27 MINUUTIN MIES

" Mäet kylvi männiköiksi,
kummut kylvi kuusikoiksi,
kankahat kanervikoiksi,
notkot nuoriksi vesoiksi. "

- Kalevala

Juoksen jouluaattoaamuna poluilla pakkasessa hiljaa. Häikäisevä valo on kaikkialla. Metsä on hiljainen ja kuten niin monesti aikaisemminkin vastauksia tulevasta ei ole joka oksalla.
Juoksu tuntuu kauhealta. Raskas väsymys kuorrutetaan keuhkoista köhityllä limalla. Tunnen kuinka joulukuun tavoite liukeaa taivaisiin. Harjoittelu lakkaa olemasta. On juuri se hetki jolloin ei saa luovuttaa mutta on annettava vähän periksi.
Siltikin se tärkein mitä minä ja juoksu yhdessä olemme kokeneet vuosien varrella on jälleen läsnä. Periksiantamisen hetkelläkin  tärkein on tiivistyneenä mukanani. Kukaan ei voi koskaan ottaa sitä minulta ja lopuksi se laitetaan puulaatikkoon kanssani.
Se on kokemus olla yhtä ympäröivän kanssa. Kokea luontoa ja liikettä.
Kokea elävänsä täysillä.

VIIKKO 52. 
Ma- 14 km - 1.46.
Ti- 5 km - 0.37.
Ke- 10,5 km - 1.15.
To- 14,5 km - 1.40.
Pe- Kävelyä Kirsin kanssa reilu 2 tuntia metsässä.
La- 16 km - 1.34.
Su- Lepo / Sairas olo ...
yhteensä 6 tuntia 42 minuuttia

Olen juossut säännöllisesti yli 20 vuotta ja yli 65000 kilometriä. Lisäksi olen 27 minuutin mies. Koska olen päässyt näinkin pitkälle minun täytyy siis tuntea itseni varsin perusteellisesti.
Tähänastiselta matkaltani on paljon kokemusta hyvistä ja huonoista hetkistä. Nyt on huono hetki.
Ultrajuoksu esittelee ääripäät. On varsin vaikeata selittää mitä päivittäinen juokseminen tarkoittaa. Pääosin se on juoksua päivästä päivään ilman suunniteltuja lepopäiviä. Ja pääosin onnistuneesti ääripäiden välissä.
Olen vuosien varrella oppinut että ennustaminen on erittäin vaikeata. Päivittäisessä juoksemisessa ei useinkaan ole mitään tietoa miltä juoksu tuntuu seuraavana päivänä. Siksipä on oltava itsetuntemusta tai suunnitelma.
Useimmissa tapauksissa suunnitelma ja itsetuntemukselta saatu viesti ovat räikeästi eripurassa. Silloin täytyy sitten uskaltaa. Joko harjoitella tai ei. Juosta tuntemuksiaan vastaan. Tai olla juoksematta. Kuten nyt.

Koska juuri nyt tunnen oloni liian väsyneeksi ja myös sairaaksi olen viikolla istunut alas ja laskenut löytyykö viimeaikaisista tekemisistäni verrattuna kolmen viime vuoden tekemiseen vastauksia väsymykseen.
Tilanne on hieman hankala koska olen myös muuten sairas. Kuten kerroin on jonkinlainen virus, ei lämpöä mutta kuivaa köhää ja tuntemuksia korvissa. Ja väsymys.
Vastauksia ei ole löytynyt omin voimin joten vihelsin pelin poikki. Menen 29.12. verikokeisiin ja 31.12. kestävyysurheiluun erikoistuneen lääkärin vastaanotolle. 

Ensin pohditaan tämä virus auki. Sitten etsitään väsymykselle lisää selityksiä eli suljetaan pois ensin piilevät tulehdukset ja anemia. Ja niin edelleen.


Jaa 27 minuutin mies ? Siis millä matkalla ? Noinko ajattelitte ? Niinpä niin. Kuka teistä lukijoista myöntää ajatelleensa noin ?

Juoksu on elämäntoveri minulle. Se toinen toveri Kirsin jälkeen. Juostessani olen kokonaisuus jota ei mitata pelkästään numeroilla. Ei siis ajan ja matkan numeroilla.

Muistan sen illan kuin eilisen päivän. Puin ulkoiluvaatteet päälle ja menin ulos. Nautin viileästä talvi-illasta. Olin yhtä ympäröivän kanssa vaikka en sitä silloin tajunnut samoin kuten nyt. 
Koin luontoa ja liikettä.
Koin eläväni täysillä.
Silloin kilometriin meni noin 27 minuuttia. Kävellen. Pikonlinnan syöpäsairaalan portille ja takaisin. Kesken hoitojen.

Vaikeinta ei ole se että ei pääse tai ei pysty juoksemaan. Ei siis henkisesti. Vaan fyysisesti. Olen tottunut juoksemaan päivästä päivään. Kun ultrajuoksija joutuu pysähtymään kesken kaiken mikään ei kehossa toimi. Tulee kaikenlaisia kipuja ja muuta ummetusta. Toisin sanoen vierotusoireita.

Tästä on sitten aikanaan hyvä jatkaa. Eteenpäin. Taas. Aina vaan ?

KUVAT SUURENEVAT NIITÄ KLIKATTAESSA.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE !

ITSEPESUSSA

Tässä taannoin oli töissä tilanne päällä. Työauto oli ruskea eikä ikkunoista tahtonut läpi nähdä. Tämä ei kuulosta erikoiselta mutta kun aikanaan olen valkoisen auton kaupasta ostanut ja kuljettaja oli tulossa töitä jatkamaan niin ei kun pesuun.
Harjakoneella ei leipäkoneen pintaa pilata ja harjattomassakin koneessa harvoin. Eli sitten painepesuun ja käsin. Ajoin Hervannan Shellille ja koppasin luottokortin kännyyn ja painelin kassalle. Jonoon tietysti.
Edessäni oli kolme ihmistä. Kukin vuorollaan muisteli visa elektroninsa tunnuslukua heidän ostaessaan tämänpäivän autohuoltoaseman pääartikkeleita eli kaljaa, tupakkaa ja paniineita.
Vuoroni tultua esitin kainon toiveen tutulle kassalle että jos saisi muutaman pesupoletin jos vaikka saisi taksia puhtaaksi. Samalla murjoin vitsiä Netsin eli vanhan Luottokunnan hitaista ja tukkoisista yhteyksistä suhteessa maksajan muistamiin rahoihin joita ei sitten tilillä ollutkaan jostain kumman syystä.
Itse maksoin Shellin kansainvälisellä luottokortilla. Se vedetään viivakoodinlukijasta läpi ääntä nopeammin. Sitten ostoksesta riippuen kysellään auton rekisteriä tai henkkareita tai jotain muuta turvallisuuden vuoksi ja lopuksi annetaan käsialanäyte eli aikaa tähänkin kuluu.
Poletit taskussa otin pitkällä askeleella aikaa kiinni ulos sännätessäni ja ajoin sitten lintan pesukatokseen. Lintta on siis ammattislanginimitys jo maailmaa nähneelle taksiautolle. Heitin kumimatot maahan ja tungin poletit koneeseen ja aloin pestä, ensin matot ja sitten autoa. Ensin isommat kurat pois ja sitten takaluukusta oma harja ja pesuvahaa. Ankaraa harjaamista. Omin käsin onneen.
Kesken ähellyksen paikalle karautti arviolta hieman yli 45 kiloeuron maasturi josta vipusi ulos vahvasti venäläisittäin suomea murtava suttura. Suttura on siis nimitys naishenkilöstä. Vähän niinkuin Hulda Huoleton mutta ei varsinaisesti mikään tyrkky, vaikka tässä tapauksessa nahkasaapasta riittikin lähes vyötärölle.

-Miten tämä toimii ?
Kielenpäällä oli kysymys että niin mikä näistä mutta sain oltua sanomatta.

Vaari opetti että ryssä on aina ryssä mutta nyt ollaan jo toisessa ajassa eli ihmisiksi. Selitin kärsivällisesti että sinä menet kassalle ja lyöt ruplat tiskiin ja ostat poletteja. Tulet sitten tänne ja laitat poletit tuosta tuohon ja otat tuon painepesurin ja painat nappia. Sitten rain is falling. Ponimai ?
Mitään kiitosta en opastuksesta saanut. Mirkku pyörähti kahdentoista tuuman koroillaan ja poistui kassan suuntaan. Jatkoin pesua miettien konsensusta ja muita ulkopoliittisia linjauksia sekä käytöstapoja noin yleensäkin. Maksamani pesuaika nimittäin kulkee kokoajan pesen tai en.
Homma tuli tehtyä ja ajoin auton parkkiin. Otin takaluukusta kassin ja suunnistin sisään lastenhoitohuoneen ovelle tarkoituksena vaihtaa työvaatteet hieman parempiin koska olin menossa ystäväni Rainen kanssa syömään suoraan töistä.
Ovi oli lukittu ja kyltti kertoi että se avataan kassalta. Miesten vessassa kun ei voi vaihtaa vaatteita koska siellä lattia on aina märkä. Tämä taas johtuu siitä että useimmat miehet luulevat sen olevan pidempi kuin se tosiasiassa onkaan. Se on siis Se. Ei siis SE. Eli kassalle takaisin.
Jälleen jonossa. Nyt viidentenä. Ja taas visa elektroneja ja muita muisteltavia siruja. Edessäni nuorisoa vailla paniinia. Vuoroni tullessa olo oli riittävästi jonotettu. Sanoin mielestäni melko hiljaa kassalle että mitäs jos avaisit tuon lastenhoitohuoneen oven että pääsisi näistä rattirunkkarin vaatteista eroon.
Toistuneen jonotuksen takia saatoin kuitenkin käyttää hieman liian suurta äänenpainoa koska edessäni jonossa ollut pissiksien joukko alkoi tirskahdella. Pahaksi onneksi yksi heistä oli jo puraissut kuivaa paninia ja veti ilmeisesti sämpylää väärään kurkkuun. Alkoi kakistella ja yskiä. Ja muut tirskuivat virnuillen ympärillä.
Jätin ensiavut muiden huoleksi ja painelin vaatteiden vaihtoon kassan koittaessa pitää pokkaansa. Pesin naaman ja kädet, vaihdoin ripeästi vaatteet ja lopuksi pyyhkisin kenkäni puhtaaksi paperilla. Pakkasin virka-asun kassiin, löin talvilakin päähäni ja suunnistin ulospäin.
Ohittaessani kassan kohotin lakkia suurieleisesti ja toivotin hyvää viikonloppua. Kassa myhäili tyytyväisenä. Tiskuminen jatkui nuorison taholta ja pahaksi onneksi viereisessä pöydässä istui tuttu työkaveri virkavaatteet päällä naama punaisena. Pissisten pöydästä kun luotiin sinne merkittäviä katseita.
Heitin kassin takaluukkuun ja käynnistin puhtaan auton. Ajaessani ulos näin peilistä että Svetlana seisoi typertyneen näköisenä crosoverinsa vieressä ja pyyhki märkää naamaansa paperinenäliinalla. Rapatessa siis roiskuu tälläkin puolella rajaa.
Ajellessani kohti kuljettajanvaihtoa tuli mieleeni että vähän on maailmassa niin pyhää ettei siitä voi pilkkaa tehdä. Itseironia on eräänlaista itsepesua sekin. Ja linttaan tässä menee - näillä kilometreillä itsekukin.

VIIKON 51. HARJOITTELUNI

Ma- lepo, sairastelun loppusuoraa
Ti- ap. 11,5 km tiellä äärimmäisen kevyesti - 1.23
      illalla 5,5 km ravistelua - 0.36
Ke- päivällä 18 km tiellä - 1.58
       illalla 6 km nastoilla - 0.40
To- 15 km - 1.39
Pe- 14 km - 1.41, lenkistä 3 km yhtämittaista kävelyä (30 min.)
La- päivällä lapiointia Kirsin kanssa, täytimme kotitiemme kuoppia 258 kpl
        yht. 6 kuutiota mursketta
       illalla poluilla otsavalolla 17 km raskaassa maastossa - 2.01
Su- päivällä metsätyöt / tien oksaraivaus 5 tuntia
       illalla 17 km tiellä - 2.05, aivan poikki; täydellinen periksiantamattomuus

yhteensä 104 km - 11 tuntia ja 53 minuuttia

Alunperin olin suunnitellut Joulukuulle noin 450 juostua kilometriä. Vaikka 400 kilometrin pitäisi olla minulle perusharjoittelua määrän suhteen se ei silti kärsi paljon menetettyjä päiviä.
Juoksua on nyt takana tässä kuussa 214 km eli joudun varsin tiukalle jo 400 kilometrin puhkomisessa. Hiihto alkukuussa korvaa jonkinverran mutta viimeviikon sairastelu ja sen pitkäaikaisvaikutukset syövät kilometrejä.
Suoraan sanottuna tällaiset kuumeettomat virukset ovat paskamaisia. Koskaan ei voi olla varma kuinka kauan ne jylläävät taustalla kun muutenkin väsyttää näin pimeimpänä aikana vuodesta. Puhumattakaan harjoittelun aikaansaamasta väsymyksestä.
Näistä viruksista syytän työn sankareita. Näitä korvaamattomia casuaaleja jotka viikkokaupalla nappailevat buranaa ja köhivät menenmään töissä ja toreilla aivan kuin he eivät voisi lainkaan jäädä vuodelepoon kotiin. Leikit päättyvät yleensä antibioottikuuriin tai loppuunpalamiseen.
Toisaalta mikä minä olen sanomaan. Suhtaudun harjoitteluun yhtä intohimoisesti kuin he töissä ja rahalla pätemiseensä. On aivan selvää että olen harjoitellut liikaa menneellä viikolla sairastelun jälkeen. Menetettyä aikaa ei voi korvata.
Viikonlopun muut puuhastelut nostivat rasitustasot todella ylös. Lapioimme murskeen ensin mönkijän dumpperikärryyn ja sitten monttuihin. Kuopat laskin piruuttani lenkiltä palatessani. Sitten pakasti kunnolla eli tie jäikin kohtuullisen tasaiseksi. 
Metsätyö tarkoitti myrskyssä hankalasti kaatuneen puun raivausta. Oksaraivaus taas tien varrella korkealla olevien oksien katkomista jatkovarren päässä olevilla saksilla. Nyt oksat eivät osu isompiinkaan autoihin, siis vaikkapa matkailu- tai kuorma-autoihin.

Aikani kiukuteltuani olen taas saanut mieleni kuriin. Takana on tänä vuonna jo 5044 juostua kilometriä. Enemmän kuin koskaan olen vuodessa kasaan saanut. Mustavalkoisuus ja kusipäisyys väistyy matkojen pidetessä. Pitkillä matkoilla on aikaa miettiä miten sisin saadaan yhtenemään ulkoisen kanssa. Mitä kerrottavaa elämällä on matkan varrelta.

Edelliseen blogipostaukseeni sain kolme kommenttia. Esitettyihin kysymyksiin vastaukset voi siis lukea suoraan sieltä klikkaamalla kommentit.
Olen sanomattoman kiitollinen jos voin omilla ajatuksillani ja tekemisilläni motivoida tai kannustaa lukijoitani omiin valintoihinsa.

            TOIVOTAN KAIKILLE RAUHALLISTA JA ELÄMÄNMYÖNTEISTÄ JOULUA !

Tänä vuonna emme Kirsin kanssa ostaneet lahjoja lainkaan. Kirsi sensijaan osti joulukukan lähetettäväksi meille täysin tuntemattomalle yksinäiselle vanhukselle Ylöjärvellä ja minä lahjoitin hieman rahaa Suomen Vammaisurheiluliiton kautta Suomen Pyörätuolirugbymaajoukkueelle kiitokseksi Janoisen Karhun isännän elämänmyönteisyydestä juostessani Suomen halki.

Jos Sinulla ei ole kohdetta joululahjan saajalle niin tässä on yksi.

Meillä on ollut jo vuosikausia tapa että hautausmaalle kynttilöitä viedessämme otamme yhden ylimääräisen mukaan ja sytytämme sen jollekin pimeälle ja lumen peittämälle haudalle.
Ehkäpä näin saamme yhden tähden loistamaan hieman kirkkaammin jossakin korkealla.

HYMYILEVÄN ASKELEEN VOIMALLA

Ultrajuoksu perustuu yksinkertaisesti kuvattuna kykyyn tuottaa eteenpäinvievää juoksuaskelta loputtomasti. Tuo kyky tuottaa askelta on sekä fyysinen että psyykkinen.
Askeleen suuntautumisessa eteenpäin nilkalla ja varvastyönnöllä on ratkaiseva merkitys. Yliopistotasolla on tutkittu että juurikin nilkan liikkuvuuden väheneminen iän myötä vaikeuttaa tai hidastaa liikkumista. Yksinkertaisesti kuvaten voima siis ei siirry eteenpäin vaan jäädään polkemaan paikalleen.
Paikallaan polkeminen on sekä ultrajuoksussa että elämässä varsin turruttavaa. Useimmat ihmiset haluaisivat kehittyä jotenkin elämässään, jopa valaistua. Keinoja etsitään äärimmäisyyksien kautta.
Ultrajuoksustakin luullaan että se sinällään on tie valaistumiseen. Tiettyyn pisteeseen vietynä näin onkin mutta ennenkuin tuohon pisteeseen pääsee on ymmärrettävä kaksi asiaa :

-Valaistumiseen ei liity mystiikkaa. Valaistuminen on hyvää oloa, joka hohkaa ihmisestä ulospäin. Valoa siis.

-Pitää elää yhdessä, katsoa silmiin ja toivottaa kaikille hyvää huomenta joka ikisenä Jumalan päivänä. Siinä se armo ja rakkaus elää. Näin syntyy uusi alku jokaisena päivänä.

Ultrajuoksija saa harjoitellessaan ympäristöstään paljon ärsykkeitä ja informaatiota. Suurin osa vastaanotetusta informaatiosta on tahdosta riippumatonta. Yliopistotason tutkimus osoittaa kiistatta että positiivisessa ympäristössä tehdyssä harjoittelussa uupuu myöhemmin.
Tutkimuksessa kahdelle eri verrokkiryhmälle näytettiin suorituksen aikana kuvia. Kuvat hymyilevistä ihmisistä ja positiivisista asioista auttoivat jaksamaan pidemmälle.
Keskivertosuomalaisessa "syödään ruisleipää ja läpi harmaan kivenkin, perkele" -urheiluilmapiirissä tällainen lähestymistapa tyrmätään varsin usein. Tai sitten se tylytetään toteamalla että vain hyvällä mielikuvituksella voi luoda positiivista tunnelmaa. Tämä on täysin väärä olettamus.
Juostessaan märkää ja pimeää tietä pitkin vihmovassa viimassa uupumuksen rajamailla mielikuvitukselle ei ole mitään sijaa. Kyse on pelkästään rehellisestä kyvystä löytää värejä ympäröivästä maailmasta. Kyvystä etsiä se pienikin kauneus harjoitusreittinsä varrelta ja muuntaa se eteenpäinvieväksi voimaksi. Kuvittelemalla matka ei edisty. Ei senttiäkään.

Jos tarkastellaan maailman huippu-ultraajien askelta ei todellakaan voida vetää mitään yhteistä linjaa tai tyyliä. Ainoa yhteinen piirre on että askeleessa on takana käsittämätöntä voimaa. Tuo voima on hankittu harjoittelemalla. Juoksemalla loputtomasti. Toistamalla samaa yksinkertaista riittiä päivästä toiseen uupumuksen rajamailla.
Taustalla on halu kehittyä. Halu menestyä. Halu kokeilla rajojaan. Halu mennä loppuun asti. Halu etsiä voimavaroja yli tavanomaisen.
Siellä se siis on. Hymyilevän askeleen eteenpäinvievä voima.

VIIKON 50. MURHEELLISUUS

Ma- 10 km tiellä kotona - 1.00. Väsynyt ajomatkan jälkeen.
Ti- Lepo; väsynyt ja voimaton olo. Lihassärkyjä.
Ke- 24,5 km tiellä ja osin Pirkan Uralla - 2.37.
To- 20 km tietä ja Julkujärven ulkoilureittiä - 2.04. Väsynyt ja huonosti palautunut.
Pe- 12,5 km ennen töitä väkisin - 1.18. Epänormaali olotila. Tästä ei hyvä seuraa.
La- Lepo/Sairas. Kuumeeton virustauti, lisääntynyt levon ja nesteen tarve.
      Voimaton olo.
Su- Lepo
yhteensä 67 km - 6 tuntia ja 59 min.

En ole liiemmin kirjoittanut varsinaisista harjoitussuunnitelmistani kohti Unkarin 6-päivän juoksua keväällä 2015.
Olen henkisesti valmistautunut vaikeaan ja epätasaiseen harjoituskauteen. Tämähän on selviö 1000 mailin urakan jälkeen. Taantumisen todellinen syvyys on epäselvää tässä vaiheessa kun on vasta aloiteltu päivittäistä juoksemista.
Olen varsin monta vuotta ollut pitämättä taukoa harjoittelusta ennen tämän vuoden heinäkuun ja syyskuun välistä aikaa. Tuolloin kuukausikilometrit olivat siis 200 km - 233 km - 282 km. Ja lokakuukin vain 317 km.
Tuosta "vain" sanasta voitte tulkita ajatuksiani. Katson nykyisin että 400 km kuukaudessa on ihan perusharjoittelua minulle. Varsinaisen oikean harjoitusmäärän pitäisi asettua 500 km - 600 km tietämiin.
Avainsana kuitenkin on jatkuvuus. On helppo vetää yksittäinen iso 200 km viikko ja toipua siitä sitten kolme viikkoa. Se ei mielestäni ole ultraharjoittelua.
Toinen avainsana on aika. Pelkkä kilometrimäärä ei kerro mitään vaan harjoitukseen käytetty aika. Tavoitteeni on juosta päiväkausia lähes yhtä mittaa. On siis oltava ajallisestikin kauan liikkeellä myös harjoituksissa.
Kolmas perusprinsiippi on pysyä terveenä kokonaisvaltaisesti. Tulevien vuosien haaveeni ovat niin isoja jo pelkästään kilometrimääriltään (3100 mailia, 10 päivän juoksu, Maailman ympärijuoksu jos löytyy sponsoreita ja lopulta juoksu kuuhun tai marsiin, plutoakaan poissulkematta jne.), että ei ole järkevääkään aina vaan juosta rämpyttää vailla ajatusta.
Viikon 50. suunniteltu 120 plus kilometriä jäi siis toteutumatta. Tämä pienimuotoinen sairastelu aiheuttaa motivaation hyvää patoutumista. Tulen keväällä Unkarissa olemaan vaikea ihminen itselleni kun puhutaan taukojen pitämisestä kesken juoksun.
Säälimättömyys itseä kohtaan kasvaa ja myös vaatimukset sen myötä.
Nyt siis sairastan hymyillen ja tervehtymisen jälkeen menetetyt kilometrit kerätään hinnalla millä hyvänsä.
Älkää te tehkö niin.
Älkää koskaan juosko itsenne kanssa näin pitkälle kuin minä olen tehnyt.
Täältä ei ole paluuta - onneksi !


Linkkejä perehtymiseen :

Halki Suomen

Biomekaniikkaa

Henkilökuva ; Pekka Aalto 

The Sport In Mind 

Sri Chinmoy 

DIAGONAALIA SOMMITTELUA

Tieteellisesti on todistettu, että jos ihmisyksilö syystä tai toisesta joutuu joko perittyjen tai opittujen ominaisuuksiensa vastaiseen ympäristöön, hän stressaantuu. Alkaa käyttäytyä omituisesti tai epäsovinnaisesti. Voi masentua ja muutoinkin taantua.
Vanhempana teuraana kuulun siihen ikäluokkaan, joka pulkkamäessä pyyhki räkää pääosin oikeaan tumppuun ja söi luntakin siinä ohessa kun telmi päivän ulkona talvessa. Siis oikeassa talvessa johon kuuluu pakkanen, lumi ja edellisessä blogikirjoituksessani mainitsemani valkoinen valo.
Talveen kuuluu myös hiihto. Hiihdolla tässä yhteydessä tarkoitetaan siis perinteistä hiihtoa, diagonaalia siis. Haarakäynnin merkitys yksilön mielenterveyteen on kiistatta todistettu. Ei siis luistelua tässä yhteydessä. Suksilla kun hiihretähän kunnon riakonaalia ja ristuksen toressa vaan luistimilla luistellahan, notta perskeles ymmärrättehän, tämon tosi.
Muistattehan vielä sen suksen suhisevan äänen kun pakkanen natisee lumisessa metsässä ympärillänne ? Hetken kun luonto on peittynyt kauniin valkoiseen lumeen lepäämään. Odottamaan uutta kevättä ja kesää.
Ja te hiihdätte siellä valkoisessa äänettömyydessä vailla kiirettä tai muuta urheilun, jopa harjoittelun, asettamaa velvoitetta.
Ette muista vai ? Eikä ole ihmekään. Varsinkin eteläsuomalaisesta perspektiivistä katsoen talvi on muuttunut ruskeaksi kuraksi. Sateiseksi pimeydeksi. Nollan juuri ja juuri kahtapuolta sahaavaksi lämmöksi ja alati vaihteleviksi tuuliksi.
Kulunut kolmenkymmen vuoden kausi on lämpimin viimeisten 1400 vuoden ajalta laskettuna. Ilmakehässä on 800 000 vuoteen eniten hiilidioksidia. Niin kai sitten. Mielenkiintoista on myös kuka mittasi lämpötilan 1400 vuotta sitten ? Tai kuka mittasi ne kaasut 800 000 vuotta sitten ? 
Ja etenkin miten mittaukset tapahtuivat ? Olivatko tuon ajan meterologit edelläkävijöitä. Todennäköisesti olivat, koska olivat nahkahousujensa alla alasti ja lisäksi todennäköisesti paljain jaloin. Eli siinäkään suhteesssa emme ole juurikaan muuttuneet vaikka yhteiskunnan sanotaan kehittyneen noista ajoista.
Ei siis olekaan ollut uutinen jos joku ennusti säätä nahkahousuissa tai luki uutisia sukkasillaan. Sensijaan uutiset ilmaston jatkuvasta lämpenemisestä ovat hälyttäviä. Joudumme kohta olemaan koko porukka melkein alasti eli on syytä treenata nyt viimeistään itsensä rantakuntoon.
Kunnioitan muuten perinteitä. Itsenäisyyspäivänä Iso-Syötteellä matkailuautomme juhlapöydällä oli norjalaista hernekeittoa, italialaista kuohuviiniä ja ranskalaista konjakkia. Ruisleipä oli suomesta. Ja tietenkin diagonaali ennen ateriaa. Siis se hiihto. Oikealla lumella. Kynttiläkuusien keskellä. Oikeassa talvessa.
Saapuessani kahden viikon pohjoisen kierrokselta kotiin oli viittä vailla että en kääntynyt takaisin. Lohduton, vesisateinen harmaa eteläsuomi. Pihassani jouluvalot anoivat armoa lehdettömässä koivussa. Järvi lainehti jäättömänä ja tie hyllyy askelten alla kuraa.
Juostessani otsavalolla maanantaina illalla matkustuksen jälkeen palauttavaa lenkkiä ajattelin että luonnonsuojelu on pelkästään subjektiivinen valinta. Kyse on pelkästä itsekkyydestä sillä ahneuden läpitunkemaa maailmaa ei muuteta mielenosoituksin vaan pelkästään omilla valinnoilla.
Menkääpä sanomaan kiinalaiselle perheenäidille että so, so. Eipäs laiteta hiiltä padan alle. Kun lapsilauma odottaa riisiannostaan. Tai kun puolalainen perheenisä kaivaa hiiltä kaivoksesta vaunuun että so, so. Laitetaanpa tuulimyllyä tilalle.
Omakin hiilijalanjälkeni on iso. Pohjoisen reissulla tuli poltettua litratolkulla dieseliä ja nestekaasua matkan etenemiseen sekä matkailuauton lämmittämiseen. Nuotiokin tuli tehtyä. Ja saunottua sähkösaunassa, ties vaikka ydinsähköllä. Ja mitä vielä. Englannista lennätetyillä lenkkikengilläkin tuli juostua useita kilometrejä !
Ei pelastu maailma siis minunkaan touhuillani. Valitan, kaikki te jotka olette elossa seuraavat 800 000 vuotta. Oops. Tulipas sotkettua taas. Mutta kun sitä lunta täytyi mennä etsimään. Kun siihen lumeen on tottunut. Ja etenkin siihen valoon. Vielä kun tuli perittyä taipumus liikkua hiihtäenkin välillä. Vaikka ihan palauttavassa mielessä hissukseen.
Oman mielen kunnossapito on myös subjektiivinen valinta. Ympäristö ja tapaamani ihmiset olivat jälleen matkani tärkeimmät kriteerit. Sommittelussa diagonaalisuudella on taipumus dramaattisuuteen, vilkkauteen ja toimintaan. Siinä se on se elämän maku.

Kuvia viikon mitalta, niitä on ehkä liikaa mutta ne isonevat riviin katsottavaksi klikkaamalla niitä.

KEVYEN VIIKON 49. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km Nellimissä verryttelyä, väsynyt - 55 min.
Ti - Aamulla Nellimissä hiihtoa 10 km - 1.13. Satoi uutta kosteaa lunta kevyesti.
       Illalla kaameassa lumipyryssä Sodankylässä 12 km - 1.24.
Ke- Markon kanssa Keminmaalla illalla 8 km - 52 min. Jäinen tie.
To- Markon kanssa aamupäivällä 8 km - 51 min. Hiekoitettu jäinen tie.
Pe- Aamulla hiihtoa tunti Kirsin kanssa Iso-Syötteellä.
       Illalla kävelyä tunti.
       Lepo siis juoksun osalta.
La- Aamulla hiihtoa yksin terävämmin 11 km - 1.05.
       Illalla juoksua kiihdyttäen 7 km - 39 min.
Su- Retkihiihtoa repulla 10 km Kirsin kanssa pääosin itse latuja tehden. 
       Tuuli ja lumisade, raskas keli.
       Lepo siis juoksun osalta.
yhteensä juoksua 43 km, muuta ei lasketa

Olen viimeksi pitänyt lepopäivän ilman mitään liikuntaa marraskuun 8. 
Juoksuakin tuli yhtämittaa 24 päivää ennen 5.12. hiihto/kävely päivää. 
Kolme kovaa ? viikkoa (101 km - 114 km - 118 km) rytmitys ei ole mieleeni. Pidän enemmän 2 kovaa ja 1 kevyt mallista.
Mutta piruako näitä hifistelemään...