EES KAHTAALTA

Nellimissä on täysi talvi vaikka lämpötila tätä kirjoittaessani on pari piirua plussan puolella. Pihavalot hämärätunnistimella syttyvät puoli viiden aikaan iltapäivällä, olemme siirtäneet kellot kohti mennyttä juhannusta. Emme kuitenkaan muistele mennyttä kesää haikeana, kunnon talveen on näiden neljän Lapinvuoden aikana kasvanut kiinni. Lumi täällä kuuluu asiaan toisin kuten eteläsuomen kura tai "neljän kuukauden sateinen, pimeä marraskuu", kuten eräs ystäväni Tampereelta totesi.

Julkaistessani naamakirjaan (facebook) Ultrajuoksija Pohjoisesta - Ultrakoskinen-sivun sain muutaman yhteydenoton vanhoilta ystäviltä, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä moniin vuosiin. Eräs heistä, tosin ystävällismielisesti, sanoi kadehtivansa meidän elämäntapaamme täällä rajaseudun Lapissa. Hän lähinnä tarkoitti piirun verran (todellisuudessa ainakin kymmenen piirua) rauhallisempaa elämänrytmiä sekä luonnossa elämistä. Totesimme puhelun kuluessa, että kyse on niistä kuuluisista valinnoista ja niiden seurauksista.

   En lainkaan kiellä, ettemme olisi täällä onnellisia. Elämämme on todellisuudessa varsin vähäeleistä ja tänä Korona-aikana vielä vähäeleisempää ulkomaille matkustamisen puuttuessa kokonaan. Gloria elämästä niin, kuin se hektisen eteläsuomen näköpiiristä ymmärretään, on kaukana täältä. Valinnanvaraa lähes kaiken, paitsi rauhan suhteen, on vähän. Anekdoottina mainittakoon, että lähin Lidl on 220 kilometrin päässä ja lähin Kotipizza reilun 80 kilometrin päässä. Elokuvateatteri ja ravintola löytyvät 42 kilometrin päästä.

Edellisessä kuvassa virnuilen ystävälleni mönkijän tavaratelineellä istuen siellä jossakin. Moottorien sammuttamisen jälkeen meidät ympäröi satumainen valo ja rauha. Karhu oli mennyt Venäjälle, lintuja ei näkynyt ja hirvet olivat siirtyneet kauemmas. Kahdenkymmenen kilometrin päässä, Kuusiselällä, yksinäinen susi oli vienyt metsästäjältä koiran. Erämaa on ja me siellä vieraina - lumeen jäi punaisia läikkiä askelten alle, viimeiset kohmettuneet puolukat hangen alla.

Ystävä myöhästyi reilun viikon. Minäkään en tee kaikkea ajoissa. Vene olisi pitänyt kääntää viikko sitten, mutta odottelin jos vielä olisimme ehtineet karikolle ongelle. Ei ehditty, järvi takana hyytyi harmaaseen hyhmään ja vene oli puolillaan lunta. Käännettiin vene ja keksittiin muuta mukavaa - lähdettiin juoksulenkille!

Harjoittelu on käynnistynyt toden teolla, kuvassa Palo-Pyhävaaran huipun metsää. Menneellä viikolla taakse jäi hiukan yli 90 kilometriä ja yksi ylimääräinen pakkolepopäivä. Vanha teuras hiukan yskii: vasemman polven limapussivaiva paranee vauhdilla mutta nyt kipeytyi vasen pohje. 

   Juoksin menneenä tiistaina varsin vaativassa kelissä Nellimin vaaroilla reilut 15 kilometriä, aikaa kului reilu pari tuntia ja vertikaalista nousua lumisilla poluilla tuli 445 metriä. Samana iltana kävin kylään tulleen Janin kanssa juoksemassa pimeillä poluilla kevyesti otsalampun valossa reilun vitosen. Vasen pohje otti itseensä ja ylikuorma kruunattiin seuraavien päivien ylämäki- ja vauhtilenkeillä. Lopullinen tuho tuli sunnuntaina: ensin Janin kanssa 9 kilometriä hiljaa ja siihen päälle vielä kaksi kertaa samaa reittiä yksin - kymmenen minuuttia nopeammin aina kierros kuin edellinen: yhteensä 27 kilometriä.

   Kestävyysjuoksu on kärsivällisyyttä vaativa laji. Naamakirjan (facebook) sivua päivitetään harvakseltaan: Pertti Turunen ei suinkaan aina seuraa kameran kanssa yksinäisen miehen yksinäisiä lenkkejä, mutta materiaalia on tulossa aina ensi kesään asti.

   Minäkin olen tulossa. Lepään ensin pohkeen terveeksi. Pronaxenia huuleen ja kevennettyä harjoittelua kunhan ensin pääsen kävelemään kunnolla - ehkä jo huomenna? Periksi ei anneta. Olen lähtenyt liikkeelle tosissani kohti helmikuun 24tunnin endurancea ja kesän Kauhajoen kuutta päivää. Väittikö joku, että tämä olisi helppoa - sittenhän tähän pystyisivät kaikki.

Hain matkahuollosta tänään paketin. Vj MaXx kokeiluun talvisille poluille ja raskaaseen maastoon, Hokaan luotan edelleen; Speedgoatit, Challenger ATR:t ja Cliftonit toimivat moitteetta.

 

VIIKKO 43. HARJOITTELU

Ma- 13,06 km - 1.27. Otsalampulla lumisella tiellä.

Ti- Aamupäivällä Vaaroilla 15,73 - 2.15. Liukasta ja märkää.

      Illalla Janin kanssa otsalampuilla 5,77 km - 45 min.

Ke- Lepo

To- 8,37 km - 1.20. Janin kanssa.

       10,5 km - 1.02. Sisältää 3 x 2 km reipasta. Heti Janin lenkin jälkeen.

Pe- 10,66 km - 1.17. Palauttavaa, alku Janin kanssa.

La- Lepo

Su- 9,06 km - 1.11. Tiellä Janin kanssa.

      9,00 km - 1.02. Sama kuin edellä yksin.

      9,02 km - 52 minuuttia. Sama kuin edellä yksin. Liukasta, olisi pitänyt olla nastat tuossa vauhdissa.

Viikko yhteensä 91,20 km.

 

     

JUOKSULIIVIT VAI LUOTILIIVIT

 

Harjoituskausi kohti kilpailuvuotta 2021 alkoi. Pertti Turusen ottama yläkuva Paatsjoen sillalta kertoo, että talvi ilmoittelee itsestään. Edellisessä ei lukenut, että jo ilmoittelee. Lappi on omansa, kuten hyvä ystäväni, ultrajuoksulegenda Kalevi Montela totesi. Lokakuun loppu Nellimissä jäätää lätäköitä ja hengitysilmassa lenkillä maistuu lumi.

   Lappi on omansa myös otsikoissa juuri tällä hetkellä. UKK-puistossa sattui vahinko, jota ei koskaan olisi pitänyt sattua. Lintumetsällä ollut paikallinen ampui maastopyöräilijää, joka menehtyi. Tragedia tapahtui Kemihaaran ja Korvatunturin välisellä alueella. Johtuen ko. alueen maastonmuodoista, vähistä poluista ja reitistöistä, täytyy minun aseenkantoluvan omistajan, oikein ihmetellä - mikä meni pieleen?

   Vahinkoja tietysti sattuu, mutta en mitenkään pysty ymmärtämään tapahtunutta, mikäli aseen takana on ollut hitunenkin harkintaa. Lintuja ammutaan useimmiten nykyään luodikolla tai drillingillä, jossa on sekä hauli- että luotipiippu. Luotiaseissa on tehoa riittävästi pitkäänkin matkaan, joten ymmärryksen laukauksen suunnasta saati kohteesta tulisi olla kohdallaan. Maastopyöräilijä on kokonsakin puolesta aivan jotain muuta kuin esimerkiksi koppelo tai metso.

   Kokonaan toisenlaisen ulkonaliikkumisuhan Lapissa aiheuttavat tänne muualta tulevat hirviporukat. Nämä sankariseurueet ostavat metsähallitukselta edulliset hirviluvat valtionmaille. Todellisuudessa ammutaan kaikkea mikä liikkuu kaikkialla, vailla tietoa yksityisistä maista, yksityisten teistä tai paikallisten liikkumisoikeuksista erämaa-alueilla. Pahimmissa tapauksissa yritetään estää jahdin aikana liikkuminen alueella. Turvallisuus on rajusti hakusessa ilman paikallistuntemusta, koska kaikkia mökkejä tai uria ei ole merkitty karttoihin. 

   Näille edellämainituille sankarimetsästäjille tiedoksi: Nellimin ja Sarmitunturin alueilla Inarin kunnassa liikkuu sekä rajavartio- että poliisipartioita. Erämaa ei suinkaan ole ihmisistä tyhjä, siellä liikumme me paikalliset - emmekä epäröi soittaa virkavaltaa paikalle, meillä on suorat ja nopeat numerot tiedossamme esimerkiksi rajavartiostoon. Lisäksi tunnen alueen jo niin hyvin, että näen pelkistä jäljistä luonnosta onko kyseessä ollut urban skeeting (liikkuvasta ajoneuvosta metsästys) vai vastuullinen ja luontoa kunnioittava eränkäynti.

   Minua on viimeksi juoksulenkillä uhattu hirvikiväärillä Hämeenkyrössä kuusi vuotta sitten. Vieläkin juostessani tuohon mutkaan Vähä-Työläjärventiellä etelässä vieraillessamme nousevat niskakarvani pystyyn. Asetta ei tuolloin nostettu poskelle, mutta huomautin nuorta miestä passissa: jos kääntäisit sen piipun pois minusta ja ottaisit sormen pois liipasimelta.

   Väkisinkin paljon maaston erilaisia uria juoksuharjoittelussani hyödyntävänä tulee mieleen, että kummat laitan päälle, juoksu- vai luotiliivit. Syvimmät osanottoni menehtyneen Helsinkiläisen maastopyöräilijän läheisille, harvoin järkytyn näin paljon mistään uutisesta.

   Ihminen on erämaan vaarallisin ja välinpitämättömin peto - kaukana karhusta ja sudesta.

 

LUONTOKUVIA PERTTI TURUNEN

Blogissani näkyy Pertti Turusen ottamia valokuvia. Aloitimme yhteisen projektin, jonka tarkoitus selviää pikkuhiljaa. Löydät projektin Facebookista nimellä Ultrajuoksija Pohjoisesta - Ultrakoskinen ja löydät Pertti Turusen täältä.

Löydät myös linkit suoraan facebookiin ja instagramiin blogin internetversion oikeasta yläkulmasta. 

HARJOITTELU VIIKOLLA 42.

Ma- 15,14 km - 1.43. Mökiltä Sarmi, Akanlauttalompola.

Ti- 14,71 - 1.37. Ensilunta Paatsjoen sillalta kotiin, mutka Kessiin.

Ke- Lepo

To- 18,4 km - 2.04. Nellimin asvalttitie Kaitavaaraan ja vanhaa hiekkaa pätkä takaisin.

       Illalla kävelyä Kirsin kanssa 4,2 km - 59 min.

Pe- 8,01 km - 59 min. Osin poluttomassa maastossa, palautusta.

La- 18,08 km - 1.59. Virtaniemen lenkki, hiekkatietä.

Su- 14,42 km - 1.37. Kylällä asvalttia, polkuja, hiekkaa. Kotona juomassa kolmasti; rundia.

Yhteensä 88,5 km - 10:09.

 

Viikon tavoite nostaa kilometrimäärää ja totuttautua harjoittelemaan toteutui. Vasen polven sisäsyrjä vaivaa edelleen, mutta on paranemassa. Kyse on takareiden ja koko jalan lihasten ja faskioiden kireydestä, muistuttaa ns. "juoksijan polvea", kireät jänteet hankaavat limapusseja ja kiinnityskalvoja. Venyttely, erilaisten kenkien käyttö ja golfpallo auttavat; golfpallo jalan alle ja rullailua.

 

KIPU

Ultrajuoksijan on kestettävä kipua. Kipu ei ole ystävä eikä etenkään itsetarkoitus. Itseään on turha rikkoa mutta pitkälle tuskin pääsee ilman kipua. Aloittelevat juoksijat hakeutuvat usein lääkärille esimerkiksi juoksijan polven tai penikkataudin takia. Jos kuormitusta nostetaan liikaa yhtäkkiä, ovat seuraukset aina samat. Valkotakki lausuu: "Lopeta juokseminen, lepää." Sitten juoksija lepää ja paranee, aloittaa uudestaan ja vaiva uusii.

   Terminä lihastasapaino on utopiaa monelle. Itselläni on nyt kyse siitä, että kun virustaudin jälkeen ryhdyin rakentamaan kelkkakatosta ja varastoa, niin raskas työ huomoissa asennoissa jo valmiiksi kurjassa kunnossa löi kehon jumiin. Lisäksi itselleni on ominaista, että kun juoksen vähemmän, niin lihakseni kiristyvät. Säännöllinen liike pitää kehontasapainon kunnossa. Työnteko siis tappaa edelleen, koittakaa välttää. 

KIRJAVINKKI: Seppo Konttinen ja Kari Vitie: ERI mieltä Todenpuhuja Kauko Kareen elämä

Todella mielenkiintoinen kirja, päähenkilöinä Kauko Kare ja muuan Urho Kekkonen. Antaa miettimisen aihetta, miten tähän on tultu ja onko kansakuntamme edelleen rähmällään.

 

POTEROISSA?

 

INTRO

Tänään eräs Lapin radion toimittaja kertoi, että syyslomalla sohva kutsuu. Hän kertoi tasaisella, kiltillä äänellä, että sohvalla voi laiskotella, kuunnella musiikkia, katsoa elokuvaa, kutoa tai mitä tahansa muuta mukavaa. 

   Sanoin Kirsille, että olen saanut tarpeekseni näistä tefloneista, joihin mikään ei tartu. He esittävät maailman aina asiallisena ja etenkin harmittomana. Jatkoin, että maksaisin vitosen jos ko. toimittaja sanoisi: Sohvalla voi syyslomalla laiskotella, kuunnella musiikkia, katsoa elokuvaa, kutoa tai vaikkapa nussia.

   Saimme hyvät naurut.

"Potero on maahan tai lumeen kaivettu kuoppa, joka antaa suojaa ja toimii yhden tai useamman henkilön tai raskaamman aseistuksen, kuten kranaatinheittimen, tuliasemana. Pikalinnoitettu potero on yleensä avoin, mutta se pyritään peittämään puurakenteen varaan sijoitetulla 20–30 cm maakerroksella jo linnoittautumisen ensimmäisessä vaiheessa. Kattaminen voidaan tehdä myös erityisillä katelevyillä, jotka ovat joko metalli-, komposiitti- tai betonirakenteisia.

Avopotero antaa suojan suora-ammuntaa ja epäsuorien aseiden kranaattien maaräjähdyksiä vastaan. Kevyestikin katettu potero antaa suojan ilmassa tai puuston latvuksessa tapahtuvilta räjähdyksiltä. Suomalainen yksikkö kykenee linnoittautumaan avopoteroihin kesällä neljässä, talvella kuudessa tunnissa. Mikäli linnoittamista jatketaan, seuraavana vaiheena rakennetaan miehistökorsut ja poteroita aletaan yhdistää juoksuhaudoilla yhtenäiseksi ampuma-asemaketjuksi. Korsurakennelmat sijoitetaan oletetun uhan suunnasta katsoen poteroiden takamaastoon.

Poteroiden alkeellisen majoituskyvyn vuoksi pikalinnoittautunut joukko majoittuukin yleensä teltoissa. Jos paikallaanolo pitkittyy, kaivetaan ensimmäiseksi myös teltat maakuoppiin sirpale- ja näkösuojaan.

Jo ennen poteroiden raivausta puolustukseen ryhmittyvä joukko raivaa puolustusasemansa edestäampuma-alan, mikä tarkoittaa pensaskerroksen kasvillisuuden poistamista häiritsemästä suoran tulen käyttöä. Korsu, joka on katettu, antaa myös hyvän suojan ilmapommituksia vastaan."

Lainaus Wikipediasta.

 

POTEROISSA?

Korona-ajan yhä jatkuessa osa ihmisistä tuntuu kaivautuvan yhä syvemmälle poteroihinsa, eräänlaisiin henkisiin puolustusasemiin vääjäämätöntä taisteluväsymystä vastaan. Maamme hallitus antaa toinen toistaan sekavampia ohjeistuksia uskaltamatta kuitenkaan puuttua lainsäädännöllä kansalaisten perusoikeuksien rajoittamiseen. Edellämainittuihin kuuluisivat maskipakko, ulkonaliikkumiskiellot ja valvotut, maansisäiset matkustusrajoitukset.

   Suomen kansalla on poteroihin kaivautumisesta runsaasti kokemusta ja monet ovat tehneet sitä koko elämänsä ajan ihan huomaamattaan. Suomen yhteiskunta on muuttunut vuosien varrella, vuodet 1956, 1968 mutta etenkin 1989-1991 olivat merkittäviä käännepisteitä ja johtivat EU-jäsenyyteen ja kaiken kattavaan tukahduttavaan suvaitsevaisuuteen.

   Meille on opetettu miten maailma toimii ja osa meistä uskoo sen epäilemättä. Radikalismi tarkoittaa sanatarkasti tarttumista juuriin eli kyseenalaistamista. Radikalismi ei siis ole terrorismin tai avoimen yhteiskuntakapinan suora synonyymi. Radikalismi ja uudenlainen ajattelu on välttämättömyys, jota vastaan konservatiivit ja muut varovaisen pysähtyneisyyden kannattajat taistelevat.

   On ymmärrettävä vapauden arvo ja kyettävä ajattelemaan toisin. Willy Brandt sanoi: "Ihminen ei elä vapaudesta, vaan vapaudessa."

   Sohvalla nussiminen on osa uudenlaista ajattelua. Koronaan se liittyy sillätavoin, että jatkuvasti kotonanyhjääminen kiristää ihmisten mieliä ja on aika etsiä uutta lähempää kuin uskoisikaan. Omana itsenään oleminen ei ole ollenkaan vaikeaa, on vaan uskottava, että naapuritkin nussivat omalla sohvallaan ja sitten edettävä omien voimavarojen mukaan omassa poterossaan sikäli mikäli siellä on sohva.

   Jos jonkun mielestä olen törkeä tai jotenkin likainen ajatusteni suhteen niin voi olla. Luulitteko, että pelkkää harekrisnaa laulamalla askel etenee ultrajuoksussa? On olemassa kaikenkattava mustavalkoinen realismi, kyky kääntää nupit kaakkoon ja uskallus antaa mennä yli kaikkien rajojen. Miksei sitten sohvallakin?

   Ultrajuoksijana minulle on vieras ajatus kaivautua poteroon ja odottaa hyökkäystä. Siihen asti kun jalka liikkuu niin painetaan eteenpäin. On etsittävä uutta ajatusta päästäkseen käsiksi harjoitteluun tai päästäkseen uusille, kehittävimmille poluille. Nussiminen on aika vanha keksintö, joten se siitä.

   Kun edellä kirjoitin, että suomalaisilla on kokemusta poteroihin kaivautumisesta, niin esimerkiksi käy kahdeksankymmentäluvun rauhanliike, jonka Neuvostoliitto solutti. Kansa marssi ja taustalla punasteltiin, ainakin ne harvat jotka ymmärsivät. 

   Extintction Rebellion-kapinan alullepanija, Roger Hallan selosti Venäjän valtion hallinnoimalla tv-kanava RT:llä näkemyksiään ja yllytti nuoria kapinaan ja demokratian murskajaisiin. Suomessa ei mitenkään ole kommentoitu tätä Venäjän propagandakanavan ohjelmaa, saati ihmetelty miksi Venäjä ei vastusta. 

   Vapaudessa eläminen on jälleen uhattuna muunkin kuin Koronan vuoksi. Maailma toimii Koronasta huolimatta koko ajan ja mitään syytä kaivautua poteroon en ainakaan minä näe. Liikkeelle ja ajatus kirkkaaksi kyseenalaistaen!

OUTRO

Kerran eräissä maalaustalkoissa puhuin kullista, jonkin ikiaikaisen, isoisältä perityn työmaahumorijutun yhteydessä. Tuttavaperheen rouva kuuli ja sanoi, että seksi on yksi elämän osa-alue. Vaihtoi sitten aihetta. En kysynyt oliko hän koskaan saanut orgasmia. En halunnut vaihtaa punaväriä hänen kasvoilleen tai olla kiusallinen, mustaa seinää kun siinä porukalla sudittiin.

   Pointtini on: liian kiltti tai sinisilmäinen saa olla, mutta itseään ei saa kieltää. Ajattelun vapaus on elämisen vapautta ja ihminen elää vapaudessa, ei vapaudesta.

VIIKKO 41. (HARJOITTELU)

Ma- 16,35 km - 1.51. Tietä ja polkua ilman tekosyitä, Rovajärvi (Nellim).

Ti- Lepo/moottorisahausta

Ke- 15.03 km - 1.37. Haapakuru polkua ja ekstrat.

To- Lepo

Pe- 14,01 km - 1.43. Haapakuru.

La- 14,01 km - 1.39. Goddahjärvelle mökiltä. Hirveä sade ja tiet liejua.

Su- Lepo/moottorisahausta - final cut.

Viikko juoksua 59,4 km - 6:50.

Moottorisahaus loppui nyt. Keho edelleen jäykkä rakennustöistä, moottorisahauksesta ja virustaudista. Polvi kuntoutuu. Mutta tulossa olen.

Kaikille niille, jotka sanovat että 56-vuotiaana ei voi juosta paljon, sanon: Imekää jakaria. (Imekää jakaria- on yhden Terminator-elokuvan eräs repliikkisuomennos.)

Kunnes toisin todistetaan: Kirsi löysi sunnuntain luontoretkeltämme torvisieniä Nellimin alueelta! Kosteikkovahveroita.

AINA EI ONNISTU

 

Elämässä ei voi millään onnistua aina ja kaikessa. Tappiot ja pieleenmenneet asiat kannattaa pölyn laskeutumisen jälkeen analysoida ja hyväksyä. Rosoisesta, elämää nähneestä syntyy useimmiten uutta ja aitoa.

   Itselläni eräs kirjeenvaihtokirjaprojekti kariutui, kun kirjoittajaystäväni kertoi stressin takia lopettavansa. Emme ehtineet hyvää alkua pidemmälle mutta harmittaa. Harmituksen lisäksi olen turhautunut. Jos johonkin ryhtyy tosissaan jonkun kanssa ja sitten ei pääse maaliin, niin yksilöurheilijan roolini korostuu entisestään.

   Olen pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, että minua pidetään tiettyjen ihmisten taholta kummallisena friikkinä. Ehkä se johtuu ultrajuoksuelämäntavastani. Aina lähipiirikään, Kirsiä lukuunottamatta, ei tunnu tajuavan kuinka paljon itsestään on annettava hyvien tulosten ja niiden kuuluisien rajatilakokemusten saavuttamiseksi.

   Ystäväni Onni lähti suurin toivein ja levollisella mielellä Vaarojen Maratonin 130 kilometrin matkalle viime viikonloppuna. Pitkästä aikaa mies oli kunnossa, terve ja motivoitunut nimenomaan kilpailemaan. Bonuksena henkinen läsnäolo ja maltillinen alku toivat tulokseksi reilut 50 kilometriä ja keskeytyksen. Kokeneena urheilijana Onni kääntää tämän voitokseen analyyseillä, mihin itse olen ulkopuolisena osallistunut kahden vajaan tunnin puhelinkeskusteluilla. Ultrayhteisö ei jätä yksin ja heimo tukee synkimpinä hetkinä.

   Viime aikoina julkiseen keskusteluun on nostettu huippu-urheilijoiden mielenterveysongelmat. Olympiakomiteasta on myönnetty ja asiantuntijaa kuultu urheiluruudussa. Lääkkeeksi on tarjottu julkista terveydenhuoltoa (vitsi?) ja asiaa on luvattu kehittää huippu-urheilun omassa piirissä.

   Kuvaavaa on, että jos kahdeksankymmentäluvun alussa olisi uskallettu moisesta asiasta urheiluruudussa hiiskahtaakaan, olisi sekä urheilijat että urheiluruudun toimittajat leimattu ämmämäisiksi ruikuttajiksi ja alettu huutelemaan kovuuden ja talvisodon hengen perään.

   Onneksi maailma on muuttunut. Huippu-urheilijan mielenterveys on kuten kaikkien muidenkin ihmisten mielenterveys: jatkuvasti liipasimella tässä yliärsykkeitä tarjoavassa sirpalemaailmassa, jossa tulevaisuus on tekoälyolioiden joiden rinnalla ihminen käy vanhanaikaiseksi. Vai käykö sittenkään, en usko.

   Ajattelin itsemurhaa ensimmäisen ja ainoan kerran elämässäni syöpäleikkauksen jälkeen vuonna 1992 Tampereen Keskussairaalan toiseksi ylimmällä parvekkeella, kerroksia on kolmetoista ja pudotus katolta 49 metriä. Toiseksi ylinkin olisi riittänyt.

   Minut pelasti tuolloin mieleeni juolahtanut ajatus kissoista, jotka putoavat aina jaloilleen korkealta hypätessään. Olen kirjoittanut episodista vielä julkaisemattomassa esikoisteoksessani: en erityisemmin pidä kissoista.

   Samaan tunnetilaan pääsen kiinni juostessani Norjan tai Yliperän korkeimpien tunturien harjanteilla. Yksi virhe ja minut saa kerätä ämpäriin neljäsataa metriä alempaa. Kuka edes viitsisi kerätä.

   -Mikä syöpä sinulla oli?

   -Eikö pelkkä syöpä riitä.

   Elämän ja kuoleman välisestä kaiteesta on monta hyvää syytä pitää kiinni.

   En edes muista milloin olisin nukkunut yhtämittaista yötä. Herään aina noin kahdelta tekemään jotain järkevää noin kahdeksi tunniksi ja jatkan sitten nukkumista aamuun. Tarkemmin ajateltuna taisi olla viime viikolla yksi yhtämittainen yö mutta sitä ennen? Ja minulla on elämä järjestyksessä, en kärsi stressistä ja teveys on hyvä. Unihygienia? Älkää nyt aloittako. Lisää harjoituskilometrejä niin asia hoituu itsestään.

   Harjoituskausi on alkanut. Tarkoitus on juosta helmikuun välitavoitteen kautta hyvä kuuden päivän juoksu ensi kesänä Kauhajoen Kurfissa. Pappa siis palaa tasaiselle, jossa vanhempana teuraana olen joskus onnistunutkin.

   Onnistumista vaati myös välitavoitteeseen ilmottautuminen. Olin hyvissä ajoin tietokoneen ääressä ennenkuin syyskuu vaihtui lokakuuksi. Endurance 24 tunnin hallikilpailun sivut tukkeutuivat. Parin yrityksen jälkeen pääsin maltilla läpi englanninkieliseltä puolelta ja sain paikan kilpailuun.

   Jälkeenpäin luin juoksufoorumilta, jota en yleensä koskaan nykyisin lue, että joku oli kokenut ilmottautumisen sivuihin kohdistuneen paineen takia syrjiväksi. Miten palvelimen hidastuminen syrjii enempää kuin leipäjonossa seisominen. 

Ei täällä Nellimissä ole nopeita internetyhteyksiä, mutta ei ole kyllä leipäjonojakaan - toistaiseksi. Sensijaan yhden käytetyn pesukoneen lahjoitimme Ivalon työttömien kirpputorille. Miten tämä liittyy 24-tunnin juoksun iloittautumiseen? Olette oikeassa, ei mitenkään.

   Lisää innostuin myöhemmistä kommenteista, joissa oli spekuloitu kenkien korkeuden mittaamista. Jos kilpailussa käyttää yli kaksi ja puolisenttisiä pohjia juoksukengissään niin tulkitaanko ne suoritusta parantaviksi pomppukengiksi. Varsinkin kun kilpailulla on virallinen ja kansainvälinen arvo. Areenan rata on kivikova ja jos suoraan sanon, niin esimerkiksi ennätysmies Jari Soikkeli tuskin nakkaa paskaakaan, jos joku juoksee paksummilla pohjilla enemmän kuin hän, ellei pode vatsavaivoja.

   Näppäimistölle runkkaaminen saattaa aiheuttaa kirjoitusvirheitä sperman kovettuessa ja oikeiden kirjainten painamisessa saattaa esiintyä ongelmia. Tämä näkyy foorumikirjoittelussa erityisesti. Mitäs jos joukolla sovitaan, että käydään hiukan enemmän lenkillä. Myös minä. Niin eiköhän se siitä sitten onnistu, turhan karsiminen ja olennaiseen keskittyminen.

VIIKKO 40.

Ma- Mökiltä Palojärvelle uraa 9,8 km - 1.09.

Ti- 14 km - 1.29. Siikajärventie.

Ke 11,3 km - 1.15. Haapakuru polkuakin.

To- Linjan lenkki, pehmeää hiekkaa osin 10,24 - 1.09. 

Pe- Lepo / Polttopuita

La- Virtaniemen lenkki tiellä 16,33 km - 1.47. Päälle kävelyä Kirsin kanssa 5,1 km - 1.13.

Su- Illalla myöhään polttopuidenteon jälkeen 8,19 km - 59 min.

Yhteensä 69,9 km juoksua. Tavoite totutella päivittäiseen juoksemiseen kohti kurinalaista harjoittelua. Vasen jalka on kipeä ja jäykkä kroppa moottorisahauksesta, joten kaikki on erinomaisesti harjoittelun aloitusta ajatellen. Pää ja kulli sentään toimivat.

Santajärven iltaa sunnuntain iltalenkiltä.

 

SYYSKUUN SUMMAUS

Juoksua 79,2 km. Sairaana ja rakennustöitä. Akkuporakoneen ja moottorisahan kanssa heiluminen alkaa riittämään. Jokohan pääsisi elämään taas vaihteeksi.

Vuosikilometrit lokakuun alussa juoksun osalta ovat 2145,04 km. Naurettavaa. Täytyy varmaan marras- ja joulukuussa laittaa polkimet työasentoon, jos olisi terve...

 

Syyä pittää, sanoi jo Vähäsöyrinki aikoinaan.