TIEDOLLA VAI TUNTEELLA

 

Olin äskettäin tilaisuudessa, jossa eräs luottamushenkilö heitti jargonin: johdetaan tieto edellä. 

    Mitä sitten tehdään, jos tieto osoittautuukin vääräksi?

Säilyttääkseni mielenterveyteni en katso päivittäin uutisia enkä seuraa tiedon tulvaa, joten minun ei tarvitse vastata kysymykseen - välttämättä.

    Kiinnostavampaa minusta on, että juoksin marraskuussa 47,6 kilometriä. Rehellisyyden nimissä en edes viitsinyt tarkistaa milloin olen juossut noin vähän viimeksi kuukaudessa.

    Jäin pohtimaan miten tästä eteenpäin, tiedolla vai tunteella. Tieto opettaa, että sairastelun jälkeen tulisi harjoitella kevyemmin yhtä kauan kuin sairaus kesti. On tiedossa, että aerobinen kunto laskee jopa 25% sairastelun aikana. Tästä johtuu tahmeuden tuntu uudelleen aloittaessa.

    Tärkein parametri on kuitenkin oma tunne. Miltä juoksu tuntuu, on eri asia kuin vimmainen halu juosta tauon jälkeen. Edelleen olen sitä mieltä, että hyvä harjoittelu ei näytä miltään, ja hyvä sairauden jälkeinen harjoittelu nyt ei sitten ainakaan näytä yhtään miltään.

    Minusta on tuntunut erityisen kurjalta viime aikoina. Sen voi selittää vähäisellä juoksun määrällä eli vähäisellä dynaamisen meditaation harjoitusmäärällä. Huomaan selvästi kääntyväni negatiivisuuteen ilman mielentyyneyden harjoittelua. 

    Myönnän myös avoimesti, että jos en juokse minua alkavat ärsyttää jos vaikka mitkä asiat, etenkin yhteiskunnassamme. Yhteiskuntaamme, jos mitä, johdetaan tunne edellä varsin kapea-alaisella tiedolla. Peräänkuulutetaan vastuunottamista, joka käytännössä osoittautuu täysin konkretiaa vailla olevaksi sanahelinäksi, jargoniksi.

    Mutta ei nyt mennä siihen, eihän?

    Pöydälläni on maannut kaksi järkälettä: Francis Fukugaman Historian loppu ja viimeinen ihminen sekä Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaari. Molemmat ovat kulttikirjoja, joista Pynchonilla on takanaan historiaa huomattavasti Fukugamaa enemmän.

    "Modernien yhteiskuntien edetessä kohti demokratiaa moderni ajattelu on päätynyt umpikujaan pystymättä pääsemään yhteisymmärrykseen siitä, miten ihminen ja hänen erityinen sisäinen arvokkuutensa on määriteltävä, joten se ei ole myöskään pystynyt määrittelemään ihmisen oikeuksia."

- Francis Fukugama

    "Jos lohtua kaipaatte, on vielä aikaa koskettaa lähimmäistä tai työntää käsi omien kylmien jalkojen väliin..."

- Thomas Pynchon

    Onko sillä erityisellä sisäisellä arvokkuudella loppujen lopuksi niin väliä, kysyn minä.

    Tunne edellä kannattaa mennä, elämässä täytyy tehdä juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Demokratia sensijaan loppuu silloin, kun jaettava on loppunut. Tätä ennen ovat jaettavan tekijät loppuneet. 

    Jäljelle jäävät ovat turvonneet omaan mahdottomuuteensa, omaan liikkumattomuuteensa, omiin idealistisiin saavuttamattomuuksiinsa.

    Haluatko jäädä jäljelle?

”Hävittämällä metsänsä Suomi on saanut sen vaurauden pohjan, jonka ansiosta meillä on - muun muassa - kaksi miljoonaa autoa, miljoonia mustanharmaankiiltäviä sähköviihdelaatikoita tuhatta eri lajia ja päättömästi tarpeettomia rakennuksia vihreää maata peittämässä. Vauraus, ylimääräinen raha on myös tehnyt mahdolliseksi kasinotalouden lähes käsittämättömän vehkeilyn, lähes käsittämättömän sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden, jossa golfkenttien, huippuhotellien, lomapalatsien, nurkanvaltausten ja Sveitsin pankkitilien ruletti on tullut ’tavallisten ihmisten’ maksettavaksi. Mutta ennen kaikkea tämän vaurauden ansiosta ihmiset ovat turhautuneempia, työttömämpiä, onnettomampia, itsemurhaisempia, liikuntakyvyttömämpiä, elinkelvottomampia, elämäntarkoituksenhukanneempia kuin koskaan historian aikana. Vihonviimeisen surkea vaihtokauppa.” 

- Pentti Linkola

 VIIKOT 41- 42

Ma- 5,10 km - 36.58. Varovasti.

Ti- 7.00 km - 55.17.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 2,40 km - 27 min. 

To- La- Lepoa. En ole terve.

Su- Kävelyä 1,1 km - 21 min.

Yhteensä 12,1 km juoksua.

 

Ma- Ke - Lepoa.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 4,07 km - 50 min.

Pe- Lepo

La- 6,08 km - 42 min.

Su- 8,08 km - 53 min. Kävelyä Kirsin kanssa 5,07 km - 1.09.

Yhteensä 14,1 km juoksua.

 

NISSAN PRIMERAN EHEYTYS JATKUU

 

Kuvassa Nissanin kuljettajan puoleinen ovi verhous poistettuna. Keskellä ikkunannostimen moottori.

Kuvassa Nissanin ikkunahissi, eli ikkunannostin oven sisäpuolelta. Kuvassa nostimen yläosa on oikeassa laidassa.

Vaihdoin Nissaniin ikkunahissin kuljettajan oveen. Valeo- merkkisen tarvikkeen sai Motonetistä hyllystä. Omastani olivat käyttöpyörän muovisiivet antautuneet. Piharemonttina taivasalla miinus yhdessä asteessa tämä kysyi kärsivällisyyttä.

     

SAIRAS IHMINEN

 

Suomeen on muuttanut viimeisten vuosikymmenten aikana ilahduttavan paljon ihmisiä muista kulttuureista. Maahanmuutto on rikkaus, vielä suurempi rikkaus voisi olla niiden ihmisten poismuutto maastamme, jotka eivät hyväksy maahanmuuttoa. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että tämä viimeksimainittu koskee myös maahanmuuttajia.

    Kuuntelemalla maahanmuuttajia voi kantasuomalainen oppia suomalaisuudesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta jotain aivan uutta. Keskustelen säännöllisesti irakilaisen, aikanaan Suomeen kiintiöpakolaisena tulleen, suomalaisen kanssa. Kyllä, hän on suomalainen nyt. Hän puhuu kieltämme, eli hän on oivaltanut kielitaidon merkityksen kulttuurissamme menestymiseen. Hän tekee täällä työtä, hänen täällä syntyneet lapsensa käyvät koulua täällä ja hänen vaimonsa yrittää tehdä täällä työtä. Yrittää? Niin, oletteko koskaan kuulleet rasismi- nimisestä ilmiöstä.

    Irakilaisen lapset eivät ole koskaan nähneet Bagdadin meluisia katuja ja kuumaa, kuivaa aavikkoa eikä pohjoisen vuoria. Onneksi he eivät ole nähneet ruumiskasoissa pörrääviä kärpäsiä eivätkä sitä, kun miliisi ampui heidän vaarinsa rynnäkkökiväärillä palasiksi. Irakilaisen mielestä suomalainen yhteiskunta on turvallinen ja toimiva. Omien sanojensa mukaan hän tietää minne hän ottaa yhteyttä, jos hänelle tehdään pahaa.

    Irakilainen oli yrityksessäni töissä. Opastin häntä pitkämielisyyteen rasismin kanssa. Pyysin, että työyhteisössä rasismia kohdatessaan hän kertoo siitä ensin minulle ja sitten yhdessä pohdimme mitä voimme tehdä. Hänen kohtaamastaan rasismista voisin kirjoittaa viisisataa sivua pitkän kirjan ja sitten minun väitettäisiin valehtelevan. 

    Oletteko varmoja etten tee sitä?

    Olen pohtinut olisiko sillä kirjalla merkitystä.

Tuulen kieltä etsimässä- kirjassaan Siamäk Naghian on pohtinut miksi ihmiset suhtautuvat asioihin niin eri tavoin. Miksi toiset antavat ja toiset haluavat kaiken itselleen, miksi toiset auttavat ja toiset tappavat. Miksi toiset antavat kaikkensa yhteisille unelmille ja toisten mielestä maailma on vain heitä varten.

    Siamäk Naghian esittää: lapsuus ratkaisee. Jos on lapsena saanut rakkautta ja löytänyt elämässään merkityksellisen polun, on valmis laittamaan hyvän kiertoon.

    Siamäk Naghian on iranilainen sotaveteraani, tekniikan tohtori ja iisalmelaisen Genelecin toimitusjohtaja. Hän on myös erityislapsen isä.

 

Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo:

"...verotuksen painopistettä siirretään työn ja yrittämisen verotuksesta ympäristöhaittojen ja liikakulutuksen verottamiseen...

....korjaamisesta tulee edullisempaa kuin ostamisesta...

...yhtään minkään valtion tuen, valtion yritysten tai oikeastaan valtion toiminnan laajemminkaan ei pitäisi aiheuttaa merkittävää haittaa ilmastolle, luonnon monimuotoisuudelle tai elinympäristöllemme..."

    Sanahelinää?

    

Punomalla koko maailman yhteen verkkoon on ihmiskunta saanut aikaan yhteisen epävarmuuden tunteen, joka nakertaa ainakin hiukan meidän jokaisen itseluottamusta. Että miten tässä oikein nyt käy?

    Nyt?

    Nyt jo?

    Näytille ladotaan yhä kiihtyvämmällä tahdilla yhä karmeampia tulevaisuudenkuvia. Milloin tulee kolmas maailmansota, milloin tulee nälänhätä, milloin tulevat venäläiset, jenkit tai muut kaikkien rajojen yli kaikkialla.

    Sairaana ihmisenä esitän rajoittuneen totuuteni: kyse on siitä mitä ostat keneltäkin.

    Ei minulla ole koronaa, sitkeää virusflunssaa vain. 

    Vai mitä kuvittelitte? Että olisin päästäni sairas. No mutta aivan varmasti yhtä paljon kuin tekin - me kaikki.

    On suorastaan veret seisauttavaa huomata meidän kaikkien olevan väärässä: elämän tärkein unelma ei ole raha eikä maine, vaan onnellisuus. Merkityksellinen elämä ei synny materiasta vaan toisten auttamisesta.

    Minusta merkityksellinen elämä syntyy itsensä auttamisesta, itsensä tuntemisesta. Jos kohtelee muita samoin kuin haluaisi muiden kohtelevan itseään, on viimeisen ja ainoan totuuden äärellä. Tämän totuuden jälkeen siirrytään ei-mihinkään uskomiseen.

    Arkielämässä ajattelumme on lähes sataprosenttisesti itsekeskeistä: miksi kärsin, miksi minulla on ongelmia? Tavoitellessasi alituiseen ihanteidesi toteutumista sinulle ei jää aikaa mielentyyneyteen.

    Ja mielentyyneyttä tässä ajassa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Sitä et voi ostaa keneltäkään vaan sinun on löydettävä se itsestäsi - itsellesi. Sitten sen voi jakaa, kuten minä nyt.

 

VIIKOT 40 - 41

Ma- To- Sairas

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 3,45 km - 51.29.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 4,28 km - 1.06.

Su- Lepo, olo aaltoilee.

Juoksua 0 km

Ma- Lepo/ sairas

Ti- Sauvakävelyä 5,77 km - 1.08.

Ke- Kirsin kanssa vaellusta 5,20 km - 1.04.

To- Su- Lepo/sairas olo aaltoilee.

Juoksua 0 km

Vuosien varrella työn sankarit ovat ottaneet buranaa ja köhineet korvaamattomina menemään toreilla, turuilla mutta etenkin töissä. Lopputuloksena me apinaihmiset olemme onnistuneet kehittämään äärimmäisen vastustuskykyisiä viruksia. Nämä eivät nosta kuumetta vaan aiheuttavat aaltoilevaa ja väsynyttä oloa.

    Onnistuin olemaan kaksi vuotta täysin terve. Elimistöni jaksoi huippukunnossa Kauhajoen kuuden päivän huipputuloksen jälkeen vielä Norjan vuoret, mutta tavattuani valtavan määrän ihmisiä esikoiskirjani julkaisun yhteydessä sekä Helsingissä, Pirkanmaalla ja lopuksi Ivalossa, puolustukseni murtui.

    Covidia tämä ei kotitestien mukaan ole. Mitä lienee. Tällä viikolla olen tehnyt pari juoksulenkkiä mutta ne aiheuttivat taantumaa, eli kierre jatkuu. 

    Älkää nyt sanoko, että lähdin liian aikaisin liikkeelle. Harva teistä on juossut niin paljon kuin minä ja vielä harvempi teistä kykenee ymmärtämään minkälaiseen kuntoon 58-vuotias elimistö on treenattava pystyäkseen näihin viimeaikaisiin suorituksiini. Lopulta kun kehossa kaikki on auki ja lähes täydellistä, niin sitten kun sinne luikertaa jokin virus, on täystuho valmis.

500 euron Nissanin sisävalo ei palanut. Ryhdyin lampunvaihtoon, mutta ei ollut toista lampunkantaa edes näkyvissä, saati lamppua! Irrotin valaisimen auton kattoverhoilusta ja istuin hetken hiljaa. Sitten työnsin käteni valaisimen asennusaukosta verhoilun ja katon väliin. Heureka, siellä se puuttuva osa oli. Liimasin osan valaisimeen ja varmistin kiinnityksen pienellä ruuvilla. Nyt on valoa!

On ikimuistoista lukea itse kirjoittamaansa, kustannusyhtiön kustantamaa kirjaa kiinnostuneille kirjan julkaisutilaisuudessa. Kuva Ivalosta, jossa vajaa kolmekymmentä ihmistä pääsi paikalle. Facebookissa peukuttaminen on eri asia kuin vaivautua paikalle. Paikalletulleet saivat kunnon kahvit ja suolaista ja makeaa. 

    Minun väitetään olevan erinomainen esiintyjä ja puhuja - voi kiitos, vielä kun olisin yhtä hyvä kirjoittamaan niin mitä sitten tapahtuisikaan.

    Jos joku erehtyy ajattelemaan, että nyt kusi nousee päähäni menestyksen myötä, niin erehtyy pahan kerran, tuntuu kusi tulevan ulos alempaa. Seuraava kirja on tekeillä ja nöyryys kirjoittamista kohtaan lisääntyy edelleen. 

    Yritän parhaani, olen suora ja avoin - läsnä. Sen täytyy riittää.
 

VÄLIKAUDEN VÄSYMYS - HYVÄ KIERTÄÄ?

 

 

VÄLIKAUDEN VÄSYMYS

Kun ultrajuoksija sanoo olevansa väsynyt, on hän niin väsynyt kuin muut ihmiset aina. Kun ultrajuoksija sanoo olevansa todella väsynyt, on hän niin väsynyt, että muut ihmiset ovat samassa tilassa toimintakyvyttömiä.

    Välikauteni väsymyksen jaan kahteen osastoon: fyysiseen ja henkiseen. 

    Fyysiseen väsymykseen ei kuulu lihasväsymystä eikä juoksukyvyttömyyttä, vaan elimistön monien muiden toimintojen väsymistä. Näitä toimintoja ovat keskus- ja ääreishermosto mukaanlukien eritystoiminnat. Kuusi päivää lähes tauotta jättää jälkensä.

    Henkinen väsymys syntyy itsensä ylittämisestä. Onnistuneen kilpailun jälkeen, ennätyksen jälkeen, olo on tyhjäksi puristettu. Miksi vaatisin itseltäni paljon juuri nyt?

    Molempiin edellämainittuihin väsymyksiin auttaa mielekäs elämä ja ajan luonnollinen kuluminen. Mielekkääseen elämään kuuluu minun tapauksessani mielekästä puuhastelua, hyvää ravintoa ja lepoa. 

    Mutta etenkin hyvää seuraa, ja siitä ei Kirsin kanssa ole puutetta.

Kirsin kanssa siellä jossakin.

"Kun päättyvät pitkospuut, kuka rinnallein jää..."

Kotirannan pitkospuiden päähän laitoin uintipaikan.

Syntyjä syviä. Zazenia ilman muodollista asentoa.

 

HYVÄ KIERTÄÄ?

ALUKSI

Ostin vanhan Nissan Primeran ja remontoin sen katsastus- ja ajokuntoon. Rahaa meni 700 euroa mukaanlukien auton hinta, varaosat ja katsastus. Nyt ihmettelen mitä teen reilulla 20 000 eurolla, joka jäi teoreettisesti säästöön, jos olisin ostanut Suomen halvimman uuden sähköauton, Volkswagen e-Upin.

    Todellisuudessa minulta meni rahaa kaksisataa enemmän, koska halusin vaihtaa tiettyjä osia huvikseni. Minun kaikkiin, myös ammattiautoihini, on vaihdettu osia huvikseen - ennakoitu murheita. Murheita ei sitten ole ollut vuosien varrella muutamaa äkillistä poikkeusta lukuunottamatta.

    Auto Suomessa on edelleen tietyille ihmisille statussymboli. Ontuvin peruste, mikä sähköauton hankkimiseen on minulle esitetty, on verojen maksu ja työssäkäynti. Ihan rehellisestikö kyseinen mies käy töissä verojen maksun motivoimana?

    Sähköauto on tulevaisuutta jota ei ole. Ympäristöystävällisyydellä on turha ratsastaa niin kauan kuin pikkupojat louhivat akkumalmia ahtaissa tunneleissa ilman suojaimia nälkäpalkalla. Tai jotakin muuta vastaavaa. 

    Ja kyllä, minun Primerassani on akku myös. Mutta annan poikien louhia tietoisena siitä, että muuten he kuolevat jokatapauksessa nälkään.

    Auto on aina haitaksi ympäristölle. Parasta olisi kulkea lihasvoimalla.

    Olisiko minun pitänyt ostaa Teslan perusmalli, nyt teoreettista rahaa olisi reilut 81 000 euroa. Pysähtykääpä ihmiset nyt miettimään mitä muuta saisitte tuolla rahalla kuin pelkän auton.

    Sähköauton omistajien kannattaa lukea koko teksti loppuun ennen kommentointia.

Seuraava kuvasarja kuvateksteineen kerto karua kieltä kiinnostuneille Primerasta.

   

Remonttilorun loppu. Pellinpalalla korjattu vasen pohjapanssari paikalleen ja menoksi kohti katsastusta.

Ajallaan vaihtamatta jätetyt?

Hansikaslokeron takana on raitisilmasuodatin. Jo paneelin poisto antoi odottaa pahinta.

Huoltokirjan mukaan tämä oli vaihdettu viimeksi kymmenen vuotta sitten. Hengittäisitkö sinä tämän läpi suodatettua ilmaa autoillessasi.

Tein autoon normaalin huollon. Moottoriöljyn ja suodattimen vaihto. Ilmansuodattimen ja sisäilmansuodattimen vaihto. Sytytystulppien vaihto. Vaihdelaatikkoöljyn vaihto. Muiden nesteiden määrien ja laatujen tarkistus.

Ilmansuodatin - voi voi.

Vaihdelaatikkoöljyn vaihto huohottimen putken kautta. Syy selviää alla olevista kahdesta kuvasta.

Vaihdelaatikko viistoon auton alta kuvattuna, kuvassa tökkeli ehjänä.

Sankariasentajan hitsaama tökkeli katkenneena.

Vaihdelaatikkoöljyn vaihto teetätti töitä. Joku aiempi sankariasentaja oli hitsannut vaihdelaatikon ylätasoproppuun tökkelin, joka lämmittämisestä ja apuaineiden käytöstä huolimatta katkesi avausyrityksessä. Tasoproppu jäi paikalleen...

Jarrukilven loput.

Varsinainen katsastuksessa hylkäämisen syy olisi ollut jarrukilpien puhkiruostuminen. Sankariasentajat rälläköivät uuden kilven väkisin vanhan loppuihin peltiruuveilla kiinni, mutta minä en ole sankariasentaja. Kilven esillesaaminen ja vaihto edellytti takajarrujen ja -napojen iroittamisen.

Ulomman vetonivelen vaihto.

Eturipustus vielä avaamattomana.

Netti on täynnä paskajuttuja helpoista vetonivelten vaihdoista. Toyotan ja Nissanin käyttämä c-sokkaratkaisu pitää eikä luovuta muuta kuin rälläkällä. Ulompaa niveltä et saa irti kovin helposti vetoakselista. Tässä tapauksessa suojuskumi oli rikki mutta nivel ehjä. En halunnut ylivedettävää tai kahdesta kumista koottavaa ratkaisua, vaan kunnon kumin. 

    Kumiasioissa säästäminen muuttaa elämänlaatua huonompaan suuntaan, etenkin nuorten miesten tulisi tämä huomioida tarkoin.

Oikea sähköpeili oli ulkokuorestaan rikki. Ostin peilin halvalla purkaamolta. Kuvassa levitän puupalikalla oviverhoilua uuden peilin asennuksen yhteydessä.

Moottorin pesu on osa huoltoa.

Kuvassa vasemmalla ylhäällä on kaasuläppäkotelo ja oikealla keskellä ilmamassamittari.

Primeran kaasuläppäkotelo oli likainen ja kone kävi heijaten 1500 kierroksen ja 2500 kierroksen välillä, myös rullaten vaihdepäällä ajaessa hetken. Tyhjäkäynti ei lämpimänäkään laskenut alle 1300 kierroksen. Koska auto oli seisonut pitkään akun miinusjohto irroitettuna ja kun vielä lisäksi irroitin kaasuläppäkotelon liittimen puhdistuksen yhteydessä, niin päättelin että läppä on sopeutettava. Tässä autossa se tapahtuu virta-avaimen ja kaasupolkimen avulla. 

    Puhdistin myös ilmamassamittarin, joka sekin oli likainen.

    Kaasuläpän sopeutus vaati kestävyysurheilutaustaa. Ensin moottori lämpimäksi, pyörät suoraan (ojaustehostimen toiminta nostaa kierroksia hieman), valot parkeille ja lämmityslaite, radio ja muut lisävirrat kiinni. Kaasupolkimeen ei saa koskea. Sitten virrat päälle 2 sekuntia, pois 10 sekuntia ja uudelleen. Nyt läppä on oppinut kiinni asennon. Sitten virrat päälle 3 sekunniksi, sitten paina kaasupoljinta nopeasti viisi kertaa pohjaan 5 sekunnin sisällä, odota 7 sekuntia ja paina ja pidä kaasu pohjassa kunnes moottorin vikavalo alkaa vilkkua. Välittömästi kun valo lakkaa vilkkumasta, niin moottori käyntiin, anna tyhjäkäynnin asettua, (noin 900 kierrokseen), anna käydä 20 sekuntia ja kierrätä sitten moottoria kolmasti. Valmis. Varsinaista runkkausta!

Takavalojen lisämaadoitus toteutetaan valaisimen polttimopohjan miinuksesta auton runkoon. Ilman maadoitusta saattaa esiintyä käyntihäiriöitä ja tehottomuutta. Ihan Nissanismia tämäkin.

Pohjapanssarin oikeakin puoli oli rikki. Tein pellistä lisäosan ja ruuvasin kiinni. Tietenkin pesin osat ensin. Panssarin tehtävänä on yrittää suojata moottoria ja se saattaa vaikuttaa käyntilämpötilaan ainakin kylmässä.

LOPUKSI

Nissanismikin on sairaus.

    Autolla on ajettu 212 000 kilometriä. Satukirjan (huoltokirja) mukaan siihen on vaihdettu ilmansuodatin ja tulpat viimeksi vuonna 2017, ajomäärä oli tuolloin 125 897 kilometriä. Moottoriöljyt, luojan kiitos, on sentään vaihdettu vuosien varrella.

    Minulle ei vittuilla, minä näen osista onko niitä vaihdettu, tai ylipäätään onko koko osayksikköä koskaan edes avattu.

    Auto on nyt päivittäiseen ajoon kunnossa. Se kaipaisi edelleen ehostusta tiettyjen kulutusosiensa puolesta, mutta esimerkiksi päästöt ovat täysin lainmukaiset ja alarajoilla. Sisustus on täysin ehjä ja kaikki toimii, myös ilmastointi. Mukana tuli kahdet renkaat, jotka kulutuspintojensa puolesta ovat lailliset, ikänsä puolesta ne voisi vaihtaa.

    Vanhan auton korjaaminen on kallista, koska työ korjaamossa maksaa. Vanhojen osien kanssa tapellessa aikaa kuluu ja vaikeuksia kasaantuu. Jos auton arvo on 500 euroa ja siihen on tulossa 700 euron remontti niin moni valitsee väärin, ostaa kalliimman käytetyn auton tilalle ja saa samat viat kalliimmalla hoidettavaksi.

    Käyttöarvo - mikä se on?

    Kiitokset komentaja Rautonen ja Elovainion Autohuolto konsultaatioista.

    Huoltoliikkeestä on turha kysellä ohjeita ja sitten epäonnistua itse jos ei osaa, pitää vaan viedä reilusti auto korjaamolle arvioitavaksi. 

    Viittitkö vilkaista- ja mikä siinä vois olla- tyyppinen toiminta on rangaistavaa. Asiakkaan roolileikkeihin ei autokorjaamoilla ole aikaa, ellei sitten erityiskorvauksesta sovita erikseen.

   

Uusi sähköauto alkaa vanheta sillä hetkellä kun se otetaan käyttöön. Noin kymmenen vuoden kuluttua alkaa paljastua karu totuus vanhan sähköauton korjaamisesta. Pystyykö kukaan korjaamaan elektroniikkaa halvalla tai edes järkevällä hinnalla? 

    Jo nyt esimerkiksi matkailuautojen asunto-osan lämmityslaitteiden piirikortit maksavat maltaita, entä modernin Teslan ohjausyksiköt? Tai edes sen halvan Volswagen e-Upin? Sähköauton jarrut, renkaat ja alusta vaativat yhtälailla huomiota Suomen surkeaa asvalttia kynnettäessä. Tärinä ja lämmönvaihtelut kuluttavat elektroniikkaa. Tuulilaseja vaihdetaan myös sähköautoihin puhumattakaan akustoista, jotka helposti maksavat kymmenenkin tuhatta.

    Sähköautot yleistyvät tulevaisuudessa, aivan kuten yleistyivät hehkulamppu, kumisaappaat, mikroaaltouuni, kännykkä ja tietokonekin. Apinalauma etsii edelleen isointa banaania ja siitä käydään verinen kamppailu. Mutta on täydellinen utopia 2035 vuoteen mennessä fossiilittomasta liikenteestä. 

    Ilmastonmuutos on tosiasia. Kokonaan toisen keskustelun paikka on, voimmeko sille mitään. Minusta kannattaa yrittää, mutta on turha hypettää jotakin yksittäistä innovaatiota, kuten sähköautoa, jossa toteutuu ikiaikainen markkinamiehen kusetus. Ostamalla sähköauton et tule paremmaksi ihmiseksi, etkä jaa hyvää tippaakaan.

 

Entäpä itse sähkön hinta kuluttajalle? Nellimin kylässä vuonna 1930 Hillin saha tuotti sähköä kyläläisille vesivoimasta. Nyt Kaiken maailman Jasperpääkkösten ja Koijärvihässien toiminnan seurauksena ei ole toivoakaan saada pienvesivoimaan rakennuslupaa. Mitään ei ole opittu 90 vuoden aikana.

    Jos olisin 20 vuotta nuorempi aloittaisin taistelun Nellimin pienvesivoimalasta. Myisin sähkön verkkoyhtiölle ja vähentäisin voimalan huoltokulut. Lopuilla rahoilla ostaisin esimerkiksi talviaurauksen kylän vanhuksille tai jakaisin rahat lapsiperheiden koulukuljetusta varten.

    Pelastetaanko maailma sähköautoilla, kalasta ja päästä- tyyppisellä toiminnalla, metsien suojelemisella vai hyvän kiertämisellä?

 

VIIKOT 31. - 32.

Ma- 7,40 km - 56 min. Myöhäinen iltalenkki autonkorjauksen väsyttämänä.

Ti- Ke- Lepo

To- 10,2 km - 1.16. Polkua.

Pe- 10,1 km - 1.31. Ivalo Mukanperävaarat. Vertikaalista nousua 279 m.

La- Lepo

Su- 7,01 - 42 min. Pitkospuutyömaa turvasaappaissa herkistää.

Yhteensä 34,6 km - 4:26

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa 3,57 km - 59 min.

Ti- Lepo

Ke- 12,12 km 1.27. Vaativaa polkua Haapakurussa.

To- La- "Lepoa" Pitkospuutyömaa jatkui.

Su- Kirsin kanssa kävelyä 3,56 - 55 min.

Yhteensä 12.12 km - 1.27.

Välikausi päättyy. 

Mukava jos jaksoit lukea tänne asti. Kommentointi on rikkaus.

ULTRAJUOKSUNI PAHIN UHKA

 

Yksitoista vuotta sitten katsoin ensimmäisen kerran ultrajuoksija Geoff Roesista kertovan filmin nimeltä Slogging to the Top. Dokumentissa Geoff juoksi AK Juneaun vuorilla ja Coloradossa, palasi lenkiltä kotiin ja alkoi laittamaan ruokaa perheelleen haastattelun ohessa kuin kuka tahansa perheenisä työpäivän jälkeen. Hän oli juuri tehnyt Western Statesin satamailisella reittiennätyksen. Ihailin Geoffin tapaa suhtautua elämään ja ultrajuoksuun. Sittemmin Geoff sairastui vaikeaan ylirasitustilaan ja joutui lopettamaan kilpailemisen. Ajattelin tuolloin, että olisi joskus hienoa elää samantyylistä elämää, tehdä täysillä sitä mistä nauttii, elää unelmaansa.

    Tullessani tänään lenkiltä sateisilta Nellimin harjanteilta märkänä kotiin, kävin suihkussa ja ryhdyin laittamaan ruokaa Kirsin kanssa. Yhtäkkiä keittiössä tajusin, että olen elänyt unelmaani jo kauan. Tehnyt juuri sitä mistä nautin. Yli viisi vuotta olen pääosin juossut ja kirjoittanut. 

    Luonnollisesti elämääni on kuulunut paljon muutakin puuhastelua. Jos hidastaa ja hyppää pois kiireestä, niin pienentynyt tulovirta täytyy jotenkin kompensoida. Minun tapauksessani se on merkinnyt lukuisten asioiden tekemistä itse, esimerkkeinä polttopuut, kalastus, leipominen, marjastus, erilaisten koneiden remontointi ja muu asumiseen liittyvä kunnossapitotoiminta. Mutta unelmaani - kyllä.

    Kolmenkymmenen vuoden aikana juoksemisen kautta oppimani asiat realisoituivat Kauhajoen kuudessa päivässä lähes täydellisesti. Kohtasin Kauhajoella myös ultrajuoksuni pahimman uhan. Tämän uhan olen kohdannut ultravuosieni varrella tasaisesti, enkä usko koskaan pääseväni siitä täysin eroon. Tästä syystä harjoitusta on jatkettava. Mielellään päivästä toiseen, mutta kuitenkin itseään kunnellen, pyrkien välttämään Geoff Roesin kohtalon. Mies juoksee edelleen mutta ei kilpaile, järjestää Juneaussa ultrajuoksuleirejä ja elää ilmeisen onnellisena hienosta Alaskan luonnosta nauttien.

    Ultrajuoksuni pahin uhka sotkee mieleni ja läsnäolon. Uhka työntää esille ajatusmalleja ja vääriä mielikuvia, erityisesti houkuttelee ahneuteen ja fantasioi tulevaisuutta. Minä en ole yhtä kuin mieleni, mutta uhan kohtaaminen on aina välillä minulle hyvin tuskallista.

    Olen itse pahin uhka ultrajuoksulleni.

    Kauhajoen kuuden päivän kilpailun maaliintulosta on tätä kirjoittaessani kulunut 25 päivää. Palautuminen on alkanut ja keho vastaa hämmästyttävän hyvin juoksuun. Tunnetila juostessa on hyvin vahva ja itseluottamus korkealla. Jossakin pohjalla vuosien kokemuksen mukanaan tuoma rutiini kestää edelleen.

    Mutta.

    Kuinka pitkälle uskallan mennä.

    Kolmenkymmenen vuoden kokemuksellakaan en pysty vastaamaan. 

    Kysytään eikö mikään riitä. Eikö jo riitä?

    Miten niin jo.

    On harjoiteltava. Päivästä toiseen. Loppuun asti.

"Viisaus ei ole jotain opittavaa. Viisaus syntyy valppaudesta. Olennaista on valmius tarkkailla asioita ja valmius ajatella. Sitä sanotaan mielen tyhjyydeksi. Juuri tyhjyys on zazen-harjoitusta." -Shunryu Suzuki

 Linkki You Tubeen tekstissä mainittuun Slogging to the Top-dokumenttiin.

MUUTA

Minulta on kysytty monta kertaa mitä syön arjessani tai palautuakseni kilpailuista. Ohessa kolme esimerkkiä kuvina selityksineen.

Kirkas kalakeitto hauesta. Lisäksi tummaa leipää, leivälle pestoa. Juomana maito tai piimä.

Paistettua kesäkurpitsaa, savukalaa, paistettua sipulia, salaattia fetalla. Vaaleaa leipää, juomaksi mehu.

Keitettyjä uusia perunoita, Kylmäsen pinaattipyöryköitä höystettynä purjolla, salaattia. Majoneesia, leipää, silliä pari palaa. Juomaksi maito ja piimä.

Jossain vaiheessa paistoimme munakoisoa, keitimme kukkakaalia ja söimme pelkkää salaattia niiden kanssa. Raparperikeittoa.

Toki olen syönyt myös pastaa, kassler-pihviä, lihapiirakkaa, jauhelihapihvejä burgerissa bataattiranskalaisilla ja paistanut makkaraa. Syön paljon makeaa, pullaa, suklaata ja karkkeja. Punainen liha on vähemmistössä jatkuvasti.

Jonkin verran olen ottanut magnesiumia ja b-vitamiinia. Alkoholi ei ole juurikaan maistunut valkoviiniä, Sangriaa ja muutamaa Camparia tuoremehulla lukuunottamatta.

NISSAN PRIMERA VUOSIMALLIA 2005, AJETTU 212 000 KILOMETRIÄ

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin olen ryhtynyt sähköautohypetyksen vastaiseen projektiin mielenkiinnosta. En oikeastaan tarvitse autoa, tämä on eräänlainen perheemme vara-auto. Ostin Nissanin erittäin edullisesti kylästämme. En kerro mitä auto maksoi, mutta kerron myöhemmin kokonaissumman sen ajokuntoon saattamiseksi. Näissä summissa on auton hinta mukana.

Katsastettuani auton laadin siitä erillisen postauksen remonttikuvineen. Tässä hiukan esimakua Koskisen korjaamolta.

HARJOITTELU VIIKOLLA 30.

Ma- Lepo

Ti- Kirsin kanssa kävelyä sieniretkellä 5,12 km - 1.20.

Ke- Lepo

To- 9,36 km juoksua osittain poluttomassa umpimetsässä, mäkinen reitti 9,36 km - 1.18.

Pe- Lepo

La- 7,65 km Nellimin Arkivaaralle - 1.03.

Su- Lepo

Juoksua 17,01 km.

HEINÄKUUN SUMMAUS 

Juoksua 645,50 km.

Ajatukseksi lukijalle: tämä tekee 20 km päivässä kuukauden ajalla tasattuna - minä pistin sen 11 päivään.

Kuva on kalareissulta. Kirsin selän takana on Venäjän raja noin viiden kilometrin päässä.