ELÄVÄÄ

 

Tätä kirjoittaessani pakkanen naukuu kilpaa auringon kanssa kolmeakymmentä ja lapintiainen hakkaa raivoisasti talimakkaraa työpöytäni edessä olevan ikkunan takana hongassa. Lintulaudan alta jokirantaan juovattelee jäniksen polku. Kirsi ripusti kaalia roikkumaan mutta jänis ei innostu, sensijaan se kaivaa lumen alta auringonkukansiemeniä ja vuolee rannan ryssänmaalta männynkuorta henkensä pitimiksi.

---

Syvä pettymys perutun hallikilpailun vuoksi alkaa olla käsitelty. Ultrajuoksun suhteen olen pudonnut tyypilliseen välitilaan. Kilometrien vähentyessä menneistä vuosista muistuttavat esiinnousevat kivut eri puolilla kehoa. Sinänsä hauska yksityiskohta: jalkani tulevat levosta kipeäksi - yleensä se on kai toisinpäin vai onko? En enää muista. Liian alas en liikuntamäärää voi päästää, eikä siihen ole haluakaan. Varsinainen harjoittelu on kuitenkin tauolla nyt.

    Endurance 24 tunnin hallijuoksu peruttiin kiristyneiden koronamääräysten takia juuri ennenkuin keskustelu koronarajoitusten täydellisestä purkamisesta alkoi. Valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiainen muiden oikeusoppineiden ohella on peräänkuuluttanut avointa tietoperustaa. STM - THL välillä on kummallisia kiemuroita ja on oletettu olevan jonkinlaista ohjailua kulissien takana. (Sosiaali- ja terveysministeriö - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.) On olemassa jokin merkillinen riskipistemalli mihin määräysten kiristäminen perustuu. Tälle mallille ei näytä Suomessa olevan kykyä tuottaa avointa tietoperustaa toisin kuten esimerkiksi Saksassa. 

---

Olen äärimmäisen huolissani kehityksestä, jolla asetuksella ohitetaan laki, myös perustuslaki. Ei voi olla minkään poliittisen suuntauksen etu, että Suomea väkisin pidetään kiinni. Vaikka kuinka Suomea yritetään demokratian keinoin viedä sosialismiin, ei sekään anna oikeutta tuhota ravintola- ja kulttuurialaa kokoontumisrajoituksilla tai elinkeinovapauden täydellisellä estämisellä.

---

Minut on rokotettu kolmasti ja missään tapauksessa en neljättä piikkiä ota. Raja on minunkin elimistölläni. Tästä on nyt päästävä jatkamaan eteenpäin normaalisti, ja ehdottomasti luokiteltava korona normaaliksi sairaudeksi.

---

Edelläkirjoitettua saattaa joku pitää populismina, mutta todellista populismia on sulkea yhteiskunta ja vaatia, että kaikilla sen jäsenillä asiat ovat yhtä huonosti. Vapaus päättää menemisistään ja tavasta elää on ohittamaton.

 

Talviolympialaiset Kiinassa ovat nostaneet esiin ihmisoikeuskysymykset. Suomalainen ja sitkeä väite, että urheilussa ei olisi politiikkaa, on lapsellinen. Kautta aikain on kiistelty eriväristen urheiluliittojen välillä kuka Suomea saa tai voi edustaa. Huippu-urheiluun on satsattu paljon viimeaikoina ja vastineeksi on saatu vähän mitalleja. Kunnianhimon puute ja etenkin se, että satsattu raha ei kohdennu urheilijoiden hyväksi, ei ainakaan lisää mitalien määrää. 

    Turha nillittää, että olemme pieni kansakunta ja meillä on vähän urheilevaa massaa. Karu totuus on, että osa meistä tykkää maata ja syödä liikkumatta lainkaan. Kun nuoren urheilijan perusliikuntatausta on liian kapea ja vähäinen, ei hänestä voi kehittyä huippu-urheilijaa. Ei missään lajissa.

---

Liikunnan merkitys mielenterveyden ylläpitämisessä on kiistaton. Illuusio, että minä en tee muuta kuin juoksen ei pidä paikkaansa, mutta minunkin on liikuttava pysyäkseni järjissäni. Liikkuminen ei tarkoita aina minun(kaan) tapauksessani 30 kilometrin päivittäistä juoksuannosta, vaan vaikkapa tunnin kävely Kirsin kanssa riittää mainiosti ylläpitämään vireyttä niin mielen kuin kehonkin osalta.

 

Monipuolisen liikunnan harrastaminen tukee myös moottorilajeja. Moottorikelkkailu, mönkijällä ajo tai moottoripyöräily sujuvat parempikuntoisena huomattavan paljon enemmän nautittavammin, kuin pelkkää massaa satulassa konevoimin edestakaisin hytkyttämällä.

 

Ahkion kunnostuksessa pääsin maaliin. Käsillä tekeminen ja suunnittelu pitävät yhtälailla vireyttä yllä. Loijakka on käytössä koeteltu ja toimivaksi todettu. Jossain vaiheessa siihen täytyy rakentaa puolikuomu, jotta matkustusmukavuus paranee.

 

    Moottorikelkka-ahkion lisäksi minulla on perinteinen puinen parireki, jossa 2 - 3 ihmistä matkustaa erämaahan kelin salliessa mukavasti tavaroineen. Nämä välineet ovat osa räätälöityä eräopastusvälineistöani. Kykenen tällä Nellimin seudulla organisoimaan tilauksesta erilaisia ulkoaktiviteetteja kiinostuksen mukaan. Talvikalastus, hiihto- ja lumikenkäily sekä kaikki muu luontoliikunta ympäri vuoden. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä. Osoite löytyy tämän blogin sivupalkista. 

---

Olen vuosien varrella tässä blogissa kirjoittanut varsin avoimesti kokemuksiani matkan varrelta. Minä olen edelleen äärimmäisen vaikea ihminen itselleni - osittain. Pystyäkseni kirjoittamaan julkaisukelpoista tekstiä tai ylittääkseni itseni ultrissa on oltava rosoista pintaa mihin tarttua. Toisaalta kirjoittaminen kuin yhtälailla ultrajuoksukin vaatii nöyrää asennetta ja irtipääsyä oman navan tuijottamisesta.

    Minulla on aikaa pari vuotta kuusikymppisiin, mutta tavoite on joka päivä olla muuttumatta samanlaiseksi kuin osa ihmisistä muuttuu jo nuorempana - elottomaksi.

 

 

VIIKOT 3. - 4.

Ma- Lepo

Ti- Matolla 11 km - 1.07. Pyramidiharjoitus vaihteluksi.

Ke- 16,50 km - 1.53. Virtaniemeen.

To- Lepo

Pe- Hiihtoa vaaroille latusuksilla ilman latua latupohjilla 12,16 km - 1.41

       Heti hiihdon päälle hölkkää 5,73 km - 38 minuuttia.

La- Lepo

Su- Matolla 5,05 km - 35 min. Hirveä vitutus ja motivaatiopula.

Juoksua 38,3 km - 4:15.

Ma- Tiellä 10,21 km - 1.06.

Ti- "Lepo" Mökillä saatanalliset lumityöt ja muuta äheltämistä.

Ke- Umpi- kantohanki 6,25 km - 1.31. Metsäsukset.

To- Lepo

Pe- 8,17 km - 1.01. Kylällä.

La- tiellä 15,61 km - 1.45.

Su- Kävelyä 2,62 km - 34 min. Järkyttävän kylmä tunne iholla vaikka "vain" - 24 C, kosteus.

Juoksua 33,9 km - 3:54. 

 

KOTONA OMASSA PÄÄSSÄ

 

"Kotiin olisi löydettävä takaisin."

Noin ajattelin yläkuvassa moottorikelkan päällä. Kuvasta puuttuu tunnelma ja äänet, kamera kadotti lumisateen ja tuulen huminaa ette kuule. Matkalla järvillä ei nähnyt eteensä kuin kolmekymmentä metriä. Lapin lumisade, kaikkialla valopiirissä valkoista, valopiirin ulkopuolella mustaa ja sinisiä varjoja.

    Löysin kotiin. Ystäväni ja mentorini Seppo Saraspää on sanonut, että missä tahansa voi asua mutta vain Inarissa voi elää. Allekirjoitan tuon. Inarin Lapin rauha, mistä tahansa tänne palaankaan koen aina saman tunteen: kotona, perillä.

 

    Tällä kertaa en tullut kaukaa, ihan tuosta lähierämaasta mökiltä. Hiihdin tänään sunnuntaina reilun puolitoistatuntisen metsäsuksilla osittain umpiseen, saunoin, kävin avannossa kolme kertaa ja huokaisin. Kävin kokoamassa ajatuksiani. Helmikuun lopussa piti kilpailla Espoossa 24-tunnin hallikilpailussa, mutta kilpailu siirrettiin koronatilanteen vuoksi jo toisena vuonna peräkkäin seuraavaan vuoteen. 

    Hyvän harjoittelujakson jälkeen ensireaktio oli valtava pettymys ja turhautuminen hukkaanheitetystä työstä. Toinen reaktio oli viha. Ultrajuoksu ei ole minulle mitään hassunhauskaa puuhastelua, vaan minulta on jälleen viety mahdollisuus syvään, henkilökohtaiseen kokemukseen. Kokemukseen, joka on tulosta 30 vuoden aikana realisoituneesta elämäntavasta ja vaivannäöstä - harjoittelemisesta. Kolmas reaktio oli tyhjyys.

    Se siitä sitten taas. Tällähetkellä ultrajuoksun kaavamainen ja monotoninen harjoittelu ei kiinnosta paskaakaan. Sensijaan vapaa juokseminen kylläkin. Juoksin perjantaina Inarijärven jäällä Peiliniemen ohi Lusmasaaren yli ja takaisin pari tuntia. Vaihtelu virkistää ja nämä "seikkailujuoksut" ovat aina yhtä antoisia, etenkin henkisesti.

    Torstaina juoksin Nellimin päätiellä kohti Ivaloa kolme ja puoli tuntia vastatuuleen. Kirsi poimi minut kyytiin. Olisin juossut Ivaloon asti mutta Kirsin työpäivä päättyi aikaisemmin. Kolmekymppiäkin riitti mainiosti.

    Maanantaina käytiin kolmannella koronapiikillä Kirsin kanssa. Vähäistä käsivarren kipua, päänsärkyä ja vatsaoireita. Tiistain ja keskiviikon pidin lepoa varmuuden vuoksi.

    

        Ahkioprojekti alkaa olla asennusta vailla valmis. Vanhaan suomen armeijan lasikuituahkioon olen uusinut pohjajäykisteet ja laminoinut lasikuitumattoa niiden päälle. Ahkion pienemmät reiät ja pahimmat vauriot korjasin lasikuitukitillä, siloitin hiukan pintaa muovikitillä, hioin ja maalasin Topcoatilla koko pulkan. Uusi aisa, kulutusmuovit pohjaan, irrotettavat istuimet, tuulilasi ja muuta pientä on vielä asentamatta. Kyseessä on metrin leveä ja pari pitkä, moottorikelkan perään tarkoitettu kuljetusväline. Tähän mennessä olen poistanut ahkiosta alkuperäiset sukset, isäni siihen rakentaman rautakehikon polttopuunajoa varten ja isäni hitsaaman aisan. Ahkion paino on pudonnut yli viisikymmentä kiloa! Tämän reilu kuusi millimetriä vahvasta lasikuidusta valmistetun ahkion restaurointi kannattaa, uusi vastaava maksaa kahdeksansataa euroa, puhumattakaan historiasta.

    Ei tämä koronarajoitettu elämä ahdistumalla parane. Atlantin rannalle ehtinee vielä joskus tulevaisuudessa. Kotona on mukavaa, varsinkin kun on kotona omassa päässään.

VIIKKO 2.

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa 3,23 km - 43 min. Koronarokotus numero kolme.

Ti - Ke - Lepo

To- 30,20 km - 3.26. Jäinen asvaltti, vastatuuli ja juoksuliivit.

Pe- 15,27 km - 1.58. Inarijärven jäällä.

La- "Lepo" mökillä. Lumitöitä, lämmitystä ja puuceen huolto.

Su- Eräsuksilla osittain umpihankeen 7,38 km - 1.30.

Juoksua 45,4 km - 5:24.

 

Blogini internetversiossa tässä kohtaa on Shousen biisi Love Tonight David Guettan Remixinä. Löydät biisin myös avoimelta Spotifyn Ultrarunning list- soittolistaltani. jossa on muutakin ja epämukavaa myös.

Pitäkää toisistanne huolta.

 

VANHEMMAN TEURAAN AJATUKSIA MOTIVAATIOSTA

 

Lapin kaamoksessa ärsykkeiden määrä on minimissä ja ihminen alkaa helposti käpertymään itseensä. Lapissa asuja torjuu tämän lähtemällä ulos liikkeelle. Hiihtämään, pilkille, tulille tai muuten kylille tapaamaan ihmisiä. Eteläsuomalaisten keskuudessa puhutaan usein kaamosmasennuksesta, mutta oikein oivallettuna sinisen hehkun aika on varsin terapeuttista aikaa. 

    Lappi ja sen erämaat tarjoavat mahdollisuuden puhdistaa itsestään turhaa kuonaa. Eteläisen Suomen kiireisessä keinovalossa sutivien kovalevy kapaa puhdistusta rauhoittuen, mutta Lapissa asuva taas voi joutua kamppailemaan aivan toisenlaisten asioiden kanssa polaariyön aikaan. 

    Tammi- ja Helmikuussa talvi kiristää otettaan ja usein on todella kylmä. Kun ilmavirtaus on oikea niin - 20 asteen pakkanen tuntuu - 30 asteelta. Tämä yhdistettynä alle neljän tunnin valoisaan aikaan kysyy ultrajuoksua harjoittelevalta mielikuvitusta. Juoksumattoharjoittelu pelastaa, mutta todella pitkien 30 - 40 kilometrin lenkkien tekeminen sisällä voi olla henkisesti puuduttavaa. Minä kuuntelen musiikkia tai katson tietokoneen erillisen näytön kautta dokumentteja tai Areenan suoria lähetyksiä. Sisällä juokseminen myös kokemukseni mukaan väsyttää enemmän, kyse lienee hapensaannista. Hyviä puolia taas ovat lämpö ja pitävä alusta.

    Todella kylmällä ilmalla normaali ulkoaktivitetti alkaa haastamaan. Talviverkoilla ei ole kivaa kun mittari hipoo - 30 astetta, eikä hiihtokaan tuolloin ole herkkua. Minä olen ratkaissut asian käymällä usein kävelemässä reilun tunnin Kirsin kanssa ja juoksemalla päälle hitaasti puolitoistatuntia. Näin harjoituksen kokonaisaika on riittävä ja mieli on kirkkaampi kuin väkisin liian pitkää jyystämällä. Tässä samalla tulee hoidettua tuoreempana säilyminen tuleviin ultrakilpailuihin, joihin usein on järkevämpää harjoitella liian vähän kuin liian paljon. Luonnollisesti edelläkerrottu ei koske harrastuksensa alussa olevia juoksijoita, on aika jolloin kilometrejä on saatava alle.

    Urheilijan motivaatiosta on tehty viimeisinä vuosina useita mielenkiintoisia väitöskirjoja ja tutkimuksia. Nuorempana motivaatio on helppo löytää tulosten paranemisen kautta mutta vanhenpana astuvat esiin muut syyt. Moni ei luovu urheilusta sen rakentaman hyvän päivärytmin vuoksi, eikä liikkumatta vanhemman teuraan jaksaminen ainakaan parane.

    Vanhemmiten motivaation perimmäisiä syitä esimerkiksi kilpailemiseen on syytä tutkiskella itsessään. Kenelle urheilen ja voisinko jo olla itselleni hiukan armollisempi, ovat hyviä kysymyksiä. Usein vanheneva kestävyysurheilija on sokeutunut täysin omalle suorituskyvylleen ja etenkin vammojen tai sairauksien jälkeen palaaminen oman lajin pariin tehdään aivan liian kovalla teholla ja syntyy pelkkää negatiivista kierrettä.

    Jos itse peruslajin tulokset eivät enää parane voi motivaatiota löytää edelleen lajin harrastamisen kautta tapahtuvasta henkisestä kasvusta. Voi etsiä uusia tapoja haastaa itseään: ultrajuoksija voi esimerkiksi juosta erikoisissa paikoissa tai olosuhteissa. Todellisessa ultrajuoksussa tosin toivoa on pitkälle yli kuudenkymmenen ikävuoden, jos terveys kestää. Monipäiväjuoksuissa tulokset paranevat kokemuksen kautta ja tuhannen mailin kilpailuissa sitkeä hitaus palkitaan.

    Motivaation kanssa on syytä olla hereillä, jotta ei addiktoidu pelkäksi suorittajaksi. Normaalissa kiertokulussa huippu-urheilija motivoituu uransa alussa tuloksista ja voittamisesta, myöhemmin taloudellisten realiteettien kautta tai jopa persoonansa kehittämisen kautta. Viimeksimainitussa ollaan jo harmaalla aluella. Jos on profiloitunut liiaksi ultrajuoksijaksi ja lopettaa voi kadottaa itsensä. Olen monesti kirjoittanut, että juoksulle ei saa antaa itseään kokonaan.

    Minun tapauksessani henkinen kasvu näkyy armollisuutena itselleni. Kuluneella viikolla oli tavoitteena 92 kilometriä mutta tyydyin lukuun 69,6. Ylimääräinen heikko olo keskiviikkona, koko viikon jatkuneet - 30 asteen pakkaset pakottivat nöyrtymään. Etenkin kun juuri tänään sunnuntaina vastasin kysymykseen: Onko pakko jos ei taho, juoksumatolla 15 kilometrin kohdalla - ei ole. Eikä siitä ole oikein näillä kilometreillä enää hyötyäkään. Nimittäin väkisin vetämisestä.

    Kaamos on hyvää aikaa askarteluun, jos juoksu- tai hiihto-olosuhteet tökkivät. Itselläni on juuri nyt työn alla vanhan armeijan lasikuituahkion saneeraus. 7 millimetriä vahvaa pulkkaa kannattaa vielä kunnostaa. Kirsin nappaamassa kuvassa alla verstaalla on käynnissä pohjajäykisteiden uusinta. Ruiskumaalauksessa käytettävä naamari on todella tarpeen pöly- ja kemikaalikatkujen torjumiseksi. Askartelu vie ajatukset pois juoksusta ja antaa toisenlaisia onnistumisen kokemuksia.

    Hyvä motivaatio ultrajuoksuun syntyy minun kohdallani sisimmässäni olevaa paloa vaalimalla. Tarkka kuormituksen säätö mahdollistaa onnistuessaan vuoden 2022 kaksi ultrakilpailua ja Norjan vuoret.

 

VIIKKO 1.

Ma- Matolla 5,55 km - 40 min.

Ti- 6,66 km - 46 min. Järkyttävän kylmä.

Ke- Kävely Kirsin kanssa 4,44 km - 1.03. Ei harjoitusta, huono olo kehossa.

To- Matolla 11,10 km - 1.10. Tunnustellen, ok.

Pe- Matolla hiukan kovempaa 20,62 km - 2.12.

La- Kirsin kanssa kävelyä 5,96 km - 1.14. Viima. Päälle lumi urilla ja umpihangessa 10,49 - 1.20.

Su- Matolla 15,18 km - 1.41. Mieli ei oikein mukana, joten tyydyin tähän.

Yhteensä 69,6 km - 9:31

Heikko viikko, mutta näitäkin tulee.

 

KUVISSA KAAMOKSEN VÄREJÄ

PILKKITULET

KALANSAVUSTUSTA KOTIKODALLA

ILLUUSIOITA

 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA LUKIJAT!

 

Aloitin harjoituspäiväkirjan pidon 6.4.1992. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta järjestelmällistä juoksemista, järjestelmällisen juoksemisen ylösmerkitsemistä keltaisiin almanakkoihin, jotka on päällystetty kontaktimuovilla. Niiden kansissa vuodesta 2008 on lukenut jokin tunnusomainen ajatus kuluvalle vuodelle.  

    Matkalla edelleen.

    Noin kirjoitin uuden kanteen. Matka jatkuu eikä päämäärää näy.

    Todellisuudessa menneet juoksuvuoteni ovat olleet enemmän tai vähemmän järjestelmällisiä. Elää sitkeä illuusio, että elämäni on pelkkää juoksemista ja että juokseminen olisi tärkein asia elämässäni. Usein noin sanovat ne, jotka eivät itse tiedä minne ovat menossa omassa elämässään. Minä taasen tiedän tasan tarkaan minne olen menossa elämässäni: En minnekään.

    Lähes mahdotonta on kuvata kulttuurishokkia, jonka koen joka kerta kun palaan Talvituvalta kotiin Nellimiin. Vaihdoimme Kirsin kanssa vuoden erämaassa sähköttömässä mökissä, jonne ei pääse autolla talvella ja kesälläkin matka on hieman kivinen. Hiihdimme, kävimme pilkillä moottorikelkoilla hieman kauempana sijaitsevalla salaisella järvellä, saunoimme ja kävin avannossa - sanalla sanoen vietimme hidasta elämää.

    Lämmitys hoituu puulla, on aggregaatti ja muutama akkuvalo. Virtavesi ja kaivo. Kaasukeitin ja kaasujääkaappi. Puuliesi ja kamina. Vesi tulee mökistä ulos kunhan sen kantaa sisään ensin ämpärillä. On patteriradio. Jatkuva luonto-ohjelma on kun katsoo ikkunasta ulos tai istuu tulilla. Kännykkä kuuluu huonosti, myös Venäjän verkossa ehkä joskus, internet on kahden ja puolen kilometrin päässä vaaran puolessavälissä.

    Rauhaa. Tilaa ajatuksille. Turha on poissa.

    Kotiin ajoimme viisitoista kilometriä moottorikelkoilla pimeässä. Joimme glögiä puolessavälissä termospullosta. Pakkanen naukui 25 miinukseen. Kaikki oli huurteessa, teeriä ja riekkoja pölähteli valoihin lumikiepeistä. Valkoista. Risureittejä vetisillä järvillä. Poroja. Vaarojen rinteitä ja metsäautotietä. Lopulta kylän valojen hento kajo. Koti.

    Kolmeen päivään en muistanut olevani ultrajuoksija. Mikään juoksuun liittyvä ei edes etäisestikään käynyt mielessäni.

    Purin tavarat pulkasta pois pihavaloissa, ajoin kelkan katokseen Kirsin kelkan viereen ja tulin sisälle takakuistilta ohi juoksumaton. Haalaria riisuessani jossain soi Sandstorm, Kirsi oli avannut television. Olimme hiihtäneet, saunoneet ja syöneet mökillä juuri ennen lähtöä. Istuin kahvipöytään, ruudussa nuoret voimistelivat elektronisen tanssimusiikin tahtiin eriväriset alushousut vilkkuen. Tunnelma ohjelmassa pökkelöi kuten koulun joulunäytelmässä, paitsi että joulunäytelmässä eivät alushousut vilkkuneet. Kännykän olin laittanut laturiin, se piipitti erinäisiä viestejä ja päivityksiä, urheilukelloon tuli päivitys. Kodin sähkövalot häikäisivät, ilma sisällä tuntui kuivalta.

    Tein takkaan ja leivinuuniin tulet, istuin sohvalle turhuuksien ympäröimäksi. Televisio, tietokone, tulostin, modeemi, tupakeittiön tasolla mikrouuni, kahvinkeitin ja vedenkeitin. Mökillä on kolme pannua: vesipannu, kahvipannu ja nokipannu ulos. Pöydällä palaa kynttilä. Ulkona myrskylyhdyt, joihin lisään silloin tällöin lamppuöljyä.

    Ennen lähtöä erämaahan olin tehnyt päivityksen sosiaaliseen mediaan, toivottanut seuraajilleni uutta vuotta. Kertonut, että taakse jäi 610 tuntia harjoittelua ja 4610 kilometriä juoksua. Todellisuudessa harjoittelua ja liikuntaa kertyi varmaan toistatuhatta tuntia, milloin moottorisaha kädessä, milloin lumilapio, milloin sienikori tai marjanpoimuri, onki, airot tai puunkantoteline. Hiekkalapio. Mitattuja kilometrejä, joihin sisältyy kävely ja hiihto sekä pyöräily, kertyi viitisen tuhatta. Ja kaikki muu siihen päälle, ruohonleikkuukin, saatana.

    Kirjoitan toista kirjaani, luen, elän hidasta elämää. Seuraan luontoa. Kalastan, myös talvella. Tapaan ihmisiä. Ajattelen.

    Lepään. Väsyn.

    Askartelen, nikkaroin.  Korjaan, myös koneita.

    Juon viiniä ja viskiä. Nykyisin myös giniä. Syön hyvin, leivon ja laitan ruokaa. Siivoan.

    Olen läsnä elämässäni.

    Palkkatyöni olen toistaiseksi tehnyt.

    Minähän vaan juoksen.

    Edellisessä blogipäivityksessäni vastasin kohtuullisen karusti kysymykseen Miksi juoksen. Sekä siihen Miksi en juoksisi- kysymykseen.

    Tulossa on jatkoa hieman, erittäin paljon, syvällisemmin. Mitä juoksu oikeasti minulle merkitsee. Olen lukuisia kertoja kertonut sitä teille mutta kertomisen kulma muuttuu, koska liikun juostessani. Mieleni liikkuu.

    Mutta totisesti, minä en pelkästään juokse, eikä juokseminen ole minun elämäni tärkein asia. Sensijaan juoksu ja etenkin ultrajuoksu on intohimo, elämäntapa ja kokemisen väline.

 

VIIKKO 52.

Ma- Matolla 40,10 km - 4.46.

Ti- Matolla 21,10 km - 2.17. Pakkasta yli kolmekymmentä edelleen ulkona.

Ke- Siikajärventie - Nellimintie 21,15 km - 2.23.

To- Umpihankea metsäsuksilla 3,14 km - 47 min.

Pe- Metsähiihtoa ja umpihankea osin eilisillä urilla 3,12 km - 43 min.

La- Lepo

Su- Kirsin kanssa metsäsuksilla 3,91 km - 1.03. - 20 celsiusta.

       Illalla matolla 10,09 km - 1.07. Tästä pätkiä 4.35 min/km vauhdilla.

Juoksua 92,39 km - 10:33

Hyvä viikko, itseä säästäen.

 

JOULUKUUSSA: 322,21 km - 43:24.

VUOSI 2021: 4610, 32 km - 610 tuntia.

VUODET: 1992 - 2021 yhteensä 86 944 kilometriä juoksua.

Keskiarvo 2998 km vuodessa.

Ei edes kymppiä päivässä, mutta lähdetäänpä vetämään!