KAIKKIALLA VAI EI MISSÄÄN

Se, joka on kaikkialla, ei ole missään. Ajatus on alunperin Senecan, mutta paremmin kuin koskaan se sopii tämän ajan kuvaan. Ihmiset roikkuvat sosiaalisessa mediassa ja ruutujen ääressä valtavan paljon elämänsä ajasta.

   Elämänsä ajasta? 

   Juhannusaattona 1993 pääsin pois syöpäsairaalasta. Olin tuolloin huonoimmassa kunnossa kuin ikinä ennen, vaikka minut oli todettu terveeksi puolen vuoden hoitojakson jälkeen. Olin lähempänä kuolemaa kuin koskaan aikaisemmin tai sen jälkeenkään. 

   Tuona hetkenä päätin elää elämäni juuri niin kuin itse haluan, jos se minulle suodaan. Siis jos ensiksi suodaan elämää ja sitten omia valintoja.

   Näin vuosien päästä valinnat tuntuvat oikeilta, mutta ajatus että kykenisin elämään elämäni juuri niin kuin minä haluan, kuulostaa hieman hassulta.

   Elämä elää meidät täydellisesti. Loppuun asti.

   Toki omilla valinnoilla on merkitystä, mutta siltikin, elämä se on joka meidät elää. Siksi onkin aivan ratkaisevaa missä? Puhelimella, tietokoneella vai tässä ja nyt. Ulkona? Sisällä rakkaiden kanssa ilman ruutua. Vai saman ruudun ääressä, yhdessä.

   Internet luotiin aikanaan sellaiseksi, että sitä ei voi tuhota. Nyt osa siitä on ottanut tehtäväkseen tuhota meidät. Toisin sanoen, jossakin on ihmisiä jotka haluavat jotakin itselleen muiden kustannuksella. Ilkeästi voisi sanoa, että normaali ihminen haluaa rahaa, jotta saa vapautta. On myös ihmisryhmä, joka haluaa vapautta saadakseen rahaa.

   Ilkeydestä ei ole hyötyä. Syyttelystä ei ole mitään hyötyä. Minulle on sanottu, että elän omassa kuplassani. Mitä jos olenkin kuplan ulkopuolella ja kaikki muut ovat siellä sisäpuolella? Ja mikä niistä kuplista?

   En tiedä, mutta yhden asian koen: kun istun meditaatiotyynylle seuraamaan hengitystäni kahdeksikymmeneksi minuutiksi, on kaikki hyvin. Kohina vaimenee ja syntyy jotakin alkuperäistä. Tilaa, jossa kaikki on hyvin ja jossa kaikki ei edes ole.

   Kun sitten nousen ylös, venyttelen ja suunnistan kohti päivän kulkua, kaikki on hyvin.

   Ei missään vai kaikkialla? Päätä itse.

 

 

VIIKKO 1.

Ma- Rouvy Lago di Garda Italia 27,08 km plus jäähdyttely 3,43 km.

Ti- Rouvy Ironman Knokke-Heist Belgia 82,86 km plus jäähdyttely 6,32 km

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 3,90 km - 56 min. Pakkasta 30 astetta.

Rouvy Canyon Village Yellowstone USA 19,20 km plus jäähdyttely 1,92 km.

To- Rouvy Esterhazy Kanada 58,50 km - 2.13. Pakkasta ulkona  34 astetta.

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 3,86 km - 34 min.

La- Rouvy Colorado 30,18 km - 1.02. Ulkona 36 astetta pakkasta.

       Rouvy  Australia Canberra 20,73 - 50.24.

Su- Rouvy Italia Lombardia 41,57 km - 1.50.

Yhteensä 291,8 km. 

 

 

VIIKKO 2. 

Ma- Rouvy Vichy 83,32 - 3.11.

Ti- Pyörätön päivä, juoksua 6,66 km - 50 min. Pakkasta 20 astetta.

Ke- Läskipyörällä Rautaportin kautta rännilaavulle 16,05 km - 1.10. Lopussa 27 astetta pakkasta.

       Rouvy Bolivia 24,33 km - 29.21.

       Rouvy Sri Lanka 20,65 km - 36.57.

To- Lepo

Pe- Rouvy Frankfurt 93,46 km - 3.17. Ulkona 36 astetta pakkasta.

La- Rouvy Mallorca 30,98 km - 1.19.

Su- Rouvy Kanada Ottawa 10,72 km - 20 min.

       Rouvy Kanada Ottawa 19,68 km - 35.48 km plus jäähdyttely 4,94 km - 6 min.

Yhteensä 304,1 km.

 

LISÄÄ PYÖRIÄ PYÖRIMÄÄN

 

 

Vuodenvaihteen todella kova pakkasjakso pakotti ajamaan sisällä trainerilla enemmän kuin olisin halunnut. Parhaimmillaan meillä oli 39,9 pakkasta. Noissa lämpötiloissa ulkonaliikkuminen muuttuu taiteeksi, eli suomeksi sanottuna vailla pakottavaa syytä on täysin järjetöntä mennä ulos.

 

Sunnuntaina 11.1. käväisimme Sodankylässä hampurilaisella ja lähi-Lidlissä (yhdensuuntainen matka 220 km) . Reissulta jäi käteen myös käytetty Trek Domane AL 4 Gen 3. Kapearenkainen; 700 X 32C, alumiininen maantiepyörä. Sain ostettua hyvin pidetyn, kolme vuotta vanhan Trekin kohtuullisella hinnalla sopivasti.

   Trek on kokoa 58. Olen 183 senttinen, eli pyörä on juuri oikean kokoinen minulle. Kirsi on 175, mutta pitkäraajainen. Pyörä sopii myös hänelle, johtuen Trekin rungon geometriasta.

   Oli mielenkiintoista mitata mittanauhalla maantiepyörä Trekin runkoa suhteessa gravelpyörä Orbeaan. Erot ovat minimaaliset, mutta niitä on. Orbea on graveliksi hyvin tiivis ja matala, erittäin lähellä maantiepyörän geometriaa. 

   Orbean tapauksessa ollaan aivan sillä rajalla, jossa kammet ja keskiö kolisevat kiviin, jos sitä vie haastaville poluille. Riemu syntyykin kevyen pyörän kiihtyvyydestä, josta täpärillä (jousitettu maastopyörä) ei ole kuin aavistus. Toisaalta kaikki ne iskut, jotka täpäri kauniisti vaimentaa, tulevat suoraan läpi polkijan kehoon. Kyse on myös pidosta, jossa täysjousitettu pyörä on omaa luokkaansa.

   Trek pääsee ensi keväänä kanssani maantielle ja kerron kokemuksia siitä sitten lisää. Kyseessä on riittävän nopea peruspyörä lenkille. Jos sillä jää muiden jalkoihin, on syytä katsoa peiliin tai nauttia sitten vaan pyöräilystä ilman itsetehostuksia ja wattituijottamisia.

   Kuten kaikissa lajeissa, joissa liikkumisen voima välittyy alustaan välineen kautta, nousevat välineen ominaisuudet esiin. Polkupyörästä puhuttaessa runko ja renkaat ovat pääosissa jos polkijan ajoasento ja vaihteiden välityssuhteet ovat oikeat.

   Kuinka paljon runko joustaa? Mitä tiukempi runko on, sitä enemmän kaikki alustan epätasaisuudet välittyvät polkijaan - toisaalta kaikki polkijan voimakin menee sitten perille. Tämä on aina mielipidekysymys, miltä ajaminen tuntuu?

   Pyörää valitessa kannattaa miettiä missä sillä tykkää ajaa. Maastopyörä ei ole parhaimmillaan sileällä tiellä, eikä maantiepyörä karhealla alustalla. Gravel on kompromissi ja säilyttää jotakin maantiepyöräilyn tyylistä, joka sekin on katsojan silmissä - mutta etenkin polkijan omassa tunnelmassa. 

 

Maanantaina 12.11. vaihdoin Trekin traineriin ja sain Orbean gravelini vapaaksi ulkokäyttöön. Olen tilannut Orbeaan 622 X 50 Black Ice nastarenkaat 42 millisten Continentalien tilalle. Koska SKI & BIKE STORE ROVANIEMI myi niitä alennuksella, käytin tilaisuuden hyväksi pelkästä mielenkiinnosta. Tämän Black Icen kuvio on avoimempi kuin esimerkiksi Suositun Schwalbe Maraton Winter Plussan, jonka kerrotaan keräävän sapeli-sepelin kuvionsa väliin tehokkaasti. Minulla täällä pohjoisessa tuota sapeli-sepeli ongelmaa ei ole, täällä käytetään ruskeaa hienoa hiekkateillä, harvoilla pyöräteillä vain aavistuksen karkeampaa.

   Continentalit ovat pitäneet hyvin, mutta olen kokenut ne hieman liian kapeiksi ja pitkittäisiin uriin turhan herkiksi. Tämä herkkyys aiheuttaa kiemurtelua, varsinkin jos pinta on aavistuksenkin pehmeä. Rengaspaineet ovat vaihdelleet 2,5 bar - 5 bar. Optimi on ollut alle 3. Toisaalta Continental Contact Spike 240 rullaa sulalla kevätasvaltilla hienosti, kunhan painetta on riittävästi, joten kyse ei ole huonosta kumista.

   Orbean kesärenkaiksi ovat vakiintuneet 45 milliä leveät Continentalit. Pyörä on minusta niillä parhaimmillaan hiekkateiden, polkujen ja asvaltin sekakäytössä. Tästä syystä ja asiantuntijaliikkeen mielipiteen kannustamana, uskallan kokeilla 50 millistä kumia Orbeaan talveksi. Nähtäväksi jää mahtuvatko ne pyörimään, mittanauhan mukaan mahtuvat, mutta rajoilla ollaan.

 

SHIMANO GRX KITKAKYTKIN 

 

Kuva on kehno, rasvaisin sormin kesken huollon napattu, mutta ajaa asiansa. Kuvassa on Shimano GRX sarjan takavaihtajan kitkakytkin puhdistuksen ja voitelun jälkeen. Muovikuoresta ja urassa olevasta tiivisteestä huolimatta se oli täynnä hiekan ja rasvan sekaista möhnää, vaikka en milloinkaan pese pyörääni painepesurilla. Täältä löytyvät yksityiskohtaiset ohjeet kytkimen huoltoa varten.

   Kitkakytkimen tarkoitus on hidastaa vaihtajan liikettä ja estää ketjujen hakkautumisen takahaarukkaa vasten epätasaisella alustalla edettäessä. Jos ja kun kitkaytkin jumittaa, ketjut jäävät löysälle ja/tai vaihtamiseen tarvittava voima kasvaa. Kitkakytkin on saman akselin toisessa päässä, missä ulkoketjunohjaimen, eli rissojen jousi on. Jos kytkin jumittaa, rissojen liike jumittaa myös.

   Minulla ei tietenkään ollut kotona Shimanon napavaseliinia, joka legendan mukaan on ainoa oikea tuote tämän voiteluun. Puhdistin osat ja laitoin niihin sitkostettua vaseliinia. Teflonvaseliini olisi ollut parempaa, mutta sitäkään ei ollut. Lisäksi käytin aseöljyä, joka ei ainakaan edistä korroosiota ja kestää kovia lämpötiloja - myös kylmemmässä päässä.

   Kuten olen aiemminkin todennut: jos ajaa paljon ja kaikenlaisissa olosuhteissa, pyörän huollon tarve kasvaa. Jos hiukankin on kiinnostusta, kannattaa opetella tekemään ainakin osa asioista itse. Se on mukava lisä tähän harrastukseen. 

   Jos edes murto-osa pyöräilijöistä jättäisi puhelimen selaamisen vähemmälle ja käyttäisi senkin ajan esimerkiksi pyöränsä pesemiseen, he säästäisivät paljon aikaa, rahaa, vaivaa ja saisivat paljon enemmän irti polkemisen riemusta.

MOT: kaikkialla vai ei missään? 

 

 

ERIPARISIA

 

Selvitäkseen järjissään tiedon tulvasta ihmisille on kehittynyt kiivas tarve määritellä kaikki. Hyvänä esimerkkinä on vaatimus kulttuurisensitiivisyydestä ammattilaisille. Mutta olenko minä, blogikirjoittaja, kolumnisti ja kolme kirjaa kirjoittanut jäähdyttelevä ultrajuoksija ammattilainen kirjoittaessani?

 

Kun kirjoitan tätä, sataa vettä. Vettä on satanut yli kaksi viikkoa lähes päivittäin - enemmän ja vähemmän. Nellimjoki, jonka varrella asumme, on kymmenen senttiä vaille kevään tulvarajasta. En muista näiden kymmenen pohjoisen vuoden aikana tällaista syksyn alkua. 

   Ylävesistö on ääriään myöten täynnä. Tällä tarkoitan itärajan kupeessa olevaa erämaajärviketjua, johon on yhteys kotijoestamme. Tämä järvi- ja jokiketju on Inarijärven taimenen luontaista lisääntymisaluetta ja maisemallisesti rikas.

   Vettä riittää, syyskuussa alkava kanalinnunmetsästyskausi kertoo sitten riittääkö lintuja ammuttavaksi. Kylmä kevät, kylmä kylmä alkukesä ja hirvittävän kuuma loppukesä eivät lupaa hyvää. Nyt viimeistään on kaikkien etelän isoissa kaupungeissa asuvien syytä lopettaa lihansyönti ja polttomoottoriautoilu, jotta linnut lisääntyvät paremmin. 

   Jos joku ei ymmärtänyt, niin täytyyhän meitä poloisia pohjoisen villi-ihmisiä tukea luontaiselinkeinoissamme. Syksy on meille kulta-aikaa. Saamme metsästä marjoja ja herkkutatteja. Lisäksi olemme kyllästyneet taimenen, siian ja harjuksen syömiseen kesän mittaan, joten syksyn hirvi- ja lintusaaliit tuovat hyvää vaihtelua ruokapöytäämme. 

   Jos joku ei vieläkään ymmärtänyt, niin täytyyhän meidän metsäläisten kulttuuria ymmärtää. Pitää olla kulttuurisensitiivinen.

 

 

Olin viikolla työlounaalla Inarilainen-lehden päätoimittajan kanssa. Kirjoitan kolumneja kyseiseen aviisiin ja saan suoraa palautetta niistä, pääosin hyvää ja kannustavaa. Lukijoista joku oli epäillyt minua perussuomalaiseksi. Toistettakoon nyt tässä: olen poliittisesti sitoutumaton.

   Jos jotakin olen, niin positiivinen konservatiivi. Tämä tarkoittaa, että suhtaudun positiivisesti käsillä olevaan hetkeen. Maailmassa(ni) on kaikki hyvin melkein koko ajan. Melkein. Konsevatiivi-sana kohdallani tarkoittaa, että kaikkea ei tarvitse keksiä uudelleen. Eikä etenkään määritellä.

   Määrittelystä käytännön kuvitteellinen esimerkki. Jos joku Inarin kunnassa asuva järjestää jonkin tapahtuman kaikille ihmisille, niin se on sitten kaikille. Erikseen ei tarvitse määritellä, että tilaisuuteen ovat myös tervetulleita sateenkaari-ihmiset ja yli yksivuotiaat suomenpystykorvat, joiden häntä on vasemmalle kiepillä. Ketään ei nosteta toisten yläpuolelle, eikä kenellekään hakemalla haeta etuoikeuksia. Siis etuoikeuksia.

   Oman ihmiskäsitykseni mukaan me kaikki olemme tasavertaisia mutta emme tasa-arvoisia. Koska kaikki eivät pysty kaikkeen. Meillä on samat oikeudet, samat velvollisuudet ja samat mahdollisuudet. Viimeksimainittuja kaikki eivät pysty hyödyntämään ja se heidän itsensä on hyväksyttävä.

 

 

Tapasin eilen pitkän pyörälenkin kahvitauolla Ivalon kahvila Kuuputissa erään entisistä töistään minulle tutun henkilön. Hän on vasemmistolaisuuteen näkyvästi suuntaunut ja on käynyt kimppuuni Facebookin keskustelussa, joka koski woke-ilmiötä, ja sivusi cancel-kulttuuria. Meillä oli erittäin ystävällismielinen ja rakentava keskustelu. Tämä pieni sivujuonne kertoo elävän esimerkin siitä, että eriparisten ihmisten tulisi enemmän tavata toisiaan naamatusten Facebookkiin ulostamisen sijaan. Näin kaikilla olisi parempi mieli.

 

Edellisessä blogitekstissäni käsittelin pelkoa itsensä rikkomisesta urheilussa. Viime viikolla tajusin, että minulla on tällä hetkellä pää, elimistö ja jalat eriparia. Pääni ja elimistöni on harjoitettu kestämään ultrajuoksujen päiväkausien yksitoikkoisuutta. Nyt, koska olen juossut murto-osan normaalista, jalkani eivät kestä.

   Eilen kävin faskiahieronnassa. Koska 6.8. hierottiin lihakset auki, olikin yllätys, että ne olivat edelleen auki. Sensijaan faskiat, eli kalvot, eivät. Eivät todellakaan - auts. Kehitys on autsista huolimatta käynnistynyt. On kai pakko hyväksyä, että yli kuusikymmenvuotiaana elastisuus entisestään heikkenee. Ilman ulkoista apua ei pärjää, mikäli aikoo liikkua paljon. Paljon on minulle normaali - teistä en tiedä, kertokaa.

 

Toisin kuten eräs länsirajan juntti on väittänyt, hillasato oli meillä Inarissa huono. Osittain syytän itseäni, sillä vasta sorsastuksen yhteydessä löytyi ylimennyttä korpihillaa mutta ei sorsia.

 

   Sienisyksy on hyvä. Herkku- ja punikkitatteja riittää. Punikkitatti onkin ainoa punikki minkä hyväksyn. Olen pahoillani, isoisän opetukset kantavat edelleen: idästä ei tule koskaan mitään hyvää.

   Kehotan yhteistyöhön. Jako lahtareihin ja punikkeihin ei toimi enää. Eriparisuus on rikkaus, josta löytyy keskitie.

   On löydyttävä. 

 

Ja kyllä, olen ammattilainen, sanomisen vapauden ammattilainen.

 

VIIKKO 34.

Ma- Juoksua asvaltilla lyhyellä kierroksella 11,01 km - 1.19.

Ti- Asvaltilla pyörällä 40,18 km - 1.44. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 2,48 km - 35 min.

Ke-Pe- Lepo

La- Juoksua poluilla 8,24 km - 1.02.

Su- Läskipyörällä Kirsin kanssa 21,87 km - 1.57. Tarkistettiin marjapaikkoja, lopuksi satoi rakeita.

Kaikki pyöräily 62,05 km - 3:41 - Kaikki juoksu 19,43 km - 2:22.

 

 

GRAVELPYÖRÄÄN MAANTIERENKAAT, CONTINENTAL GP 5000 ?

Gravel- eli sorapyörän ja maantiepyörän erot eivät maallikon silmään erotu. Gravelissä ajoasento on pystympi ja pyörän geometria erilainen kuin maantiepyörässä. Keskeinen ero on renkaissa. Graveliiin voi ahtaa lähes 50 millimetriä leveät kumit, joissa on karkeampi kuvio. Maantiepyörässä renkaat ovat sileät ja 32 millimetriä alkaa olla paljon.

   Uteliaisuuttani kokeilin Continentalin GP 5000 maantierenkaita Orbeani alkuperäisille vanteille. Continentalit ovat 28 millimetriä leveät. Käytin sisäkumeja, koska en halunnut sotkea litkun eli tiivistysaineen kanssa. Asennus sujui ongelmitta ja Continental nousi vanteille kauniisti. Painetta ajoon laitoin 6. Gravelissä 45 millimetrisessä Continentalissa käytän painetta noin 4.

   Kapea rengas rullaa asvaltilla hyvin. Kiihtyvyys ja tehopainosuhde paranee. Pito oli satellakin hämmästyttävän hyvä. Siirtymät soralla sujuivat ongelmitta. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

   Mutta!

   Minä asun Nellimissä. Minulla on tasan kolme vaihtoehtoa kun lähden kotoa: päätie Ivaloon asvalttia, Siikajärventie itärajalle tai Kontosjärventielle haarautuen, soraa ja Nellimintie loppu Virtaniemeen tai Kessiin, soraa.

   Ivaloon ajettaessa pystyn gravelrenkailla hyödyntämään vanhan päätien sorapohjia jonkinverran. Lisäksi lähes kaikki pyörälenkkini lähialueilla välillä 15 - 50 kilometriä sisältävät soraa.

   On muutakin.

   Kuten maantiejuoksussakin, maantiepyöräilyssä olen tottunut hyödyntämään polkuja ja kapeita hiekkateitä reittejä yhdistellen. Tämä ei onnistu kapeilla maantierenkailla, vaikka niissä pistosuojaus onkin. Lapin sora on karkeaa ja joukossa on isompia kiviä vanteita hakkaamassa.

   Vieläkin on muuta.

   Juoksuvuodet ovat opettaneet, että yksitoikkoisuus ajan mittaan tappaa motivaation ja liikunnan riemun. Maantietä maantierenkailla polkiessasi olet maantien vanki. Et voi lennosta vaihtaa reittiä sorateiden kautta kulkevaksi.

   Ja sitten on vieläkin muuta.

   Todellinen ero maantierenkaan ja hyvän gravelrenkaan rullaamisessa asvaltilla on pieni. Ne ihmiset, jotka kyttäävät miten saisivat keskinopeutensa 26,5 km/h nousemaan 26,7 km/h - en kuulu heihin. Tarvetta itsetehostukseen ei ole näillä kilometreillä, eikä näillä saavutuksilla. 

  Niinpä minulta saa ostaa kaksi Continental GP 5000 koossa 28-622. Taitettavilla renkailla on ajettu kokolailla tarkaan 128 kilometriä. Halvalla, rengas maksaa tarjouksessa 52 euroa. Minulta saa kaksi yhden hinnalla plus postikulut.

   Tai jos sittenkin ostaisi maantiepyörän gravelpyörän ja läskipyörän kaveriksi ?

   Mitähän Kirsi sanoisi.

   Täytyy kysyä.

Tässä Orbea 45 millimetrin renkailla.

Tässä 28 millimetrin renkailla.

 

IHMISVIHAA

 

Olen huomannut itsessäni kehittyvää ihmisvihaa - tarvetta olla rauhassa. Rauhassa oleminen minulle tarkoittaa osallistumista maailman menoon vain siltä osalta kuin sen itse kokee tarpeelliseksi. Tarpeeni ovat vähäiset.

   Tiedostan erittäin kirkkaasti, että ihmisvihani johtuu ikääntymisestä. En yksinkertaisesti jaksa olla kiinnostunut itsestään selvistä asioista, joista jokainen uusi sukupolvi keuhkoaa näkemyksensä mukaan. Keuhkoaminen tarkoittaa esille nostamista ja itse asiasta ääntä pitämistä.

   Vanhan sanonnan mukaan pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, se on edelleen pyöreä. Kuitenkin tämä ei riitä. Kaikki muuttuu jatkuvasti ja itse pyörän ominaisuuksia voidaan kehittää ja muuttaa paremmin aikaan sopivaksi. Tässä en nyt tarkoita polkupyörää, vaan suhtautumista erilaisiin elämän peruskysymyksiin.

   Mielestäni on lukuisa joukko asioita, joita ei tarvitsisi kehittää lainkaan. Ne kelpaisivat ihan sellaisenaan. Esimerkkinä vaikkapa henkilöiden työnimikkeet. Esimies on hyvä sana. Vaikka esimies olisikin nainen. Tai perämies. Esinainen tai perähenkilö kuulostavat hieman huvittavilta. 

   Ymmärrän toki tiettyjen tahojen kiivaan muutoshalun. En nyt lähde kirjoittamaan feminismistä tai muista tasa-arvoista. En suhtaudu tällä hetkellä kovin vakavasti ihmisten kiihtyvään tarpeeseen löytää etuoikeuksiaan maailmassaan, koska uskon vakaasti oman tien kulkemiseen ja sillä pärjäämiseen.

   Oman tiensä kulkija osoittaa omalla toiminnallaan kykynsä ja arvonsa. Jos hän niillä pärjää, on se taatusti muilta jotakin pois. Kaikki kun eivät saa kaikkea ja kaikki eivät kaikkeen pysty. Luonnonlaki, sanoisi edesmennyt isäni.

 

Ihmisvihaani on muitakin perusteita. Ne löytyvät elämäntavastani. 

   Kun olen luonnonrauhassa, olen lähellä alkuluontoa ja omaa alkuluontoani. Ei siihen kaivata muita, paitsi tietenkin Kirsiä tai satunnaisia ystäviäni. Täytyy ymmärtää miten syvä tunne yhteenkuulumisesta luontoon syntyy noina hiljaisina hetkinä. Tämän blogin aloituskuva kertoo tuollaisesta hetkestä. Kuinka kaukana aiemmin mainittu keuhkoaminen tuosta kuvan tilanteesta onkaan. 

   Ymmärrys syntyy yhteisen kokemuksen kautta, ei sitä määrittelemällä. Asioiden on annettava tapahtua omien nimiensä alla, sellaisina kuin ne ovat. Muuten syntyy luonnoton väkisin yrittäminen ja pakottamisen tunne.

   Kun vietän aikaani pitkillä, yksinäisillä lenkeillä, olen irti ja etenkin poissa kaikesta ja kaikilta. Tunne pelkästä hengityksestä ei missään, liikeellä, on hyvin täydellinen. En kaipaa siihen mitään muuta. Aistini ovat auki ja läsnäoloni on sataprosenttinen hetkittäin.

 

Sanana ihmisvihassa on huono klangi. Aiemmin mainituille keuhkoajille se antaa mahdollisuuden syytökseen: asetat itsesi muiden yläpuolelle. En aseta itseäni mihinkään, mutta jos muista tuntuu että olen yläpuolella, niin tervetuloa mukaan rinnalle kiipeämään.

 

 

VIIKKO 28.

Ma- Lepo

Ti- Juoksua Pyhävaaralla 14,01 km - 1.47.

Ke- Pyörällä Kontoksen kierros 53,57 - 2,24.

To- Juoksua Haapakurussa 10,02 km - 1.15. Oikea pohje revähti.

Pe- La- Lepoa pohkeen vuoksi.

Su- Pyörällä 20,64 km asvalttia - 52 min. Kirsin kanssa iltapyöräily 20,45 km - 1.16.

Juoksua 24,03 km - 3:02 ja pyörällä 94,66 km - 4:32

 

VIIKKO 29.

Ma- Pyörällä 50,93 km - 2.11.

Ti- Pyörällä 133,61 km - 5.51. Osa soraa.

Ke- Pyörällä 25,62 km - 1.11. Osa soraa. 

To- Kirsin kanssa kyläpyöräilyä 20,02 km - 1.17.

Pe- Pyörällä 103,5 km - 4.14. Ivaloon lentokentälle ja takaisin.

La- Lepo

Su- Pyörällä Kesssiin soraa 42,3 km - 1.46.

Pyörällä 376 km - 16:03 (vertikaalista nousua 3429 m)

 

 

Jos pyörällä ajaa 376 km viikossa läpi vuoden, tulee siitä melkein 20.000 kilometriä. Tämä harjoitusmäärä on todella iso. Syy omaan suureen pyöräilymäärääni löytyy oikean pohkeen repeämästä, jonka sain viikon 28. tavanomaisella lenkillä. Eikä ollut edes vauhtia tai kompurointia. Vaivaa pahensi kompurointi perjantaina töissä, kun turvakenkä takertui Ivalon Attendon ilmastoinnin konehuoneeseen johtaviin metalliharkkoportaisiin. Seurauksena lisää irrallista kudosnestettä ja turvotusta. Kehräsluun alle kertynyt musta väri alkaa vaaleta mutta kireä pohje edelleen on. Kumma kyllä se ei tunnu pyöräillessä juuri lainkaan.

 

 

Pyöräilyyn kuuluu olennaisena osana pyörän huolto. Pölyt pois ja voimansiirto notkeaksi. Korjaustelineeni on omatekoinen.

 

 

Kuva on Kessistä. Loputtomia sorateitä riittää. Näin helteillä paarmat ovat oikein hyviä kirittäjiä.

 

 

Anninkatu on mielenkiintoinen sorapätkä Inarin (kunta) Raja-Joosepintien ja Nelostien välissä. 

 

 Yksi Anninkadun silloista.

 

 Iltalenkillä Kirsin kanssa. Siikajärventie.

 

 Ihanteellinen tilanne: nainen kalastaa ja minä keitän kahvia. Aittasaari.

 

 

HIDASTA

Pohjoisen ihmiselle nili on selvä asia. Minä tein uuden aluevaltauksen: nilimyllyn. Kymmenen vuotta vanhan tuulimyllyn jalusta lahosi, joten korvasin sen. Saa matkia.

 

HIDASTA AJATTELUA

Daniel Kahneman voitti taloustieteen nobelin vuonna 2002 ja pohtii ajattelua kirjassaan Ajattelu, nopeasti ja hitaasti. Kahnemanille nopea ajattelu on automaattista, intuitiivista ja itsestään käynnistyvää. Ajattelua, jossa reagoidaan ilman tietoista ponnistelua. Jossain tilanteissa nopea ajattelu on elinehto. Eläimille päivittäin villissä luonnossa ja ihmiselle esimerkiksi polkupyörän satulassa, kun auto yrittää ajaa päällesi. 

   Näin kävi minulle Tampereen Epilässä. Pyöräilin kaikessa rauhassa ajoradan vieressä erillisellä pyörätiellä, kun yhtäkkiä auto syöksyi suoraan kohti. Ilman vilkkua ja viistossa kulmassa, ajoradalta kääntyen pihaanajoon. En käynyt kysymässä mitä kuljettajan päässä liikkui. Tiedän sen kysymättäkin.

   Hidas ajattelu vaatii keskittymistä ja ponnistelua. Se on analyyttistä, tahdon alaista ja kriittistä. Hidas ajattelu vaatii pysähtymistä ja sitä tarvitaan uutta opittaessa tai yrityksissä ymmärtää suuria kokonaisuuksia. 

   Hidasta ajattelua voi harrastaa kauan kestävän urheilusuorituksen aikana. Ultrajuoksussa tai pitkänmatkan pyöräilyssä ehtii tuumia asioita monista eri näkökulmista. Yhtälailla romaania kirjoittaessa hidas ajattelu on tarpeen kokonaisuutta ajatellen. Draaman kaari ja niin edelleen.

   Hidasta ajattelua soisin hyödynnettävän ihmisen elämässä enemmänkin. Ihmisten pahoinvointi johtuu suurimmaksi osaksi ylenmääräisestä teknologiasta, jota väkisin tuputetaan jokaiseen tilanteeseen elämän varrella.

   Ihminen on luotu kohtaamaan ihminen. Oikeassa maailmassa niissä olosuhteissa, jotka kulloinkin sattuvat juuri siinä kohtaamisen hetkessä olemaan. Ilman kohtaamisia näivetymme ja alamme elää omaa elämäämme virtuaalisen virran keinotekoisten kohtaamisten saastuttamana.

   Yksi hyvä esimerkki on ruokarobotti. Miksi ei ihminen? Nuori kesätöissä tsupparina? Miksei ihminen voi viedä toiselle ihmiselle hänen tilaamiaan tavaroita, soittaa ovikelloa ja tervehtiä? Miksi pitää olla äppiä ja robotiikkaa? 

   Älkää sanoko, että se on mennyt sellaiseksi. Minä en ainakaan ole "päästänyt" mitään "sellaiseksi". Haluan kohdata ihmisiä, en koneita.

 

KYLMÄ ALKUKESÄ

Euroopan kierroksen jälkeen olen viikon nauttinut Pirkanmaalla normaalista Suomen kesästä normaalissa kesävarustuksessa. Vesisateessa ja pipo päässä. Kotona Lapissa jäät alkavat väistyä Inarijärvestä ja aurinko on pitkään paistanut yötöntä yötä.

   Suomessa herättää pahennusta sään arvostelu. Syy on selvä: paskakelejä yritetään epätoivoisesti puolustella isänmaallisella paatoksella. "Ei Suomesta kesällä mihinkään tarvitse matkustaa."

   Vitsit sikseen. Lämmön kokemus on hyvin henkilökohtainen. Se missä plus viisitoista on toiselle kuuma, toinen alkaa nauttia vasta plus kolmessakymmenessä. Karu totuus on, että jos todellisesta lämmöstä ja leppeistä illoista haluaa nauttia, on Suomesta lähdettävä etelämmäs. Niin kovin vähän meillä on keskimäärin kauniita päiviä.

 

STIHL

Ostin 23 vuotta sitten moottorisahaksi Stihl 25- merkkisen laatulaitteen. Nyt se päätti elämänsä. Saha ei suostu käymään enää tasaisesti puhumattakaan tyhjäkäynnistä. Kampiakselin tiivisteet vuotavat. Yritin viimeisenä keinona vaihtaa siihen kaasuttimen kalvot muun huollon ohessa. Ei auta mikään: sähköt ovat kunnossa ja tulppa uusi. Ilmansuodatin ja bensiininsuodatin ovat uudet. Kaasutin on puhdas, kalvot uudet ja säädöt kohdillaan. Mutta ei.

   Aika kultaa muistot. Minulla on Nellimissä kaksi erilaista Stihliä lisää. Toinen on legendaarinen 241C, jonka valmistus on lopetettu päästömääräysten vuoksi. Tämä saha on noin viisitoistavuotias. Sikäli on ihmeellistä miksi juuri tämän, elektronisesti ohjatun sahamallin valmistus lopetettiin, koska se käy aina optimaalisella ilman/polttoaineen seoksella.

   Toinen Stihl on isäni vanha saha, jonka mallia en muista, mutta ei sekään vanha ole. Tai mikä on vanha? Sahaksi? Karu totuus on, että on pakko ostaa uusi saha etelän mökille. Emme tälläkään kertaa olisi päässeet pelipaikalle ilman moottorisahaa. Syy tuulikaadot.

 

   Ilmastonmuutos näkyy kuusen kasvussa pitkin eurooppaa. Kuusikot kuivavat lukuunottamatta pohjoista ulottuvuutta ja kuusi pinnallisine juuristoinen on potentiaalinen tuulikaatopuu elinvoiman heikennyttyä tai kirjanpainajan toukkien jäljiltä.

   Nyt joku sähköautolataaja kiihottuu: "Alkaa se Koskinenkin taipua ilmaston suhteen." Kuten monesti olen todennut, en kiellä ilmastonmuutosta, vaan peräänkuulutan suhteellisuudentajua yrityksiin hoitaa sitä. En usko, että me pystymme sitä hoitamaan. Syynä on ihmisen ahneus.

   Ilmaisen puun polttaminen tuskin on ahneutta. Tai tuulikaatojen sahaaminen polttopuiksi. Eivät ainakaan sähköä tuottavan tuulimyllyn lavat heilu maisemassani. Eivätkä aurinkopaneelipellot, joita on häkellyttävän paljon Euroopassa, estä ympärilläni sadeveden imeytymistä maahan. Puhumattakaan paneelipeltojen ruuantuotantoon tarkoitetun maan varastamisesta.

 

LIIKUNTAA

Matkan aikana liikunta oli pääosin pyöräilyä joitakin lyhyitä juoksuja lukuunottamatta. Pyöräily maistuu myös kotimaassa, mutta juokseminen on alkanut kiinnostaa jälleen. En silti lupaa vielä mitään. Olo on edelleen Tsekeissä tapahtuneen sairastumisen jäljiltä puolikuntoinen.

VIIKKO 21.

Ma- Tsekeissä. Lepo/kurkku kipeä

Ti- Puolan Poznanissa kaupunkiin tutustumista, kävelyä 7,70 km - 1.52.

Ke- Lepo

To- Puolan Suwalkissa pyöräilyä Kirsin kanssa 12,19 km - 1.02.

Pe- Lepo

La- Viron Pärnussa pyörällä Kirsin kanssa 19,66 km - 1.33. Happi ei kulje.

Su- Lepoa, matka Suomeen. 

VIIKKO 22.

Ma- Lepo

Ti- Kirsin kanssa pyörillä, osin poluilla 24,19 km - 1.51.

Ke- Pyörällä 44,58 km - 2.14. Happi ei kulje vieläkään.

To- "Lepo" Metsätöitä.

Pe- Kirsin kanssa pyörillä asioilla 24 km - 1.42.

       Oma lenkki pyörällä, vetoja 30,96 km - 1.13. Nyt jo kulki hiukan paremmin.

La- Lepo/selkäkipu.

Su- Lepo/selkäkipu.

 

UUDET KUMIT

Vaihdoin pyörääni uudet renkaat. Entisten Vittoria Terreno Dry- renkaiden jälkeen halusin kokeilla Continentalin Terra Speediä leveydessä 45 mm. Ensikokemukset sekä polulta, että asvaltilta ovat rohkaisevat. Rengas pitää hyvin märällä ja nappulakuviosta huolimatta rullaa kohtuullisesti myös asvaltilla. Paineet ovat 3,5 barin luokkaa. Joku voi pitää tätä isona paineena grevelrenkaalle, mutta minulle se sopii.

Yläkuvan alimmainen rengas on takarengas, joka oli kuluneempi. Renkaat kestivät hiukan alle tuhat kilometriä. Terra Speed on muodinmukaisesti ruskeasivuinen. Tämä väri tuskin vaikuttaa ominaisuuksiin, mutta hintaan kylläkin.

 

Lopuksi kysyn, haluatko että pohtisin blogissani jotakin sinua kiinnostavaa aihetta tai ilmiötä? Jos näin, niin kommentoi. Kommentin voit jättää myös nimettömänä.

   Vuosien varrella, alkaen vuodesta 2011, tässä blogissa on kirjoitettu monista aiheista. Toisin kuten eräs omasta tahdostaan edesmennyt ystäväni, en kysele lukeeko tätä kukaan. Sen näen tilastoista. En myöskään kysele, haluatteko että jatkan blogini kirjoittamista. Siihen minulla on kyllä motivaatiota kaiken muun kirjoittamisen ohessa. 

   Aikaa tämä tietenkin vaatii, mutta mikä muu aika olisi arvokkaampaa kuin ajatusten jaettu aika?