MUSTAA KURAA

ALUKSI

" Minä en enää kohta jaksa." 
Ultrajuoksija Pasi Koskinen Inarin Talvitupalompolossa viikon 34. puolivälissä.

MUSTAA KURAA


Olen lukemattomia kertoja kirjoittanut tässä blogissa että ultrajuoksu on kokonaisvaltaista. Todellinen harjoittelu ja tavoitteellisuus kohti epäinhimillisiä suorituksia ei ole vain hetken mielijohde jonka jälkeen palataan taas postimerkkeilyn pariin. Ultrajuoksu on pitkäjännitteistä työtä jossa fyysisen ja henkisen kehityksen taustalla elämän on oltava tasapainossa.

Varsin vaikeiden vaiheiden jälkeen sain kesä- ja heinäkuussa juoksuni luistamaan. Suunnittelin harjoittelua ja lukkoonlöin tavoitteet ja parametrit niiden saavuttamiseksi. Vielä elokuun alussa pohjoisen Norjan hivellessä jalkoja 137 viikkokilometrin ja 4497 vertikaalisen nousumetrin avulla kaikki näytti ja tuntui hyvältä. Loppukuuhun olin vielä kliimaksiksi suunnitellut Onnin kanssa Karhunkierroksen läpijuoksun. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Sain suruviestin isän kuolemasta Ifjordin ylängölle, aika pysähtyi ja putosin mustaan kuraan.

Vanhempani erosivat kun olin 12 vuotias. Siitä asti olen uinut mustassa kurassa heidän välissään. Isä haukkui äitiä ja äiti isää. Minä sain kuunnella kumpaistakin lähes 40 vuotta. Äiti kuoli ensin ja vaikka hän oli inhimillisempi niin katkeruus seurasi silti peiteltynä loppuun asti. Isä taas kehitti katkeruudesta taiteenlajin, sain vielä tänäkin vuonna toukokuussa syntymäpäiväonnittelujeni ohessa kuulla että äitini oli huora.
Äitini ei ollut huora eikä isäni ollut juoppo saati edes alkoholisti. Sensijaan äitini ei ymmärtänyt ihmissuhteistaan kovin paljon eikä isä taas ymmärtänyt alkoholin kohtuukäytöstä kovin paljon. Kahden keskenään kaikissa yhteisissä asioissaan epäonnistuneen ihmisen välissä kasvaminen on kieltämättä ollut yhtä helvettiä aina välillä. Joskus totesin kumpaisellekin että mitäs jos kasvaisitte aikuisiksi - vihdoinkin.
Saamani palautteen mukaan on kuitenkin yksi asia jossa he eivät epäonnistuneet. Minä itse. Minut aikaansaatiin soputeltassa Mallan luonnonpuistossa Käsivarressa joskus syksyllä vuonna 1963. Tarina ei kerro oliko kirves retkipatjan alla mutta poika todistettavasti kuitenkin tuli. Ja loppu on historiaa, minun historiaani.
Tarinastani on osa luettavissa blogin "otteita pöytälaatikosta"-osastosta sivupalkista. Osa on edelleen kirjoittamatta koska kustantajaa ei ole löytynyt. Nyt voisin harkita koska lopullinen ulospääsy mustasta kurasta häämöttää.
Kaltaisiani on monia. Avioerolapsia jotka ovat kärsineet erilaisten sekakäyttöjen yhdistelmistä monin tavoin. Minä olen kärsinyt äitini rikkonaisista miessuhteista ja isäni alkoholinkäytöstä ja loppumattomasta katkeruuden ilmapiiristä perheyhteydessä. Molempien puolustukseksi on todettava sodanjälkeiset ajat, esivanhempieni murtuneet haaveet ja kasvuilmapiiri jota olisi pitänyt tuulettaa. Mennyt on mennyttä ja sen kaivelemisesta en saa tyydytystä mutta hyvän tarinan kuitenkin. Ja hyvä tarinahan ansaitsee tulla aina kerrotuksi.

Tarinan aika tulee myöhemmin. Nyt kahlaan viranomaisten, hautaustoimiston, kirkkoherranvirastojen, pappien ja tuomareiden seassa. Niskassani on lukemattomien asioiden hoitaminen ja sydämessäni loputon suru. Suru hukkaanheitetystä ajasta molempien vanhempien kanssa elämässäni. Suru menetyksestä ja ajasta jota edes ultrajuoksija ei koskaan tavoita vaikka miten juoksisi.

Elämä kuitenkin jatkuu. Olen valtavan kiitollinen läheisille tuesta ja kuuntelemisesta. Tehtäväkseni jää sanoa että muista Herra isää kuten äitiäkin. Joku kysyy että eikö se Herra muistuttamatta muista. Kyllä Hän muistaa mutta jos minä muistan muistuttaa niin rakkaus maailmassa kasvaa moninkertaiseksi. Mitä tällä tarkoitan - sietäisi jokaisen pysähtyä pohtimaan.



VIIKOT 33. JA 34.

Ma- Juoksua 6,79 km - 53.18. Sletnes.
Ti - Vaellusta Sletnesissä vajaa neljä tuntia.
Ke- Juoksua Pykeijan tiellä 10,06 - 1.05.
To- Polkupyöräilyä Pykeijassa 14 km.
Pe- Juoksua 10,01 km - 1.05. Nellim.
La- Lepo
Su- Lepo
Juoksua reilu 26 km - 2 tuntia ja 53 minuuttia. 

Ma- 6 km - 37.35. Nellim.
Ti - La - Tauolla. En yksinkertaisesti jaksa.
Su- 8,50 km - 53.02. Lapinlahti. Nousua 165 m.
Juoksua 14,5 km - tunti ja 30 minuuttia.

KUVIA MATKAN VARRELTA...

JA TOISEN MATKAN PÄÄTEPISTEESTÄ...

 LOPUKSI

 

TYHJÄ TUNTURI

Kirjoitan tätä maailman pohjoisimman kiinteällä maalla sijaitsevan majakan pihassa. Aurinko on laskenut Slettnes fyrin taakse, on pakoveden aika ja taivaanranta punertaa sieltä minne aurinko hetki sitten jätti lämpönsä. Meri on mietteliäs, jopa vaisu ja kaukaa horisonttiin on kerääntynyt matalaa utupilveä.
Juoksin äsken yhden elämäni yksinäisimmistä lenkeistä vasta myöhään illalla niemellä ja Gamvikiin johtavalla tiellä. Tuuli tuiversi viimeisiä voimiaan ennen yötä ja vain minä ja yksinäinen kettu olimme enää liikkeellä. On kulunut aikaa alle kaksitoista tuntia siitä kun sain tietää että isäni on kuollut.
Minulta on usein kysytty miksi en kilpaile ultrajuoksussa vuorilla tai pohjoisen tuntureilla kun kerta mielelläni juoksen niillä. Lähimmät ihmiset muistavat että ennen kuin aloin kirjoittamaan blogia olin jo juossut Haltille edestakaisin kahdessa päivässä Raine Koivumäen kanssa ja yksin kolmessa päivässä Käsivarressa pitkälle yli kaksisataa kilometriä rengasreitillä Vuosku-Hirvasvuopio-Terbmisjärvi-Kilpisjärvi-Ropin Pirtti-Vuosku. Lukuunottamatta yhtä Vaarojen Ultraa ja yhtä Saanan vuorijuoksua en ole poluille numeroa rintaani halunnut. Miksei siis kilpaa tunturissakin ?
En ole viimeisinä vuosina ollut kovin kilpailuhenkinen. Kaiken mittaaminen on tuntunut turhalta kuuden päivän juoksujen ja etenkin tuhannen mailin juoksun jälkeen. Poluilla olet ultratrail-juoksija tai vuorilla sky-juoksija. Tiellä ultraaja tai maratoonari. Etappijuoksijakin voit olla. Tittelit eivät maistu eivätkä vaikuta. En myöskään ole vakuuttunut että juoksemalla jonkin tietyn kisan tietyssä ajassa saat nimesi historiaan tai sinulle annetaan "ultrajuoksun tohtorin arvo".
Enemmän olen ollut kiinnostunut omista poluistani olivatpa ne sitten korkealla tai matalalla - maastossa tai tiellä ja etenkin siitä mihin matka on minua ihmisenä kuljettanut. 
Arvostan enemmän vanhanliiton juoksijoita kuten Seppo Leinosta, Montelan veljeksiä tai vaikkapa Jussi Hämäläisen tyylisiä juoksijoita. Nämä kaikki mainitsemani esimerkit ovat juosseet miljoonia kilometrejä ilman otsikoita ja titteleitä ja eittämättä saaneet elämäntapansa kautta selville mihin kaikki lopulta johtaa - mittaamattakin.
Olen halunnut pitää tunturin tyhjänä vaatimuksista. Olen ajatellut että Pohjoinen ja tunturi ovat paikka johon vanhana voin palata kompuroimaan ja muistelemaan menneitä. Menneitä ilman muiden asettamia cut-off aikoja tai muita vaatimuksia olla parempi ja kestävämpi lähes loputtomiin.
Juuri tänään tunturini on tyhjempi kuin koskaan. Toivon että joskus kun minun aikani loppuu minut muistetaan periksiantamattomuudesta kuin myös ymmärryksestä siitä kuinka pitkälle luonnon ja itsensä kanssa voi mennä ennenkuin ei ole enää paluuta. Ja kun ei ole paluuta jää rajattomasti aikaa inhimillisyyteen.
Isäni muistokirjoituksen aika tulee ehkä myöhemmin. Meitä kahta yhdisti maailmassa vain yksi asia: rakkaus pohjoiseen. Isän pohjoinen oli enemmän ison Inarin ympärillä kun taas minun pohjoiseni on Käsivarren Yliperällä ja Pohjois-Norjassa.
Tässä vaiheessa voin vain sanoa että kuten äitinikin osalta niin myös isäni osalta jatkan perinteitä. Isä-Paavolta perinnöksi jäävät kaksi suurta ajatusta, joita hän niinä hetkinä kun kuningas alkoholi ei murtanut välejämme, minulle aina kertoi.

- Maailmassa ei ole niin huonoa asiaa, ettei sitä viinalla saisi vielä huonommaksi.

Ja toinen isän viimeiset sanat minulle puhelimessa :

- Kaikkea hyvää teille molemmille.

Vain positiivisesta ajatuksesta jää jälki joka jatkaa elämäänsä, kaikki muu häviää ikuisuuteen. 


 VIIKKO 32. JUOKSUT

Ma- 8,05 km - 1.11. Saanan huipulle Kilpisjärvellä ja takaisin. Huipulle 39 min., ei kaikki pelissä. Nousua 535 m.
Ti- 20,03 km - 2.34. Retkeilykeskus - Norjan raja ja takaisin Jehkaksien itäpuolelta. Nousua 414 m.
Ke- 10,01 km - 1.15. Levin huipulle ja takaisin. Nousua 355 m.
To- 8,00 km - 57 min. Levi pururataa ja muuta. Nousua 111 m. Väsynyt.
Pe- Lepo; seitsemäntoista päivää edellisestä...
La- 10,02 km - 1.07. Juoksu Kevon tutkimusasemalle. Nousua 183 m.
Su- Ap. kävelyä Kirsin kanssa tunturissa 3 tuntia, nousua 130 m.
       Ip.Juoksua avotunturissa Ifjordfjälletillä. 8,04 km - 1.13. Nousua 290 m.

yhteensä 64 km - 8 tuntia ja 17 minuuttia, juoksun vertikaaliset nousumetrit 1888 m.

Viikko ja sen kuvat eivät tälläkertaa vaadi selityksiä. Pitäkää toisistanne huolta.

MILLAISTA SE ON

MILLAISTA SE ON ?

Ajaessani Norjan Signaldalenin laakson tien viimeisiä kilometrejä ohitin sähkökäyttöisellä pyörätuolilla ajelevan miehen. Hän katseli ylös laakson reunoille kuten minäkin. Ajaessani eteenpäin tuli mieleen että elämä on tässä ja nyt. Voimiesi päivinäkin kuljet käsi kädessä kuoleman enkelin kanssa – mutta älä pelkää.

Ihminen on ainoa olento joka pystyy näkemään elämän kauneuden ja iloitsemaan siitä. Miksi se on toisille niin vaikeaa ? Ei tarvitse lukea Kirkegaardia tajutakseen että elämän tarkoituksen etsinnällä ei ole mitään tekemistä elämän onnen kanssa. Vaikka kuinka toteuttaa haaveitaan tai tekee muusta joukosta poikkeavia elämänvalintoja niin ei välttämättä ole onnellinen.

Vietin alkuviikon Heligskogenissa. Anteeksi vain lukijani, voitte tuomita minut epäisänmaallisuudesta mutta todellisuudessa en saa enää paljon irti Käsivarren suurtuntureista. Sensijaan Norja ja Lyngenin alpit hivelevät sekä mieltä että pohjetta. Ehkä ymmärrätte paremmin kun tutkitte viikkoni vertikaalisia nousumetrejä. Saanen synninpäästön ?

Maanantaina juoksin Lavkarittettiä myöhään illalla vesisateessa. Mukana oli puhelin ja autonavain. Kulttuuri syveni kun periaatteesta piti väkisin käydä Lavkavarrin viereisessä pienessä kurussa. Palauduin kuitenkin yllättävän hyvin ja sain tehtyä tiistaina ja etenkin keskiviikkona hyvät juoksut. Keskiviikkona 14,5 kilometrin lenkkiin meni aikaa peräti 3 tuntia ja 42 minuuttia. Joku saattaa ihmetellä ajankulua mutta vertikaalista nousua kertyi 872 metriä ja siitä puolet alun asvalttipätkän jälkeisessä kolmessa kilometrissä. Nyt olen tutkinut laakson molemminpuoleiset ylängöt varsin tarkkaan mutta myönnettäköön että jouduin hetkittäin laskemaan alastullessa koivikossa pystysuoraa pyllymäkeä kun en vieläkään ole poro enkä lentääkään osaa mutta läheltä jo liippaa ensinmainittua.

Torstaina juoksin mietteliäänä Signaldalenin sotavankitietä ylängölle. Nousua kertyy ensimmäisessä viidessä kilometrissä melkein viisisataa metriä joten runkkua pitää putkessa olla ja vaikka kuinka olisi niin happi loppuu varmasti. Tiepahasella voi aistia historian havinan. Seudulla toisen maailmansodan aikaan kuoli hyvin vähän norjalaisia koska heidät evakuoitiin kaikki. Sensijaan sotavankeja kuoli kuin kärpäsiä. Oli ruuasta puutetta ja kuolleita kavereita syötiin hengen pitimiksi. On jotenkin puistattavaa juosta polvihousupoikana teknisissä vermeissä mäkeä ylös huvin vuoksi. Väistämättä ajatus verisistä kengänjäljissä seuraa aina Barraksen ylängölle saakka jossa tunturituuli pyyhkii paskat pois ja on jälleen aika uusiutua juosten.

Lisään vettä myllyyn tässä epäisänmaallisuudessa. Norjassa on erittäin harvoin tunturissa nähtävissä mitään roskia toisin kuten Suomessa. Juttelin Turlagetin vaeltajan ja vapaaehtoistyöntekijän kanssa ja hän sanoi että osa Norjan Saamelaisista on yhtä välinpitämättömiä kuin Suomenkin Saamelaiset mutta Norjassa siivotaan talkoilla reittien ympäristöjä ja tupia huomattavasti enemmän. En syytä alkuperäiskansoja enkä ketään muutakaan mutta säälittävät puheet siitä että turistit pelkästään sotkevat voisi jo lopettaa. Turistin raha sentään vielä kelpaa Enontekiölläkin mutta vastinetta sille olisi saatava. Asiat voisi edelleenkin tehdä kunnolla esimerkiksi jätehuollon osalta,  nyt Kilpisjärven jäteongelma on siirtynyt Karesuvantolaisten hoidettavaksi.

Perjantaina juoksin Pältsanin massiiville Signaldalenista ja takaisin. Nyt käytin hyväkseni Gappohytalle menevää reittiä noin kahdeksan kilometriä ja sitten oikaisin Njearrelahkun yli Njearrejärven päähän. Toisin kuten usein mainitaan niin Masealvarrin ja Lassavarrin yhtymäkohdasta pienen saaren kohdalta kyllä pääsee kahlaamaan yli, vettä ei ollut edes polveen ja nyt on ollut sateinen kesä. Suon jälkeen edessä nousee loputon Pältsan. Löin pientä sisään ja nousin huohottaen Pältsanin tasanteelle. Join kahvit ja puin tuulitakin ja hanskat päälle ja lähdin viimeisille sadoille metreille. 

Yllätys oli melkoinen, kun Pältsänin nousun vaikeimmassa kohdassa jossa leveys on vain viitisentoista metriä ja molemmin puolin jyrkännettä riittää alas satoja metrejä tuli kolme poroa vastaan. Häkellyin, sillä kaikkeen olen varautunut mutta ikinä en ole ollut poroa näin lähellä. Kopeloin epätoivoisesti kameraa alimmaisen takin rintataskusta ja pelkäsin että jään alle. Mihinkään ei voinut väistää mutta porot väistivät lopulta Moskugaissin puolelle. Helpottuneena nousin 1442 metriin huipulle ihailemaan maisemia. Alastulo sujui ongelmitta jos ei huomioida vihaisia kimalaisia jotka lentävät näinkin korkealla ja päin näköä sumeilematta.

Paluumatkalla Njearrejärven jälkeen riekot lähtivät aivan jaloista pakoon mutta vain muutaman metrin päähän nauramaan ja pyrstöään heiluttamaan. Ajattelin juostessani että olen ollut täällä jo niin kauan että kyse on hiljaisesta ja myötäilevästä askeleesta. Et voi koskaan taistella luontoa vastaan mutta voit tanssia luonnon ehdoilla. On kyse molemminpuoleisesta luottamuksesta. Mitä lähemmäksi eläimet sinut päästävät sitä enemmän osaat olla yhtä luonnon kanssa.

Lauantaina juoksin laaksossa tasaisella kevyesti reilun kahdeksan kilometriä palautteluksi. Lepäsin ja paistoin illalla makkaraa pitkän kaavan mukaan. Kuten eräästä kuvasta voitte huomata mitään rajoja ei ole. Kyse on periksiantamattomuudesta. Että muistaa mistä on tullut ja mihin on huomenna menossa ja kuka tästä kaikesta loppujen lopulta vastaa.

 ”Mitä siis ihminen saa kaikesta vaivannäöstään ja sydämensä pyrkimyksestä, jolla hän rasittaa itseään auringon alla ?” Saarnaaja 2:22 - ”Have a drink on me...” AcDc.

Sunnuntaina sumuinen keli pakotti muuttamaan suunnitellun. Juoksu Gappohytallekin kelpasi vaikka olikin hiukan liukkaita kiviä. Upean viikon upea päätös. Det går bra – gå på !

Tällä kaikella yritän selittää millaista se on. Ette voi tuntea samaa lämpöä tai kylmyyttä kuin minä, kun nousen kivikkoa tuuma tuumalta ylemmäs kohti huippua peläten samalla putoavani. Ette voi tuntea samaa väsymystä kuin minä, kun 34 kilometrin matkaan pakataan 1487 vertikaalista nousumetriä ja ollaan matkalla reilut seitsemän tuntia. Ette ehkä myöskään voi ymmärtää mitä riemua on, kun lenkkikenkä on täynnä suon ruskeaa kuraa ja hetken päästä se huuhtoutuu Njearrejärven jääkylmässä vedessä kahlatessa. Ette voi kokea samoja kipuja kuin minä, kun paluumatkalla Barraksen kivikkoisella tiellä vauhti nousee alamäessä lähelle kuutta minuuttia per kilometri kaiken rymyämisen jälkeen ja silmänurkassa on hien lisäksi kyyneliä.

Mutta ehkä voitte ymmärtää että onnellisuus tulee yksinkertaisista asioista. Kun kaataa matkailuautossa teräspannusta keitettyä vettä ikivanhaan ruskeaan kahvisuodattimeen ja haistaa tuoreen kahvin tuoksun. Istahtaa pöydän ääreen ja laittaa mettäkakon päälle hilloa tai nutellaa ja syventyy seuraavan päivän linjoihin. Menee illalla ulos, tekee tulet ja paistaa makkaran. Kun puhelin ei toimi eikä nettiä ole. Televisiosta ei näy mitään eikä yhtään radiokanavaa kuulu. Voi vain nukahtaa loppuunajettuine jalkoineen hiljaiseen Paraselvan kohinaan tietäen että huomenna taas.

Millaista se on ? Se on yksinkertaista päivästä päivään juoksemista ja sen kautta voi nähdä elämän kauneuden ja nauttia siitä.

VIIKON 31. JUOKSUT

Ma- Heligskogen, osin Lavkarittettiä 25,08 km – 3.13. Nousua 605 m. Sadetta ja sumua.

Ti- Heligskogen länsi, ennen Basejärveä alas; 21,16 km – 3.07. Nousua 266 m.

Ke- Heligskogen Rastfjellet 14,51 km – 3.42. Nousua 872 m. Kova tuuli.

To- Signaldalen kevyttä verryttelyä ylängölle 12,72 km – 2.01. Nousua 483 m. Puolipilvistä.

Pe- Signaldalenista käynti Pältsalla; 34,03 km – 6.47. Nousua 1487 m. Hieno päivä.

La- Signaldalenissa 8.16 km – 1.08. Nousua 108 m. Kaikella on aikansa ... Viikon tärkein lenkki.

Su- Rognli – Gappohytta 22,07 km – 3.09. Nousua 676 m. Sumuinen keli.

Yhteensä juoksua 137 km ja 730 metriä – 23 tuntia ja 7 minuuttia.

Vertikaalinen nousu yhteensä 4497 metriä.

Lukijalle vinkiksi että jos tutustut maanantain ja perjantain juoksuihin garmin connectin linkin kautta kannattaa juoksun kartta muuttaa maastokartaksi niin siitä saa enemmän irti. Kartan saa muokattua kartan yläreunasta kolmannesta "kuvakepinosta".

MILLAISTA SE MYÖS ON

Asuminen matkailuautossa voittaa useimmiten kotiolot. Maisema vaihtuu ja sen myötä kokemukset. 

Silti on imuroitava, tiskattava ja pestävä pyykkiä. Kun kirjoitan tätä olen Kilpisjärven Retkeilykeskuksella. Pyykkikone käy, on imuroitu ja puunattu autoa sisältä - en voi sietää likaista matkailuautoa. Olen käynyt kaupassa ja ostanut pullon kaasua. Pyykin lisäksi kaksi asiaa on tärkeätä välillä näillä reissuilla : sauna ja sähkö. Sauna on itsestäänselvyys mutta nyt kelien oltua varsin sateiset ja osin pilviset on matkailuauton akusto ladattava välillä kunnolla valtakunnanverkosta. Aurinkopanelit eivät aina riitä ja kun en ole viikkoon ajanut kovin pitkää matkaa yhtämittaa niin auton moottorin vahvistettu laturikaan ei ole ehtinyt akkuja täyttää. 

Tietämättömille kerrottakoon että virtaa tarvitaan vesipumppuun kun tiskataan ja käydään suihkussa sekä tietenkin lämmittimeen ja valoihin. Nykyään tulen toimeen helposti neljäkin päivää liikkumatta minnekään, myös pilvisellä säällä.

Saunalenkkikin odottaa. Kuten kirjoitin - päivästä päivään, taidan taas lähteä. 

Satunnaisia kuvia viikolta. Kuvat eivät ole välttämättä mitenkään aikajärjestyksessä mutta kertonevat matkasta. Kuvat isonevat klikattaessa.

Signaldalenin ylängöllä, taustalla Vassdalstind.

Reittiä Gappohyttanille, tuo on kiveä tuo merkki.

Njearrejärven yli on tultu, Pältsan selän takana.

Jee, kuraa !

Matkalla huipulle.

Pältsaninkin niskalta etelään.

Huipulla mutten huiputa näitä vaan arvostan.

Ylemmäs ei pääse.

Have A Drink On Me.

Pältsanin Suomen puoleinen huippu.

Keskellä Moskugaissi jonka huipulla kävin viime syksynä.

Heligskogen.

Rassavarria Heligskogenissa.

Bogijoen putous Heligskogenissa.

Heligskogenissakin on näitä muodostelmia.

Heligskogen, näkymä laaksoon länsipuolelta.

Rassfjellet Lavkan puolelta, maailma palaa.

Lavkavarrin takaa.

Rihpogaissi tai Rugsesgaissi, riippuu miten ymmärtää.

Tämä kaveri se syö ehtimiseen ja pitää myös taukoa.

Siis Presidentti, Tine ja Veli Meukow kuksan ja pyhän kirjan seurassa iltanuotiolla, lisäksi paikalla oli allekirjoittanut ja tervetullut yksinäisyys sekä hiljaisuus.

Yllä pyyhkäisyvideo Lavkarittettiltä, tie on sähköyhtiön huoltotie joka on suljettu puomilla alhaalta.

Kuvateksteissä ja itse tekstissä mainittujen tunturien yms. paikannimien oikeinkirjoitus on lähteestä riippuvainen. Erilaisia kirjoitusasuja esiintyy eri maiden kartoissa lukuisia mutta asia selvinnee sille joka haluaa karttojen kanssa jälkiäni tutkia.