AIKA KULUU

Ihmisen elämässä on hetkiä jolloin aika ei tunnu kuluvan millään. Tällaisia hetkiä olen elänyt viime päivinä odottaessani 7th emu 6day ultramarathon world trophy:n alkua. Kilpailu alkaa 4.5. ja päättyy 10.5. Kohta on siis kuusi päivää aikaa juosta - yötäpäivää.

Blogissani olen vuosikausia kirjoittanut eri näkökulmien läpi siitä miten ihmisen tulisi rohkaistua tekemään elämästään omannäköistään. Toisin sanoen toteuttamaan haaveitaan ja elämään elämäänsä niinkuin hyvältä tuntuu.
Jotkut lukijoista saattavat pitää omaa nykyistä elämäntapaani jotenkin erikoisen hienona. Ajelen matkailuautolla ympäriinsä ja ultrajuoksen, tai että yleensäkin olen mahdollisimman kaukana normaalista arjen harmaasta raatamisesta - kunhan päivittelen blogia, harjoittelen ja nautin elämästä. Noinkin tämän voi esittää. 
Todellisuudessa istun kymmenen vuotta vanhassa matkailuautossa, jolla on ajettu satatuhatta kilometriä ja sen vaatima huolenpidon tarve kasvaa vuosi vuodelta. Auto on Balatonführedin leirintäalueella uuden kilpailuradan lähellä parkissa ja otettu netin kautta pois liikennekäytöstä kunnes suuntaamme takaisin kotiin - säästämme näin rahaa.
Matkailuauton asunto-osasta hajosi vesipumppu vapun kunniaksi. On lähdettävä tiistaina Balatonfüzföhön 20 kilometrin päähän ostamaan caravankaupasta uusi ja asennettava se vesitankkiin paikalleen. Saan nyt syyttää itseäni koska en ostanut uutta varapumppua kun pumppu viimeksi viimevuoden lopulla hajosi. 
Mysteeri sinänsä miksi pumppu jälleen hajosi mutta olemme olleet viimevuoden lopulla Saksassa ja vesi siellä oli vähintäänkin yhtä kalkkipitoista kuin täällä, ehkäpä putkistossa oli joitakin partikkeleita. Taidan tällä kerralla ostaa pari kappaletta varmuuden vuoksi.
Autoa en kilpailun aikana tänävuonna käytä, mutta maksan leirintäaluemaksun kuten kilpailun osallistumismaksun molemmat päällekkäin. Onneksi täällä kaikki on edullista, myös pumput.
Vaihdoin suomen poliisin kanssa sähköposteja lauantaina maksamattomista taksimatkoista ja tutkin riittääkö yritystilin saldo palkanmaksuun. Murehdin kuinka henkilökuntani jaksaa ratin takana kun tulevaisuus sahaa oksaa alta uuden taksilain myötä vaikka alalla on sananmukaisesti oltu jalat maassa jo 15 vuotta. 
Pesin lauantaina ensin pyykkiä leirintäalueen polettikoneella ja tunsin jalkani väsyneiksi ainakin odottamaan starttia kun pyöräilimme kauppaan Kirsin kanssa hanskat kädessä ja villapaita päällä vajaan 14 asteen tuulessa. 
Tämän kaiken jälkeen pilkoin tuoretta unkarilaista kyssäkaalia (kaalirapi), naurista, avomaankurkkua, tomaattia, lehtisalaattia, retiisejä ja viinirypäleitä salaatiksi. Hyvä ruoka, parempi mieli ?

Ultrajuoksukilpailun aikana olen täysin poissa. Selviytyäkseen ei voi tehdä muuta kuin juosta, keskittyä juoksemiseen ja mielenhallintaan. On kyettävä irrottamaan itsensä täydellisesti kaikesta muusta paitsi juoksusta. Voi kuinka hyvää se sielulle tekeekään !
Olen kolmatta kertaa kilpailussa mukana. Yksi kerta jäi väliin juostessani Suomen halki. Viime vuonna olin sairas. Vain kahdesta kerrasta täällä olen luopunut vapaaehtoisesti, ehken ollut vielä silloin valmis - kuka tietää ?

Tiedän monia jotka haaveilevat tähän kilpailuun osallistumisesta. Kehotan uskaltamaan ja toimimaan. Ehkä tätäkään lämminhenkistä kilpailua ei järjestetä ikuisesti. Alla kuvasta näkyy mitä vanhan kilpailuradan päälle tehdään. Aika entinen ei tänne enää palaa. 
Kilpailun järjestäminen täällä perustuu siihen että järjestäjät saavat kilpailupaikan ennen sesongin alkua edullisesti käyttöönsä. He tekevät hirvittävän talkootyön meidän ultrajuoksijoiden viihtyvyydessä kuin myös mahdollisimman hyvien tulosten tekemiseen sopivien olosuhteiden luomisessa. 
Ison rahan residenssillä ei ole aidon elämän eikä ultrajuoksun kanssa mitään tekemistä, joten vanha kilpailurata tunnelmineen on iäksi kadonnut paitsi muistoistamme. Ja niitä ei pois saa !

Ei siis kannata romanttisesti uskoa että maailma odottaa ikuisesti elämänvalintoja tai sopivaa aikaa haaveiden toteuttamiseen. Vaikka alussa kirjoitinkin, että aika juuri nyt ei minulla kulu, niin olen silti varma että ajasta tulee lähipäivinä myös pulaa. On nimittäin aika taas elää täysillä kuusi päivää juosten matkaa tähden !

"Jos posket ei näy takaapäin niin missä vika on ? Onko sosiaalihuolto ollut vastuuton..." 

Allekirjoittanut matkailuautossaan kuluttamassa aikaa ja kahvia. Huumori riittää kyllä.

VIIKKO 17.

Ma- Lepo
Ti- 9 km - 58 min.
Ke- Ap. 15 km - 1.36.  Ip. Polkupyörällä 5 km.
To- Ap. polkupyörällä 10 km ip. 11 km - 1.09.
Pe- 13 km - 1.23.
La- Lepo
Su- 12 km - 1.22.

yhteensä    60 km - 6 tuntia ja 28 minuuttia.

HUHTIKUUN SUMMAUS 

271 km - 29 tuntia ja 52 minuuttia. ( Ei uskoisi...)

KUVIA UUDESTA KILPAILUPAIKASTA BALATONFÜHREDISSA

  
LINKKI SEURANTASIVULLE KISAN AIKANA :
 LIVE BROADCAST AND ONLINE RESULTS

KISAN VIRALLISET SIVUT  

LOPUKSI MATKAMUSIIKKIA

 I was, trapped, like a fly on the wall
I was caged, like a zoo animal
No escape, from the fate that you make
You're a snake, I've had all I can take
I was trapped, like a fly on the wall
I was caged, like a zoo animal
Enraged, from the fate that you make
You're a snake, I've had all I can take

There's a fly on the Wall

ESKAPISMIA MUOVILAATIKOSSA ?

"Kyse on siitä kuinka lähelle ristiä uskaltaa mennä." -Lasse Viren

Istun matkailuautossa Vonyarcvashegyssä Parkin leirintäalueella Balatonin rannalla. Takanani nousee 136 metrinen kukkula, jonka laella 1600-luvulta alkujaan oleva kappeli seisoo majesteetillisesti uhmaten aikaa jonka edessä me ihmiset olemme voimattomia.
Pohjoisen Nellimin kotipihan metrisestä hangesta on viikossa lyhyt matka Unkarin lämpöön ja vihreyteen. Sireenit ja omenapuut kukkivat. Lämpötila on yön 3-12 asteesta päivän 10-22 asteeseen. Leä keässi sanoisi saamelainen.

Ihmiset saattavat pitää meitä hulluina kun ajamme tänne matkailuautolla kolmetuhatta kilometriä viikossa muutaman tunnin lennon sijaan. He eivät ymmärrä että matkailuautolla siirrymme sananmukaisesti maanläheisesti kulttuurista ja ilmastovyöhykkeestä toiseen kokien samalla asioita joita mitenkään muuten ei tavoita samassa ajassa.

Suomen läpiajon jälkeen lepäsimme pari päivää Pärnussa. Viron kevät oli aavistuksen kotisuomea pidemmällä mutta yhtä kylmä kuin yleisesti koko Euroopassa tänä vuonna. Juoksin lyhyen lenkin tutuissa Pärnujoen maisemissa ja kävimme Konsen saunassa pesemässä Suomen pölyisen viiman pois jäsenistämme.
Latvian ja Liettuan läpi ajettuamme saavuimme Puolaan. Unkariin ajettaessa muuten upea ja historiallinen Puola on kaikkein hankalin maa autoilun kannalta. Julma liikenne, osittain huonot tiet ja tietyöt vaativat veronsa. Asenteemme on muovautunut näillä reissuilla ja kokemus opettanut oikeat läpiajoreitit, mutta silti aina sattuu ja tapahtuu.

Elkin kupeessa maaseudulla Bakalarzewon retkeilyalueen vapaaparkissa totesimme, että ehkä katolilainen paavin huolenpito ei kaikilta osin ole täysin onnistunut. Parkkipaikalle ajoi ensin poika autolla. Sitten tuli tyttö toisella autolla. Koska pojan autossa oli ilmeisesti paremmat penkit niin tyttö meni heti pojan autoon. Keskustelu oli varsin syvällinen ja pitkä. Lainkuuliaisena kansalaisena poika vältti tyhjäkäyntiä, joten lasitkin huurtuivat illan hämärtyessä. Jossain vaiheessa auto heiluikin hieman, mutta onhan selvä, että pitkään autossa istuttaessa jäykistyy ja sitten täytyy vaihtaa asentoa. Lopulta nuoret ilmeisesti panivat pisteen keskustelulleen ja poistuivat autoillaan risteyksestä - eri suuntiin tosin.

Puolan läpiajossa Varsovan ohituksen jälkeen helpottaa. Kohti Tsekkejä moottoritiet paranevat ja maisema vaihtuu kunhan muistaa ostaa rajoilta moottoritiemaksuihin tarkoitetut vinjetit kuhunkin tarvittavaan maahan. Me ajamme Tsekeistä Slovakian kautta Unkariin. Brno - Bratislava - Györ ja siitä sitten Balatonille poiketen.

Matkailuautoilemme usein orientoitumalla. Kun ajopäivä päättyy etsimme yöpymiseen sopivan paikan, joka ei suinkaan aina ole leirintäalue. Risteilimme Hustopecessä maaseudulla ja annoimme periksi, kun kaikki tiet olivat poikki tietöiden takia. Koska emme päässeet tuttuun paikkaan ajoin seikkailemalla Rakviceen ja bongasimme viinivalmistamon hienon kivetyn ja aidatun pihan. Kävin baarista kysymässä ja saimme luvan yöpyä pihassa.
Tein lenkin kylän ympäri. Kaikkialla oli niin siistiä ettei edes nenäänsä uskaltanut vauhdissa niistää. Paljon hienoa vanhaa historiaa, tulpaanit ja sireenit kukassa mutta varsin kylmä vieläkin. 
Kiitokseksi ilmaisesta yöpaikasta kävimme oluella ennen nukkumaanmenoa. Yhteistä kieltä ei ollut mutta oli huikea kokemus olla todellisessa paikallisessa ravintolassa ilman pakkoturismia, tavallisten ihmisten seassa.
Aamukahvilla ihmettelin, että auto on vinossa - vasen eturengas tyhjä. Kirsi kurkkasi Nokian sivuilta lähimmän valtuutetun rengaskorjaamon ja sillä aikaa vaihdoin vararenkaan alle. Löysimme korjaamon ja yllätys oli suuri kun korjaus ei maksanut mitään ! Omistaja oli suuri Suomen ystävä ja etenkin suomalaisen hevimusiikin vankkumaton kannattaja. Annoimme kiitokseksi laivasuklaalevyn henkilökunnalle ja matka jatkui.

Unkarissa saavutimme vihdoin lämmön. Turistikausi Balatonilla on aivan alussa. Näihin aikoihin muita matkailijoita on vähän. Ilma vaihtelee ja ajaessamme Papan kylän kautta alas Balatonille oli ylängön ojissa jopa lumikasoja.

Balatonin vesi on huipukorkealla. Osittain syy tähän on kuiva kesä 2012,  jonka jälkeen järven itäpään poistotunnelia ei ole avattu. Tämä aiheutta nyt jo ongelmia varsinkin kun Zala-joki syöttää ylängön vedet tähän Unkarin mereksikin kutsuttuun valtavaan järveen.

Vonyarcvashegy on 50 kilometriä Balatonfuhredistä itään. Kilpailupaikka Balatonfuhredin Fuhredin leirintäalue aukeaa 28.4. Ensisijaisesti ajatuksissani olen kilpailemaan lähdössä. Edelläkerrottujen matkakokemuksien taustalla alitajunta tekee töitä kuuden päivän juoksua varten raivokkaasti. 
Kesäisiin olosuhteisiin ehtii hyvin tottua kevyen harjoittelun ohessa. Olisi typerää tehdä normaalia suomalaista viimeistelyharjoitusta; paljon pitkiä lenkkejä nilkka pakarassa ja tonnin vetoja kiimaisessa kesäkokemuksen riemussa. Tähänhän olematon menestys Suomessa kestävyysjuoksussa on perustunut jo ammoiselta 80-luvulta alkaen...ei osata ottaa rennosti ennen pääasiaa. Kun vielä ottaa huomioon omat harjoitusmääräni ennen kilpailua niin juoksemalla nyt liikaa voin pilata paljon enemmän kuin sillä saavuttaa.

Taustalla on muutakin. Tämä elämäntapa sopii minulle ja on rikkaus jakaa se Kirsin kanssa, joka viihtyy myös kotonaolemisen vastapainona näillä reissuilla mainiosti. Yrittäjänä joudun kuitenkin hoitamaan asiat kuntoon tarkasti ennen lähtöä, jotta voin matkalla keskittyä olennaiseen. Kohdallani kyse on myös autonkuljettajieni jaksamisesta. Tarjoan työtä kohtuullisilla eduilla, mutta joskus tulee mieleen että lopetan koko yrityksen ja jatkan tähän samaan malliin ilman paineita. Yhteiskuntavastuun kantaminen nimittäin vuodesta toiseen tympii, varsinkin jos siitä ei itse hyödy riittävästi. Toistaiseksi kaikki on hyvin, kiitos siitä Karimille ja Nabeelille sinne ratin taakse.

Meidän kohdallamme eskapismia muovilaatikossa ei siis ole. Todellisuuspakoa matkailuautossa ei meillä voi olla koska olemme itse valinneet tämän kaiken osaksi elämäntapaamme. Niin elämässä kuin ultrajuoksussakin pitää mennä riittävän lähelle ristiä. Kyse on ainoastaan siitä mitä todellisuutta elämäänsä valitsee.

VIIKKO 16.

Ma- Teisko 10 km vauhdinvaihtelua - 53 min.
Ti- Urjala 10 km - 58 min.
Ke- Aamu Urjalassa 10 km - 1.03.
To- Viro 9 km - 54 min.
Pe- Lepo
La- Puola 8 km - 47 min.
Su- Tsekki 7 km - 43 min.

Yhteensä 54 km - 5 tuntia ja 18 minuuttia, tarkemmat liikkeet karttoineen blogin sivupalkista oikeasta ylänurkasta garmin connect-sivustosta.

Pitäkää toisistanne huolta.
 

AJATUSKULKUJA ENNEN KILPAILUMATKAA

Kun luette tätä olen aloittanut matkan kohti Unkaria ja 6 päivän juoksua. Sinänsä hauska anekdootti että täältä Pohjoisesta Balatonfuhrediin on yli tuhat kilometriä enemmän matkaa tehtävänä kuin entisiltä asuinsijoiltani hämärästä Hämeestä.

Ultrajuoksijoiden blogeista saadaan yleensä kattavat raportit kisan jälkeen. Kilpailuun valmistautumista käsitellään harjoittelusta kertomalla ennen kilpailua. Harva avaa sisintään ja ajatuksiaan ennen lähtölaukausta. Ajatuksista ennen monipäiväjuoksua on vaikea kertoa ymmärrettävästi, koska usein ajatukset ovat varsin levällään. Yritän nyt tässä kuitenkin avata joitakin hataria ajatuskulkuja.

Tarkoituksenani on juosta Unkarissa kuusi päivää yhtämittaa ilman ainuttakaan negatiivista ajatusta. 
Tämä ei ole mahdollista. 
Kilpailun aikana mieli työntää varsinkin väsymysten yhteydessä erilaisia negatiivisia ajatuksia esiin. Kyse on itsensä kehittämisestä ja mielen hallinnasta niin että kykenee irtautumaan näistä negaatioista. Täydellistä olisi jos pystyisi kääntämään ne positiiviseksi voimavaraksi. Tämäkään ei ole mahdollista täysin, joten odotettavissa on hallittu kompromissi eli tunteiden vuoristorata.

Kun lähden viivalta ensimmäiseen päivään niin taustalla on kolmen tukipilarin kompromissi. Kaikki lähtee terveydestä. Ilman terveyttä ei ole hyvää elämää eli ei myöskään hyvää ultrajuoksua. Terveystilanteeseen kuuluu olennaisena osana kehon ja mielen väsymykset - kuinka lujille harjoittelussaan ja siinä kuuluisassa muussa elämässään on joutunut viimeisen puolen vuoden aikana ennen kilpailua.
Toinen tukipilari on harjoittelu. Miten on onnistunut kehoaan kehittämään kestämään kilpailun rasitukset. Kyse on energiahuollon toimimisesta ja jalkojen iskunkestävyydestä. Vasta sitten tulee se niin sanottu kuntotila ja suorituskyky. Kellokallet ja taulukkopellet eivät tätä tule koskaan ymmärtämään. Kuuden päivän kilpailussa on hetkiä mihin ei voi fyysisellä täsmäharjoittelulla varautua. Voiman on silloin tultava muualta.
Kolmas ja kaikkein tärkein tukipilari on henkinen tasapaino. Pyrkimys loputtomaan tasaisuuteen vaatii mielenhallintaa jota turhat muut murheet eivät ainakaan edesauta. Työ-, ihmissuhde- ja muut yleiset maailman murheet eivät juoksijaa vie eteenpäin senttiäkään. Asioiden tulisi olla kunnossa viimeisen päälle jos mielii pitkälle matkalle tai ainakin ne ikävimmät asiat tulisi kyetä painamaan taustalle.

Edellämainittujen kolmen tukipilarin kompromissi tuo tuloksen, suorituksen tai kilpailun läpäisyn. Suuri vaara on että jos tasapainoa noiden kolmen välillä ei ole tai jokin osa-alue on pielessä niin illuusion mieleensä rakentanut juoksija ei pysty selviytymään kilpailusta haluamallaan tavalla.

Minä olen vapaa iluusioista. Olen sairastellut viimeiset viikot enemmän tai vähemmän. Harjoitteluni viimeisen puolen vuoden ajalta on olematonta jos sitä vertaa aiempiin tekemisiini. Muuten olenkin sitten erittäin tasapainoinen, hyvällä tuulella ja terve lukuunottamatta tätä virustaudin jälkitaudin jälkitautia. 
Tärkein ominaisuuteni tällä kertaa: olen erittäin levännyt ja erittäin vähän harjoittelun kuluttama. Lisäksi pitkä kilpailutauko on nostanut kilpailun kokemisen tarpeen huippuunsa. Osalleni kilpailun aikana on siis tulossa unettomia öitä ja pitkiä - hitaita kilometrejä. Ja mielellään paljon...

Olisin lähtenyt jo aiemmin lämpimään eurooppaan parantelemaan köhää mutta ystävän vierailu pääsiäisenä meni luonnollisesti etusijalle. Olen ylpeä saadessani esitellä uuden kotiseutuni luonnonrauhaa, historiaa ja ajan kulua vierailleni.

Ryhmitellessäni kisavarusteita ja muita reissuvaatteita sängylle ennen pakkausta kävin kaksi kertaa vessassa. Jo ammoiselta 90-luvulta opittu kilpailuun valmistautumisen automaatti käynnistyy viimeistään tässä vaiheessa ja alitajunta aloittaa työnsä. 
Rehellisesti sanoen, nyt kun kilpailun starttiin on aikaa 17 päivää, olen haluton, hiljainen ja mieleni on täynnä mustaa kuraa. Kokeneena tiedän tämän vaiheen väliaikaisuuden. Kun pohjoisen talvihanget vaihtuvat Unkarin lämpöön kaikki negatiivisuus on pois pyyhitty - jäljelle jää odotus huikeaan mahdollisuuteen, josta palkintona on tyytyväisyys omien elämänvalintojen oikeellisuudesta ja syvä sisäinen rauha.

Mennyttä aikaa Kessin kairassa.

VIIKKO 15.

Ma- Lepo
Ti- 10 km - 1.02.
Ke- 10 km - 1.06.
To- 10 km - 58 min.
Pe- 6 km kävelyä Kirsin kanssa.
La- 20 km - 2.04.
Su- 10 km - 1.04.

yhteensä 60 km - 7 tuntia ja 14 minuuttia

Loppuun kaikki tärkein eli julkinen kiitos Kirsille, joka seisoo rinnallani taas tässäkin kilpailussa. Meillä on vain yksi elämä - ehkä juuri siksi ?

SAMASSA LAHKEESSA

Lappilainen sanonta, "samassa lahkeessa", tarkoittaa että eteneminen on estetty. Sekä ihmisen että asian.

Suklaamunien, noitien ja mämmien taakse jää piiloon valon ja ilon sanoma siitä että kuolema on kerran ainakin voitettu. Tästähän pääsiäisessä on kysymys.
Kun on seurannut maailman viimeaikaisia tapahtumia tuntuu tuo kaikki edelläkerrottu epäuskottavalta. Ihmisiä kuolee ja loukkaantuu erilaisten terroritekojen vuoksi jatkuvasti. Pahuutta ei kuitenkaan tästä maailmasta pois saada koskaan mitenkään. Meidän tehtäväksemme jää oman ruutumme hoitaminen eli positiivisuuden ja välittämisen ilmapiirin ylläpitäminen.
Olen kirjailija Risto Isomäen kanssa samaa mieltä että aina silloin kun maailmassa tapahtuu terroriteko niin siitä pitäisi uutisoida mahdollisimman lyhyesti. Ei suinkaan pääuutisena eikä enää edes tapahtumaa seuraavana päivänä. 
Kenellekään joka on sattumalta samassa maassa missä terroriteko tapahtuu ei pitäisi tarjota kriisiapua ellei hän sitä itse pyydä. Meidän pitäisi keskittyä hyvään eikä velloa pahassa. Meidän tulisi edesauttaa hyvään pyrkimistä eikä revittelevän kaikki mediat täyttävän uutisoinnin kautta aikaansaada juuri sitä näkyvyyttä mitä terroristit haluavat : epävarmuuden ja pelon ilmapiirin lietsontaa.
Suomen nykyisessä äänestystavassa ei huomioida tyhjiä ääniä lainkaan. Miltähän vaalien jälkeen uudesta vastavalitusta turpoavasta eliitistä tuntuisi jos miljoona suomalaista olisi vaivautunut äänestyspaikalle äänestämään tyhjää ? Osoittamaan näin että olemassolevista vaihtoehdoista mihinkään he eivät usko.

Mikään ei siis koskaan muutu jos emme itse ala toimia. Sama on myös oman elämämme kanssa. Jos haluat ottaa miljoona askelta yhtämittaa, on sinun ensin itse otettava se ensimmäinen askel. Jos haluat ympärillesi hyvää, on sinun uskottava hyvään ja tehtävä sitä.
Jos kaikki on samassa lahkeessa niin eteenpäin ei pääse, ei ihminen itse eikä ihmisen asia.


VIIKKO 14.

Ma- 17 km - 1.50.
Ti- 8 km - 55 min.
Ke- 11 km - 1.15.
To- ap. 6 km - 40 min.
       ip. 12 km - 1.17.
Pe- Lepo
La- 17 km - 1.57.
Su- 6 km - 41 min.

yhteensä 77 km - 8 tuntia ja 35 minuuttia.

Lukija saattaa ihmetellä miksi kirjoitan harjoitteluni viikosta toiseen näin perinteisellä tavalla tähän viikkopäivityksen oheen. Etenkin kun harjoitteluni on nykyisin seurattavissa blogin sivupalkin Garmin Connect-sivuston kautta tarkemmin ja jopa päivittäin.
Syy on selvä : analysoin aina tekemisiäni kriittisesti jälkeenpäin ja ylläkuvatulla tavalla pakotan itseni käymään nytkin lenkit läpi.
Ei viikko hyvältä näytä. Määrä on vähäinen ja teho olematon. Pitkät juoksut puuttuvat kokonaan. Ikävän virustaudin jälkeen juoksu ei ole tuntunut erityisen hyvältä. Kehoni on viestittänyt levontarpeesta ja erikoinen jatkunut aaltoileva olo lievän kurkkukivun kanssa on vienyt mahdollisuuden tehdä sitä paljonpuhuttua oikeaa harjoittelua.
Tähän on tyytyminen. Valmistautuminen Unkarin 6 päivän kilpailuun on urheilullisesti ajatellen olematonta. Henkisesti olen kilpailuun valmis ja kokeneena levollinen.


Loppuun kuvia sieltä jostakin. Pääsiäisvieraallemme on ollut tarjolla varsin edustavaa maisemaa nykyiseltä kotiseudultani.

Jos haluat muuttaa elämäsi maisemaa on otettava ensimmäinen askel - ja ihan itse !

Joh. 15: 7 

 

JÄRJEN ÄÄNI

Silloin tällöin ultrajuoksun järkevyyttä ihmisen toimintana kyseenalaistetaan. Voi olla vaikeaa hedelmällisesti selittää mitä järkeä on kiertää kilometrin kierrosta kuusi vuorokautta yhtämittaa.
Jos asiaa tarkastellaan viimeikoina julkisuuteen tulleiden niinkutsuttujen uusien urheilulajien eli ihmisen uusien toimintojen valossa, huomataankin yhtäkkiä että ultrajuoksu ja ultrajuoksijat ovat varsin helposti järjellä selitettäviä. Vai mitä mieltä olette keppihevosharrastuksesta tai lumisodasta olympialajina ?
Tässä yhteydessä minun on aivan pakko mainita että kukaan ei toistaiseksi ole juossut Suomen halki keppihevonen jalkovälissään. Tässäpä olisi Suomi-100 juoksijoille uutta innovaatiota. Sponsoriksi voisi pyytää jotakin Kiinalaista yritystä, heille kun mikään mahdollisimman kaukana niin sanotusta järkevästä oleva ei liene vierasta - hopotiti hummani hei !

Pascalin mielestä ihmisen kyvyttömyys istua paikallaan johtaa onnettomuuksiin ja pahuuteen. Suorittaminen on 2000-luvun päivän agenda. Keskivertoihmisen elämä on joissakin ääritapauksissa laitettu exel-taulukkoon että ehtisi kaiken ohjelmoidun kahlata läpi. Jos taulukossa yhtenä tekemisen muotona on ultrajuoksu niin Pascal on taatusti oikeassa.
Törmäsin suorittamiseeen ensi kerran Tuhannen Mailini jälkimainingeissa kun eräs urheilu-uraani läheltä tarkastellut fysioterapeutti tokaisi että oli hyvää suorittamista. Minulle täysin vieras asia. Minä en tietääkseni ollut suorittanut mitään koska en kokenut Tuhatta Mailia suorituksena enkä liioin siihen valmistautumista suoritukseen valmistautumisena.
Myöhemmin jouduin pohtimaan paljon suorittamista ja onko sitä. Onko pakko mennä lenkille ja jos on niin miksi. En vieläkään kaikkien vaikeuksien jälkeen osaa mieltää suorittavani. Sisäinen motivaatio tekemisen kautta ei itselläni ole riippuvainen itse tekemisestä tai sen määrästä. Sensijaan tavoitteesta ja tekemisen laadusta erittäinkin paljon. Suorittamalla ei perille päästä.
Harjoittelemalla paljon mutta huonosti kiinnittyy huomio itse tekemiseen, ei päämäärään. Tulee varsin helposti sokeaksi omille tekemisilleen jotka eivät huonosti tehtynä johda tavoitteen saavuttamiseen. Tätä olisi lukijan syytä pohtia rauhassa ennen kuin on varma että itse on tästä toisinajattelevana oikeammassa kuin minä.

Kehitysbiologisessa lääketieteessä on viime aikojen tärkeimpiä löytöjä ollut ihmisen aivojen pesujärjestelmä. Aivopesujärjestelmä aktivoituu ainoastaan ja vain nukkuessa. Ilman unta aivot eivät puhdistu eivätkä myöskään toimi kunnolla. On utopiaa olettaa että ultrajuoksija pystyisi keskittymään olennaiseen ilman lepoa.
Kuuden päivän kilpailusuorituksissa unesta voi tinkiä. Jokainen ratkaisee omalla kohdallaan kuinka paljon paskaa aivoihinsa kerää. Tärkeintä on löytää keskitie nukkumattomuuden ja optimin ajankäytön suhteen. Itse-transsendenssiin pystyvät ultrajuoksijat kykenevät pitämään mielensä negaatiot matalalla lähes ilman untakin mutta ei rajattomasti. 
Fysiikka voi olla rajoitetun levon määrästä eri mieltä. Seurauksena voi olla elimistön dramaattinen toiminnan häiriö, esimerkiksi sydänkohtaus. Jokainen ratkaisee tässäkin tapauksessa omalla kohdallaan kuinka lähelle ristiä uskaltaa mennä.

Kaikki edelläkirjoitettu kuvaa hyvin suhtautumistani ultrajuoksuun. Intohimo ei ole kadonnut minnekään. Keskustelin Onnin kanssa ultrajuoksun harjoittelusta. Hän kysyi miten lähestyn kisaa harjoitusviikkojen suhteen kaiken tapahtuneen jälkeen. Onni oli kiinnostunut miten siedän puolen vuoden tauon oikeasta harjoittelusta ja kaupanpäälle maaliskuun lopun kymmenen päivän virustaudin, vaikka hän ei sitä suoraan näin kysynytkään.
Mielestäni on turha kahlita ajatuksiaan miettimällä niin sanottua huonoa harjoittelua tai vaikeuksia. Jos ultrajuoksija pelkästään toteutuneiden harjoitusmäärien kautta yrittää mieltää mihin pystyy on hän mielestäni kuin yksijalkainen juoksija. Itseluottamusta ei voi rakentaa vain yhden tukipilarin varaan. Dissaamalla vähäisenkin tekemisensä yleisten käsitysten mukaan aiheuttaa henkisiä lukkoja, joihin avaimia ei kisatilanteessa löydy.
Tähdennän tässä vielä että olen osallistunut vain kahteen kuuden päivän kisaan. Ensimmäisessä olin kunnossa mutta varovainen ja se oli menestys. Toiseen lähdin tietämättäni sairaana ja illuusion mieleeni rakentaneena ja siitä ei tullut menestystä.  Kilometrillinen ero näissä kahdessa on vain 45 km. Se ei merkitse mitään, kokemus erikseen kummastakin sensijaan erittäin paljon.
Tähän kolmanteen olen henkisesti tasapainoisempi kuin koskaan aiemmin elämässäni. Olen vuodenvaihteen kahtapuolta kyennyt ratkaisemaan ultrajuoksu-urani jatkon kannalta kaikki vaikeimmat henkiset lukot. Matka jatkuu ja se on nyt tässä tärkeintä. Järjen ääni on voittanut - minun järkeni. Muulla ei ole mitään väliä.


"Monien ihmisten elämä loppuu paljon ennen kuin he kuolevat."
-Komisario Van Veeteren ( Håkan Nesser)

ARJEN ÄÄNI

Viikko on vierähtänyt yrityksessä päästä elävien kirjoihin. En muista olleeni näin kipeä lähes kuumeettomasta virustaudista aikoihin.
Viikon teksti valmistui jo lauantaina lenkin jälkeen - ensimmäinen hapuilu kymmenen päivän sairastamisen jälkeen. Tykkään hieman hioa päätekstiä nykyisin. En vain jaksa kirjoittaa pelkästään merkityksetöntä, vaan yritän nähdä vaivaa ajatuksella kuvatakseni niitä vaikeaselkoisia ajatuskulkuja joita päässäni liikkuu.
Viikon loppupuolella pääsin ulos. Aika oli viipyillyt kauan sisäseinillä ja ulkona huikaisevassa auringonpaisteessa vaihdoin Kirsin autoon öljyt ja suodatinpanoksen. Seuraavana päivänä vaihdoin matkailuautoon kitkarenkaat, jotta pääsemme Unkariin. Nämä Nokian valmistavat WRC kumit sietävät Euroopan lämpöä paremmin kuin perinteiset kitkarenkaat. Täällä on täysi talvi vielä pitkään, Nellimistä aina Sodankylään tie on enemmän tai vähemmän jäässä, sitten helpottaa.
Kun viikon niistämisen ja kakomisen jälkeen maistaa jotakin on se juhlaa. Kirsin keittiöstä irtosi lauantaina alkukeitoksi borsitsia, pääruokana coleslaw, riisilisäke, perunasalaatti oliiveilla, sipulilla, punaista paprikaa; kastikkeena sinappia, omenaviinietikkaa ja kreikkalaista yoghurttia, Krakovan makkaraa paistettuna, ruisleipää ja juotavaksi Santa Julia Organic Malbec Mendoza Argentiina.
Pari viikkoa aikaa kasata itsensä tiellä. Sitten iloinen kristityn pääsiäinen ja sen jälkeen menoksi kohti lämpöä.
Paine kasvaa.

Viikko 13.

Ma - To - Sairas
Pe-Lepo
La- 6 km - 45 min.
Su- aamu 8 km - 53 min.
       ilta 6 km - 39 min.

yhteensä 20 km - 2 tuntia ja 17 minuuttia 

Maaliskuun summaus

247 km - 26 tuntia ja 52 minuuttia.

10 päivää sairaana tarkoitti tässä tapauksessa noin 140 puuttuvaa kilometriä...

SUNNUNTAINA POROKILPAILUT INARISSA

Hyväkulkuinen poro juoksee 1 km noin 1.15 tai kaksi 2.30.

Porocupin tapahtumat ovat isoja, lauantaina myytiin 800 lippua ja sunnuntaina ainakin saman verran. Paikalla on muutakin ohjelmaa ja tietenkin erilaisia myyntipisteitä kuten esimerkiksi ruokaa, moottorikelkkoja, käsitöitä, turkiksia ja asusteita.

Kilpaporot varikolla.

 
LOPUKSI MUUTA MUSSUTUSTA :

Olimme Kirsin kanssa porokilpailuissa keitolla kahvilan pöydän ääressä. Samaan pöytään tuli ranskalainen perhe kahden lapsen kanssa. Reilu kolmen vanha ja viidenvanha molemmat söivät lettua rauhallisen sivistyneesti muovihaarukalla ja veitsellä. Täydellinen suoritus kummaltakin, ei muruakaan ohi.
Jos joku suomalainen nyt vetää tästä herneen nenään niin se on ihan oikein. Monelta vanhemmaltakaan kouluikäiseltä suomalaiselta lapselta ei onnistu pöydässä istuminen rauhallisesti edes viittä minuuttia puhumattakaan haarukasta ja veitsestä.
Ja lopuksi Merci ! Kulttuuriero näkyy...