ITSEÄÄN ETSIMÄSSÄ

Prologi 26.1. kello 18.00 :

Juoksen kotitietä otsalampun valokeilassa. Samaa kotitietä jota ajoin tunti sitten kotiin yhdeksäntuntisen työpäivän päätteeksi.
Saavuttuani kotiin join kahvit. Söin karjalanpiirakan ja puolikkaan kampaviinerin. Sitten puin lenkkivaatteet päälle ja niiden päälle haalarin. Kiipesin katolle vesisateeseen otsalamppu päässä ja pudotin lumet terassin valokatteelta pitkällä harjalla.
Katolla huusin pimeyteen että ei näitä vanhoja taloja maaseudulta kukaan osta. Että täällä saa hillua vielä yhdeksänkymppisenä ja lopulta pudota katolta kuten se japanilainen. Ei tartte auttaa ! 
Kirsi kysyi alhaalta että helpottiko ? Vastasin että ei juurikaan. Kirsi on mahdottoman viisas ihminen. Ja nauraa aina. Kirsillä on mahdollisuuksia yhdeksänkymppiseksi.
Juoksen siis pimeydessä jota lamppu valaisee. Ja vasen kenkä kastuu sohjossa. Samalla tunnen hennon värähdyksen vasemmassa ranteessani. Garmin Forerunner XT 310 kysyy että olenko sisätiloissa ?
Pysähdyn metsätielle. Sisätiloissa ? Vastaan että en tietääkseni ja painan enteriä. Sitten se kysyy että olenko liikkunut satoja maileja / kilometrejä. Siis viime käynnistyksen jälkeen. 
Satoja kilometrejä ? Tottakai olen liikkunut. Olenhan ultrajuoksija. Painan enteriä ja jatkan juoksua...

---

Yli kahdenviikon päivitysväli johtuu juoksublogeissa yleensä sairaudesta, matkustamisesta tai vitutuksesta. Vähäiseen juoksun määrään voi olla myös harkittuja muita syitä kuten minun tapauksessani mutta kirjoittamista vähäinen juoksumäärä ei estä. Tai sen ei pitäisi estää. 
Ellei sitten ole niin onnettomasti että kirjoittajalla ei ole paljon sanottavaa ilman juoksua. Minulla on paljonkin sanottavaa mutta joskus on hyvä olla sanomatta. Ja jakamatta.
Olen tässä viime aikoina etsinyt itseäni. Viikon 2. metsätöiden uuvuttamana tavoitin vihdoin saunassa ajatuksen. Se on sama kuin ultrajuostessa väsyneenä. Turha valuu pois ja keskityt vain eteenpäinmenemiseen eli hengissä selviämiseen. Jos tähän terveesti loppuunväsyneeseen tilaan joku ajatus tulee pysymään on se yleensä tärkeä. Niin kävi minullekin.
Jotenkin olen jo vuosia sitten suunnitellut tietyt asiat elämässäni. Nyt sitten kun ne toteutuvat niin huomaan vasta jälkeenpäin että näin tämän piti mennäkin. Ikäänkuin alitajuisesti tulee puskettua suunnitelmat huomaamattaan läpi ja sitten oikein pelästyy että kävipä tämä helposti.
Omalle ajattelulleen tulee ikäänkuin sokeaksi ja ihmettelee että mistä minä tuonkin asian keksin. Todellisuudessa asia on ollut valmista kauraa toteutettavaksi jo pitkään ja sitten kun se realisoituu niin kestää hetki huomata että onkin päässyt maaliin ja on aika huokaista ponnistelujensa tuloksista nauttien.
Viikolla 1. juoksu kulki oikein hyvin. Jos ei olisi ollut näitä metsätöitä ja pakkasia niin olisin saattanut juosta enemmänkin viikoilla 2 ja 3. Onneksi oli muuta. Viikon 3. pidin vapaata metsätöistä. Aika kului erinäisiä huoltoja matkailuautoon ja mönkijään tehden sekä lunta auraten. Ehdittiin käydä myös viikonloppureissussa matkailuautolla. Rentouttavaa luonnossa liikkumista.
Sieltä luonnosta ja hiljaisuudesta löytyi paljon vastauksia. Kysyin myös vielä julkaisemattomassa blogivieraskeskustelussa ystävältäni Timosen Arilta neuvoa juoksemisen kohtuullistamisesta. Ikäänkuin määritän asioiden tärkeysjärjestystä taustalla. Tätä kutsun itseni etsimiseksi.
Jos joku lukijoista luulee olevansa aina sama ihminen läpi vuosien hän erehtyy pahan kerran. Tai ainakin valehtelee itselleen. Omia haaveita tulisi rohkeasti toteututtaa ja myös siinä sivussa myöntää muuttumisen tarve. Elämän eri asioiden todellista tärkeysjärjestystä ei koskaan tule pohtineeksi liikaa. Enemminkin tulisi yrittää nähdä se mitä jo on eikä se mitä ei ole mutta pitäisi olla. Niin pitäisikö olla ? Vai riittääkö tämä jo mitä on.
Minulla on hetkiä joista en luovu enkä myös niitä jaa kenenkään kanssa. On turha yrittää selittää riemullista tunnetta Yläinen Torisevan kalliota ylös juostessa kun polulla hyppää niin jos nasta ei pidä ja sitten luiskahtaa kyljelleen. Alas on matkaa Kurjenkalliolta kolmekymmentä metriä. Kun vuosien työ kantaa sittenkin ja lihasmuisti toimii. Pysyy pystyssä. Henki kulkee ja matka jatkuu kellosta ja muista mittauksista välittämättä.
Yhtä turha on yrittää selittää tunnetta kun avaa mustan kirjan jonka kannessa on risti. Tunne siitä että lukee jotain sellaisesta joka on kestänyt aikaa. Tunne siitä että lukee sellaista kirjaa jonka avulla ihmiset ovat löytäneet valon tai toisaalta vajonneet yhä syvemmälle pimeyteen kirjan epäuskoisina käsistään pois sysäten.
Kysymys pysyvyydestä kaiken alati muuttuvan maailman myllerryksessä vaatii ennenpitkää vastauksen. Vastauksen vaatii jokainen ihminen elämässään jollain tavoin. Vastaus ei välttämättä löydy palkkatöistä eikä katolla harja kädessä huutaen. Moottorisahatessakin on turha odottaa vastauksia kuulevansa. Eittämättä vaikka olenkin parhaat rukoukseni lukenut juostessani keskellä ei mitään jossakin Norjan tuntureilla tai kotipoluilla niin sittenkään täydellistä vastausta ei niinkään tavoita. 
Vastaus on paljon lähempänä.

---

Epilogi 26.1. kello 18.55 :

Saavun lenkiltä kotiin. Aikaa on kulunut 55 minuuttia. Garmin väittää minun juosseen kuusi kilometriä. Niin hidas en ole. Sensijaan yllättävää oli että tutulla reitillä kolmen kilometrin kohdalla garmin väitti minun juosseen kilometrin. Olen siis oikeasti juossut sohjossa ja vesisateessa 8 km - 55 minuuttia. Olen siis kuitenkin hidas. 
Salaharjoittelua ilman satelliitteja ? Harkitsen oikeustoimia. Märissä tossuissa mutta onnellisena.



VIIKOT 2. - 3.

Ma- Metsätöitä.
Ti- Metsätöitä.
Ke- Metsätöitä ja päälle poluilla 10 km - 1.13.
To- Metsätöitä ja päälle 8 km - 56 min.
Pe- Lepo.
La- Metsätöitä ja päälle 7 km - 56 min. Poikki.
Su- Metsätöitä.

Ma- Lepo
Ti- 10 km - 1.11.
Ke- Lepo
To- Lepo / Kävelyä tunti.
Pe- Lepo
La- Vaellusta Seitsemisen hangessa 2 tuntia. 
Su - Kävelyä tunti ja päälle polkujuoksua Torisevalla 9 km - 1.06.

Yhteensä juoksua kahdessa viikossa - 44 km - 5 tuntia ja 22 minuuttia.

KUVIA JA NIIDEN SELITYKSIÄ

Kuva kertoo allekirjoittaneen ylävartalon pukeutumisesta tienauraukseen. Kuva on vastaus edellistä blogikirjoitusta kommentoineelle anonyymille mutta tuskin kotikiusatulle. Varusteeni eivät siis ole mitenkään hienoja niiden käyttötunteihin suhteutettuna. Esimerkiksi viikolla 2. vietin aikaa urheilualusasuissa, merinovilloissa ja niiden yhdistelmissä noin 56 tuntia. Olen aikoinani juossut menokkailla jotka värjäsivät valkoiset urheilusukat punaisiksi ja yllä kahisi silloin ihan oikea tuulipuku. Epämukavuuden aika on ohi - minulla on vain yksi keho suojattavaksi.

Tukintekijän näkökulmasta pinot kertyvät hitaasti. Vasemmalla mäntyä ja oikealla kuusta. Jäljellä ainakin viisitoista runkoa pystyssä.

Vielä juoksenkin ainakin sammakkoperspektiivistä tarkasteltuna.
 

Majava asuu Seitsemisessä Liesijoella. Metsuri sekin.

Seitsemisen Liesijoen Myllyllä asuu saukko.
 

Kahdenlaista talvikaravaania. Puskassa vapaasti Seitsemisen Soljosilla.
 

Ja Sf-Vankkurimännikössä. Huomatkaa Kirsin tekemä talvipeite päiväasennossa. Tuulilasi ja etuikkunat ovat yksinkertaiset joten kovemmilla (yli 5 asteen) pakkasilla lisäeristys on mukavuustekijä. Yöksi kärsä laitetaan ylös asti kiinni kuten yläkuvassa.
 

---


Niille jotka eivät ymmärtäneet mitään siitä mistä kirjoitin annan yksinkertaisen ohjeen :

Huomio suunnataan sisäiseen kokemiseen, mikä edellyttää hiljentymistä ja toimintavauhdin hidastamista.

HULLUKI

Nyt taas joku loukkaantuu. Varmasti. Kun on mainittu. Soittaa kaverilleen ja kertoo että taas pilkattiin. Vakavasta asiasta. Vinkuu terapiaa. Vertaistukea. Keskusteluja ja kemiaa. Loppujen lopuksi tunnetta, että joku välittää, kun maailma on musta. Tai harmaa, tai ilman värejä. Mutta minä lohdutan. On muitakin.
Naapuri tuli ajokoiran kanssa vastaan. Minulla kun ei ole oikeita naapureita, niin nimitän kaikkia, jotka asuvat tämän kotitien varressa, naapureiksi. Oli kaksikymmentäneljä astetta pakkasta. Juoksin. Juoksin niin saatanasti. Höyry nousi jostain pipon,silkkihupun ja buffahuivin välistä. Oli jo tunnin noussut ja kuurannut naaman.
Mietin jo suoralla että nyt se sanoo jotain. Sanoa sen täytyy. Ainakin sanoo että terve. Tai sitten ei. Kävi mielessä monenlaista fingerporia mutta ei oikein lanttu leikannut. Liekö jouluna pehmeäksi hautunut tai jäätynyt sitten vihdoinkin lopullisesti. Välimatka kutistui. Sitten kohdattiin.
-Kyä tarkenee !
-Näytät ihan joulupukilta !
Jumaliste ! Joulupukilta ! En kehdannut kysyä että uskooko se vielä. Tai että eikö jouluna käynyt. "Kyä tarkenee" on Tampereen murretta ja tarkoittaa että ei palele. Ja ei palellut. Kerrospukeutuminen. Sehän taas tarkoittaa, että jos lähtee kuusikerroksisen talon rappuun alhaalta ja riisuu joka kerroksessa yhden vaatekerran pois, niin on munasillaan kutosessa. Siis minun tapauksessani. Ehkäpä tästä syystä aikanaan Helsingissä Villa Gårdsbackassa sauna oli katolla. Mutta siellä pitikin mennä alasti ylöspäin vielä muutama kerros, ainakin tuolla mainitulla logiikalla.
Ajokoiraa kukaan ei arvostele. Se juoksee tuntikausia saman jäniksen perässä kelillä kuin kelillä kunnes hyytyy ja palaa sitten häntä koipien välissä ja tassut ruvella kotiin. Sitten sitä taputetaan päälaelle ja annetaan kupillinen ruokaa ja vettä. Sillä on kaiken juoksemisen jälkeen selkeä moraalinen oikeus maata retkottaa vaikka kuinka kauan kopissaan. Vaikka tulosta ei tullut. Eikä edes jänistä.
Toisin on ihmispololla. Minä nousin kolme tuntia nukuttuani. Hellan kello näytti keittiössä 1.11. Olin ihan pirteänä. Ulkona oli pakkasta 28 miinus. Pistin neljä kuppia kahvia valumaan ja avasin keittiön tietokoneen. Eikö kuulostakin hienolta ? Keittiön tietokone. Syntyy illuusio että sillä perkeleellä on ehkä vessassakin tietokone. Ettei vaan mene mitään ohi. Whats Up ? Ja etenkin down, siellä vessassa ainakin.
Mutta vanha valkoinen Amilo jauhoi yössä. Tuuletin puhalsi kuumaa ilmaa melkein kuin Koskinen ylämäessä. Ystävä aikanaan laittoi vistapohjaisen vanhan perintökalun uusiksi. Mutta silti keittiössä. Ja valkoinen !  Kaikella on aikansa. Ja paikkansa. Hiljaisuus. Tulevaisuus. Yössä yksin kyyneleet.
Pitäisi varmaan juosta enemmän niin saisi yönsä nukuttua. Tai keskipohjalaisittain notta sitä voisi yölläkin ravata. Notta kyllä varma on ettei shortseis tarkene. Ainakaan nyt. Mutta varmasti olisin lähtenyt juoksemaan ellei olisi ollut niin kylmä. Ihan periaatteesta. Etenkin kun kaikki sanovat, että älä ala tahkoamaan vielä. Niin alan kohta varmasti. Ristuksen tosi on että alan ! Se kun minulla on sisäänrakennettuna - se tahkoaminen.
Kun olin lapsi niin elinpiirissäni vaikutti Kalkun jeesus. Yhteistä ihmisille oli että kun hänestä puhuttiin tai häntä nähtiin, niin kaikki hymyilivät ja osa nauroikin. Tuo pitkäpartainen, laiha mies asui jossain silloisen Kalkun rajamaiden metsiköissä puutalossa ja kasvatti isoa perhettään parhaan kykynsä mukaan. Ja ajoi aina polkupyörällä ellei kävellyt. Miltei juoksikin välillä. Ja luki kirjoja.
Suttuisessa omituisuudessaan Kalkun jeesus oli jotain poikkeavaa. Jotain muuta kuin vasurit lokomolaiset jäsenkirja taskussa ja viikonlopun viinapullo toisessa. Tai killikravattiset oikealla pyrkivät pikkuvirkamiehet. Yhteisö hyväksyy tai hylkää. Usein se joka jää ulkopuolelle, kokee enemmän. Ja etenkin näkee. Luulen että Kalkun jeesus oli onnellinen sisimmässään. Toisin kuten vasurit ja pyrkyrit killit oikealla.
Jälkeenpäin olen pohtinut mikä antoi vasureille ja oikeille killeille oikeuden naureskella toisen elämäntavalle. Eihän kukaan naureskellut heidän höyrymakkaroilleen tai ojaansuistumisilleen. Kun ei töistä päässyt kotiin asti korkkaamatta. Ja sitten alkoi tosissaan janottamaan. Lopuksi tuli muka vahingossa lapajättiläiset tangon yli. Ja maanantaina työmaalla naureskeltiin että taas tuli otettua reikä päähän. Tai killien yritykseen olla luokkaansa korkeammalla vaikka järsivät samaa leipää pykälän prameimmilta lautasilta.
Tässä kulttuurissa ei koskaan kysytty muijalta eikä mukuloilta mitään. Vaan nyrkin ja hellan väliin jos jotain ininää kuului. Killit taas vaikenivat ulkopuoliset kuoliaaksi, katsoivat yli mitään näkemättä. Lopputulemaksi olen saanut että sen täytyi johtua pelosta. Että miten joku pystyi erilailla kokemaan maailman. Kaiken naureskelun keskellä aina selvinpäin. Luulen että Kalkun jeesus nimittäin kysyi. Hän kun ei koskaan ollut humalassa. Ja aina häneltä liikeni ystävällinen sana kesken kiireisen kotimatkankin.
Luulen myös, että hän kulki jalan ja pyörällä vielä sen jälkeenkin vain ihan periaatteesta, kun vasurit olivat vaurastuneet autokaupoille asti tai killit ylenneet osastopäälliköksi. Ehkä hän luki lauantai-iltana lapsilleen kotona kun heillä ei ollut televisiotakaan. Luki samaan aikaan kun vaurastunut vasuri sammui kotisohvalleen kuolaamaan saunan jälkeen. Sikahumalassa. Samaan aikaan kun killi pitkästytti perheensä Tampereen Teatterissa poliittisessa satiirissa. Kun Työväen Teatteriin ei voinut mennä ettei vaan mitään tartu.
Vaurastumisen lopputulemaa niitetäänkin sitten juuri nyt. Joka kymmenes suomalainen on työtön. Ja joka kymmenes ei osaa lukea kunnolla. Enemmänkin. Olisi vasureiden kannattanut miettiä kannattiko kinuta parempia haalareita ja palkallisia vapaapäiviä loputtomiin. Killikravatit taas olisivat voineet jo silloin saneerata itsensä. Mikään luontokappale ei ole yhtä suojeltu kuin virkamies.
Yleiseen ahdinkoon yksi syy on se että ei saa sanoa. Oikealla nimellä ainakaan. Tässä nyt tarkoitetaan laajemminkin näitä ahdinkoja. Sekä henkilökohtaisia että kansallisia. Ahdinkoja riittää, mutta että, jos sanottaisiin suoraan. Että hullut. Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Että mitäs jos jaettaisiin sitä työtä - vähän kaikille.
Ultrajuoksussa on vaikea olla viisas. On juostava paljon jos mielii pitkälle. Toisaalta voin viisastella että pitääkö tässä elämässä päästä vähemmällä ? Ainakin tässä lajirakkaudessa yrittäminen on itsestäänselvyys. Tavallaan on pakko poiketa ulkona useasti. Ilmoista ja vastaantulijoista välittämättä. Välittämättä mistään muusta kuin juoksemisesta. Ainakin aika ajoin. Saa olla. Hulluki.

VIIKKO 1.

Ma- Lepo juoksusta. Erittäin raskas ja vaikea tukinajo venyi korjauksineen iltamyöhään.
Ti- 8 km - 55 min. (-24 celsiusta)
Ke- 9 km - 58 min. (- 27 celsiusta)
To- Lepo  (-30,6 celsiusta)
Pe- 14 km - 1. 36. (-18 - -22 celsiusta)
La- Lepo juoksusta. Metsätyö keskiraskas 4 tuntia ja kävelyä 3 km.
Su- 16 km - 1.58. (-15 - - 20 celsiusta)
yhteensä juoksua 47 km - 5 tuntia ja 27 minuuttia. Pääosin poluilla.

---

Taru kirjoitti bloginsa lopussa asenteesta suhteessa pakkasurheiluun. Ajatus usein on että "kelissä kuin kelissä".
Asenne on kaiken perusta. Ultrajuoksussa asenne ratkaisee prioriteetit. Mitä minäkin aikana eli koska ja mitä ennen.
Sensijaan asenteella ei liiku metriäkään tietyn rajan jälkeen. Sanotaan vaikka jossakin neljännen päivän vaiheilla kun on juossut lähes neljäsataa kilometriä - yhtämittaa.
Järjenkäytön ja asenteen suhde on usein hukassa. Kolmenkymmenen asteen pakkasella voi juosta useampia lyhyitä lenkkejä päivässä jos himoitsee määrää. Kenenkään ura ei tuhoudu muutaman viikon pakkasjakson aiheuttamaan harjoitteluvajeeseen. Vedot voi tehdä hallissa ja juoksumattohan on keksitty. Tosin viimemainittu on lähinnä hauska vitsi kaltaiseni ulkoliikkujan näkökulmasta mutta hyötyä siitä taatusti on varsinkin vauhteihin.

NOPEA VARUSTEKATSAUS

Pukeutumisesta juoksuun erittäin kylmällä on saatavissa paljon tietoa. Saan kuitenkin joskus kysymyksiä sähköpostiin ja kun minulta kysytään kokemusperäistä tietoa niinotetaan pieni pikakatsaus.
Kovalla pakkasella (-20 - -30 astetta celsiusta) käytän silkkistä avonaista kypärähuppua. Tämän päälle tulee tekninen pipo. Kasvoille sitten buffahuivia. Tärkein innovaatio on huivissa Kirsin siihen suun kohdalle ompelema noin kaksisenttiä vaakasuorassa oleva "napinläpi". Tämän kautta ilma kulkee paremmin kuin pelkästään huivin läpi hengitettäessä ja reiästä voi juodakin. Näin menetellen huivin yläosan voi nostaa aivan silmien alarajaan yli nenän.
Kädet pysyvät hiihdostakin tuttujen kolmisormilobstereiden suojassa lämpimänä. Merkki on OW. Jos olisin rikas niin ei olisi Hestran hanskan kautta rukkasen voittanutta. Mutta kun en ole rikas niin pärjään hieman halvemmilla.
Alusasuissa Devold, Craft ja Rukka toimivat. Viimasuojalla varustettuina mielellään. Devoldin duo active bokserit viimasuojalla pitävät hupipuikonkin lämpimänä. Niissä on kaksi kerrosta ja viimasuoja. Merinovillaa ja hengittävää päällekkäin. Merinovilla on muutenkin äärikelin välivaatteena mukava.
Suosin siis nykyään vanhempana teuraana jopa kolmatta väliasun paitaa karskimmissa keleissä. Nike ja Craft tässäkin. Muuten päällikuorina vaihtelevat talvitrikoot Asicsiltä tai Craftin erilaiset takit. Pikkupakkasella menee mukavasti Endurancen edustusasulla eli Nonamella. Myrskyyn minulla on olemassa Salomonin täysin vedenpitävä hupputakki jossa on venttilaatiovetoketjut kainaloissa ja hihojen alla.
Sukkina talvella käytän tavallisia juoksusukkia. Tosin kylmemmällä kelillä otan käyttöön sellaisia retkeilysukkia joissa on villaa.
Talvijuoksukengistä voisi kirjoittaa sivutolkulla. Tuntuu että nykyisin talvella säät vaihtelevat enemmän ja jopa minunkin vannoutuneena nastanvihaajana on ollut pakko välillä muuttaa asennetta. Traditiot eli Icebugit ja Sarvat ovat aina tuntuneet liian kovilta. Nyttemmin niissäkin on kehitystä tapahtunut mutta sittenkin olen etsinyt muuta tilalle ellei nastattomilla pärjää.
Asicsin valikoimista löytyi nastallinen Gel-Fujisetsu 2 G-TX. Olen pitänyt viimeiset neljä vuotta Asicsia vanhentuneena ja kelkasta tipahtaneena mutta Fujisetsuun olen mieltynyt. Kevyt kenkä on suunniteltu talveen. Goretex päällinen ja viisitoista nastaa avonaisessa pohjakuviossa. Nauhat saa piiloon iltin taskuun ja varvassuojaa löytyy vedenpitävyyden ja lämpimyyden ohella poluillekin. 
Parasta kengässä on sen kantaosa joka ei vaimennuksesta huolimatta ole korkea vaan pelkästään tukeva. Tämä yhdistettynä etuosan pehmeyteen saa tuntuman alustaan pysymään hyvänä ja jos askel lipeää poikittain niin kanta tukee ja myös pitää. Omiani tuunaan joskus footbalancen sinisillä tai pehmeämmillä keltaisilla pohjallisilla mutta myös alkuperäinen toimii. Kenkä on neutraali.
Asics lanseerasi Fuji-sarjan joskus 2012. Tarkoitus on ollut vastata kevyempää kenkää kaipaavien kysyntään. Mallistosta löytyy racer- ja trainer-malleja kuin myös näitä talvilapikkaita.
Kuvaavaa on että viidentoista asteen pakkasella Salomonin Speedcrossin pohja jäykistyy ja samassa röykkyisen jyrkässä mäessä missä Salomonilla menee katolleen niin Fujisetsulla tulee alas kuin tyhjää vaan ja turvallisesti. Fujisetsun nastat eivät ole aivan niin isot kuin perinteisen nastakengän joten mukavuuskin säilyy.

Kenkiä eikä muutakaan kannata ostaa pelkästään kauniiden kuvien perusteella. Vaikka Kilianilla ja Emeliellä onkin eteinen pullollaan Salomoneita niin epäilen että ne on mittatilaustyönä tehty. Toki täytyy arvostaa Kilianin panosta tuotekehitykseen kuten aikanaan Jurekin Brooksilla tai Antonin New Balancella tekemään työhön mutta suora tae laatuun huippujen kasvot eivät toki ole. Jos ostaa itse kamansa kuten minä niin tulee skeptiseksi laadun/kestävyyden ja etenkin hinta/laadun suhteen.

Talvijuoksun pukeutumisessa on kyse pitkälti kosteuden haihduttamisesta eli kuivana pysymisestä kuten myös viiman keholle tunkeutumisen estämisestä. Ja tietenkin pystyssä pysymisestä. Lämpimänä pysyy kunnon kamoilla helposti mutta lopulta aina kastuu ja sitten alkaa ulkokuoren jäätyminen eli on vaan vaihdettava kuivaa ainakin alle ja yllekin jos mielii jatkaa.

---

Tammikuun päivä on lyhyt ja kylmä. Pakkasraja itselläni metsätöihin on - 20 astetta, joten tällä viikolla olen ehtinyt levätä ja lukea kirjaakin välillä.

Tukkikärryn itse rakentamani relekotelo. Rikoin vinssin maanantaina. Ostin uuden ja kytkin myös langattoman kauko-ohjaimen. Radio-osa on kotelon kannessa ja vasemmalla on manuaalikytkin varalle. Nuukana teuraana en katkonut johtoja jos kytkentää joutuu myöhemmin muuttamaan. Pystyputken takana oleva keltainen levy on jälkeenpäin asennettu ATV-expertin tukkisermiin lisätueksi. Olen siis rikkonut myös pystyputken ja sermin liitoksen vetämällä (liian?)raskaita tukkeja. Vanha vinssi kesti yli kuusi vuotta ja tämä uusikin on kiinalainen; 140 euroa Motorpowerista kuten kauko-ohjainkin; 40 euroa. Mönkijän nokalla vinssinä on neljä kertaa kalliimpi Warn joka on vain hitusen nopeampi - ei muuta. Vetoköytenä molemmissa sininen syntettinen.

LOPUKSI MINULLE ERITTÄIN MERKITYKSELLINEN BIISI

Kaikista versioista juuri tämä vuoden 1969 vankilashown lyhyt ja ytimekäs, flunssaisella äänellä esitetty on minulle kaikkein rakkain. Koko kyseinen levy on varsin tunnelmallinen live, joka on kestänyt aikaa - ainakin minulla.

MENNEEN TALVEN LUMIA

ALUKSI

Jos joku harrastaa koko ikänsä asiaa, jonka epäkiitollisuuden hän lopulta älyää, niin hän vihaa sitä eikä kuitenkaan pääse siitä irti.  - Goethe

MENNEEN TALVEN LUMIA


Tutkimusten mukaan henkilö joka käyttää paljon sitaatteja tekstinsä ohessa on keskimääräistä tyhmempi. Otan kuitenkin riskin aina silloin tällöin. Tähän aikaan vuodesta ultrajuoksijoiden blogeista on luettavissa fanaattisia uudenvuodenlupauksia tai kätkettyjä totuuksia itsensäruoskinnan tueksi. Uho sammuu sitten keväämmällä kun riittävä määrä kilometrejä on tuonut valoa taloon. Uuden totuuden pahin vastustaja kun on vanha erehdys mutta minäkään en poikkea valtavirrasta tällä kertaa.
Vuoden vaihtuessa useissa ultrajuoksijoiden blogeissa lasketaan menneen vuoden kilometrit, tunnit ja näillä saavutetut tulokset. Tehdään analyysi menneestä vuodesta ja luodaan tiukkaa katsetta tulevaan. Niin teen minäkin mutta aina hieman pidemmällä perspektiivillä kuin pelkästään taakse jääneen vuoden tai kauden perusteella. Hyödyllisempää olisi tarkastella esimerkiksi neljää viimeistä vuotta suhteessa siihen mitä juoksijana tulevaisuudessa haluaa kokea.
Suomeksi sanottuna aina on hyvä pohtia mihin rahkeet riittävät, niin ajankäytön kuin sitten myös omien lahjojen suhteen. Tästä on luettava pois ne tuuliviirit jotka unohtavat että kestävyysjuoksu on pitkäjännitteistä puuhaa. He uudistavat harjoittelunsa joka vuosi perusteellisesti eivätkä valitettavasti useinkaan löydä tietään perille asti.
Mikä sitten on perille asti ? Älkää minulta kysykö. Matkani on kesken vaikka takana on 24 vuotta juoksua ja vain 2880 km vuodessa keskimäärin. Blogiani harvemmin lukeville kerrottakoon että noissa vuosissa on mukana yksi syöpäsairaus ja yhden yrityksen perustaminen. Vuosikilometrieni pienin luku on 402 km vuonna 1993 ja suurin 5103 km vuonna 2014. Eli kaikkea siltä väliltä ja muu liikunta tuohon päälle.
Ystäväni Onni Vähäahon blogissa on pohdittu ansiokkaasti myös harjoittelun tuntimääriä. Ottamatta varsinaisesti kantaa esitettyihin tuntimääriin totean että Onni on entinen motivoitunut keihäänheittäjä ja nykyään erittäin motivoitunut ultrajuoksija. Voi olla että todellinen harjoittelu alkaa 500 tunnista per vuosi ja ylärajaa ei tietenkään kerrota - sen sitten kyllä henkilökohtaisesti huomaa. Näitä vertailuja tehdessä pitää siis ehdottomasti ottaa huomioon oma liikuntatausta, ikä ja asialleen omistautuminen.
Suomessa harjoitellaan aivan liian vähän ja liian kevyesti mikäli tavoitellaan suuria. Vaihtoehtoja ei ole. Harjoittelun on oltava kuin uskonto - jokapäiväistä ja tavoitteellista pyrkimystä itsensä kehittämiseen. Kaikki muu raivataan pois tieltä ja sitten juostaan. Kohtuullisuudesta annan vain ohjeen että kannattaa pysyä ihmisenä ihmisille matkansa varrella.

Minulle vuosi 2015 jää muistoihin vaikeana ultrajuoksuvuotena. Hohdokkaan 2014 vuoden päätti mystinen mykoplasma ja allekirjoittanut korpifilosofi ei antanut periksi vaan harjoitteli vaikka ei tuntenut itseään vahvaksi. Tämä on mahdollista ja välttämätöntäkin kun on nuori tai kehityskaarensa nousun keskellä mutta nyt unohdin itse olevani jo vanhempi teuras (syntynyt 1964).
Lunta tuli tupaan oikein kunnolla ja taakse jäi vain 3443 kilometriä joihin kului 481 tuntia ja 40 minuuttia. Vuoden ainoassa kilpailussa Unkarin kuuden päivän juoksussa taistelin 500 kilometrin ylityksen. Jalat menivät jo ensimmäisen päivän jälkeen ja loppu oli tuskien taival.
Syksyllä puhalsin pelin poikki ja käytännössä syyskuusta alkaen olen ollut harjoittelusta tauolla. Kuitenkin tärkeintä on että mitään en kadu. Syykin tähän on selvä. Olen terve.

Tulevaisuus ultrajuoksijana askarruttaa. Eittämättä tunnen itseni vanhaksi ja kankeaksi, hetkittäin väsyneeksi koko touhuun. Viisikymppisenä miehenä jorisen siis joutavia aina välillä kuuluakseni joukkoon. Suihkun suunta on kuitenkin vielä hyvä puhumattakaan muista etuotoista, joten palataanpa asiaan.
Ultrajuoksijoista kaikki jotka ovat päässeet pikälle ovat harjoitelleet itsensä aina välillä totaalisesti pihalle, niin myös minä. Viimeisen neljän vuoden keskiarvo on 4328 kilometriä vuosi. Selkeä tavoite olisi palata keskiarvoon tänä vuonna ja palata myös kilpailemaan. Aika näyttää mitä keksin. Eittämättä jotakin isoa. Minun elämäntapani kun ei ole epäkiitollinen - ei vähimmässäkään määrin.

VIIKKO 53.

Ma- Lepo juoksusta / Metsätyö 5 tuntia.
Ti- Lepo juoksusta /  Metsätyö 6 tuntia, erittäin raskas.
Ke- Lepo juoksusta / metsätyö 4 tuntia, raskas.
To- 15,5 km - 1.35. Osittain poluilla.
Pe- 9 km - 58 min.
La- 12 km - 1.20. Poluilla.
Su- 14,5 km - 1.40. Poluilla.
yhteensä 51 km - 5 tuntia ja 33 minuuttia

Fyysisesti erittäin raskas viikko metsätöiden, vuodenvaihteen älyttömien työvuorojen ja sinänsä nautittavan juoksun yhteisvaikutuksessa. Paikat kipeänä uuteen viikkoon.

JOULUKUU 2015

Juoksua 160,5  km - 16 tuntia ja 1 minuutti.

VUOSI 2015   

Juoksua 3443 kilometriä - 481 tuntia ja 40 minuuttia.

LOPUKSI

Harvinainen lumeton aika motivoi juoksemaan vielä poluilla koska jossain vaiheessa lunta tulee ja varmasti liikaa. Alla kuvasarja tammikuisen hämärän rajamailta siniseen - omilta henkilökohtaisilta poluiltani. Yksi elämäni rikkaus on että polku alkaa 200 metrin päästä kotiovesta. Klikkaa kuvaa niin ne suurenevat jonoon katsottaviksi.

Matka on kesken...