AMPIAINEN

Pakkasta on viisitoista astetta. Olen juonut aamukahvin ja istun nyt tässä ja niistän. Taustalla soi Eva Dahlgrenin Vem tänder stjärnorna. Kun ajattelen taaksejääneitä 14 viikkoa niin silmiin kohoavat kyyneleet muustakin kuin nuhasta. Ultrajuoksun kanssa olen syvällä valottomilla poluilla juuri nyt, onneksi muu elämä on tasapainossa ja kantaa.
   Sanotaan että urheilijan keho reagoi ja antaa varoitusmerkkejä. Yksi varoitusmerkki on jatkuva sairastelu tai vammat. Minun tapauksessani omituista on, että tämä kaikki tapahtuu vaikka en ole harjoitellut lainkaan. Olen kyllä yrittänyt aloittaa mutta säännöllisesti minut on lyöty maan tasalle tai pikemminkin pakotettu sisälle makaamaan.
   Totuuden nimessä on tunnustettava, että tein 19.12. mökillä Paavalintupavaaralla ison virheen lumessa juosten. Otin tuolloin kehostani kaiken saatavissa olevan irti ja olin jaksamiseeni varsin tyytyväinen kun otetaan huomioon, että en ole perusharjoitellut Nivalan Puffin jälkeen lainkaan vaan olen liikkunut pelkästään liikkumisen ilosta.
   Miksi sitten tein tuon harjoituksen?
   Siinähän mietitte.
   Karun totuuden tunnustin Kirsille tässä menneellä viikolla: minun on pakko aloittaa tiiviimpi juoksuharjoittelu. Yksinkertaisesti siitä syystä, että en pysy muuten terveenä, en millään elämän osa-alueella. Tarvitsen liikuntaa ajattelun avuksi kirjoittamiseen sekä päivästä toiseen värien löytämiseen koko elämääni. Liikuntani ei aina tarvitse olla tavoitteellista, mutta mikään tavanomainen kuntoilu intensiteetiltään ei riitä minulle pidemmän päälle. Olen juossut enemmän tai vähemmän tavoitteellisesti jo 30 vuotta. Toleranssini ovat kaukana tavallisesta.
   Joulun jälkeen ystäväni Ari soitti Iisalmesta pitkästä aikaa. Kuten olen ennenkin kertonut taustallani on joukko ihmisiä, jotka pitävät minut järjissään ja Ari on yksi heistä. Ilman näitä ihmisiä en olisi koskaan päässyt ultrajuoksussa ja elämässäni näin pitkälle.
   Sattumalta tai muussa tarkoituksessa juuri ennenkuin Ari soitti olin yrittänyt tappaa ampiaista mutta olin kadottanut sen jonnekin. Arin soiton jälkeen löysin ampiaisen uudelleen ja lopetin sen kärsimykset. Ulkoa tuotujen polttopuiden sekaan talviunilleen ryöminyt ja sisällä lämpöön herännyt ampiainen oli pakko tappaa, ulkona pakkasessa se olisi kuollut kuitenkin heti ja tuskin olisi kyennyt vaipumaan uuteen horrokseen.
   Ari ja minä olemme rauhan miehiä, emme oikein välitä tappamisesta. Ari on uskonnollisten kysymyksieni mentori. Sen filosofiani viimeistely, millä kuuden päivän juoksussa mennään viimeisille rajoille asti ja etenkin miksi, on pitkälti Arin vastausten ansiota lukuisiin kysymyksiini, vaikka hän ei itse sitä ehkä usko.
   Ultrajuoksussani on pitkälle kysymys omana itsenäni olemisesta. Vastapainona äärimmilleen harjoitetulle jaksamiselle on äärimmäinen heikkous ja kyky myöntää rajallisuutensa. Tästä rajankäynnistä voima tulee ja vie kauas. Päivä vain ja hetki kerrallansa.

"Niin kuin päiväs, niin on voimas aina."  (virrestä 338)

   Vuosikaudet olen ollut avoimesti esimerkkinä kaikille niille, jotka ovat elämässään kohdanneet terveysmurheita, että vaikeankin sairauden jälkeen voi nousta tuhkasta ja sytyttää elämän liekin palamaan uudelleen. Koen sen minulle annettuna tehtävänä enkä itse päätä sitä milloin tehtävä on suoritettu. Sen näkee sitten, on aivan turha murehtia koska rinnallani kuljetaan - loppuun asti.
   Tajuatte nyt miksi minä en koskaan lopeta ultrajuoksua itse. Sisäinen pakko ajaa ulos harjoittelemaan. Myönnän avoimesti myös, että tunteet joita pitkien juoksujen aikana koen ovat korvaamattomia. Onnistuneen monipäiväjuoksun jälkeen aistit ovat auki kuukausikaupalla kaiken väsymyksenkin keskellä.
   Kuten ei ampiaisella, ei minullakaan ole vaihtoehtoja. On luvattu myrskyä. Myrsky tuo tullessaan uuden vuoden. Uusi harjoituspäiväkirja odottaa. Harjoittelussa armoa ei anneta mutta elämässään sille voi olla auki jokaisena annettuna päivänä.
   Pakkasta on edelleen viisitoista astetta. Suljen tietokoneen, pukeudun lämpimästi ja lähden kävelemään hitaasti hetkeksi. Jossain kaukana tulevaisuudessa häämöttää aika - aika juosta kauas.

Viikot 51. -52.

Ma- Hiihto 10,3 km perinteistä ladulla - 1.07.
Ti- Lepo
Ke- 6 km juoksua lumessa Paavalintupavaaralla maksimilla läkähtymiseen asti aina uudelleen ja uudelleen - 56.05.
To-Lepo
Pe- 2 km sauvakävelyä lähellä mökkiä lumisessa metsässä ja lompolon rantajäällä.
La- Juoksua kotona Nellimintiellä 8 km - 0.54. Hyvää ja tervettä juoksua.
Su- Lepo

juoksua 14,1 km - 1:50

Ma- Jouluaaton lumikenkäily Kirsin kanssa joella ja Paavalintupavaaralla 3,3 km - 1.00.
Ti- Lepo
Ke-Su- Sairas, vilustunut, eri tauti kuin marraskuun lopussa, tämä ei ole virus vaan "normaalin" tuntuinen flunssa. Ei aaltoilevaa huonoa oloa. 

juoksua 0 km

Kuvat yllä mökkikairasta, jäätyneellä joella ei ole nimeä mutta se on Kontosjoen jatkumo Vuohenmääkimälompolon perässä ennen Talvitupalompoloa.
Kuvat alla joulumme paluuliikenteestä Kivijärven edesmenneen erämaakirkon tienoilla.

 

  
Viimeikoina luettuina :

Jo Nesbo / Macbeth
Jens Lapidus / Ainakin äiti yritti (Lyhyitä novelleja)
Kjell Westö / Älä käy yöhön yksin
Stefan Spjut / Susi ( Lukekaa ihmeessä tämä on erilainen kirja!)
Nick Carter-sarja numero 187 vuodelta 1987, Haukan veri
KelkkalehtiMk, numero 5
Raamatusta Jesajaa

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE TEILLE, JA POLUILLE JOITA KULJETTE !

Lopuksi muutama kuva siitä Paavalintupavaaran harjoituksesta niille, jotka eivät katso Stravan- tai Instagram- kuviani. Sydän löi ylämäessä maksimit 155 lyöntiä, silloin kun en läkähtynyt - kuvat antavat kalpeaa aavistusta olosuhteista. Mitään ihmeellistähän tuossa ei minun mittapuullani ollut, luntakin oli vain puolisääreen vaaran laella.

"Annat vain kaiken."

 

SYNTYMÄPÄIVÄ

kolme-kivestä- blogi kiittää lukijoitaan kuluneesta vuodesta, oikein rauhallista joulua ja elämänmyönteistä uutta vuotta 2019 teille kaikille!

Kuvat kertovat oman jouluni maisemista. Joki on piiloutunut virtaamaan jäisen kannen alle ja luonto on tehnyt koristeet valmiiksi, joten on aika hiljentyä viettämään syntymäpäivää.

                                                         Kuuletteko hiljaisuuden ?

 

OSTETAAN/VAIHDETAAN - EI MYYDÄ

Halutaan ostaa hyvässä peruskunnossa oleva vasen jalka.
Mitat: Kullintyvestä kantapäähän pituus reipas 85 cm, reisi (paksuus) 64 cm ja pohje 43 cm (paksuus).
Jalkaterä 46 numerolla, viisi varvasta, kynsillä ei niin väliä; ne lähtevät kuitenkin.
Hajuton tai ainakin pesty.
Jos hieman lyhyempi malli niin ei väliä, on sitä ennenkin onnuttu.

Vaihdossa tarjotaan reipas 75000 kilometriä juostu ja siihen päälle kävelty, vaellettu, hiihdetty, lumikenkäilty, pyöräilty yms. polvillaankin nussittu vasen jalka ylläolevin mitoin.
Vuosimalli 1964, valkoinen, heteromies.
Viisi varvasta ja kynnet kohtuulliset huomioiden ultrajuoksu.
Usein pesty.
Kunto välttävä. Pientä laittoa.

Ystävälliset vastaukset tämän blogin kautta.



VIIKKO 50. "HARJOITTELUNI"

Ma- Lepo
Ti- Juoksua tiellä 15,3 km - 1.44.
Ke- Hiihto 4 km - 33,15.  Juoksu 6 km - 41,27.
To- Kävelyä Kirsin kanssa 4,8 km metsässä - 1.05. Juoksu metsässä 8 km - 58.24.
Pe- Lepo
La- Juoksua tiellä 10,1 km - 1.03.
Su- Juoksua tiellä 10 km - 1.07.

Yhteensä juoksua 49,5 km - 5:34, muuta en laske.

Nöyräksi vetää, vaikka ei sen nöyryyden kanssa ennenkään ole ollut vaikeuksia näinä vaikeampina aikoina.

RAKAS HARJOITUSPÄIVÄKIRJANI

Rakas harjoituspäiväkirjani kestä vielä hetki. Sinussa on enää 22 tyhjää päivää jäljellä ja koskematon seuraajasi odottaa jo malttamattomana että kirjoitan sen kanteen teeman ja päällystän sen kontaktimuovilla. Pääset lepoon melkein kolmenkymmenen muun kaltaisesi kanssa.
   Ennenkuin päästän sinut eläkkeelle haluan kiittää sinua. Olet nähnyt kanssani aikaa kohta vuoden verran, olet kulkenut mukanani kotimaan lisäksi Norjassa, Virossa, Liettuassa, Latviassa, Puolassa, Slovakiassa, Tsekissä ja Unkarissa. Lehdillesi on kirjattu kuuden vuorokauden juoksun uusi ennätykseni, Nivalan Puffin raatelevat kaksi kierrosta, paljon kilometrejä mutta myös muuta.
   Lehdiltäsi voi lukea kovista pakkasista, kuumista helteistä, ihmisten nimi- ja syntymäpäivistä kuin myös omista töistä tai niiden puutteesta. On kirjattu ylös juoksun helppoutta yhtälailla kuin vaikeuttakin. Lisäksi on kävelty, polkupyöräilty ja hiihdetty. Levättykin on. Pakosta niinkuin myös mielellään.
   Sairauttakin on muistiin merkitty. Kaksi flunssaa, akillesjännekipua ja pohjekipuja kramppeineen. Vatsakipua ja oksettavaa oloa, kilpaillessakin. Lohjenneita hampaita, irronneita kynsiä. Kipuja kaikenlaisia. Palelua 30 asteen pakkasessa kuin myös hirvittävää koko kehon lämmön nousua Unkarin kilpailussa. 
   On väsytty ja siinä sivussa on näköjään vituttanutkin. On oltu lopettamassa koko touhua mutta aina palattu ja juostu, juostu kaksi kertaa päivässä tai juostu päivästä toiseen kuuliaisesti muuten vaan. Ja sitten taas juostu. On juostu myös väkisin, sairaana ja kipulääkkeillä. On annettu kaikki ja jälkikäteen todettu, että "vittu ei pysty enempää".
   Kannessasi lukee mustalla tussilla kirjoitettuna "Still want more?" Vieläkö haluat lisää? Esitin tuon kysymyksen vuoden alussa kun otin sinut käyttöön. Tammikuusi 2018 alalaidassa lukee 570 kilometriä ja 64 tuntia. Edeltäjäsi joulukuussa 551 km ja 60 tuntia. Jäät nyt tappiolle edeltäjästäsi Joulukuun osalta mutta kokonaiskilometreissä voitat selvästi. Tiedän sen nyt jo vaikka vuosi on kesken ja viime aikoina on ollut vaikeaa.
   Olen pahoillani tyhjäksi jääneistä riveistä. Lokakuun 105 kilometristä ja vielä enemmän marraskuun 60 kilometristä mutta voin lohduttaa, että edeltäjilläsi on ollut usein huomattavasti vaikeampaakin. Vain sinä ja Kirsi tiedätte kuinka paljon tämä kaikki vaatii vuodesta toiseen kaiken muun ohessa ja etenkin ilman sitä muuta.  Joskus on lupa olla heikko ollakseen sitten joskus taas vahvempi.
  Saatat olla utelias mitä seuraajasi kanteen kirjoitan. Hiukan olen vielä kahden vaiheilla mutta vastaus kannessasi olevaan kysymykseen on ilman muuta yes, kyllä tahdon. Kiitos kaikesta jo nyt, yritän parhaani että vuoden viimeisillä täytetyillä riveilläsi kuin myös koko sisällölläsi voisit osoittaa saman minkä kaikki edeltäjäsi :

   -Minä en luovuta koskaan mutta voin joskus antaa hieman periksi.

VIIKON 49. HARJOITTELU

Ma- Sauvakävelyä jäisessä maastossa Palo-Pyhävaaran huipulle 8 km - 1.24.
Ti- Juosten Palo-Pyhävaaralle 8 km - 1.08.
Ke- Lepo
To- Perinteisen hiihto uudella lumella ilman latua 6 km- 54.33.
Pe- Juoksua VV 10,1 km - 1.04.(vauhdinvaihtelua) Osittain hevosen kanssa. (Kylässämme on piensuomenhevonen.)
La- Hiihto 8,3 km - 1.09. Metsässä ilman latua ja erilaisilla urilla, kovin vähän on lunta hiihdettäväksi.
       Hiihdon jälkeen juoksua 5 km - 35.51. Keltaista räkää.
Su- Juoksua tiellä lumipöperössä 17 km - 2.04.

Juoksua yhteensä 40,1 km - 4:52, muuta en laske.

Itsetekemäni leipä pitää tiellä.

Pasin leipä

Noin 5 dl vettä, maitoa, piimää, jogurttia tai näiden seosta
1 pussi kuivahiivaa
2 tl suolaa
4 tl sokeria tai hunajaa, siirappikin käy
Puoli desiä rypsiöljyä mutta mieluummin voita tai margariinia kolme senttiä paketista ainakin.
Desi leseitä
Pari desiä ruisjauhoa
Pari desiä sämpyläjauhoja
Desi ohrajauhoja
Noin 3-5 desiä vehnäjauhoja vaivaamiseen, riippuu vaivaajasta ja nesteen määrästä.

Eli neste kädenlämpöiseksi ja siihen hyvin sekaisin hiiva, suola, sokeri ja rasva. Sitten muut jauhot paitsi vehnäjauhot. Lopuksi vaivaa vehnäjauhot taikinaan parissa erässä, vaivaa ainakin 10m minuuttia. Jos teet tämän kahteen voideltuun peltivuokaan niin jätä taikina löysemmäksi. Kohota taikinaa kulhossa puoli tuntia lämpimässä liinalla peitettynä. Leivo leivät ja kohota vielä ainakin 10 minuuttia liinan alla pellillä. Pistele haarukalla ja voitele vedellä. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Jos teet leivän vuokaan niin vaivaamisen jälkeen siirrä taikina voideltuihin vuokiin ja kohota liinan alla 40 minuuttia ja paista sitten 200 asteessa 50 minuuttia tai hieman vähemmän.

Tarjoiluehdotus : leikkaa kolmioiksi, voitele voilla ja laita päälle reilusti Allerum juustoa tai Norjalaista ruskeaa juustoa.

JOKAISENA PÄIVÄNÄ

Pakkanen on laskenut seitsemään miinusasteeseen. Kello lähentelee aamupäiväkymmentä ja pimeydestä nousee ujo kaamoksen sininen hämärä, lumisen erämaan puunlatvojen yllä palaa keltainen kajo muistutuksena auringosta, joka esiintyy Nellimissä seuraavan kerran tammikuun kymmenes vuonna kaksituhattayhdeksäntoista. Pihalla palaa pari lyhtyä öljykynttilöineen ja kuistin pilariin kiinnitetty Suomen lippu on kuurassa.

   Suomessa on ollut aika, jolloin itsenäisyyspäivänä käytiin kävelemässä kylillä ja kaupungeilla katselemassa kenen ikkunassa ei ollut kynttilää palamassa. Näin tiedettiin kuka oli kommunisti. On ollut aika, jolloin "ryssittelystä" saattoi joutua valtiollisen poliisin pidättämäksi. Eilen Helsingissä poliisi takavarikoi hakaristiliput mielenosoittajilta. Elämme sananvapauden ja kokoontumisvapauden aikaa. Saamme itse määritellä tekemisemme vapaassa, itsenäisessä kotimaassa vuonna kaksituhattakahdeksantoista.

   Toivottavasti.

   Mikään uutinen tai historia ei milloinkaan ole täysin puolueeton, eikä milloinkaan löydetä yhtä yhteistä tulevaisuuteen ulottuvaa ajattelutapaa, saati tapaa toimia yhdessä jonkin yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Aina joku sooloilee. Ja hyvä niin.
   Uutisia ja niiden kommentteja lukiessa tulee väistämättä mieleen, että suomalaisten sivistystaso on laskemaan päin. Sumeilematta sekotetaan termistö ja asiat otetaan irti historiallisista sisällöistään palvelemaan omia tarkoitusperiä ja nimenomaan tässä ajassa. Mennytta aikaa ei voi arvioida pelkästään tästä ajasta käsin. On ymmärrettävä historiaa ja sitäkin varauksin, sillä kirjoitettuna historiakin on aina jotakin tai jonkun yhtä totuutta.
   Otan esimerkiksi hakaristin, joka sinällään on onnea tuottava symboli. Kansallissosialistit ottivat sen käyttöön Saksan kansallislipussa vuosina 1935 - 1945. Kansallissosialistit olivat totalitarismin, eli yhteiskunnassa valtion vallan ulottamisen kaikille aloille, kannattajia.
   "Paremmilla ihmisillä on oikeus hallita heikompaa ainesta."
   On aivan sama mitä väriä tunnustaa, jos ajattelee noin. Ja noin ajattelevat useimmat poliittiset päättäjämme ajaessaan pelkästään omia etujaan. He vain verhoavat tarkoitusperänsä sananhelinään "kansan asialla olemisesta" tai "yhteisen hyvän nimissä toimimisesta".
   Hakaristilippua eilen Suomen itsenäisyyspäivänä heiluttelevat tuskin ovat tulleet ajatelleeksi, että alkuperäisen natsi-ideologian mukaan he itse olisivat saattaneet joutua kaasukammioon ensimmäisinä, totalitarismissa kun ei sallita mielenilmauksia, ei minkäänlaisia.

   Yhtä totuutta ei ole itsenäisyydessäkään. Emme milloinkaan voi saavuttaa ihanneyhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi hyvä olla koska jokaisen on omassa elämässään löydettävä hyvä olo itselleen omin voimin. Ei ole olemassa yhteistä hyvää oloa vaikka kuinka pappa ja runotyttö juhlissaan julistavat, että kaveria ei jätetä. Pakkohan ne on jättää. Kuka helvetti kaikkia paskahousuja jaksaa iankaiken raahata mukanaan. Väsyyhän siinä. Ja rahatkin menevät.

   Elämänmyönteiseen ihmiskäsitykseen kuuluu omasta ympäristöstä huolehtiminen. Näinollen ei tarvitse miettiä voidaanko ilmastoon vaikuttaa. On luonnollista, että ei sotketa ja pyritään kohti puhtaampaa teknologiaa. Aivan samoin ihmisten kanssa. Jos joku matkasi varrella tarvitsee apua niin annat sitä, mutta kaikkia et voi pelastaa vaikka kuinka yrittäisit.
   Jokaisena päivänä olen kiitollinen molemmille isoisilleni. Toinen oli Kollaalla ja toinen Summassa. Jokaisena päivänä toteutan heidän ajattelutapaansa : ajattelen itse ja yritän pysyä hengissä. Tällä pääsen jo pitkälle - tapahtui ympärillä sitten mitä tahansa.

VAIKEAT AJAT

Ajattelin ensin olla kirjoittamatta lainkaan mutta elän kuten opetan.

   Elämässäni juoksu on ollut seuranani noin 30 vuotta, riippuen laskutavasta. Juoksun kuten elämänkin kanssa on eletty korvaamattomia hetkiä ja sitten myös niitä vaikeita aikoja kuten parhaillaan.
   Juokseminen on minulle tapa liikkua ja mielellään ulkona luonnossa. Juoksemisen tarkoitus on päästä täydelliseen tyhjyyteen itsensä kanssa, tilaan jossa on vain juoksu ja minä. Juokseminen on osa identiteettiäni ja osa luontosuhdettani. Kykenen nykyisin olemaan helposti juoksematta pitkiäkin aikoja. En kuitenkaan erityisemmin pyri olemaan juoksematta, ellei huono terveystilanne sitä vaadi.
   Viime viikkoina nimenomaan terveys on pakottanut pysähtymään. Tämän vuoden kahden ultrakilpailun jälkeen pidin normaalin rospuuttoajan tauon ja lähdin sitten normaalisti liikkumaan vailla harjoitustavoitteita. Ensin revähdytin vasemman pohkeen ja sen jälkeen oikean kahdesti. Tarkemmissa itsetutkimuksissa selvisi, että vasemman fibulan yläosan jänteet ja kalvot olivat suoraan sanottuna katastrofaalisen kireät. Saatatte kysyä, että enkö huomannut sitä tauon aikana tai aiemmin. Vastaan, että olen juossut Suomen halki, kivunsietoni ja keskittyminen kipuun juostessa ei ole normaalin ihmisen tasolla vaan olen etääntynyt normaalista tässä asiassa jo vuosia sitten. En ole siitä ylpeä.
   Pohkeiden tilaa pahensivat kotitontin metsätyöt turvasaappaissa ja lopulta kun sain tilanteen hallintaan viime viikolla itsehieronnan, venyttelyjen ja lääkityksen (burana ja mobilat) avulla niin sitten tuli flunssa. Kuumeettomassa virusperäisessä räkätaudissa, johon kohdallani liittyvät aina kurkkukipu ja päänsäryt, menetän toimintakykyni kokonaan. Sairastun näihin erittäin harvoin mutta sitäkin perusteellisemmin.
   Kirjoittaessani tätä sunnuntain myöhäisillassa olen tänään käynyt kävelemässä kaksi eri kertaa Kirsin kanssa. Ensimmäiset ulkoilut sitten viime lauantain. Toivo tervehtymisestä ja etenkin liikkeellelähdöstä on herännyt, mutta hyvin pieni, toistaiseksi.

   Sisälläolo sairastaessa ei ole ongelma. Saan ajan kulumaan mainiosti eikä kovin kipeänä jaksakaan paljon muuta kuin perusasiat, mutta minua ei ole tehty sisätiloihin. Maailmani on sisätiloissa keinotekoinen. Kuulun niihin ihmisiin joiden on saatava tuntea sade ja viima kasvoillaan. Saatava tuntea metsän tuoksu ja kuulla sen äänet, riippumatta vuodenajasta. Juostessani luonnossa olen jo vuosikausia koskettanut puita, kiviä ja maata ohimennessäni. Luonnossa olen aina tuntenut olevani elossa ja etenkin osana luontoa.

   En tule paremmaksi ihmiseksi lisäämällä kauramaitoa kahviini tai lopettamalla lihansyöntiä. Minun ideaaliyhteiskunnassani kalastetaan ja syödään kalaa. Minun elämääni kuuluu avotuli ja puun polttaminen tulipesässä. Sensijaan kaikki perheemme jätteet kierrätetään asianmukaisesti emmekä osta mitään turhaan. Emme aja autollakaan turhaan paitsi matkustaessamme matkailuautolla.
   Tulen paremmaksi ihmiseksi olemalla osa luontoa, elämällä luonnon keskellä luonnollisesti. Tästä syntyy luonnollinen kunnioitus elävää ympäristöämme kohtaan. Valitettavasti tästä syntyy myös ymmärrys siihen mikä maapalloa oikein vaivaa. Vastaus on yksinkertainen: ihmiset, me kaikki.
   Eläminen pääosin sisällä ja valitettavasti myös eläminen jatkuvasti kaupungeissa etäännyttää ihmisen luonnosta ja vääristää ajattelua. Espanjasta tuodulle rescue koiralle järjestetään vaikean eroahdistuksen hoitamiseksi ensin seuraa 24/7 ja sitten mielialalääkkeet. Mielialalääkkeet eläimelle? Julkista keskustelua siitä mitä hirvi ajattelee. Onko kivaa olla hirvi? Käykää kysymässä.

   Vaikeita aikoja? 
   Saatte syyttää niistä itseänne. 
   Lopettakaa uutisten seuranta. 
   Sulkekaa näytöt. 
   Menkää ulos.

   Ole sinä siellä Lapin korvessa yksinäsi ulkona ihan hiljaa vaan!

   Ivalon lentoasema, viikonlopun 48. lennot

   Saapuvat:                                              
                                                                     
   Barchelona                                           
   Helsinki                                                 
   Lontoo Gatwick                                     
   Birmingham                                          
   Lontoo Standstedt                               
   Liverpool                                               
   Manchester                                           
  
   Lähtevät:

   Luxemburg
   Helsinki
   Lontoo Gatwick
   Birmingham
   Exeter
   Belfast
   Manchester

   -Kiitos mielellään.


VIIKKO 48. ei harjoittelua, flunssa, vain pari kävelylenkkiä tänään.

MARRASKUUN SUMMAUS: 60 km - 8:00.

Olen viimeksi juossut näin vähän kuukaudessa syksyllä 2016.

   En syytä itseäni.
   Lopetan uutisten seurannan.
   Suljen näytöt.
   Menen ulos.

   -Aah!