MAHDOLLISUUS

Ultrajuoksun muodostuessa elämäntavakseni olen ollut etuoikeutettu löytämään tasoja jotka ovat saavuttamattomissa niiltä joilla rohkeus ei riitä tavanomaisuudesta poikkeaviin valintoihin.
Juoksun terapeuttinen vaikutus on helppo kokea. Mennään ulos raittiiseen ilmaan ja hengästyen laitetaan ajatukset kiertämään hieman vilkkaammin. Samalla kuntokin kasvaa. 
Sensijaan henkisen kasvun mahdollisuus on jo huomattavasti vaikeampi. Äärimmäinen suoritus ei ole automaatti johonkin "parempaan" tai muuhun tavanomaisen kokemuspiirin ulkopuoliseen ja maailmoja avaavaan kokemukseen.

"Kaikki haluaisivat voida paremmin." Lainaus on erään suuren psykiatrisen sairaalan ylilääkäriltä.

Niinpä. Mutta kuinka paljon keskimääräinen ihminen on valmis tekemään itse paremman vointinsa eteen ?
Jatkoksi tähän voisi kysyä että mikä on paremmin ? Enemmän ? Keskiverto todennäköisesti edustaa jotakin tavanomaisesta poikkevaa illuusiota jostakin henkisestä voimasta tai kenties tasapainosta.
Vastapainonahan hyvälle ololle ihmisillä yleensä jylläävät arkihuolet tai muut nyky-yhteiskunnan tuomat henkiset saasteet käsittämättömine vaatimuksineen.

Ultrajuoksijana koen jatkuvasti sellaisia tilanteita joissa kysyn itseltäni : "Miksi ihmeessä teen tätä itselleni." Esimerkiksi harjoitellessani liukkaalla alustalla talvessa kipein jaloin aivan liian väsyneenä. Tai kilpaillessani palautumattomana.
Ristiriidat muun niin sanotun normaalin elämän vaatimusten kanssa aiheuttavat saman kysymyksen. Miksi olen taas täällä lenkillä vaikka taloudellinen tilanne vaatisi pitkää päivää leipätyön ääressä. Miksi tähtään ratkaisuihin jotka eivät edusta normaalia elämää vaan avaavat mahdollisuuksia juosta aina vain enemmän ja keskittyneemmin. Juosta vapaana ?

Verrattuna uskontoihin tai elämänkatsomuksiin ultrajuoksussa ei ole valmiita ohjeita tai oppeja. Harjoitusohjelmat tähtäävät vain fyysisyyden kehittämiseen. Henkisten ominaisuuksien kehittämiseen käytetään usein muita ulkopuolisia keinoja.
Harva tulee huomanneeksi että juuri sillä hetkellä kun voimat juostessa loppuvat paras ratkaisu löytyy itsestä. Tuolla hetkellä on mahdollista löytää itsestään uusia voimavaroja. Edellytyksenä on henkinen kasvu.
Henkinen kasvu on yksinkertaisuudessaan asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen ja etenkin niiden rehellistä myöntämistä itselleen. 
Miksi juoksu ei etene ? Olenko nukkunut tarpeeksi?  Entä syönyt ? Syönyt oikein ? Vaivaako mieltäni jokin muu ulkopuolinen asia jolloin keskittyminen häiriytyy ? Olenko juossut liikaa tai liian vähän ? Ja niin edelleen.
Lopulta tulee väistämättä se tärkein kysymys. Miksi juoksen ? Onko tärkeintä ennätys, voitto vai se että ei ei menetä kasvojaan ? Vai onko muutakin ?
Voisiko olla niin että mukana oleminen riittää ? Ystävien tapaaminen ja kannustaminen ? Ympäröivän luonnon kanssa yhtä oleminen ? Vai löytyykö se ydin yksinäisyydestä - hetkestä juoksun kanssa ?
Ymmärtäessään oman totuutensa juoksija tuntee olevansa vapaa. Askel kevenee ja tarkoitus kirkastuu. Päämäärä on helpompi saavuttaa kun löytää mahdollisuuden. Mahdollisuuden henkiseen kasvuun.

VIIKKO 8. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km helppoa juoksua tiellä - 53 min.
Ti- 14 km illalla pimeässä - 1.37.
Ke- 10 km illalla pimeässä - 1.10.
To- 34 km Tampereen Hervannasta kotiin jäisiä pintoja pitkin - 3.36. 1 geeli ja litra vettä.
Pe- 10 km - 1.03. Illalla sauna ja avantouinti.
La- Aamupäivällä 3 tuntia lumikengillä Kirsin kanssa Virtain Torisevalla.
       Iltapäivällä 6 km verryttelyä nastoilla - 46 min. Aivan poikki.
Su- Aamupäivällä kävelyä lumipyryssä Kirsin kanssa tunti.
       Iltapäivällä 12 km - 1.13. Mäkinen ja luminen reitti.

yhteensä juoksua 94 km - 10 tuntia ja 18 minuuttia

Kohtuullista jatkuvuutta. Kuukauden vaatimaton tavoite on 350 km harjoittelua, joka on helposti saavutettavissa ilman sairasteluja.
Aika maltillisiin määriin saan tyytyä mutta ne eivät ole este juosta Unkarissa hyvin tai jopa paljon. Sensijaan väkisin tiettyjen menneiden numeroiden tuijottaminen ei takaa mitään muuta kuin jatkuvan turhan henkisen paineen.
On mentävä sillä mikä luonnostaan tulee ja etenkin minkä tässä tilanteessa kokee kehittäväksi.
Viimeisen puolen vuoden harjoittelun määrän keskiarvo on niukasti yli 300 km per kuukausi. Tämä on minulle vähän mutta tyhjää parempi...

Lumikengillä pääsee erikoisiin paikkoihin.

Chia fresan lisäksi on syytä maistaa makkaraa välillä.

Torisevan jylhyyttä.

Juokse tässä sitten turvallisesti ja rennosti ?

LOPPUUN MENNEEN VIIKON ÄLYTTÖMIN UUTINEN :

Tampereella oli useiden liikennevalojen kanssa ongelmia. Kaupungin mukaan liikennevalot olivat kehittäneet itseään vastaan datamyrskyn ja tämän eräänlaisen itse itseään vastaan kehittämänsä palvelunestohyökkäyksen takia eivät toimineet.
Aikanaan kun kysyttiin liikenneinsinööriltä että miksi valot palavat kaikkiin suuntiin punaista yhtäaikaa niin vastaus oli että eivät ne voi vihreätäkään palaa kaikkiin suuntiin yhtäaikaa. Tällä logiikalla kun hommia hoidetaan niin kotiin juokseminen onkin äkkiä erittäin fiksu valinta.
Hankkikaa nyt keinoälyä tai oikea elämä äkkiä jostakin !!!

Uutinen

LEIKKI JATKUKOON

Juoksin viikon leikkien. En tarkoita että juokseminen olisi minulle aina helppoa tai leikintekoa. Jo vuosia sitten otin kivun kaveriksi pitkille lenkeille. Senjälkeen en ole koskaan ollut yksinäinen mutta en aina ole kyennyt leikkimäänkään.
Yritin juosta niin ettei jäisi jälkiä. Ylävartalo suorana, lantion alla jalat lyhyellä askeleella vain hetken maasta ponnistaen. Leuka ylhäällä eteenpäin katsoen. Kädet sivulla lähellä kylkiluita.
Juoksin niin että en joutunut puristamaan. Valmiina kuitenkin jokahetki pyrähtämään täyteen vauhtiin. Juoksin itselleni. Juoksin harjoitellakseni. Juoksin koska rakastan vapauden tunnetta juostessani.
Ihminen on luotu juoksemaan pitkiä matkoja. Aivoja sensijaan ei. Eikä ympärillä vaikuttavassa 2000-luvun maailmassa edes tarvitsisi juosta. Mutta minä rakastan juoksemista. Juoksemisen vapautta. Yksinkertaisuutta, toistavaa ja eteenpäinvievää liikettä ja luontoa ympärillä vaihtuvassa kuvassa silmieni edessä.

Voisin sanoa olevani puolimatkassa. Olen sillä rajapyykillä, jonka koskaan en uskonut tulevan. Jos ohitan tämän rajan, niin paluuta ei enää ole. Perusperiaatteeni, että juoksemiselle ei koskaan saa antaa kokonaan itseään, alkaa rakoilla. Houkutus on suuri ohittaa tämä viimeinen raja ja katsoa kortit loppuun asti.
Lukijani ovat varmasti panneet merkille sisäiset ristiriitani. Viimeaikoina olen käynyt varsin syviä keskusteluja itseni kanssa. Mihin olen juoksussani matkalla ja etenkin mihin haluan olla matkalla ? Vain yksi kuva on kirkastunut : loppuun asti tämä katsotaan.
Viimeaikojen vaikeudet ovat vain lisänneet kiinnostusta rajan ylittämiseen. Nyt tiedän että sydämeni ei ole paksuuntunut liiaksi kilometrien myötä. Vanhemmalla teuraalla on siis vielä kilometrejä edessään siltäkin osin. Muutenkaan en ole koskaan uskonut että tietyn ikäisenä tai jo tietyt asiat kokeneena ei voisi löytää uutta tai tehdä toisin.

Pidän inhimillisen suorituskyvyn rajana harjoittelussa 300 km juoksumäärää viikossa. Tämä siis ilman dopingia puhtaasti juosten. 200 km on jo erittäin paljon jatkuvasti juostuna ja yleensä riittää isompiinkin haaveisiin - valitettavasti väärin rytmitettynä myös vammautumiseen. Jokatapauksessa noilla etenee jos on henkinen kapasiteetti kunnossa.  Palkkatyötätekevä amatööriurheilijahan piirtää itse rajansa ja usein perheensä kanssa neuvotellen. 
Kerron näkemykseni harjoittelumäärästä siksi että jatkuvasti tätä kysytään. Paljonko on paljon. Helvetistäkö minä tiedän ? Kokeilkaa jos uskallatte.
Yleisin kestävyysurheilijan äkilliseen kuolemaan johtanut syy on sydänlihaksen liiallisen paksuuntumisen aiheuttama kammiovärinä tai siitä johtuva sydänpysäys. Kirjoittaessani, että en halua niiden sankarinylkyttäjien joukkoon jotka vuosi vuodelta nostavat harjoitusmääriään vain sokean itsetarkoituksellisesti, tarkoitin juurikin näitä juoksuhistorian surullisia tapauksia. Ja juuri tästä syystä minäkin testautan itseni asiantuntijoilla tarpeen tullen. Kuitenkin teen itse omat valintani sanovat he mitä tahansa ja vastaan niistä myös itse.
Yksi esimerkikki äkkikuolemasta on Caballo Blancon traaginen menehtyminen. Tosin tässä tapauksessa nyrkkeilyuran aikana nautittiin varmasti jotain muutakin kuin pyhää chia frescaa. Caballon kerrotaan juosseen parhaimmillaan jatkuvasti 270 km viikossa. Otin hänet esimerkiksi koska hän vei juoksun yhtä pitkälle kuin minä aion tulevina vuosina viedä.

Julkisesti olen omista visioistani kirjoittanut tässä blogissa aiemmin lähinnä viittauksin. Olen luvannut muuttaa matkailuautoon asumaan ensi vuoden aikana. Myydä lähes kaiken saadakseni mahdollisuuden tehdä vain yhtä asiaa : juosta.
Asia ei ole ihan noin yksinkertainen eikä suoraviivainen kohdallani. En ole elämässäni onneksi yksin. Houkutus muuttaa elämänsä luontoon yksinäisyyteen ja juoksemaan on suuri mutta kääntöpuolena menettäisin järkeni - siis loputkin siitä. Lisäksi työllistän yhden ihmisen ja olen vastuusssa hänen työpaikastaan kuten omastanikin.
Kaikkea ei voi eikä kannatakaan jättää taakseen juoksun takia. Tarkoin harkittu ratkaisuni kulkee keskitietä. Arki jatkuu mutta ensivuoden lopulla se saa yhä enemmän odottaa minua lenkiltä takaisin. Elän vain kerran ja aion myös toteuttaa haaveeni ennenkuin on myöhäistä.

Viime vuosina olen ollut onnellisimmillani herätessäni matkailuautostamme aamulla jonkin Norjalaisen vuonon pohjukasta lähtevän laakson äärimmäisessä peränurkassa. Puhelin ei kuulu eikä internettiä ole lähelläkään. Lukuunottamatta luonnon ääniä ei kuulu mitään muuta.
Syödessäni aamiaista olen katsellut virtaavaa vettä ja tähynnyt tuntureille. Sitten olen lähtenyt kevyen repun kanssa juoksemaan ylös mielessäni jokin hahmotelma päivän pituudesta. Kokemukset ovat olleet puhuttelevia pohjia myöten. Illuusio vapaudesta on muuttunut todeksi
Ystävistäni vain Raine on kokenut kanssani tunturituulen juosten siellä jossakin. Kirsin kanssa olemme vaeltaneet. Kysykää heiltä mitä tarkoitan kun sanon että lähemmäksi Jumalaa ette pääse muualla kuin siellä ylhäällä. 
Yksin lähteminen erämaahan on aina riski. Jos en jostakin syystä poluiltani palaa elävänä niin voin vakuuttaa että se on ollut sen arvoista. Aivan kuten kaikki muutkin tekemäni juoksut rajalla joko numeron kanssa tai ilman.

Lukijalle voin antaa konkreetin esimerkin nykytilanteestani. Iltapäivän kahvitauolla työkavereiden kanssa virkavaatteet päällä olen aivan kuin yksi heistä. Kritisoimme kalliita vakuutusmaksuja ja heikkoa taloustilannetta. Kerrotaan meheviä takapenkin tarinoita ja palataan yksitellen ratin taakse töihin.
Ero tulee sitten kun työkaverit vielä istuvat autoissaan ahnehtien viimeisiä tunteja ajovuoroistaan. Minä olen lopettanut ajat sitten, pukenut lenkkivaatteet päälle ja juossut jo tunnin kun he vasta ajavat kotipihoihinsa ja nousevat kankeasti pitkän istutun päivän jälkeen ulos autoistaan.
Minulle on siis aivan turha tulla esittämään pidempiä työaikoja tai muita velvotteita. Prioriteettini ovat täsmälleen asetetut palvelemaan minua ja juoksuani. Tässä itsekkyys menee kaiken edelle. Jos ei kelpaa niin voin kadota horisonttiin - juosten.

Juoksemisesta on siis tullut minulle vahva elämäntapa. Tämä ei edelleenkään tarkoita että pyrkisin elämässäni tilanteeseen jossa vain ja ainoastaan juoksen. Sensijaan pyrin tilanteeseen missä pääsen pääosan vuodesta juoksemaan vapaana eripuolilla maailmaa ja kohtaamaan luontoa ja ihmisiä matkojeni varrella.
Ainoaksi elämän sisällöksi juoksusta ei kuitenkaan ole mutta sen siivellä pääsen vapauteen. Jos ette usko niin juoskaa yhtä kauas kuin minä ja huomaatte että on pakko uskoa.

VIIKKO 7. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo
Ti- Lepo
Ke- Reippaampaa 15 km - 1.25. Osittain jäinen tie, ei nastoja, otsavalo, 11 km väliaika 1.03.
To- Iltapäivä 20 km - 2.10. Tiellä tasaista.
       Ilta 5 km - 35 min. Kotitiellä pure grit-tossuilla vapaasti palauttaen.
Pe- Aamupäivällä 15 km - 1.40. Lenkistä ensimmäinen kilometri kävellen.
       Ilta 5 km - 34 min. Kotitiellä nastoilla. Lenkin jälkeen avantoon.
La- Aamupäivällä 8 km - 53 min. Elimistöä herätellen.
       Iltapäivällä 15 km - 1.37. Lenkistä 1 km umpihankea.
Su- Aamupäivällä lumikengillä 1.45 Kirsin kanssa metsässä. Pakkasta - 11 astetta ja aurinkoa !
       Iltapäivällä tiellä 19 km - 2.07. Pakkasta - 4 astetta ja aurinkoa !

yhteensä juoksua 102 km - 11 tuntia ja 1 minuutti

Viikolla Helsingin Sanomat kertoi ultrajuoksijoiden (amerikkalaisten) käyttävän kannabista kivunlievennykseen. Runners World on kirjoittanut aiemmin montakin kertaa ultrajuoksijoiden käyttävän milloin mitäkin. Aihe on aina kuitattu että petkuttaminen on epäeettistä ja case is closed.
Ultrajuoksu ei eroa mitenkään muista urheilulajeista siinä että paskapäitä mahtuu joukkoon aina. 
Moni erittäin lahjakas ja filosofinenkin ultrajuoksija on myöntynyt sponsorien lähettilääksi saadakseen tehdä asiaa mitä rakastaa eikä menestyksen muuttamista rahaksi voi tällöin kritisoida. Nämä ovat omia valintoja.
Sensijaan jos menestys hankitaan lääkkeillä pilvessä pumpaten niin aikanaan vääryydestä saa maksaa varmasti. Vaikkapa terveyden menetyksellä kun se muutenkin näissä leikeissä on kovilla. Tai sitten henkisenä romahduksena, valintojensa kanssa kun joutuu (saa) elää loppuun asti.
Itse en edes ajattele lähtöviivalla onko kaveri vieressä puhdas vai ei. Minulle riittää kun tiedän että itse olen ja olen myös testattavissa koska tahansa, missä tahansa.

KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA.

VASTATUULEEN

Jos joku odotti minulta hurjia juoksumääriä tälle keväälle kesäisen tuhannen mailini perusteella niin nyt hän saa luvan pettyä. Yksi pettyjistä olen myös minä itse. Toisaalta itse osasin aavistella vaikeuksia mutta en näin pahoja.
Tämän viikon sunnuntain harjoituksessa myrskytuuleen tarpoessani kulminoitui epätasainen syksy ja vaikea vuodenvaihde sairasteluineen ja väsymyksineen - koko touhu on yhtä pelkkää raivoisaa vastatuulta.
Ystäväni Onni kysyy omassa blogissaan osuvasti että "Kuka näitä lenkkejä oikein tekee ?"
Minulla on 23 vuoden kokemus tuohon kysymykseen vastaamisessa. Oma vaatimustasoni itseäni kohtaan on ollut säälimätön mutta ei mieletön - ainakaan jatkuvasti - näiden vuosien mittaan.
Sensijaan minä kysyn usein itseltäni että "Miksi näitä lenkkejä pitää tehdä ?" Vastaukseksi olen useimmiten saanut tavoitteellisen juoksemisen vaatimuksia. On juostava niin ja niin paljon jotta sitten kilpailussa kykenee juoksemaan niin ja niin paljon. Tai ainakin pitäisi pystyä.
Vuosien varrella matkallani on ollut paljon kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Milloin olen istunut sairaalan huoneessa kannustamassa nuorta syöpää sairastavaa, milloin olen lenkeillä tai kisoissa saanut vastata mitä moninaisimpiin kysymyksiin. Olen saanut paljon mutta myös yrittänyt antaa paljon.
Ensimmäisen kerran olen pysähtynyt miettimään omaa jaksamistani. En ole masentunut enkä loppuunpalanut. Harjoittelumotivaatio olisi kunnossa jos juoksu sujuisi. Kokemukset nykyisestä harjoittelusta ovat pääosin positiivisia mutta jatkuva taisteleminen palautumattomuuden kanssa vie positiivisuuden ja syö henkisiä voimavaroja kohtuuttomasti.
On pakko antaa periksi vähän. Minähän en mottoni mukaan luovuta koskaan. Niinhän se oli ?
Minä en missään tapauksessa halua liittyä siihen sankarinylkyttäjien kerhoon joka vuosi vuodelta vain nostaa harjoittelumääriään palaen lopulta täysin puhki niin fyysisesti kuin henkisestikin. Aivan sama tilanne oli vuosia sitten kun lopetin mittaamasta vuosittain mihin aikaan pystyn vaikkapa maratonin juoksemaan tavoitteellisesti harjoitellen.
Luopumalla pakonomaisuudesta olen päässyt pidemmälle matkassa mitaten kuin useimmat muut. Kuitenkaan tuloksilla pätemisessä, ei ajan eikä matkan, ole kestävää merkitystä. On siis oltava muita syitä tehdä matkaa.
Liikkumisen tai minun tapauksessani ultrajuoksemisen perimmäinen syy on elämän tarkoituksen löytäminen. Juosten en sitä kuitenkaan koskaan löydä. Sensijaan juoksu avaa ajan ja tilan tarkastella maailmaa ja koko elämää.
Olenko väsynyt tavoitteelliseen juoksemiseen ? En pysty vastaamaan tuohon kysymykseen tyhjentävästi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää juosta kevät itseään kuunnellen kohti Unkarin kuutta kevätpäivää. Sen jälkeen on välitilinpäätöksen aika.


VIIKKO 6. HARJOITTELUNI 

Ma- 20 km tiellä tasaista - 2.14.
Ti- Iltapäivällä 10 km - 1.05. Huonoa palautumista.
Ke- 15 km tiellä - 1.38. Väsynyt, huonosti palautunut.
To- Lepo
Pe- 10 km tiellä - 1.07. Erittäin väsynyttä juoksua.
La- Perinteistä hiihtoa keskivauhdilla Ellivuoren Pirun lenkillä 11 km - 54. min. Heti perään juoksua nastoilla tiellä ja polulla 8 km - 53 min. Hiihto helppoa, juoksu vaikeaa.
Su- Perinteistä hiihtoa myrskyssä roskaisella ladulla ja umpisessa 5 km - 47 min. Heti perään juoksua nastoilla tiellä ja latu-uralla 5 km - 38 min.

yhteensä juoksua 68 km - 8 tuntia ja 14 minuuttia

TYHJÄT KUORET - VASTAUKSIA LUKIJOIDEN KYSYMYKSIIN

Kaikenlainen vuorovaikutus erilaisten ihmisten kanssa on yksi elämän suoloista. Työssäni asiakaspalvelijana tosin joskus tuntuu että se on myös yksi elämän suolista. Meitä on monenlaisia kuoriensa sisällä.
Blogiakirjoittavana ultrajuoksijana saan tasaisesti kannustusta ja kysymyksiä sähköpostiini, joka löytyy blogin oikean sivupalkin yläosasta. Kysymykset koskettavat usein harjoittelua tai ravintoa mutta usein myös henkisestä puolesta halutaan tietää enemmän. Kysymyksistä heijastuu että ihmiset haluavat sisältöä elämäänsä, jotakin jota ei voi ostaa.
Yhdessä viimeisimmistä yhteydenotoista kysyttiin Jeesustelusta. Positiivisessa mielessä tuota hauskaa termiä käyttäen kysyjä halusi tietää mitä löytyy mieleni takaa kun omat voimat loppuvat. Mistä transsendenssi ja etenkin usko etenemiseen löytyvät ?
Ultrajuoksijana olen ohittanut sen vaiheen jossa pelkästään tuijotetaan numeroita ja haasteita sekä pyritään aina parempiin suorituksiin. Tässä yhteydessä en malta olla kysymättä että mikä sitten on parempi suoritus ? Millä se mitataan ? Ajalla, kilometreillä ja etenkin mihin sitä verrataan ? Omiin vai toisten suorituksiin ? 
Verrataanko haaveisiin - toivottavasti vain omiin haaveisiin ? Juoksemalla päteminen voi olla vaarallista. Ainakin siinä vaiheessa kun tajuaa että ikuista nuoruutta ei olekaan ja että 5000 km vuodessa juoksemalla saavutti parempia tuloksia kuin 7000 km juoksemalla.
Tämä ei tarkoita minun kohdallani että en haluaisi juosta enemmän kilometrejä kisoissa tai harjoituksissa kuin ennen. Päinvastoin. 
Sensijaan se tarkoittaa että haluan voida henkisesti hyvin juosten. Tai saivarrellen -  voida henkisesti hyvin ja juosta. 
Tässä Uskolla on suuri merkitys. Miten voit uskoa itseesi jos et usko mihinkään muuhunkaan ?
En lähde tässä vääntämään niiden kanssa jotka eivät halua Jeesustella. Sensijaan epäilijöitä kehotan tutkimaan historiaa. Silloinkin osattiin lukea ja kirjoittaa. Jopa hiukan pidempiä tekstejä kuin twitter tai facebook vaativat. Mutta varokaa - saatatte alkaa miettiä olemassaolonne perusteita.
En pyri todistamaan tässä mitään. En liioin selittämään tai edes perustelemaan. Enkä tyrkytä.

Sensijaan kysyn :

Oletko varma että et ole tyhjä kuori ?
Onko hommat menneet siihen että käyt töissä ja vapaalla olet jatkuvassa syöksylaskussa ? Eikö mikään enää tunnu miltään ? Eikö mikään enää riitä ? Tai onko tasaisen harmaata - tuntuuko että kaikki on koettu ?
Vai etkö uskalla kuunnella hiljaisuutta ?

Itse olen kokenut ultrajuoksujeni yhteydessä varsin paljon Voimaa. Olen kokenut voimakkaasti että matkallani on tarkoitus ja että rinnallani kuljetaan. Suinkaan näissä kokemuksissa en ole ollut aina väsynyt tai jossakin äärirajoilla.
Tajutessaan rajallisuutensa ultrajuoksijan on tietyllä tavalla pakko kääntyä etsimään henkistä voimaa jostakin. Etenkin jos mielii jatkaa matkaa. Tätä voimaa on erittäin vaikea löytää tyhjästä kuoresta vuosien vieriessä ja kilometrien karttuessa. 
On oltava jotakin joka kantaa tiukassakin paikassa. Pelkkä hetken lepääminen ja tankkaus eivät riitä. Pelkkä itseluottamus ei riitä.

Ette usko vai ? 

Yrittäkää juosta vaikka 1000 mailia yhtämittaa. Saatte varmasti vastauksia matkanne varrelta. Tai sitten ette pääse perille. Joskus toteutuvat molemmat vaihtoehdot. Hyvä niinkin.
Sanotaan usein että joku on "kova". Että pelkkä menestymisen halu riittää itsensä pakottamiseen yli rajojen. Tämä on totta mutta entä sitten kun juoksut on juostu ? Millä kuori sitten täytetään ? Helpostihan se käy. Posket alkavat näkyä takaapäin. Ja niin edelleen.
Minun mieleni takana on nöyryys. Käsitys siitä että olen niin hyvä kuin viimeinen juoksuni oli. Voin olla myös huono. Minun ei tarvitse todistaa mitään juoksemalla eikä ylipäätään muutenkaan. Yksinkertaisesti siksi voin olla oma itseni ja sellaisena myös kelpaan. Kuoreni ei ole tyhjä koska olen avannut sen Voimalle.
Olen myös yhtä ristiriitainen kuin kuka tahansa. Elämä vaatisi usein aivan muuta kuin juoksemista mutta olen valintani tehnyt. Luovun paljosta jos sitten tilallekin saan paljon.
Päivästä päivään juoksemisessa on riemullinen oivallus Voiman kokemisesta. Sellainen on päiväs kuin on voimas ja toisinpäin. Jos ei tänään niin sitten ehkä huomenna.
Positiivisuus syntyy helpotuksen tunteesta että sitten kun viimeinen kilpailu on juostu, viimeinen mitattu suoritus suoritettu niin matka yllättäen jatkuukin edelleen. 
Ja mieluusti juosten. Vapaana.

---
Nämä ajatukset syntyivät 1000 Mailia Elämälle juoksuun valmistautuessa. Myöhemmin ne syvenivät 3100-mailin kilpailuun osallistumispäätöksen ohessa. Huomasin että harjoittelustani on ollut välillä kateissa jotakin. Jotakin perustavanlaatuista.
Kadonnut on vaihteeksi löytynyt. Se on merkitys. Ikäänkuin olen hyväksynyt että joskus tämän tavoitteellisen juoksemisen täytyy loppua.
Todennäköisesti minua ei kutsuta 3100-mailin kilpailuun vielä tällä kokemuksella. Oma ajatus ensin oli että eikö mikään riitä ? Toisaalta jos kutsutaan niin olen valmis.
Onhan näitä välietappeja juostavaksi jos terveys kestää. Ensin taas Unkari 6-päivää nyt toukokuussa. Sitten ilokseni huomasin että kesällä 2016 on mahdollisuus juosta Puolasta Pohjois-Espanjaan. 60 päivää aikaa ja noin 4000 km. Trans Europa Footrace järjestetään jälleen tauon jälkeen. Pitäisikö yrittää ?
Vapaus on toivottavasti vielä kaukana...
---


VIIKKO 5. HARJOITTELUNI

Ma- tiellä tasaista 8 km - 46 min., pitkän työpäivän päälle.
Ti- tiellä tasaista 8 km - 53 min., pitkän työpäivän päälle.
Ke- erittäin vaativalla, lumisella polku/tie reitillä 15,5 km - 1.45.
To- tiellä tasaista 15 km - 1.38.
Pe- Sasi-Palkontie 26 km - 2.56. Murhaava tuuli puhalsi.
La- Ap. Kirsin kanssa kävelyä 30 min. Ip. 15 km tiellä - 1.31.
Su- 15 km hirveässä lumipyryssä - 1.44.

yhteensä 102,5 km - 11 tuntia ja 13 minuuttia

Kahden kuukauden takeltelu sairastamisen myötä alkaa olla ohi. Tuntuvat tänävuonna nämä virukset muillakin kestävyysurheilijoilla olevan pitkän kaavan mukaisia.
Ultrajuoksuharjoittelussa on AINA kysymys kuormituksen hallinnasta. Ylläolevalla viikolla lauantain ja sunnuntain lenkit ovat täsmälleen samalla reitillä tehtyjä. Kuitenkin täysin eri harjoituksia molemmat ja vielä erilaisia vaikutuksiltaankin. Lauantai helposti lasketellen ja sunnuntai lumessa kahlaten.
Sairastelun jälkeen ei ole syytä ylilyönteihin vieläkään. Moni luulee palautuvansa kaikesta samantien ja väsyttää parasympaattisen ja sympaattisen hermostonsa loppuun. Myös minulla on tähän jatkuva riski olemassa joten vaatii viisaita askelia tästäkin eteenpäin.

Lunta, lunta ja lunta - nyt sitä on.

TAMMIKUUN 2015 SUMMAUS

Juoksua 302 km - 32 tuntia ja 25 minuuttia
Lisäksi perinteistä hiihtoa ja kävelyä mutta niitä ei lasketa vieläkään. 

Iloinen yllätys että orkideani kukkii kesken talven.