NELJÄS KIRJANI

 

 

HARJOITTELUNI

Viikko 36. 

Ma- Sauvakävelyä kirsin kanssa 6,44 km - 1.31.

Ti- Juoksua 30,11 km - 3.31. Osittain asvalttia.

Ke- Rouvy sisäpyörä 78,69 km - 2.52.

To- Juoksua pehmeillä poluilla 12,02 km - 1.21. Jani Rautosen kanssa.

Pe- Läskipyörä 31,85 km - 2.02. Käynti kalaverkoilla.

La-Su- Lepo.

 

Viikko 37.

Ma- Gravelpyörällä 52,09 km - 2.25. Siikajärventietä valtakunnanrajalle.

Ti- Rouvy sisäpyörä 20,35 km + 14,25 km.

Ke- Lepo

To- Kanalinnunmetsästys alkoi. Metsällä kävelyä 10 km.

Pe- Gravelpyörällä 55,06 km - 3.02.

La- Lepo

Su- Juoksua 8,73 km - 1.04.

      Gravelpyöräilyä Kirsin kanssa 20,74 km - 1.24.

 

Viikko 38.

Ma- Juoksua 20,02 km - 2.18. Osittain asvalttia.

Ti- Gravelpyörällä 40,82 km - 1.48. 

      Hieronta 

Ke- Juoksua poluilla 10,21 km - 1.13.

To- Rouvy sisäpyörä 32,41 km - 1.23. Krapulassa hissukseen.

Pe- Metsästys, kävelyä 10 km.

La- Juoksua Nellimin kylällä 10,32 km - 1.14.

Su- Lepo, metsästys, kävelyä 7 km.

 

Elokuussa juoksua 96,42 km - pyöräilyä 595,23.

Vuosikilometrit nyt 19.9. juoksua 363 km ja pyöräilyä 7627 km. 

Harjoittelustani: Olen terve, ja vaihteeksi täydellisesti juoksukykyinen. 

 

NELJÄS KIRJANI 

 

Iblis - Kuolleen miehen sormenjälki ilmestyy lokakuussa, arvioitu ilmestymispäivä on 28.10. Kirja on tilattavissa Väyläkirjojen verkkokaupasta sekä muista verkkokaupoista. Kirjaa voi myös tilata omistuskirjoituksellani minulta lokakuun loppupuolella.

Kirjaa voi toivoa oman paikkakunnan kirjastoon, jos kirjasto sitä ei vielä ole tilannut.

 

 

 Vuodesta 2022 olen kirjoittanut kirjan vuodessa. Tahti on tappava.

 

TAUSTAA 

 

Kolme ensimmäistä kirjaani julkaisi Käsite- kustannus. Niitä on saatavilla Holvi- verkkokaupasta ja muista verkkokaupoista. 

   Neljännen kirjani kustantajaksi valikoitui Väyläkirjat Rovaniemeltä. Valikoitui-sana ei tarkoita tässä yhteydessä, että olisin niin hyvä kirjailija, että saisin valita minkä kustantamon haluan.

   Uuden kustantajan myötä sain myös uuden kustannustoimittajan, erittäin vaativan Sanna Karjalaisen. Yhteistyö Sannan kanssa on hedelmällistä ja kehittävää. Tykkään kun minua pidetään tiukalla, se on väylä kehittymiselle.

 

Kun aloitan kirjoittaa kirjaa, mielessäni on oltava selkeä alku, pari tarinaa pujoteltavaksi lomittain ja joitakin kohtauksia matkan varrelta. 

   Iblis on Pikkukylä-sarjan toinen osa, joten osa kirjan henkilöistä on saanut päivänvalon aiemmin. Samoin osa tapahtumapaikoista. Kaikkkea pitää kuitenkin pystyä avaamaan ja sventämään enemmän.

   Kun kirjoitin Ifrit-romaania, Pikkukylä-sarjan ensimmäistä osaa, loin henkilöille taustat. Nimet, syntymävuodet ja historiaa alkaen koulunkäynnistä muihin osa-alueisiin. Nämä ovat vain minun tiedossani ja tipahtelevat riveille tarpeen vaatiessa pala palalta.

 

Kirjoittaessani näen kuvia. Kaikkea kuvista en kuvaa. Aikanaan eräs Kariston kustannustoimittaja luonnehti esikoisromaanistani, että olen onnistunut kirjoittamaan mielenkiintoisesti yli viisikymmentä vuotta elämää, mutta miksi ihmeessä se on pitänyt pätkiä näin ja kenelle kirja on tarkoitettu?

   Vastaus on edelleen sama: kaikkea ei kerrota, ja kirjoitan kaikille ihmisille.

   On olemassa ajatus: "jokaista karvaa ei tarvitse erikseen kuvata"

   Jotenkin noinkin, arvostan lukijaa ja tämän kykyjä. Jokainen valitsee itselleen sopivan tavan lukea ja uppoutua kirjaan. Minä tarjoan vain tarinan, joka mielestäni ansaitsee tulla kuulluksi. Tarjoan ikään kuin kehyksen kokemukselle.

 

Normaalisti aloittelen aktiivisen kirjoitusvaiheen loka-, marraskuussa. Riippuen uuden kirjan taustatyöstä - missä vaiheessa se on. Ifrittiä varten haastattelin pappia. Iblistä varten poliisia. Haastateltavien henkilöllisyyttä en koskaan paljasta, totean vain heidän olevan"sopivan" ikäisiä vastaamaan kysymyksiin. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on "miltä tuntuu". On mahdotonta kirjoittaa ylipäätään mistään, ellei ylety toisen kokemiseen edes etäisesti.

   Aktiivinen kirjoitusvaihe kestää nelisen kuukautta. Kirjailijakollegat ovat kuvanneet päivätahtiani tappavaksi. Saatan kirjoittaa uutta tekstiä kymmenen liuskaa päivässä. Kirjoitan vain päivällä ja aina selvinpäin. Muusaa tai muuta innoitusta on turha odotella, kirjoittaminen on työtä, joka joskus sujuu ja joskus ei. 

   Kirjoitan aina niin kauan kun pysyn tarinassa. Tietenkin on muitakin vaiheita, joista tärkein on ottelu käsikirjoituksesta kustannustoimittajan kanssa. Tässä veri punnitaan mutta sitä ei lennä. Olen kuvannut prosessia nyrkkeilyotteluksi, mutta ketään ei tyrmätä ja päähän ei lyödä muita kuin minua.

   Virheet oiotaan ja rakenne tarkistetaan. Yksityiskohdat hiotaan. Esimerkki: Iblistä varten minun täytyi tietää koska vadelmat kypsyvät jossakin, voiko mustikoita poimia pohjoisessa vielä syyskuun alussa ja kuinka nopeasti lapsen kipsattu jalka paranee, miltä eräs tietty kasino ja tietty kelomökki näyttävät sisältä. Ja niin edelleen.

 

Viidennen kirjan pohjatyöt ovat hyvällä mallilla, alkukin on kirjoitettu. 

   Tahti tappaa? Ehkä osaan levätä, siinä sivussa.

 

Toivon nautinnollisia lukuhetkiä kaikille, olen tehnyt parhaani. 

 

 

 

 

LINTU VAI KALA

 

Näitä ei pitäisi kirjoittaa. Ikäänkuin nostan kädet pystyyn etukäteen. En kuvittele, että ihmiset ymmärtäisivät, ei edes tarvitse yrittää ymmärtää. 

   Pitäisi olla hiljaa, sekä minun, että ihmisten.

*** 

Inarista lähti kolmen hengen miesporukka isolle kirkolle työasioissa. Nuorin, jo perheenisä, ei ollut koskaan käynyt Helsingissä. Hän ihmetteli ihmisten määrää ja sitä, mihin kaikki ovat kiirehtimässä. Vanhempi porukasta selitti, että katso nyt: "täällä on bussit, metrot ja paikallisjunat - eivät nämä ymmärrä, että Inarissa on ajettava autolla miltei joka paikkaan."

   Lisäisin ihmettelijälle vielä, että suurin osa suurissa kaupungeissa asuvista ei ymmärrä kalastuksen ja metsästyksen merkitystä meille rajaseudun asukeille.

   Inarissa ei ole julkista liikennettä muuten paitsi välillä Ivalo - Inari toimii bussiyhteys - kaksi kertaa päivässä. Tätä täydentävät aika ajoin lentokenttäbussit ja koulubussit, mutta paikat niihin on tilattava etukäteen. 

 Meiltä Nellimistä Ivaloon, lähimpään kauppaan esimerkiksi, ei pääse muutoin kuin taksilla ja omalla autolla. Niin ja tietenkin omin jaloin, eli myös polkupyörällä ja tietyin ajoin hiihtämällä. Soutaakin voi yrittää. Uimalla kukaan ei tietääkseni ole yrittänyt.

   Elämäntapamme suurkaupunkilaisten kanssa ovat tietyiltä osiltaan täysin erilaiset. Syynä täysin erilaiset elinympäristöt. Samassa maassa!

*** 

Jotkut liputtavat sähköpyöräilyn puolesta. Noloa on ainoastaan paino, siis liputtajien paino. Sitä tuntuu kertyvän vuosi vuodelta. Se on sääli. Kriteerini on, että ainakin miehen on nähtävä kullinsa kun katsoo alaspäin. Vatsa, eli maha, ei saa olla tiellä. Joskus tähän lainalaisuuteen vaikuttaa lämpötila tai perintötekijät. Eli sen kulloinenkin koko. Naisten näkymiin en puutu.

   Paino ei ole ongelma, kun sähkö vie. Ongelma siitä tulee sitten kun on metsästysreppu, kaksi asetta ja tarve edetä pöpelikössä. Tai luomupyörällä 11 prosentin ylämäkeen. Puhumattakaan suksista.

   Minä en pilkkaa lihovia. Pilkkaan ymmärtämättömyyttä omaan terveyteen. 

   Minua on syytetty empatian puutteesta. Siis kyvystä asettua toisen asemaan. Eniten ovat syyttäneet ne, jotka ovat ensin hakeutuneet seuraani. Sitten vuosia myöhemmin he ovat yhtäkkiä ilmoittaneet, että eivät halua olla kanssani missään tekemisissä. Ehkä he haluavat valita samanmielisyyttä. 

   En tiedä. Minulle kelpaavat kaikki ihmiset sellaisenaan. Mutta täytyy kestää mitä sanon.

*** 

Suomen ympäristötavoitteet ovat täysin utopistiset. Mielestäni ei pitäisi syyllistää niitä harvoja haja-asutusalueiden asukkeja, joiden mielestä koko Suomi kannattaa pitää asuttuna.

   Kuten aiemminkin olen todennut: sähköautoon ei ole varaa, eikä sähköpyörä houkuta. Kun en enää pysty itse polkemaan, niin antaa olla.

*** 

Me suomalaiset olemme enemmän eri mieltä kaikesta juuri nyt. Enemmän kuin aikoihin. Isänmaallisuudesta heilahtaa natsikortti helposti. Ihmiset sotkevat täysin käsitteet natsismi, fasismi ja kansallissosialismi.

   Vasemmalla unohdetaan, että kansallissosialismissa on arvoja oikealta ja vasemmalta. Oikealla unohdetaan, että Suomen itsenäistyessä porvarit olivat hiukan vastahakoisia vallan luovuttamisesta eduskunnalle. He olisivat halunneet valtionhoitajan. 

  No, nythän on nähtävissä mitä hyvää "kansanvalta" on vuosien mittaan kansalle tuonut. Ei juuri mitään, koska valta on ollut kaikkialla muualla kuin kansalla itsellään.

   Minä kannatan laajaa vapautta kaikilla elämän osa-alueilla. Valtio, joka kahlitsee kansalaistensa toimintaa on epäuskottava. Sääntösuomi on juuri tällainen.

   Olenko lintu vai kala? Ette saa selvää. Jos haluatte päästä minusta eroon, niin lähettäkää rahaa. Sitten muutamme Espanjaan.

*** 

   Lintu vai kala - molempia on viimeaikoina täällä rajaseudulla syöty. Itse pyydettyjä.

*** 

Miksi näitä ei olisi muka saanut kirjoittaa. Siksi että keskuudessamme on ihmisiä, jotka haluavat kaataa Suomen hallituksen siksi, että se ei tunnusta Palestiinaa. Jumalauta! Siellä on sodittu koko minun elinaikani. Haloo? Kaataa Suomen hallituksen, joka yrittää edes jotenkin huolehtia suomalaisten asioista. (välillä erittäin kyseenalaisin keinoin)

   Minulle eivät siis sittenkään kaikki kelpaa. Siis kaikkien mielipiteet, mutta ihmiset sellaisenaan kyllä. 

   Jos tekään ette ymmärrä, niin voin lohduttaa: en minäkään. 

   Mutta sentään epäilen, siis ajattelen. (Duvido, portanto penso. - Fernando Pessoa) 

 

 

VIIKKO 38.

Ma- Sauvakävelyä Kirsin kanssa 4,68 km - 1.03. Metsässä.

Ti- Pyörällä 40,19 km - 1.47. Puolet soraa.

Ke- Pyörällä 51,27 km - 2.04. Asvalttia.

To- Pyörällä 31,14 km - 1.20. Soraa.

Pe- Juoksua 8,18 km - 55 min. Poluilla.

La- Lepo

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,44 km - 59 min.

Pyörää yhteensä 122,61 km. 

 

VIIKKO 39.

Ma- Juoksua 10,06 km - 1.13. Polkua. Juoksua takana 94627 km laskien vuoden 1992 alusta.

Ti- Pyörällä Konesniemen kierto, kolmasosa soraa 117,16 km - 5.13. Myrskytuuli.

Ke- Pyörällä 40,55 km - 2.06. Ensimmäiset 20 km Kirsin kanssa.

To- Lepo

Pe- Pyörällä Kirsin kanssa Kempele - Oulu - Kempele, 23,58 km -  1.32.

La- Lepo

Su- Pyörällä 63,15 km - 2.28. Tampereen puoleinen Pyhäjärvi ympäri.

Pyörää yhteensä 244,44 km. 

 

VIIKKO 40.

Ma- Pyörällä 40,30 km - 1.48. Loppu pimeässä, Ylöjärvi - Tampere etc.

Ti- Pyörällä kahville Kirsin kanssa 20,78 km - 1.17.

Ke- Lepo

To- Pyörällä 53,25 km - 2.07. Hämeenkyröä, paljon soraa.

Pe- Su- Lepoa, matkustusta.

Pyörää yhteensä 114,34 km. 

 

VIIKKO 41.

Ma- Juoksua kotona vesisateessa 8,12 km - 54 min.

Ti- Pyörällä Kirsin kanssa 20,96 km - 1.26. Pääosin soralla.

Ke- Juoksua 8,24 km - 52 min. Poluilla

To-Pe- Lepo

La- Metsästyskävelyitä yht. 10 km.

Su- Lepo, metsällä ja kalasssa. 

Pyörää yhteensä 20,96 km.

 

SYYSKUUN SUMMAUS

Pyörällä 709,55 km ja juoksua 48,30 km. 

 

 SARJASSAMME TALLISSA

Mönkijän paisuntasäiliö alkoi vuotaa keskisaumasta. Vaihdoin uuden tilalle, kuvassa vanha säiliö kyljellään etutavaratelineellä. Säiliö sijaitsee mielenkiintoisessa paikassa mittariston alla.

 

MUUTA MUKAVAA 

Etelänreissun saalista.

 

Lukemisen arvoinen kirja.

 

 METSÄSTYSMAISEMIA

 

Tänään 13.10. ajoin pyörällä 100 kilometriä. Aikaa kului 4 tuntia ja 10 minuuttia. Miten viikko jatkui, sen saatte selville seuraavasta blogipäivityksestäni. 

   Blogia ei olisi ilman teitä, tilastoista näen, että luetaan kyllä. Nykyisin hieman harvasta päivitysvälistä huolimatta.

   Pitäkää lippu korkealla.

   Jedem das seine.

 

KIRJAT AUKI

Kun kirjat on auki niin silloin veisataan.

Kirjoitin ensimmäiset blogitekstini vuonna 2011. Blogini lukutilastoista on vuosien varrella nähtävissä ihmisten kiinnostuksen nousu aina silloin kun kilpailen tai ultrajuoksun puitteissa muuten jätän taakseni ihmisten mielestä käsittämättömiä kilometrimääriä. Kiinnostus elämänfilosofiaani kohtaan näkyy myös tilastoista, mutta ei lähellekään samassa määrin. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että kun poikkean tavanomaisesta niin se kiinnostaa mutta ei se miten tavanomaisesta pystyn poikkeamaan.
   Kaiken blogikirjoittamiseni ainoa motivaatio on toive, että jakamalla omia kokemuksiani saisin ihmisille aineksia heidän omiin valintoihinsa. Uskon että pystyn rohkaisemaan kaikkia poikkeamaan valtavirrasta oman henkisen hyvinvoinnin ja siitä mahdollisesti seuraavan henkisen kasvun avulla.
   Stravassa lähes kaikki harjoitteluni ja muu liikuntani on kaikkien nähtävillä. Joku voi ajatella että on se Pasikin hidastunut vuosien varrella. Totuus nykyisestä, varsinkin talvella tekemästäni harjoittelustani, on kuitenkin aivan toinen. Kahlaamalla vaarojen lumisia rinteitä ja juoksemalla pehmeitä moottorikelkkauria sekä turistien polkemia lumikenkäreittejä saan vastauksia luonnosta - niitä vastauksia mitä tarvitsen silloin kun yritän juosta useina peräkkäisinä päivinä  50 - 100 kilometriä, joko ultrakilpailussa tai muuten vaan. Hiekoitetuilta jalkakäytäviltä on pitkä matka pystyjyrkkään ja lumenpeittämään Palo-Pyhävaaran rinteeseen, jossa kovimmissa treeneissä sydämeni lyö kokoajan kaiken mitä hapenoton puitteissa sillä on annettavana.
   Kaikille pitäisi olla selvää, että tällaisen elämäntavan jatkaminen vuodesta toiseen vaatii yritystä tuoreuden ylläpitämiseen. Viime talven kaltainen tasapaksu juoksu tiellä viikosta toiseen kuluttaa ja tylsistyttää. Lisäksi vieläkin - yli 76000 juostun kilometrin jälkeen - on tervettä löytää itsensä puolireiteen ulottuvassa hangesta leikkimästä kuin pieni lapsi. Edelleen on voimaannuttavaa pudota nousun jälkeen polvilleen kun ei jaksa enää yhtään ja antaa kyynelten tulla, sykemittarin näyttäessä maksimia kilometri toisensa jälkeen.
   Yhtälailla kahden ja puolen tunnin rauhalliset harjoitukset, joissa ensin jäätyy juomapullo ja sitten takki, ovat edelleen nautittavia. Minä käsken ja keho tottelee. Jos ei tottele niin sitten lepään. Hyvä elämä on yksinkertaista ilman numeerisia vaatimuksia. Pitää tuntea miten liikkuu minäkin päivänä, onko mitään annettavaa. Harjoittelu on epäonnistumista ja uudelleen yrittämistä. Fanfaarien aika on ohiliitävä hetki. Seuraava päivä tuo tullessaan vain uutta väsymystä ja kyseenalaistamista - tai sitten ei. Silloin kun kirjat on auki niin kannattaa veisata.

Ensimmäinen itse kirjoittamani kirja on valmis sikäli kun mikään kirja koskaan on valmis. Romaani kävi Lapin Kirjallisuusseuran arviolukijalla ja palaute oli mykistävän hyvä. Kaikki asiat ovat liuskoilla, rakennetta vielä hiukan viilataan ja sitten tarjoan sitä kustantajalle.
   Mykistävän hyvä palaute vetää nöyräksi. Minulla on mielestäni hyvä tarina, joka ansaitsisi tulla kerrotuksi. Minä en ole tärkeä, vaikka kirjassa mukana olenkin. Se, että haluaisin kustantajan, on vain kunnianhimoa. Suurelle yleisölle lienee täysin tuntematon se prosessi minkä kustannettu kirja saattaa läpikäydä. Kirjoittajan on oltava valmis kirjoittamaan tarinansa haluttuun muotoon ja yhä uudelleen, kunnes se vastaa kustantajan odotuksia.
   Kunnianhimo ei ole minun kohdallani julkisuudenhakuisuutta. Tiedän osaavani kirjoittaa tiettyyn rajaan asti. Olen laittanut kirjani teksteihin kaiken, kaiken aina kyyneliin asti. Aivan kuten harjoittelussani. Tulevaisuus näyttää mikä riittää ja missä rajat löytyvät.
   Niin ultrajuoksussa kuin kirjoittamisessakin.

VIIKKO 6.

Ma- Kävelyä 3,1 km - 40.40. Pakkasta -35 - - 38 celsiusta.
Ti- Aamupäivällä lumikengillä sikaharjoitus vaaralla 9,8 km - 2.18.
      Ilta juoksua tiellä 8 km - 48.53. Pakkasta -21 celsiusta.
Ke- Umpihankihiihtoa 5,2 km - 51.15. Ei luistanut yhtään.
To- Kävelyä Kirsin kanssa 6,7 km - 1.34.
Pe- Otsalampulla Palo-Pyhävaaralle juosten kaikki pelissä kokoajan 8 km - 59.56. 
      Tukehtumiseen asti.
La- Apinavaaran lenkki 20 km - 2.26. Tietä mutta väli 7,77 - 12,23 moottorikelkkauraa.
Su- Juoksua umpihangessa (osittain) 10 km - 1.28. Pakkasta -7 celsiusta.

Yhteensä juoksua 46,1 km - 5:44 - Vertikaalinen nousu vain 675 m mutta umpilumen kanssa riittävä.

 
Musiikkia ultrajuoksusoittolistaltani :