CINCLUS

Katselimme Kirsin kanssa mustanruskeaa ja lyhytpyrstöistä lintua rantakivillä Nellimin joen suulla. Rinnan valkea laikku erottui selvästi yhä lyhenevässä Pohjoisen päivänvalossa. Koskikara sukeltelee vesihyönteisiä, äyriäisiä, nilviäisiä ja kalanpoikasia ravinnokseen pakkasesta välittämättä. Lintu jopa kääntelee pienempiä pohjakiviä saaliin toivossa. 
   Koskikara on Norjan kansallislintu, mitä voidaan pitää selviönä vuonojen, mutta etenkin tuhansien kuohuvien koskien maassa. Virossa linnun "vesipapp" nimi kuvaa sitä osuvasti. Aivan kuten papin valkeat liperit leuan alla.
   Cinclus Cinclus on koskikaran tieteellinen nimi ja cinclus tarkoittaa pyhää. Mitä lienee Carl von Linné ajatellut lintua nimetessään vuonna 1758, mikä luontokokemus on vaikuttanut häneen niin voimakkaasti, että pieni varpuslintu on saanut noin juhlavan nimen.

   Koko luonto on pyhä minulle. Mennessäni luontoon menen kirkkoon. Pyhää luontoa voi myös verottaa särpimekseen mikäli sen tekee oikein ja elämää kunnioittaen. Monelle kaupunkilaiselle luonto voi olla vieras ja pelottava. Nellimiin saapuville aasialaisturisteille on järisyttävä kokemus istua hiljaisuudessa tulilla keskellä ei mitään. Ei hajavaloa, ei ääniä, eikä mitään muutakaan keinotekoista kohinaa. Jo pelkkä kylmän ilman sisäänvetäminen keuhkojen täydeltä voi saastepilvessä hengittämään tottuneelle olla tajuntaa laajentavaa.
   Lataan mieleni luonnossa ja unohdan turhan kohinan. Mediassa on tätänykyä monenlaista kohinaa vailla alkukantaisintakaan pyhyyttä tai edes aitoutta. Ihmiskunta sairastaa joukolla eikä löydä alustoiltaan "peukku alas" näppäintä. 
   Esimerkkeinä viimeikoina Helsingin poliisilaitokselle tehdyt lukuisat tutkintapyynnöt vanhoista television sketsisarjoista, Irakin puolustusministerin nostamat sosiaalituet Ruotsista tai jokin muu täysin käsittämätön ihmisen toiminta.
   Eniten olen huolissani sananvapauden jatkuvasta rajoittamisesta. Jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä kuin myös mielipiteidensä esittämiseen ilman että joutuu jatkuvasti varomaan mitä siitä seuraa. Juuri tällä hetkellä on menossa jonkinlainen ylisensitiivisyyden par exellence. Tällä tarkoitan mediassa jatkuvaa sanomisen rajojen testausta saati ylilyönneistä kärpäsestä härkäseksi kohisemista.
   Itsensä kanssa tasapainossa oleva ihminen osaa käyttäytyä toisten ihmisten kanssa myös silloin kun arvot eivät kohtaa. Peräänkuulutan edelleen elämään hiukan kestävyyttä ja arkijärkeä. Jos ei tiedä mistä tasapainoa voisi löytää elämäänsä, niin sulkemalla sosiaalisen median ja lähtemällä ulos luontoon voi päästä jo alkuun.
   Pidemmälle päästessään löytää tien arkipäivän pyhyyteen ja kaikki turha kohina vaimenee. Oman itsen keskeneräisyyteen törmääminen voi olla pelottava kokemus ensin, mutta pikkuhiljaa mieli avautuu ja yksilö alkaa kokea ja ymmärtää aitoa. Hyvässä elämässä jatkuvan oman keskeneräisyytensä hyväksyy.

   Seurattuamme koskikaraa aikamme lähdimme kävelemään Kitisijäniemen tielle. Viimepäivinä on suojannut ja lumi pyöränurien kohdilta sopivasti notkahtanut. Joku oli ajanut kelkalla pätkän ja joku toinen hiihtänyt kelkanjäljessä vähän pidemmälle. Puut olivat pudottaneet kauniin valkoiset viittansa ja törröttivät alastomina pilvisen taivaan alla.
   Kuljimme puhumattomina ja pysähdyimme katsomaan koivussa syövää pelotonta pyytä. Edellisenä päivänä näitä palleroita oli keikkunut kotipihassa iso joukko. Jäljet loppuivat ja kahlasimme alas vuonon rantaan. Ison Inarin hiekkaisella rantatörmällä mökkirantojen männyt keikkuivat melkein tyhjän päällä ja moniharsoiset juuret kiemurtelivat rantahiedan ja jään rajaan asti.
   Syvälahden kautta nousimme Nuoran-Pekan tielle ja palasimme Nellimin tielle uuden sillan päähän. Matkalla tapasimme Kirsin työkaverin ja ystävämme Minnan ulkoiluttamassa Riesua. Riesu on yksi parhaista koskaan kuulemistani koirannimistä. Koskikara hyppeli edelleen virran alakivillä.
   Kotitielle kääntyessämme Kirsi otti minua kädestä kiinni. Olemme asuneet täällä Pohjoisessa jo kolme täyttä vuotta täyttä elämää, neljäs alkoi juuri. Kotipihaan kävellessäni tajusin yhtäkkiä, että minun on elettävä keskeneräisyydessäni, juostava siinä ja kirjoitettava siitä. Maailma on valmis mutta minä en - vielä.

   
VIIKKO 47. HARJOITTELUNI

Ma- Ahvenjärven lenkki, tietä ja kelkkauraa - 16,5 km - 1.53.
Ti- Lepo
Ke- Tiellä 10 km - 1.08.
To- Virtaniemen lenkki tiellä 16,3 km - 1.44.
Pe- 19 km - 2.11. Hellin ihana, lenkillä ollaan polulla, jäällä, kelkkauralla, uralla ja tiellä.
La- 11,3 km - 1.20. Hellin ihana lyhyt.
Su- Kävelyä lumessa ja lumessa jäällä Kirsin kanssa 4,5 km - 1.14.
      Perinteisen hiihto ladulla 6 km - 35.10.

Juoksua 73,3 km - 8:18 ja muuta palauttavaa päälle.

MIETTEITÄ TUNTEMUKSISTA

16.11. tehdyn 32 kilometrin lenkin jälkeen en ole palautunut oikein mistään, en levolla enkä aktiivisella muulla liikunnalla saati muun mielekkään tekemisen kautta. Tänään 24.11. kevyen viikon jälkeen olo on lievästi kohentunut, taakse tässä kuussa on jäänyt 353 kilometriä juoksua eli kokonaismäärä noussee tässä kuussa yli 400, joka on enemmän kuin viime kuussa.
   Lokakuun 10. päivästä alkanut lepopäivätön liikuntaputki katkesi vasta 14.11. pneumoniarokotuksen lepopäivään. Liikaa en ole harjoitellut mutta Suomen halkijuoksu (1622 kilometriä vajaassa kuukaudessa) aikanaan opetti tunnistamaan kehon ja mielen hälytysmerkkejä kun raja lähenee. Askel taaksepäin siis. Osaltaan tavoitteen siirtyminen eteenpäin, EMUsta KURFiin, vaikuttaa myös tämän hetken harjoitteluun. 
   Mielessä kummittelee myös uran (kilpailu-ura) lopettaminen. Luonnossaliikkuminen kesä- ja talvikalastuksineen, metsästys ja eräelämä sekä retkeily monissa muodoissaan eri vuodenaikoina houkuttelee vuosi vuodelta enemmän. Edellämainittuuun elämäntapaan kuuluu olennaisena osana liikunta jaloin, suksin ja lumikengin. Liikunnan mittaamattomuus ja osittainen jakamattomuus houkuttelee myös. Aikansa kutakin.

   Miten niin aikansa kutakin? Yli 30 vuotta kestävyysjuoksua kohta 80000 kilometriä ja retkeilyt päälle, repikää siitä vastauksenne.

---

Ote tekeillä olevasta tarinakokoelmasta, jonka työnimi on etelästä Nellimiin:

Juostessani kapeaa uraa pitkin puussa oli ensin risainen paita, ja hetken kuluttua mutkassa kolhuinen emalimuki. Jatkoin edelleen hiljaisuudessa ja lopuksi, ennen järvelle tuloa, oksanhangassa riippui emalipotta.
   Paita, muki ja potta. Kaikki tarpeellinen yhden ihmisen elämään, ajattelin. Niistin nenää ja suuntasin vanhan asuinkentän poikki jäälle, jossa kolme poroa töllistelivät outoa tulijaa.

Lukemista odottavan aika on pitkä - sama pitkä aika on myös sitä kirjoittavan.

---

EMUSTA KURFFIIN JA MUITA KÄÄNTEITÄ

   Tarinassa suomalainen, amerikkalainen ja saksalainen tapaavat elefantin. Tarinassa ei ole oleellista mitä amerikkalainen ja saksalainen miettivät elefantista. Oleellista on, että suomalainen alkaa heti miettiä mitä elefantti hänestä ja kaikista muista suomalaisista ajattelee.

   Kesän loppuessa sain sähköpostia Unkarista. HUR (Hungarian Ultrarun Ring?) ilmoitti järjestävänsä EMU 6-days kilpailuna tunnetun kuuden päivän juoksun. Mainintana oli, että vanhat järjestäjät, uusi nimi. Uuden kotisivun kautta ilmottauduin kilpailuun saamatta sen kummempaa vastausta. Uudella kotisivulla pyöri banderolli jossa vakuutettiin pian jonkin mielenkiintoisen ilmestyvän näkyviin. Vanha EMU 6-days kotisivu ei toiminut, tai sitä ei ainakaan päivitetty.
   Muutaman kuukauden päästä tuli sähköposti, että HUR vetäytyy kilpailun järjestämisestä mutta EMU järjestää. Horvath Jeno, tunnettu EMU:n järjestäjä aiemmilta vuosilta, vakuutti ilmottautumisten siirtyvän EMU:n järjestelmään suoraan. Tässä toisessa sähköpostissa annettiin linkki kilpailun kotisivulle, se oli vanhan jo vuosia pyörineen sivun linkki, kotisivu ei toiminut vieläkään.
   Äskettäin tuli kolmas sähköposti, täysin tuntemattomalta henkilöltä. Tähän sähköpostiin oli liitetty useita pdf-tiedostoja. Kilpailun säännöt, yleistä asiaa kilpailusta, kilpailun osallistumismaksutaulukko, tilinumero ja ilmottautumiskaavake. 
   Sähköpostissa pyydettiin huolellisesti täyttämään ilmottautumislomake, kirjoittamaan lyhyt esittely, yksi A-4 itsestä, sekä liittämään mukaan omakuva ilman aurinkolaseja, koska paikallisen sanonnan mukaan silmät ovat sielun peili.
   Kolmanteen sähköpostiin liitettyjen sääntöjen perusteella joutuisin maksamaan itsestäni 400 euroa sekä myös 400 euroa Kirsistä, koska uusien sääntöjen mukaan eristetyllä kilpailualueella ei saa oleskella ilman asianmukaista identifikaatiokorttia. Koska olimme ajatelleet tekevämme matkan matkailuautolla, joutuisin maksamaan ko. autosta myös leirintäaluemaksun kilpailun ajalta. Auton saisimme pysäköidä suomalaisten huoltomökin läheisyyteen mutta sitä ei saisi käyttää asumiseen kilpailun aikana. Lisäksi huoltaja saisi tavata urheilijaa vain tietyllä, vasta kilpailukokouksessa kerrotulla huoltoalueella.
   Ymmärrän kaiken mutta rajansa on kaikella ymmärtämälläni. Koska kilpailun kotisivu ei vieläkään toimi eikä sähköpostiini ole vieläkään vastattu, vedin herneen nenään.
   Sensijaan, että järjestäjä keskittyy kapulakieliseen informaatiotulvaan ja täyttää meilinsä mitä mielikuvituksellisimmilla titteleillä, EMU President, EMU 6 Day Race Director, Ultrarunner, olisi syytä hoitaa perusasiat kuntoon. Toimiva kotisivu, josta näkee kuka muu mahdollisesti on tulossa. Ilmottautuminen kerrasta kuntoon. Ymmärrys matkailuautolla kilpailuihin saapuvan urheilijan tarpeista, paikkahan on leirintäalue ja maailmalla on lukuisia kilpailuja joihin matkailuautolla tulevat toivotetaan tervetulleeksi ilman ongelmia, esimerkkinä KURF ja Ranskan kuusi päivää syksyllä.
   Olen juossut Unkarin kilpailun kahdesti vanhalla radalla ja kahdesti uudella radalla. Unkarilaiset ovat aina hoitaneet kaikki asiat hyvin ja meitä on kohdeltu ystävällisesti. Voin juosta viidennenkin kerran joskus mutta en ensivuonna tämän fiaskon jälkeen. Etenkin kun Suomessa järjestetään Kauhajoki Ultrarunning Festival toisen kerran. Olen ilmottautunut KURF kuudelle päivälle, matkailuautolle on varattu paikka järjestäjien toimesta ja kaikki on erittäin selvää - kustannukset minun ja Kirsin osalta ovat alle puolet Unkarin kilpailusta.

   Vuodenvaihteen jälkeen laskettuna vuodesta 1992 minulla täyttyy 80000 juostua kilometriä. Nuo kilometrit ovat muuttaneet minut peruuttamattomasti ja hyvä niin.
   Juokseminen on minulle elämäntapa, olen addikti mutta tiedostan, että joskus kaikki loppuu ja olen valmistautunut siihen. Nykyisin pystyn jo suhtautumaan juoksuun hetkittäin huumorilla ja itseironisesti.
   Kilpailuun valmistautuminen sensijaan EI ole minulle mitään hassunhauskaa höpöstelyä vaan systemaattista itseni kehittämistä ja tuloksiin tähtäämistä. Koska olin aloittanut jo valmistautumisen Unkariin ja tähtäin vaihtui nyt kesken matkan täytyy tiettyjä asioita tehdä toisin. KURF alkaa 29.6. eli yli kuukautta Unkaria myöhemmin. Pörkölt vaihtuu nyt suomalaiseen ruokaan (Jumalan kiitos!) ja ilmasto sekä rata ovat erilaiset. 
   On olemassa tietty mitta harjoituskausille ja valmistautumiselle, liian aikaisin aloitettu ei kestä maaliin asti kuten ei liian myöhäänkään aloitettu.

   Aika ajoin sosiaalisesta mediasta saa lukea tarinoita "loppuunpalamisista" ultraurheilussa. Lainausmerkit ovat tuossa siksi, että nämä noviisit eivät osaa edes kuvitella mitä on todellinen loppuunpalaminen. Ultrajuoksu on vaarallinen yhdistelmä työn, lisääntymisen eli perheen ja muun pätemisen ohessa. Kaikkea ei voi saada kerralla. Olen kirjoittanut jo vuosia sitten OTS-syndroomasta ja liikaharjoittelusta ynnä muusta, joten en nyt viitsi taas.
   Sensijaan edelleen viitsin kertoa, että kun harjoitellaan niin sitten harjoitellaan eikä höpöstellä. Asenne harjoitteluun pitää olla kunnossa. Perhekeskeisyydestä ja ympäristöystävällisyydestä saa paljon peukkuja mutta ei niillä kovin pitkälle juosta. Pikkuisen perkeleitä ja muita prioriteetteja mukaan niin hyvä tulee.

   Suomessa moni lahjakas ultrajuoksija harjoittelee liian määräpainotteisesti. On olemassa yksilökohtaisia rajoja sille mitä pelkän määrän kasvattamisella saavutetaan. 
   Kymmenentuhatta kilometriä vuodessa saa peukkuja mutta ei ole pidemmän päälle järkevää. Jos ja kun henkilö kykenee juoksemaan kaksisataa (200) viikossa jatkuvasti on syytä tarkastella mitä siellä lenkillä touhutaan. Onko viikossa riittävästi tehon eri osa-alueita?
   Jatkuva suuri harjoitusmäärä ja sen matalatehoinen variantti rasittaa juoksijaa ja usein kilpailuissa sitten jokin paikka prakaa kun pitäisi jaksaa maksimilla kauan. Kunto oli timanttia mutta suorituskyky ja jaksaminen ei. Pelkkä viikon kevennys ei riitä jos takana on kuukausimäärin määrämättöä.
   Minun lisäkseni tästä on ansioituneesti kirjoittanut Jari Tomppo UltraFinn Oy:n sivuilla. Meitä vanhempia vittuilijoita olisi syytä joskus kuunnella, sillä meistä on rasittavaa katsella norsunluutorneistamme nuorien astuvan samoihin ansoihin yhä uudelleen. Yksi ihmisikä on liian lyhyt samojen virheiden toistamiseen.

   Sananvapaudesta taitetaan kovasti peistä juuri nyt. Syyttäjä on kaivanut esiin Päivi Räsäsen pamfletin viidentoista vuoden takaa ja syyttää nyt aiemmin käsitellystä uudestaan.

   "Missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä." Heinrich Heine, 1821.

   Homoseksualismi ei voi olla sairaus, koska Raamattua ei käytetä käypä hoito suosituksen määrittelemisessä. Sensijaan kristityllä on oikeus kertoa, että ko. kirjassa näin sanotaan ja kristityllä on oikeus uskoa ja sitä myöden myös lausua mitä uskoo.
   Minua on syövän jälkeen töissäni taksissa haukuttu natsiksi ja kuulapäähomoksi enkä siitä huolimatta ole kääntynyt valtion syyttäjälaitoksen puoleen. Homoseksualismi on ihmisen ominaisuus siinä missä mikä tahansa muukin, eikä sillä perusteella voi vaatia enempää mutta ei myöskään vähempää yhteiskunnassa.
   Kirkko tekee mielestäni oikein hyväksyessään ihmiset tasavertaisena, sillä olemme tasavertaisia Jumalan edessä, kristinuskon mukaan. Kokonaan toinen asia on sitten miten ihminen tulee toisen ihmisen kanssa toimeen. Ja suomalainen lähtökohta ei tähän ole kovin hyvä.
   Kuusikymmen- ja seitsemänkymmenlukujen salailua ja mitäänpuhumattomuutta ei kukaan kaivanne takaisin. On turha miettiä mitä muut meistä ajattelevat. Jokainen etsiköön itse oman sisäisen rauhansa ja ajattelutapansa. Mielellään niin, että kaikille ajatuksille on tilaa ja lupa sanoa sekä elää omannäköistä elämää.

   Olen kokenut vuosieni varrella paljon arvostelua valtavirrasta poikkeamisessani. Vaikka olen lihaa syövä valkoinen heteromies en vieläkään ymmärrä miten toisen ihmisen kanssa toimeentuleminen edes välttävän kohteliaalla tavalla on toisille ihmisille niin helvetin vaikeaa. Jos joku tekee mielestäni virheen ja minä siitä huomautan, niin on aivan sama, kun jos itse teen virheen jonkun muun mielestä ja se joku muu siitä huomauttaa. Lopputuloksena pitäisi olla rakentava keskustelu tai kaksi eri mielipidettä, mutta sitten elämä jatkuu. Pikkuisen täytyy kestää ilman mielensäpahoittamista.

   Ja se elefantti saa minun puolestani ajatella mitä lystää.

   Alla paatsjoen sulassa joutsenia.

VIIKKO 46. HARJOITTELUNI

Ma- Aamupäivällä 17,1 km Annijärvelle. Ilta 8,03 km - 52 min. kylällä.
Ti- Virtaniemen lenkki 22,32 km - 2.29. -17 astetta pakkasta.
Ke- Palauttava 10.3 km osittain umpihangessa ja jäällä - 1.13.
To- Pakkolepo Pneumonia rokotuksen vuoksi. Ensimmäinen täysin liikunnaton päivä 36 päivään.
Pe- Ahvenjärven lenkki 22 km - 2.35. -0,6 astetta, hirvittävän kuuma tunne, ei kuumetta. Illalla kävelyä Kirsin kanssa metsässä 4 km - 1.11.
La- Kessi 32,5 km - 3.33. -15 astetta pakkasta. Keskivauhdiksi tuli 6.33/km joka on melko kovaa minulle näin pitkälle talvella ja ei niin tasaisilla lumilla.
Su- Illalla saunalenkki 10 km - 1.10. Nellimintie. Ei oikein huvittanut.

Yhteensä juoksua 122,4 km - 13 tuntia ja 48 minuuttia - nousua 1184 metriä.

   Viimeisen neljän viikon juoksukilometrit: 111,0 - 106,2 - 122,8 - 122,4. Kevyt viikko oli suunniteltu vasta tämän kuun viimeiselle viikolle, koska silloin on muuta mukavaa ohjelmaa viikon loppupuolella. Tänään maanantaina tuntemukset laittavat harkitsemaan toisin. En ole lainkaan väsynyt mutta mielentilat ja satunnaiset unihäiriöt kertovat, että hyvin on tultu mutta ahneus ei ole hyväksi vielä.
   Marraskuun kilometrit ovat tämä päivä (18.11.) mukaanlukien 312 km. Tavoitteessa ollaan hyvin mutta ei loistavasti. 550 km tuntuu turhan työläältä vielä. Olen aina kaivannut harjoitteluuni suurta määrävaihtelua ennaltaehkäisemään puuroutumista ja turhaa kaavamaisuutta. 
   Talviharjoittelussa Nellimissä käytän myöhemmin talvella lumikenkäreittejä, jäätä sekä moottorikelkkareittejä erilaisen hermotuksen etsintään. Hiihto ja lumikenkäily ovat pelkkää sielunhoitoa minulle. Juoksija juoksee tullakseen hyväksi juoksijaksi ja piste.

   Kuvassa alla Kirsi nauttii talvesta pilkillä.

Linkkejä:

UltraFinn Oy

Kauhajoki Ultrarunning Festival


  

IVALO SARJAN 10. OSA

KYLMÄT KILOMETRIT


Kirsi on herännyt hieman ennen kahdeksaa. Hän herättää minut puoli yhdeksältä kahville ennen töihinlähtöään. Lasken jalat makuuhuoneen matolle ja kysyn paljonko on pakkasta.
   -Kaksikymmentäkolme astetta kuuluu keittiöstä.
   -No, sitten niin.
   Juomme kahvia ja juttelemme. Riisipuuroa omenahillolla, pari rieskaa päällä metwustia, juustoa ja kurkkua. Vettä ja kahvia. Pusu, hyvää työpäivää ja ovi ulko-ovi kolahtaa. Raivaan aamiaispöydän ja kaivan pakastimesta kaksi hyvänkokoista harjusta sulamaan. Leikkaan vakuumin saksilla auki ja asettelen kalat samantien leivinpaperin päälle uunipellille sulamaan.
   Kaadan aamun kolmannen kupillisen. Mukissa lukee Unix, Unkarin kuuden päivän juoksun sponsori. Synkistelen aamutakissa hiljaisessa talossa. Puuhellan pesässä honka pussahtelee, Kirsi on tehnyt heti aamusta tulen. Saan kahvin juotua ja juon päälle vielä pari lasia vettä. Lisään puita pesään, suljen vetoluukun kokonaan ja laahustan kodinhoitohuoneen kautta pesuhuoneeseen. Pyykkinaruilla on kaksinkertaiset jo kerran juostut lenkkivaatteet. 
   Eilen ensin seitsemäntoista kilometriä Annijärvelle kahdenkymmenenkolmen asteen pakkasessa ja sitten illalla vielä kylällä reilu kuusi kilometriä ravistelua. Prässi on alkanut. Kuuden päivän juoksukoneeksi muuttuminen, että kestän sen kaiken. Mikään ei tule ilmaiseksi, on harjoiteltava.
   Puen ensin lyhyet puuvillaiset alushousut ja niiden päälle pitkän urheilualusasun. Sitten merinovillaiset bokserit, sukat jalkaan ja nilkkoihin katkaistut villasukanvarret suojaksi. Sitten merinovillapaita, korvanapit korviin, merinovillahuppu ja buffahuivi. Jalkoihin hiihtopuvun henkselihousut, vielä yksi lämmin välikerros ylös ja lopuksi takki. Pipo ja kolmisormiset lobsterhanskat. Puhelin muovipussiin povitaskuun ja kuulokkeiden johto kiinni. 
   Vielä kengät, mitähän tänään. Hyllyssä on kaksitoista paria juoksukenkiä. Toistatuhatta juostut Hoka Onen Speedgoatit valikoituvat alle. Köyhyys. Puen kengät kodinhoitohuoneessa. Juon vettä vielä lisää ja ranteessa Coroksen urheilukello värisee merkiksi, että syke ja satelliitit ovat löytyneet. Nappaan avaimet taskuun ja avaan takakuistin ulko-oven. Kaksikymmentäkolmeastetta lyö naamaan ja pihassa kiiltävät tuhannet lumikiteet. On vain puhdasta, kuivaa ja valkoista lunta.
   Painan kellon napin alas ja sovittelen hanskat hihojen päälle. Bruce Sprinsteenin Dancing in the Dark on päivän ensimmäinen biisi. Ensimmäiset askeleet. Message is getting clearer- Bruce laulaa. Juoksen hitaasti vinon kelopuun ohi kotitien ja Siikajärventien risteykseen. Katson oikealle, taivas Inarinjärven yllä on kirkas. Käännyn vasemmalle ja Molokilla Luka heiluttaa innoissaan kuusivuotiaan tarmolla Hiacesta kun Jane ajaa ohi. Talorivistä vasemmalla tarkistan onko Matti herännyt. Auto on poissa, eli vasta sydänleikattu ikämies on lähtenyt Ivaloon. Täällä pidetään huolta ihmisistä. Vielä pari taloa, viimeisessä Markku heiluttaa kättään, laittaa Norjankilvissä olevaa autoa lämmitykseen.
   Kylmä puree poskiin. Kirkko jää oikealle mäelle ja sillalla tulee ensimmäinen kilometri täyteen. Coros värähtää ranteessa hihojen alla. Näyttää mitä näyttää, tuumin ja juoksen loivaan ylämäkeen hiekkakuopan ohi. Valo on huikaisevan kirkas, aurinko on vielä juuri ja juuri näkyvissä. Edessäni alamäessä oikealla Mutajärven takaa nousee Pyhävaara majesteetillisena, Pat Benatar vakuuttaa että We Are Running With The Shadows Of The Night.  Niinpä, minä olen väsynyt mutta nyt juostaan.
   Tulee kaksi kilometriä ja jälleen loiva mäki. Musta kanalintu pakenee tien yli hätäisesti lentäen puiden latvojen tasolle. Kotona makuuhuoneen lattialla on metsästäjän opas kesken, jos ennen ensi syksyä kävisi metsästyskorttia tenttimässä. Mutta nyt olen matkalla. Matkalla Unkariin ja kuuden päivän juoksuun. Johtuen edellisen talven sairasteluista on liikkeelle ollut pakko lähteä varsin alhaalta.
   Viime viikolle tuli satakuusi kilometriä mutta vielä hieman notkuu. Palautuminen ei ole sellaista kun pitäisi. On vaikea kuvata minun peruskuntoani, helpompi on kuvata sen puuttumista. Kun keho ei kestä peräkkäisiä pitkiä lenkkejä, seitsemänkymmentä kilometriä kolmessa päivässä pitäisi olla paperia mutta kun ei ole - vielä. No, mennään sitten rauhassa. 
   No Sleep Till Brooklyn soi korvissa. Vastaan tulee koira ja pian auton nokka Pyhävaaran uralta. Koira käy tervehtimässä ja laukkaa sitten kohti autoa. Toinen pystykorva istuu Kallen vieressä jo etupenkillä. Ovat käyneet ulkoilemassa. Kalle tervehtii vähäeleiseen tyyliinsä ja minä jatkan Siikajärventietä eteenpäin.
  Nellimjärven päässä katson saarten väliin. Juomuksilla ei ole ketään, siellä on Onnin verkot. Oli jo kuulemma tullut muutama taimenkin joulukaloiksi. Vasemmalla Juoksemajärvistä tuleva puro kuohuaa ja höyryttää maisemaa. Kosteus polttaa poskipäitä ja nostan huivin yli nenän. Kirsi on pyynnöstäni ommellut huiviin pieneen reiän juuri suun kohdalle. Tämä helpottaa hengittämistä mutta silti ilmantulo rätin läpi vastustaa.
   Pitkässä yli kilometrin ylämäessä tulee koiravaljakko vastaan vetäen mönkijää. Heilutan kuskille ja katson kieli pitkällä juoksevia koiria. Ennen turistikauden alkua koiria treenataan, ne juoksevat noin kaksikymmentäviisi kilometriä kerralla, ei riitä minulle tulevien kuukausien aikana. Mönkijä on käynnissä ja auttaa hieman ylämäissä, jos on tarvis.
   Erämaa on hiljainen. Poronjälkiä ja ketunjälkiä. Nousen mäkeä ja suorien jälkeen seitsemän kilometriä täyttyy. Yleinen tie päättyy kyltti on luminen, ihailen kaukana alamäessä auringossa kylpevää Apinavaaraa. Taivas palaa punaiseen sinisen sävyn päälle ja jostain Venäjän Siperialta vaeltaa kylmää, pudistan päätä. Juokse!
   Käännyn auratulle mökkitielle, jossa minun eilisen jälkieni päälle on ilmestynyt poronjälkiä. On aikaa jo vuosia kun Sammeli asui Ahvenjärven päässä. Tie johtaa lähelle Annijärveä ja päättyy mökin pihaan mäen päälle. Jokainen askel upottaa hieman ja täytyy käyttää voimaa enemmän. Käännyn pihassa ympäri ja totean että nyt on sitten pakko.
   Mäen alla hyppään tien sivuun ja kahlaan viisi metriä sivuun. Potkin hankeen paikan ja laitan hanskojen päälle puhelimen muovipussissa. Kuka käski laittaa viimeisen paidan henkselien päälle. Kaksikymmentäkolme miinusastetta hyväilee takapuoltani kun kyykistyn. Takki höyryää riisuttuna lumihangessa, on täysin hiljaista. Saan tarpeekseni ja pukeudun järjestelmällisesti ja huolellisen hitaasti. Kylmä on vain tunne. Osittain jäätyneet ja kosteat vaatteet asettuvat jotakuinkin paikoilleen. Olen juossut yhdeksän kilometriä ja kotiin on matkaa kahdeksan. Peittelen jätökseni lumella ja palaan tielle. Lumi on hyvää vessapaperia.
   Juoksen konemaisesti takaisinpäin. Patti Smith todistaa korvissani, että Because The Night Belongs To Lovers. Joudun juoksemaan kaksi kilometriä ennenkuin lämpö palaa. Oikea keskisormi palelee ja näytän sitä itselleni mielenosoituksellisesti. Juokse! Harjoittele jotta parannat ennätystäsi. Tästä täytyy tulla jotakin, hoen itselleni ja keskityn. Kantapäät ja kyynärpäät alas. Ryhtiä!
   Kolme kilometriä ennen kotia totean, että housuni ovat reisien päältä jäässä kuten myös kyynärvarret hihojen alta. Eilen jäätyi päällimmäinen paita takkiin. Tänään sitä ongelmaa ei ole koska vauhti on hitaampi ja sen myötä kosteutta vähemmän ja tänään vielä yksi välikerros lisää.
   Viimeinen ylämäki. Aurinko paistaa viistosti ja alitan korkeajännitelinjan. Silmäripset ovat jäässä. Tullessa on ollut pakko nostaa huivi taas nenän eteen. Laskeudun kylälle ja asvaltti alkaa. Kotitie. Pari autoa on mennyt lenkin aikana ohitse mutta muuten syvän rauhan parituntinen.
   Kaarran kotipihaan. Olen pudottanut viimeiselle kilometrille vauhtia. Pysähdyn ja pysäytän kellon. Emelie Sanden Next To Me on viimeinen biisi. Siinä kerrotaan vierellä kulkemisesta. Todellisuudessa yli kahdeksan kilometrin päässä erämaassa märkänä yli kahdenkymmenenkolmen asteen pakkasessa - jos jotain sattuu, onneksi vierellä kuljetaan. Ehkä minusta jää muutakin kuin jalanjälki.
   Kopistelen sisälle ja riisun suurimmaksi osaksi suoraan pesukoneeseen kaiken yltäni. Lämpimän suihku huuhtoo kylmää pois ja sitten puen lämmintä kotivaatetta ylle. Herättelen puuhellan pesän keittämään kahviveden. Aion leipoa tänään vuokaleipää ja pari piimäkakkua. Katson kelloa ja laskeskelen missä järjestyksessä teen mitäkin. Ensin leipä, sitten paistan kalat ja keitän riisin puuhellalla. Teen salaattia ja kun Kirsi tulee niin uuni on vapaa kakuille.
   Ensin kuitenkin pressokahvia, banaani ja pari voileipää. Puhelin on lämminnyt ja softa purkaa Coroksen kelloa Stravaan. Katson kilometriajat ja sykkeet. Datassa on pelkkiä unelmia yhtä paljon kuin juoksemattomia harjoituksia. Illalla on mentävä toisen kerran kevyesti ennen saunaa. 
   Loputtomat kylmät kilometrit karaisevat kestämään. Harjoituksen himo on syttynyt, liekki palaa. Tulee aika ylittää itsensä.

   "Ei kysellä keltään/ Mä en pelkää"

   
 VIIKKO 44.

Ma- Virtaniemen lenkki ja ekstrat 25,4 km - 2.52.
Ti- Aamulla 10,9 km - 1.09.
Ke- 20,11 km - 2.10. Virtaniemi ja ekstrat.
To- 15,2 km - 1.39.
Pe- 20 km Kessi - 2.06. -12 pakkasta.
La- 15,2 km - 1.44. Siikajärventie lumipöperöä.
Su- 5 km kävelyä Kirsin kanssa umpilumessa Kuolemanjärvellä - 1.19.

Juoksua 106,2 km - 11:42 

VIIKKO 45.

Ma- 30 km Nellimintiellä - 3.11. Julma tuuli.
Ti- 25,1 km - 2.45. Siikajärventiellä ja kylällä.
Ke- 16,5 km - 1.49.
To- 10 km - 1.07. Alipalautunut.
Pe- 17,4 km - 1.55. Matkamiehen risti ja Kaitavaara.
La- Kävelyä 5,8 km Kirsin kanssa - 1.33.
Su- Annijärvi 17,1 km - 1.49. Illalla kylällä 6,4 km - 44.26. -23 pakkasta.

Juoksua 122,8 km - 13:24

 Ja on noustava...

 
Musiikkini löydät täältä .