chillailuineen oli 14 tuntia 43 minuuttia. Janin maagiselle prosessissa pysymiselle iso käsi ja hattu päästä!

Jos haluaa kilpailla ja vetää reitille kaikki saadakseen fanfaareja ja ihmettelyjä, suosittelen lähtemistä Sulaojalta. Näin voi vetää jalat altaan alun helpohkon hiekkaharjun ja sitä seuraavan kivisen tunturiylängön kautta putoukselle ja ontua siitä Kenespahdalle. Ellei loukkaa jalkojaan, huku tai putoa rotkoon, voi jäädä henkiin ja jatkaa reikäpäistä vaellustaan sekunttien maailmassa. Ai mitkä maisemat? Täh?

Joimme Kirsin kanssa termoskahvit Kenespahdalla ja valmistelimme itsemme reitille. Minä unohdin täysin parkkipaikalla tapaamamme ultrajuoksuseura Sisun ansioituneen kilpailukuuluttajan ja ultrajuoksijan nimen. Kiitos mukavasta juttuhetkestä ja jos luet tämän niin laita kommenttia. Olen pahoillani, tulenkohan vanhaksi, kun muisti alkaa pettää?

JUOKSU PÄHKINÄNKUORESSA

Homma alkaa puisilla portailla. Myöhemmin näitä riittää aina kyllästymiseen asti. Stuorra Bálddojávrin tulipaikalla meidät haastatteli ensimmäinen teltassayöpynyt aamukahvilla ollut naisporukka. Reitti juovattelee vaihtelevassa kivikossa toisen tulipaikan jälkeiselle näköalapaikalle. Vastapäätä Mádjjohskáidia näkee ensikerran kanjoniin ja sydän jättää pari lyöntiä väliin. Alhaalla kaukana laidunsi valkea poro - hyvä merkki!

 

 

Kun kahdeksan kilometriä on menty niin on kolmas tulipaikka ja kengät pestään ensi kerran kahlaamossa. Janin mielestä vesi oli saatanan kylmää. Minusta vain kylmää. Kaikissa kahlaamoissa on vaijerit.

 

Seuraavan kolmen kilometrin aikana Kevo niistää kulkijansa ylpeyden. Kaksi tulipaikkaa ja kallioon hakattuja teräsaskelmia, köysikaide ja luonnon kivisiä rappusia. Juokseminen, myös ultrajuokseminen, on lähes mahdotonta paikottain. Tässä kohtaa kohtasimme ikänaiset rinkkavaeltamassa. Saimme ihmettelyt osaksemme ja hyvän matkan toivotukset. Ihailla täytyy naisporukan sitkeyttä vivuta eteenpäin hirmuisine kantamuksineen.

Näköalapaikan jälkeen seuraavalle kahlaamolle on matkaa 9,5 kilometriä. Reitti nousee kanjonista ylös pudotakseen sinne takaisin. Suohpásjávrin jälkeen on kolmen kilometrin matkalla kaksi kahlaamoa ja hyvän näköisiä pahtoja riittää.

 

 

Tuli- ja telttapaikkojen jälkeen reitti nousee jälleen ylös kanjonista ja kohtaa ylängöllä Bodosroadjá- nimistä kumparetta ennen Guiville kääntyvän haaran. Risteyksen jälkeen pudotaan alas Fiellun putoukselle missä on kammi, kahlaamo, telttailupaikat ja järkyttävältä haiseva vessa.

 

Putouksen jälkeen on jyrkkä nousu ylös skaidille, joka hellii silmää. Ennen Suohpasoaivia on Kevon seinä. Yksi vaikuttavimmista paikoista koko kanjonissa. Vuonna 2003 lähtiessäni Sulaojalta näin tämän ensikerran ja näky oli edelleen yhtä vaikuttava. Rotkon edessä tuntee itsensä pieneksi.

 

Seinän jälkeen Ruktajärven autiotuvalle on matkaa 11,5 kilometriä. Verrattuna Norjan ja Käsivarren kivisiin ylänköihin tämä on osittain jotenkin helvetin vaikeaa kiveä. Meille sää kääntyi sateeksi. Liukkaus ei ollut ongelma vaan yksinomaan kivilaatu. Askel ei sopinut oikein mihinkään väliin. Kanjoni madaltui kulkusuunnassamme vasemmalla ja jätimme sille jäähyväiset.

Ruktajärvellä sytytimme otsavalot ja ohitimme tuvan etäältä, ei ollut mitään syytä poiketa. Yö kylmeni ja Luopmusjávrin harju alkoi nousta eteemme. Reitin juostavuus paranee tässä, mutta ei pimeässä. 

Sivuinfona mainittakoon, että Karigasniemen kyläyhdistyksen avoin kammi on hiukan Kevon reitiltä sivussa Luopmusjärven päässä. 2003 se oli täynnä tyhjiä Smirnovpulloja, mutta muuten siisti. Sielläkin voi odotella pelastusta, jos ei jaksa loppuun asti. 

Reitti on päivällä selvä, mutta yökäyttöön huonosti merkitty. Lisäksi huollon mönkijäura sotkee ja ennen harjua voi kokematon päätyä väärille urille.

Me jaksoimme loppuun asti. Mitenkään helpolla matka ei taittunut, mutta koska se helpolla taittuukaan näissä leikeissä? Saavuimme lämpimään matkailuautoon ennen puoltayötä. Oli suuri nautinto käydä lämpimässä suihkussa, laittaa kamat kuivumaan ja pasta, salaatti sekä kananugetit pöytään alkoholittoman oluen seuraksi.

Taakse jäi 58,76 kilometriä kaunista ruskaa, kauniita vanhoja puita, henkeäsalpaavia rinteitä, 1579 vertikaalista nousumetriä, vesiputous, tunturiylänköä, hankalaa pyöreää kiveä, portaita, neljä vaijerikahlaamoa, aurinkoa, tuulta, vesisadetta, kylmää pimeyttä ja väsymystä. 

Mutta etenkin lujittuvaa ystävyyttä ja onnistumisen riemua.

HUOLLOSTA

Söimme retkipastaa puolessavälissä. Sitä ennen oli syöty ruisleipää. Ennen pimeää keitimme pikakahvit ja söimme suklaata. Yksinkertaista evästystä helpotti alun Tailwind, matkalla geelit ja patukat. 

Vettä saa helposti reitin varrelta mutta osa siitä on paskaa, joten kannattaa miettiä mistä tankkaa. Legendat Lapin puhtaista vesistä voi osittain unohtaa. Jos puron pohja on soisen musta tai täynnä vihreää "mutua", hiutaletta, en suosittele.

 

KAMAT TOIMIVAT

Ylängöllä tuulee. Näillä reissuilla on aina käyttöä 10000 vesipilarin kuoritakille. Black Diamondin hanskat ovat hyvät mutta käteni palelivat hiukan liikaa lopussa, tämä johtuu syöpätaudin jättämistä hermoratavaurioista käsivarsissani. Normaalisti hanskalla pärjää plus neljästä miinus neljään. Lopussa päälläni oli kaksi takkia, alla Windbreaker ja päällä Columbia - vanha palelee. Janin Salomonin Bonatti Pro pelasi moitteetta. Bonatti taitaa olla tällä hetkellä parasta mitä rahalla saa takkirintamalla näihin leikkeihin. Minun listallani on Black Diamondin vastaavan hankinta, se on aavistuksen edullisempi Salomonia.

Hokan Ewo Speedgoat on elementissään Kevolla. Vaimennus riittää ja tavalliseen Speedgoattiin verrattuna päällinen kuivaa hieman nopeammin. Jani juoksi tavallisilla Speedgoateilla eikä kokenut ongelmia.

Vain täydellisesti ylimielinen lähtee juoksemaan Kevolle ilman sauvoja. Black Diamond Distance Carbonit toimivat ongelmitta ja ovat kevyet kantaa. Paljon sauvat säästävät jalkoja ja etenkin polvia.

SHELBYOUTDOOR

Oulun Shelbyoutdoor myy kivijalassa hyvälaatuisia kamoja poluille ja vuorille. Arvostan, että joku yrittäjä antaa mahdollisuuden nähdä kamat livenä. Kaikkea ei nettikaupasta saa selville. Hankin Camelbackin Ultrabeltin Shelbystä. Fiksu vyö, johon saa taakse pullon poikittain ja eteen puhelimen, plus sivuille muuta kamaa. Ultrabeltin käyttö jättää liiviin pelivaraa. Tällä reissulla keitin ja keittoastia sekä retkiruoka menivät juuri tästä syystä kivuttomasti liivin alimmaiseen takataskuun. Janilla oli toinen versio Salomonin liivistä ja sekin toimi moitteetta.

Huomioni: Camelbackin lötköt ovat huomattavasti Salomonin vastaavia miellyttävämpiä käyttää. Suuosa on paksumpi ja tippalukko fiksusti toteutettu. Myös materiaalissa on tukevuutta Salomonia enemmän.

KAMAT

Kengät Hoka Ewo Speedgoat

Sukat Lenz multisport ja varalla coolmax tyyppiset kesäsukat

Lyhyet elastaanikalsarit, ohuet juoksutrikoot ja niiden päällä shortsit

Niken paksumpi juoksupaita, alla Asicsin hihaton Inner Muscular Tee

Takit Halti Windbreaker taskutakki ja Columbian Omni-Tech kalvotakki

Pari buffahuivia, Nonamen tekninen pipo ja modattu (ventiloitu) puuvillainen kesähattu

Hanskat Black Diamond Mont Blanc

Salomonin 12 litran juoksuliivi ja kaksi salomonin lötköpulloa

Camelbackin Ultrabelt, jossa yksi Camelbackin oma lötköpullo

Sauvat Black Diamond Distance Carbon kovametallikärjillä

Primuksen pieni suoraan kaasupulloon ruuvattava titaanikeitin ja sille itse foliosta taiteltu tuulisuoja

100 grammainen neljän vuodenajan kaasupatruuna

Litrainen alumiinikeittoastia, kahva ja retkilusikka

Samsung Galaxy A51 puhelin, jossa panssarilasi ja läpinäkyvä suojakotelo.

Suprabeamin M6xt otsavalo

Fotokromaattiset aurinkolasit vahvuuksilla ja tavalliset kaksiteholasit

Laseihin keltainen, laseja kelluttava niskapanta

Paperikartta ja kompassi

Ensiapuun laastaria, ensiside, idealside, vahvaa urheiluteippiä, hakaneula ja haavanpuhdistustyyny

PURTAVAT

Alkuun Tailwindiä kolme valmista lötköpulloa

Geelejä, Cliff bar patukoita, NoMo vegaanisia suklaapatukoita

Foliossa eväsleipä, jossa kurkkumajoneesia, kalkkunaleikettä, juustoa, tomaattia.

Blå Bandin retkiruokapussi pastaa

Pikakahvia ja viisi sokeripalaa

 

Kevon reitin virallinen pituus on 63 kilometriä ilman Guivin lenkkiä. Meidän matkailuautomme ei ollut Sulaojan parkkipaikalla. Auto oli pysäköity reitin sivussa kulkevalle metsäautotielle muutaman kilometrin päähän maantiestä. Näin reilu 4 kilometriä "turistikierrätystä" jäi pois, sen verryttelimme edellisenä päivänä. 

OUTRO

Miksi menimme? Katsokaa alla olevaa kuvaa. On hetkiä kun aika pysähtyy - niitä hetkiä ei voi ostaa, ne täytyy yrittää kokea. Altistamalla itsensä ja omat kykynsä luonnon mahtaville voimille voi oikeanlaisella mielenlaadulla onnistua. Ei väkisin eikä rinta kaarella, vaan lupaa kysyen.

VIIKKO 36. 

Ma- Lepo

Ti- Ravistelua 5,17 km - 38 min. Janin kanssa Nellimissä.

Ke- Verryttelyä Sulaojalla Janin kanssa 5,95 km - 52 min.

To- Kevon reitti 58,76 km - 10 tuntia ja 14 minuuttia liikkeellä.

Pe - Su - Lepoa

Yhteensä 69,8 km - 12 tuntia ja 17 minuuttia.

---

Viitaten edelliseen postaukseen: harmaa ei ole hyvä väri. Käykäähän ulkoilemassa! 

HARMAA ON HYVÄ VÄRI?

 

 INTRO: Taustalla soi Georg Otsin laulamana Saarenmaan valssi. Ruoka on uunissa kypsymässä ja ulkona on kuusi astetta lämmintä puolipilvisessä Nellimin kylässä.

Nec Plus Ultra. Tästä ei edemmäs. Kotona Pohjoisessa.

   Mieli on syvän harmaa. Huolimatta siitä, että ystävä on tulossa kylään ja tiedossa on mukavaa yhteistä tekemistä - myös juoksua pohjoisen poluilla. Osasin odottaa tätä. Kausi on päättynyt, kilpailut on kilpailtu ja pitäisi levätä, mutta jokainen solu huutaa harjoitusta. Keho kaipaa pitkiä tuntikausien lenkkejä, vieroitusoireet ovat pahimmillaan.

   Minulle "kaikenkokeneelle", on ollut yllätys, että jostain syystä kunto ei ole laskenut. Olen viimeaikoina juossut erittäin kovaa lenkeillä verrattuna normaaleihin harjoitusvauhteihini enkä siitä huolimatta ole saanut puhkottua pohjaa rikki. 

   Toinen yllätys on ollut harmaan värin syvyys. Tuntuu siltä, että mitä pidemmälle mielensä kanssa pääsee ultrajuostessa, sitä vaikeampi on tarttua puuhasteluun eli tavalliseen elämään. Kuten polkuporinoiden jaksossa totesin, Kirsillä on tässä ratkaiseva rooli. Kirsin tapauksessa se ei ole rooli vaan hän tekee sen kaiken omana itsenään, pitää minut järjissään.

   Harmaa sävy johtuu ultrajuoksujen aikana koetuista vahvoista tunteista, joita en ole saavuttanut mitenkään muuten elämässäni. Muuta lääkettä ei ole kuin jatkaa juoksemista, ainakaan minä en ole pystynyt löytämään muuta. Juoksemattomuus, silloin kun juoksemaan kykenee, tuo mukanaan unettomuuden, viinan- ja makeanhimon, ummetuksen ja lukuisat säryt eripuolelle kehoa. Kehoni toimii näin. Uskon edelleen sinisilmäisesti teoriaani, että jos en jostain syystä pystyisi enää koskaan juoksemaan niin keksisin muuta terveellisempää tilalle.

   Harmaan keskellä olen seurannut Unkarin kuuden päivän juoksua ja ollut salaa onnellinen siitä, että en matkustanut syksyyn siirrettyyn kilpailuun. Facebookissa julkaistuissa kuvissa kenelläkään ei ole huollossa maskia ja huoltopöydällä ovat edelleen paperilautasilla kaikki tarjottavat yhdessä kasassa itse otettavissa. Myös sen edellisen juoksijan sormillaan sorkkimat tarjottavat. Kuvitelkaa: minua ennen juokseva on käynyt vessassa ja pessyt kätensä hätäisen huonosti. Hän ottaa lautaselta hilloleivän ja hipaisee käsillään viereistä leipää, jonka minä seuraavaksi otan. Mitä sitten? Sitten paska lentää - molemmista päistä.

   SwissPeaks- vuoriultraan osallistunut Ville Maksimainen kirjoitti Facebookissa upean kilpailuraportin sairaalavuoteelle päätyneestä 360 kilometrin vuoriultrastaan. Kilpailu jäi kesken kuumeen noustua 41 asteeseen. Aurinko oli aiheuttanut Villelle lämmönsäätelyongelman ja jalkapohjien syvistä kudosrakoista alkanut tulehdus käytti tilaisuuden hyväkseen. Raportin löytää Facebookista Villen omalta urheilijasivulta.

   Ville eteni 102 tuntia, 326 kilometriä ja 24500 nousumetriä. Maali jäi 38 kilometrin päähän.

   Kuriositeetti: siis 224 metriä nousua tunnissa 102 tunnin ajan! Keskimäärin 75 metriä nousua jokaiselle kilometrille! Ja alamäkeen kipeillä jaloilla, välillä vaijereiden ja ketjujen varassa, myös yöllä otsalampun valossa!

   Ville kysyi avoimesti tarinassaan, että voiko itseltään vaatia liikaa. Tottakai voi vaatia ja pitääkin vaatia, sanon minä. Rajoja ei löydä mitenkään muuten kuin rohkeuden kautta. Huomioitavaa on Villen omasta suorituksestaan löytämä virhe: univaje ja sen hallinta. Monipäiväjuoksuista itää nukkumattomuuden illuusio, mutta todellisuudessa univaje altistaa koko kehon isoille katastrofeille. Kilpailuihin ei mennä nukkumaan, mutta raja on nukkumattomuudella. Nukkumattomuus korostuu vuorilla ohuessa ilmassa ja vaikeissa sääolosuhteissa aivan toisella tavalla kuin esimerkiksi lyhyellä kierroksella toteutetulla kuuden päivän juoksussa, josta pääsee nukkumaan turvallisesti kymmenen metrin kävelyllä radalta poistuen. Nukkua kannattaa silloin kun yleensä nukkuu, eli yöllä. Luonnollisesti kaikki aika pois radalta on pois kilometreistä mutta sankaruutta ei ole itse itsensä pysyvästi vammauttaminen. Kokeneena ultraajana Villellekään näin ei käynyt, mutta on positiivista, että joku muukin kuin minä kirjoittaa kilpailuraporttinsa rehellisesti ultrajuoksumaailmassa. Kukaan meistä ei ole rikkoutumaton.

   Arvostan polku-ultraajia ja vuorijuoksijoita korkealle. Kuitenkin yksitoikkoisuuden sietämisessä poluilla on kyse hieman eri asiasta kuin tiellä tai radalla. Maisemia ei vuorilla tai polulla usein voi ihailla mikäli aikoo pysyä pystyssä tai jäädä henkiin.

   Villen tarina antaa teille perspektiiviä kun kerron, että olen aloittanut harjoitussuunnitelmien tekemisen kaudelle 2022. Riviäkään noista suunnitelmista ei koskaan päädy paperille. Nykyisen kokemukseni perusteella opettelen tuntemaan itseäni päivä päivältä paremmin harjoitellessani. Minulla on raaka hahmotelma määrästä ja tehosta, jota säädän harjoittelun käynnistyessä päiväkohtaisesti. Pystyn pitämään itseäni riittävän lujilla ilman papereiden lukujakin. Nousevaa kilometrimäärää kohti selkeitä kilpailullisia tavoitteita. Yksinkertaista? Ei ole. Eikä harmaata.

OUTRO: Taustalla soi Cheekin Ne tekee töitä sen eteen. Kirsi pyysi minua syömään. Tämä oli tälläkertaa tässä.

 Mutta: "Ne tekee töitä sen eteen, sitä kaikki haluaa..."

 

 

VIIKKO 34.

Ma- 8,02 km - 55 min.

Ti- "Lepo" Hiekan levitystä kottikärryillä.

Ke- 8,72 km - 56 min.

To- Lepo

Pe- Polkupyöräily 7,20 km - 26 min.

La- Janin kanssa saunalenkki palauttavaa 8,54 km - 1.07.

Su- 10,16 km - 1.09.

Yhteensä 35,4 km - 4:09.

 

SYYSKUUN SUMMAUS 278 km juoksua ajassa 35 tuntia ja 54 minuuttia.

 

VIIKKO 35.

Ma- Kävelyä 26 minuuttia.

Ti- Klobbskatissa tiellä 8,09 km - 46 min. Osa kovaa.

Ke- Sattasessa 12,03 km - 1.10. Osa kovaa.

To- Lepo

Pe- Kotona Arkivaaralle (Palo-Pyhävaara) 8,01 km - 1.05. Sauvat mukana. Palauttava voimaharjoitus.

La- Lepo

Su- Janin treenillä, sama kuin Pe. 8,01 km - 1.14.

Yhteensä 36,1 km - 4:16

 

EXTRA:

Alla kuvia matkailuautoilustamme erilaisista yöparkeista, leirintäalueita ei aina tarvita...

Klobbskatin kalasatamassa on yhdistetty hienosti vierasvenesataman palvelut matkailuautoilijoille, myös se kemiallisen wc:n tyhjennys.