After easy Finnish language, there is English version.
Kuka: Ruslan Shakin, syntynyt Venäjällä. Asuu Los Angelesissa. Sekä USA:n että Venäjän kansalainen.
Mitä: Juossut viimeiset 2,5 vuotta maailmaa ympäri juoksurattaiden kanssa (rattaiden paino noin 50 kg). Tästä ajasta pitänyt 7,5 kuukautta juoksutaukoa Los Angelesissa.
Missä: Aloitti Japanista Cape Soyasta ja juoksi Japanin halki. Sitten Australian halki ennätysajassa, Uuusi-Seelanti, Etelä-Amerikka ja Pohjoisamerikka. Englanti ja Skotlanti. Espanjan Tarifasta Nordkappiin Norjaan, josta viimeinen etappi Kirkkoniemen kautta Venäjän halki takaisin Japanin Cape Soyaan.
Tavoite: 40075 kilometriä. Onnistuessaan Ruslan Shakinista tulee ensimmäinen venäläinen, joka on juossut maailman ympäri.
Taustaa: Maailman ympäri on juostu ja kävelty ennenkin. Nykyisen Worldrunin säännöt riippuvat tavasta juosta: onko juoksu tuettu (huoltoauto, huoltajia jatkuvasti mukana tms.) vai onko juoksija omillaan juoksurattaiden kanssa.
Kiinnostuneille pallontallaajien historiaa tästä (https://ultrajuoksu.fi/maapalloa-tallaten/)
HUOMIOITAVAA:
Juoksurattaiden kanssa taivaltava maailmanympärijuoksija on yksin taipaleellaan. Usein rahoittaakseen juoksunsa hänellä ei ole kotia mihin palata kierroksen jälkeen, saati mitään kiinteää omaisuutta jäljellä odottamassa. Juoksupäivän päätyttyä hän ei makaa kotisohvalla villasukissa, ei rapsuttele koiriaan tai läheisiään korvantakaa, vaan kellistyy makuualustalle telttaansa nukkumaan odottaen seuraavaa päivää ja uutta tuntematonta. On vain juoksu ja tavoite. Samalla juoksija tulee tutustuneeksi vieraisiin kulttuureihin perusteellisesti matkalla tapaamiensa ihmisten ja yllättävien tapahtumien kautta - niin hyvässä kuin pahassakin.
Olen seurannut Ruslanin taivalta Stravassa kauan, joten oli ilmiselvää liittyä juoksemaan hänen kanssaan toviksi eeppiselle ja ainutkertaiselle matkalle maailman ympäri.
Koska asumme Lapin Nellimissä oletin juoksevani hänen kanssaan Suomessa Haaparannasta kohti Karigasniemeä mutta Korona sotki tämänkin. Ruslan on sekä USA:n että Venäjän kansalainen. Näinollen hänen on hieman hankala ottaa euroopassa rokotusta koska kumpikaan maa ei välttämättä hyväksy eurooppalaista rokotetta ja maailmanympärijuoksijalla ei ole mahdollisuutta lojua karanteenissa.
Tapasimme Ruslanin kanssa tiellä ennen Karasjokea. Olin ollut häneen yhteydessä ja tiesin suunnilleen missä hän on. Lähdin syyskuun viimeisenä päivänä juoksemaan häntä vastaan E75 tietä. Kirsi jäi matkailuauton kanssa odottelemaan, olimme yöpyneet pienen järven rannalla tunturiylängöllä Karasjoen läheisyydessä.
Koska olen monipäiväjuoksujen ultrajuoksija ja olen juossut Suomen halki 27 päivää putkeen tiedän mitä on odotettavissa. Voin helposti asettautua Ruslanin asemaan pitkille päivätaipaleille, tuuleen ja loppumattomiin ylämäkiin asvaltin hakatessa jalkoja päivästä toiseen. Halusin ehdottomasti tavata hänet tiellä, juosta häntä vastaan. Lähtiessäni matkailuautolta en tiennyt, että Ruslan oli jäänyt leirintäalueelle tuona aamuna hieman pidemmäksi aikaa, joten sain juosta reilun 16 kilometrin aamulenkin ennenkuin jyrkässä ylämäessä näin vastaani ponnistelevan oranssitakkisen miehen juoksurattaineen.
Riemukkaan kohtaamisen jälkeen sammutin kelloni ja aloitin uuden juoksun. Hyvin nopeasti tutustuimme ja sain ensimmäiset kokemukset juoksurytmistä juoksurattaiden kanssa. Ylämäissä kävellään, rattaat painavat reilut 50 kiloa, tasaisella ja alamäissä juostaan normaalisti sopivaa vauhtia, joka useimmiten keskiarvoksi asettuu noin 6 -7 kilometriin tunnissa.
Jo ensimmäisenä juoksupäivänä Ruslan osottautui sydämelliseksi ja huumorintajuiseksi persoonaksi. Kilometrit näissä leikeissä kertyvät nöyrällä asenteella ja huolellisella keskittymisellä itse asiaan. Tämä ei poissulje sitä, ettei matkalla ehdittäisi jutella, ihailla maisemia tai kohdata muita kulkijoita. Tapasimme heti ensimmäisenä päivänä ultrapyöräilijä Alexisin, joka oli ajanut Pariisista Nordkappiin ja oli nyt ajamassa takaisin Pariisiin Suomen kautta. Annoin hänelle yhteystietoni ja ehkä tapaamme myöhemmin, mies kun haluaisi tulla töihin pohjoissuomeen eräoppaaksi!
Lähtiessäni kotoa Nellimistä keskiviikkona kohti Norjaa olin lievästi sanottuna epätoivoinen. Sunnuntaina olin potenut hammassärkyä. Luottohammaslääkärini ja kaimani Pasi Karvonen Ivalon Hammashohteessa sai mikromurtuneen hampaan maanantaina korjattua alustavasti, mutta sain antibioottikuurin. Hampaan juuret olivat röntgenkuvassa rasittuneen näköiset.
Tiistaina hammas oli vielä todella kipeä. Sain kolmoishermosäryn kaltaisia oireita päähäni ja jalat menivät käytännössä alta tiistai-iltana. Vuosia sitten toimiessani vammaisten lasten kanssa opin tuntemaan erilaisia hermosärkyjä ja niiden oireita. Kolmoishermosäryn voi laukaista hammasvaiva tai vaikkapa kylmä tuuli, mutta ennenkaikkea minun tapauksessani väärä purenta lapsuuden oikomishoidon seurauksena. Pakkasin silti urhoollisesti matkailuautoon kamat hitaalla tahdilla uskoen parempaan huomiseen. Ainutkertaista tilaisuutta en voinut päästää ohi.
Ensimmäisenä päivänä juoksin Ruslanin kanssa 35,85 kilometriä. Aikaa siihen kului 5 tuntia ja 30 minuuttia. Johtuen antibioottikuurista aloitin varovasti, päivän kokonaissaldoksi kertyi osalleni 52,67 kilometriä aamulenkkini mukaan laskien. Ruslan jatkoi Karasjoelle viimeiset 3,5 kilometriä.
Meiltä oli palanut matkailuautosta etuvalo, joten ostin lampun norjalaiselta huoltoasemalta ja vaihdoin sen. Ruslan söi tällä välillä nakkisämpylöitä aseman sisällä lämmössä. Worldrunin sääntöjen mukaan hän ei saanut ottaa meiltä mitään apua vastaan kesken juoksupäivän, päivää ennen aamulla ja illalla kylläkin.
Ruslan halusi juosta Karasjoelta vielä muutaman kilometrin eteenpäin. Täysin pimeässä etsimme Kirsin kanssa sopivan paikan mihin saimme matkailuauton pysäköityä, ja missä oli sopiva telttapaikka Ruslanille. Tökkäsin sijainnin whatsuppiin Ruslanille ja vein tienposkeen lyhdyn merkiksi palamaan.
Ruslan saapui, hänen päivänsä pituudeksi jäi 50,71 km. Ruslanin pystyttäessä telttaansa tein tulet ja nostin matkailuauton campingtuolit ja pöydän ulos. Ruslan sai meiltä päivän pastaa ja suomalaista olutta. Istuimme nuotion ääressä pitkään tarinoiden. Ruslan kertoi mielenkiintoisia kokemuksia matkansa varrelta ja kyseli meiltä Suomesta. Paljon puhuttiin myös ultrajuoksusta ja siihen liittyvistä syvimmistä tunteista ja merkityksistä.
Näissä tilanteissa Kirsin tuki ja ymmärrys ultraelämässäni on korvaamaton. Tottakai olin hieman väsynyt juostuani kohtuullisen määrän kilometrejä tuulisella ylängöllä, mutta ennenkaikkea minua väsytti meneillään oleva antibioottikuuri, joka myös hidasti palautumista. Nuotion jälkeen Ruslan meni nukkumaan ja minä myös. Kirsi oli jo aiemmin sovitusti mennyt lepäämään.
Nukuttuani reilut neljä tuntia nousin ylös ja keitin Ruslanille aamukahvit ja tein voileipiä. Joimme kahvit ulkona pimeässä aamussa otsavalon loisteessa ja mies lähti tien päälle. Tiskasin astiat ja pakkasin kamat sekä järjestin Kirsille aamiaista. Lähdimme Ruslanin perään aamun valjettua ja liityin seuraan juoksemaan. Nyt puin päälle juoksuliivit, mukana oli Tailwindiä ja ekstravaatetta.
Toisena päivänä juoksimme Tanan, eli Tenojoen, Norjanpuoleista tietä kohti Tana Bru- nimistä kylää. Matkaa Karasjoelta Tana Bruhun on 181 kilometriä. Matkalla on vain pieniä kyläpahasia ilman kauppoja tai huoltoasemia. Ainoa kauppa tuolla matkalla on Utsjoen puolella suomessa.
Vietin osan upeata päivää Ruslanin kanssa. Aurinko näyttäytyi ja Ruslan otti kuvia sekä videon omalla droonillaan. Keskustelimme, mutta juoksimme myös pitkiä aikoja hiljaa. Ruslan oli alunperin halunnut juosta 100 kilometriä lokakuun kunniaksi. Hän totesi: "Joskus kesken pitkän matkan on hyvä hieman puristaa itseään."
Toinen päivä kääntyi illaksi ja pimeydeksi. Ruslania hidasti hiertymisongelma, joten sovimme, että juoksen häntä nopeammin edeltä ja Kirsi etsii sopivan yöpaikan. Ennen tätä ehdimme myös siivota norjalaisten sotkuja tienviereltä.
Ruslan halusi päivään 80 kilometriä ja myös sai sen. Ohitimme Leavajoen leirintäalueen ja päädyimme pienelle kirkon parkkipaikalle Leavajoen kylälle. Minun päivääni kertyi mittaa 56,65 kilometriä. Jokea myötäilevä tie on kaikkea muuta kuin tasainen!
Ilta oli kylmä, mutta olimme sentään tuulensuojassa. Internet oli kehno ja hidas. Tulta ei voinut tehdä, joten kutsuimme Ruslanin syömään matkailuautoomme. Illallisen jälkeen menimme kaikki nukkumaan, me lämpimään matkailuautoon ja Ruslan makuupusiin telttaan.
Aamulla nousin keittämään kahvit Ruslanille ja tein jälleen voileipiä. Mies oli nyt todella väsynyt, joten päätin liittyä hänen seuraansa heti aamusta. Fiilis oli kuitenkin molemmilla hyvä, Kirsi jäi aamutoimille ja me aloitimme päivän. Ruslan halusi kuunnella omaa musiikkiaan kuulokkeilla ja kehotti minua juoksemaan välillä edellä. Juoksimme edelleen vaihtelevaa ja yllättävän mäkistä Tenon vartta.
Kirsi kävi Utsjoella kaupassa ja palasi Norjaan. Rajalla häneltä kysyttiin rokotustodistus ja henkilöllisyystodistus. Edellisenä tiistaina kun ylitimme rajan Karigasniemessä, meiltä Norjan poliisi kysyi ainoastaan mistä osasta Suomea olemme tulossa, ei papereita.
Kolmas päivä päättyi Vierasaivuovdi- nimiseen paikkaan johonkin Sirman kylän jälkeen. Ruslanille ja minulle kilometrejä kertyi 61,16. Jälleen pimeässä ja nyt kovassa tuulessa istuimme juoksun jälkeen Kirsin tekemillä tulilla ja paistoimme halsterissa makkaraa.
Neljännen päivän aamuna tein jälleen aamiaista Ruslanille. Nyt hän halusi ehdottomasti juosta 100 kilometrin päivän. Sovimme, että näin tapahtuu. Ruslan lähti ja minä tein huoltotoimia. Liityin Ruslanin mukaan noin 10 kilometriä ennen Tana Bruta. Päivä oli myötätuulinen. Kova tuuli heitteli meitä nykäyksin eteenpäin kun laskettelimme alas mäkeä, jonka alla massiivinen Tana Brun sillan siluetti jo näkyi.
Tana Brussa Ruslan piti pitkän tauon paikallisella Shellillä. Me otimme matkailuauton tankkiin vettä ja joimme yhdessä kahviossa kahvit. Ruslan latasi kellonsa, molemmat puhelimensa, otsalamppunsa ja drooninsa.
Tauon jälkeen ylitimme sillan ja lähdimme nousemaan jokilaaksosta kohti Varangerbotnia. Nousu on pitkä. Ruslanilla oli lievää ilmavuotoa Thule-merkkisten juoksurattaidensa takarenkaassa. Ruotsin Thule oli lahjoittanut Ruslanille uudet rattaat, vanhat olivat tulleet tiensä päähän. Saavuttaessamme Skippagurran jälkeen ylängön näkyi ensikertaa meri Varanginvuonolta.
Olimme sopineet Ruslanin kanssa, että psyykkaan häntä sataan kilometriin. Tunsin lieviä rytmihäiriöitä eli muljahduksia sydämessäni lasketellessani alas kohti Varangerbotnia. Rasituksen nosto ja antibioottikuuri tekivät tehtävänsä. Päätin, että juoksen kunnes tulee pimeä ja hyppään sitten pois tieltä. Päivän saaliiksi sain 48,64 kilometriä ja jälleen jouduin ottamaan otsalampun loppuun käyttöön. Maisemat palkitsivat vaivat, Varangerinvuono on puhutteleva. Aikaa juoksuuni kului 6 tuntia ja 18 minuuttia.
Ruslan jatkoi. Minä otin nopean suihkun ja nautin palautusjuomaa, kahvia ja voileipiä. Tämän jälkeen ajoimme vajaan viiden kilometrin pätkissä Ruslanin edellä hänen taivallustaan valvoen.
Kirsi oli etukäteen selvittänyt sopivan levähdysalueen, johon Ruslanin haluama etäisyys sopisi. Myöhään yhdeksän jälkeen Ruslan lopulta sai satasen täyteen. Sataan kilometriin hän käytti reilut 13 tuntia liikkeelläoloaikaa, kokonaisaika taukoineen meni yli 16 tunnin. Olin etukäteen katsonut otsalampulla sopivan telttapaikan ja opastin miehen siihen. Hirvittävä tuuli teki säästä kylmän. Nautimme viimeisen illallisen yhdessä ja Ruslan meni nukkumaan.
Seuraavana aamuna Ruslanilla ei ollut kiire minnekään. Etukäteen oli tiedossa, että hän yrittäisi jäädä kovan katon alle ja saunaan Neideniin mikäli siellä olisi sopiva paikka. Joimme aamukahvit ja lahjoitin Ruslanille Hokan Cliftonit omista varastoistani, sponsorit kun eivät ole olleet kiinnostuneet maailmanympärijuoksijan taipaleesta. Annoimme hänelle myös suomalaista marmeladia, kuivaa poronlihaa ja Fazerin suklaata lahjaksi. Jäähyväiset olivat lyhyet mutta tunteikkaat.
Ruslanin lähdettyä me pakkasimme alustavasti kamat ja ajelimme Ruslanin ohi Neideniin. Etsimme sieltä suljetun hotellin yhteydessä olevan saunan majoituksineen ja lähetimme Ruslanille infot whatsuppiin paikasta. Näin pitkän päivän jälkeen miehelle oli henkisestikin helpompaa, kun tiesi mihin saapua. Ruslan juoksi lähtömme jälkeen 35 kilometriä ja pääsi saunaan ja lämpimään sänkyyn. Me olimme tuolloin jo ajaneet kotiin Näätämön kautta.
Meidän ja Ruslanin tiet erosivat 4.10. aamulla. Kirkkoniemen kautta mies ylitti Norjan rajan 6.10 ja on nyt matkalla viimeisellä etapilla maailmanympärijuoksussaan halki Venäjän kohti Japanin Cape Soyaa.
Vastaansa Ruslan Shakin saa Venäjän talven. Hänellä on tarkoituksena säiden kylmetessä yöpyä mahdollisuuksien mukaan sisällä, mutta hän osti Norjasta uuden paksummn makuupussin ja vaihtanee telttansa jossain vaiheessa talvimalliin. Hän kysyi minulta pukeutumisvinkkejä talvijuoksuun ja annoin kaiken sen tiedon mitä vuosieni varrella olen omaksunut. Näissä leikeissä ei oteta shortsipoikaselfieitä vaan mukaan tulee merinovillaa ja rukkasia. Voitte ehkä kuvitella itänaapurin tiet ja tienpidot, Siperian kylmyyden.
Maailmanympärijuoksija on totaalisen yksin matkallaan. Seikkailujuoksijana Ruslan haluaa nähdä ja kokea erilaisia kulttuureita. Korona on muuttanut tätä matkaa olennaisesti. Ruslan kertoi, että oli karmivaa juosta yksin läpi "tyhjän" Euroopan. Missään ei ketään muita paitsi poliiseja ja useiden maiden poliisit ovat Suomen poliisiin verrattuna melko tiukkoja. Paljon suljettuja paikkoja, rajoituksia ja pelkoa.
Tavalliselle tallaajalle on miltei mahdotonta ymmärtää maailmanympärijuoksun haastetta monessakin mielessä. Parhaina viikkoinaan Ruslan on juossut yli 500 kilometriä viikossa, tavanomainen lukema on yli 300 kilometriä. Kilometrejä miehellä on takana tänä vuonna yli 8000. Kilometrit ovat numeroita, mutta niiden aikana koettuja asioita ei voi sanoin kuvata. Ei voi kuvata ponnistelua, eikä päivästä toiseen syvenevää väsymystä. Ehkä Ruslan tekee sen itse sitten kun kaikki on ohi. Toivoin että hän kirjoittaisi kirjan kokemuksistaan. Kirjoittaisi itsensä ulos juoksustaan.
Minä voin ylettyä Ruslanin ajatusmaailmaan osittain. Ilman Kirsiä olisin jo aikapäiviä sitten myynyt kaiken ja lähtenyt rattaiden kanssa matkalle. Onneksi minulla on Kirsi, niin minun ei tarvitse lähteä.
Kun 2014 juoksin Suomen halki Kirsin tukemana se hitsasi meidät yhteen. Tuhat Mailia Elämälle-juoksuni opetti minulle elämästä kaikkein tärkeimmän, kyvyn rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toivon sydämestäni, että sitten kun Ruslan pysähtyy, hän löytää elämälleen pysyvyyttä.
Juoksin Ruslanin kanssa hieman yli 200 kilometriä. Viikkooni kertyi 237 kilometriä. Se ei ole paljon, pystyn edelleen juoksemaan hyvin valmistautuneena jatkuvia yli 300 kilometrin viikkoja jos niihin on jokin hyvä syy.
Toteuttakaa haaveitanne kuten minä olen tehnyt ja Ruslan tekee nyt. Elämä on tehty elettäväksi. On matkoja, joille et voi ostaa matkalippuja, ne on itse juostava ja etenkin koettava.
LINKIT: / LINKS:
Ruslan Shakin Strava
Ruslan Shakin Instagram
Ruslan Shakin Facebook
Rakkaat lukijat, pyydän anteeksi jos jokin jäi tekstissä askarruttamaan. Kysyä saa ja kommentoida.
Näin pitkän postauksen tekeminen Lapin kehnoilla internetyhteyksillä vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä, joten ensi postauksessa päivitän viimeisten viikkojen juoksut ja syyskuun yhteenvedon.
Ehkä kaiken tarkoituksena on viedä positiivista viestiä ympäri maailman.
Kaikkea hyvää, pasi
RUNNING WITH RUSLAN SHAKIN
Who: Ruslan Shakin, born in
Russia. Lives in Los Angeles. A citizen of both the U.S. and Russia.
What: Have been running the last 2.5 years around the world with strollers. (strollers weight about 50 kg). 7
1/2 months of running break in Los Angeles during his wordrun.
Where: Started in Cape Soya,
Japan and ran across Japan. Then across Australia in record time, NewZealand, South America and North America.
England and Scotland. From Tarifa in Spain to the North Cape to Norway, the
last stage of which through Kirkkoniemi across Russia back to Cape Soya, Japan.
Target: 40075 km. If successful,
Ruslan Shakin will become the first Russian to run around the world.
Background: It's not the first
time people have run around the world and walked around the world. The rules of
the current wordrun depend on the way you run: whether the run is supported
(service car, guardians constantly included, etc.) or whether the runner is on
his own with the running tracks.
CONSIDERATIONS:
The world-around runner, who is running
around the world, is alone on his way. Often to fund his run, he has no home to
return to after the round, let alone any immovable property left waiting. At
the end of the day of running, he does not lie on the sofa in wool socks, does
not scratch his dogs or his loved ones with an earful , but falls on a
sleepingplatform in his tent to sleep, waiting for the next day and a new
unknown. It's just the run and the goal. At the same time, the runner becomes
thoroughly acquainted with foreign cultures through the people he meets on the
way and through surprising events - for better or for worse.
---
I've been following Ruslan's
journey in Strava for a long time, so it was obvious to join him for a while on
an epic and unique journey around the world.
Because we live in Nellim, Finnish
Lapland, I assumed that I would run with him in Finland from Haparanda towards
Karigasniemi, but Covid also messed this up. Ruslan is a U.S. and Russian
citizen. Thus, it is a little difficult
for him to take vaccination in Europe because neither country necessarily
accepts the European vaccine and the runner around the world does not have the
opportunity to lie in quarantine.
Ruslan and I met on the road
before the Karasjoki. I'd been in touch with him, and I knew about where he
was. On the last day of September, I set out to run against him on the road
E75. Kirsi waited with the camper van, we had stayed overnight by a small lake
in the fell highlands near Karasjoki.
Because I am an ultra-runner in
multi-day runs and have run across Finland for 27 days straight, I know what to
expect. I can easily put myself in Ruslan's position for long day journeys,
wind and endless uphills as the asphalt beats our feet day after day. I
definitely wanted to meet him on the road, run against him. When I left the
camper van, I had no idea that Ruslan had stayed at the campsite that morning
for a little longer, so I was allowed to run a 16 kilometres morning run before
I saw an orange-jacketed man with strollers running against me on a steep
uphill slope.
After a joyous encounter, I
turned off my watch and started a new run. Very quickly we got to know each
other and I got the first experiences of running rhythms with strollers. You
walk uphill, the strollers weigh over 50 kilos, and you normally run at a
suitable speed on the flat and downhills, which is usually set at an average of
about 6-7 kilometres per hour.
Already on the first day of
running, Ruslan became a very warm and humorous persona. Kilometres in these
plays accumulate with a humble attitude and careful focus on the cause itself.
This does not exclude the fact that there is no time to talk, admire the
scenery or meet other travelers on the way. The first day we met the
ultracyclist Alexis, who had driven from Paris to the North Cape of Norway and
was now driving back to Paris via Finland. I gave him my contact information
and maybe we'll meet later, man, when he wants to come and work in Northern
Finland as a wilderness guide!
When I left home in Nellim on Wednesday
towards Norway, I was, to put it mildly, desperate. On Sunday, I had a
toothache. My credit dentist and namesail Pasi Karvonen was able to have the
micro-fractured tooth repaired tentatively on Monday, but I was given antibiotics.
The teeth had strained roots on the X-ray.
On Tuesday, the tooth was still
really sore. I had trigeminal nerve like symptoms on my head and my legs
practically went under on Tuesday night. Years ago, when I was working with
disabled children, I got to know different nerve axins and their symptoms. A
trigeminal nerve issue can be triggered by a dental problem or, say, a cold
wind, but above all in my case, a false bite as a result of childhood
orthodontic treatment. I still bravely packed the stuff in the camper van at a
slow pace, believing in a better tomorrow. I couldn't miss a once-in-a-lifetime
opportunity.
The first day I ran alone 16,82 kilometres
before meeting Ruslan. Due to the antibiotics, I started cautiously, and the
total for the day was 52.67 kilometres for my part, counting on my morning run.
Ruslan continued to Karasjoki for the last kilometres.
We had a broken headlight bulb
from the camper van, so I bought a new one at a Norwegian gas station and
changed it. Ruslan occasionally ate hot dog rolls inside the station in the warm.
According to worldrun's rules, he was not allowed to accept any help from us in
the middle of a day of running.
Ruslan wanted to run from Karasjoki
a few more kilometres ahead. In completely dark, Kirsi and I found a suitable
place where we could park the camper van and where there was a suitable tent
place for Ruslan. I poked the location into a whatsupp for Ruslan and took the
side of the road to a lantern to burn.
Ruslan arrived, his day was 50.71
km long. As Ruslan set up his tent, I made the fire and lifted out the camping
chairs and table of the camper van. Ruslan got a day's pasta and Finnish beer
from us. We sat by the fire for a long time, telling stories. Ruslan shared
interesting experiences during his trip and asked us about Finland. Much was
also said about ultrarunning and the deepest emotions and meanings associated
with it.
In these situations, Kirsi's
support and understanding in my ultralife is invaluable. Of course, I was a
little tired after running a fair amount of kilometres in the windy highlands, but
above all I was tired by the ongoing antibiotics, which also slowed down my
recovery. After the fire, Ruslan went to tent, and I went to bed in RV. Kirsi
had already gone to rest as agreed.
After a good four hours' sleep, I
got up and made Ruslan a morning coffee and some sandwiches. We had coffee
outside in the dark morning with the headlight shining and the man went on the
road. I did the dishes and packed the stuff and arranged breakfast for Kirsi.
We went after Ruslan after dawn and I joined him to run. Now I put on a running
vest with Tailwind and some extra clothes.
On the second day we ran towards
a village called Tana Bru. The distance from Karasjoki to Tana Bru is 181
kilometers. There are only small village toads on the way without shops or gas
stations. The only shop on that trip is on the Utsjoki side of Finland.
I spent part of a wonderful day
with Ruslan. The sun showed up and Ruslan took pictures as well as a video with
his own drone. We had a chat, but we also ran quietly for long periods of time.
Ruslan had originally wanted to run 100 kilometres to celebrate October. He
said, "Sometimes in the middle of a long journey, it's good to push
yourself a little bit."
The second day turned into
evening and darkness. Ruslan was slowed down by abrasion problem, so we agreed
that I would run faster ahead of him and Kirsi would find a suitable place to
sleep. Ruslan wanted 80 kilometres into the day, and he got it, too. We passed
the Leavajoki campsite and ended up in a small church parking lot in the
village of Leavajoki. My day lasted 56,65
kilometres. The road along the river is far from flat!
It was a cold night, but at least
we were in a wind shelter. The Internet was poor and slow. There was no fire,
so we invited Ruslan to eat in our camper van. After dinner we all went to bed,
we went to a warm camper van and Ruslan was sleeping in his sleepingbag in the
tent.
In the morning I got up to make a
cup of coffee for Ruslan and made sandwiches again. He was really tired now, so
I decided to join him first thing in the morning. However, the mood was good
for both of us, Kirsi stayed for the morning activities and we started the day.
Ruslan wanted to listen to his own music with headphones and urged me to run
ahead from time to time. We were still running along the varied and
surprisingly hilly Teno riverside.
Kirsi visited a shop in Utsjoki
and returned to Norway. At the border, he was asked for a vaccination
certificate and id. The previous Tuesday, when we crossed the border in
Karigasniemi, the Norwegian police only asked us which part of Finland we were
coming from, not papers.
The third day ended in a place
called Vierasalvuovdi somewhere after the village of Sirma. Ruslan and I had 61.16 kilometres. Again in
the dark and now in high winds we sat beside the fire Kirsi made after the run
and fried some sausages.
On the morning of the fourth day
I made breakfast again for Ruslan. Now he definitely wanted to run 100 K a day.
We agreed that this would happen. Ruslan left, and I was doing some
maintenance. According to Ruslan, I joined about six miles before Tana Bru. It
was a tailwind day. The high wind threw us forward with twitches as we skied
down the hill, under which the massive silhouette of the Tana Brun bridge could
already be seen.
In Tana Bru Ruslan took a long break at local Shell
gas station. We put water in the RV tank and drank coffee together in cafeteria.
Ruslan loaded his watch, both phones, headlights and drone.
After a break we crossed the
bridge and set off to climb from the river valley towards Varangerbotn. It's a
long climb. Ruslan had a slight air leak in the rear tire of his Thule-branded strollers.
Thule in Sweden had donated a new strollers to Ruslan, the old ones had come to
an end. When we reached Skippagurra
after the highlands, the first time the sea could be seen from the Varangerfjord.
Ruslan and I had agreed to psych
him up to 100 kilometers. I felt mild arrhythmias in my heart, as I skied down towards
Varangerbotn. Lifting the strain and taking antibiotics did their job. I
decided to run until it gets dark and then jump out of the way. I caught 48.64
kilometres for the day and again had to put the headlight to the end. The
scenery rewarded the afflictions, Varanger's fjord is eloquent. It took me six hours and 18
minutes to run and call a day.
Ruslan continued. I took a quick
shower and enjoyed a recovery drink, coffee and sandwiches. We then drove in
less than three miles ahead of Ruslan, overseeing his journey.
Kirsi had figured out in advance
a suitable rest area where Ruslan's desired distance would fit. Late after
9:00, Ruslan finally got a hundred. For 100 kilometres he spent more than 13
hours on the move, the total time with breaks was over 16 hours. I had looked
at a suitable tent site with a headlight beforehand and guided the man to it.
The terrible wind made the weather cold. We had our last dinner together and
Ruslan went to sleep.
The next morning, Ruslan was in
no hurry to go anywhere. It was known in advance that he would try to get hit
by a hard roof and in a sauna in Neiden village if there was a suitable place.
We drank the morning coffee and I donated Hokan Cliftons to Ruslan from my own
warehouses. Sponsors haven't been interested the man who is running around the
world! We also gave him Finnish marmalade, dry reindeer meat and Fazer
chocolate as a gift. The farewell was short but emotional.
After Ruslan left, we tentatively
packed the stuff and drove past Ruslan to Neiden village. We found a sauna
connected to the closed hotel with accommodations and sent Ruslan an info on whatsupp
from the place. After such a long day, it was mentally easier for Ruslan to
know where to arrive. After we left, Ruslan ran 35 kilometres and got into the sauna and warm bed. By then,
we had already driven home through Näätämö village.
Our paths and Ruslan's were
separated on October 4th. in the morning. Through Kirkkoniemi, he crossed the
Norwegian border at October 6th and is now on his way to the last stage of his
round-the-world run across Russia towards Cape Soya, Japan.
Against Ruslan Shakin gets the
Russian winter. He intends to stay inside if possible, when the weather colds,
but he bought a new thicker sleeping bag in Norway and will probably change his
tent to a winter model at some point. He asked me for dress tips for winter
running and I gave him all the information I've absorbed over the years. These
clips do not take shorts boy fillies but come with merino wool and warm gloves.
You may be able to imagine the roads and road maintenance of Russia, the Siberian
cold.
---
The ultrarunner around the world
is completely alone on his journey. As an adventure runner, Ruslan wants to see
and experience different cultures. The corona has fundamentally changed this
journey. Ruslan told me it was creepy running solo through an "empty"
Europe. Nowhere but the police and police officers from several countries are
quite strict compared to the Finnish police. Lots of closed places,
restrictions and fear.
For an ordinary people, it is
almost impossible to understand the challenge of running around the world in
many ways. In his best weeks, Ruslan has run more than 500 kilometres a week,
with a normal reading of more than 300 kilometres. The man has over 8,000 kilometres
behind his back this year. Mileage is numbers, but the things he experience
during them can't be described in words. You can't describe the effort, you
can't describe the fatigue that deepens day after day. Maybe Ruslan'll do it
himself when it's all over. I was hoping he'd write a book about his
experiences. Write himself out of his run.
I can reach Ruslan's mindset in
part. If it wasn't for Kirsi, I would have sold everything days ago and gone on
a worldrun with the strollers. I'm glad I have Kirsi, so I don't have to go.
When I ran across Finland in 2014
with Kirsi's support, it welded us together. I was 50 years old I did my 1,000
Miles to Life run to celebrate my life after cancer I hit when I was 28 years
old. This run trough Finland taught me the most important of life, the ability
to love and be loved. I sincerely hope that when Ruslan stops, he will find
permanence in his life.
Ruslan and I ran a little over 200
kilometres together. My week was 237 kilometres. It's not much, I can still run
well prepared for continuous weeks of over 300 kilometres if there's any good
reason.
Fulfill your dreams as I have,
and Ruslan will now. Life is made to live. There are trips for which you cannot
buy tickets, they must be run by yourself and especially experienced.
Ruslan, after us You never run
alone! We will remember You forever.
Dear readers. I am sorry if my english is clumsy, so do not hesitate to ask if something bothers.
Please comment, sharing is pleasure and maybe we let the good vibe spread all over the world.
All the best, pasi
