Ylä- ja alakuvalla on viikko väliä, nyt (2.11.) on taas lumetonta.
Ihmisen yksi sisäsyntyisemmistä ominaisuuksista on määrittelyn tarve. Koemme tarpeelliseksi määritellä asiat ja ihmiset omiin lokeroihinsa hallitaksemme kokonaisuuksia paremmin. Ilman vuosikausien henkistä harjoitusta on äärimmäisen vaikeaa nähdä asiat ja ihmiset sellaisenaan kuin ne ovat. Ilman ennakkoasenteita.
Minulla on takanani vuosikausien henkinen harjoittelu, mutta en silti pysty kokemaan asioita ja ihmisiä sellaisenaan kuin hetkittäin. Esimerkiksi: jos joku on julkisesti vetänyt jonkin poliittisen lipun liehumaan loppuelämänsä ylle, minulla saattaa olla vaikeuksia uskoa mitä hän sanoo, koska luen politiikasta kiinnostuneet - mutta etenkin poliitikot samaan porukkaan. Porukkaan, joka hoitaa vain omia asioitaan vaikka muuta väittää, ja köyhien asian empaattisella hevosella ratsastaa.
Ratsastaisivat edes homosensuaalisella hevosella, mutta kun ei.
Kuinka moni luki äskeisen homoseksuaaliseksi hevoseksi ? Valitan, tarkkuutta!
Minua on tungettu monenlaisiin lokeroihin. Syöpäselviytyjä ja ultrajuoksija niistä tunnetuimmat. Kustantajani väittää, että myös kirjailijana minut on jo nyt lokeroitu. Vasta kolmen kirjan jälkeen ?
Onko ihmisen mahdollista vaihtaa lokeroa? Yleensä silloin syytetään takinkäännöstä tai luovuttamisesta, joskus myös luovimisesta. Uusiutuminen tai lajinvaihto eivät siis ole mahdollisia ?
Marraskuun alku 2025 muodostui toistaiseksi yhdeksi käännepisteeksi minun elämässäni. Vasemman kantapään ulkosyrjän kipujen myötä lajia on vaihdettava. Minä ja Haglund (Haglundin kantapää- oireyhtymä) päätimme sulassa sovussa, että juoksu siirtyy kakkoslajiksi. Päälajiksi siirtyy pyöräily.
Olen vielä hiukan prosessissa mihin asti pyöräilyn vien. Mahdollisuudet ovat kilpaileminen gravelpyöräilyssä tai ultrapyöräilyjen ajaminen.
200 kilometrin yhtämittainen pyöräily ei ole vielä ultrapyöräilyä, eikä tällaisen pyöräilyn suorittanut voisi kutsua itseään ultrapyöräilijäksi. Aivan kuin kukaan, joka ei ole juossut edes sataa mailia yhtämittaa, ei oikein voisi nimittää itseään ultrajuoksijaksi. En halua viedä lapselta löytämisen iloa, mutta on tiettyjä realiteetteja. Vaaditaan omistautumista ja harjoituskestävyyttä, mutta etenkin rehellisyyttä itseään kohtaan. Ja tuloksia.
Pitääkö kaikessa aina kilpailla tai suorittaa? Olen pohtinut tätä paljon. Jos vien pyöräilyn pidemmälle, saanko saman kuin ultrajuoksussa ? Mitäs jos vaan omaksi iloksi ja terveydeksi ?
Toisaalta minua kiihottaa ajatus, kuinka vanha paska (minä) kykenen näyttämään pikkupossuille (nuoremmille liikkumattomille) paikan pyöräjonossa. Nythän on muotia ostaa sähköpyörä ja toteuttaa sillä itseään. Se voi olla oiva tapa löytää pyöräilyn ja "liikkumisen" ilo, mutta ei sovi ajatusmaailmaani. Yksinkertaisesti: arvostan vain omin voimin etenemistä, lajissa kuin lajissa. Käydessäni Pirkanmaalla taannoin, oli hauskaa ohitella sähköpyöräilijöitä pyöräteillä. Sähköpyörä kun ei kulje virittämättä yli 25 km/h, paitsi jos akkurohjoa jaksaa singuttaa kovempaan vauhtiin ihan itse.
En ole kokonaan juoksukyvytön tai juossut itseäni täysin rikki. On vain valittava: jatkuva aamu-ontuminen jäykkyyksineen vai hyvä fiilis pyöräilyn jälkeen ja seuraavana aamuna.
Sitäpaitsi olen vasta 61-vuotias. Tarvitsen kävelykykyä ynnä muuta liikkumiskykyä toivottavasti vielä kauan.
APINA
Minut tunnetaan ulkonäöltä Inarin kunnassa varsin hyvin. Apina ei tunne ketään, mutta kaikki tuntevat apinan?
Niinpä taannoin kotikylällä täysin tuntematon mieshenkilö pysäytti minut lenkillä ja alkoi arvostelemaan juoksemistani. Kysyi:"Että onko tuo sitä ultrajuoksua ? Juokset erikoisesti." Kun kerroin, että jäähdyttelen ultrajuoksussa, hän alkoi ohjeistamaan, että ei saa lopettaa yhtäkkiä, tulee sydänkohtaus.
Mistä tätä paskasakkia riittää ? Tai oikeastaan hyvin voin kuvitella, että riittää, ei lenkille ole tunkua...
Onko kyseisellä turvonneella Mersumiehellä mitään käsitystä mitä on vaatinut yli 94000 kilometriä juosten 33 vuoden aikana ? Ja onko hänellä kompetenssia arvostella miltä juoksemiseni näyttää ?
Kyseistä tapausta ennen olin istunut kirjoittamassa neljättä kirjaani kuusi tuntia melkein putkeen. Ei ihme, että näytti erikoiselta: kankea ja jalkakipuinen yrittää saada liikettä niveliin.
Asiantuntijoita tuntuu riittävän. Vuosien varrella heitä ei ole näkynyt lenkillä tai kilpailuissa. Miettikää mitä ammattiurheilijat saavat kestää, jatkuvaa alaspainamista ja vähättelyä.
Mutta mitäs näistä, kommentoijat kommentoi - ne on ihan muut jotka pystyvät liikkumaan pitkiä matkoja omin voimin.
VIIKKO 42.
Ma- 100,65 km pyörällä - 4.10. Nellim - Etelä-Ivalo - Nellim
Ti- 31,53 km pyörällä - 1.23. Lyhyt Kessi.
Ke- Lepo
To- 40,67 km - 1.51. Missevaarantie.
Pe- Lepo
La- Juoksua 5,15 km - 40 min. Polkua.
Su- Juoksua 5,15 km - 34 min. Polkua.
VIIKKO 43.
Ma- Juoksua 14,03 km - 1.37. Kylää.
Ti- Pyörällä 40,80 km - 1.55. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 2,87 km - 40 min.
Ke- Lepo
To- Juoksua 10,11 km - 1.09. Kylää.
Pe- Pyörällä 30,82 km - 1.33. Päätie ja soraa.
La- Su- Lepo. Metsästyskävelyitä.
VIIKKO 44.
Ma- Läskipyörällä 10,22 - 51 min. ajoaika, lisäksi metsästyskävelyitä. Haapakuru.
Ti- Juoksua 10,03 km - 1.10. Kylää.
Ke- Juoksu 5,09 km - 35 min. Kylää.
To- Lepo
Pe- Pyörällä yksin 45,49 km - 2.01. Päätie.
Pyörällä Kirsin kanssa 19,61 km - 1.22. Päätie plus soraa.
--- Kuukausi vaihtui---
La- 40,71 - 1.59. Kessi, Laulumaa.
Su- Metsästyskävely Kirsin kanssa 6,64 - 1.39. Nellim Haapakuru.
LOKAKUUN SUMMAUS
Pyörällä 340,75 km - Juoksua 65,92 km
Vuosi 2025 tähän asti: Pyöräilyä 4276 km ja juoksua 638 km.
Kirsin kanssa lenkillä.
Nuo hiljaiset maat, jossa ihminen on pelkkä haihtuva hengitys.
Nuo paikat, missä ajan raja katoaa ja lopuksi kaikki on yhtä - mennyt, oleva ja tuleva.
