KUPLIA

Juttelin tänään työasioissa tutun yrittäjän kanssa. Tuli puhetta vuodesta 2016 ja kertoessani omista tarpeistani hän tokaisi että ei hän tiedä missä silloin ollaan tai mitä tapahtuu. Tämä kertoo ihmisten elämisestä tutussa kuplassa. Tahkotaan päivästä toiseen eikä tajuta että vuodet vierivät.
Blogini lukijat ehtivät tottua säännöllisiin sunnuntai-illan päivityksiin. Viime aikoina nämä ovat siirtyneet maanantai-illoiksi. Tämä johtuu omasta kuplastani. Pyrin viikonloppuina rauhoittumaan pois työstä, kirjoittamisesta ja jopa nykyisin juoksustakin silloin tällöin. "When the power is off the real life begins. " - on oma lanseeraukseni enkä vieläkään keksi parempaa kansainvälistä.
Varsinainen kupla on "das Auto." On uutisoitu että VW-konserni on tuotteissaan manipuloinut autojen päästöjä. Volkswagenin ja Audin perässä myös BMW on tunnustanut. Ja kuinka moni muu vielä seuraa perässä ?
Maailman pelastaminen on tärkeää mutta ammattiautoilijana olen seurannut huvittuneina cityvihreiden ja kukkahattutätien avautumisia yllämainitusta "skandaalista" eri yhteyksissä. Jo pitkään on ollut mahdollista imuroida auton oma tietokoneohjelma ja muuttaa se niin että moottori ei tiedä saastelaitteista mitään. Tähän kun katalysaattori on vielä halkaistu, tyhjennetty ja hitsattu kasaan on saatu päällisinpuolin lailliselta vaikuttava auto. Liikuttavaa on että operaation jälkeen kulutus yleensä laskee ja auto menee päästömittauksista läpi ! Kaikkea kun ei katsastuskonttorilla mitata.
Ongelmana on ollut että läheskään kaikkiin uusiin autoihin ei ohjelmamuutoksia ole ollut saatavilla. Niinpä itsekin olen uhrannut viimeisen viidentoista vuoden aikana kymmeniä tuhansia euroja imupuoleltaan tukkeutuneiden ammattiautojeni korjauksiin. Pitäähän lakia noudattaa että maailma pelastuu. Surkuhupaisaa on että kilpailukyky ei samalla pelastu.
Naiivit suomalaiset luulevat että maailmassa kaikki noudattavat sääntöjä. Ja sitten ihmetellään että meillä ei mikään kannata. Joskus kulissien takana on varsin ruma maailma. Kestävän kehityksen ja reilun kaupan ynnä muiden "kaikki pelaa"-paskapuheiden takaa löytyy joskus ihan sitä itseään. Kuten tässä VW-konsernin tapauksessakin. Uskomatonta on että jäivät kiinni - ei se että huijasivat !
Aihe on minulle läheinen sillä olen saanut tarpeekseni diesel-autoilusta ammattiajossa. Yritykseni seuraava taksi on hybridi. Täyssähköautoon eivät rahkeet riitä koska tukea ei enää saa. Niinsanotun PHEV-hybridin eli pistokkeesta ladattavan, polttomoottorilla varustetun auton hinta/toimintasäde ei vielä anna mahdollisuutta taksiajoon mutta tavallisen itse sähkönsä tuottavan hybridin kylläkin.
Ympäristöteko ei hybridin ostaminen välttämättä ole vaikka sen päästöt ovatkin todella alhaiset. Auton valmistaminen on kalliimpaa ja jättää sekin jalanjäljen mutta mikäpä ei jättäisi. Käytännössä yritykseni osti Suomen viimeisen 2015 mallisen Toyota Prius Hybridin. Malli uudistuu vuodelle 2016 täysin.
Kyseessä on polttomoottorilla varustettu hybridi joka kulkee osan matkasta sähkömoottorinsa avulla. Auto tekee sähköä ajoakkuunsa jarrutusenergialla sekä tietenkin käydessään polttomoottorilla. Käytännössä alle 50 km/h nopeuksissa useissa tilanteissa mennään sähköllä. Luvatut kulutukset ovat 3,8 tai 4 litraa bensaa sadalla. Todellinen kulutus on isompi mutta ammattiajossa hyötyä on saatu muullakin tavalla. Toimintavarmuus on ollut huippuluokkaa ja esimerkiksi jarrupaloja on vaihdettu tavallista autoa harvemmin.
Karkea oma arvioni on että vuosittaisesta ammattiajomäärästä noin neljäsosa mennään sähköllä. Lisäksi tyhjäkäynnin määrä laskee rajusti koska auto ei normaaliolosuhteissa käy lainkaan esimerkiksi seisoessaan liikennevaloissa. Myös ohjaamon lämmitys ja viilennys käyttää osittain sähköä eikä tarvitse näin polttomoottoria lainkaan. Harhakuvitelmia ei kuitenkaan ole. Kun pakkasta on miinus 20 astetta niin toki bensaakin kuluu.
Kun media työntää päivästä toiseen lamaa ja sopimusriitoja on hieman haastavaa katsella oman kuplansa läpi jonnekin kauas tulevaisuuteen. On ennustettu että 2025 autoista on jopa 25 prosenttia osittain sähköllä kulkevia. Osaltani tämä on siis sitä kertomaani toisinajattelua. Höyrymakkara- ja turpotiisselimiehet ovat erikseen. Sähköautoilussahan päätökset ovat vain ja ainoastaan poliittisia. Kenellä on öljyä sillä on valtaa ja niin edespäin.
Kehitys kohti puhtaampaa maailmaa on silti väistämätön. Valitettavasti minun sukupolveni kohtaloksi näyttää lankeavan esi-isien sontiman maailman puhdistuksesta lankeava lasku. Päivän pidentämisen motivaatioksi eivät kuitenkaan käy edelleenkään legendaariset "ei silloin ajateltu" eikä "me olemme rakentaneet Suomen" -sloganit.
Olen saanut tarpeekseni myös yhteisen hyvinvointivaltion ylläpitovaatimuksista. Keskikaljan ja liiallisen viinankäytön rappeuttamat suuret ikäluokat ovat alkaneet vinkua. Jotenkin tuntuu että vinkumisesta ei tule loppua. Vinkumisen lisänä perisuomalainen kateus saa lisää jalansijaa.
Jalansijaa tuntuu saavan myös rasismi. Eläkeläispariskunta antaa lehdessä lausuntoja että pakolaisia vuorilta tulee opastaa jos he eivät osaa käyttää vessaa. Harvoin sanon suoraan mutta nyt on pakko todeta että Suomessa ähkittiin vielä savupirtissä oljilla ilman housuja silloin kun jossain muualla kirjoitustaito ja juokseva vesi olivat arkipäivää.
Esimerkiksi 1965 sovittiin 8-tunnin työpäivästä. Nyt sama porukka vinkuu että meidän tulisi pidentää omaa työpäiväämme jotta laskut saadaan maksettua. Vinkujat ovat ensin hoitaneet koko joukon sosiaalietuuksia ja nyt niitä leikataan vimmaisesti kun ei olekaan varaa niihin. Ja miksiköhän ei ole ? Olisiko kupla viimein puhjennut. Tehtiinkö ennen oikeasti töitä vai työaikaa ? Ja mistä maksettiin ? Tehdystä työstä vai läsnäolosta ? Juu. Ja velalla.
Viimeaikoina juoksu ei ole maistunut. Tämä ei ole aiheuttanut mitään kovin mullistavaa elämääni. Ehkäpä en sittenkään ole elänyt kuplassa koska näytän selviävän ilmankin. Kehitys tässäkin on väistämätön. Ilmaa pitää saada ja se käy helpoiten lähtemällä lenkille syksyiseen metsään. Sen jälkeen on tarve puhtaalle vedelle niin ulkoisesti ja sisäisesti. Ja saippualle. Ja siitä ne kuplat sitten taas syntyvät.


VIIKKO 39.

Ma - Tiellä 8 km - 55 min.
Ti- Lepo
Ke- Vauhdinvaihtelua 11 km rytmillä 1 km / 1 km ; hitaat kilometrit 6.37 - 5.50, nopeat 4.57  - 4.29, koko harjoitus yhteensä 1.00.
To - 5 km verryttelyä - 35 min.
Pe- Lepo
La- Tuuri Talasnevan tiellä 10 km - 1.01.
Su- 11 km - 1.09. Tuurin kylällä.

yhteensä 45 km - 4 tuntia ja 40 min.

Kun ei maistu niin ei maistu.

LIEKKI PALAA HILJAA

Illat pimenevät. Takassakin on pitänyt polttaa tulta silloin tällöin. Jos ei varsinaisesti lämmityksen takia niin ainakin poistamaan kosteutta. 
Katselin tässä eräänä iltana hiipuvia kekäleitä ja mieleeni juolahti että juoksuni muistuttaa niitä tällä hetkellä. Lisänä on pelko siitä että tulta ei saa enää palamaan jos sen päästää sammumaan.
Vuosiin 2011 - 2014 ajoittuvalla jaksolla olen juossut 17689 kilometriä. Tuon jakson aikana olen juossut kaikilla ultramatkoilla kilpaa alkaen 50 kilometristä päätyen 6-päivään. Kruununa on tietenkin "Tuhat Mailia Elämälle" eikä vähiten siksi että se ei ollut kilpailu.
Tajusin vasta äskettäin että edellämainittu jakso päättyi vuoden 2014 joulukuun sairastumiseen ja mystiseen mykoplasmaan. Tätä seurasi liian nopeasti kasattu harjoittelu keväällä 2015 ja Unkarin 6-päivän tasapaksu vääntö.
Nyt olen sitten tässä. On lenkkejä jolloin tekee mieli pysähtyä ja pistää kävelyksi. Toisaalta on lenkkejä jotka sujuvat erinomaisesti. 
Eräs erittäin huolestuttava piirre kuitenkin on ja pysyy. Jos juoksen hiukankin enemmän kahden tai kolmen peräkkäisen viikon aikana väsymys tulee välittömästi takaisin. Olo on kuin ylensyöneellä. Voimaton ja askel ponneton.
Näitä miettiessäni muistutan itselleni että vaikka olenkin kokenut ja juossut useita vuosia, niin yli neljäntuhannen vuosikilometrin vuosia on historiassani vain kolme. Kahdenkymmenenkolmen vuoden keskiarvo on "vain" 2856 juoksukilometriä. 
Keskiarvoon täytyy huomioida syöpävuosi jolloin juoksin 402 km. Seuraavana vuonna 1994 määrää tuli jo 2634 km ja heti perään vuonna 1994 sain kasaan 3683 km. 
Muutakin liikuntaa noissa kaikissa kahdessakymmenessäkolmessa vuodessa on mukana. Mutta vain juoksu lasketaan - näinhän se oli ?
Ystäväni Onnin kanssa naurettiin puhelimessa. Onni kysyi juoksustani ja sanoin että tulevia pyöräilijöitä me olemme kaikki. Ironiana tässä oli lopputulos. Auto, polkupyörä, rollaattori ja sairaalasänky. Ja sitten lopulta...
Kuka tietää ?
Onni käytti hauskaa kielikuvaa. Olen kuulemma sissi Anttalan kirjassa. Istun panostetun rautatien vieressä piilossa tarkkaillen. Voisin räjäyttää rautatien mutta en halua juuri nyt. Aika tulee ja sitten räjähtää.
Todellisuudessa en ole harjoitellut vuosieni varrella mitenkään hirvittäviä kilometrimääriä. Moni on juossut paljon enemmän. Mutta kuinka moni näistä juoksee edelleen ?
Nautin juoksusta vuodesta toiseen. Kirsi tekee aivan liian hyvää ruokaa jotta pystyisin lopettamaan juoksemisen. Jos lopetan niin minusta tulee iso ja alan hikoamaan. Siis vielä enemmän kuin nyt. Hiki nimittäin laiskan syödessä.
Suomessa on tällähetkellä erittäin negatiivinen ilmapiiri. Joudun yrittäjänä seuraamaan asioita työni puolesta. On pakko jos aikoo tehdä liiketoimintasuunnitelmaa tulevaisuuteen. Vaikka olen peruspositiivinen niin tämä jatkuva julkinen vääntäminen talouden kanssa pistää mielen mustaksi.
Pelko siitä että ei saa liekkiä palamaan onkin pelkoa tasapäistymisestä. Taantumisesta harmaaseen massaan. Lyödyksi tulemisesta. Pelosta että unohtaa inhimillisyyden.
Hyvinvointi on ehkä turvattava mutta keskiössä on aina ihminen. Elämä on ihmistä varten - ei kasvua tai kvartaalia eikä kilpailukykyä varten.
Juokseminen ja ultrajuokseminen onkin todellinen kontaktipinta omaan mieleen. Näköalapaikka arvojen punnitsemiseen. Missään tapauksessa en aio luovuttaa. Päinvastoin 2016 tuokin aivan uusia ulottuvuuksia. On valintojen aika. On jälleen aika toteuttaa haaveitaan elämässä. 
Juoksu seuraa mukana kuuliaisesti. Tavalla tai toisella liekki palaa.


VIIKON 38. JUOKSUT

Ma- 8 km tiellä - 52 min.
Ti- 14 km - 1.26.
Ke- 8 km tiellä 54 min.
To 10 km - 1.07.
Pe- 10,5 km - 1.18. Osin maastossa: sisältää kilometrin kävelyä luuri korvalla.
La- Lepo / Erittäin raskas mönkijäsiltojen purku ja uudelleenrakennus. Lekaa, lapiota ja rautakankea- osastoa.
Su- Ap. metsätyö ja puunajo kolme tuntia.
       Ip. 12,5 km maastojuoksua teknisillä poluilla ja umpimetsässä - 1.30.

yhteensä 63 km - 7 tuntia ja 7 minuuttia

Alla olevan siltamallin saa kopioida vapaasti. Puut eivät ole kiinni toisissaan vaan päät upotettuna maan tasalle. Molemmille sivuille on lyöty puolimetriset tuoreesta kuusesta tehdyt maakiilat tueksi ja keskellä olevat poikittaiset pöllit lukitsevat rakenteen pitäväksi. Kestää taatusti helposti 2 tonnin kuormaa.

Syksyinen metsä on kaunis hauraassa valossa.
 

 Kuvat suurenevat klikkaamalla.
 

PÄÄSTÄ IRTI

Kun kirjoitan tätä kello on jo melko paljon. Kolme eri ihmistä on tänään eri yhteyksissä todennut että et ole vielä päivittänyt blogia. Puhelimessa, sähköpostitse ja sattumalta livenäkin. On valtavan kannustavaa saada palautetta noin. Se ei silti aiheuta paineita kirjoittamiseen - pikemminkin päinvastoin.
Vaikka kello onkin jo paljon niin venyn hiukan. Teille ja itselleni jäsennän.

Pyrin kehittämään mieltäni jatkuvasti. Päinvastoin kun luullaan se ei aina minun tapauksessani tapahdu juoksemalla. Joskus on päästettävä irti. Oltava juoksemattakin. Vaikka väkisin.
Irti päästäminen on mielenkiintoista. Kristillisessä uskossa jättää elämänsä Jumalan käsiin. Budhalaisuudessa välttää takertumista. Minun käsitykseni mukaan ultrajuoksussa luopuu tavoitteen tavoittelemisesta väkisin ja saavuttaa sen vapautuneesti. Luopuu keinotekoisesti itse itselleen asettamista rajoista ja saa sen mistä luopuu. Eli menee rajan yli.
Tapasin sattumalta Kilpisjärvellä budhalaisen munkin Markuksen, jonka kanssa kävin englanniksi yli kolmetuntisen keskustelun. Osaan saksaa vähän ja sveitsiläisenä englanti ei ollut Markuksenkaan äidinkieli mutta ei saksakaan vaikka hän sitä ymmärsikin. Totesimme keskustelun jälkeen huvittuneina että molempien englanti joutui koville mutta päämäärä ei. 
Loppujen lopuksi oli vapauttavaa todeta että pyrkimys pois itsekeskeisyydestä rauhalliseen harmoniaan oli yhteneväinen. Todellinen suuruus syntyy vain nöyrästä kulkemisesta samaan suuntaan riittävän kauan. Mikä on riittävää jää nähtäväksi.
Nykyihminen pyrkii hallitsemaan kaikkea. Onkin puhdistavaa tajuta että itse ei suinkaan voi vaikuttaa kaikkeen vaikka illuusio siitä elää vahvana. Vaatii uskoa jättää elämänsä omien käsiensä ulkopuolelle. Noin kuvainnollisesti sanoen.
Olen aloittanut irtipäästämisen mentaalisen harjoituksen pikkuhiljaa. Ajatus alkaa siitä että jokainen terveytensä ja kykynsä mukaan pyyhkii pyllynsä itse ja ilmaiseksi. Hyvinvointiaan ei voi ostaa eikä edes oppia maksullisesti vaan se on opittava itse. Opettaja voi opettaa ja teksti puhutella mutta valinnat ja usko niihin jäävät itselle. Ja etenkin rohkeus toteuttaa ne.
Pyllyn pyyhkiminen- terminä liittyy myös tähän suureen uutiseen jonkinasteisesta yleislakosta perjantaina. Asia on kesken vielä tätä kirjoitettaessa. Minulta ette saa suoraa mielipidettä vaan kysymyksen että mikä ihmeen herrakansa suomalaisista on tullut ? 
Euroopassa on paljon maita jossa kesäloma on kaksi viikkoa. Saksalaiset ilmoittivat jo vuosia sitten tekevänsä pidempää päivää jos työpaikat säilyvät. Ja mitä tekee idiootti suomalainen ? Hinnoittelee itsensä pihalle. Lopullisesti.
Minua ei oikeasti kiinnosta. Minä olen päästänyt irti työn oravanpyörästä niin pitkälle kuin mahdollista tässä vaiheessa. Minulle on turha vittuilla. Tienasin tänään 50 euroa käteen yhdeksän tunnin työpäivässä. Tervetuloa yrittämään. Ja kyselemään palkallisesta ruokatunnista ja muista lisistä.
Silti en anna päivääkään pois. Sillä sitten kun aika on oikea niin lähden juoksemaan. Ja voi olla etten pysähdy ennenkuin ruoho on vihreämpää. Ja sitä ennen on kiivettävä.



FIAT DUCATON KAASULÄPPÄKOTELO JA JOHTOSARJA PLUS MUUTA HUOLTOA

Otsikko on omituinen koska haluan että googlettamalla kokemukset leviävät. Tieto ei siis lisää tuskaa paitsi mersun ostaneilla jotka saavat samat viat kalliimmalla.
Kun matkailuautoa huolletaan täytyy ymmärtää jakaa asia erikseen kahtia, asuinosan huoltoon ja auton huoltoon. Meillä asuinosan huolsi Caravan Erälaukko ja auton korjasi Elovainion autohuolto ja allekirjoittanut.
Wc:n magneettiventtiili vuosi pyttyyn vettä hiukan. Koska meillä on uppopumppu ei vesivahinkoa synny sillä jokaisen hanan yhteydessä on kytkin. Eli painetta on vain tarvittaessa. Magneettiventtiili vuosi silti jäljelle jäänyttä verkostopainetta ja se vaihdettiin. Joskus auttaa puhdistus mutta meillä se oli rikki.
Keittiönhana uusittiin. Jääkaapin poltin puhdistettiin, suutin vaihdettiin ja tarkistettiin sytytyskärjet. Kaasulaitteet koeponnistettiin ja lieden kolmen levyn polttimet putsattiin ja yhteen vaihdettiin liekinvarmistin.
Asiantuntevaa ja luotettavaa palvelua sai jälleen kerran Erälaukolta Tampereen Hervannasta.

Itse Fiat Ducaton 2,3 litraisen vuosimallia 2008 ahdetun commonrailin huolto onkin sitten toinen tarina. Pohjoisen reissulla moottorin vikavalo syttyi. Kävin Rovaniemellä testerissä eli ajoin yli 600 kilometriä ylimääräistä. Samalla ostin paikallisesta Motonetistä OBD-koodinlukijan, jolla vikakoodit saa myös poistettua. Automme kun menee varatilaan vian ollessa aktiivinen ja sitten se ei kulje kunnolla. Hädin tuskin 70 km/h pahimmissa Norjan ylämäissä kaasu pohjassa.
Olin jo autoa ostaessani tietoinen että Fiatin moottorin johtosarja aiheuttaa vanhemmiten ongelmia. Johdot haurastuvat ja antavat aiheettomia vikakoodeja kuten meillä katkonainen egr ja katkonainen kaasuläppäkotelo jne. Ongelmasta pääsee sarjan vaihtamalla.
Sensijaan tämän blogin sivumäärä ei anna mahdollisuutta selvittää näiden commonrailien imupuolen ongelmia tyhjentävästi. Totean että pakokaasujen takaisinkierrätyksen tuloksena egr-venttiili syöttää kaasuläppäkoteloon tavaraa joka rappeuttaa läpän akselin tiivisteen ja kulkeutuu siitä elektroniikkaan. Maailma kenties pelastuu eli päästöt laskevat mutta omistajan rahapussi laihtuu kun osia uusitaan.
Itse osallistuin operaatioon purkamalla LMC:n etupuskurin, konepellin ja pohjapanssarin pois tieltä säästääkseni kustannuksia. Sitten purimme yhdessä asentajan kanssa niinsanotun lukkopellin pois ja sen jälkeen ammattilainen sai yksin hoitaa loput. Eli vaihtaa kaasuläppäkotelon ja johtosarjan. Tämän jälkeen taas kasattiin keula ja samalla korjasin maailmalla kolhittua pohjapanssaria hiukan ehommaksi.
Kehotan tee se itsemiehiä harkitsemaan kahdesti ennen piharemonttia. Egr:n putken pultit ovat usein ruosteessa eli niitä joutuu lämmittämään jotta ne saa irti. Kaasuliekkiä ei enää tämänpäivän moottoritilaan laiteta eli täytyy olla sähköinen pultinlämmitin. Ja myös momenttiavain kun uusi kotelo kiristetään. Ja ne tiivisteet...
Nyt se toimii taas tasaisesti, nykimättä ja heijaamatta. Ja opin minäkin uusia asioita vaikka minulla ammattiautoilijana on ollut viimeisen reilun viidentoista vuoden aikana kahdeksan hiukkasdieseliä. Samanlaisia ne ovat kaikki merkistä riippumatta kunhan niillä tarpeeksi ajetaan.
Alla kuvia tekniikasta kiinnostuneille.

Vanha johtosarja purettuna.

Kaasuläppäkotelo moottorin etupuolella. Johtosarjan pahimmat viat tulevat juuri punaisen öljytikun takana olevaan poikittaisen muovikuoren sisällä kulkeviin johtoihin tärinän ja lämmönvaihteluiden seurauksena.

Kuvassa musta osa pitää sisällään sähkömoottorin ja elektroniikan joka säätää läppää. Kuva kertoo hyvin kuinka likaisia nämä takaisinkierrättävien moottoreiden imupuolet ovat sisältä. Varsinkin peltinokkaisissa Fiateissa tuohon mustaan elektroniikkaosaan menee vielä vesikin kaupanpäälle ajanmittaan.

Matkailu avartaa...vasemmalla lattialla etualalla lukkopelti ja takana puskuri ja konepelti tukineen irtipurettuina.

VIIKON 37. JUOKSENTELUT JA MUUT LIIKKEET

Ma- 5 verryttelyä tiellä - 37 min.
Ti- Asvaltilla Hervannasta  Tampereen Hämeenpuistoon 12 km - 1.12.
Ke - Lepo / Kävelyä Kirsin kanssa puoli tuntia.
To- Tiellä 8 km - 48 min.
Pe- Lepo.
La- Kävelyä metsässä Pirunvuorella (Ellivuori)  2 tuntia ja päälle juosten Pirun lenkkiä 8,5 km - 48 min.
Su-  Ap. Pyöräilyä Kirsin kanssa 25 km Kärppälä - Kutala maisemissa.
        Ip. Pirun lenkkiä 6,5 km - 45 min.

Yhteensä juoksua 40 km - 4 tuntia ja 10 min. Muuta ei lasketa.

Urjalan poika kävi kylässä Vuoricaravanissa.

Live outside is life.

Kuvat suurenevat klikattaessa, caravaninfoa sähköpostilla tarvittaessa; osoite blogissa oikella sivupalkissa.

KUN LAHJAT LOPPUVAT NIIN ELÄMÄ ALKAA

On hetkiä jolloin juoksu saa odottaa. Epävarmana tarvitaanko sitä enää ollenkaan.
Kun lyhyen talvipäivän sinisessä pakkasessa on tehnyt metsätöitä Kirsin kanssa koko päivän. Kaatanut, karsinut ja kuljettanut tukkeja mönkijällä valkoisten hankien keskellä luistellen. Istunut nuotiolla taukokahvilla makkara tikussa pakkasen jäädyttäessä kosteat vaatteet peltiseksi kuoreksi. Palannut lopulta mökille ja tehnyt valkean saunaan, avotakkaan ja puuhellaan. Syönyt ja saunonut. Todennut avannosta palatessa että pakkanen kiristyy ja taivaalla palavat tuhannet tähdet. Istunut höyryten kuistilla ja kuunnellut pakkasen napsumista mustassa, valottomassa kuusikossa. Kun valot ovat sammuneet, iltakahvi juotu ja pöydällä palaa kynttilä lepattaen. Kun lopulta on oikaissut sänkyyn ja tuntenut yli kolmekymmentävuotiaan hirsimökin lämmön heijastuvan seinästä takaisin. Kun on tuntenut että on antanut kaiken päivälleen. Ja kaiken saanut. Itse itselleen mitaten.
Niin ei ole tarvinnut enää juosta. Ei pakoon eikä perässä. Tuskin on edes muistanut miettiä että pitikö edes ja miksi.
Kun on tuominnut itsensä elämäntapajuoksijaksi niin on tottelevaisesti kulkenut vuosia samaan suuntaan. Pakostakin on joutunut pohtimaan valintojaan ja niiden mielekkyyttä. Myös tulevien valintojen suhteen.
On yllättynyt vain kahdesta asiasta ja niistäkin perinjuurin vain toisesta.
Motivaatiosta juosta ja motivaatiosta kilpailla ja siinä sivussa harjoittelumotivaatiosta.
On ollut tilanteita että olen piirtänyt harjoituspäiväkirjaan mustan nuolen alaspäin ja antanut olla. Ei ole kiinnostanut. Ei tipan noppaa eli ei pätkääkään. Käytännössä olen lopettanut harjoittelemisen kokonaan. Käynyt vaan lenkillä summittaisesti oman halun ja hikoilun tarpeen mukaan. Palannut sitten kurinalaisuuteen ja harjoituksen prässiin aikanaan. Joskus tauko on ottanut kuukauden, joskus melkein vuodenkin. Mutta aina olen palannut.
Viime vuosina en ole uskaltanut. Antaa olla siis. Olen pelännyt että peruskunto putoaa liian alas ja paluuta ei ultrajuoksuun ole. Niinpä olen väsyttänyt itseni.
Oudointa onkin että motivaatio juoksuun on säilynyt vaikeiden aikojen yli. Sensijaan kilpailemisen motivaatiota olen saanut tosissani kaivaa viimeisinä vuosina syvältä.
Juostuani 1622 km 27 päivässä halki Suomen vuonna 2014 tulin tuntemaan että mittaaminen on osaltani mitattu. Teen tässä itseironiaa kun kirjoitan sen noin. Oikeasti jouduin tarkistamaan kuinka monta päivää minulla menikään. Niin vähän sillä oli minulle merkitystä.
Sensijaan suuri merkitys oli tavata ystävät reitin varrella, juosta tuhat mailia ja päästä perille. Oli vain yksi tilaisuus ja minä käytin sen. Matka teki sieluuni lähtemättömän jäljen. Se avarsi ymmärtämään että voimavarat ovat mittaamattomat. Kunhan niitä ei mitata.
Nuori ystäväni Onni kirjoitti tuosta blogissaan. Tuskin oivalsi että juju on juuri mittaamattomuudessa. Rajansa voi rikkoa jos ei ole asettanut niitä etukäteen. Suuruus syntyy vain tottelevaisuudesta kulkea samaan suuntaan riittävän kauan.
Eräs ultrajuoksija teki maailmanennätyksen tänä vuonna. Mielenkiintoiseksi asian tekee suuren yleisön kannalta juuri se että syntyi maailmanennätys. Mitattu suure jonka kautta asiaa voidaan arvioida tai yrittää ymmärtää.
Minä taas olen enemmän kiinnostunut siitä mitä kyseessä oleva juoksija on itse sanonut aiemmin. Hän on sanonut että voittoja eikä ennätyksiä ei saa mukaansa. Kokemuksen kylläkin. 
Kysynkin nyt mitä järkeä sitten on tehdä maailmanennätys ? Onko kokemus jotenkin suurempi tai arvokkaampi kun on muita parempi ?
Epäitsekäässä kristityssä tai meditoivassa gurun seuraajassa voi siis sittenkin asustaa pieni paskiainen joka haluaa menestyä. Olla parempi kuin muut tai jättää muiston numeroluetteloon. Niin tai näin, huonosti ei kannata juosta edes uskonsa takia. Etenkään itselleen. Säälittäväksi asian tekee se että itsehän tässä tulee asettaneeksi oman uskonsa perustan itselleen. Ja seuraukset.
Vai onko se perusta jo asetettu valmiiksi ? Kun lahjat loppuvat niin elämä alkaa. Tuo ajatus on minua itseäni jostakin Måskokaisen huipun tuntumasta parin viikon takaiselta lenkiltä pohjoisessa Norjassa. Pitkän ja keskittyneen menomatkan viimeiset askeleet. Huippu. Täyttymys ja tyhjyys. Ja sitten kristallinkirkas ajatus että lähemmäksi en Jumalaa juosten pääse.
Paluumatkalla leikin sanoilla. Voi sen ymmärtää niinkin että kun lahjat loppuvat on tehtävä itse. On otettava itsestään enemmän irti. On oltava kanttia mutta ei henkistä.
On olemassa kirja nimeltä Fyysinen Kantti. Henkinen kantti on jotain muuta kuin tarina uhrauksista jotta menestyisi. Henkinen kantti on ymmärrys rajallisuudesta. Käsityksestä että varmasti tulee reisille vaikka kuinka juoksisi. Ymmärryksestä että lopputulos on silti sama saavuttaako ennätykset tai että on paras joskus jossakin kilpailussa, jonain päivänä ennen sitä kun joku muu on parempi.
Olen kertonut että sairastin varsin vaikeasti syöpää ollessani 28-vuotias. Lähtökohtani ovat jonkun mielestä siis huonommat. Kysyn tosin aina itse että niin mihinkä verrattuna huonommat ?
Totuus on kuitenkin se että minun on vuosien varrella ollut pakko olla sinut lähtökohtieni kanssa. Niillä lahjoilla on mentävä mitä on annettu ja kun ne loppuivat aloin sitten elämään. Tästä on vuosia. Onneksi.
Harjoittelu väsyttää. Olen tuntenut itseni liian väsyneeksi jo muutaman vuoden. Mielenkiintoista on että en ole testien mukaan sairas vaan tekemäni juoksuharjoittelu yksinkertaisesti väsyttää minua enemmän kuin haluaisin ja etenkin verrattuna aiempaan samantyyppiseen harjoitteluun. Toisinsanoen en siis halua tuntea itseäni liian väsyneeksi vaan haluan että harjoitteluni rakentaa minua sekä fyysisesti että henkisesti.
Kuulemma on olemassa myös varsin yleisesti koettu asia : vanheneminen. Itse en ainakaan kärsi siitä vaan koen elämisen rikkaaksi vuosien vieriessä.  En kuitenkaan voisi kuvitella mittaavani tasoani ikäkausisarjoissa vuosittain vaikkapa maratonilla. Mitä helvetin hyötyä minulle on todistaa että pystyn sen ja sen ikäisenä siihen ja siihen aikaan. Libidoni pysyy toistaiseksi kunnossa ilman vuosittaisia maratontuloksia tai mersuja.
Viimeksi minulle sanottiin Helsingissä että en näytä maratoonarilta, laihalta kuikelolta. Tämä keskustelu käytiin matkailuautomme takaosan tarrojen takia kun selitin kysyjälle miksi ne ovat siellä. En viitsinyt oikoa stereotypiaa. Kaikki maratoonaritkaan eivät ole kuikeloita. Saati ultrajuoksijat sitten.
Olen palannut kotiin pohjoisesta. En muista aikaa koska viimeksi olisin ollut näin tyytyväinen pohjoisesta saamaani mielenrauhaan. Saatan jopa uskaltaa olla juoksematta. Ainakin silloin tällöin.
Sillä on hetkiä jolloin juoksu saa odottaa...


VIIKON 36. JUOKSUT

Ma- Lepo.
Ti- 10 km - 1.03.
Ke-10 km - 0.59.
To- Lepo / Kävelyä kirsin kanssa reilu tunti.
Pe- 10,5 km - 1.05.
La- Lepo / Metsätyöt.
Su- Metsätyöt / 9,5 km - 0.58. 
yhteeensä 40 km - 4 tuntia ja 5 minuuttia

ELOKUUN SUMMAUS

Juoksua 371 km - 54 tuntia ja 22 minuuttia
Lisäksi siis vaellusta, polkupyörää ja muuta kävelyä ilman ketjuja.

"Pitkittynyt odotus tekee sydämen sairaaksi mutta täyttynyt halu on elämän puu." (San. 13:12)