27 MINUUTIN MIES

" Mäet kylvi männiköiksi,
kummut kylvi kuusikoiksi,
kankahat kanervikoiksi,
notkot nuoriksi vesoiksi. "

- Kalevala

Juoksen jouluaattoaamuna poluilla pakkasessa hiljaa. Häikäisevä valo on kaikkialla. Metsä on hiljainen ja kuten niin monesti aikaisemminkin vastauksia tulevasta ei ole joka oksalla.
Juoksu tuntuu kauhealta. Raskas väsymys kuorrutetaan keuhkoista köhityllä limalla. Tunnen kuinka joulukuun tavoite liukeaa taivaisiin. Harjoittelu lakkaa olemasta. On juuri se hetki jolloin ei saa luovuttaa mutta on annettava vähän periksi.
Siltikin se tärkein mitä minä ja juoksu yhdessä olemme kokeneet vuosien varrella on jälleen läsnä. Periksiantamisen hetkelläkin  tärkein on tiivistyneenä mukanani. Kukaan ei voi koskaan ottaa sitä minulta ja lopuksi se laitetaan puulaatikkoon kanssani.
Se on kokemus olla yhtä ympäröivän kanssa. Kokea luontoa ja liikettä.
Kokea elävänsä täysillä.

VIIKKO 52. 
Ma- 14 km - 1.46.
Ti- 5 km - 0.37.
Ke- 10,5 km - 1.15.
To- 14,5 km - 1.40.
Pe- Kävelyä Kirsin kanssa reilu 2 tuntia metsässä.
La- 16 km - 1.34.
Su- Lepo / Sairas olo ...
yhteensä 6 tuntia 42 minuuttia

Olen juossut säännöllisesti yli 20 vuotta ja yli 65000 kilometriä. Lisäksi olen 27 minuutin mies. Koska olen päässyt näinkin pitkälle minun täytyy siis tuntea itseni varsin perusteellisesti.
Tähänastiselta matkaltani on paljon kokemusta hyvistä ja huonoista hetkistä. Nyt on huono hetki.
Ultrajuoksu esittelee ääripäät. On varsin vaikeata selittää mitä päivittäinen juokseminen tarkoittaa. Pääosin se on juoksua päivästä päivään ilman suunniteltuja lepopäiviä. Ja pääosin onnistuneesti ääripäiden välissä.
Olen vuosien varrella oppinut että ennustaminen on erittäin vaikeata. Päivittäisessä juoksemisessa ei useinkaan ole mitään tietoa miltä juoksu tuntuu seuraavana päivänä. Siksipä on oltava itsetuntemusta tai suunnitelma.
Useimmissa tapauksissa suunnitelma ja itsetuntemukselta saatu viesti ovat räikeästi eripurassa. Silloin täytyy sitten uskaltaa. Joko harjoitella tai ei. Juosta tuntemuksiaan vastaan. Tai olla juoksematta. Kuten nyt.

Koska juuri nyt tunnen oloni liian väsyneeksi ja myös sairaaksi olen viikolla istunut alas ja laskenut löytyykö viimeaikaisista tekemisistäni verrattuna kolmen viime vuoden tekemiseen vastauksia väsymykseen.
Tilanne on hieman hankala koska olen myös muuten sairas. Kuten kerroin on jonkinlainen virus, ei lämpöä mutta kuivaa köhää ja tuntemuksia korvissa. Ja väsymys.
Vastauksia ei ole löytynyt omin voimin joten vihelsin pelin poikki. Menen 29.12. verikokeisiin ja 31.12. kestävyysurheiluun erikoistuneen lääkärin vastaanotolle. 

Ensin pohditaan tämä virus auki. Sitten etsitään väsymykselle lisää selityksiä eli suljetaan pois ensin piilevät tulehdukset ja anemia. Ja niin edelleen.


Jaa 27 minuutin mies ? Siis millä matkalla ? Noinko ajattelitte ? Niinpä niin. Kuka teistä lukijoista myöntää ajatelleensa noin ?

Juoksu on elämäntoveri minulle. Se toinen toveri Kirsin jälkeen. Juostessani olen kokonaisuus jota ei mitata pelkästään numeroilla. Ei siis ajan ja matkan numeroilla.

Muistan sen illan kuin eilisen päivän. Puin ulkoiluvaatteet päälle ja menin ulos. Nautin viileästä talvi-illasta. Olin yhtä ympäröivän kanssa vaikka en sitä silloin tajunnut samoin kuten nyt. 
Koin luontoa ja liikettä.
Koin eläväni täysillä.
Silloin kilometriin meni noin 27 minuuttia. Kävellen. Pikonlinnan syöpäsairaalan portille ja takaisin. Kesken hoitojen.

Vaikeinta ei ole se että ei pääse tai ei pysty juoksemaan. Ei siis henkisesti. Vaan fyysisesti. Olen tottunut juoksemaan päivästä päivään. Kun ultrajuoksija joutuu pysähtymään kesken kaiken mikään ei kehossa toimi. Tulee kaikenlaisia kipuja ja muuta ummetusta. Toisin sanoen vierotusoireita.

Tästä on sitten aikanaan hyvä jatkaa. Eteenpäin. Taas. Aina vaan ?

KUVAT SUURENEVAT NIITÄ KLIKATTAESSA.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE !

ITSEPESUSSA

Tässä taannoin oli töissä tilanne päällä. Työauto oli ruskea eikä ikkunoista tahtonut läpi nähdä. Tämä ei kuulosta erikoiselta mutta kun aikanaan olen valkoisen auton kaupasta ostanut ja kuljettaja oli tulossa töitä jatkamaan niin ei kun pesuun.
Harjakoneella ei leipäkoneen pintaa pilata ja harjattomassakin koneessa harvoin. Eli sitten painepesuun ja käsin. Ajoin Hervannan Shellille ja koppasin luottokortin kännyyn ja painelin kassalle. Jonoon tietysti.
Edessäni oli kolme ihmistä. Kukin vuorollaan muisteli visa elektroninsa tunnuslukua heidän ostaessaan tämänpäivän autohuoltoaseman pääartikkeleita eli kaljaa, tupakkaa ja paniineita.
Vuoroni tultua esitin kainon toiveen tutulle kassalle että jos saisi muutaman pesupoletin jos vaikka saisi taksia puhtaaksi. Samalla murjoin vitsiä Netsin eli vanhan Luottokunnan hitaista ja tukkoisista yhteyksistä suhteessa maksajan muistamiin rahoihin joita ei sitten tilillä ollutkaan jostain kumman syystä.
Itse maksoin Shellin kansainvälisellä luottokortilla. Se vedetään viivakoodinlukijasta läpi ääntä nopeammin. Sitten ostoksesta riippuen kysellään auton rekisteriä tai henkkareita tai jotain muuta turvallisuuden vuoksi ja lopuksi annetaan käsialanäyte eli aikaa tähänkin kuluu.
Poletit taskussa otin pitkällä askeleella aikaa kiinni ulos sännätessäni ja ajoin sitten lintan pesukatokseen. Lintta on siis ammattislanginimitys jo maailmaa nähneelle taksiautolle. Heitin kumimatot maahan ja tungin poletit koneeseen ja aloin pestä, ensin matot ja sitten autoa. Ensin isommat kurat pois ja sitten takaluukusta oma harja ja pesuvahaa. Ankaraa harjaamista. Omin käsin onneen.
Kesken ähellyksen paikalle karautti arviolta hieman yli 45 kiloeuron maasturi josta vipusi ulos vahvasti venäläisittäin suomea murtava suttura. Suttura on siis nimitys naishenkilöstä. Vähän niinkuin Hulda Huoleton mutta ei varsinaisesti mikään tyrkky, vaikka tässä tapauksessa nahkasaapasta riittikin lähes vyötärölle.

-Miten tämä toimii ?
Kielenpäällä oli kysymys että niin mikä näistä mutta sain oltua sanomatta.

Vaari opetti että ryssä on aina ryssä mutta nyt ollaan jo toisessa ajassa eli ihmisiksi. Selitin kärsivällisesti että sinä menet kassalle ja lyöt ruplat tiskiin ja ostat poletteja. Tulet sitten tänne ja laitat poletit tuosta tuohon ja otat tuon painepesurin ja painat nappia. Sitten rain is falling. Ponimai ?
Mitään kiitosta en opastuksesta saanut. Mirkku pyörähti kahdentoista tuuman koroillaan ja poistui kassan suuntaan. Jatkoin pesua miettien konsensusta ja muita ulkopoliittisia linjauksia sekä käytöstapoja noin yleensäkin. Maksamani pesuaika nimittäin kulkee kokoajan pesen tai en.
Homma tuli tehtyä ja ajoin auton parkkiin. Otin takaluukusta kassin ja suunnistin sisään lastenhoitohuoneen ovelle tarkoituksena vaihtaa työvaatteet hieman parempiin koska olin menossa ystäväni Rainen kanssa syömään suoraan töistä.
Ovi oli lukittu ja kyltti kertoi että se avataan kassalta. Miesten vessassa kun ei voi vaihtaa vaatteita koska siellä lattia on aina märkä. Tämä taas johtuu siitä että useimmat miehet luulevat sen olevan pidempi kuin se tosiasiassa onkaan. Se on siis Se. Ei siis SE. Eli kassalle takaisin.
Jälleen jonossa. Nyt viidentenä. Ja taas visa elektroneja ja muita muisteltavia siruja. Edessäni nuorisoa vailla paniinia. Vuoroni tullessa olo oli riittävästi jonotettu. Sanoin mielestäni melko hiljaa kassalle että mitäs jos avaisit tuon lastenhoitohuoneen oven että pääsisi näistä rattirunkkarin vaatteista eroon.
Toistuneen jonotuksen takia saatoin kuitenkin käyttää hieman liian suurta äänenpainoa koska edessäni jonossa ollut pissiksien joukko alkoi tirskahdella. Pahaksi onneksi yksi heistä oli jo puraissut kuivaa paninia ja veti ilmeisesti sämpylää väärään kurkkuun. Alkoi kakistella ja yskiä. Ja muut tirskuivat virnuillen ympärillä.
Jätin ensiavut muiden huoleksi ja painelin vaatteiden vaihtoon kassan koittaessa pitää pokkaansa. Pesin naaman ja kädet, vaihdoin ripeästi vaatteet ja lopuksi pyyhkisin kenkäni puhtaaksi paperilla. Pakkasin virka-asun kassiin, löin talvilakin päähäni ja suunnistin ulospäin.
Ohittaessani kassan kohotin lakkia suurieleisesti ja toivotin hyvää viikonloppua. Kassa myhäili tyytyväisenä. Tiskuminen jatkui nuorison taholta ja pahaksi onneksi viereisessä pöydässä istui tuttu työkaveri virkavaatteet päällä naama punaisena. Pissisten pöydästä kun luotiin sinne merkittäviä katseita.
Heitin kassin takaluukkuun ja käynnistin puhtaan auton. Ajaessani ulos näin peilistä että Svetlana seisoi typertyneen näköisenä crosoverinsa vieressä ja pyyhki märkää naamaansa paperinenäliinalla. Rapatessa siis roiskuu tälläkin puolella rajaa.
Ajellessani kohti kuljettajanvaihtoa tuli mieleeni että vähän on maailmassa niin pyhää ettei siitä voi pilkkaa tehdä. Itseironia on eräänlaista itsepesua sekin. Ja linttaan tässä menee - näillä kilometreillä itsekukin.

VIIKON 51. HARJOITTELUNI

Ma- lepo, sairastelun loppusuoraa
Ti- ap. 11,5 km tiellä äärimmäisen kevyesti - 1.23
      illalla 5,5 km ravistelua - 0.36
Ke- päivällä 18 km tiellä - 1.58
       illalla 6 km nastoilla - 0.40
To- 15 km - 1.39
Pe- 14 km - 1.41, lenkistä 3 km yhtämittaista kävelyä (30 min.)
La- päivällä lapiointia Kirsin kanssa, täytimme kotitiemme kuoppia 258 kpl
        yht. 6 kuutiota mursketta
       illalla poluilla otsavalolla 17 km raskaassa maastossa - 2.01
Su- päivällä metsätyöt / tien oksaraivaus 5 tuntia
       illalla 17 km tiellä - 2.05, aivan poikki; täydellinen periksiantamattomuus

yhteensä 104 km - 11 tuntia ja 53 minuuttia

Alunperin olin suunnitellut Joulukuulle noin 450 juostua kilometriä. Vaikka 400 kilometrin pitäisi olla minulle perusharjoittelua määrän suhteen se ei silti kärsi paljon menetettyjä päiviä.
Juoksua on nyt takana tässä kuussa 214 km eli joudun varsin tiukalle jo 400 kilometrin puhkomisessa. Hiihto alkukuussa korvaa jonkinverran mutta viimeviikon sairastelu ja sen pitkäaikaisvaikutukset syövät kilometrejä.
Suoraan sanottuna tällaiset kuumeettomat virukset ovat paskamaisia. Koskaan ei voi olla varma kuinka kauan ne jylläävät taustalla kun muutenkin väsyttää näin pimeimpänä aikana vuodesta. Puhumattakaan harjoittelun aikaansaamasta väsymyksestä.
Näistä viruksista syytän työn sankareita. Näitä korvaamattomia casuaaleja jotka viikkokaupalla nappailevat buranaa ja köhivät menenmään töissä ja toreilla aivan kuin he eivät voisi lainkaan jäädä vuodelepoon kotiin. Leikit päättyvät yleensä antibioottikuuriin tai loppuunpalamiseen.
Toisaalta mikä minä olen sanomaan. Suhtaudun harjoitteluun yhtä intohimoisesti kuin he töissä ja rahalla pätemiseensä. On aivan selvää että olen harjoitellut liikaa menneellä viikolla sairastelun jälkeen. Menetettyä aikaa ei voi korvata.
Viikonlopun muut puuhastelut nostivat rasitustasot todella ylös. Lapioimme murskeen ensin mönkijän dumpperikärryyn ja sitten monttuihin. Kuopat laskin piruuttani lenkiltä palatessani. Sitten pakasti kunnolla eli tie jäikin kohtuullisen tasaiseksi. 
Metsätyö tarkoitti myrskyssä hankalasti kaatuneen puun raivausta. Oksaraivaus taas tien varrella korkealla olevien oksien katkomista jatkovarren päässä olevilla saksilla. Nyt oksat eivät osu isompiinkaan autoihin, siis vaikkapa matkailu- tai kuorma-autoihin.

Aikani kiukuteltuani olen taas saanut mieleni kuriin. Takana on tänä vuonna jo 5044 juostua kilometriä. Enemmän kuin koskaan olen vuodessa kasaan saanut. Mustavalkoisuus ja kusipäisyys väistyy matkojen pidetessä. Pitkillä matkoilla on aikaa miettiä miten sisin saadaan yhtenemään ulkoisen kanssa. Mitä kerrottavaa elämällä on matkan varrelta.

Edelliseen blogipostaukseeni sain kolme kommenttia. Esitettyihin kysymyksiin vastaukset voi siis lukea suoraan sieltä klikkaamalla kommentit.
Olen sanomattoman kiitollinen jos voin omilla ajatuksillani ja tekemisilläni motivoida tai kannustaa lukijoitani omiin valintoihinsa.

            TOIVOTAN KAIKILLE RAUHALLISTA JA ELÄMÄNMYÖNTEISTÄ JOULUA !

Tänä vuonna emme Kirsin kanssa ostaneet lahjoja lainkaan. Kirsi sensijaan osti joulukukan lähetettäväksi meille täysin tuntemattomalle yksinäiselle vanhukselle Ylöjärvellä ja minä lahjoitin hieman rahaa Suomen Vammaisurheiluliiton kautta Suomen Pyörätuolirugbymaajoukkueelle kiitokseksi Janoisen Karhun isännän elämänmyönteisyydestä juostessani Suomen halki.

Jos Sinulla ei ole kohdetta joululahjan saajalle niin tässä on yksi.

Meillä on ollut jo vuosikausia tapa että hautausmaalle kynttilöitä viedessämme otamme yhden ylimääräisen mukaan ja sytytämme sen jollekin pimeälle ja lumen peittämälle haudalle.
Ehkäpä näin saamme yhden tähden loistamaan hieman kirkkaammin jossakin korkealla.

HYMYILEVÄN ASKELEEN VOIMALLA

Ultrajuoksu perustuu yksinkertaisesti kuvattuna kykyyn tuottaa eteenpäinvievää juoksuaskelta loputtomasti. Tuo kyky tuottaa askelta on sekä fyysinen että psyykkinen.
Askeleen suuntautumisessa eteenpäin nilkalla ja varvastyönnöllä on ratkaiseva merkitys. Yliopistotasolla on tutkittu että juurikin nilkan liikkuvuuden väheneminen iän myötä vaikeuttaa tai hidastaa liikkumista. Yksinkertaisesti kuvaten voima siis ei siirry eteenpäin vaan jäädään polkemaan paikalleen.
Paikallaan polkeminen on sekä ultrajuoksussa että elämässä varsin turruttavaa. Useimmat ihmiset haluaisivat kehittyä jotenkin elämässään, jopa valaistua. Keinoja etsitään äärimmäisyyksien kautta.
Ultrajuoksustakin luullaan että se sinällään on tie valaistumiseen. Tiettyyn pisteeseen vietynä näin onkin mutta ennenkuin tuohon pisteeseen pääsee on ymmärrettävä kaksi asiaa :

-Valaistumiseen ei liity mystiikkaa. Valaistuminen on hyvää oloa, joka hohkaa ihmisestä ulospäin. Valoa siis.

-Pitää elää yhdessä, katsoa silmiin ja toivottaa kaikille hyvää huomenta joka ikisenä Jumalan päivänä. Siinä se armo ja rakkaus elää. Näin syntyy uusi alku jokaisena päivänä.

Ultrajuoksija saa harjoitellessaan ympäristöstään paljon ärsykkeitä ja informaatiota. Suurin osa vastaanotetusta informaatiosta on tahdosta riippumatonta. Yliopistotason tutkimus osoittaa kiistatta että positiivisessa ympäristössä tehdyssä harjoittelussa uupuu myöhemmin.
Tutkimuksessa kahdelle eri verrokkiryhmälle näytettiin suorituksen aikana kuvia. Kuvat hymyilevistä ihmisistä ja positiivisista asioista auttoivat jaksamaan pidemmälle.
Keskivertosuomalaisessa "syödään ruisleipää ja läpi harmaan kivenkin, perkele" -urheiluilmapiirissä tällainen lähestymistapa tyrmätään varsin usein. Tai sitten se tylytetään toteamalla että vain hyvällä mielikuvituksella voi luoda positiivista tunnelmaa. Tämä on täysin väärä olettamus.
Juostessaan märkää ja pimeää tietä pitkin vihmovassa viimassa uupumuksen rajamailla mielikuvitukselle ei ole mitään sijaa. Kyse on pelkästään rehellisestä kyvystä löytää värejä ympäröivästä maailmasta. Kyvystä etsiä se pienikin kauneus harjoitusreittinsä varrelta ja muuntaa se eteenpäinvieväksi voimaksi. Kuvittelemalla matka ei edisty. Ei senttiäkään.

Jos tarkastellaan maailman huippu-ultraajien askelta ei todellakaan voida vetää mitään yhteistä linjaa tai tyyliä. Ainoa yhteinen piirre on että askeleessa on takana käsittämätöntä voimaa. Tuo voima on hankittu harjoittelemalla. Juoksemalla loputtomasti. Toistamalla samaa yksinkertaista riittiä päivästä toiseen uupumuksen rajamailla.
Taustalla on halu kehittyä. Halu menestyä. Halu kokeilla rajojaan. Halu mennä loppuun asti. Halu etsiä voimavaroja yli tavanomaisen.
Siellä se siis on. Hymyilevän askeleen eteenpäinvievä voima.

VIIKON 50. MURHEELLISUUS

Ma- 10 km tiellä kotona - 1.00. Väsynyt ajomatkan jälkeen.
Ti- Lepo; väsynyt ja voimaton olo. Lihassärkyjä.
Ke- 24,5 km tiellä ja osin Pirkan Uralla - 2.37.
To- 20 km tietä ja Julkujärven ulkoilureittiä - 2.04. Väsynyt ja huonosti palautunut.
Pe- 12,5 km ennen töitä väkisin - 1.18. Epänormaali olotila. Tästä ei hyvä seuraa.
La- Lepo/Sairas. Kuumeeton virustauti, lisääntynyt levon ja nesteen tarve.
      Voimaton olo.
Su- Lepo
yhteensä 67 km - 6 tuntia ja 59 min.

En ole liiemmin kirjoittanut varsinaisista harjoitussuunnitelmistani kohti Unkarin 6-päivän juoksua keväällä 2015.
Olen henkisesti valmistautunut vaikeaan ja epätasaiseen harjoituskauteen. Tämähän on selviö 1000 mailin urakan jälkeen. Taantumisen todellinen syvyys on epäselvää tässä vaiheessa kun on vasta aloiteltu päivittäistä juoksemista.
Olen varsin monta vuotta ollut pitämättä taukoa harjoittelusta ennen tämän vuoden heinäkuun ja syyskuun välistä aikaa. Tuolloin kuukausikilometrit olivat siis 200 km - 233 km - 282 km. Ja lokakuukin vain 317 km.
Tuosta "vain" sanasta voitte tulkita ajatuksiani. Katson nykyisin että 400 km kuukaudessa on ihan perusharjoittelua minulle. Varsinaisen oikean harjoitusmäärän pitäisi asettua 500 km - 600 km tietämiin.
Avainsana kuitenkin on jatkuvuus. On helppo vetää yksittäinen iso 200 km viikko ja toipua siitä sitten kolme viikkoa. Se ei mielestäni ole ultraharjoittelua.
Toinen avainsana on aika. Pelkkä kilometrimäärä ei kerro mitään vaan harjoitukseen käytetty aika. Tavoitteeni on juosta päiväkausia lähes yhtä mittaa. On siis oltava ajallisestikin kauan liikkeellä myös harjoituksissa.
Kolmas perusprinsiippi on pysyä terveenä kokonaisvaltaisesti. Tulevien vuosien haaveeni ovat niin isoja jo pelkästään kilometrimääriltään (3100 mailia, 10 päivän juoksu, Maailman ympärijuoksu jos löytyy sponsoreita ja lopulta juoksu kuuhun tai marsiin, plutoakaan poissulkematta jne.), että ei ole järkevääkään aina vaan juosta rämpyttää vailla ajatusta.
Viikon 50. suunniteltu 120 plus kilometriä jäi siis toteutumatta. Tämä pienimuotoinen sairastelu aiheuttaa motivaation hyvää patoutumista. Tulen keväällä Unkarissa olemaan vaikea ihminen itselleni kun puhutaan taukojen pitämisestä kesken juoksun.
Säälimättömyys itseä kohtaan kasvaa ja myös vaatimukset sen myötä.
Nyt siis sairastan hymyillen ja tervehtymisen jälkeen menetetyt kilometrit kerätään hinnalla millä hyvänsä.
Älkää te tehkö niin.
Älkää koskaan juosko itsenne kanssa näin pitkälle kuin minä olen tehnyt.
Täältä ei ole paluuta - onneksi !


Linkkejä perehtymiseen :

Halki Suomen

Biomekaniikkaa

Henkilökuva ; Pekka Aalto 

The Sport In Mind 

Sri Chinmoy 

DIAGONAALIA SOMMITTELUA

Tieteellisesti on todistettu, että jos ihmisyksilö syystä tai toisesta joutuu joko perittyjen tai opittujen ominaisuuksiensa vastaiseen ympäristöön, hän stressaantuu. Alkaa käyttäytyä omituisesti tai epäsovinnaisesti. Voi masentua ja muutoinkin taantua.
Vanhempana teuraana kuulun siihen ikäluokkaan, joka pulkkamäessä pyyhki räkää pääosin oikeaan tumppuun ja söi luntakin siinä ohessa kun telmi päivän ulkona talvessa. Siis oikeassa talvessa johon kuuluu pakkanen, lumi ja edellisessä blogikirjoituksessani mainitsemani valkoinen valo.
Talveen kuuluu myös hiihto. Hiihdolla tässä yhteydessä tarkoitetaan siis perinteistä hiihtoa, diagonaalia siis. Haarakäynnin merkitys yksilön mielenterveyteen on kiistatta todistettu. Ei siis luistelua tässä yhteydessä. Suksilla kun hiihretähän kunnon riakonaalia ja ristuksen toressa vaan luistimilla luistellahan, notta perskeles ymmärrättehän, tämon tosi.
Muistattehan vielä sen suksen suhisevan äänen kun pakkanen natisee lumisessa metsässä ympärillänne ? Hetken kun luonto on peittynyt kauniin valkoiseen lumeen lepäämään. Odottamaan uutta kevättä ja kesää.
Ja te hiihdätte siellä valkoisessa äänettömyydessä vailla kiirettä tai muuta urheilun, jopa harjoittelun, asettamaa velvoitetta.
Ette muista vai ? Eikä ole ihmekään. Varsinkin eteläsuomalaisesta perspektiivistä katsoen talvi on muuttunut ruskeaksi kuraksi. Sateiseksi pimeydeksi. Nollan juuri ja juuri kahtapuolta sahaavaksi lämmöksi ja alati vaihteleviksi tuuliksi.
Kulunut kolmenkymmen vuoden kausi on lämpimin viimeisten 1400 vuoden ajalta laskettuna. Ilmakehässä on 800 000 vuoteen eniten hiilidioksidia. Niin kai sitten. Mielenkiintoista on myös kuka mittasi lämpötilan 1400 vuotta sitten ? Tai kuka mittasi ne kaasut 800 000 vuotta sitten ? 
Ja etenkin miten mittaukset tapahtuivat ? Olivatko tuon ajan meterologit edelläkävijöitä. Todennäköisesti olivat, koska olivat nahkahousujensa alla alasti ja lisäksi todennäköisesti paljain jaloin. Eli siinäkään suhteesssa emme ole juurikaan muuttuneet vaikka yhteiskunnan sanotaan kehittyneen noista ajoista.
Ei siis olekaan ollut uutinen jos joku ennusti säätä nahkahousuissa tai luki uutisia sukkasillaan. Sensijaan uutiset ilmaston jatkuvasta lämpenemisestä ovat hälyttäviä. Joudumme kohta olemaan koko porukka melkein alasti eli on syytä treenata nyt viimeistään itsensä rantakuntoon.
Kunnioitan muuten perinteitä. Itsenäisyyspäivänä Iso-Syötteellä matkailuautomme juhlapöydällä oli norjalaista hernekeittoa, italialaista kuohuviiniä ja ranskalaista konjakkia. Ruisleipä oli suomesta. Ja tietenkin diagonaali ennen ateriaa. Siis se hiihto. Oikealla lumella. Kynttiläkuusien keskellä. Oikeassa talvessa.
Saapuessani kahden viikon pohjoisen kierrokselta kotiin oli viittä vailla että en kääntynyt takaisin. Lohduton, vesisateinen harmaa eteläsuomi. Pihassani jouluvalot anoivat armoa lehdettömässä koivussa. Järvi lainehti jäättömänä ja tie hyllyy askelten alla kuraa.
Juostessani otsavalolla maanantaina illalla matkustuksen jälkeen palauttavaa lenkkiä ajattelin että luonnonsuojelu on pelkästään subjektiivinen valinta. Kyse on pelkästä itsekkyydestä sillä ahneuden läpitunkemaa maailmaa ei muuteta mielenosoituksin vaan pelkästään omilla valinnoilla.
Menkääpä sanomaan kiinalaiselle perheenäidille että so, so. Eipäs laiteta hiiltä padan alle. Kun lapsilauma odottaa riisiannostaan. Tai kun puolalainen perheenisä kaivaa hiiltä kaivoksesta vaunuun että so, so. Laitetaanpa tuulimyllyä tilalle.
Omakin hiilijalanjälkeni on iso. Pohjoisen reissulla tuli poltettua litratolkulla dieseliä ja nestekaasua matkan etenemiseen sekä matkailuauton lämmittämiseen. Nuotiokin tuli tehtyä. Ja saunottua sähkösaunassa, ties vaikka ydinsähköllä. Ja mitä vielä. Englannista lennätetyillä lenkkikengilläkin tuli juostua useita kilometrejä !
Ei pelastu maailma siis minunkaan touhuillani. Valitan, kaikki te jotka olette elossa seuraavat 800 000 vuotta. Oops. Tulipas sotkettua taas. Mutta kun sitä lunta täytyi mennä etsimään. Kun siihen lumeen on tottunut. Ja etenkin siihen valoon. Vielä kun tuli perittyä taipumus liikkua hiihtäenkin välillä. Vaikka ihan palauttavassa mielessä hissukseen.
Oman mielen kunnossapito on myös subjektiivinen valinta. Ympäristö ja tapaamani ihmiset olivat jälleen matkani tärkeimmät kriteerit. Sommittelussa diagonaalisuudella on taipumus dramaattisuuteen, vilkkauteen ja toimintaan. Siinä se on se elämän maku.

Kuvia viikon mitalta, niitä on ehkä liikaa mutta ne isonevat riviin katsottavaksi klikkaamalla niitä.

KEVYEN VIIKON 49. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km Nellimissä verryttelyä, väsynyt - 55 min.
Ti - Aamulla Nellimissä hiihtoa 10 km - 1.13. Satoi uutta kosteaa lunta kevyesti.
       Illalla kaameassa lumipyryssä Sodankylässä 12 km - 1.24.
Ke- Markon kanssa Keminmaalla illalla 8 km - 52 min. Jäinen tie.
To- Markon kanssa aamupäivällä 8 km - 51 min. Hiekoitettu jäinen tie.
Pe- Aamulla hiihtoa tunti Kirsin kanssa Iso-Syötteellä.
       Illalla kävelyä tunti.
       Lepo siis juoksun osalta.
La- Aamulla hiihtoa yksin terävämmin 11 km - 1.05.
       Illalla juoksua kiihdyttäen 7 km - 39 min.
Su- Retkihiihtoa repulla 10 km Kirsin kanssa pääosin itse latuja tehden. 
       Tuuli ja lumisade, raskas keli.
       Lepo siis juoksun osalta.
yhteensä juoksua 43 km, muuta ei lasketa

Olen viimeksi pitänyt lepopäivän ilman mitään liikuntaa marraskuun 8. 
Juoksuakin tuli yhtämittaa 24 päivää ennen 5.12. hiihto/kävely päivää. 
Kolme kovaa ? viikkoa (101 km - 114 km - 118 km) rytmitys ei ole mieleeni. Pidän enemmän 2 kovaa ja 1 kevyt mallista.
Mutta piruako näitä hifistelemään...

VALKOINEN VALO

Nellim on jäänyt taakse. Reilun 140 asukkaan kylä sijaitsee vähän yli maratonin päässä Ivalosta koilliseen.
Juoksen tasaisesti Siikajärventietä pitkin. Venäjän raja on jossain vasemmalla alle kymmenen kilometrin päässä. Pakkasta on 13 astetta ja lumi narskuu jalkojen rytmin alla.
Lukuunottamatta etäältä vasemmalta kuuluvaa porokoiran vaimeaa haukkua on täysin hiljaista.
Yhtäkkiä ojasta pelmahtaa seitsemän lumivalkoista riekkoa kiepistä lentoon. Ehtiessäni paikalle näen jäljistä että yöllä kettukin on ollut liikkeellä. Hetken kuluttua tiellä on jäätynyttä verta. Syö tai tule syödyksi. Rajaseudun laki. Karhut nukkuvat nyt, susi ja ahma valvovat.
Äkkiäkatsoen ultrajuoksijan luulisi hakeutuvan jonnekin etelän lämpöön shortseissa. Sensijaan nyt päällä on jo merinovillaa. Hengitys höyryää. Loputon suora ylä- ja alamäkineen. Miksi sitten tänne ?
Isä asuu Nellimissä omakotitalossa kylällä. Jos jatkaisin tästä aina Paavalintupavaaralle asti saapuisin kohta Talvitupalompololle, jossa isän eräkämppä sijaitsee. Ainoa mutta on lumi. Tietä ei ole aurattu kämpälle asti.
Apinavaaralla yleinen tie päättyy. Jos olisitte mukanani loppuisivat teiltä tässä kohtaa kysymykset. Täällä loppuu kaikki kaikilta. On täysin hiljaista. Ympärilläni on vain valkoinen valo. Valo, joka valokuvissa näyttää siniseltä on kuitenkin luonnossa vielä valkoinen.
Kaamos täällä alkaa vasta ensiviikolla. Silloin valo muuttuu lunnossakin siniseksi. Aurinko taistelee vielä. Jossain metsänrajassa loimottaa hennosti. Purppuranvärinen kesyttömyys.

Käännyn takaisin. Nellim on kolmen kultturin kylä. Vanhan Jäämerentien päässä kolttien, saamelaisten ja suomalaisten risteysasema. Vanhat elämisenmerkit näkyvät vieläkin. Tuossakin järvenrannassa joku muinoin niitteli suoheinää rehuksi eläimille. Aikana ennen moottorikelkkoja nosteli heinät kuivumaan noille lahonneille aidoille tai talveksi hirsien suojaan pieneen ladontapaiseen aumaan.

Olen tullut siis isää tervehtimään. Tullessani kävimme syömässä Ivalossa. Lähtiessämme vanha kolttamummo kysäisi isältä menetkö jo Nellimoon ? Isä otti yli kahdeksankymppisen kyytiin ja vei hänet kaupan kautta kotiin. 
Minä ajelin matkailuautolla edellä hissukseen. Jos ette ole koskaan ajaneet vanhaa jäämerentietä niin käykääpä kokeilemassa. Ymmärrätte hissuttelun sitten. Navigaattori väittää ajoajaksi kaksi tuntia neljäänkymmeneen kahteen kilometriin. No ei se ihan niin kauan kestä. Ja mitkä maisemat !
Jos tuo kolttamummo laittaisi sukset jalkaan voisi monella etelän vetelällä olla vaikeuksia pysyä perässä. Tämä nainen puhuu muuten kolmea kieltä. Saksan hän oppi pestessään upseerien selkiä silloin ennen suurta valkeaa ja vetäytymistä.
Kertoi olleensa nuorena ja nättinä kyllin älykäs välttämään monen kanssasisarensa kohtalon. Upotuksen mereen paluumatkalla Saksaan laivasta tai tylyn paluun äpärälapsi kainalossa takaisin kotimaahan raunioituneesta Saksasta.
Kylä, kuten pohjoinen muutenkin on täynnä tarinoita. Mietin juostessani että kaikki eivät täälläkään ole selvinneet. Hiljainen erämää ympärillä vaatii luonnetta. Ei siis terapiaa vaan sinnikkyytä koittaa omin voimin. 
Oltiin kaukana työssäuupumisesta ja perheen jaksamisesta kun kolmenkymmenen asteen pakkasessa kannnettiin pyykkivettä sisään avannosta ja hakattiin puut käsin.
Vaihdan puolivälissä lenkkiä kuivan paidan ja pipon. Juon urheilujuomaa ja nautin yhden geelin. Mikäs tässä, vapaassa maassa nulkatessa.
Matka jatkuu kylän läpi, josta käännyn oikealle. Tie vie rajalle Virtaniemen raja-asemalle.
Paksuniemen koira haukkuu minut ohimennessäni perusteellisesti. Toisin kuten älykääpiöt etelän serkkunsa se pysyy pihassa eikä tule tielle. Mutta pihaan tullessa puree varmasti jos on syytä. Syythän täällä vaihtelevat kulkijan mukaan.
Pakkanenkin vaihtelee jatkuvasti. Isä ajaa autolla viereen. Pysähtyy rajavyöhykkeen rajalle ja ohjaa minut Paatsjokea kohti. Matkalla ohitimme entistetyn uittorännin tien risteyksen. Ränni kuten kylän ortodoksikirkkokin on kokemisen arvoinen nähtävyys.
Entinen koulu on remontoitu hotelliksi. Japanilaiset, ranskalaiset ja englantilaiset täyttävät sen näin talvisin. 
Japanilaiset parit menevät täällä revontulten alla naimisiin. Sulhanen istuu hääpuku päällä ja katselee kun alaston morsian tanssii tulien ympärillä loitsuten. Eksotiikka myy hyvin. Loppu onkin sitten myötä- tai vastamäkeä.

Käännän Paatsjoen sillalla ympäri. Yllä ensimmäinen kuva on Suomen puolelle ja alin Venäjän. Rajavyöhykkeelle ei ole kenelläkään ilman lupaa mitään asiaa. Maasto on täynnä liiketunnistimia ja kameroita. Jos menee tarpeeksi pitkälle voi saada kyydin Siperiaan.
Isä kääntää auton ympäri ja lähtee kylätaloon kuntosalille. Jään yksin. Olen juossut jo yli 23 kilometriä. Takki alkaa jäätyä mutta kylmä ei ole vieläkään. Olen matkalla juossut osan kilometreistä alle 5.45 minuutin kilometrivauhtia testatakseni itseäni ja matka alkaa nyt painamaan sopivasti.
Jatkan matkaa hiljaisessa rauhassa. Lyhyt päivä alkaa tummua illaksi. Käväisen lopuksi kylätalolla jossa minulle tarjotaan kakkukahvit. Tuhannen mailin juoksuni jälkeen saan useammin tervehtiä vastaantulijoita täällä pohjoisessa ja harjoittelustani ollaan kiinnostuneita.
Ihmiset luulevat että juoksen jatkuvasti valtavan pitkiä lenkkejä. Tarkoitus on kehittyä - ei kulua loppuun. Kukaan ei ole loputon. Sensijaan matka on. Miettikää tätä.
Harjoitus päättyy kolmen ja puolen tunnin ulkoilun jälkeen. 32 kilometriä valkoisessa valossa. Valokuvaus ja muu hortoilu vähennettynä juoksuaikaa jäi kolme tuntia ja viisitoista minuuttia.
Niin miksi täällä ?
Maailmassa on paikkoja joissa Rauha tulee ihmisen sisään itsestään. Kyse on siitä annatko sen tulla. 
Sanotaan että tänne on pitkä matka. Kaikki on täältä kuulemma niin kaukana.
Niin.
Onneksi on. 

VIIKON 48. HARJOITTELU

Ma- kotona poluilla 13 km -1.27.
Ti- aamulla 04.50 12 km - 1.22 Onnin juhla-aamulenkillä Nivalassa.
      illalla Arin kanssa Iisalmessa Luuniemen lenkki 8 km - 1.02.
Ke- aamupäivällä Iisalmi Paloisvuori - Saunaniemi - Sankarinieni - Paloisvuori
        ulkoilureittiä, mäkiä 19 km - 2.15.         
       ilta Rukalla kävelyä 0.30 min.
To- aamupäivällä Ruka-Itäruka ja käynti huipulla 15 km - 1.43.
Pe- aamulla Saariselällä, käynti Kaunispäällä huipulla sumussa 11 km - 1.18.
      ilta 10 km perinteisen hiihtoa Nellimin valaistulla raskaalla ladulla - 1.02.
La- 32 km - 3.29 (3.15) Nellim - Apinavaara - Nellim- Paatsjoki silta - Nellim.
       pakkasta -13 - -17 astetta.
Su- aamupäivällä 3 km kävelyä raskailla huopavuorikumisaappailla kelkkauralla.
       illalla 8 km verryttelyä Nellimin kylän valoissa - 55 min.

yhteensä juoksua 118 km - juoksuun 13 tuntia ja 31 minuuttia, muuta ei lasketa.

MARRASKUUN SUMMAUS

juoksua 416 km - 45 tuntia ja 55 minuuttia

Kuvia viikon varrelta muuten, klikkaa kuvaa niin ne suurenevat :

Rukan alaparkki.

Kaunispäään sumussa.

Onnin aamulenkeillä on hyvät eväät. (vinkki...)

Selfie Kivijärven jäällä moottorikelkassa, minä ja isä.

VIIKKO 47. JA RAJAPINNALLA

VIIKON 47. HARJOITTELU

Ma- 14 km pääosin hiekkatietä - 1.40.
Ti- 15 km osittain poluilla - 1.34.
Ke- 26 km pääosin asvalttia Tampereelta kotiin - 2.50
To- 24 km kaikkea mahdollista alustaa - 2.43.
Pe- 13,5 km hiekkateillä - 1.28.
La- 13,5 km osittain neulaspoluilla - 1.29.
Su- 8 km tiellä - 51 min. Päälle kävelyä Kirsin kanssa pehmeässä umpimetsässä tunti.
yhteensä 114 km - 12 tuntia ja 35 minuuttia juoksua, muuta ei lasketa.

Pikkunättiä perusasiaa joka höystettiin 46 tunnin työviikolla. Työhöni aktiivisen ajamisen lisäksi kuuluu siis konttoritöitä ja auton huoltoon liittyviä voimisteluja.
Korkea leipätyönmäärä ei siis ole este harjoittelulle mutta  harjoittelun rytmityksen kanssa on oltava tarkkana. Viikossani näkyy eittämättä perjantain ilta- ja lauantain yövuoro.
Osallistuminen aikuisten lastentarhaan verottaa voimia. Pikkujoulukausi on siis alkanut. Vertaistukea näinä aikoina jakaa taksinkuljettajien alajärjestö Oksennusta Ovikotelossa ry. 
Sensijaan kunnostaan on itse huolehdittava työtaakasta riippumatta.
Joten. Pojaat ja tytöt. Hei ! Kolme pointtia. Ylös, ulos ja lenkille. Ja jos ei muka pysty niin laitetaanko juustokupuautoa tulemaan ?

RAJAPINNALLA

Viikolla yhtenä aamuna kun olin herännyt ja laittanut kahvin valumaan huomasin ulos katsellessani, että lintujen ruokintapaikalla olivat jyvät loppuneet. Painelin samantien ulos raikkaaseen pakkasaamuun kylpytakissa ja aamutossuissa. Hain autotallista kannulla jyviä ja täytin automaatit lintujen lentäessä ympärillä pelottomina ja melkein olkapäälle kiitokseksi istuen.
Palatessani sisälle kahvin ääreen tuli mieleen, että vaikeina aikoina luonto odottaa kärsivällisesti. Linnut alkavat itse etsiä syötävää jos ruokinta ei jatkuisi.
Ihminen sensijaan hakee yleensä apua ulkopuolelta hätäänsä. Apuun vaaditaan tapauksesta riippuen kaikkea viranomaisista Jumalaan. Viimeksimainittua arvostellaan, että Hän ei tee mitään kaikelle näkemälleen kurjuudelle. Ensiksimainitut taas eivät ole koskaan paikalla pelastamassa usein täysin omasta syystään hätään joutunutta ihmistä.
Mielestäni ihmiset itse ovat Jumalalle auttavia käsiä. Tekemällä itse hyvää ympärilleen hyvällä on taipumus kasvaa. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi keinotekoiseen, joten aitoutta on syytä etsiä. Esimerkkinä kaupungilla öiseen aikaan pulloja ja tölkkejä keräävälle eläkeläiselle voi antaa vitosen ja pyytää häntä menemään kylmyydestä välillä kahvitauolle.
Vaikka työhöni ei usein kuulu pissa- ja kakkaleikkejä aikuisten lastentarhassa, niin silti kuulani ilman kahvaa hartioideni välissä ja miksei istumisesta rasittunut hanurinikin kaipaavat joskus rauhaa ja tuuletusta luonnossa.
Ultrajuoksijana liikun avoimena rajapinnalla itseni ja ympärillä vaihtuvan luonnon kanssa. Suinkaan aina kaikki lenkeillä näkemäni ei ole kaunista katseltavaa. Allaoleva kuvasarja on suomenselkään kuuluvalta Sasin harjulta. Harju on jäljelle jäänyt osa muodostelmaa johon Pyynikin- ja Epilänkin harjut kuuluvat.
Suurin osa kohisevista poluistani on tuhottu vain ruskean soran tähden. Tai ehkäpä ahneuden ? Lisäksi on selvää että metsäkonekuljettajaa on käskytetty sijoittamaan hakkuutähteet polkujen päälle liikkumisen vaikeuttamiseksi.
Kaikkivoipaisuuden illuusiossaan ihmiseltä tuntuu unohtuvan, että rajapinta luonnon ja meidän välissä on häilyvä. Lähdettyämme tänne jää paljon sellaista mikä täällä oli jo ennen meitä.

Kuvat suurenevat jonoon katsottaviksi kun klikkaat niitä. Katkoviivan jälkeen kolme viimeistä kuvaa on tarkoitettu saamaan teidät paremmalle tuulelle. Marraskuun hiljainen ja pysähtynyt luonto reittini varrella. Siellä jossakin on rauha ja tasapaino. Ja rajapinta.

 ------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

ONKO SINULTA KOSKAAN KYSYTTY JA MUUTA ...

 ONKO SINULTA KOSKAAN KYSYTTY ?

Maailman talous on vaikeuksissa. Loputon valitus siitä että kasvua ei tapahdu kaikuu lähes kaikkialla.
Tuorein esimerkki tästä on Japanin talousmahdin yskähtely. Järjestyksessään toinen kulutusveron korotus tänä vuonna oli pakko jättää tekemättä. Kansa äänesti jaloillaan ja lakkasi kuluttamasta. Seurauksena kuuluisien markkinoiden välitön sakkaus.
Mantra kuluttamisesta kuulostaa hieman oudolta minun korvissani. Kuulun siihen kasvavaan ihmisryhmään joka haluaa kehittyä ihmisenä ja kokea. Mutta ei ostamisen tai kuluttamisen itsensä kautta. Vaan omien aistien tehostumisen kautta kokien ja elämän arvoa ymmärtäen.
Olen saanut joskus palautetta että vietän aikaani paikoissa joissa ei ole mitään. Esimerkiksi tuntureilla. Tekemättä siellä mitään muuta kuin juoksemista, syömistä, nukkumista ja lukemista - kirjoittamisen ja valokuvauksen ohella. 
Kuulemma en myöskään muutenkaan tee mitään muuta kuin vaan juoksen. Vaan ? Mitenkä olisi jos sanoisin työkavereilleni että ettehän tekään tee muuta kuin vaan istutte takseissanne yötä päivää. Ihan miten vaan.
Vaan en sano. Sensijaan olen kiinnostunut esimerkiksi siitä vanhasta partakaverista joka käski muun muassa täyttää maan. Ja mitä muuta ? Se muu tuntuu unohtuneen täysin. Nimittäin elämä ja sen arvot itsessään.
Nykyisin erilaiset start-up yritykset tuovat markkinoille mitä mielikuvituksellisempia palveluita helpottamaan ihmisen arkea. Hyvä esimerkki näistä on navigaatiopalvelut sisällä rakennuksissa. Vaikkapa messuilla tai isossa tehdaskompleksissa navigoit sujuvasti oikeaan paikkaan älypuhelinsovellutuksen avulla. Jopa voisit isossa marketissa löytää tarvitsemasi tavarat nopeammin ja sujuvammin. Kuulostaa hyvältä eikö totta ?
Yleensä näitä palveluita markkinoidaan arkea helpottavina ja aikaa säästävinä. Minä sensijaan olen kiinnostunut siitä kykenevätkö ihmiset sitten käyttämään lisääntyvän aikansa jotenkin paremmin. Ja mikä on paremmin tai miksi aina nopeammin.
Tosiasiassa useimmat ihmiset joutuvat paniikkiin jos jää ylimääräistä ja etenkin rauhallista aikaa vailla vaateita. Koko ajan pitäisi tapahtua jotakin. Sanalla sanoen ihmisten mielessä pitäisi olla nousuhumalan euforia koko ajan.
Jatkuvan kasvun nimissä tyrkytetään ihmisille varsin kulutus- ja ostokeskeistä elämäntapaa. Valitettavasti hyvää oloa ei voi ostaa puhumattakaan mielen tasapainosta. Juuri siksi minä hakeudun säännöllisesti täydelliseen yksinäisyyteen. Usein juosten ja mielellään muutenkin ulkona luonnossa liikkuen. Usein karuunkin, jopa tyhjään maisemaan yksin askelten kanssa.
Yhtäkaikki myös siellä marketissa haluaisin kysyä neuvoa elävältä ihmiseltä, jota myyjäksi kutsutaan vielä toistaiseksi. Koneilla korvataan liiaksi keskitason töitä ja syntyy polarisaatio. Tällä tarkoitetaan että on sekä huonosti- että hyvinpalkattua väkeä mutta keskitasoa ei ole lainkaan.
Alussa mainitsemani Japanin talous on maailman velkaisin. Tapahtumat siellä ovat hento signaali maailman muuttumisesta. Yhä useampi minun laillani luopuu ja jättää ostamatta. Ryhtyy kehittämään itseään toisella tavalla. Tavalla jota ei voi ostaa. Tavalla joka täytyy tehdä itse itsestään uusia tasoja löytäen.
Kun veroprosentti ylittää 50 niin tyhmempikin alkaa miettimään. Mitä kuuluisan kasvun nimissä voi vaatia ? Entäpä hyvinvointiyhteiskunnan ? Yrittäjänä olen aikapäiviä sitten ymmärtänyt prosenttilaskennan salaisuudet. Toisin sanoen työllistämällä yhden ihmisen itseni lisäksi olen jo vuosia ostanut itselleni vapaa-aikaa. Tämä on vaatinut tinkimistä omista tuloista varsin rajusti. Mutta se on kannattanut.
Talouden mahtia vastaan on turha taistella paitsi tekemällä omia valintoja. Juuri tässä kohtaa usein käyttämäni luopuminen-termi saa konkreettista merkitystä. On kyettävä tekemään valintoja joista seuraa itselle aikaa pohtia uusia valintoja. Mitä pidemmälle tähän prosessiin pääsee sitä hullunkurisemmalta keskivertoihmisten touhut alkavat näyttää.
Tuskin sinultakaan on koskaan kysytty miten haluaisit elämäsi elää. Ja etenkin mitä varten.

LOPUKSI PARI ALKUVIIKON PASKAJUTTUA

1. Käyn sattuneesta syystä tiistaisin syömässä Tampereen Kalevan ABC-asemalla kello 13.00 - 13.45 ollessani töissä. Kesästä saakka seuranani siellä ihmisten lisäksi ovat olleet kärpäset. 
Nyt marraskuun nollakelissä sain tarpeekseni ja avauduin henkilökunnalle. Lupasin tarkistaa todennäköisellä tulevan helmikuun pakkasella kärpästilanteen edelleen. Pyysin henkilökuntaa miettimään mistä kärpäset tulevat. Siis kärpänen munii johonkin ja siinä jossakin toukka elää kunnes kuoriutuu kärpäseksi.
Mikähän se jokin siellä on ? Ja missä se on ?
2. Ajaessani asiakkaan kanssa Tampereen Rantatiellä ohitimme kiemurtelevan valkoisen uudenkarhean Volvon. Seurasimme kun mies Volvon ratissa ohjasi autoaan todennäköisesti polvillaan samalla käsien säätäessä tablettia vasten ohjauspyörää kuvaruudun valon heijastuessa miehen hymyileviin kasvoihin.
Voi olla että hymy hyytyy kun törmää johonkin. Vaikkapa ihmiseen. Sitten ei pelasta enää hyvä resoluutiokaan. 
Mistä näitä idiootteja riittää autojensa rattiin ? Liikenne ei ole mitään vituaalitodellisuutta josta kolarin jälkeen aloitetaan alemmalta tasolta uudestaan.

VIIKON 46 HARJOITTELUNI JA MUUTA MUKAVAA LÖYDÄT SUNNUNTAIN 16. PÄIVÄN ELI EDELLISESTÄ POSTAUKSESTANI.

TAAS TIEN PÄÄLLÄ - ON THE ROAD AGAIN

"JOSKUS ON VAIKEAMPAA KUIN AINA." - Teo Mertanen

Maanantaina 10.11. päättyi varsin menestykäs kausi. Taakse jäi onnistunut Tuhat Mailia Elämälle ja samalla tasoni ultrajuoksijana nousi. 
Onnistumista on aina syytä juhlia. Siksi vaikea laji ultrajuoksu on.
Me teimme sen Elton Johnin konsertissa Helsingissä. Ennen konserttia kävimme syömässä Kallion traditionaalisessa Cellassa - suosittelen.
Joku arvostelija kirjoitti että Eltonin ääni ei yltänyt tarpeeksi korkealle ja että konsertissa oli rahastuksen makua. Tyypillistä kateellisen kriitikon paskapuhetta. Yleensähän Elton Johnin ikäiset miehet soittavat korkeintaan taksin tai lykkäävät rollaattoria vessan ja sängyn välillä. 
Elton sensijaan tykitti yli kaksituntia kiiveten välillä pianon päälle. Kädet tanssivat koskettimilla ja laulussa oli voimaa kuten herkkyyttäkin. 
Orkesteri oli kylläkin pienimuotoinen koska miehellä oli ollut vaikeuksia saada Venäjällä lentoja henkilökunnalleen. Tähän osasyynä lienee Venäjän kiusanteko avoimesti homoseksuaalille artistille. 
Kylmästä sodasta huolimatta bileet olivat hyvät. Rakkauteen uskotaan edelleen.

Palattani kotiin tiistaina seisoin illalla kotiportilla mietteissäni uuden kauden kynnyksellä. Pitkä matka kohti New Yorkia alkoi tavallisella otsalamppulenkillä pimeässä. Vailla toivoa mistään paremmasta. Mutta - uskon edelleen.
Keskiviikon aamupäivän lenkin jälkeen oikean jalan jalkapohjan jänne oli niin kipeä että jalalle pystyi hädin tuskin varaamaan. Mieleeni muistui 12.5. ilta Nuorgamista lähdön jälkeen. Kun takana oli 68,66 km katsoi Kirsi huolestuneena matkailuautolle ontuvaa juoksijaa. Miten tuo juoksee loput miltei 1600 kilometriä ? Kysymys oli ilmassa mutta Kirsi ei sitä ääneen esittänyt.
Eikä esittänyt nytkään kun keskiviikkona onnuin barefoot-tossuilla iltalenkille.
Te saatatte kysyä. Että mitenkä sitten tuossa alempana on kuitenkin 101 kilometrin viikko ?
Minä vastaan. Teille jää ymmärtäminen.

Transsendenssi. Usko uuteen päivään. Usko uuteen päivään ilman eilistä mutta eilisestä kiittäen.
Suomeksi keskittyminen. Minä en riko rajoja itseäni rikkoen, ainakaan harjoitellessani. 
Kyse on askeleen rentoudesta. Keskittymisestä juoksun aikana. Hoka One One kengistä. Barefootista välillä. Venyttelystä istuen kipeä jalka terveen päällä, varpaita ylös koukistaen niin että jänne venyy, 15 - 20 sekuntia ja HITAASTI rennoksi päästäen. 
Koko viikolla otin kaksi asperiinia ja yhden ketorinin. Kerran laitoin feldeniä jalkaan. Mutta venytystä. Loputtomasti. Myös perinteisesti kantapää maassa päkiä tolppaa vasten ikäänkuin pohjetta venyttäen.
Ennenkaikkea kyse on liikumisen halusta. En juokse kivun kanssa noin paljon. Mutta en myöskään lepää vuotta kuten lääkäri saattaisi käskeä. Ei lohduta että vaiva paranee kuulemma 80 - 90 % vuodessa.
Sunnuntaina jalka oli oireeton kun kapusin Pirunvuoren kivikkoa ja kävelyteitä Ellivuoren ylämäkivoittoisella lenkilläni.

"Kun taidot eivät riitä on otettava itsestään irti vähän enemmän." - Pekka Aalto

Näin se menee.

VIIKON 46 HARJOITTELU

Ma- Kävelyä vajaa tunti Helsingissä ; Lepo / Kauden päättäjäiset - Kiitos Make !
Ti- Illalla 8 km tiellä otsavalolla - 51 min.
Ke- Aamupäivällä 18,5 km osittain poluilla - 1.55. Ilta 4 km barefoottia - 27 min.
To- Aamulla 8 km tiellä - 48 min. Ilta 8 km kevyesti - 52 min.
Pe- 14 km tiellä pääosin - 1.29.
La- Päivällä 23,5 km osittain asvalttia - 2.24.
Su- Aamupäivällä kävelyä Kirsin kanssa reilu tunti. Iltapäivällä Pirunvuorta kiertäen 17 km - 1.56.

yhteensä 101 km - 10 tuntia ja 42 minuuttia.

Harjoitusviikko päättyi. Kuvan otti Kirsi.

ON THE ROAD AGAIN

After nearly half year break I`m on the road again. During this break I have run but not focused or consistently.
Break has done well. At least for my mind.
Training first for 6-days run. But target is 3100 miles in New York.
Maybe 2016 if They let me try. I have to be prepared.
And I will be. Absolutely.
Now it is darkest time in Finland. This area where I live recent winters have been mild and few snow. This is good for runner but You should download your headlamp. And get some d-vitamin somewhere.

Really good concert in Helsinki.

 

AJATUKSIA HULLUUDEN ALUSTA JA KENGISTÄ

"Mielenliikunnot koskewat ruumisenki, sillä niin owat henki ja ruumis wälillänsä yhdistetyt. Lepo, toiwo, tytywäisyys ja kohtuullinen ilo pitäwät ihmisen terweenä, ja vielä toisinaan parantawat sairaanki."

Kohtuullinen ilo ? Lepo ? 
Minä olen varmasti hullu, sillä minusta täysin normaali ihminen on pelottava ajatus.

Harjoittelukauteni alkaa ensi viikon keskiviikkona jolloin siirryn päivittäiseen juoksemiseen. Lepään vain tarvittaessa. Juoksuttomaan päivään täytyy olla siis jokin syy ja sen myös kerron viikottaisissa päivityksissäni jos lepopäiviä tulee. Ja tuleehan niitä. Vaikka hullu olenkin.
Lähtiessäni liikkeelle olen ensin miettinyt tarkasti kuinka paljon minulla on aikaa harjoitella. Tähän aikaan kuuluu palautuminen myös.
Harjoitellessani olen jostakin poissa. On siis täytynyt mitoittaa asiaa kotona ja töissä. Kirsin ehdotuksesta jätän metsätyöt nyt syksyllä tekemättä. Palautuminen otti senverran koville tuhannesta mailista että ehkä näin on parempi. Metsätöillä tässä yhteydessä tarkoitetaan syksyn suunniteltua hankintahakkuuta, ei siis kevään normaalia polttorunkojen kokoamista.
Harjoittelu tulee kulkemaan entiseen rytmitykseen perustuen mutta määrää lisäten, tuplaharjoitusten määrää lisäten sekä kaksi kertaa päivässä tapahtuvien harjoitusten määrää lisäten. Tuplalla tarkoitetaan tässä yhteydessä peräkkäisten päivien pitkiä lenkkejä. (20 - 40 km)
Muuten on mukavasti asiat mutta oikean jalan jalkapohjan jänne on arvoitus ja talousnäkymät vielä suurempi arvoitus. Juoksemisen himon määrä on vielä arvoitus. Kehittyminen taantumisen jälkeen on arvoitus.
Arvoitukset on tehty ratkaistaviksi.
Henkinen kestävyyteni sensijaan ei ole arvoitus. 
Voima väreilee taustalla.

VIIKKO 45. HEMPPAILUT 

Ma- 14 km - 1.34
Ti- 16 km -1.49
Ke- Lepo
To- 10 km - 1.03
Pe- Lepo
La- Lepo
Su- 10 km - 1.02
yhteensä 50 km - 5 tuntia ja 28 minuuttia

LOKAKUUN SUMMAUS

Juoksua 317 km - yhteensä 35 tuntia ja 17 minuuttia
(Vuosi Marraskuun alussa yhteensä 4414 km)

JUOKSUKENKIÄNI JA MUITA LENKKITOSSUJA

Käytössä                                                            Poistumassa tai juuri poistuneet

Nike Vomero 9                                                  Nike Vomero 7
Nike Pegasus 29 Shield H2o Repel (338 g.)  Nike Pegasus 29, kaksi paria
Nike Lunarfly 3 Trail (306 g.)                           New Balance 890 V4 Baddeley (244 g.)
Nike Wild Trail                                                   Nike Moto 8
Nike Lunarglide 2                                             Nike Trail Pegasus
Hoka One One Rapa Nui 2
Adidas Questar Boost
Brooks Pure Crit 2 (308 g.)
Asics Gel Nimbus 15
Inov Roclite 319

Toivuttamiseen yms. barefoottiin :

Merrel Trail Glove
Merrel Bare Acces
Puma Ryjin (kms lite)
Nike Free Run 2 H2o Repell

Nastat :

Sarva xTiro ja Sarva Xero, Icebug Gryllo Bu Grip

Vasemmalla Hoka, edessä Wid Trail ja takana Vomero 9

TESTISSÄ NEUTRAALIT Hoka One One Rapa Nui, Nike Wild Trail ja Nike Vomero 9

Kun näkee Hoka One Onen Rapa Nui kakkosen ensikerran syntyy illuusio että juostessa jalka on korkealla maasta ja kenkä on painava. Molemmat osoittautuvat vääräksi informaatioksi.
336 grammaa kappale ja erinomaisen rullaavat, hyvän tuntuman omaavat kengät. Ovat tosin hieman muovisen oloiset ja sisältä kovan tuntuiset. 
Pikanauhat, mukana tulee varalle tavalliset. Venyvä ns. sukkailtti. Kiveniskusuojat kärjessä ja sivuilla.
Mukava yleiskenkä harjoitteluun niin soralla kuin asvaltillakin. Poluillakin pärjää mutta vaikka tämä on "trail"-kenkä niin kivikkoon ja todelliseen maastojuoksuun se on hidas ja kömpelö. Lisäksi vesi ei tule kengästä pois jos sen kastelee kunnolla.
Paksu pohja imee iskut ja vaimentaa hyvin mutta mikään tyynyfiilis näillä juostessa ei ole - pikemminkin ne ovat hämmästyttävän kovat ja napakat kun vertaa ulkonäköä tuntumaan.
Ortolite pohjallinen ja kengän oma pohja muotoutuu jalan mukaiseksi joten erillisiä tukipohjallisia ei kannata käyttää.
Nike Wild Trail kulkee Trail Pegasuksen jalanjäljissä. Kengässä on hyviä maasto-ominaisuuksia lyhyille lenkeille. 
Kenkä on kuitenkin välipohjiltaan löysä ja jalkapohjia todellisessa maastojuoksussa hakkaava joten ei hyvä. Lisäksi pehmeä varrensuu kerää sisään kaiken roskan ja akilleen suoja on liian korkea vaikka pehmeä onkin. Sukkailtti ja liian lyhyet nauhat. 298 grammaa kappale.
Nolladropin puikkari lyhyille lenkeille kesyyn maastoon.
Nike Vomero 9 jatkaa perinnettä. Zoom vaimentaa ja kenkä on 308 grammaisena parasta mitä Nike tarjoaa pitkälle ultralle.
Suuntavakaalla ja kunnon välipohjalla varustetulla kengällä tekee ilokseen matkaa. Erinomainen siis.

Painot ovat omia punnituksia kodin digitaalitalousvaakaa käyttäen. Kengät punnittaessa kuivat mutta jo pari viikkoa juostut. Ei ole järkeä punnita niitä uusina koska ne ostetaan käyttöön eikä näyteltäviksi kaapin päällä.

YLEISTÄ NÄISTÄ VIRSUISTA

Eihän nämä mitkään paskat kestä kuin 1000 kilometriä... Eli kuluttaja on ihmeissään. Kallein ei suinkaan ole paras. Hokakin on verkkokaupassakin sikakallis.
Nykyiset kengät ovat suurimmaksi osaksi tossuja jo tullessaan eli ikävä tulee kolmentunnin lenkeillä epätasaisilla tienpinnoilla tai sohjosssa.
Monessa nykykengässä kuten Adidaksen Questar Boostissa (352 grammaa) on innovaatiota mutta ei pitkäkestoiseen yhtämittaiseen juoksuun. Jalkaterän ja nilkan hennot lihasrungot ovat näillä lötköillä kengillä kovilla.
Moni, kuten minä, kaipaakin vanhanmallin Pegasuksen tyylistä kenkää niin pohjan kuvioinnin kuin kengän keskiosan jäykkyydenkin takia takaisin. 
Olen saanut sisäpiiritietoa että Nike on saanut huonoa palautetta nykyisestä Pegasuksesta ja tullee palaamaan traditioon parin vuoden sisällä. Nythän pohja on miltei sama kaikissa Niken malleissa, osaksi myös välipohjien osalta. Valitettavaa yhdenmukaisuutta.
Sain lahjaksi Asicsin Nimbukset Pohjanmaan Hurjilta kun juoksin 1000-mailistani. Pyydän anteeksi mutta en juokse niilläkään. Ne ovat painavat ja kömpelöt. Vaimennus ei ole minun makuuni. Sensijaan kävelyyn ne ovat erinomaiset ja varsin kalliina sekä kullanvärisinä antavat käyttäjästään varakkaan vaikutelman eli kiitos vaan kuitenkin kovasti. Olitte sydämellisiä.
Minimalismi ja barefoot ovat muodissa. Kuitenkin kun juostaan tuntikausia yhtämittaa asvaltilla tai vaikeassa kivikkoisessa tunturissa tai vuorilla niin ei onnistu vaikka markkinamiehet kuinka yrittävät.
Huvittavaa on jonkun merkin lähettilään, vaikkapa New Balancen Krupickan, toiminta kisoissa. Matkaan lähdetään minimuksilla mutta maaliin tullaan kaikkein eniten vaimennetuin paksupohjin. Tai blogikuvien kovin paksupohjaiset konseptikengät vuorilla. Pistää miettimään mistä kannattaa maksaa...

Jossain somessa oli ilmeisen kerrostalokyttääjän äyskäisy että jos kämpässä on paritkymmenet lenkkikengät niin sisäilma pilaantuu naapurissakin.
Tähän trollaukseen naureskelen että ei tässä lajissa ehdi kengät homehtua. Varsinkin kun niistä pidetään huolta ja sitten roskiin kun aika jättää.
Hankkikaa elämä ja jos ette tiedä mistä niin menkää lenkille etsimään.

Hyviä juoksuja kaikille !

APINA SELÄSSÄ

On olemassa monenlaista äheltämistä, jota kutsutaan urheiluksi. Yksi näistä on jääkiekko.
Jääkiekossahan kaapinkokoiset pelaajat luistelevat ensin toisiaan päin kaukalossa. Fiksuin väistää, ottaa kiekon ja tekee maalin. Hänestä tulee sankari. Hän myös tienaa eniten silloin kun kyse on ammattilaisuudesta.
Kun hävinneen joukkueen pelaajia haastatellaan pelin jälkeen he usein sanovat että kaveri oli parempi. Mikä saamarin kaveri ? Eikö se ollutkaan vastustaja. Vastustaja voi olla kaverikin mutta ei pelin aikana. Pelissä katsotaan kuka on paras. Silloin ei kaveerata vaan taistellaan.
Puhutaan myös pelivälineen hallinnasta. Siis kiekon ? Mitä sillä mailalla sitten on virkaa. Niin tai näin, pelaajien ajasta suurin osa kuluu urheilujuoman syljeskelyyn vaihtoaition lattialle.
Maali siis pitää kuitenkin tehdä. Tai useita. Ultrajuoksussa sensijaan maaliin saavutaan. Tai sinne pitää päästä. Maali on valmiina. Yleensä jossakin kaukana. Mutta se on valmiina.
Sivumennen sanoen en ole koskaan tullut maaliin. Siis saapuessani maaliin en ole tullut. Ei ole tuntunut siltä. Jos joku ei nyt ymmärrä; jos olisin tullut maaliin niin minua voitaisiin syyttää epäsiveellisestä käytöksestä. Jos joku ei vieläkään ymmärrä niin lukekaa nyt se juttu kukasta ja mehiläisestä...
Jääkiekossa ja ultrajuoksussa on äheltämisen lisäksi yksi yhteinen piirre. Joskus on apina selässä. Jääkiekossahan tällä tarkoitetaan jonkinlaista estettä voittaa. Este voi olla henkinen tai fyysinen. Apina selässä ei homma siis suju. Enkä puhu nyt maaliintulosta. Enkä kukista enkä mehiläisistä.
Ultrajuoksu on siksi vaativaa puuhaa että urheilujuomakin juodaan eikä sitä syljeskellä turhan päiten pitkin maita ja mantuja. Myöskään apina selässä kukaan ei halua juosta. Käsittääkseni kaikenlaista turhaa painolastia tulisi juoksussa välttää. On se sitten fyysistä tai henkistä.
Tietääkseni kukaan ultrajuoksija ei käytä munasuojia. Tai suojia siellä. No, tiedättehän että on olemassa naiskiekkoilijoitakin kuten juoksijattariakin. Kyse on lajista jossa siis ei rullata munilla eikä millään muullakaan paitsi jaloilla. Mutta kun ei rullaa. Ehkä pitäisi hommata ne suojat. 
Kypärää en ole harkinnut. Päivä lyhenee ja voi alkaa ottamaan päähän. Ei auta kypärä. Otsavalolla on mentävä. 
Mutta se apina ? Minun teoriani omasta apinastani on varsin selkeä ja jäsentynyt. 
Ihmisen elimistö on luotu kestämään. Selviämään. Säilyttämään elintoiminnot. Sanalla sanoen pysymään hengissä tiukassakin paikassa.
Monia elimistön selviytymismekanismeja voi mielen avulla kontrolloida. Harjoittelemalla voi juosta yli rajojen jotka ovat epäsovinnaisia tai jopa epäterveitä. 
Itseään voi huijata monin tavoin. Esimerkiksi väsymyksessä on lukuisia tasoja. Jos menee itsensä kanssa riittävän pitkälle huomaakin että se mihin ennen lopetti kuolemanväsyneenä olikin vasta alku. Ja niin edelleen.
Mieleen jää kuitenkin näistä jälki. Tätä jälkeä elimistö sitten käyttää jos sitä jälleen uhataan uudella epämukavuusalueella. 
Omassa tapauksessani ollaan juuri tässä. Harjoittelun aloitus on kohta käsillä mutta ei tunnu siltä miltä pitäisi. Tuntuu rehellisesti sanoen siltä että ei nyt enää. Ei nyt taas. Jos vielä vähän lepäisi. Jos siirtäisi aloitusta kun väsyttääkin. Jos ja jos.
En pidä apinoista. Koska olen vanhempi ärtyisä teuras jonka oikeaa kaviota kolottaa pohjasta niin tiedän tasan tarkkaan millä apina lähtee selästä. Se lähtee sillä millä se on tullutkin. Juoksemalla. Ja perkeleesti. Jos pystyy.

Pidän hieman absurdina keskustelua siitä että monipäiväjuoksuihin voisi harjoitella sanan varsinaisessa merkityksessä. 
Juu juu pitää olla jaloissa hyvä iskunkestävyys ja valmius pitkiin yhtämittaisiin rasituksiin. Juu juu pitää olla käsitys energiasta ja sen perille saannista. Juu juu voi harjoitella ulkoilmalajia helvetin tylsällä ja kovalla sisähallin radalla tai matolla juosten ja sitten on ikävää kun kilpailussa sataa kuusi päivää putkeen ja tulee varpaaseen pipi. Juu juu ja niin edelleen.
Mutta. 
Kuka on henkisesti niin kypsä että ei juokse jalkoja altaan kuuden päivän juoksun ensimmäisenä päivänä ? Saati jo aiemmin harjoitellessaan. Kuka pystyy nöyrtymään ja kasvamaan kilpailun aikana ihmisenä ? Kuka ei sano kuudennen päivän aamuna että ei enää mene kun tuli juostua liikaa viidentenä päivänä ?
Kuka on apina omassa selässään itselleen ?

Lukuisissa ultrajuoksublogeissa esitellään euforiaa ja valtavia harjoitusmääriä. Hienoja tossuja ja mittareita. Oivallisia taktiikoita ja diagrammeja. Ruokavalioita ja filosofiaa. Uskontoa ja juoksemisen himoa.
Niin tässäkin blogissa - aina välillä.
Oivallukseni nuoremmille juoksijoille onkin siinä miten ajattelet kun juokset yli rajojen. Miten sinun tulisi ajatella harjoitellessasi. Miten ajattelet ennen rajaa ja etenkin sen jälkeen ?
Minä kirjoitan omista ajatuksistani. Huonoista ja hyvistä. Rehellisesti.
Ajatellaanpa ihan itse. Eikä olla apinoita.

 VIIKKO 44. JUOKSUT

Ma- Kotona osin tiellä 14 km - 1.37.
Ti- Onnin kanssa Nivalassa 12 km - 1.21. Peltokerrointa hieman mukana.
Ke- Onnin kanssa osin kaatosateessa 10 km - 1.04.
        Illalla yksin Tuurissa 7 km asvalttia - 43 min.
To- Tuuri Talasnevan hiekkatietä vaisusti 12 km - 1.16. Ilman särkylääkettä tosin.
Pe- Lepo
La- 19 km - 2.03. Poikkeuksellisen hieno auringonpaiste, osin poluilla.
Su- Päivällä 12 km - 1.22.
       Ilta 2 km - 14 min. Barefoottia Merrellin Bare Acces 3 kengillä hiekkatiellä.
yhteensä 88 km -  9 tuntia ja 40 minuuttia 

Viimeaikoina luettua :
- Åke Edwardson / Tapaaminen Esteponassa
-Sven Pahajoki / Dominick Arduin - seikkailijan salaisuus
-Lee Child / Epäilty
-Raamattua
 

TULOSSA ENSIVIIKOLLA MUUN MUASSA :

Lenkkikenkätestin tulokset ja pohdintoja harjoituskauteni alkuun.

Muistakaa ultrakoskinen@gmail.com jos jokin herättää kommentoitavaa.

Gimme A Bullet to Fire ! 

Kotona kaikkialla.

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTA. OSA 11. NATSI

Otteita pöytälaatikostani- sarja kertoo siis tarinaa menneisyydestäni. Mistä on peräisin rakkauteni elämän ainutkertaisuuteen ja periksiantamattomuuteen. Mistä valintani johtuvat.
Sarja päivittyy hitaasti mutta varmasti - jokaiseen tekstiin joudun raastamaan itseni vereslihalle. Muistot ajalta jolloin olin elämässä varsin ohuilla langoilla kiinni eivät näppäimistölle siirry itsestään.
Kuvaan tapahtumia todellisuudesta ketään säästämättä mutta loukaamatta. Nimet ja tittelit ovat aitoja mutta jos nimiä ei ole mainittu niin siihenkin voi olla syy...
Jos joku kuitenkin innostuisi kustantamaan tämän niin voisin vaikka yrittää kertoa melkein kaiken...

NATSI

Huhtikuu 1993. Yksiöni keittokomeron seinällä on kalenteri mikron yläpuolella. Nojaan tasoon kyynärpäillä ja korjaan asentoani baarijakkaralla. Kylpytakin vyön solmu painaa. Kahvinkeitin napsuu vieressäni. 
Yritän syödessäni keskittyä ajattelemaan jotakin muuta mutta maksamakkaravoileipä vastustaa voimalla. Se maistuu metallilta kuten kaikki muukin.
Katselen sisäpihalle. Vielä lunta. Puutarhakatu 31 jää vanhan VPK:n talon taakse limittäin. Asun ensimmäisessä kerroksessa ja jos pääsisin ulos asunnostani suoraan takapihalle voisin kuvitella olevani rivitalossa keskellä Tamperetta.
29. päivä. Silmäni osuvat kalenteriin uudestaan. Kolme kuuria sytostaatteja takana. Kolme edessä. Eilen keskiviikkona kävin poliklinikalla saamassa tehosteannoksen. Päässä humisee. Olen todella huonossa kunnossa. 
Tämäkin aamu alkoi oksentamalla. Ja nyt sitten maksamakkaraa. Pakko on yrittää jotain. Olen alistunut jopa äitini tuomaan punajuurimehuun. Veriarvot kyntävät jossakin kriisirajoilla.
Minun pitäisi olla iloinen. Lääkäri kertoi että syöpä on vähentynyt. 
Silti olen alkanut hautoa salaliittoteoriaa uudestaan. Ehkä en olekaan sairas vaan minuun testataan myrkkyä. Paljonko ihminen kestää ennenkuin kuolee. Minut on muka valittu miljoonien joukosta koekaniiksi. Syystä että olen hyväkuntoinen juoksija ja muka kestän henkistä painetta ammattini vuoksi. Siedän erilaisuutta ja pystyn elämään vajavaisuudessa vailla toivoa.
Sairaan mielikuvituksen keskeyttää Riku. Jakkara heiluu. Koira ei voi käsittää että keittokomeroon ei mahdu miltei kuusikymmenkiloinen urosbulmastiffi ja minä yhtäaikaa. Sinänsä tervetullut tunkeutuminen. Tarjottu puoliksi syöty maksamakkaraleipä häviää sekunneissa koiran kitaan. Kaamea kieli viimeistelee hävityksen. Lattiaan jää märkä läikkä.
Juon lopun kahvin ja vedän ulkoiluvaatteet niskaani. On alkanut aurinko paistamaan. On pakko lähteä viemään koiraa. Päässä humisee edelleen kun kävelemme kirkkopuiston läpi kohti Pyynikkiä.
Harkitsen piispantalon mutkassa kuntoani. Koiralla olisi menohaluja. Ilma on lämmin mutta lumesta hohkaa vielä kylmää. Päätän yrittää ja suuntaan polulle joka mutkittelee Pyhäjärvenpuoleisella rinteellä mäntyjen suojassa. Ehkä jaksan kävellä portaille asti ja nousta sitten näkötornille. Jos joisi vaikka kahvit tornin kahvilassa kun on näin lämminkin.
Päästän koiran vapaaksi polulla. Jätän sen kaulaan ketjun roikkumaan. Samalla kun pujotan koulutusremmin olkani ylitse rinnalleni avaan mustan pilottitakkini vetoketjua. Täytyy ottaa pipokin pois. Onpa tosiaan lämmin. Aurinko lämmittää kaljua.
Iso uros nuuhkii jotakin lumikasassa. Jään jälkeen. En yksinkertaisesti jaksa. Aina välillä koira pysähtyy odottamaan ja tarkistaa että en ole hävinnyt minnekään. Sairauteni aikana suhteemme on hitsautunut. Tiedän olleeni hieman kovakätinen peruskoulutusvaiheessa mutta lopputulos on silti tasapainoinen. Koira ymmärtää kuka on pomo mutta tietää että siitä välitetään syvästi. On syntynyt keskinäinen luottamus.
Näen kauempana polulla vanhan miehen lähestyvän kepin kanssa. Huudan koiran sivulle ja se tulee mukisematta. Koska en pysähdy koira jatkaa kulkua vierelläni. Polku on kapea ja liukas. Miehen tullessa lähemmäs väistän hankeen ja laitan kaksi sormeani koiran ketjun alle niskaan. Tämä riittää.
Vanha herrasmies pitkässä takissa. Hattu päässä ja keppi kädessä. Kun hän tulee kohdalle hymyilen ja nyökkään mutta en sano mitään. Koira heiluttaa häntää. Mies pysähtyy pari metriä ennen ja katsoo minua silmiin.

- Saatanan natsit ! Potkitte mummoja ja rikotte puhelinkopit. Pidätte verikoirianne vapaana täällä puistossa ja ajatte vielä päännekin kaljuiksi. Hävetkää.
Minulla menee pari kolme sekuntia ennenkuin toivun hämmästyksestäni. Koira on lakannut heiluttamasta häntäänsä kuullessaan miehen äänensävyn. Tunnen sormiini kuinka koiran niskalihakset jännittyvät.
- Anteeksi mutta sairastan syöpää. Sentähden minulta on hiukset lähteneet. En minä...

Lauseeni jää kesken. Silmiini nousee kyyneliä. On kai turha yrittää selittää enempää. Mies jatkaa matkaansa. Ei sano enää mitään. Ei katso silmiini enää.
Seison tallatulla polulla katsellen miehen perään pitkään. Lopulta päästän koiran vapaaksi ja kaivan pipon povitaskusta päähäni. Niistän nenäni ja jatkamme matkaa. 
Nousemme kivisiä portaita hiljaisina harjulle.


VIIKKO 43. JUOKSUT

Ma- Lepo
Ti- 20 km - 2.13, lenkistä kävelyä hieman alle 2 km.
Ke- 12,5 km - 1.21. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 7 km.
To- 16 km - 1.45.
Pe- 11,5 km - 1.12.
La- 10 km - 1.06. Laukaan Peurungassa ulkoilureittiä
Su- Kävelyä Kirsin kanssa tunti plus yksin 10 km juoksua - 1.11. Peurungan hiihtoladunpohjaa.
yhteensä 80 km - 8 tuntia ja 48 minuuttia

KARAVAANI KULKEE ; PEURUNKA

Aikanaan JR 6 miesten kuntouttamiseen perustetusta Peurungasta on kasvanut tyypillinen kylpylä- ja liikuntakohde.
Kiinnostavaksi paikan tekee varsin laadukas live-artistikaarti Peurunka Areenalla.
Karavaanareille on tarjolla 15 euron sähkötolppa per yö järvinäköalalla ja wc. Toki maksukuittia vastaan saa alennusta kylpylälipuista jne.
Emme kylpylää testanneet mutta muuten totesimme paikan kohtuulliseksi.
Jenni oli hyvä ja kaikkea muuta kuin hillitty livenä.