OIKEAT VÄRIT - KOLI GRAVEL CARNIVAL 2026

 

Kuva Christer Ådahl.

 

TAUSTAA

 

Minä olen suorapuheinen ihminen, hyvässä ja pahassa. Tästä johtuen eräät ihmiset ovat sulkeneet minut oman kuplansa ulkopuolelle. Siihen heillä on täysi oikeus. Meillä kenellekään ei kuitenkaan olisi oikeutta olla epärehellinen itseään kohtaan. Jos omassa kuplassa on vääriä värejä ja niihin sokaistuu, olisi tultava ulos etsimään itselle sopivia, mutta etenkin itselle sopivia uusia värejä.

   Viimeisen kahden vuoden aikana olen liikkunut pyörällä päivä päivältä enemmän. Juoksin 2022 ennätykseni kuuden päivän juoksussa. Ulospuhalluksen jälkeen aloitin varovaisen juoksemisen ja jouduin yllättäen kokemaan jatkuvia kipuja vasemmassa jalassani, kantapäässä sekä takareiden sivussa. Hain suraalihermon tulehdukseen kipupiikin ja pääsin uudestaan liikkeelle. Juoksu ei kuitenkaan tuntunut siltä miltä minun juoksuni pitää tuntua. Koin, että olin tullut siihen pisteeseen yli kolmenkymmenen juoksuvuoden jälkeen, jossa juoksusta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kokonaisvaltaisesti, psykofyysinen kokonaisuus huomioon ottaen.

   Aloin liikkua pyörällä. Se tuntui hyvältä ja vei mukanaan. Ostin ensin Rovaniemi Ski&Bikestä läskipyörän, vajaan vuoden päästä gravelpyörän ja sitten myös Kirsille gravelpyörän. Ennen viime joulua ostin vähän käytetetyn Trekin maantiepyörän lähinnä sisäpyöräilyyn, ja hankin trainerin. Sittemmin olen ajanut myös maantiepyörällä ulkona ja nauttinut kaikista pyöräkokemuksistani suunnattomasti.

 

Alkuperäinen ajatus oli olla kilpailematta pyöräilyssä. En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta mitata suorituskykyäni muita vastaan uudessa lajissa. Neitsytkilpailuksi valikoitui Koli Cravel Carnival ja siellä 150 km matka Racer- sarjassa.

 

 

KILPAILU

 

Saavuimme Kolin kylälle kahta yötä ennen kilpailua matkailuautolla. Järjestäjä oli etukäteen sivuillaan infonnut mihin saa pysäköidä, siitä iso plussa heille. 

   Hain edellisenä illtana pyörään kiinnitettävän numeron ja muun kilpailurekvisiitan. Olo oli erittäin levollinen. Minun mittakaavassani reilu kuuden tunnin suoritus ei ole yhtään mitään - mitenkään matkaa, reittiä tai olosuhteita vähättelemättä. 

   Sitäpaitsi olen päättänyt, että pyöräilystä ei tule minulle samanlaista tarinaa kuin ultrajuoksusta. Tämä on täysin filosofiani vastainen päätös. Eihän tällaista voi päättää etukäteen. Elämä on tässä ja nyt, jokainen hetki kerrallaan. Toisaalta jos nyt pyöräilen reilu kolmekymmentä vuotta, olen vasta hiukan alle sata - sitten varmaan ryhdyn melomaan ja sen jälkeen...

 

Kilpailupäivän aamuna satoi. Edessä oli varsin monimuotoisia sorateitä ja sade on kaikessa pyöräilyssä pahin vihollinen, mutta etenkin soralla. Lentävä kura tunkeutuu kaikkialle, niin pyörään kuin kuljettajaankin.

   Kilpailukeskuksena toimi Kolin kylän Sokos hotellin piha. Tapahtuma oli kokonaisuudessaan erittäin hyvin ja selkeästi järjestetty. Hotellin pihalla oli pyöräkilpailujen tapaan mahdollisuus ajaa eri valmistajien pyöriä, hankkia tarvikkeita ja fiilistellä muuten vaan.

 Kuva Christer Ådahl. Allekirjoittanut ensimmäinen vasemmalta.

 

Lähdin pääjoukon mukana, eturivistä, koska olin Racer-sarjassa. Loppuajallani olisin ollut Rider-sarjassa palkintokorokkeella, mutta "ammattiylpeys" ei antanut myöden tähän ensimmäiseen kilpailuun. Seuraavissa kilpailuissa ajan sitten turistiluokissa, mikäli seuraavia tulee.

   Lähtö oli asvalttitielle, ensimmäisessä alamäessä oli vauhtia jo odotetut 50 kilometriä tunnissa, josta sitten taitettiin vasemmalle soratielle ja kura alkoi lentää. Olin jättäytynyt pääjoukon viimeiseksi, koska tiesin ettei keskivauhtini tule riittämään joukossa pysymiseen kuin pari tuntia. Olisi ollut järjetöntä ajaa itseään pihalle heti aluksi. 

   En yksinkertaisesti ole ehtinyt saada pyöräilykuntoani paremmaksi näiden kahden vuoden aikana. Ultrajuoksuvuosien hidastuttamat jalat ovat hitaasti mutta varmasti heränneet toisenlaiseen lihastyöhön, koko ajan kadenssia (pyöritysnopeus) parantaen. Lisäksi en ole vuosikausiin harjoitellut tai kilpaillut näin korkeilla syketasoilla, joten senkin hallitseminen ottaa aikansa.

   Pääjoukko meni menojaan ja jäin ajamaan yksin, ei peesiapua. Kilpailun aikana minut ohitti vain yksi ajaja. Itse ohitin muutamia. 

   Pyöräni tangossa oli Coroksen Dura tietokone kiinni ja siinä kartalla gpx-jälki reitistä. Reitti oli lisäksi merkitty erivärisin nuolin maastoon. Kaikesta huolimatta ajoin alussa hieman ohi, josta Dura minut pelasti. Pummi oli vain muutama sata metriä, mutta vesisateessa ja jo siinä vaiheessa kuraisilla ajolaseilla asian selvittämiseen meni viitisen minuuttia.

   Reittiin mahtui kaikenlaisia ja kaikenkuntoisia sorateitä sekä yksi kivinen, talutettava, noin 350 metrin polkupätkä ylä- ja alamäkeen.

   Käytännössä tavoitevauhtini oli kokoajan yli 35 kilometriä tunnissa poislukien pystyjyrkät ylämäet, parhaimmillaan soramutkiin tulin lähes 60 kilometrin vauhdilla. Kyse on pyörän ja kehon hallinnasta sekä kyvystä jatkuvaan tempoajoon, eli vauhtiin kiihdyttämiseen.

   Hiukan ennen 80 kilometrin kohtaa sain vasempaan ulkoreiteen krampin ylämäessä. Se oli ainoa iso kramppi, loppumatkan ajoin pienten tuikkien läsnäollessa ja tämä vaikutti siihen, että en pystynyt kuuden tunnin aikaan.

   Loppuaikani oli 150 kilometrin jälkeen 6 tuntia ja 31 minuuttia. Vertikaalista nousua tuli 2535 m. Keskivauhdiksi jäi vaatimaton 23,1 km/h. Loppunousu Ukko-Kolin huipulle asvalttia pitkin vei tuhkatkin pesästä, kuten alla näkyvästä kuvasta voi havaita.

   Vertailuksi: Nellim - Ivalo - Nellim, 84 kilometriä ja nousumetrejä hiukan yli 900 m.  

   Olen erittäin tyytyväinen tulokseen, 62-vuotiaana uuden lajin parissa, ei huono!

   Vieläkin tyytyväisempi olen, että kilpailun jälkeen en saanut yhtään kramppia, etenkään sisäreisikramppia. Huolellinen suolaus ja palautusjuomien sekä muun nesteen ja oikean ravinnon nauttiminen edesauttoi tätä.

 

KNOPPEJA

 

Ajoin kilpailun alumiinirunkoisella Orbea Terralla, jossa oli sisärenkaalliset Continental Terra Speed renkaat 45 milliä leveänä. Pyörässä oli kaksi juomapulloa ja selässäni Yoko-merkkinen kahden litran letkullinen juomareppu, jossa sisärengas, minipumppu, kevyet rengasraudat (3), ketjulukko, suojahanskat, monitoimityökalu ja puhelin.

   Pyörän vaakapukessa stemmin takana (ojaustangon kannatin) oli pieni vetoketjullinen, vedenpitävä laukku, jossa minigrip-pussillinen Jollos-energiapalloja.

   Giron gravelkypärä ja Shokz-luukuulokkeet. Oakleyn Flak kirkkaat ajolasit vahvuuksilla. (Minulla on hajataitto, joten vain kauas, lähilaseja ei tarvita, näen Coroksen numerot ilmankin.) Polar-sykevyö. Yoko hanskat. Leijona 5020-2148 kello nahkarannekkeella. (Harrastan kelloja) Giron Spd-kengät. Kilpailuasu oli Rovaniemi Bike&Ski:n sponsoroima Bioracer. Haltin kevyt tuulitakki alussa. Kilpailuasun alla tekninen paita, puuvilla-alushousut ja sukat markettikamaa. Lämpötila lähdössä hiukan yli plus 10,  iltapäivällä aurinkoinen keli. [Käytän bibsien (pehmustetut ajohousut) alla alushousuja silloin kun siltä tuntuu, mutta nahkahousujen alla en milloinkaan.] (Minulla ei ole nahkahousuja - vielä)

   EI: lokasuojia, valoja, soittokelloa, eikä mitään muutakaan turhaa.

   OLISI PITÄNYT OLLA: kevyet kengänsuojat,  ehkä kevyt ass-saver muovilippa satulan alla ja mahdollisesti kevyt vinoputken "lokasuoja". Periaatteesta en käytä lokasuojia kilpailussa.

   Huoltopisteiltä sai geelejä ja erinomaisia juomia, muun muassa High5 proteiinijuomaa sekä muuta peruspurtavaa, tietenkin myös piirakoita (karjalanpiirakoita) kun Pohjois-Karjalassa oltiin.

 

 

MUUTA TÄRKEÄÄ 

 

Tunnelma oli erinomainen. Väkinäisyys ja turha jännittäminen sekä kuumeinen säätö, mitä usein näkee ultrajuoksukilpailuissa ihan liikaa, olivat poissa. 

   Kävin kilpailua edeltävänä päivänä kävelemässä Kirsin kanssa paikallisen veistospuiston läpi ja illalla yhdellä oluella. 

   Liika pingottaminen ja lakanoissa pyöriminen eivät auta lopputulokseen. Olin harjoitellut hyvin, kilpailuun valmistautumiskokemusta on vaikka muille jakaa, pyörä oli kunnossa, kiitos siitä Rovaniemi Bike&Ski - mikä siis voisi jännittää?

 

VANHAN TEURAAN AJATUKSIA KILPAPYÖRÄILYSTÄ

 

Ajoin jo kymmenvuotiaana säännölliseti 60 kilometrin mäkistä mökkimatkaa vaihdepyörällä. Isä sanoi, ettei yhtenään saa vaihtaa, vaihteet kuluvat.

   Ajat ovat vaihtuneet ja nimenomaan vaihteita pitää vaihtaa koko ajan. Oikea polkemistekniikka, ajoasento eli pyörän säädöt on oltava kunnossa. Omasta mahasta on halvempaa ottaa pois kaksi kiloa kuin ostaa markkinoiden kevyin hiilikuitupyörä.

   Kun juoksen pitkää ultrajuoksua sydämeni lyö alle 110 kertaa minuutissa, Kolilla keskisyke oli 133, maksimi 152.  65% ajasta 123 -137. 25 % ajasta 138 - 152. 10 % ajasta 94 - 122. (Maksimini on 154, sitten tukehdun.) Kyse on siis täysin eri lajista, tässä oli kaikki mihin nyt pystyin.

   Tätä kirjoittaessani olen ajanut tänä vuonna pyörällä 5039 kilometriä, enkä ole kokenut vielä juurikaan joutuneeni ajamaan ajamalla. Olen parhaimmillani juossut yli 5000 kilometriä vuodessa, pitäisikö siis pyörää nyt ajaa 15000 kilometriä? Mitä hyötyä siitä olisi?

   Tavoite on ajaa tänä vuonna 10000 km, katsotaan sitten lisää.

 

LOPUKSI

 

Olen tavannut ultrajuoksussa fantastisia ihmisiä. Nyt myös pyöräilyssä. Valitettavasti molemmissa lajeissa on ihmisiä, jotka harrastavat tehostaakseen itseään ja egoaan - myös oman terveytensä kustannuksella.

   Minä haluan kyetä kävelemään Kirsin kanssa käsi kädessä normaalisti. Käymään metsällä, niin marjassa kuin metsästämässäkin. Haluan päästä omin jaloin veneeseen kalastamaan.

   Ja kun kirjoitan, näen kuvissa värejä. Oikeita värejä.

   Ennätykset ja voitot painuvat unholaan, aina tulee parempia. Mutta kokemuksia ja tunnetta siitä, että on elänyt niin että tuntuu, ei kukaan voi ottaa minulta pois. 

 

HARJOITTELUA 

    

VIIKKO 20.

Ma- Lepo

Ti- Juoksua 8,32 km - 1.00.

Ke- Maantiepyörällä 100,63 km - 3.50.

To- Gravel 30,17 km - 1.16.

Pe - Maantie 40,16 km - 1.51 + hieronta iltapäivällä.

La- Saariselällä Kirsin kanssa kävelyä 3,81 km - 49 min.

Su- Gravel Kirsin kanssa Rovaniemellä 15,73 km - 1.03.

 

VIIKKO 21. Kilpailuviikko

Ma- Lepo

Ti- Kajaanissa gravel Kirsin kanssa 17,08 km - 1.10.

      Lapinlahti kävelyä 2,56 km - 43 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 12,10 km - 50 min.

       Gravel yksin 41,24 km - 1.35.

To- Synttärigravel yksin 20,67 km - 57 min.

Pe- Lepo

La- Kilpailu. Koli Gravel Carnival 150 km - 6 tuntia ja 31 min. Vertikaalista nousua 2533 m. 17./217 lähtijästä.  Omassa Racer-sarjassa 12.

Su- Kävelyä Polvijärvi Satulavaara 1,26 km - 23 min.

 

VIIKKO 22.

Ma- Hämeenkyrö gravel Kirsin kanssa 7.22 km - 26 min.

         Gravel yksin 30,47 km - 1.08. Hyvin alkanutta palautumista.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3.29 km - 57 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 31,11 km - 1.55.

To- Gravel 15,13 km - 43 min.

Pe- Lepo

La- Gravel 74,41 km - 3.22.

Su- Lepo

 

Pyöräilyä yhteensä tänä vuonna 31.5. mukaanlukien 5039 km.

 

MATKAN VARRELTA 

 

Kilpailun jälkeen reissussa monenlaista pyykkiä. Pyörän pesin heti Kolilla, järjestäjä oli hoitanut pesupaikan kuntoon.

Pari kuvaa Kolin puutarhan veistospuistosta.

Grillinpitäjä on kantasuomalainen, lukekaa kyltti huolella.

Veistospuiston erillisestä miniveistos-osasta.

Lapinlahti. On hyvä kertoa vieraalle, että tämä on vieraassa paikassa etsiessään autolleen vieraspaikkaa. Yhdyssanat?

Leijona Olari Hoods. Dubleeta, kvartsikoneisto. Tämä ei ole se kisakello.

Virallinen 62-vuotiskuva.

Pyörällä kulkee melkein kaikki.

Kesä.

Parasta aikaa.

Alakuvassa kirjailijat vasemmalta lukien: Pekka Juntti, Seppo Saraspää ja Pasi Koskinen.

   Kuva otettiin Seppo Saraspään 80-vuotisjuhlassa Saariselällä. Seppo on merkittävin ihminen kirjoittamiseni taustalla, olen ihmetellyt voiko minulla olla neljäskin vaari, mutta näköjään voi - kiitos Seppo ainaisesta järkähtämättömyydestäsi. 

 

PS. Viimeisessä kuvassa minulla on housut, jotka ostin Inhimillinen tekijä-sarjan TV-lähetykseen, joka tuli ulos  11.09.2014 . Samana vuonna juoksin Suomen halki 1622 km. Mahdun housuihin vielä vaivattomasti, ainoastaan reisistä ne ovat hieman piukemmat. On siis ihan itsestä kiinni miten vuodet vierivät, mikäli oma terveys harjoittelun suo.
 

 

 

 

PULU PÖYDÄLLÄ JA MUUTA MATKAN VARRELTA

 

Aluksi epätoivoa. 

Miten kerron matkastamme ja kaikista niistä paikoista missä olemme käyneet?

Miksi ylipäätään kertoa?

Olen vuosieni varrella kehottanut ihmisiä tekemään valintoja elämässään. Kuka tahansa pystyy juoksemaan yli 96000 kilometriä reilussa kolmessakymmenessä vuodessa ja matkustamaan matkailuautolla pitkin Eurooppaa sekä kirjoittamaan elämästään blogeja.

Eikö niin?

Ainakin, jos on tehnyt joitakin valintoja.

 

KESKUSTELUJA 

Tuntuu siltä, että aina kun olemme poissa Suomesta pitkiä aikoja matkailuautolla matkaillen, käynnistyy Suomessa jokin keskustelu. Vuonna 2023 pitkän, Lissaboniin asti ulottuneen matkamme aikana oli rasismikeskustelu. Nyt on kuulemma jauhelihakeskustelu.

   Matkalla ollessamme emme juurikaan seuraa Suomen uutisia. Mitä hyötyä on tietää, että Venäjä on lisännyt sotilaallista liikehdintää itämerellä jos aikoo kellua laivassa Tallinnasta Helsinkiin. Miten pelko edesauttaa mitään? Tai että itärajan välittömään läheisyyteen rakennetaan valtavaa sotilaallista keskusta, jos asuu muutaman kilometrin päässä itärajasta Lapissa?

   Kaikenlaisten uutisten ja keskustelujen arviointiin pätevät samat lainalaisuudet niin ulko- kuin kotimaassakin. Mikä on keskustelun tai uutisen tarkoitus? Kenenkä etuja se palvelee? Jauhelihakeskusteluun voisi veistää: ei ainakaan vegaanista tulevaisuutta hurmoksellisesti liputtavien tahojen etua. Jauhelihan tuotanto on Suomessa lisääntynyt yhdellä prosentilla ja kysyntä neljällä. Tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa. 

   "Jauhelihapula" on koko Euroopan laajuinen. Pula lainausmerkeissä, sillä Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Tsekeissä, Puolassa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa lihatiskeissä on yllin kyllin tavaraa. Uskokaa minua, juurihan olen viimeisen neljän viikon aikana vieraillut useissa mainitsemieni maiden kaupoissa.

Maailma matkailuauton etuikkunan läpi näyttää huomattavan säyseämmältä paikalta kuin Suomen erilaisten keskustelujen läpi tarkasteltuna.

   Koronan aikana oli useita läkähdyttäviä kirjoituksia kuinka hyönteiset loppuvat maailmasta. Kertokaa minulle sitten, miksi nyt lähes viidentuhannen Euroopassa ajetun kilometrin jälkeen olen joka päivä joutunut pesemään tuulilasista ja auton keulasta ötökät pois nähdäkseni eteenpäin? Aivan sama oli 2023, jolloin kilometrejä tuli kaksinkertainen määrä. Muistan arvostettujen tiedemiesten nyyhkytarinat tuolta ajalta, joissa muisteltiin lapsena isän kanssa tehtyjä automatkoja ja tuulilasiin murskaantuneita hyönteisiä, joita muka ei enää ole. 

   Mitäs jos rauhoituttaisiin hieman?

   Kokonaan toinen asia on, että jo kymmenen vuotta sitten esimerkiksi Tanskassa ja Saksassa alettiin pystyttää hyönteishotelleja puistoihin ja metsiin. Puhumattakaan Tsekeissä juuri lenkillä näkemiäni feromoniansoja kuusen kirjanpainajille, jotka aiheuttavat suurta tuhoa metsille.

   Eli: rakkaat suomalaiset, ei meidän tarvitse ihan yksin yrittää pelastaa maailmaa. Ja sitä nautaa viedään Lähi-Itään ja Afrikan pohjoisosiin Euroopasta todella paljon. Miettikääpä ihan itse miksi.

 

HAUSKAA

 Yläkuvassa jollakin on mennyt polkupyörällä pitkäksi.

 Tämä kaveri on monelle ikäiselleni tuttu TV:n lastenohjelmista 60- ja 70-luvuilta. Ahoi, hän sanoo. Se tarkoittaa Tsekiksi moi! Ystävien kesken.

 

URHEILUA

 

Kuvissa olen menossa metsään tai juuri tullut sieltä. Tsekin vuorilla Beneckossa. Kahdeksan kilomerin polkujuoksun virallinen nimi on Kalcouskel Tumel. 8,30 kilometriä taittui ajassa 47.42. Tämä tarkoittaa 5.45 km/h keskivauhtia. Todellinen vauhti vaihteli alkaen 5.25 - 4.15. Turpiin tuli yksi minuutti mäessä, jossa oli nousua vaivaiset 59 metriä, muuten meni tasaisesti. Harjoittelemattomuus tuntuu. Kilpailun vanhin osallistuja oli 79-vuotias. Facebookissa on sivuillani video tapahtumapaikalta.

 

KUKKIA

 

 

 

RUOKAA

 

Kirsi tsekkaa grilliä.

Tanskalainen jäätelö. Laktoositon.

Tanskalaista olutta, siideriä ja alla: Smörrebröd.

Tsekin kielellä Dokola Kafe tarkoittaa: kahvia koko ajan.

Alla Puolalainen käsitys pienestä kakunpalasta, Suwalki.

 

LIIKENNEMERKKEJÄ

 

Yllä varoitetaan saukoista! Alla puolalainen näkemys polkupyöräilijän ohjauksesta yhdistetyllä jalkakäytävällä ja pyörätiellä.

 

HISTORIAA

 

Poznan on yksi Puolan vanhimmista kaupungeista ja sen vanha kaupunki, stare miasto, on yksi hienoimmista mitä olen nähnyt. Yllä kaupungin muurin muistolaatta.

 

Yläkuvassa Kirsi on Vähän-Beltin sillalla. Silta on 90-vuotias. Seuraavassa kuvassa hieman vanha penkki Galsklintin peurojensuojelualueella.

 

 

KAUPUNKEJA JA KYLIÄ

Poznanin stare miaston keskus.

 

Edellisessä blogissani olimme Tanskassa Galsklintissä. Sieltä etenimme Saksaan Flensburgiin täyttämään kaksi mukanamme kulkevaa saksalaista kaasupulloa. Lisäksi mukana on yksi suomalainen pullo. Kaasua tarvitsemme auton ja pesuveden lämmitykseen, ruuanlaittoon, grillaamiseen ja kaasujääkaappiin.

Sitten Kappel ja yöksi Neumunsteriin stellplatsille. Seuraava yö Potsdamin Marquart. Ohi Berliinin vanhoihin itäsaksan kyliin. Yöpaikaksi valikoitui Köbliz. Koukkaus Puolan rajan pinnasta Jilemniceen ystävien luo. Sitten ystävien kanssa Beneckoon vuorille. 

Tsekeistä Poznaniin, joka siis on eri asia kuin Potsdam. Kurkkukipuinen yö Lubawassa, jossa heräsin 61-vuotiaana. Ei saisi juosta kilpaa kylmiltään. Olimme käyneet apteekissa jo aiemmin Vrchlabissa, joten ei sekään nyt niin kauheaa ollut.

Puolaan Suwalkin tuttuun Eurocampingiin. Vesisateinen matka Salacrivaan, jossa yö kirkon kupeessa, paikassa jossa tiettävästi viimeisen kerran puhuttiin liivin kieltä. Joki on Salasti. Tie oli täysin urilla ja paskana Kaunasin jälkeen aina Panewezyziin asti kunnes maa vaihtui Liettuasta Latviaksi.

Ja sitten Viron Pärnu ja Konse.

Ja sauna! 

 

HELMIÄ

 

Tämä on eräänlainen katettu vesiputous. Vesi virtaa ylhäältä pisaroituen pitkin risukimppuja.

PYÖRÄILYÄ

 

En ole koskaan pyöräillyt hiekkaista merenrantaa. Laskuveden alta paljastuva hiekka oli kovaa ja kantoi pyörää. Pärnu.

 

STELLPLATSEJA

Stellplatz on saksankielestä vakiintunut nimitys matkailuautojen pysäköintipaikaksi. Tasosta riippuen saa vettä, voi jättää jätteitä ja jätevesiä sekä tyhjentää käymälän. Sähköäkin on tarjolla, jos sitä johonkin tarvitsee - onhan aurinkopaneeli.

 

ERIKOINEN LUONTO

 

Alakuvat ovat Karlovicesta Tsekeistä. Matej näytti meille hienoja paikkoja. Joku uhriutuja voisi sanoa, että alueelle ihmisten pääsy pitäisi kieltää koska luonto kuluu. Alueella on asuttu jo tuhansia vuosia, joten miksi ihmeessä se pitäisi nyt kieltää. Paikalla voi kiipeillä hiekkakivipaasilla mikäli omaa siihen koulutuksen ja eräänlaisen kiipeilyajokortin. 

   Uhriutumisen ja itsensä määrittelyn sijaan ihminen voi elää tasapainoista, kestävää elämää. Itsensä voi määrittää myös tekojen kautta.

LIIKUNNAT VIIKOILLA 19 ja 20.

Ma-Lepo

Ti- Odsherred pyöräilyä yksin 32,71 km ja Kirsin kanssa 21,08 km.

Ke- Vejrhöj vaellusta Kirsin kanssa 7,37 km.

To- Galsklint juoksua 8,04 km poluillakin ja pyöräilyä Kirsin kanssa 11,23 km.

Pe- Pyöräilyä yksin 53,31 km.

La- Kirsin kanssa pyöräilyä 23,77 km.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 10,59 km ja pyörällä yksin 52,13 km.

 

Ma- Lepo

Ti- Kirsin kanssa kävellen 5,59 km Neumunsterissä ja päivän päälle Potsdamissa pyörillä yhdessä 21,55 km.

Ke- Gunewalde juoksua 6,05 km.

To- Cunewalde pyörillä Kirsin kanssa 22,06 km.

Pe- Kävelyä Jilemnicessä Kirsin kanssa 5,69 km ja Matejin kanssa kilpailureitin kierto Beneckossa 8,92 km.

La- Retkeilyä 9,59 km.

Su- Lämmittely 2,74 km juosten. Polkujuoksukilpailu Kalcoyskej Tumel 8,3 km. Jäähdyttely 2,25 km.

 

LOPUKSI

Teemme mitä tahansa, luonto lopulta päättää. 

Viimeisessä kuvassa joutsen pesii keskellä Tanskalaista rannikkokaupunkia. Naaras hautoo ja uros uhittelee peilikuvalleen. Uhittelu ei auttanut, lopulta se palasi valvomaan pesintää.