KIMALAISKUORIAINEN

 

- Tultiin katsomaan kun järvelle tuli savua mutta ei nähty ketään pihassa, olitkin täällä pusikossa.

   - Terve, pitkästä aikaa.

   - Niin tosiaan, päivää vaan, seinästä tuli savua.

   - Ei oo piippua.

   - Jaa miksei.

   - Se on savusauna.

   - No niin, kerran olemme museossa sellaisen nähneet, siellä haisi savu.

   - Savu tuoksuu, paska haisee.

 

Vedän oksan tyvestä lehdet pois. Koivun keskikesän aromi, lehtiruodit erottuvat vaaleina. Nappaan yhden lehden ja alan pureskella sitä hitaasti.

- Krhm...mekin tulimme mökille nyt juhannukseksi, on niin paljon töitä, emme ole ehtineet aiemmin ... mitä sinä teet?

   - Vihtaa.

   - Saunavastaa siis.

   - Vasta saunassa tuntee onko se vihta.

 

Lehti maistuu kesälle.

  - Niin ... te asutte nyt siellä pohjoisessa.

   - Ollaan Kirsin kanssa asuttu jo yhdeksättä vuotta.

   - Niin se aika menee.

   - Niin miten niin?

   - No töissä, ostimme toisen, pienemmän sähköauton kakkosautoksi ja pitäisi sohvatkin vaihtaa, ne ovat jo vuoden vanhat ... mikä tuo risu on tuossa?

Muurahainen kulkee kenkäni yli.

   - Se on side.

   - Side?

  - Vihdanside, isoisä opetti vääntämään sen koivunvittaksesta ... se on samalla side menneeseen, täytyy muistaa.

 

   - Me luimme sen sinun ensimmäisen kirjasi ... miten isoisäsi pystyi tekemään vihdan yhdellä kädellä, olet ryhtynyt siis oikein kirjailijaksi ... näytti sinulta tulleen toinenkin kirja.

   - Rohkeasti sanottu, pikemminkin kasvanut kirjoittamaan.

   - Mutta miten yhdellä kädellä?

   - Ihan samalla tavalla kun se pyyhki perseensäkin, yhdellä kädellä.

 

Peippo laulaa oksiston kätköissä.

   - Krhm, vieläkö juokset.

   - Miten niin vielä?

   - Me laskimme että olet jo kuusikymmentä vuotta vanha, kun juoksit tuossa tiellä eilen.

   - Miten niin jo?

   - Siis tarkoitamme, että miten aikasi riittää, miten jaksat.

   - En minä jaksakaan aina, täytyy osata tehdä valintoja.

   - Valintoja?

   - Sohvat vai läskipyörät.

   - Miten ne tähän liittyvät.

   - Niin että miten aikaa viettää.

   - Krhm, tuolla pihassa näimme jo yhden vastan roikkumassa.

   - Tämä on huomiseksi.

   - Meidän täytyy lähteä jo huomenna kotiin, emme ehdi pitää lomaa enempää.

   - Miten niin jo huomenna?

   - Ei ole aikaa enempää.

 

Tuuli liikuttaa haavan lehtiä. Mustikan raakileiden seassa olevat ruohonkorret heiluvat hiljaa.

   - Päivää kohti meillä kaikilla on saman verran aikaa, emme vaan tiedä päiviemme lukumäärää.

   - Krhm ...

   - Kirsi näki kimalaiskuoriaisen.

   - Kimalaiskuoriaisen, mikä se on.

   - Se on kimalaiskuoriainen, se on ollut samassa päivänkakkarassa pihassa jo monta päivää.

   - Krhm ... jos me tästä lähdemmekin kun kaikki on kunnossa.

   - Kaikkea hyvää, nähdään joskus.

Vihtaa kahdella kädellä sitoessani katselen, kun pariskunta huitoo hyttysiä tiellä.

Pihaan palatessani haistan tuoreen kahvin tuoksun. Kirsi jäi leipomaan kääretorttua.

 

Käyn lisäämässä puita kiukaaseen. 

   Savu leijuu valonsäteiden päällä ja nousee pyöreässä kulmassa savuaukosta kohti taivasta, joka on lähempänä kuin koskaan.

- Käy ottamassa.

   Kirsi tulee kuistille, ötökkäverho rapisee. Kupin päällä on lautanen, mansikkahillo pursuaa kääretortun välistä lautasliinan sinisille rinkuloille.

Kimalaiskuoriainen on vaihtanut asentoa.

 

---

Rauhallista juhannusaikaa kaikille.

OMALLA POLULLA

 

Jos tätä kirjoittaessani avaisin sääsovelluksen puhelimestani, se väittäisi minun olevan Raututuntureilla Inarissa. Jos joku olisi nähnyt minut tänään juoksemassa Taka-Lapin tiellä, jota myös Ruijanpoluksi kutsutaan, olisi hän saattanut väittää minun olevan Saariselällä. Olen kuitenkin Sodankylän alueella. 

   Missä siis olen?

   Onko sillä merkitystä?

 

 

Yksinkertainen elämäni tuo olemiseeni tyydytystä. Juokse, kirjoita, syö, nuku ja toista. Kaikenaikaa ole läsnä läheisillesi, ole läsnä luonnollesi luonnossa.

   Tyydytystä sensijaan ei tuo ihminen, jota luulin ystäväkseni. Kauan sitten hän lähestyi minua tämän blogin kautta. Luulin, että ystävystyimme, kunnes hän vähän aikaa sitten kiitti menneistä vuosista. Kertoi, että ihmisten kiinnostuksen kohteet menevät eri suuntiin. Kertoi myös, että mitään ei jäänyt hampaankoloon. Pyysi lopuksi, etten kertoisi kenellekään muulle, paitsi Kirsille.

   Ihminen ilmoitti sähköpostilla, että hänellä ei ole enää intressejä olla tekemisissä kanssani.

   Intressejä?

   Aikanaan eräs toinen ihminen juoksi minut kiinni lenkillä ja kertoi tunnistaneensa minut Aamulehden jutusta. Ystävystyimme, kunnes lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen hän ilmoitti, että jatkamme kukin tahollamme, erimielisinä.

   Ilmoitan ystävällisesti, että olen ollut omalla polullani jo yli kuusikymmentä vuotta ja siitä ajasta yli kolmekymmentä vuotta ainoastaan ja vain omana itsenäni. Juuri sellaisena kuin olen. Juuri sellaisena miksi olen tullut, muuttunut. Muutun kokoajan. Kaikki muutumme. Kaikki muuttuu.

 

Minulla ei ole koskaan ollut varaa pitää ihmisiä itsestäänselvyytenä. Linnoittautumalla omaan kuplaansa voi olla, että kun ihmisiä kipeimmin tarvitsee, heitä ei ole enää.

   Mikä meitä vaivaa?

   Miksi emme tule toimeen erimielisinä toistemme kanssa?

 

Yllä olevassa kuvassa on yksi ystävistäni. Kävin juttelemassa. Todettiin, että siellä missä hän on seisonut jo vuosisatoja, pärjäävät vain kestävimmät. Hän jäi, minä lähdin. Hän kestävämpi latvakatkonen ja juuret maassa. Minä, kestävä latvakakkonen, jalat maassa.

 

Sain aiemmin toisaalla kuulla, että yksi minua lähellä olevista ihmisistä sairastaa parantumatonta tautia. Pyyteetön ihminen, joka on aina tarpeen tullen auttanut minua. Antanut olemassaolollaan minulle mahdollisuuden toipua ultrakilpailujen rasituksista ja käydä harjoittelemaan kohti uusia kilpailuja. Kuntoutua välituntureiden rauhassa, lähellä Yliperää ja Norjan lumihuippuja.

   Viestin jälkeen itkin pitkään. Lupasin tänä syksynä Kirsin kanssa käydä tervehtimässä häntä. Todellinen ystävyys on jotakin muuta kuin intressejä tai mielipiteitä - maailmankuvan jakamista. Todellinen ystävyys on ja pysyy. Jatkuvassa tulemisen, muutoksen, virrassa.

   Todellinen ystävyys on kuin koskessa makaava kivi, joka tarjoaa hetken levähdyksen virtaa ylös ponnistelevalle kalalle. Todellinen ystävyys on kuin aihkimännyn karhea kilpikaarna, jota tikka hakkaa vielä senkin jälkeen, kun ystävykset ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen.

 

Ensimmäisessä kirjassani olen kertonut kuinka tunturi liikkuu juoksijan jalkojen alla. Harva sen on kokenut ja vielä harvempi uskoo, kun kerron.

   Olemiseni paikalla ei ole merkitystä.

   Olemisellani on merkitys niille, jotka haluavat päästä pidemmälle.

   Minut voi aina ohittaa jos on varma oikeasta suunnasta.

 

   "Hengellisen elämän loistokkuus on siinä, että sieltä löytyy vapaus, kutsumus ja oma minä."

                                                                             - Rovasti Rauno Pietarinen 

VIIKKO 22.

Ma- Läskipyörällä veneelle ja takaisin 15,94 km plus 15,97 km. Aikaa 1.01 ja 58 minuuttia.

Ti- Nellimin poluilla 11,08 km - 1.13.

Ke- To- Lepo

Pe- Haapakuru polkua 10,12 km - 1.10.

TOUKUU yhteensä 281 km.

La- Lepo

Su- Retkeilyä Kirsin kanssa 4,40 km - 1.10.

Juoksua yhteensä reilu 21 km.

VIIKKO 23.

Ma- Hiekkatiellä 10,04 km - 1.02.

Ti- Polulla 8,42 km - 56 minuuttia.

Ke- Asvalttia 30,04 km - 3.14.

To- Poluilla läskipyörällä Kirsin kanssa 10,93 km - 1.05.

Pe- Lepo

La- Aamupäivällä 10,01 km - 1.04. Illalla 10,19 km - 1.14. poluilla.

Su- Hölkkää 8,04 km - 57 min.

Yhteensä juoksua 76,7 km

VIIKKO 24.

Ma- Kiilopää ja muuta tunturia 26,44 km - 3.25. Illalla Kirsin kanssa pyörällä 10,94 km - 59 min.

Ti- Luulampi ja muuta tunturia 28,09 km - 3.30. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 3,36 km - 51 min.

Ke- Rautulampi ja muuta tunturia 28,06 km - 3.34. Illalla Kirsin kanssa pyörällä 8,01 km - 49 min.

To- Ruijanpolkua ja muuta mukavaa 17,62 km - 2.20.

Viikko on vielä kesken, tähän mennessä juoksua 100,2 km - 12 tuntia ja 51 min. Vertikaalista nousua 1873 m.

Tältä näyttää tämänhetkinen maksimiharjoitteluni, juuri enempään en tuottavasti tällä hetkellä pysty. Viikon arvioitu lopputulema juoksua on noin 120 km.