FAKTAIHMISET

 

Tosiasia (tosiseikka, fakta) on yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia. Se on todellisuudessa olemassa oleva vastine todelle väittämälle, ja sen olemassaolo tekee väittämästä toden. Tosiasia on näin asioiden todellinen tila, asiaintila joka vallitsee. 

- Wikipedia

 

Minä olen lähes loppumattoman kiinnostunut miltä jokin asia tuntuu. Juostessani pitkiä matkoja kysyn toistuvasti itseltäni: olenko niin väsynyt kuin luulen. Olen myös loputtoman kiinnostunut miltä jokin asia muista ihmisistä tuntuu, ja etenkin miten eri ihmiset asiat itselleen perustelevat. 

   Faktaihmisten kanssa olen usein pulassa. Nämä ihmiset ovat rakentaneet elämänsä perustan faktoille, tosiasioille, joita he eivät kykene lainkaan kyseenalaistamaan. Kun keskustelen heidän kanssaan, heidän kasvoilleen tulee tietäväinen hymy väitteitteni edessä - tuo ei ole faktaa, minun käsitykseni on, he sanovat.

   Erinomainen esimerkki on ilmastonmuutos, tai ilmastokatastrofi, kuten he sanovat. Se on fakta. Kyllä on, mutta minusta se ei ole katastrofi. Tiemme eroavat heti alussa ja keskustelu menee poleemiseksi väittelyksi, kuten usein eri uskonnoista puhuttaessa myös tapahtuu.

   Osa faktaihmisistä on kehittänyt itselleen ilmastonmuutoksesta uskonnon. He juovat kauramaitoa, ostavat sähköauton, luopuvat lihansyönnistä ja suosivat tuulivoimaa. He uskovat näin toimiessaan voivansa vaikuttaa ilmastoon ja sen muuttumiseen.

   He eivät ymmärrä kun naljailen, että kauramaito ei ole maitoa, vaan kauraa sekoitettuna maitoon. Yksikään lehmä ei lypsä kauramaitoa. Sentään tätä faktaa he eivät pysty kumoamaan.

   He eivät ymmärrä, kun koetan varovasti kyseenalaistaa sähköautoilun ympäristölle aiheuttamat kokonaisvaikutukset. 

   Jos vetoan viidensadan euron Nissaniini vuosimallia 2005 kysellen, että miten voi olla mahdollista ostaa vuosimallin 2016 Nissan Leaf sähköauto käytettynä 9000 eurolla, mutta sen 130000 kilometriä ajetulla akulla pääsee vain 40 - 130 kilometriä? Puhumattakaan pakkasessa tapahtuvasta käytöstä. He sanovat sen olevan poistuvaa teknologiaa. Kahdeksan käyttövuoden jälkeen poistuvaa teknologiaa? Verrattuna minun vanhaan romuuni, jolla on ajettu 230000, ja joka edelleen on käyttökelpoinen kulkuväline 19 vuoden jälkeen. 

   He eivät ymmärrä, kun puhun puilla lämmittämisestä tai itse pyydetyn kalan ja riistan syömisestä. He loukkaantuvat kun mainitsen Esko Valtaojan sanoneen, että ihmiskunnalla ei ole mitään hätää sen jälkeen, kun pääsemme vihreästä politikoinnista eroon.

 

Faktaihmisten suurin ongelma on, että he eivät ymmärrä elävänsä harhassa. He lopettavat kuuntelemisen kun sanon, että kaikki ihmiset elävät enemmän tai vähemmän harhassa. He ehtivät loukkaantua ja jäädä jumiin jo ensimmäiseen harhaväitteeseeni. He unohtavat, että minä ymmärrän eläväni harhassa - mutta vain osittain.

   Vanha sanonta "vietiin kun litran mittaa" tarkoittaa hyväuskoisten hölmöjen harhauttamista omien päämäärien saavuttamiseksi.

   Sanonnasta on minulla hauska esimerkki. Kun vaihdoin kaksitahtisen Ranger 49 moottorikelkkani nelitahtiseen Ranger 49 kelkkaan, niin myyjä vetosi uuden kelkan taloudellisuuteen. Nauroin ja sanoin, että vanhalla savuttavalla kelkallani pääsin aina 10 litraan sadalla kilometrillä, mutta uusi vie taatusti enemmän. En minä sitä siksi osta, vaan hiljaisuuden ja savuttomuuden takia. Myyjä yritti vielä perustella lisää ison nelitahtimoottorin taloudellisuudella, mutta lopetti sitten. 

   Lopputulos: Lynx 49 Ranger 900 ACE vie aina 15 - 20 litraa sadalla polttoainetta jo pelkästään kokonsa takia. Norsu syö enemmän polttoainetta kun se tarpoo syvässä lumessa. Minäkin syön enemmän hiihtäessäni umpihankea. Mutta minua ei viety kuin litran mittaa, tiesin kulutuksen nousevan.

Ilmastouskovaisten kohdalla on kyse omantunnon pesemisestä puhtaaksi. He perustelevat ostoksensa ympäristöystävällisyydellä ja voivat näin sanoa ainakin yrittäneensä tehdä jotakin maailman pelastamiseksi. 

   Kun kysyn miltä maailma pitää pelastaa, he alkavat kiihtyä ja syyttävät minua ettenkö ajattele lainkaan tulevia sukupolvia. Kun sitten perustelen olevani vapaaehtoisesti lapseton, että ei tule omakohtaisia tulevia sukupolvia, he kiihtyvät äärimmilleen. 

   Syykin on selvä: he haluavat tehdä niinkuin kaikki muutkin, jättää elävän jäljen itsestään. Jonkun joka muistelee heitä sen jälkeen, kun heidän oma elämänsä loppuu. Jonkun, joka tuo kynttilän heidän haudalleen ja pyyhkii pölyt heidän kuvistaan kirjahyllyissä.

   Mitä tulee autoihin, voi olla kipeä paikka huomata sijoittaneensa 39500 euroa laitteeseen, jonka arvo putoaa yli kymmenen prosenttia joka vuosi. Varsinkin kun se lappilaistunut kusipää ajelee edelleen sillä 500 euron romullaan ja nauttii elämästään.

 

 

Esikoiskirjani lause: "Kuollut ihminen on ihminen, jota loppujen lopuksi ei koskaan ollutkaan." kuulostaa faktaihmisistä hyytävältä. Ajatukseni perustuu zen-filosofiaan, jonka mukaan olemme kaikki pelkkiä välähdyksiä suuressa ilmiömaailmassa. Ymmärrys oman elämän pituuden suhteesta ihmiskunnan elämän pituuteen saattaa johtaa valaistumiseen, tilaan jossa ongelmia ei ole. Tilaan, jossa onni on aina hyvin lähellä - tässä ja nyt.

 

Minulta on usein kysytty mitä onni on. Onni on kykyä nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat juuri sillä hetkellä kun niitä katsotaan. 

   Itsenäisyyspäivän 612-kulkueesta uutisoitiin enemmän kuin kyseisen kulkueen vastamielenosoittajista. Voiko olla niin, että jos 612-kulkueessa oli äärioikeistolaisiksi väitettyjä ihmisiä, niin vastamielenosoittajien joukossa oli äärivasemmistolaisiksi väitettyjä ihmisiä. Kummat näistä ihmisistä ovat tavallisia ihmisiä?

   Pitääkö valita?

   Jos verorahoin ylläpidetty laitos kieltää lukupiirin pitämisen tietyllä tavalla ajattelevilta ihmisiltä, niin eikö tämä lähesty totalitarismia? Koska palavat taas kirjat ja ikkunaruudut rikkoutuvat? Syntyykö vastustamalla ääriliikkeitä lisää ääriliikkeitä?

   Jos haluaa hyvää, muuttuuko lopulta vastustajansa kaltaiseksi torjuessaan pahaa?

   Fakta?

 

 

Reijo Valta kirjoitti Kaltio-lehden 6/2024 numerossa:

..."Yleinen tie päättyy on Koskisen toinen kaunokirjallinen teos. Esikoisromaani ja kaikki kivestä (2022) oli yli sukupolvien periytyvää periksiantamattomuutta, juoksemista sekä sairastamista käsittelevä omakohtainen pohdinta. Novellikokoelman muutaman sivun mittaisissa teksteissä Koskisella on juoksijan ajatuksen tahti, mutta Nellim on selvästi hidastamassa sitä. Ei ihan kävelytahtiin, mutta vastaantulijat huomioivaksi. Kylällä kun on tapana, että kohdatessa pysähdytään ja kelkat sammutetaan muutaman ystävällisen sanan vaihtamiseksi." 

   Koko toisen kirjani arvostelu on luettavissa Kaltiosta.

 

Vastaantulijan huomioiminen on keskeinen osa läsnäoloa, riippumatta kummankaan faktoista. 

VIIKKO 49.

Ti- Umpihankihiihto kiikarikiväärin ja repun kanssa 8,65 km - 2.24. Raskasta.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 3,27 km - 46 min.

Pe- Itsenäisyyspäivän juoksu isänmaallisessa hengessä 8,08 km - 56 min. Siikajärventie: "Sama kaiku on askelten."

Su- Kirsin kanssa läskipyörillä 12,38 km - 1.12. Päälle yksin päätiellä Gravel-pyörällä 21,24 km -1.08.

 

VIIKKO 50.

Ma- Lumikengillä kiikarikiväärin ja repun kanssa 5,29 km - 3.29. Äärimmäisen raskasta.

Ke- Juoksua 10,33 km - 1,14.

To- Juoksua 10,06 km - 1.10

La- Juoksumatolla 20,05 km - 2.09. Pakkaset alkoivat. (- 30 - -33) Osa juoksusta kovempaa.

Su- Juoksumatolla 10,10 km - 1.08.

 

JUOKSEEKO SE ENÄÄ?

Juoksin lokakuussa 36,5 km ja marraskuussa 18,42 km.

Juoksin 1957 kilometriä vuonna 2001 ja 1961 kilometriä vuonna 2008.

Näillä näkymin tästä vuodesta tulee paras vuoteni lukuunottamatta vuosia 1992 - 1993, kun puhutaan kyvystä olla juoksematta.

Uusille lukijoilleni infoksi:

Vuodesta 1992 tähän päivään (19.12.2024) olen juossut 93999 kilometriä.

Siis yhdeksänkymmentäkolmetuhattayhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän kilometriä.

Se tekee vajaat kolmetuhatta (3000) per vuosi 32 vuoden ajan.

Voi koittaa miltä se tuntuu, edes yhden vuoden ajan.

Maastopukuinen taimen (hauki) 3 kpl fileerattuna ja suolattuna.

PELOSTA

 

Tein jauhelihakeittoa puuhellalla parhaiden keittiömestareiden opein. Ideana on, että keiton valmistuksessa käytetään voita ja kuohukermaa. Täysin nykyisten ravintosuositusten vastaisesti.

   Ruokakerma ei ole oikeaa kermaa, siinä on kasvirasvoja ja stabilointiaineita. Kuohukerma lisätään keittoon aivan lopuksi, ettei se karamellisoidu. Keiton liha ja sipulit ruskistetaan voissa. Suurustetussa liemessä on tomaattia, perunaa, porkkanaa, palsternakkaa ja selleriä. 

   Liemellä otetaan maut talteen valurautapannusta, jossa liha ja sipulit ruskistettiin. Suolaa lisätään aluksi ja lopuksi, koska perunat imevät sitä itseensä. Jos ei lisää aluksi, perunat eivät maistu miltään. Jos ei lisää lopuksi, liemi ei maistu miltään.

   Mausteina voi käyttää kolmen pippurin seosta ja Välimeren yrttiseosta, joka sopii tomaattiin. Keittoon tulee myös hieman tabascoa ja lusikallinen sokeria.

 

Toimintani oli täysin vastavirtaista. Uskalsin polttaa puita ja käyttää eläinperäisiä tuotteita. Ihmiset, jotka kuvittelevat voivansa pelastaa maailman siirtymällä pois eläin- ja maitotaloustuotteista, voisivat miettiä lukua 4,6 miljardia.

   Miljardi on tuhat miljoonaa. Suhteuttamalla oman elämänsä pituuden sekä ihmiskunnan tunnetun historian pituuden 4,6 miljardiin, voi syntyä kaksi oivallusta:

1. Ongelmia ei ole.

2. Pelkäämällä asioita, joihin kykymme vaikuttaa on kauniisti sanottuna rajallinen, tekee elämänsä vaikeaksi. 

   Aurinko syntyi noin 4,6 miljardia vuotta sitten.

 

Pelon tunteesta on hyötyä vain erittäin harvinaisissa tilanteissa. Esimerkkinä voisi mainita jäihin putoamisen, jossa äkillinen pelko hukkumisesta laukaisee hormonipurkauksen. Tämän purkauksen avulla ei palellu ja pääsee ylös avannosta, mikäli on harjoitellut tekniikkaa. Kyse on adrenaliinista ja tietyin osin luteinisoivan hormonin purkauksesta. Samanlainen reaktio syntyy esimerkiksi juoksijan loppukirissä, jossa otetaan viimeisetkin voimat irti.

 

Edellisessä blogikirjoituksessani toin esiin ennakko-odotukset. Pahinta on pelätä sitä, mitä ei ole tapahtunut. Tämä osoittaa ihmisen mielettömyyden. Kuvitellaan jokin asia ja sen oletettu tapahtuma. Sitten aletaan pelkäämään sitä ja toimitaan muka niin, että kuviteltua ei tapahtuisi.

   Parhaiten edellistä kuvaa suhtautumisemme ilmaston muuttumiseen. Kun katson asiaa 4,6 miljardin vuoden perspektiivillä, en pidä uskottavana, että voisimme asialle kovin paljon. Järkevää sen sijaan on lopettaa luonnon sotkeminen. Myös niin, että emme luovu tietyistä hyviksi havaituista keinoista selviytyä. Yksi tällainen keino on liha- ja maitotaloustuotteet. 

   Yhtäkkinen hyppäys pois fossiilisista energianlähteistä taas ei ole missään mitassa järkevää. Valitettavasti markkinavoimien paine tähän on saanut valtavat mittasuhteet. Näiden mittasuhteiden alle on jäänyt täysin pimentoon uusien energialähteiden hyödyntämisen ympäristövaikutukset pitkällä tähtäimellä.

   Emme siis ole oppineet mitään, sillä meidät on ohjelmoitu pelkäämään. Kykymme ymmärtää, että pelosta tehdään uskonto, on rajallinen. On vain yksi suurempi uskonto kuin elämän loppumisen pelko.

   Se on raha.

 

 

Lumipukuni on Kirsin valmistama. Kangas, M05 ja kaava ovat Shelby Outdoorin valikoimista.

Olen viimeaikoina keskustellut useiden ihmisten kanssa pelosta. Nuorten ja ikäihmisten. Mukaan mahtuu myös mies, joka on suojellut 160 hehtaaria metsää. Tämän miehen ansiot nousevat konkretian suhteen täysin toisiin sfääreihin, kun niitä verrataan kadulla ilmaston puolesta makaaviin nuoriin. Makaaminen ei auta, tekeminen auttaa. Yhdessä tekeminen auttaa. Huomion herättäminen ei auta, mutta ei välttämättä ole pahasta.

   Kuitenkaan kadulla makaavat nuoret eivät tule ajatelleeksi, että heitä rahoitetaan rahan tekemisen vuoksi. Sähköauto myydään tulevaisuuden innovaationa ja maailmaa pelastavana. Kaiken takana on raha, uskonnoista suurin. Joku jossain tekee bisnestä pelolla, pelolla maailman mielettömimmästä asiasta: eikö tämä jatkukaan ikuisesti.

   Bisnekseen liittyy myös ihmisen syvimpiin moraalisiin arvoihin ja tunteisiin vetoamista: Millaisen maailman haluat jättää jälkeesi ?  Tai: Ostamalla meidän tuotteitamme, varmistamme että viljelijät saavat palkkionsa ja lisäksi lahjoitamme osan tuotoista köyhille.

   Niinpä niin. Pelko ettet ole tarpeeksi hyvä tai et riitä sellaisenaan.

   Ja kaiken taustalle häivytetään perustotuus: ei ole olemassa mitään pysyvää itseä, miten voisi ollakaan kun kaikki muuttuu jatkuvasti. Ja juuri sitä pelkäämme erityisesti.

 

VIIKKO 47.

Ke- Juoksua lumisilla poluilla 6,34 km - 48 min.

La- Kotilumitöiden jälkeen kävelyä kylällä 2,62 km - 41 min. 

       Illalla metsäsuksilla otsalampun valossa 5,24 km - 1.01.

Su- Kahlausta polveen ylettyvässä lumihangessa kilometri. 17 minuuttia. (metsästys) 

VIIKKO 48.

Pe- Latuhiihtoa 6,03 km - 50 minuuttia.

Su- Kävelyä 6,68 km kylällä - 1.35.

        Juoksua päätiellä 10,09 km - 1.03. Paras kilometri 5.15- vauhtia.

 

Reilu kahdeksan kilometriä ase ja reppu selässä vei mehut. Etenkin kun matkasta yli puolet oli polveen ulottuvaa hankea. Kuvassa ase on poikittain selässä, eväsreppu ja kiikarit. Yleensä käytän asereppua, kivääri on silloin paremmin tasapainossa selässä ajatellen hiihdossa rämpimistä.

 

ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE!

 

Miehet, jotka meille itsenäisyyden takasivat, pelkäsivät itsenäisyyden menettämistä enemmän kuin oman henkensä menettämistä.

   Nuo miehet eivät jääneet makaamaan, vaikka heitä varmasti masensi. Joku heistä saattoi tuntea itsesä naiseksi, mutta tarttui silti epäröimättä aseeseen puolustaakseen maataan. 

   Nuo miehet antoivat kaikille mahdollisuuden menestyä itsenäisessä Suomessa, mutta he kaikki eivät taatusti halunneet kaikille kaikkea, vaan jokaiselle ansionsa ja oman työntekonsa mukaan.

   Järjenkäyttö on edelleen sallittua Suomessa, vaikka maailma on muuttunut. Voimme edelleen ajatella ja sanoa niin, että valtio ei sitä määrää.

   Pidetään siitä kiinni!

 

Muutaman kansanedustajan kannanotto 612-soihtukulkueeseen:

"En käsitä hyperventilointia 612-kulkueesta. Valtava etukäteinen raivo ja lynkkaus, vaikka järjestäjien mukaan:

"Tapahtuman ainoa tarkoitus on juhlistaa isänmaamme itsenäisyyttä ja kunnioittaa menneiden sukupolvien sen eteen tekemiä uhrauksia."" - Onni Rostila

"- SDP perusti Suomeen sisällissodan. _ Vasemmistoliiton perustivat Kremlin lakeijat, stalinistit ja kommunistit. - Vihreä liike perusti Eurooppaan riippuvuuden Putinin maakaasusta.

Ajattelen, että ihmisiä on hyvä arvioida käyttäytymisensä eikä hatarien assosiaatioiden kautta." - Tere Sammallahti

"Varsin turha jupakka tämä kulkueen puinti. Media lähti taas kerran vihervasemmiston pillin mukaan tanssimaan. Mutta toisaalta on niinkin, että puurot eivät kuulu velleihin ja edustajien on paras edustaa siellä missä edustajat edustavat." - Jani Mäkelä

 

 

TEE SE ITSE

 

Kirsi tekee kehäjuustoa eli kotijuustoa perinteisesti kananmunan avulla.

 

Moottorikelkan Lynx 49 Ranger  900 ACE Pro:n huoltoa. Vaihdoin moottoriöljyn, suodattimen, ketjukoteloöljyn ja liukumuovit. Lisäksi alustan rasvaus, variaattorin puhdistu, jarrun puhdistus ja yleinen tarkistus. 

 

Suurin osa ajasta kuluu purkamiseen ja kasaamiseen. Riemukas 4,5 millin kuusiokoloproppu ketjukotelon pohjassa. Lynxin öljynvaihtosetissä tulee molempien moottoriöljyproppujen (niitä on kaksi) tiivisteet, uusi suodatin plus siihen tiiviste ja tietenkin öljyt.

 

Itse nostin kelkkaa tavallisella hallitunkilla ja makasin lattialla. Pohjapanssareissa on valmiit reiät. Moottoriöljyproput on suojattu alumiinisella, sivuun taittuvalla levyllä. Eri proppuja kannattaa vääntää auki vain kunnollisilla työkaluilla, ettei tule itkua kulmien pyöristymisestä.

   Liukumuoveja saa metritavarana paikallisesta Extrapisteestä. Niihin pitää porata kiinnitysruuvin reikä ja senkkaus. Silikonilla muovit menevät paikalleen maton läpi, kuten myös vanhat tulevat ulos. Mitään typeriä maton reikien puukotuksia ei tarvitse tehdä. Vasara, lukkopihdit, puupalikka ja raaka voima riittävät. Itse nostin kelkan perän taljalla autotallin keskihirrestä ylös operaation ajaksi.

Kuvassa Lynx nostettuna ja uusi liukumuovi pystyssä satulaa vasten. Eräs tuttu poikkesi kuvausmatkalla (valokuvaus) tallissa lainaamassa meisseliä ja totesi, että on näitä työkaluja sinulla aika paljon. Voi olla, mutta tälläkään kertaa ei löytynyt ihan kaikkea itseltä. 4,5 millin kuusiohylsy piti viilata timanttiviilalla 5 millin hylsystä.

 KUVIA PARHAISTA HETKISTÄMME

 

Kirsi on siitä harvinaislaatuinen nainen, että hän ei hätkähdä uusien asioiden opettelua. Ennen pohjoiseen muuttoamme hän ei ollut ajanut moottorikelkalla metriäkään kunnolla, lukuunottamatta etelän metsäpalstalla kerran suoritettua kokeilua lainassa olleella Ockelbo-merkkisellä paskakelkalla. Tuosta paskasta hajosi ensimmäisellä lainauskerralla kytkin ja toisella ohjaustanko. Omistaja sanoi, että hän lainaa meille mielellään kelkkaa kun se tulee aina paremmassa kunnossa takaisin. Niin varmaan! Nykyisin Kirsi ajaa Summitilla mennen tullen varsin vaivattomasti hankalissakin olosuhteissa.

SELLAISENAAN

 

Sellaisenaan. Ilman ennakko-odotuksia.

 

Muutama viikko sitten Nellimin harjulle osui myrsky, joka kaatoi useita mäntyjä. Kysyin metsähallitukselta, että voinko ostaa valtionmaalta kaatuneet puut. Vastaus oli myöntävä. Siis toimeen.

   Tähän aikaan vuodesta metsätöiden tekeminen Nellimissä on kaikkea muuta kuin ajankohtaista. On paras kanalinnunpyyntiaika, ja talviverkostelua pitäisi aloitella. Ei auta. Puita on saatava. 

   Puita, puita! Näin pappa opetti kauan sitten. Silloin kun moottorikelkassa ei ollut pakkia ja saha oli savuava Jonsered. Aloitin metsätyöt kaksitoistavuotiaana isän ja papan kanssa. Kuten esikoiskirjaani, ja kaikki kivestä- romaaniin, kirjoitin: Vasta viisitoistavuotiaana kykenin tekemään puita enemmän kahdella kädellä, kuin veteraanipappani yhdellä kädellä.

   Taistellessani Nellimin tuulikaatojen kanssa mieleen tuli kaikenlaista. Työ itsessään sujui hyvin. Mönkijä, Can-Am ja tukkikärry - mies ja moottorisaha, Stihl. Aluksi piti ottaa itsestään kaikki irti, koska kauan seisseen tukkivinssin kytkin ei toiminut, eikä toiminut myöskään vinssin kaukosäätimen kytkin. Takaraivossa lumettomassa metsässä iti ajatus lumisateesta. Puut kyytiin käsin, nostamalla. Äkkiä. Omilla hartioilla.

   Miehet, jotka metsätyöt minulle opettivat, ottivat kaiken sellaisenaan. Tulee mitä tulee. Vaikeuksia ei kannata ennalta odottaa. Kokemuksia ei kannata ennalta kuvitella. Pelkästään tee, tunnista toiseen, aamusta iltaan.

   Kolme päivää sitten sain vinssiin uuden kaukosäädinyksikön ja käyttökytkimen olin korjannut jo viikko sitten. Tukkien kyytiin juontaminen helpottui. Mönkijän käytin kaiken touhun välissä Sodankylässä Kone-Vasaralla huollossa. Kolmensadan tunnin huolto tuli siellä tehtyä ammattitaidolla. 

   Miinus kahdenkymmenen asteen pakkasessa tuli mieleen papan sanat: "Kärsivällisyyttä, tulee hiljakseen mitä tulee - älä hosu." Kaikki tuli. Tänään Kirsin kanssa ajoimme viimeiset kaksi kuormaa jyrkästä rinteestä, hirveässä lumipyryssä. Nyt on puita.

 

Mielestäni ihmiset voivat nykyisin huonosti, koska heillä on jatkuvia ennakko-odotuksia. Kaiken suhteen. Esimerkiksi kun lähdetään lomalle tai syömään ravintolaan; matka ei olekaan sellainen kuin kuvitteli, ruoka ei ollutkaan sellaista kuin odotettiin. Seksi ei tunnu siltä, miltä kuvitellaan. Odotetaan liikaa, yritetään liikaa. Verrataan kaikkea kaikkeen virtuaalitodellisuudessa olevaan paskaan, osin tekoälyllä tuotettuun kuolleeseen kuvastoon. Ja niin edelleen.

   Pessimisti ei pety? Tässä ei ole nyt siitä kyse, vaan kaiken kokemisesta sellaisenaan. Ilman ennakko-odotuksia. Lähdetään, mennään ja koetaan. Tulee mitä tulee. Näin toimien kaikki on aitoa, elämänmakuista. Yllättävän tuoretta.

   Tätä mietin puita tehdessä. Hanskat jäässä, selkä jäykkänä. Mönkijän satulassa kiinni juuttuneena karheikkoon. Tukkisaksien livetessä jäisen petäjän kuoresta. Kaatuessani moottorisahan kanssa kivikkoon. Kiveen sahatessani. Lunta niskassa. Loppuun väsyneenä saunassa. Nukahtaen takkatulen ääreen, juomaton konjakki lämmeten sohvan käsinojalla.

   Elämää niin, että tuntuu. Sellaisenaan.

   Tulee mitä tulee.

   Minulta on usein kysytty miten jaksan, miten aina viitsin. Tulee aika, jolloin en enää viitsi enkä jaksa. Silloin oion koipiani matkailuauton edustalla punaviinilasi kädessä Espanjan lämmössä. Jos näin ei käy, niin mitä sitten?

   Tulee mitä tulee.

 

 

---

 

Joku voi ihmetellä, eikö Ivalossa lähempänä ole huoltopaikkoja. Sodankylään on meiltä 220 kilometriä. 

   Mönkijä oli huollossa paikallisella Brp-jälleenmyyjällä vuosi sitten kahdensadan tunnin huollossa. Noutaessani laitetta kysyin tiskillä: "Niin säädettiinhän ne venttiilit?" Vastauksen ja kysymyksen välissä oli puolitoista sekuntia liikaa. Vastaus oli: "Kyllä ... ne säädettiin."

   Alkusyksystä kuuntelin Rotaxin (Can-Amin moottori) naputtamista kylmänä. Pelko hiipi selkäpiihin ja se osoittautui aiheelliseksi. Kolmensadan tunnin huollossa ilmeni, että venttiilejä ei oltu säädetty ollenkaan, ei koskaan. (ensimmäinen säätö on 200 tunnin kohdalla) Tämä näkyi muun muassa etummaisen sylinterin toisen pakoventtiilin lähes välyksettömyytenä. Lisäksi takimmaisen sylinterin päällä olevaa imuputkea ei ole irroitettu koskaan, siinä oli alkuperäiset "sinetit". Ilman imuputken irroitusta venttiilejä ei voi säätää, koska venttiilikoppaa ei saa pois paikaltaan.

   Muutakin oli. Nestevuotoja. Can-Amin vesiletkuihin vaihdetaan jousiklemmareiden tilalle oikeat ruuvikiristeiset yleensä jo ensimmäisessä huollossa. Niitäkään ei oltu vaihdettu. Syksyllä lisäsin litran pakkasnestettä. Nyt jäljellä kolmesta litrasta oli tasan yksi. Tietokoneen mukaan maksimiläpö oli ollut 109 astetta. 140 asteessa saattaa syntyä konevaurio. Nestettä ei kuitenkaan ole ollut esimerkiksi tallin lattialla. Ehkä se on valunut pohjapanssarille, hissukseen.

   Minä kykenen huoltamaan koneita myös itse. Olen entinen ammattiautoilija ja ymmärrän huollon merkityksen. En koskaan enää astu jalallanikaan paikalliseen BRP- merkkiliikkeeseen Ivalossa.

  Odotan jännityksellä, kun huollan seuraavaksi itse moottorikelkkani Lynx 49 Ranger 900 Ace Pro:n. Minulla on paikallisen liikkeen lasku huoltokirjan välissä entisen omistajan jäljiltä. Onko laskutettua ketjukoteloöljyä edes vaihdettu, saati öljynsuodatinta? Voitte taas jäädä kiinni kun näen proput, onko niissä edes avausjälkiä?

  Kone-Vasaraa voin varauksetta suositella. Heillä on Sodankylässä aivan uudet tilat. Minulle esiteltiin huoltopuoli, joka on jopa siistimpi kuin oma huoltopajani Nellimissä.

 

Kyllä lähtee.

---

Tänään 22.11.2024, kelkkakauden avaus.

Okei, nyt oikea talvi alkaa. Lunta on tullut mukavasti. Pääsemme kelkkailemaan, hiihtämään ja avaamaan talviverkkokauden. 

   Välillä käyn töissäkin. Työskentelen nykyisin kausiapuna Kiinteistöhuolto Välitalo Oy:ssä. Teen käsin lumitöitä, etenkin vanhuksille. Hyvien kahvien lisäksi saan hyvän mielen ja kykenen tuottamaan iloa ikäihmisten päiviin.

   Kolmas kirjani nimeltään Ifrit, ilmestyy helmikuun 2025 toisella viikolla. Neljäs kirja on alulla ja pohjatyöt siihen alustavasti tehty.

   Voikaa hyvin ja uskokaa huomiseen!

 

Rauhallinen kahvitauko Kessissä kanalinnunmetsästyksen lomassa.

 

 --- 

 

VIIKKO 45.

Ma- Gravelpyörällä 40,78 km - 2.15. Luottojärvelle. kylmä ja luminen nimismiehenkihara.

Ti- Lepo

Ke- Metsästys 1,82 km - 38 min.

To- Juoksua 6,05 km - 48 min.

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 4,10 km - 55 min. 12,6 astetta lämmintä, lumi suli.

La- Metsästystä Kessissä 2,92 km - 1.00. Kauden 8. lintu alas.

Su- Kirsin kanssa läskipyörillä 11,76 km - 1.01.

 

 

VIIKKO 46.

Ma- Pe- Metsätöitä, pitkiä päiviä niin kauan kun valoa riittää.

La- Metsästystä 6,53 km - 2.02.

Su- Metsätöitä Kirsin kanssa.

Maailmani ilman Kirsin naurua olisi musta.

Keskellä soita on hiekkaharju.

Can-Am, kukkulan kuningas.

"Joskus tekis, toisinaan sitten taas ei." - 20 astetta, raudat ovat kylmiä, puut jäisiä.

Kaukosäädinpalikka. Kuvassa tukijalka alhaalla ja vinssiköydessä olevat tukkisakset ovat kiinni tukissa. Joku väittää tätä systeemiä lapselliseksi, mutta oman kokemuksen mukaan se on kaikkea muuta ja säästää selkää pienimuotoisessa hakkuussa.

ATV-Expertin telikärryn vinssissä on molemmille puolille säätyvä tukijalka ja jatkettava puomi. Kuvassa puomi on lyhimmillään. Vinssi on kiinalainen, Motorpowerin myymä, 15 vuotta vanha, jolla on vinssattu reilu kolme tukkiautollista puita. Vinssissä on sininen, sakkelilla varustettu köysi. En käytä metallivaijereita. Kärryä pystyy jatkamaan säätämällä taaimmaista lovipankkosarjaa taaksepäin. Minä kuitenkin tarvitsin nyt rinnemaastossa lyhyttä kärryä. Mönkijän renkaat ovat Mudlitet, jotka pitävät talvella hyvin. Jos eivät pidä, minulla on takapyöriin norjalaiset lumiketjut. Niillä saa sitten turvetta tuuttiin rajattomasti ja kaupan päälle uusia vetoniveliä.

"Ei mulla plexit ihan pienest huurru..."

Kaukosäädinyksikkö (Strong Line) kiinnitettynä laitekoteloon, jonka sisällä on vinssin rele. Alakulmassa on erillinen keinuvipukytkin, jonka olen evakuoinut jostakin mönkijän vinssisarjasta itselleni. Vihreä roikkuva johto on antenni. Asennukset ovat itse ideoituja ja ovat kestäneet vuosikausia. Aiempi kaukosäädin oli Warnin oma. Siinä oli jossain määrin parempi kaukosäädin, mutta tälläkin Strongin versiolla tulee toimeen jos ei ole pakkasta yli 20 astetta. Strongin käyttökytkinten kumi jäykistyy pakkasella ja niitä saa sitten tosissaan painaa...

Käytän nykyisin irrallista akkua vinssissä. Näin juonnettaessa ei tarvitse käyttää mönkijää tyhjäkäynnillä. 60Ah jaksaa lyhyen päivän ( 8 tuntia). Samoja akkuja käytän kesällä sähköperämoottorissa. Johdoissa on trukkiliittimet. Lataan akut Cetekin älylaturilla. Laturin välijohdossa on myös trukkiliitin, joten akkuja ei tarvitse kaivaa esiin akkukotelosta latausta varten. Molemmissa moottorikelkoissamme on kiinteät välijohdot, joiden liittimet sopivat suoraan Cetekiin, näin kesän ylläpitolatausta varten ei myöskään kelkkojen akkuja tarvitse kaivaa esiin.

MIESKIN VOI OLLA

 

En ole koskaan aiemmin kirjoittanut miehenä olemisesta mitään. Minulle se on ollut itsestäänselvyys aina vuodesta 1964 lähtien, jolloin synnyin mieheksi. Mies, joka on sovussa itsensä ja ympäristönsä kanssa, voi minusta vaihtaa autoonsa öljyt, käydä sitten suihkussa ja lähteä oopperaan tai neulekurssille. Stereotypioita joissa "suomalainen miehinen mies ei itke" tai "niistä nenäsi, pyyhi perseesi ja ole niinku muutkin miehet", on matkan varrella koettu ja koetettu soveltaa, mutta miehenä olemista ne eivät minussa ole muuttaneet miksikään.

   Nykyisin täysin sairaassa intersektionaalisessa feminismissä tai muissa sukupuolten tasa-arvoisuutta korostavissa yli-ideologioissa mies on kovassa puristuksessa. Vielä enemmän puristuksessa ovat nuoret, miehisyyttään etsivät pojat. Nämä pojat ovat tutkimusten mukaan kriisissa tavallisen miehenmallin puuttuessa. Samaan aikaan netti tarjoaa vertailukohtia, jotka sekoittavat nuorten miesten pään lopullisesti. Niinpä on joukko nuoria miehenalkuja, jotka ihailevat ylimaskuliinista miesmallia. Tästä seuraa valitettavan usein ylilyöntejä. Ylimaskuliinisuuskin käy, mutta minusta miehestä pitää löytyä myös hieman pehmeyttä.

   Jos on munat (penis, kulli, siitin ja niin edelleen) kiinni kasvaneena jalkoväliin ja tuntee itsensä mieheksi, kaikki on kunnossa ja on mahdollisuus löytää oma miehisyys omalla tavalla. Jos taas tuntee itsensä naiseksi tuossa tilanteessa ja kärsii siitä, on syytä hakea apua.

   Minä olen koko ikäni korjannut ja huoltanut erilaisia koneita ja laitteita, sekä rakentanut puusta. Harrastanut urheilua eri muodoissa. Tehnyt metsätöitä ja polttopuita. Nykyisin myös metsästän. Olen aina lukenut paljon, nyt myös kirjoittanut kolme kirjaa, joista viimeinen on kustannusprosessissa. Olen aina laittanut ruokaa, myös leiponut, siivonnut, pessyt pyykkiä ja hoitanut viherkasveja. Käynyt tasaisesti erilaisissa kulttuuririennoissa, taidenäyttelyistä oopperaan. Minusta mikään ominaisuus ei sulje pois muita ominaisuuksia tai kiinnostuksen kohteita. Sitäpaitsi kaikki edellä luettelemani asiat ovat ylisukupuolisia, kaikki voivat niitä tehdä sukupuolesta riippumatta!

   Sensijaan vastustan äärimmäisesti sitä, että poika ei saa olla poika tai mies ei saa olla mies. On olemassa poikia ja tyttöjä. On olemassa myös muunsukupuolisia. Maailma ei kuitenkaan toimi vähemmistöjen ehdoilla, eikä koskaan tule toimimaan. Yhteiskunnassa kaikki eivät koskaan saa kaikkea, vaikka se eräiden päiväuni onkin. 

   Omia toteutumattomia haaveita ei omien lasten kautta saisi milloinkaan toteuttaa. Uskallan sanoa tämän, ulkopuolisena, vapaaehtoisesti lapsettomana. Jos äiti ruokkii pojan feminiinistä puolta tai isä tytön maskuliinista puolta, niin että kehitys häiriytyy, on tämä rikos. Selitykseksi ei riitä: "Mutta kun se haluaa." "Se" päättää sitten itse, aikanaan.

   Minä kärsin lapsuudessani vakavista ristiriidoista kotona. Äiti halusi väkisin minusta yliopistoihmistä, isä taas ei tiennyt mitä halusi, paitsi viinaa. Siksi ryhdyin päättämään asioistani jo varsin nuorena ja kuten esikoisteokseeni kirjoitin: koitin olla vihaamatta vanhempiani kovin paljoa.

    Poikia on saatava kutsua pojiksi ja tyttöjä tytöiksi. On täysin käsittämätöntä, että näin ei voisi tehdä esimerkiksi lastentarhassa. Joillakin edellämainituilla ideologioilla ei voi korvata eikä ohittaa geeniperimää tai evoluutiota. Jos joku tarhalainen kokee muunsukupuolisena tämän jaottelun eriarvoistavana, niin voi voi. Myöhemmin hän huomaa, että moni muukin asia on ja pysyy eriarvoisena. Yksinkertaisesti siksi, että kaikki eivät pysty kaikkeen.

   Minun ikäisteni "traditionaalisten" miesten on kuitenkin muistettava, että mekään emme voi evoluutiolle mitään. Jos kehitys vie miehisyyttä toiseen suuntaan, on meidän se hyväksyttävä. Samalla huomautan, että naisten on myös hyväksyttävä tämä, ja se mitä siitä seuraa.

   Sitä saa, mitä tilaa. Perinteisillä roolimalleilla ei ole mitään tekemistä tasapainoisen parisuhteen onnistumisen tai epäonnistumisen kanssa. Parisuhteessa kaikki voivat tehdä kaikkea, eikä loppujen lopuksi toista voi muuttaa tai opettaa. Sensijaan yhdessä voi oppia uutta ja muuttua, jos niin yhdessä halutaan.

   Kirjailija Pekka Juntti sivusi kolumnissaan Isien tekemä metatyö jää turhan usein huomaamatta joitakin asioita ylle kirjoittamastani. Kun lukee kyseisen kolumnin kommentteja, ei voi olla ihmettelemättä missä todellisuudessa ihmiset elävät. 

   Nimenomaan sitä saa, mitä tilaa.

   Moni voi kysyä onko se noin yksinkertaista.

   Kyllä, onni on aina tässä ja nyt. Ja sitten kun sitä ei ole, on syytä itse olla tässä ja nyt.

Valokeilassa.

 

VIIKKO 43.

Ma- Gravelillä 32,61 km - 1.37. Kaisanrannantie, Einari.

Ti- Gravelillä Ivaloon ja takaisin 84,92 km - 3.52. (ajoaika)

Ke- Juoksua 5,02 km - 36 minuuttia.

To- Metsästyslenkki 7,06 km - 2,07.

Pe- Gravelillä Apinavaaralle 30,78 km - 1.39.

      Kävelyä Kirsin kanssa 7,01 km - 1.43.

La- Metsästyslenkki Kirsin kanssa 8,76 km - 2.40.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 3,86 km - 52 minuuttia.

Pyörällä yhteensä 148,32 km. 

Laatuaikaa yhdessä.

VIIKKO 44.

Ma- Lepo

Ti- Gravelillä Tolosen risteykseen ja takaisin 100,77 km - 4.44.

Ke- Läskipyörällä maastossa 20,99 km - 1.22. Satoi lunta.

To- Metsästystä 2,15 km - 42 min.

Pe- Metsällä Kirsin kanssa 1,64 km + 3,04 km.

La- Juoksua maastossa 6,03 km - 44 min.

Su- Läskipyörällä rajamailla 20,85 km - 1.20. Kahdeksan astetta pakkasta.

Pyörällä yhteensä 142,63 km.

 

 

Kuten metsästys- ja lenkkikuvista voi päätellä, luntakin on tullut. Kohta alkaa pilkkikausi, metsäjärville pääsisi jo 6 - 15 cm jäälle. Mutta ei ole kiire, uimaan pääsee kotijoen rannastakin.

 Lintumetsällä tauolla. Leivän päällä on rinkeli, ei siis makkara!

 Se nyt vaan on nätti, hukanhuone.

 Kuvassa maailman vanhin kahvinkeitin. Toimii edelleen.

Orbea on saanut ylleen lisävarusteet ja nastarenkaat.

Continentalin pistosuojattu 700 x 42 eli 28 x 1,60. 240 nastaa. Voisi olla leveämpi, aina 55 milliin asti, mutta minun tapauksessani ei ole järkeä laittaa graveliin ylileveää. Minulla kun on läskipyörä myös.

 Kuva on otettu lenkillä 3.11. 2024. Märkävaaran rajavyöhykkeen reunalta. Kuvassa Vyöry Fatbike. Luomu. Sähköpyörää ei meille tule.