MATKALAUKKU JA KIRJA

 

Kun kirjoitan tätä, ulkona sataa räntää ja lattialla on valmiiksi pakattuna kaksi matkalaukkua. Räntä Nellimissä merkitsee kevättä ja pakattu matkalaukku jonkin uuden kokemista.

 

Uuden kokemista parhaimmillaan on kirjan kirjoittaminen. En tiedä mistä tarinat tulevat, mutta sen tiedän, että ne on pakko kirjoittaa. Kirjan kustannettavaksi saaminen minullekaan ei ole itsestäänselvyys, vaikka takanani on kaksi kirjaa. Tietenkin olen jo hieman uskottavampi, mutta silti.

    Minä olen hyvissä käsissä kustannus Käsitteen Sami Liuhdon ja kirjailija Seppo Saraspään antamien palautteiden myötä. Lisäksi taustallani on akateeminen, elämänkokemuksella varustettu, tohtoritason kommentaari. Elämänkokemus onkin esiluennan ja kustannustoimituksen peruskivi.

    Voi nimittäin olla niinkin, että jopa maineikkaissa isoissa kustantamoissa käsikirjoituksia lukee jollakin tapaa sensitiivinen, palkattu lukija. Voi olla, että kyseinen lukija ei kykene paljon painottamaani suoraan kokemiseen, vaan yrittää pyrkiä valinnoissaan kohti täydellistä kauneutta. Sellaista kauneutta, joka heijastuu hiekkalaatikolla hiekkakakkua taputtelevan lapsen kasvoilta auringon lämmössä. Runollisuutta ja ruusuista puhtautta.

    Näinä sensitiivisinä aikoinako ei enää saisi sanoa, ei enää saisi kuvata? Jos asia tai henkilö on täysin täynnä kusta, tekstistä tulee ilkeää. Kirjoittaja ei silloin ole ilkeä, mutta jotkin hänen projisoimansa ainekset ovat eittämättä kusisia. Ei siitä keltaisesta, haisevasta litkusta oikein kaunista saa. Silti ketään ei tarvitse loukata.

    Täydellistä kauneutta ei ole olemassakaan. Ei edes sen hiekkalaatikolla pyllistelevän tenavan naamalla. Ellei koe pahuutta, ei voi kokea hyvyyttä. Saman kolikon molemmat puolet on koettava. Jos ei osaa päättää, on heitettävä lanttia. Kruuna vai klaava?

    Kirjojen hahmoista ja sisäisistä langanpätkistä osa on silhuetteja, osa alkaa elää omaa elämäänsä, niin kirjan sivuilla kuin lukijan mielessä. Sensitiivinen käsikirjoituksen palautteenantaja voi helposti vetää herneen sieraimeen, ellei hänellä ole riittävästi munaa tai elämänkokemusta. Aristoteles sanoi, että mikä tahansa voidaan perustella ja jos se perustellaan riittävän hyvin, tulee siitä oikeutta.

    Kaikilla tarinoilla olisi oikeus tulla julki. Kirjailija, joka unelmoi olevansa puhdas ja aatteellinen, huomaa hyvin pian olevansa ahdas ja puutteellinen kustannusmaailman puristuksessa. Minä näen asian niin, että aina voi yrittää parantaa perustelujaan.

 

Parantaa pitäisi myös ultrajuoksussani. Hyvänä vuotena kilometrejä on tässä vaiheessa takana pitkälle yli tuhat. Tänä vuonna yhteensä ei vielä edes neljää sataa!

    Injektion ja kahden viikon juoksutauon jälkeen suraalihermon kiinnityspiste on kivuton ja turvotus laskenut. Viime viikolla aloitin vaiheittaisen paluun juoksuun. Ongelmia ei toistaiseksi ole ollut, eikä kuntokaan ole aivan nolla. Tämä johtuu pyöräilystä ja hiihdosta. Juoksukunto, eli iskutuksen sieto, sen sijaan on nolla.

    Jos jalka kestää, lähden kohti seuraavaa tavoitetta. Se on 2025 huhtikuussa Tsekin tasavallassa, Konstantinovy Laznessa pidettävä kuuden päivän ultrajuoksu. K6 Ultra.

    Jos jalka ei kestä, niin sitten tyydyn vähempään. Olin jo henkisesti valmis lopettamaan astellessani lääkärin vastaanotolle. Oli hämmentävä yllätys, että ei tarvinnut. Tai ei saanut?

    Matkalaukku ja kirja, nekin riittäisivät.

 

VIIKKO 13.

Ma-Ti- Lepo

Ke- Läslipyörällä poluilla, jäällä ja tiellä yht. 19,79 km - 1.30.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 6,26 km - 1.29.

Pe- Latuhiihtoa Kirsin kanssa 8,70 km - 1.39.

La- Läskipyörällä 21,47 km - 1.20.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 3,43 km - 47 min.

 

VIIKKO 14.

Ma- Lepo

Ti- Latuhiihtoa 20,62 km - 2.35.

Ke- Metsäsuksilla Kirsin kanssa 6,48 km - 1.35.

To- Juoksu 5,11 km -32 min.

Pe- Juoksu 6,17 km - 40 min. Läskipyörällä 20,82 km - 1.09.

La- Juoksu 8,06 km - 52 min.

Su- Juoksu 8,39 km - 56 min.

Allaolevista kuvista voi päätellä missä kukin liikkuu, millä mielellä ja miksi.

Se nyt vaan on tyhmää olla tajuamatta, että olemme kaikki välähdyksiä suureen ilmiömaailmaan. Ja välähdys ei tunnetusti ole pitkä aika - miten aikasi käytät?

MITÄ KUULUU?

 

Mennyt ei ole enää todellista. Tulevaisuutta koskevat toiveet ja pelot ovat vain mielikuvia. Nykyhetkeen ei voi tarttua.

    - No mitä sitten kuuluu?

 

    Kysymyksen pitäisi osoittaa kysyjän aitoa välittämistä toisesta ihmisestä. Valitettavasti kysymys on loppuunkulunut, eikä sitä edes kysytä kovin usein nykyisin, koska välittäminen ei ole muodissa.

    Kyetäkseen välittämään toisista on ensin välitettävä itsestään. Itsestä välittämisen opettelemiseen meditaatio tai mietiskely on hyvä alku. Hyvästä alusta voi tulla loppuelämänmittainen matka läsnäoloon ja välittämiseen.

    Itämaisissa kielissä, kuten paalin kielessä tai sanskritin kielessä meditaatioharjoitusta tarkoittava termi on bhãvanã, joka sananmukaisesti suomennettuna tarkoittaa oleuttaminen tai tuleuttaminen. Bhãvanã- sanassa ei ole pohtimisen, miettimisen tai mittaamisen merkitystä, kuten vahvasti on sanoissa mietiskely tai meditaatio.

    Ei siis pohdita, mietitä, eikä etenkään mitata?

    Suomenkielen, kuten muidenkin kielten sanojen taakse pääsee piiloon. Ne, jotka eivät halua pysähtyä välittämään, perustelevat välittämättömyytensä näin. Pysähtyminen välittämään itsestä tarkoittaa omien esiinnousevien ajatusten tarkastelemista ja kyseenalaistamista. Yksinkertaisemmin kuvattuna se tarkoittaa avointa, alottelijan mieltä.

    Avoin mieli sekoitetaan usein pinnallisiin asenteisiin: kaikki uskonnot opettavat samoja asioita ja johtavat yhtäläisesti totuuteen.

 

Maailman pitäisi perustua sopimuksille heikoimpien oikeuksista, mutta todellisuudessa se perustuu sopimuksille vahvimpien oikeuksista. Loppuporukkaa raahataan mukana, jotta vahvemmat voivat pestä omantuntonsa puhtaaksi ja osoittaa: noin sitten käy jos et pelaa samaan maaliin.

    Ihminen pyrkii ratkaisemaan aiheuttamansa ongelmat ja luo samalla uusia ongelmia. Kierre on loputon. Erään Lappilaisen kunnan johtaja kirjoitti uudenvuoden avauksessaan, että ongelman esiinnostaja ei ole voittaja, vaan että ongelman ratkaisija on. Tässä ajatuskulussa on se ongelma, että jos kukaan ei nosta esiin ongelmia, niin kaikki häviävät.

    Voittaminen aiheuttaa aina mielipahaa voitetulle. Kilpailusta luopunut ihminen, joka elää rauhassa sivussa, ei aiheuta mielipahaa kenellekään. Yhteiskunta sensijaan kokee tästä kärsimystä. Se ei vastavirtalaista saanutkaan poltettua loppuun rattaissaan. Näin rauhallisen sivullisen mielipiteet sivuutetaan hyödyttöminä.

Tulevaisuudessa kohtaamme valtavat ongelmat kansainvaellusten seurauksena. Maapallon elinolosuhteiden jatkuvan muuttumisen myötä ihmiset lähtevät etsimään parempia paikkoja löytää elämälleen merkityksiä. Kykymme rakentaa yhteiskunnat uudella tavalla joutuu todelliseen koetukseen.

    Tällä hetkellä Suomessa ovat vallalla aita- ja muuriasenteet. Koska emme kykene yhdessä ratkaisemaan maan sisäistä hyvinvointia, emme myöskään kykene siihen uusien tulijoiden kanssa. On vaikea nähdä, mitä hyvää uudet tulijat tuovat mukanaan. Koemme, että he tulevat valmiiseen, katettuun pöytään.

    Ja niin he tulevatkin, emmekä loppujen lopuksi voi asialle mitään.

    Maailmassa on tiettyjä uskontoja, joiden harjoittajat kokevat jatkuvaa uhkaa muilta. Tämän uhan vuoksi he katsovat olevansa oikeutettuja tekemään anarkistisia tekoja muita vallitsevia yhteiskuntajärjestyksiä vastaan. Uhat ovat keinotekoisesti luotuja illuusioita.

    Maailmanhistoriassa suuret mullistukset ovat useimmiten liittyneet olosuhteiden muutokseen. Kun kaikilla on ollut vaikeaa, on jokin yksittäinen ryhmä ihmisiä päättänyt hyötyä tilaisuudesta. Seurauksena kaivamme esiin muinaisia hautoja, joista löytyvät vainajat on haudattu kasvot alaspäin, ammottava reikä kallossaan.

    Mitään muuta ratkaisua ei ole, kuin oppia välittämään. Ensin itsestä ja sitten muista.

 

MUUTTUMATON

Sammuvat auringot, syttyvät uudet.

Vierivät miljoonat ikuisuudet.

Hiljaa, hiljaa näyttämöt vaihtuu,

näkyvät syttyy ja näkyvät haihtuu.

Ainoa haihdu ei avaruus,

iäti katsova Hiljaisuus.

Tauno Jatkola, Täällä ja tähtien alla, Kesuura 2015

    

- No mutta mitä sinulle sitten kuuluu?

- Ei sitten vaan nyt:

Väsyttää, niinkuin aina kaamoksen jälkeen. Aurinkoa sanan varsinaisessa merkityksessä en ole vielä nähnyt. Mutta en murehdi, sinne se oikeaan yläkulmaan ilmestyy, säteiden kanssa.

    Lisäksi väsyttää vasemman jalan kipuilu. Älkää antako minulle ohjeita. 32 juoksuvuoden ja yli 90.000 kilometrin jälkeen olen suvereenisti oman juoksuni paras asiantuntija, joskus myös aasintuntija.

    En kuulu niihin aaseihin, jotka juoksevat rytmihäiriöistä, kainalosauvoista ja murentavasta kivusta huolimatta väkisin, kunnes eivät enää pysty liikkumaan. Minä olen selvinnyt omasta ultrajuoksustani voittajana jo kauan sitten.

    Voittajat ovat yksinäisiä. Ennen yksinjäämistä, kuolemista ja hajoamista olisi rinnalle syytä löytää parempia ajatuksia ja kulkijoita. Minä olen tässä onnistunut - rinnallani kulkee Kirsi. Ajatuksiani löydätte tästä blogista ja kirjoistani. Ajatusteni arvioinnin jätän teille.

 

VIIKKO 3.

Ma-Ti- Lepo

Ke- Siikajärventie 10.01 km - 1.09.

To- Lumikengillä Kirsin kanssa 7,50 km - 3.33. Sisältää kahvitauon ja osittain vetistä Inarijärven jäätä. Vesi on jään päällä olevan lumen alla aivan lumen pinnassa. Pakkasta retkellä oli - 22 astetta.

Pe- 5,05 km - 36 min. Juoksumatolla.

La- 6,05 km - 44 min. Tiellä, pakkasta -22 astetta.

Su- Lepo

Yhteensä juoksua 21,1 km - 2:29

 

PÄLVILLÄ

 

Vuodet, joet, lavea maanpiiri, aurinko, kuu ja tähdet - mikään niistä ei sijaitse mielesi ulkopuolella.

- Zen-mestari Huangbo Xiyun ( Huangbo Duanji)

Maaliskuu on kohta mennyt. Suunniteltu juoksutauko on sairastelujen myötä venähtänyt harvinaisen pitkäksi. Ja se oli hyvä niin. Kautta kolmikymmenvuotisen juoksu-urani olen aina välillä vetänyt henkeä ja kysynyt: Kuka olen, minne menen? 

    Nykyisin kysyn useimmiten: Mitä olen, missä olen? Henkeä voi vetää silloin kun ensin on tullut joksikin. Olen ylpeä menneistä saavutuksistani ultrajuoksussa, mutta enemmän minua kiehtoo parhaillaan oleva hetki. Olkoon niitä juostuja hetkiä jatkossakin.

    Vanhan sanonnan mukaan olet niin hyvä kuin viimeinen kilpailusi. Tauon ja sairastelujen jälkeen tuo tuntuu utopialta. Ilman päivittäistä harjoitusta ja harjoituksen nöyryyttä kadottaa ultrajuoksun vaivattomuuden nopeasti. Keho taantuu, täyttyy paskalla.

    Aikaisempina vuosina taukojen aikana myös mieleni taantui, täyttyi paskalla. Nykyisin vain puolittain. Läsnäolon löytäminen luo levollisuutta ja maailman humina vaimenee.

    Säälien seuraan minua nuorempien epäonnistuneita pyrkimyksiä päivittäiseen juoksemiseen. Harva, aivan liian harva, oivaltaa oikoteiden olevan umpikujia. En ole koskaan ymmärtänyt miten voi olla niin vaikeaa mennä ovesta ulos ja juosta tunti tai kaksi. Muu elämä estää? Mikä muu elämä? Lopettakaa eläminen harhassa. Onnea tulee etsiä lähempää. Useimmiten se on kahden askeleen välissä, ilmassa - hiukan navan alapuolella hengityksen rytmissä. Tai kulmakarvojen välissä.

    Pohjoisen kevättä on mukava seurata. Kotijoessa on joutsenia ja muutama sorsa. Erämaassa sulissa jo hanhiakin. Reilun kuukauden päästä muutamme matkailuautoon asumaan ja käännämme suunnan etelään. Ajatus on matkustaa Kirsin kanssa lähes koko kesä. Missä, sen näkee sitten.

    Toinen kirjani on minun puolestani valmis. Se on tällä hetkellä kustannustoimittajani sepelimyllyssä. Jos kaikki menee hyvin, voitte laittaa sen joulupaperiin. Kolmas kirja, romaani, on menossa alun kolmanneksessa. En ole tehnyt sen suhteen työsuunnitelmaa, annan sen tulla sitten kun se tulee. Pystyn kirjoittamaan myös matkalla, olen kotonani siellä missä satun olemaan.

    Pitäkää itsestänne huolta, ensi viikkoon, pasi.

 

---

    Maa jota ei ole

 

    Ikävöin maahan jota ei ole,

    sillä kaikkea mikä on, olen väsynyt himoamaan.

    Kuu kertoo minulle hopeaisin kirjaimin

    maasta jota ei ole.

    Maasta, jossa kaikki toiveemme täyttyvät ihmeellisesti,

    Maasta, jossa kaikki kahleemme kirvoittuvat,

    maasta, jossa vilvoitamme raadeltuja osiamme

    kuun kasteessa.

Ensimäinen säkeistö Edith Södergranin runosta Maa jota ei ole, teoksesta Runoja (WSOY 1969) 

Oppipoika ja mestari (Seppo Saraspää) siellä jossakin. Mukana myös kolme ihanaa neitoa, joista kuvassa yksi.

VIIKKO 16. JUOKSUT

Ma-Ti- "Lepo"

Ke- 5,15 km - 34 min.

To- "Lepo"

Pe- 6,01 km - 39 min.

La- 8,37 km - 54 min.

Su- 10,59 km - 1.13.

Yhteensä 30, 1 km - 3:21

"Lepo" tarkoittaa polttopuiden tekoa. No niin, nyt se ehkä lähtee tästä.

TIEDOKSI:

Tammikuun juoksukilometrit 242 km

Helmikuun juoksukilometrit 267 km

Maaliskuun juoksukilometrit 34 km (ei ole lyöntivirhe)

 

Savotta.

PUITA!

 

Pälvillä on aina juhlaa.

Kirsi järvellä. Järvi on Inarijärvi, pelkkä järvi riittää täällä, niin kaikki tietävät mistä puhutaan.

KUUNTELETKO ITSEÄSI?

 

"Kekkosta ei korvaa kukaan, Väyrynen ei korvaa ketään ja Pohjola ei korvaa mitään."

(kahdeksankymmentäluvulla sanottua)

 

Ja sitten on muita mestareita, näin pääsiäisenä ainakin Jesse. Mutta Jesse saattaa olla poikkeus. Nimittäin äskettäin haastateltiin eläköitynyttä luterilaista piispaa ja toisaalla eläköitynyttä ortodoksipappia. Piispa oli alkanut harrastamaan metsästystä ja pappi practical ammuntaa. Mitähän Jesse eläkeukoista sanoisi - kun on ne käskytkin siinä paimentolaistarinoita sisältävässä bestsellerissä.

   Ketä sinä kuuntelet? Kuunteletko väriä tai henkeä tunnustavia mestareita vai luotatko siihen, että kun vahinko sattuu niin vakuutusyhtiö korvaa? Itsensä kuuntelemiseen vaaditaan pysähtymistä ja ripaus rehellisyyttä. Vaarallinen ajatus: olisinko itse oikeassa?

   Itsensä kuunteluun on tarvetta niin elämässä yleensä, mutta etenkin kestävyysurheilussa. Kestävyysurheilu on jatkuvaa tasapainoilua kuormituksen säädön kanssa. Useat urheilijat tekevät samat virheet kerta toisensa jälkeen. Liikaa tai liian kovilla tehoilla harjoittelua - ylikuormitustila - ensimmäiset vaaran merkit sivuutetaan ylilyönnin euforiassa - vamma - telakka - ja sitten taas sama. Sitten taas, kun muutkin. Peukkuja!

   Kestävyysurheilun tukena on nykyisin hyviä mittareita, joilla on koneoppimisen kyky. Sikäli mikäli se kyky toimii loogisesti. Monet luottavat aivan liikaa pelkkiin numeroihin kuuntelematta lainkaan itseään. Pysähtymättä kuuntelemaan itseään. 

   Jatkuvasti nousee esiin tarinoita loppuunpalamisista. Toiset näistä tarinoista ovat satuja, jotka kerrotaan siksi, että joku fitness haluaa perseensä esille. Ihan siitä syystä, että on rakastunut omaan perseeseensä ja luulee, että muutkin ovat. Esittelystä myös maksetaan.

   Niin urheilun kuin elämänkin onnellisuuden tielle sattuu näitä esasaarisia ja muita oppimestareita, jotka kykenevät puhumaan itsestään tunnin unohtaen samalla mikä oli esitetty kysymys. Mielellään miettii kahdesti ketä kuuntelee. Haluaako joku hyötyä siitä, että kuuntelet häntä?

   Riippumattomana blogikirjoittajana olen aiemmin julkaissut yliharjoittelusta tekstin. Löydät sen täältä. Tuohon tekstiin olen koonnut erilaisia tuntemuksia, hauskojakin sellaisia, joita voi omalla kohdallaan soveltaa itsensä kuuntelemisessa. 

   Riippumaton blogikirjoittaja olen edelleenkin, tosin nykyisin hieman suorasanaisempi näiden väyrysten ja muiden nasaalien kanssa. Joka paikka tuntuu ainakin näin korona-aikana olevan täynnä erilaista mindfulness paskaa ja meditaatiota, jolla oman onnensa voi lähes sormia napsauttamalla saavuttaa.

   Elämä ja kestävyysurheilu ovat pitkäjänteistä toimintaa. Elämä on tässä ja nyt. Mieti ketä kuuntelet ja mitä uskot.

 

 

VIIKKO 12. HARJOITTELU

Ma- Matolla 8,07 km - 54 min.

        10,69 km - 1.13.

        Matolla 13,10 km - 1.23. Koeluontoinen kolmen harjoituksen päivä. Tyhmää.

Ti- Lepo. No niin.

Ke- 10 km - 1.08.

To- Matolla ennen reissuun lähtöä 8,06 - 54 min. 

       Illalla kävelyä Kirsin kanssa Rovaniemellä 2,48 km - 35 minuuttia.

Pe- Ranualta kohti Pudasjärveä asvalttia 20,10 km - 2.06.

La- Kävelyä 3,20 km - 47 min. Lapinlahdella juoksua 21,02 km - 2.19. 

Su- Hiihtoa 7,78 km - 1.05. Juoksua 21,01 km - 2.19. Lapinlahti Akkalansalmi ja muuta asvalttia.

Yhteensä juoksua 112,05 km. Väsynyt.

VIIKKO 13. HARJOITTELU

Ma- 10,72 km Kuopion Matkuksen liepeillä - 1.17. Koiranpaskaa ja käytettyjä maskeja, kiva tarpoa hiekoitushiekassa moottoritien katkuissa. Paskaa!!! Ihminen on sika.

Ti- Renforsin reitti Kajaanissa 10,03 km - 1.12. Nättiä.

Ke- Hiihtoa Kirsin kanssa Rukalla 10,27 km - 1.25.

       14,68 km - 1.56. Piipahdus Saaruan polun alussa.

To- Lepopäivän kävely Salla 3,42 km - 47 min.

Pe- Hiihtoa Kirsin kanssa Sallatunturin ympäri 9,01 km - 1.08.

      Sallan pyöräpolku juosten 16,93 km - 1.57. Todella kaunis reitti.

La- 12,06 km - 1.08. Tehoharjoitus, sisälsi 5 km 23.35. Paras kilometri 4.31 min/km. Minä täytän toukokuussa 57 vuotta ja se näkyy nopeudessa.

Su-"Lepo" Kotona. Matkailuauton siivousta ja pesua sekä muita kotihommia.

Yhteensä juoksua 64,4 km. Polkujuoksu ja tehoharjoitus yhdistettynä matkustamiseen toivat ylimääräisen levon sunnuntaille. Niin. Mitähän tuolla aiemmin kirjoitin.

MIETTEITÄ TÄSTÄ KEVÄÄSTÄ

Tämä ei nyt suju oikein niin kuin kuvittelin. Olen hyvässä kunnossa, mutta kaukana kilpailukunnosta. Toukokuun alun omatoimiultraa olen pohtinut monelta kantilta. Kuutta päivää en kotona juokse, en edes harjoitukseksi. En ole siihen valmis ja haluan säästää parhaat stondikset kilpailuun. Löysällä runkkaaminen ei tässä iässä enää kiehdo, pitää olla haastetta.

   Harjoitus ei tunnu oikein tarttuvan juuri nyt. Viikolla 12. juoksin kolmena päivänä peräkkäin kaksikymmentä kilometriä. Turhan kauan (kaksi päivää) kesti palautua normaaliin harjoitustilaan, täysin palautuminen on kokonaan eri asia.

   Jotain kivaa keksin joka tapauksessa ennenkuin lähdemme kesään täältä pohjoisesta.

Alakuvassa Kirsi hiihtää Sallassa, keskellä kuva Sallan pyöräpolulta, ensimmäinen kuva Rukalta matkailuautosta, lasissa on Rheinhessenin Rieslingiä.