VALKOINEN VIIKKO 8.

Ma- Lepo.
Ti- Oulussa kävelytiellä 8 km - 50 min.
Ke- Ap. lumikengillä 3 tuntia Teerivaaralla.
       Ilta juoksua maastossa 8 km - 1.09.
To- Ap. perinteistä hiihtoa retkeillen 12 km - 2.30.
       Ip. juosten täydellä teholla maastossa 8 km - 1.09. (vertikaalia 300 metriä)
Pe- 2 tuntia kävelyä ja illalla 12 km juosten - 1.16. (vertikaalia 500 metriä)
La- Lumikengillä 6 km - 2.14. Teerivaara ja metri lunta.
Su- Kävelyä pari tuntia jossa vertikaalia 500 metriä.
       Illalla perinteistä hiihtoa  8 km - 55 minuuttia.
Juoksua 36 km - 4 tuntia ja 28 minuuttia.
Kokonaisliikunta-aika viikolle noin 19 tuntia kaikkineen. 

KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA; OSIN VALITETTAVASTI...
      

BLOGIVIERAANA ARI TIMONEN

Blogivieras on harvakseltaan ilmestyvä sarja blogissani. Se kertoo sähköpostikeskusteluista minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Aiheet vaihtelevat mutta sivuavat ultrajuoksua ja menevät joskus jopa sen edelle. Eli ovat elävää elämää.

Sarjan tässä osassa keskustelukumppanina on yksi niistä ihmisistä jotka pitävät minut järjissään. Ystäväni Ari Timonen Iisalmesta.

Olemme tutustuneet ultrajuoksun ansiosta mutta ystävyytemme on syventynyt ihan perinteisen kirjeenvaihdon ja harvojen tapaamisten myötä.

Tervehdys Ari,

toimit pitkään Normetilla työnjohdossa ja sitten sinut saneerattiin muiden mukana kilometritehtaalle. Miltä se tuntuu kun tekee parhaansa mutta se ei riitä ?

Yhtiön markkinatilanne oli syksyllä 2013 sellainen, että n. 50 henkilöä irtisanottiin. Olin ollut talossa reilut viisi vuotta, josta ajasta viimeiset kolme vuotta tuotannon työnjohtajana. Tottakai aluksi mielessä oli monenlaisia tunteita, mutta Normet järjesti kaikille irtisanotuille asiallisen työnhakuvalmennuksen. Jälkeenpäin ajatellen elämässä jonkun jakson loppu on uuden jakson alku.

Olen itse vaihtanut ammattia tavallaan kolme kertaa ja nyt olen uponnut tähän paljon hehkutettuun yrittäjän loputtomaan sarkaan. Tein yhdeksän vuoden uran liikuntavammaisten lasten kanssa ja nyt taksiyrittäjänä on ihmisten kanssa toimiminen edelleen ammatissani keskiössä. Vaihtelu voisi virkistää minuakin mutta aika on pelottava jäädä tyhjän päälle.

Sinä taas vaihdat alaa tavallaan tekniikasta ihan johonkin muuhun vaikka toki työnjohtajanakin toimit ihmisten parissa. Mihin nykyinen opiskelusi sinut valmistaa ?

Opiskelen Savonia-ammattikorkeakoulussa Iisalmessa. Laitan kuvaukseen suoran lainauksen :

Sosiaalialan työllä pyritään lisäämään ihmisten hyvinvointia yhä monimutkaisemmaksi käyvässä yhteiskunnassa. Ihmisiä tuetaan ja heidän arjessa selviytymistään edistetään elämäntilanteissa, joissa heidän kykynsä huolehtia itsestään on syystä tai toisesta heikentynyt.

Monipuolista työtä hyvinvoinnin puolesta

Ammattikorkeakoulusta valmistuneet sosionomit (AMK) työskentelevät sosiaalialan asiantuntija-, suunnittelu- ja kehittämistehtävissä. Heidän tehtävänsä kattavat sosiaalialan palvelutoiminnot, kasvatuksen, kuntoutuksen, neuvonnan, ohjauksen sekä asiakas- ja yhteisötyön.

Suurin osa sosionomi (AMK) -tutkinnon suorittaneista työskentelee lasten ja nuorten ohjauksen ja kasvatuksen tehtävissä kuntien palveluksessa, esimerkiksi lastensuojelulaitoksen vastaavina ohjaajina tai päiväkotien lastentarhanopettajina.

Tutkinnon monipuolisuudesta kertoo se, että lastensuojelun, varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön lisäksi sosionomeja työskentelee myös vanhustyössä, mielenterveys-, päihde- ja kriisityössä, monikulttuurisessa työssä sekä vammaistyössä ja kuntoutuksessa. Laaja tehtäväkenttä tarjoaa sosionomeille runsaasti erikoistumismahdollisuuksia työelämässä.

Olet perheenisä, lapsesi ovat juurikin aikuistumisen kynnyksellä, olet ollut myös seurakunnan kautta nuorisotyössä joskus nuorempana.

Onko sinulla elämänkokemuksesi tai koulutuksesi, myös tulevan koulutuksesi pohjalta vastausta siihen miksi yhteiskunta käy monimutkaiseksi ja ihmiset voivat huonommin ?

Tai toisinsanoen vitsikkäästä kääntäen : Miksi kaikki haluavat voida paremmin jatkuvasti ? Mikä on paremmin voimisen mitta ?

Terve, Pasi. Anteeksi, että hieman kesti tämä vastaus.

Olemme sekä yksilötasolla että yhteiskuntana menettäneet elämän tarkoituksen. Länsimaissa, kuten Suomessa, lainsäädäntö on satoja vuosia perustunut Jumalan kymmeneen käskyyn ja Raamatun ohjeisiin. Nykyään näistä käskyistä ollaan koko ajan luopumassa ja siten lisäämässä pahoinvointia. Paremmin voimisen mitta on siinä, kuinka Jumalan Sana saa elämäämme ohjata yksilöinä ja yhteiskuntana. Ihmisen "käyttöohjeet" löytyvät Raamatusta, vaikka luulemme itse tietävämme paremmin, miten tulisi elää. Elämän tarkoitus on "Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen", kuten Katekismus sen sanoo.

Hieman eri tavalla voisin sanoa, että ihmisen aivot ja ajattelu eivät ole pysyneet kaiken tekniikan ja tietotulvan kehityksen mukana, vaan aiheuttavat erilaisia ahdistuksia ja pelkoja nykyisessä elämänmenossa. Aihe on mielenkiintoinen, mutta en koe olevani asiantuntija sanomaan siitä paljoakaan. Mitenkään entisaikoja liikaa ihailematta totean kuitenkin, että se pienviljelijäperhe jossakin Savon korvessa oli onnellinen, kun perustarpeet olivat kunnossa, jos olivat.

Terve taas ystävä ! Ei se mitään, aikaa on ja jos se loppuu tähän päivään emme sille mitään voi.

Tässä kohtaa saattaa moni lukija alkaa väittämään vastaan vaikka kuinka perustelisimme elämän tarkoituksen yksinkertaisuuden. Toisaalta mitä syvemmin asian kokee huomaakin että se ei olekaan ollenkaan yksinkertaista uskoa Jumalaan Jeesuksen kautta ja todellakin päästä näin Jumalan lapseksi. Epäilijöiden määrä ympärillä on huomattavan suuri.

Olen itse kokenut valtavan suurta voimantunnetta nöyryyden kasvaessa, muunmuassa matkalla joka oli tarkoitettu minun ja Kirsin tehtäväksi eli juostessani tuhat mailia halki kotimaan.
Toisin voisin todeta että jos on saanut on myös annettava.

Tarttuessani töissä vanhusta käsipuolesta tukien tai kun kannan kauppakasseja hänelle kotiin muistan antamisen ilon ja koen jakavani hyvää.

Mitä sanomme tässä nyt niille jotka eivät usko tai epäilevät  tai näkevät vain epävarman itsensä selittämässä pois selvää asiaa ?

Ensin haluan hieman täsmentää uskon käsitteitä:

1. Ihminen voi uskoa Jumalaan, mutta jos hän ei tunne Jeesusta, hän ei ole Jumalan lapsi eikä pääse Jumalan luo taivaaseen.

2. Vain uskomalla Jeesukseen, joka on ristillä sovittanut syntimme, pääsemme Jumalan lapseksi ja Jumalan luo. Jeesus itse sanoi, että 

"Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. (Joh.14:6)

Raamattu on kokonaisuus, jota ei pysty ymmärtämään muuten kuin antamalla Raamatun selittää itseään. Mitä paremmin tunnemme Jumalan meille antamaa ilmoitusta, Raamattua, sitä paremmin ymmärrämme sitä. Tämä tuntuu varmaan ihan heprealta, mutta en osaa sitä paremmin sanoa.

Henkinen kasvu on monella tähtäimessä. Samalla moni haluaa voida paremmin eli olla sovussa ympäröivän maailman kanssa.
Itse katson niin että moni luulee saavuttavansa jotain enemmän kunhan ensin jollain tapaa valaistuu. Kokemukseni mukaan monelle saattaa tulla yllätyksenä että  henkisen kasvun ja voiman löytämisen myötä moni ennen niin merkityksellinen ja tavoiteltava asia menettääkin merkityksensä.

Ajattelenkin että hyvä elämä on perin juurin yksinkertaista ja tietyllä tapaa vaatimatontakin.

Ultrajuoksijana mitä pidemmälle juoksen niin voitot ja ennätykset menettävät merkityksensä. Kokemus on hyvin henkilökohtainen ja ehkä juuri sen saa mukaansa sitten kun maallinen elämä päättyy.
Onko sinusta sillä minkälaisen jäljen itsestään maan päälle jättää lopultakaan paljon merkitystä. Jäljellä tarkoitan sitä mistä ihmiset sinut muistavat kun olet mennyt ?

Kyllä ns. psykologisella jalanjäljellä on mielestäni merkitystä. Myös koko elämä ja sen ymmärtäminen osana sukupolvien ketjua on tärkeää. Ihmiselle on annettu tehtävä tässä maailmassa, eikä näitä ns. maallisia asioita pidä lainkaan väheksyä. Itse yritän ymmärtää tämän maailman asioita maalaisjärjellä ja kirjallisuudella, mutta hengellisiä asioita Raamatun avulla. Valaistuminen käsitteenä viittaa buddhalaisuuteen, joten se ei ole minulle luonteva ilmaus. Henkinen kasvu ja voima ovat mielenkiintoisia ilmiöitä, joita voidaan tarkastella sekä psykologisesti että hengellisesti.

Käytän usein sanoja valaistuminen ja voima. Kyse on itseironiasta tai ironiasta niitä ihmisiä kohtaan jotka haluavat jatkuvasti enemmän tai olla parempia.

Henkinen kasvu on mielestäni juurikin oman rajallisuutensa ymmärtämistä. On luovuttava jostakin jos aikoo saada jotakin uutta tilalle. Vitsikkäästi voisin todeta että valaistunut henkilö on se joka ei enää keksi mistä voisi luopua.

Voima on tunne korkeammasta ohjauksesta johon yksilö pääsee vain henkisen kasvun ja uskon kautta. Uskolla tarkoitan tässä uskoa Jumalaan ja myös uskoa omaan itseen vaikka omalla itsellä ei niin kovin suurta merkitystä ole loppujen lopuksi.
Voima on negatiivisuudesta luopumista. Pyrkimys pois pahasta eli pyrkimys hyvään.

Miten pahuus saadaan maailmasta väistymään ?

Kysymyksesi on sellainen, että siihen voi vastata kahdella tavalla: 1. tehdä väitöskirja, jossa ei silti saada vastausta, tai 2. vastata hyvien lyhyesti. Valitsen jälkimmäisen: pahaa ei saada pois tästä maailmasta.

Mitä juoksu ja ylipäänsä fyysinen työ merkitsee sinulle ?

Juoksemalla yritän pitää peruskuntoa yllä ja hillitä painonnousua. On niin helppo lähteä kotiovelta lenkille, jossa saa nauttia ulkoilmasta ja tarkkailla luonnonilmiöitä. Usein juoksulenkillä saattaa tulla jokin hyvä ajatus mieleen, vaikka tarkoitus olisi päinvastoin olla ajattelematta mitään. Nykyään kävelen osan matkasta, koska polvi muistuttaa silloin tällöin liiasta rasituksesta.

Opiskelijana istun nykyään liikaa, joten välillä on mukava tarttua moottorisahaan tai kirveeseen. Polttopuiden teko onkin hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Myös siivoukseen voi asennoitua samalla tavalla. Kaikki työ, olipa se fyysistä tai muuta työtä, on mielestäni arvokasta ja tärkeää. Arvostan erityisesti menneiden sukupolvien tekemää raskasta työtä maamme hyväksi.

Olen saanut sinulta lahjaksi hienon yhdestä puusta veistetyn linnun, eräänlaisen mobilen, joka roikkuu työpöytäni vieressä katosta liikkuen vähäisimmästäkin ilmavirrasta. Sen tekeminen vaatii paitsi kädentaitoa myös kärsivällisyyttä. Ja etenkin ymmärrystä puun käsittelyyn materiaalina. Tiedän että olet pystynyt tekemään myös toimivan puuveneen perinteisillä menetelmillä. Joskus teet myös metsätöitä pelkällä lihasvoimalla ja käsityökaluilla.

Pitäisikö perinteitä kunnioittaa ja säilyttää enemmän ?

Itse koen että orjaannumme entistä enemmän teknisten vempeleiden armoille ja todellinen kyky tehdä käsillä ja myös kyky hahmottaa käsillä olevaa vähenee jatkuvasti. Pahinta on että pitkässä ajankulussa se muuttaa perimäämme vaarallisen liikkumattomaan suuntaan.

Olen samaa mieltä. Perinteitä pitää ehdottomasti kunnioittaa ja säilyttää. Nykyään olemme tottuneet kaikkiin ns. mukavuuksiin ja pidämme niitä itsestäänselvinä ja meille automaattisesti kuuluvina etuina. Aikaisemmin ymmärrettiin, mistä ruoka tulee ja mitä sen saamiseksi on tehtävä. Lapset, aikuiset ja vanhukset osallistuivat kaikki työhön, jolloin elämä oli mielekästä. Tottakai työ oli raskasta eikä varmasti aina mieluista. Tämän ajan ongelmia ovat sekä työttömyys ja että ihmisten yksinäisyys. Itse teen mieluummin lihasvoimalla monia sellaisia töitä, joihin olisi olemassa koneita. En aliarvioi kuntosaleja, mutta minulle parasta kuntosalia on mm. halonhakkuu ja lumenkolaus. Entisaikojen töistä arvostan erityisesti maaseudun pienviljelijöiden ja heitä edeltävien torpparien työtä.

Hyvää Uutta Vuotta Ari ! Joskus ajatus katkeaa ja on muka kiire. Tämän viestin lähettämiseen kului noin kuukausi - ainakin.

Jos pitäisi selittää niin vetoan työkiireisiin ja sitten joulunajan rauhottamiseen.
Mikä sen kiireen tekee vai onko se laiskuutta ?

Kiitos samoin hyvää uutta vuotta, Pasi! 

Eräs toimitusjohtaja sanoi joskus, että kiire on itseaiheutettua pahoinvointia. Tässä on mielestäni toinen puoli totta. Jos ihminen haluaa saada kaikkea ja harrastaa kaikkea, niin kiire siinä tulee. Tämä koskee tietenkin vain niitä asioita, joihin on mahdollista itse vaikuttaa. Elämäntilanteita on monenlaisia, eikä kaikkea voi itse päättää. Työ voi olla sellaista, että jatkuva kiire on todellisuutta. Vapaa-aikana pitäisi kuitenkin olla mahdollista itse vaikuttaa ajankäyttöönsä, ja tarvittaessa pysähtyä ja levätä.

Ystävältä voi ja pitää uskaltaa kysyä neuvoa. Olen ollut viime aikoina huonovointinen. Tarkoitan huonovointisuudella kokonaista tunnetta sisälläni joka johtuu siitä että olen pakottanut itseni olemaan harjoittelematta. Toisin sanoen olen pakottanut itseni lepäämään juoksusta. Elämäni on mielestäni muuten erittäin tasapainoista eikä mikään siis ole hullusti. Nautin tavallisestakin elämästä työn ja nyt esimerkiksi metsätöiden merkeissä. Kuitenkin sisälläni on vahva ristiriita. Tätä voisi verrata muunlaiseen riippuvuuteen, esimerkiksi alkoholismiin tai muuhun addiktioon. Juoksu tekee minulle pieninä annoksina hyvää ja palauttaa kehoa ja etenkin mieltä mutta syvässä sisimmässäni tiedän että jos ryhtyisin oikeaan harjoitteluun niin väsyisin melko pian fyysisesti loppuun.

Mitäpä neuvoisit ?

Ensin voisi olla hyvä tarkastella niitä asioita, joiden sanot olevan tasapainossa. Jos ymmärsin oikein, niin ihmissuhteet, työ ja muut aktiviteetit kuten metsätyöt ovat tällaisia asioita. Olet myös sanonut elämäsi perustuvan kristillisille arvoille. Juoksun osuutta näihin kaikkiin edellämainittuihin asioihin voisit nyt verrata niin, että miten suuri on juoksun painoarvo tai "kakku" koko elämästä. En voi sanoa tätä omasta kokemuksesta, koska en ole koskaan juossut niin paljon kuin sinä enkä harjoitellut yhtä tavoitteellisesti. Onko juoksun merkitys sinulle se, minkä sanot sen olevan, vai onko se ehkä suurempi? Tämän vain sinä voit tietää.

Mielestäni juoksun aiheuttamaa (riippuvuus-) vaikutusta ei aivan voi verrata esim. alkoholismiin. Vaikka toisaalta kiellät itseltäsi jotakin, jota kovasti haluat, teet sen siksi, että haluat välttää pahempaa. Näin voi alkoholistikin tehdä, mutta sillä erolla, että alkoholi on jätettävä kokonaan. Sinä voit kuitenkin juosta kohtuudella ja sellaisina annoksina, jotka tekevät hyvää. Et sinä kohtuujuoksemisesta ratkea alkoholistin tavoin liialliseen harjoitteluun. En tiedä, onko tämä rinnastus onnistunut, mutta neuvoni on, että juokse kohtuudella, hyväksy alussa "vieroitusoireet" ja iloitse elämän muista asioista.

Kiitos vastauksesta. Kiinnitin huomion tuohon juoksun merkityksen määrään itselleni. Kysyt että onko sen merkitys se minkä sanon sen olevan vai suurempi ? Tässäpä ollaankin asian ytimessä. Todennäköisesti merkitys on huomattavasti suurempi kuin väitän sen olevan. Seuraava kysymys onkin sitten että miksi ? Täytänkö juoksulla jotakin puuttuvaa palaa elämässäni vai olenko vain addiktoitunut sen avulla kokemaan syviä tunteita ja ajatuksia ?

Joku lukija ajattelee että tekeepä Pasi asian vaikeaksi - kunhan juoksisi vaan eikä miettisi liikoja. Tässä kohtaa voisin kyseistä lukijaa pyytää ensin juoksemaan ensin riittävästi ja miettimään sitten että onnistuuko se ilman ajattelua ? Tämä siis hymyssä suin.

Juokseminen on miltei aina jollain tavalla suorittamista. Tämän ymmärtää sellainen joka on harjoitellut tavoitteellisesti. On siis vaikeaa päästä irti tavoitteellisuudesta.

Onnekseni elämässäni on perustalla jotakin sellaista mikä ei vaadi minkäänlaista suorittamista. Riittää kun on oma itsensä ja hyväksyy osansa ja elämänsä tarkoituksen.

Nykyään mediassa on sankaritarinoita niistä jotka ovat muuttaneet pois Suomesta etelän lämpöön. Yhteistä näissä tarinoissa on että muuttanut on tuntenut kylmässä ja ahdistavassa Suomessa olonsa epämukavaksi ja on sitten myynyt omaisuutensa ja lähtenyt etsimään onnea vierailta mailta. Sieltä on löytynyt uusi työpaikka ja kulttuuri. Usein vielä jotenkin vapaammassa ilmapiirissä ja sitten elämä onkin pelkkää satua yhtäkkiä.

Kysynkin sinulta nyt samaa mitä usein kysyn näiden tapausten yhteydessä : Miksi koskaan ei kirjoiteta niistä jotka selvisivät täällä kotisuomessa ? Niistä jotka maksoivat veronsa, kasvattivat lapsensa ja eivät taipuneet kylmässä. Niistä monista jotka vastasivat kilpailukykyloikan tarpeisiin jotta eliitti sai rahansa ja mahdollisuuden rikastumiseen. Eikö tavallisten ihmisten tarina enää kiinnosta vai onko totuus jotenkin epämukavan tavallista ?

Valitettavasti en tunne näitä sankaritarinoita poismuuttaneista, koska seuraan vain yle-uutisia, a-studiota ja Iisalmen Sanomia, joissa keskitytään arkisiin asioihin. Ehkä ihmisiä kiinnostaa kaikki erikoinen ja ehkä moni etsii esikuvia, joita voisi seurata tai kadehtia. Ketäpä nyt kiinnostaisi vaikkapa minunlainen perusiisalmelainen alanvaihtajaopiskelija, joka ei seuraa muotia eikä sisusta kotiaan uusimpien trendien mukaan.

Mainitsemistasi sankaritarinoista löydän kyllä hyvääkin; jokaisella saa olla unelmia ja jokainen voi onnistua vaikka muuttamalla ulkomaille, jos se on hänen unelmansa. "Jokainen ihminen on laulun arvoinen", kuten myös jutun arvoinen.

Meillä on ollut (taas) hyvä keskustelu. Koska tämä tulee blogiin ja tila siellä on periaatteeessa rajattu niin aletaanpa lopetella.
Kiitos paljon ystävä ja mehän jatkamme sitten sitä oikeata kirjeenvaihtoa - ihan kynällä ja paperilla jotta kustikin saa polkea.

Haluatko kysyä minulta jotakin ?

Olemme juuri ohittaneet laskiaisen, josta alkaa paastonaika kohti pitkäperjantaita ja pääsiäistä. Mitä pitkäperjantai ja pääsiäinen sinulle merkitsevät?

Pääsiäinen on vuodessani taitekohta. Ensinnäkin valo luonnossa voittaa pimeyden eli käännytään kohti kevättä ja kesää.

Kristittynä ajattelen että hyvä lopulta voittaa pahan. Hiljainen viikko huipentuu pitkäperjantaina historialliseen Jeesuksen ristiinnaulitsemisen päivään. Onhan ylösnousemus uskomme ydinkohta ja pääsiäisen juhla vanhin ja tärkein.

Mämmi ja suklaamunatkin toki  maistuvat mutta sittenkin pääsiäisessä tärkeintä on ajatus valosta ja siitä että kanssamme kuljetaan joka päivä mikäli itse annamme sen tapahtua.

Laitatko vielä lopuksi mielimusiikkiasi vaikkapa you-tubesta niin saadaan sitä lauluakin mukaan.

Kuuntelen monenlaista musiikkia, mutta laitan Pekka Simojoen kappaleen Askeleet, koska se kuvaa paitsi kristityn, niin myös juoksijan maailmaa mielestäni hyvin:

Ari Onnin Kierroksella 24-tunnin juoksussa 8.7.2012, kisaa jäljellä 26 minuuttia.

Iisalmessa vuonna 2014 Tuhannen Mailin matkalla päivä on pulkassa ja hyvässä seurassa.

VIIKKO 7. 

Ma- 8 km tiellä - 55 min.
Ti- 8 km tiellä - 53 min.
Ke-To- Lepo
Pe- 12 km maastossa - 1.18.
La- 14 km maastossa - 1.33.
Su- 11 km maastossa - 1.15.

yhteensä juoksua 53 km - 5 tuntia ja 54 minuuttia 

Hyvä viikko vaikka hammaslääkärin määräämä antibioottikuuri vie mehuja. 

METSÄ VASTAA

Pohtiessani tätä kirjoitusta olin sananmukaisesti varsin kaukana itse aiheesta. Juoksin Helsingin Vuosaaren rantamaisemassa kohti Mustavuorta ja nautin suunnattomasti juoksusta ensi kerran moneen kuukauteen. 
Vaikka Helsinki ilahduttavasti on pyrkinyt säilyttämään yhtenäisiä metsäalueita kohtuullisen lähellä keskustaa virkistyskäyttöön niin kaupunkimetsä on silti aina kaupunkimetsä. Ääni- ja valomaailmaltaan oikeampi metsä löytyy kulkemalla  hieman syrjemmälle pois infrastuktuurin keinotekoisuudesta.
Sain metsätyöt kotona tehtyä. Toteutin pienen hankintahakkuun jossa mänty- ja kuusitukkia kertyi 30 kiintokuutiota pinolta ammattimaisen puunostajan mittaamana. Lopullinen kertymä selviää tarkan sahamittauksen jälkeen. Yläkuvassa on valmiit omat pinoni. Käsitöistä kannattaa aina olla ylpeä.
Kaadoin Kirsin kanssa puut moottorisahalla ja useimmiten liinaa sekä vetotaljaa kaatoavustimina käyttäen. Lähes jokaiseen puuhun siis oli kiivettävä tikkailla noin seitsemään metriin. Pystyn kaatamaan puun noin kolmenkymmenen asteen sektorille ilman apuakin mutta varmuus on parasta rakennusten ja sähkölinjojen lähellä. Erehdyin vain kerran tuulisella säällä ja silloinkin pysyttiin neljänkymmenenviiden  asteen sektorissa mutta sekin on ahtaissa paikoissa ehdottomasti liikaa.
Kaadetut puut ajoin tienvarren noutopaikkaan mönkijällä jonka perässä telikärryssä on sähkövinssikäyttöinen puominostin. On luonnollista että sekä tissiä että rautakankea tarvitaan isompien tyvitukkien kyytiinsaamiseen tuolla varustuksella. Olenkin harkinnut hydraulisen kourakärryn hankintaa kun en tästä kai enää nuorenekaan. Tuollaisen kärryn hinta erillisellä hydraulikoneikolla varustettuna pyörii 5500 - 13000 euron välissä joten satsaus näillä puumäärillä on iso. Muna ja kana teoria toteutuu tässäkin : jos hankkii kärryn se on pakko kuolettaa eli sitten joutuu ainakin metsätöihin ihan tosissaan. Olisihan kärrystä polttopuunajossakin hyötyä mutta...
Asiaan vihkiytymätön lukija saattaa kuvitella että hankintahakkuulla saa hyvinkin puunmyyntituloa. Itse laskin pitkälti yli sata työtuntia joista käteenjäävä korvaus on noin viisi euroa tunnilta. Kokonaistuotosta kun vähennetään verot ja muut kulut, jotka tässä tapauksessa muodostuvat polttoaineista ja muista tarvikkeista. Jonkinverran täytyy laskea myös mönkijän huoltoon ja rikkoutuneisiin vinssin ja kärryn osiin. Onkin selvää että vaikka verotuksessa niinsanotun hankintatyön arvon saa vähentää niin pelkän rahan takia ei kukaan pakkasessa ja vesisateessa sahan kanssa hankintahakkuuta rehki.
Sensijaan saatua hyvää mieltä ei voi ostaa. Hyvä mieli muodostuu tässä tapauksessa siitä minkä näköiseksi metsä puiden kaadon sekä korjuun jäljiltä jää sekä ajatuksesta että tukeistani on valmiina sahatavarana jollekin muulle iloa vaikkapa seinäpaneelina. 
Mönkijällä jäljelle jäävien puiden juurille aihetetut tuhot ovat varsin pieniä ja jokamiehenoikeudella liikkuvat saavat ainakin minun jäljiltäni sitten torvisieniä vaikka eivät paneelia ostaisikaan.
Eräänä päivänä metsä tarjosi harvinaisen luontokokemuksen. Kotihuuhkajamme nappasi myyrän edestämme ja liiteli metsän suojiin saalis nokassaan ajaessamme mönkijällä toiselle metsäkuviolle. Hangelle jäi veritilkka ja kasa harmaita karvoja. Onkin kohtuullista että puun kaataja huomioi toiminnassaan sen että oikeasti se metsä on useiden eläinten koti. Tätähän ei tehometsätaloudessa ajatella lainkaan.
Tehometsätaloudesta on varsin karmea esimerkki oman kotitieni varressa. Tässä tapauksessa perikunta on todennäköisesti loppumattomassa rahapulassa ja toteutti metsälain mukaisen siemenpuuhakkuun. Kauniin nimen taakse kätkeytyy täydellinen metsän raiskaus ja oman onnensa nojaan jättäminen. Lohkolle jää pystyyn vain muutamia siemenpuita ja kaikki muu kaadetaan tai jyrätään moton kettinkien alle. Seuraavilla myrskyillä sitten kaatuvat osa näistä siemenpuistakin joten näky on lohduton.
Meilläpäin vanhaa kuusimetsää kurittaa myös maannousema. Tämä on sienitauti joka on maassa ja siirtyy sieltä alhaaltapäin puun sisään lahottaen kuusen pikkuhiljaa. Monista kuusirungoista sain sahata lähes kolme metriä tyvestä polttopuuksi. Laho kun ei sahalle kelpaa lukuunottamatta niinsanottuja sorvitukkeja joissa on kovalahoa vain muutama sentti keskellä. Tällöin puun pituus on oltava 5,20 metriä ja latva vähintään 25 cm halkaisijaltaan. Näitä en harmituksekseni saanut yhtäkään.
Meille luontoarvojen vaalimisen ja hyvän mielen lisäksi tuli myös polttopuuta latvuksista ja oksista. Havut hakattiin vesurilla pienemmäksi maanparannukseen. Tätäkään ei tehometsätaloudessa huoimioida lainkaan vaan pahimmissa tapauksissa kaikki hakkuujäte kerätään energiapuuksi haketettavaksi jolloin metsään ei jää uusiutumisen tueksi mitään. 
Useimpien avohakkuiden jälkeen kaupunkilaismetsänomistajat taivastelevat korjuukustannuksia ja veroja kuin myös palstan ulkonäköä. Voidaankin sarkastisesti todeta että muutaman vuoden päästä avohakkuusta ei ole enää rahaa eikä metsää eli jälkipolville lopputulos on nolla. 
Sensijaan meille maalla asuville syntyy muita ongelmia näistä valvomattomista vierastöistä. Konemiehet ajelevat isoilla hakkuukoneilla eli motoilla yksityistiet ruvelle siirtyessään lohkolta toiselle ja tukkiautojen armeija hoitaa loput. Usein kaupunkilaismetsänomistaja luulee että maksamalla tiemaksua 30 euroa vuodessa on kaikki kunnossa.  Tien korjauslasku voi tulla yllätyksenä ja pahimmissa tapauksissa mennään oikeuteen asti.

Alla olevista kuvista voitte valita kummassa metsässä itse liikkuisitte hakkuun jälkeen mieluimmin. Miespuolisena juoksijana arvostan myös sitä että kykenen etenemään maastossa ilman jalkovälissä törröttävää kuusenoksaa.
Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Luonto voittaa ihmisen aina lopulta. Se kun jää tänne vielä meidän jälkeemmekin.

KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA.

OMAA TYÖNJÄLKEÄ

TEHOMETSÄTALOUTTA

VIIKKO 6.

Ma - Ti - Metsätyöt.
Ke- Lepo
To- Metsässä 12 km - 1.21.
Pe- "Lepo" ; hirvittävän lumisateen jäljiltä aurausta ja ajo Helsinkiin.
La- 14 km - 1.29. Rastilasta - Talosaareen päin.
Su- 12 km 1.13. Kuten lauantaina mutta lyhyemmin.

yhteensä 38 km juoksua - 4 tuntia ja 3 minuuttia.

LENKKIMAISEMIA RANNIKON KALASTAJAKYLÄSTÄ

VIIKOLLA LUETTUA :

JO NESBO : Poliisi

ERILAISIA NÄKÖALOJA

Ultrajuoksijan on vaikea olla juoksematta jos omaa lajirakkautta ja intoa siinä määrin kuten minä. Olen taukoni aikana kärsinyt juoksun vierotusoireista moneltakin kantilta mutta silti olen malttanut kärsivällisesti odottaa. 
Helpotusta odotukseen on tuonut tieto että olen väliaikaisesti tauolla. Tärkeintä on että olen terveenä tauolla ja etenkin täysin vapaaehtoisesti.
Vuosien kokemus juoksusta on tuonut perspektiiviä entusiasmiini. Joskus on kivuliasta tietää mikä on hyväksi. Minun tapauksessani juoksemattomuus on tehnyt hyvää vaikka hankalaa on ollutkin.
Aloittaessani lepokauden tiesin ennalta odottaa tiettyjä asioita. En kuitenkaan kuvitellut juoksemattomuutta kokonaisuudessaan näin hankalaksi. Hankalaksi asian tekee tietoisuus että voisin aloittaa koska tahansa. Vamman kyseessä ollen näinhän ei olisi ja syy taukoon olisi selvä. Nyt on toisin. Tauon pituus määräytyy nyt aivan eri parametrien mukaan kuin vammatapauksessa.
Kaavamaisesti voi ajatella että vamman jälkeen kestää yhtä monta viikkoa päästä entiselle tasolleen kuin on levännytkin. Mistä siis tiedän tässä tapauksessa koska olen levännyt tarpeeksi ? Ainoastaan yhdestä asiasta - tunteesta joka tulee tehdyn lenkin päätteeksi.
Jos on juossut itsensä tyhjäksi vuosien mittaan ja ymmärtänyt hellittää ajoissa on voinut joutua kokemaan samanlaisia tunteita ja jopa fyysisiä oireita kuin minä. Kerron rehellisesti tunteistani enkä vaivu salamyhkäiseen hiljaisuuteen kuten jotkut kohtalotovereistani. Mielestäni on typerää olla kertomatta kolikon eri puolista sillä ultrajuoksun suosio kasvaa ja kaikki haluavat pitkälle vailla minkäänlaisia käsityksiä siitä miten sieltä tullaan takaisin.
Annan esimerkin normaalista lenkistäni ennen kuin aloitin lepokauden : Lähden juoksemaan. Juoksu tuntuu ensin helpolta ja nautittavalta. Parin kilometrin jälkeen tulee syvä vastenmielisyys ja kyllästymisen tunne. Kolmen kilometrin kohdalla alkaa oksettaa. Olo on samanlainen kuin olisit vetänyt täytekakun kerralla naamaasi. Sitten on pakko kävellä. Pakko kääntyä takaisin ja hilautua kotiin. Jälkeenpäin olo on voimaton. Tehdyllä lenkillä tuolloin oli pelkkiä negatiivisia vaikutuksia.
Tällä hetkellä lenkille on mukava mennä koska vaikutukset ovat pelkästään positiivisia. Myös raskaiden metsätöiden jälkeen tehdyt kevyet verryttelyt palauttavat ja jättävät jälkeensä kaipuun tunteen päivittäisen juoksemisen näköaloista.
Tähänastisen taukoni aikana on ollut varsin valaisevaa tarkastella maailmaa lähes ilman juoksua. Paljon on löytynyt positiivista mutta myönnän että paljon on puuttunutkin. Metsätyöt ovat nyt loppusuoralla. Niiden jälkeen on aika vetää henkeä hiidon ja pienimuotoisen juoksentelun yhdistelmällä. Sitten kohti kesää on aika palata päivittäiseen juoksemiseen varovasti. 
Erilaisa näköaloja on tarjolla. Minä valitsen niistä sen mikä antaa valtavan ajan ja tilan tarkastella maailmaa. Antaa mahdollisuuden kehittyä ihmisenä. Antaa mahdollisuuden matkustaa ja kokea yhteyttä luontoon ja samanmielisiin ihmisiin.
Juokseminen on minulle vain tapa liikkua. Sensijaan se mitä ultrajuoksun matkallani näen, on minun näköalapaikoistani parhain.

VIIKON 5. LIIKUNNAT JA MUUT REHKINNÄT

Ma- Metsätyöt
Ti- Metsätyöt ja päälle 5 km verryttelyä - 36 min. Nastoilla.
Ke- Lepo; lumenaurausta ja renkaanvaihtoa.
To- Töitä, huoltoa ja renkaanvaihtoa ja lopuksi 5 km verryttelyä 36 minuuttia. Nastoilla.
Pe- Lepo ; erittäin pitkä työpäivä.
La- Metsätyöt ja päälle perinteistä hiihtoa 30 minuuttia tuiskussa - takkalaa...
Su- Metsätyöt ja päälle 8 km - 56 minuuttia. Nastoilla.
Juoksua 18 km - 2 tuntia ja 8 minuuttia.

TIELLÄ PITÄÄ PYSYÄ

Meillä suutarilla on kengät. Ammattiautoilijana olen erittäin kriittinen auton renkaiden kunnosta. Viimeisellä matkailuautoreissulla totesin Kirsille että nämä renkaat ovat nyt tiensä päässä kirjaimellisesti. 
Kun kotitie jäätyi peiliksi ja päälle satoi lopuksi lunta niin ainoa vaihtoehto oli vaihtaa matkailuautoon väliaikaisesti kesärenkaat ja viedä irtotalvipyörät Pirkkalan Rengaskauppaan . Matkailuautolla ei olisi päässyt mihinkään vanhoilla nastarenkailla.
Lauha syysaika ja lähes lumeton alkutalvi loivat minulle illuusion että kyllä vanhoilla vielä pärjää. Ei pärjännyt Alle tulivat Nokian Hakkapeliitta C3. Ja nyt on pitoa.
Nostan autoa jousituksen pultista 3500 kilon hallitunkilla. Paskapuheet siitä ettei integroitua autoa saisi nostaa yksi kulma kerrallaan voi lopettaa. Toki on syytä olla varovainen ja pakkasella auton on syytä olla sisältä lämmin.
Väite että auton tuulilasi halkeaa renkaanvaihdossa on ihan tyhmä. Miten ylipäätään integroidulla matkailuautolla voisi ajaa jos kori vääntyisi jo renkaanvaihdossa niin paljon että lasi halkeaisi ? 
Lasi halkeaa sitten kun sen aika ja iskemät ovat riittävästi haurastuttanut mutta ei välttämättä rengasta vaihtaen.. Lukuisat kivien ja nastojen osumat ovat meitäkin kohdanneet. Pahimmat niistä on korjautettu poraamalla mutta lasivakuutus takaa yöunet tältä osin.

Vaihdoin matkailuautoon myös raitisilmasuodattimen. Fiat Ducatossa (-09) se sijaitsee keskimmäisen hansikaslokeron takana. Ensin irroitetaan lokeron takareunasta kolme ruuvia ja nostetaan pois lista jossa on "nahkainen" suojakaistale kiinni. Lokeron vapauduttua sen takaa löytyy muovikansi joka on kahdella ruuvilla kiinni. Kannen takana on suodatin pystyssä. Vaihdossa on huomioitava tulevan ilman suunta joka on kohti matkustamoa. Ilmansuunta on merkitty nuolella suodattimeen. Vanha suodatin on vuodessa täysin musta ja tukossa, joten se on syytä vaihtaa vaikka ajokilometrit olisivatkin alle 30.000. Tyhmä säästää väärässä paikassa sillä sitähän ilmaa hengität kun autoa ajat...

Iso auto ja painavat pyörät, tissiä tarvitaan.

Synteettinen voiteluspray tekee hyvää kierteille ja ehkäisee kiinnijuuttumista. Kotipaineilmassa ei ihan teho riitä eli loppukiristykseen tarvitaan tissiä siihenkin.

YHTEYKSIÄ

Julkisuudessa uutisoitu kännykkäverkkojen häiriöistä. Aihe on minulle taksiautoilijana ja maalla asuvana korpifilosofina huono vitsi. 
Taksiautoilijana joudun kärsimään jatkuvista yhteyskatkoksista Elisan datapuolella. Vuosien varrella selityksiksi on tarjottu milloin mitäkin mutta ongelmat jatkuvat tasaisesti kuten ovat jatkuneet jo viisitoista vuotta. Edes Tampereen Aluetaksin asiakkuuden suuri koko ei tunnu vaikuttavan tilanteeseen mitenkään.
Maalla asuvana 3G-verkon peitto näyttää Soneran kartassa hyvältä mutta käytännössä meillä on mentävä laiturin nokkaan puhumaan - kesät talvet - mikäli aikoo selvitä ilman katkoksia ja äänen vaeltamista.
Todellinen syy on että operaattorit tekevät liiketulosta mahdollisimman pienin kuluin. Verkot ovat siis alimitoitetut ja muodostavat ongelmatilanteissa todellisen uhkakuvan koska tiedonsiirron maailma Suomessa on pakotettu mobiiliksi. Kuluttajan osa on tyytyä valittamaan koska mitään mittaria ei ole millä toiminnan katkonaisuuden voisi osoittaa.
Kynä ja paperi sekä tarvittaessa omat jalat onkin paras keino toimittaa viesti perille. Radio ja tv on pilattu digitalisoimalla eli mahdollisessa katastrofissa ollaan omillaan ja pimennossa. Itse kylläkin saan yhteyden vaikka Eurooppaan asti niin kauan kun on virtaa. Olenhan radioamatööri ja kotonani on toimiva asema.
Toisenlainenkin yhteys on. Siinäkään ei varsinaista mittaria ole millä toimivuuden voisi osoittaa mutta ainakin oma hyvä olo kertoo jo paljon. Kyseessä on yhteys Jumalaan Jeesuksen kautta. Viestintätapana rukous omasta sydämestä.
Taksiin asiakkaaksi tuli nuori narkomaani korvaushoidosta. Nainen alkoi itse kertoa metadonihoidostaan mutta myös siitä miten oli tullut uskoon. Hänen poikaystävänsä oli kuollut huumeiden aiheuttamiin moniin sairauksiin. Yksinkertaisesti nuoren miehen keho oli lopulta pettänyt kokonaan vuosien käytön jälkeen. 
Viedessään sitten myöhemmin kynttilää poikaystävänsä haudalle hän oli epätoivossaan pyytänyt parempaa elämää. Ääni jostakin ylhäältä oli kehottanut menemään seurakuntaan apua hakemaan. Hän oli mennyt ja on siitä asti ollut ilman huumeita.
Tämä nuori oli löytänyt avun mutta myös uudenlaisen suunnan elämälleen. Hän kertoi yrittävänsä kaikin mahdollisin keinoin skarpata. Yksinkertaisesti seuraamalla Jeesusta hän oli löytänyt elämälleen tarkoituksen lisäksi myös valoa. Keinon nähdä että tavallinenkin elämä voi olla upeata ilman kemiallista tajunnan laajennusta.
Tarina saattaa kuulostaa teistä tavalliselta mutta merkittäväksi sen tekee se että tämä nuori oli saanut rohkeutta kertoa valinnastaan. Hänen lähtiessään taksistani hän toivotti minulle siunausta. Annoin hänelle alennusta vajaa kaksi euroa ja kehotin jatkamaan valitsemallaan tiellä. Pysymään uskossaan kun kerran sen on tavoittanut.
Jumalaan ja Jeesukseen on joskus vaikeaa saada yhteyttä saati edes uskoa. Tämä yhteys ei ole ihmisen rakentama minkään keinotekoisen linkin kautta vaan päinvastoin. Yhteys on Jumalan rakentama ja linkki on Jeesus. Usko on toimiva liittymä. Vaaditaan vain omaa rohkeutta.

 VIIKKO 4.

Ma- Lepo
Ti- 8,5 km - 55 min.
Ke- 15 km - 1.36.
To- Metsätyöt
Pe- Metsätyöt ja päälle 11 km -1.14. Kotipoluilla Jyrkin kanssa.
La- Metsätyöt
Su- Lepo
Yhteensä juoksua 34,5 km - 3 tuntia ja 32 minuuttia.

TAMMIKUUN SUMMAUS

161 km juoksua - 18 tuntia ja 32 minuuttia.

Ei kommentoitavaa, lepo jatkuu.

TUOKIOKUVIA

Jyrki Leskelä yllätti positiivisesti ja soitti perjantaina kun olin tekemässä päivän viimeistä tukkikuormaa. Työkeikka Tampereella oli sujunut odotettua lyhyemmässä ajassa. Ehdittiin juosta reilu tunti poluilla. Ystäviä on aina mukava tavata livenä.

Mönkijään oli pakko laittaa ketjut koska tiet jäätyivät peilikirkkaiksi. Nämä ovat Norjalaiset 555-ketjut. Ovat karkaistua metallia ja pitävät taatusti tukkikuormankin alla.

Viimeisessä kuvassa kaveri on piilossa. Ainakin omasta mielestään. Suuntana lintulauta.