POIS MUKAVUUSALUEELTA ?

 

Ihmiset ovat laiskoja yrittämään tehdä kaiken paremmin. Oleellinen kysymys on: pitääkö kaikki aina tehdä paremmin ?

 

Elämässä on useita osa-alueita, missä liika yrittäminen johtaa kärsimyksen lisääntymiseen. Mainiona esimerkkinä parisuhde. Toista ei voi muuttaa, mutta yhdessä voi muuttua. Liika yrittäminen tuo parisuhteeseen väkinäisyyttä. Jos molemmat ovat tai toimivat omana itsenään, voi löytyä luonnollista yhdessäoloa. Väkisin ei synny mitään kestävää.

   Huomattavasti monimutkaisemmaksi paremmin tekeminen muuttuu kun tehtävällä asialla yritetään saavuttaa jotakin. Esimerkkinä käytän mielelläni pitkäaikaista haavettani juosta kuudessa päivässä yli 600 kilometriä. Saavutin tavoitteeni vasta luovuttuani sen tavoittelemisesta. Tajusin, että kun lähtölaukaus ammutaan ei tule ajatella metriä pidemmälle. On oltava läsnä ja ratkottava esiintulevat ongelmat yksi kerrallaan, ongelmia kuitenkaan erityisemmin odottamatta. Mieli ei saa harhailla tavoitteiden numeroissa. Juoksun on tultava luonnollisesti, jopa helposti.

 

Hyvä ystäväni Jani Rautonen vitsaili, että minulle on kehittymässä uusi addiktio pyöräilyn myötä. Hän saattoi olla myös tosissaan, mikä osoittaa ystävästä huolta pitämistä.

   Minä olen omasta mielestäni muuttunut varsin paljon juoksuvuosieni aikana. Pyöräilyn koen positiivisena addiktiona, jos ollenkaan addiktiona. Toistaiseksi. On selvää, että yli kolmeenkymmeneen juoksuvuoteen mahtuu monenlaista elämäntilannetta, kuin myös ajatusmaailmaa. 

   Jälkikäteen pidän tärkeimpänä kahta asiaa: kuka juoksee ja onko lenkille pakko mennä. Samoin on pyöräilyni kanssa. Ensilukemalla nämä ovat typeriä kysymyksiä, mutta tarkemmin pohtien kysymykset karsivat pakko-oireiset itsensä tehostajat ulos leikistä. Kysymys on kokemisesta. Miltä harjoittelu tuntuu. Ja etenkin miksi sitä tekee.

 

Olen pyöräillyt nyt enenevässä määrin melkein kaksi vuotta. Kaikki alkoi lääkärikäynnistä Rovaniemellä, kun Hehku-terveyden Joni Keisala pisti vasemman kantapääni ulkosyrjälle piikin kortisonin ja kipulääkkeen sekoitusta. Kesti aikansa ennenkuin olin kypsä määrittelemään tulevaisuuteni vision urheilijana. Nilkutanko loppuikäni, eli tuhoanko jalkani lopullisestai vai nautinko urheilusta. Valitsin viimeksimainitun vaihtoehdon.

   Minulle urheilusta nauttiminen merkitsee itsensä kehittämistä. Olisi siis mieletöntä olla paneutumatta pyöräilyyn kunnolla. Juoksuvuosien motivaatio vaihteli, mutta uutta löytyi aina uteliaisuudesta määrittää omia rajojaan. Millään muulla ei ollut, eikä ole merkitystä. Ei edelleenkään. Paitsi Kirsillä.

   Kannustan edelleen kaikkia toteuttamaan intohimojaan. Työ, ura ja se kuuluisa muu elämä on merkityksetöntä niihin tunteisiin verrattuna mitä ultra-urheilu minulle on antanut. Ainoa poikkeus ja kaiken edellytys on Kirsi. Eli elämän tasapaino, tausta. On oltava muutakin kuin pelkkää urheilua, mutta sen muun on joustettava, mikäli aikoo riittävän pitkälle.

   Minulta on usein kysytty mikä on riittävän pitkälle?

   Se on tie täydelliseen yksinäisyyteen kesken suorituksen. Siinä kuoriutuu esiin todellinen minä ja todellinen, suuri ja avara mieli. Täydellinen tyhjyys, pelkkä hengitys minun ja ympäröivän maailman välillä.

   Näihin kokemuksiin pääsee vain poistumalla mukavuusalueeltaan. 

 

 

VIIKKO 5.

Ma- Läskipyörällä 30,65 km - 1.58.

Ti- Lepo

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 2,45 km - 33 miuuttia. Pakkasta - 29 astetta.

       Rouvy Maine, USA 22,19 km - 45 min. plus jäähdyttely 3,94 km - 7 min.

To- Rouvy Budapest, Unkari 13 km - 27 min. plus Rouvy Tokio, Japani 12,90 km - 30 min. plus Gdansk Puola 31,90 km - 58 min.

Pe- Rouvy Huilan, Taiwan 20,95 km - 42 min. plus Vansbro, Ruotsi 30,29 km - 49 min.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 3,48 km - 51 min. Aamulla - 34 astetta.

Su- Gravelillä 31,39 km - 1.31. Lauhtui - 11 asteeseen.

Yhteensä pyörällä 196,9 km - 7:51 - 1546 m. 

 

VIIKKO 6. 

Ma- gravelillä Kontosjärventie 41,20 km - 2.03.

Ti- Lepo

Ke- Gravelillä Ivalo - Nellim 42,93 km - 1.59.

To- Lepo

Pe- Rovaniemi gravelillä 21,62 km - 1.05.

La- Lapinlahti kävelyä Kirsin kanssa 4,55 km - 1.05.

       Lapinlahti iltagravel 25,57 km - 1.22.

Su- Lepo

Yhteensä pyörällä 131,3 km - 6:31 - 1254 m 

 

VIIKKO 7.

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa Tampereella 3,08 km - 39 min. Ei oikein minun kaupunkini enää: keskusta täynnä woltin ja muita ruokalähettejä, kantasuomalaiset vähemmistönä.

Ti- Hämeenkyrö - Ylöjärvi gravel 30,11 km - 1.38.

Ke- Hämeenkyrö gravel Kirsin kanssa 7,26 km - 43 min. plus yksin illalla 40,62 km - 1.58 km.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 3,11 km - 43 min. Hämeenkyrössä.

Pe- La- Lepo, matka takaisin kotiin.

Su- Rouvy Missouri, USA 26,77 km - 58 min. Tehoja yli 200 wattia. plus tasaista Everglades, USA 14,39 km - 25 min.

Yhteensä pyörällä 119 km - 5:44 - 1323 m.

TAMMIKUUSSA PYÖRÄLLÄ 1137 km - kaikki lajit yhteensä 52 tuntia.

 

 Tyytyväinen urheilija pyörähuollossa. Bike&Ski Store Rovaniemi. Kari Jokelainen.

 Linkki kaupan sivustolle: Ski&Bike Store Rovaniemi

 

Reissussa bongattua. Maailma pelastuu mutta miten käy moottoriurheilun ilon?

 

 Matkailuautossa voi kahvitauolla seurata olympialaisia.

 

 Se nyt vaan on tyhmää autolla luistella.

PALJON KYSYMYKSIÄ, PITÄÄKÖ VASTATA?

 

Kun muutimme Lappiin paikalliset alkuasukkaat halusivat tietää kalastanko ja metsästänkö. Alkuasukkaiksi lasken mukaan myös Lapissa vakituisesti asuvat muualta tulleet, he ovat uudestisyntyneitä alkuasukkaita - aivan kuten minä nyt. 

   Lapissa on taikaa ja se menee silmästä sisään jos täällä asuu. Tästä seuraa katsantokannan muutos ja uudestisyntymä. Syntymä rauhalliseen elämänmenoon lähelle alkuperäistä ihmisen omaa luontoa.

   Kun olimme asuneet Lapissa tovin ja alkuasukkaat näkivät minun juoksevan, he kysyivät hiihdänkö. Tai he kysyivät miksi et hiihdä. Nyt kun he tietävät, että kalastan, metsästän, ajan moottorikelkalla ja hiihdän lumikenkäilyn lisäksi, he kysyvät enkö enää juokse. Tämä johtuu siitä, että he ovat nähneet minun nyt ajavan polkupyörällä - myös talvella.

   Alkuasukkaat määrittelevät hyvin tarkasti mikä kuuluu Lappiin ja mikä ei. Yritän tehdä tässä poikkeuksen mikäli minut määritellään alkuasukkaaksi. Lappiin ja koko maailmaan kuuluvia asioita ei voi rajata. Minusta kaikki käy. Jokainen sukupolvi tekee sitä mikä kiinnostaa, missä tahansa. 

Edelliseen etäisesti liittyvä asia on jonkun ihmisen tekemisten arvostus. Tästä päästään urheilun arvostukseen. Myös huippu-urheilun. 

   Hiihdon MM-kisojen yhteydessä tulin lukeneeksi joitakin uutisia ja joitakin somekeskusteluja liittyen huippu-urheiluun ja menestymiseen siinä. Minun käy sääliksi sitä paskaporukkaa, jotka sanan säilällä haukkuvat urheilijat ja urheilun maan rakoon. Kyse ei ole pelkästään intohimoisesta penkkiurheilusta tai vimmaisesta menestyksen halusta. Kyseessä on jokin syvempi ongelma koko urheilun suhteen Suomessa.

   Tavan kansalainen tuntuu tietävän kaiken urheilusta. Täydellinen ymmärtämättömyys siitä, mitä huippu-urheilu tai urheilulle omistautuminen vaatii tai edes merkitsee yksilölle, on täysin kadoksissa tältä tylyttävältä paskaporukalta.

   Asioiden tapahtumisen nopeus on maailmassa moninkertaistunut sadassa vuodessa. Lähes kaikissa urheilulajeissa ennätykset ovat parantuneet. Ihminen pääsee oman kehonsa avulla pidemmälle, korkeammalle ja nopeammin kuin joskus kauan sitten.

   Ultrajuoksussa vauhdit ovat kasvaneet entisestään viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kovin moni tituleeraa itseään ultrajuoksijaksi jo ensimmäisen 50 kilometrin kilpailun jälkeen. Se heille suotakoon. Raaka tosiasia kuitenkin on, että ultrajuoksussa ei ole tarjolla pikavoittoja. Vaatii vuosien tai vuosikymmenten työn päästä omin avuin todella kauas. Vielä kauemmin kestää päästä sieltä kaukaa takaisin, mikäli takaisin haluaa palata.

   Kun urheilija juoksee tai harjoittelee paljon, muu elämä jää taakse. Multitaskaus huippu-urheilussa tai ultraurheilussa ei onnistu. On vain harjoitus ja siitä toipuminen. Ja sitten seuraava harjoitus. Kaikki muut asiat ovat sivuseikkoja. Paskaporukka voisi yrittää itse, kaljan, kannabiksen tai makkaran kittaamisen voi jättää vähemmälle ja yrittää ihan itse. Etenkin ennen kuin lähtee somessa tai jopa ammatissaan (urheilutoimittaja) puhumaan hulluja.

   Hyvään huippu-urheiluun kuten ultraurheiluunkin kuuluu olennaisena osana rentoutumisen taito. Välillä on osattava levätä ja kääntää ajatukset pois harjoittelusta. Vammojen tai elämäntilanteiden muuttaessa kehon rytmejä on osattava löysätä hetkeksi.

   Minä olen panostanut ultrajuoksuun kaiken mahdollisen. En kuitenkaan ole antanut ultrajuoksulle itseäni kokonaan vuosieni varrella, ainakaan joka vuosi. Mutta yhden asian tiedän ja uskallan sanoa:

   Pitää uskoa itseensä. Kysymyksiin ei aina tarvitse vastata, paitsi itselleen.

 

 

 

VIIKKO 8.

Ma- Juoksua maastossa lumipoluilla 11,64 km - 1.23.

Ke- Gravelpyörällä 4,92 km - 20 min.

        Läskipyörällä 21,71 km - 1.35. (Vaihdoin pyörän, liian pehmeä keli gravelille.) 

Pe- 10,14 km juoksua Nellimintiellä - 1.05.

 

VIIKKO 9.

Ma- 8,13 km juoksua jäisellä ja vesisateisella tiellä - 1.01.

To- Matolla 12,10 km - 1.20. Ulkona kaikki vesijäällä.

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 4,33 km - 1.02.

Su- Matolla juoksua 6,66 km 47 min. Toipumista niska yms. kovista kivuista.

 

VIIKKO 10.

Ma- Läskipyörällä 21,99 km - 1.32. Raskasta lunta ja vastus medialis ja vastus lateralis kipeänä oikeasta reidestä polven yläpuolelta.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 5 km - 1.10.

      Hölkkää 6,09 km - 42 minuuttia.

Su- Hölkkää 8,09 km - 56 minuuttia.

      Perinteistä latuhiihtoa 10,02 km Kirsin kanssa - 1.35.

 

HELMIKUUSSA juoksua 71,23 km ja pyöräilyä 137,73 km. 

 

HARJOITTELUSTANI / HARJOITTELEMATTOMUUDESTA

Muinaisen syöpätautini jäljiltä kärsin edelleen hermoratavaurioista käsissäni. Palattuani osittain työelämään tekemään lumitöitä käsin pihoissa ja katoilla, sekä tekemään satunnaisia muuttokeikkoja, olen kärsinyt kovista kivuista käsissäni, niskassani ja vähän muuallakin; seisominen vinolla katolla lihaksia jännittäen ei edesauta rentoutta jalkalihaksissa - ei edes ultrajuoksijalla.

   Toistan kuitenkin: en ole lopettanut mitään. En juoksua. En ole aloittanut mitään. En pyöräilyä. Enkä etenkään vakituista työntekoa. 

   Mutta liikkumaan tulen kuolemaani asti, myös kilpaa - jos olen hengissä. Kaikella on aikansa, mutta kaikkeen ei ole vastauksia. 

Kuva on eiliseltä 9.3.2025.

Kuva on 24.2.2025 Nellimvuonolta satamaan päin.

Työmaisemaa.

IFRIT

Kolmas kirjani tuli painosta. Kirja on trilogian ensimmäinen osa. Kirjaa voit ostaa suoraan minulta tai verkkokaupoista. Tässä suora linkki kauppaan 

 

 

VÄÄRIÄ KÄSITYKSIÄ

 

HARJOITTELUVIIKOT 27 - 28.

 

VIIKKO 27.

Ma- Läskipyörällä Kirsin kanssa 8,75 km - 42 min.

Ti-Ke- Lepo

To- Haapakurun polkua 10,07 km - 1.11. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 2,57 km - 32 min.

Pe- 50,72 km - 6.00. Siikajärventie - Paltsavaarojentie - Kontosjärventie -Nellimintie- kierros.

La- Linjan lenkki 10,21 km - 1.13.

Su- Lepo

Yhteensä 71,08 km - 8:25.

 

VIIKKO 28.

Ma- Kylällä 10,80 km - 1.12. Illalla kävelyä Kirsin ja ystävämme kanssa Haapakurussa 5,70 km - 1.41.

Ti- Lepo, Inarilla kalassa, tuli 5 kilon hauki ja hiki sen kanssa.

Ke- Kevyttä kävelyä Raja-Joosepissa Luttojoen varrella, illalla kurkku jo kipeä.

To - Su- Sairas, kuumetta, yskää, nuhaa, jne. Aivan poikki.

Yhteensä 10,08 km - 1.18.

 

Yleinen harhaluulo on, että urheilija ei näe tervettä päivää. Tämä on sohvaihmisten kateutta. Kun ei itse viitsitä, niin mollataan yrittäviä.

   Olin viimeviikon puolestavälistä alkaen todella kipeä. Väitetään, että taas on liikkeellä koronaa. En tiedä, mutta edelleen olen toipilas. Ei tavallisesta flunssasta voi tulla tällaista väsymystä. Niin tai näin, eilen sunnuntaina olin jo hiukan jalkeilla ja ulkona pihassa nauttimassa kauniista hellepäivästä. Lapissakin on joskus, mielestäni viime aikoina usein, kuuma.

   Mahdollista koronaa sairastaessa tuli mieleen, että mennyt koronaika jätti meihin kaikkiin jäljet. Suhtautumisemme ihmisten tapaamiseen ja läheisyyteen muuttui. Osalla porukasta pysyvästi. Korona-aika loi Suomeen myös ennennäkemättömän vastakkainasettelun kulttuurin, johon minäkin täysin valmistautumattomana törmäsin.

 

OUTOJA KOMMENTTEJA

 

Kun esikoiskirjani, ja kaikki kivestä- romaani, julkaistiin vuonna 2022 aktivoiduin toden teolla Facebookissa ja Instagramissa. Kirjalle pitää yrittää saada näkyvyyttä. Joku luulee tämän tarkoittavan pelkkää myynninedistämistä, mutta on muutakin.

   Minä olin mielestäni kertonut hyvän tarinan. Raapinut kokoon elämästäni ne palaset, joiden avulla lukija voisi ymmärtää ja samaistua. Tarjosin ja tarjoan edelleen kyseisessä kirjassa selitykset sille miten olen kyennyt juoksemaan Suomen halki ja myöhemmin kuudessa päivässä kuusisataa kilometriä. Avaan kirjassa mieltäni melko syvältä, että ei ole juoksemisen salaisuuksia, pelkkä yrtittäminen sellaisenaan, ilman ennakko-odotuksia riittää. Ja että pitää olla kärsivällinen, ei saa luovuttaa. Mutta joskus on annettava vähän periksi.

   Niinpä minulle olikin valtava yllätys, kuinka monet suhtautuivat kirjan mukanaan tuomaan vaatimattomaan julkisuuteen, mutta etenkin mielipiteisiini sosiaalisen median päivityksissä.

   Kuraa tuli niskaan mielestäni melko harmittomista lohkaisuista liittyen ilmastonmuutokseen, puunpolttoon tai polttomoottorikäyttöisten laitteiden käyttöön. Myöskin ajatuksiani elämässä pärjäämisen keinoista tai yhteiskunnan jäsenenä toimimisesta kivitettiin.

   Alkuhämmästyksestä ja mielenipahoittamisesta toivuttuani aloin selvitellä asioita hieman syvällisemmin. Selvittely on paljastanut syyt ja seuraukset. Oli hieman lapsellista minulta uskoa, että osa ihmisistä kykenisi näkemään metsää puilta, sillä niin kauan meille kaikille, myös minulle, on syötetty erilaisia ideologioita eri viestimien kautta.

 

LOKEROISSA

 

Minulle on useampikin kirjallisuuden ammattilainen todennut, että minut on jo lokeroitu. Vasta kahden kirjoittamani kirjan jälkeen minut on osastoitu, muodostettu kuva siitä kuka olen ja miten ajattelen ja mistä mahdollisesti kirjoitan. Näin voi olla, mutta onko minulta viety jo mahdollisuudet uusiutua tai olla erilainen?

   Minun asiani ei ole pohtia tuota vaan puskea eteenpäin.

   Eniten on jäänyt vaivaamaan, toden teolla, joidenkin entisten ystävieni ja urheilututtujeni kommentit. Näin jälkeenpäin ajatellen he ovat syyttäneet minua aivan uskomattomista asioista. Julkeimpina esimerkkeinä, että muka minä eläisin jonkilaista sankaritarinaa omassa elämässäni tai että en Lapissa asuessani olisi lähempänä luontoa tai ymmärtäisi siitä enempää kuin etelässäkään.

   Kaikki tuo on mennyttä. Lukijasta voi tuntua, että olen takertunut saamaani kuraan, koska olen siitä toistuvasti kirjoittanut - palannut kuran ääreen. Ihmisenä kehittymisen edellytys on kuitenkin ottaa toisten mielipiteet huomioon. Miettiä oliko itse väärässä vai oikeassa. Lopulta voi kysyä onko olemassa oikeaa vai väärää.

MONIMUOTOISUUS - YHDENVERTAISUUS -INKLUSIIVISUUS

Tuotahan meille syötetään joka tuutista. Vaatimusta tasa-arvoon.

Tasa-arvoa ei mielestäni tule ymmärtää joksikin tavoiteltavaksi tilaksi, vaan vapaiden yksilöiden lähtökohdaksi.

Kaikilla on mahdollisuus. Tietyt tahot alkavat tässä kohtaa vaivaantua. Etkö tue heikompaa? Etkö tunne empatiaa? Väitätkö, että kaikilla on samat mahdollisuudet?

   Väitän.

   Minusta kyse on ansaintaperiaatteesta. Jos yrität parhaasi, sinut kyllä palkitaan jossain vaiheessa ja sinua autetaan tarpeen tullen. Täytyy uskaltaa kilpailla ja epäonnistua.

   Täydellisestä tasapäistämisestä kirjoitti jo Kurt Vonnegut aikanaan dystooppisessa romaanissaan Harrison Bergeron. Kirjassa yhteiskunta pyrkii tekemään lahjakkaasta Harrison Bergeronista tyhmän vain siksi, että tasa-arvo toteutuisi.

   Poliittisessa keskustelussa vuodesta toiseen eri ideologiat syyttelevät toisiaan mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla. Ja juuri tähän minä törmäsin. 

   Minä poloinen olin täysin tietämättömänä kehittänyt itselleni vuosien varrella arvoja ja selviytymisstrategioita vailla poliittista leimaa. Ja sitten minut leimattiin. Juuri tästä syystä olin napit vastakkain monissa kysymyksissä entisten ystävieni kanssa, joilla jo oli hienoja termejä varastossa ja marssiliput salossa.

 Sellaista sattuu.

 Voiko sen kanssa elää?

  Jossain kaukana isosisä heiluttaa kädentynkää: älä poika luovuta koskaan, periksi voit antaa joskus vähän, mutta älä luovuta.

 

OHIAMMUTUT

 

Otsikot ovat kirkuneet, että kun Amerikassa Trumppia ammuttiin, ammuttiin samalla kohti koko maailman demokratiaa. Älkää nyt viitsikö! Minua on uhattu entisessä ammatissani kaksi kertaa teräaseella ja kaksi kertaa tuliaseella. Muistan hetket loppuuni saakka kristallinkirkkaasti.

   Mikään ei ole sen henkilökohtaisempaa kuin hyökkäys omaa henkeä kohtaan, oli kyseessä kuka tahansa. Kaikille hyökkäyksen kohteena olleille tulee hetki jolloin veri punnitaan. Hiljainen hetki yksin.

   Myös kokemani syöpätauti oli vakava, henkeä uhkaava tilanne. Myös sen jälkeen on ollut useita hetkiä hiljaa. Yksin.

   Siinähän selitätte tasa-arvosta.

   Tiukan paikan tullen ei auta pullistella yhtään, sen olen totisesti oppinut.

 

---

 

Kiitos lukemisesta, nautitaanpa kesästä vielä kun keretään. 

 

 

 

 PS. Hetta - Pallas 160 kilometrin polkujuoksuun liittyen tyhmintä mitä olen pitkästä aikaa lukenut, oli erään kilpailijattaren tokaisu, että jos tällaisiin hullutuksiin lähtee, niin kannattaisi harjoitella.

   Ihanko tosi? Että netissä roikkumalla ja selfieitä ottamalla 160 km tunturia taittuu tuosta vaan. Tai työ-, perhe-, sairastelu- tai yms.helvetin sivussa?

   Koittakaa nyt tajuta tehdä niitä valintoja!!! Kaikkea ette saa vaikka kuinka haluaisitte.

   Ei ultrajuoksu ole mitään leikkiä.

KEHYS JA KUVAN TAUSTA

 

Lenkillä Pyhävaaralla.

Kalalla eräällä järvellä.

Yritin pyrkiä arkirytmiini pitkän matkustamisen jälkeen. Kasatessani ajatuksiani ultrajuoksua, mutta etenkin kirjoittamista varten häkellyin: arkirytmiä ei ole ollut viimeiseen seitsemään vuoteen! Tuon ajanjakson olen asunut Nellimissä, Inarin Lapissa.

    Pitäisikö kaikilla ihmisillä olla arkirytmi, entä viitekehys? Tausta? Tarkoitan näillä omiin asenteisiin vaikuttavia tekijöitä. Pitäisikö minunkin pysyä lestissäni, kuten vanhan sanonnan mukaan suutarinkin. Miten voi kehittää itseään, kun zen-filosofian mukaan sitä ei ole. Minulla, kuten useimmilla muillakin, on sisäsyntyinen tarve uudistua. 

    Eräänlainen ajatusten uudistaminen pitää virkeänä, pakottaa ajattelemaan uusilla tavoilla. Helpommalla pääsen kirjoittamisen kanssa, se on jatkuvasti uuden luomista. Vaikeinta on ultrajuoksun kanssa. Kun on juossut kolmekymmentä vuotta, voinko löytää enää mitään uutta?

    Kirjoittaessani kirjaa näen kuvia. Kuvat ovat todellisuudesta tai tarinasta, mutta missään tapauksessa en kirjoita koko kuvasta. Kuvalla on myös tausta. Ainoastaan minulla on mahdollisuus katsoa sinne. Kuvani ovat aina tiukkaan rajattuja, kehystettyjä yleensä mustilla kehyksillä. Kehyksetön kuva on loputon, eikä sitä voi kuvainnollisesti sanoen katsoa niin, että ymmärtäisi mitä kuvassa on.

    Ultrajuoksussa on myös tausta. Hyvä harjoittelu perustuu taustalla oleviin hyviin asioihin. Pitää olla aikaa harjoitella ja toipua. Pitää antaa itselleen mahdollisuus kehittyä. Pitää olla juoksussaan läsnä. Ultrajuoksun kuvassa ei voi olla kehyksiä. Omaa kehittymistään ei voi rajoittaa, jos haluaa ylittää itsensä. Ylittää omat kehyksensä.

Koko elämässäkään ei pitäisi olla kehyksiä. Dalai Lamalta kysyttiin mikä ihmiskunnassa yllättää häntä eniten. Hän vastasi:

"Ihminen. Koska hän uhraa terveytensä, jotta saisi rahaa. Sitten hän uhraa rahaa saadakseen takaisin terveytensä. Sen jälkeen hän on niin huolissaan tulevaisuudesta, että hän ei nauti tästä hetkestä, mistä seuraa, että hän ei elä tässä hetkessä eikä tulevaisuudessa. Hän elää ikään kuin hän ei koskaan tulisi kuolemaan, ja sitten hän kuolee ilman, että on koskaan oikeastaan edes elänyt."

Tuohon ei ole mitään lisättävää. Ja juuri tuon takia ei minulla ole arkirytmiä. Olen poistunut kuvasta, pois kehyksistä. Tausta hiukan vielä haittaa, mutta se häipyy tässä jatkuvassa olemisen virrassa.

VIIKKO 32. HARJOITTELU

Ma- 10,04 km hiekkatietä - 1.15. Kävelin vajaan kaksi kilometriä kun kustantajani soitti.

Ti- Lepo

Ke- 13,23 km Nellimin vaaroilla kuntouttavaa juoksua - 1.53.

To- 14,25 - 1.41. Asvalttia, Kaitavaaran huipulle hiekkatietä.

Pe- 6,10 km  poluilla - 43 min.

La- 21, 36 km asvalttia kylällä - 2.26. Muoto ja meditointiharjoitus; 3 x 7 km keskittyen. Zen.

Su- 8,03 km - 1.02. Haapakurussa koipien oikomista kala- ja marjareissun jälkeen.

Yhteensä 73 km - 9:03.

 

Nellimiin on avattu viihtyisä kesäkahvila anniskeluoikeuksin, jossa saa myös ruokaa.

ULKOPUOLINEN UHKA - PASKAA ITSENÄISYYSPÄIVÄN 2022 AATTONA

 

"...ei mulla pleksit ihan pienest huurru...mutta beibi kyllä täällä tarkenee..." - Tarkenee - JVG

Yläkuvan otin matkalta pikkujouluihin Ivaloon. Matkaa juosten kertyi 47,84 kilometriä ja aikaa kului 5 tuntia ja 36 minuuttia. Ja sitten juotiin. Kiitokset Välitalo Oy:lle, tässä maassa on vielä yrittäjiä, jotka arvostavat työntekijöitään - tässä tapauksessa myös minua, avecina.

 

 ULKOPUOLINEN UHKA

Kyllä täällä tarkenee, mutta kuinka kauan. Niin mikä uhka. Mikä nyt taas uhkaa ja mistä pitää olla huolissaan?

Jos menette mukaan hyperventilointiin, jossa asiat kuullaan pelkästään vasemmalla korvalla ja pahan paikan tullen hengitetään vihreään, kierrätysmateriaalista tehtyyn paperipussiin, niin en voi auttaa. Voitte auttaa itse itseänne miettimällä uhkaako teitä todella jokin. Uhka voi tulla myös oikealta, joten on syytä katsoa molempiin suuntiin. Ja ihan keskellä se uhka vasta onkin. Vielä pahempi on sanoa jotakin, olla jotain mieltä. Tai kirjoittaa. Kauheaa! Tuleeko tämä uhka päänne ulkopuolelta vai sisäpuolelta. Väitän, että sisäpuolelta. Jos teillä on mielentyyneyttä, mikään ulkopuolelta tuleva ei teitä uhkaa. Ette ainakaan koe erilaisten sosiaalisten medioiden jatkuvaa kohinaa uhkaavana. Miten tähän päästään. Ei välttämättä ilman lihansyöntiä, välttämättä siinä luki. Rauhoittumalla. Tai laittamalla puhelin kiinni ja miettimällä miten aika sitten kuluu, kun ei tarvitse facebookkia tai jotakin muuta alustaa selata. Mitä voisi tehdä oikeasti, ei virtuaalisesti. Ulkona? Minusta on erittäin totta, että Suomessa on vähän reaalipoliitikkoja. Termi on tarkoituksella unohdettu, koska Urho Kekkosesta tuli instituutio. Uhrautuminen maan etujen vuoksi ei ole enää mediaseksikästä. Mediaseksikästä on kirjoittaa ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta. Sähköautoista ja tuulimyllyistä. Mitä sitten pitäisi kirjoittaa? Kaikesta pitäisi voida kirjoittaa ilman ennakkosensuuria. Mutta pakko ei ole lukea idealistista perustelua, joka ei johda mihinkään. Tavallisen Suomessa työssäkäyvän ihmisen aika menee pienellä palkalla sinnittelyyn. Nellimin Erähotellin portugalilainen baarimestari sanoi: "I make good money here." Hän on työskennellyt myös Tanskassa. Kun nyt kysyn, että missähän olisi se suomalainen baarimestari, niin välittömästi alkaa rasistimylly pyöriä. Puhutko suomea ja pitäisikö Suomessa saada puhua suomea. Jos kysyisin, että miksi hotelli ei maksa riittävän isoa palkkaa saadakseen suomalaisia töihin, alkaa jokin toinen mylly pyöriä. Korostan, että sitten kun myllyt lakkaavat pyörimästä, paska lakkaa haisemasta ja kullit lakkaavat seisomasta, on maailmanloppu lähellä. Asiatonta? Tottakai, mutta totta. Yrittäjät ovat Suomessa täysin eriarvoisessa asemassa keskenään. Vihreitä sertifikaatteja ja tukirahoja ei riitä kaikille, mutta eniten sotkeville ja vauraimmille kyllä. Minusta kaikille ihmisille pitäisi maksaa parempaa palkkaa, ei sijoittajille. Mutta nyt on myöhäistä. Globaali maailma. Kaikki on yhteydessä kaikkeen ja toisistaan riippuvaista. Miten sitten. Esimerkiksi pikkujouluissa työntekijät avecina. Arvosta työntekijääsi ja näytä se. Meillä itsenäisessä Suomessa asiat ovat hyvin, näin meille on kerrottu kohta jo 105 vuotta. Suomi neito vai lutka. Nykysuomi on neidosta kaukana. Mieluummin vertaisin jo melko kokeneeseen naiseen, joka osaa nauttia seksistä ilman pakonomaista tarvetta korostaa feminismiä. Sairas vertaus? Ei minusta, minusta se on osuva. Nussikaa toisianne, kun sähköt katkeavat ja polttoaine kallistuu. Muistakaa varata patteriradio ja kynttilöitä. Huomaatteko, miten tuskallista on lukea tällaista tekstiä. Nyt lopetan, keitän kahvit ja menen lenkille. Enkä taatusti kirjoita tällaista paskaa sen jälkeen.

 

 

Olen julkaissut yhden kirjan, ja koska olen opiskellut kirjoittamista, niin nyt: älkää kertoko, että kerron tässä teille nyt sitä ja tätä, helppotajuisesti. Älkää selittäkö, että kirjoituksenne lopussa on linkkejä faktantarkistukseen ja esitätte tässä kirjoituksessanne mielipiteitänne. 

    Näin toimien yritätte asettaa itsenne johonkin asemaan lukijoidenne edessä? Loppuun laitatte linkit, jotta teitä ei mielipiteidenne vuoksi lynkattaisi? Osoitatte, että ette ole asianne kanssa yksin, tiedätte jotain, ehkä enemmän? Faktoja? Opetatte?

    Pyydän, älkää selittäkö niin saatanasti vaan pelkästään kirjoittakaa tai kertokaa. Jos teillä on asiaa.

    Oliko minulla.

    Kuka tietää, hyvää itsenäisyyspäivää kuitenkin kaikille.

 

 

VIIKKO 48.

Ma- 30,09 km - 3.35. Luminen hiekkatie/ polanteinen metsäautotie.

Ti- 30,14 km - 3.30. Jäinen asvalttitie, hiekoitettu.

Ke- Kirsin kanssa kävelyä 3,88 km - 54 min.

       10,01 km - 1.06. Palautusta samoilla alustoilla kuten ma-ti.

To- Lepo

Pe- 10,45 - 1.12. Tietä ja polkua.

La- 47,84 km - 5.36. Nellim - Ivalo ja hiukan lisää.

Su- 10,03 km - 1.08. Kylällä palautusta.

yhteensä 138,5 km - 16:09.

Erittäin hyvä viikko. Tuskin pystyn juoksemaan ihan yhtä paljon viikolla 49. Joku voi sanoa, että tämä oli siis liikaa. Nämä jotkut voivat tarkistaa paljonko juoksin Kauhajoella tänä kesänä kuuden päivän kilpailussa ja miettiä sitten mikä on liikaa tai liian vähän.

 

 

     Viimeisessä kuvassa on höyryinen tuokio väliltä Nellim - Ivalo. Latokaapa melkein kuusi tuntia pakkasessa samoissa vaatteissa, jääkylmien juomien kanssa. Itsensä ylittäminen ei aina ole hauskaa ja helppoa - mutta siitä voi silti oppia nauttimaan. Tyyneys - ongelmia ei ole.

    

    

SATORI

 

Mistä löydät motivaation juoksemiseen?

Miten pysyt terveenä eli jalkasi kestävät?

 

Minulta meni noin 30 vuotta löytää oma satorini. Nyt kun olen löytänyt sen, minun ei tarvitsisi edes yrittää selittää sitä, mutta lukijani ovat jälleen lähettäneet minulle sähköpostia. Sähköpostiosoite on blogini internetversion sivupalkissa.

 

"Satori (悟り) (kiin.: 悟; pinyin: wù) on Japanin zenbuddhalaisuuden valaistumista tarkoittava käsite. Satori on tila, jota zenbuddhalaisuudessa tavoitellaan. Satorin saavuttaa, kun kykenee irtautumaan arkisista murheista, "hylkäämään valikoivan mielensä". "    - Wikipedia (Kapea määritelmä, mutta minusta kohtuullisen selkeä.)

Minusta satorin merkitystä liioitellaan ja korostetaan liikaa zenissä. Ultrajuoksussa tulisi pitää perusharjoitus merkitykseltään puhtaana aivan kuten zenissäkin. Ultrajuoksussa tämä tarkoittaa kuuliaisuutta omaa kehoa kohtaan. Itseään ei voi ylittää jatkuvasti. Tämä tarkoittaa kilpailujen, sairastelujen tai muiden taukojen jälkeistä ymmärrystä siitä, että kaikki muuttuu jatkuvasti - myös fyysinen kunto.

    Ultrajuoksijan ajattelu on usein itsekeskeistä. Miten tämä tuntuu taas niin vaikealta, miksi tämä ei tunnu helpolta, miksi en pysty tähän. Kun ultrajuoksuharjoitusta pidetään perusmerkitykseltään puhtaana, riittää, että harjoitellaan. Juostaan. Kulutetaan aikaa lenkillä välittämättä kilometreistä, ajasta tai tunnelmasta. Jälkikäteen voi tehdä vertailuja mutta ei harjoituksen aikana. Liika yrittäminen ei tuo kehitystä vaan taannuttaa. Harjoittelusta tulee jatkuvaa kilpailua pahimman vihollisesi kanssa - itsesi kanssa.

    Viisi kertaa tuhannen metrin vetomiehille ja henkistä kasvua vältteleville edelläkerrottu on tuskallista luettavaa. Irtautuminen elämän ja juoksun arkisista murheista ei käy helposti eikä kivuttomasti. On nähtävä vaivaa. Liikaa tavoittelematta. On kiinnostuttava omasta mielestä, oman itsen kehittämisestä. Luovuttava idealismista.

    Miten voi saavuttaa jotakin tavoittelematta sitä? Tyynestä mielestä puuttuvat ääripäät. Silloin on läsnä ja valmis kokemaan tässä ja nyt. Kääntäen: jos hoet itsellesi, että pystyt kyllä ja sitten et kuitenkaan pysty, olet harjoitellut liian vähän tai väärin. Jos hoet itsellesi, että et pysty, niin sitten et kyllä ainakaan pysty, asetat itsellesi rajat. Mutta jos vain juokset, ajattelematta erityisemmin mitään, voit päästä perille - mikä se perillä sitten ikinä onkaan.

    Motivaatio ja ns. terveys tulee oikeaan suuntaan oikeaan aikaan menemisestä. Kehoaan vasten ei voi juosta joka päivä. Silloin tällöin on pidettävä itseään lujilla mutta ei, jos ei huvita tai on sairas. Toisaalta "ei huvita" on huvittavaa. Jokainen meistä haluaisi menestyä ja kokea satorin, mutta sen eteen ei olla valmiita näkemään vaivaa tai ei olla valmiita luopumaan jostakin. Kaikkea ei voi saada. Voi maata sohvalla ja syödä itsensä valtaisaksi, mutta sitten on valtaisa. Satorilla ei ole mitään tekemistä oman itsen valtavaksi tulemisen kanssa. Ei fyysisesti eikä psyykkisesti.

    Sekoitan tässä tarkoituksellisesti zen-buddhalaisuutta ja ultrajuoksua. Sana buddha tarkoittaa hereillä olevaa - perusmerkitykseltään. Buddhalaisuus ei ole uskonto minun mielestäni, enkä ole buddhalainen, mutta zenin tiellä kyllä. Meille ei ole muuta tietä olemassa ja jos väitätte, että on, niin erinomaista - sitten olette tyytyväisiä, vailla ongelmia ja läsnä.

    Yllätin ilmeisen monet taannoisella facebook-päivityksellä, joka koski talviverkoilla käymistä. Listasin järjestykseen:

Kirsi, kirjoittaminen, talviverkoilla kalastus ja ultrajuoksu.

    Luuliko joku, että ultrajuoksu olisi ensimmäisenä. Entä pitääkö "asioilla" olla järjestys. Ei minusta, mutta jotenkin virtaavaa elämääni on kuvattava niille, jotka ovat jumiutuneet valikoimiseen. 

    Yksi päivä hyvää elämää, hyvä. Sata vuotta hyvää elämää, hyvä.

 

     KEVYT VIIKKO 47.

Ma- 15,86 km - 1.55. Vatsavaivaa.

Ti- 15,90 km - 1.48. Lopussa 5 km aivan liian kovaa.

Ke- Lepo, uitimme jään alle verkon.

To- Matolla 6,05 km - 39 min. Ei jalkoja.

Pe- 12,23 km - 1.23. Kylällä.

La- Matolla 6 km - 45 min. Ei jalkoja, heikko olo.

Su- Lepo, koettiin verkko ja syötiin tuoretta kalaa.

Yhteensä 56 km - 6:33

 

Verkonlaittoa.

Kirsi ja uittolauta määränpäässä. Eli toisessa päässä.

 

Haukea.

Jauhettua haukea.

Haukipihvejä.

 

 

Keskellä Nellimin kylänvanhin Katri Jefremoff 90-vuotispäiväkakullaan. Oikealla Maire Aikio ja vasemmalla allekirjoittanut. Kuva Kirsi Martikainen.

 

 

ON AIKA

 

Kun katson tämän blogin alkutaipaleella, kesäkuussa 2011 minusta otettua kuvaa Täbyssä sadan mailin kilpailussa ja vertaan sitä tänä aamuna peilistä näkyvään, näen valtavan ulkoisen muutoksen. Rasvat on imetty, nenä ja korvat kasvaneet ja posket kavenneet. Tehty matka uurtaa.

    Blogin alkutaipaleella kirjoitettu perusajatus, "juostessa on aikaa ajatella mennyttä ja tulevaa", ei sekään ole muuttunut. Aikaa on, on kyse siitä mitä sillä tehdään.

    Sisäinen muutos ei näy ulospäin vaikka miten yrittäisitte tirkistellä. Blogissa olen avannut elämääni tiettyyn rajaan asti. Tuon rajan jälkeisestä elämästäni tietää ainoastaan minulle kaikkein rakkain ihminen maailmassani, Kirsi, joka on nähnyt kun minusta otetaan kaikki irti niin hyvässä kuin pahassakin. Paljolti Kirsin ansiosta olen vielä tässä, joten kuten järjissäni.

    En ole ajatellut laskea kuinka monta kertaa blogin historiassa olen kirjoittanut tässä samassa tilanteessa. Välikausi kilpailukauden jälkeen on päättymässä ja on aika. Aika aloittaa harjoittelu kohti seuraavaa kilpailukautta. Positiivisessa loukussani, jota myös elämäksi kutsutaan, oikeastaan mikään ei muutu paitsi harjoitusmäärä ja ajatus harjoituksen aikana.

    Jatkuva sisäinen muutokseni muuttaa kokonaisajatusta harjoittelusta ja harjoittelun aikana tapahtuvaa mielen kehittämistä aina vain tiukemmaksi. Toisaalta myös vähäeleisemmäksi. Vaatimustaso itseäni kohtaan kasvaa vuosi vuodelta. Säälimättömyys harjoittelussa syntyy mielen vähäeleisyydestä. Oikeastaan voisi sanoa mielen tyhjyydestä.

    Vuosieni varrella olen jalostanut kahta ajatusta: 

1. Oletko niin väsynyt kuin luulet.

2. Annatko kehollesi luvan juosta.

Näiden kahden ajatuksen voimalla matka jatkuu silloin kun on vaikeaa. Nyt olen hyvin lähellä sitä tilannetta, että jätän ykkösajatuksen pois. 

    Jää jäljelle vain kaikkein olennainen, annatko kehosi juosta. Käytännössä tämä tarkoittaa kaikkien tavanomaisten rajojen rikkomista. Yritys mennä niin lähelle ristiä kuin on mahdollista. Viimeisen ristin juureen en jää. Minut sirotellaan Saanatunturille ja sitten ratsastan tuulella loputtomasti siellä jossakin mistä kaikki sai alkunsa. Jää muiden arvioitavaksi pystyttävätkö he ristin muistamista varten.

    1993 sairastamani syöpä vei hiukseni. Sain kuulla palveluammatissani ja vapaallakin eriasteista homottelua ja muuta kaljupäänälvintää. Noista ajoista yhteiskunta on muuttunut ja erilaisuus hyväksytään helpommin. Silti olemme vielä valovuosien päässä tasa-arvoisesta rinnakkainelosta. Enkä koskaan usko siihen päästävänkään. Ihminen kun ei milloinkaan nöyrry riittävän syvään.

    Ultrajuoksussa kaikkein vahvin ja järisyttävin kokemus on muutaman sekunnin mittainen ja harvoin esiintyvä. Aika jää odottamaan sinua ja juuri kun saat sen kiinni, se katoaa. Mutta se koettu lyhyt hetki ennen ajan katoamista tuo syvän tyydytyksen. Samalla syntyy kaipuu kokea tuo hetki uudestaan, ja niin matka jatkuu.

    Aika on odottanut minua monissa paikoissa. Tuntureilla, Hämeenkyrön metsissä, Nivalan soilla, Balatonin rannalla, Kokkolan suntin varrella ja viimeksi Kevon kanjonissa. Useimmiten kuitenkin aivan muualla kuin kilpailussa. Yksin, loppuun väsyneenä pimeässä raahustaessa tuttua tietä kotiin tai matkailuautolle.

    Kun aika on, harjoitus alkaa. Tänä vuonna se alkaa syksyn ruskassa, hammaslääkärini, Pasi Karvosen Ivalon Hammashohteessa korjaaman mikromurtuneen hampaan jälkisäryissä ja antibioottikuurissa. Mutta alkaa ilman pienintäkään epäröintiä. Koska on aika.

     VIIKOT 37 JA 38

Ma- Juoksumatolla kovaa 10,02 km - 52 minuuttia.

Ti- Lepo

Ke- 13,49 km - 1.42. Pyhävaaran poluilla ja ilman polkua.

To- Pe- Lepo

La- 10,77 - 1.07. Haapakuru.

Su- Lepo

yhteensä 34,3 km - 3:49.

Ma- Mökillä Paavalintupavaara 8,34 - 59 minuuttia.

Ti- Mökillä Kivilompola. 8,83 km - 1.12. Täysin poikki halonhakkuusta.

Ke- Seitapää vaellus Kirsin kanssa 3,3 km + 3,6 km.

To- Lepo

Pe- Paltsojen kierros 12,52 km - 1.25. Vesisade ja ensimmäiset tuntemukset hampaassa.

La- Kotona asvaltilla pimeässä 8,37 km - 56 minuuttia.

Su- Hiekkatietä 14,62 km - 1.39.

yhteensä 52,7 km - 6:12.

 

NELLIM SIX DAYS - NEC PLUS ULTRA?

 

VIIKKO 4. HARJOITTELUNI

Ma- Juoksumatolla 14,49 km - 1.40. Ennen tätä 7,5 tuntia eräopastusta - 13 pakkasessa.

Ti- 20,01 km - 2.23. Virtaniemen lenkki, hyvä keli - 6 pakkasta.

Ke- Päivällä Siikajärventiellä 15,32 km - 1.43. - 15 pakkasta.

       Heti perään matolla 14,70 km - 1.40. Testasin Tailwindin juomaa tyhjään kehoon, hyvä ensikokemus.

To- Matolla väsyneenä 8,54 km - 0.58.

Pe- 19,08 km - 2.15. Väsynyt ja vatsakipua. Ultrajuoksuharjoitus.

       Matolla lisäksi 5,17 km - 0.35.

La- Lumikengillä opastustunti, 1,26 km. 

       Juoksumatolla ennen saunaa ja olutta 6,23 km - 0.43.

Su- Nellimintie Kaitavaaraan 18,08 km - 2.07. Tankki tyhjä harjoituksen jälkeen mutta ei takki.

Yhteensä 121, 62 km juoksua.

TAMMIKUUN SUMMAUS

Juoksua 437,37 km. Lisäksi muutama hiihtolenkki ja lumikenkäily, vähän kävelyä. Mitatut kilometrit yhteensä 473,9 km ja 57 tuntia ja 48 minuuttia.

Ensimmäinen takana, jäljellä yksitoista. Kohtuullinen, mutta ei hyvä harjoituskuukausi. Juoksumaton saapuminen kuukauden puolivälin tienoilla toi suuren helpotuksen lihasteni hyvinvointiin. Mahdollisuus harjoitella sisällä lämpimässä, etenkin muiden ulkoaktiviteettien jälkeen pakkaspäivinä, on luksusta. Samalla vauhti nousi hieman ja harjoittelun rasittavuus suhteessa kilometrien määrään nousi sekin hieman.

   Miksi kuukausi sitten ei ollut hyvä? Hyvään harjoituskuukauteen kuuluu hyvä mielen tasapaino ja noin 500 juostua kilometriä. Mielen tasapaino olisi ollut loistava mutta viime viikko pilasi sen, kuten edellisessä postauksessani kirjoitin. 500 kilometriin en vielä tuottavasti pysty, yksinkertaisesti olen ollut jo liian kauan kilpailematta sekä kilpailuun valmistautumatta.

   Tätä kirjoittaessani on kuulunut huhuja, että Kauhajoella kokoonnutaan pohtimaan voiko kuuden päivän kilpailua järjestää Koronasta johtuen heinäkuussa. Ilmoitankin tässä julkisesti, että jos Kauhajoen kilpailu siirretään vuoteen 2022, niin järjestän kesällä Nellimissä itse oman kuuden päivän kutsukilpailuni. Minä juoksen kuusi päivää kesällä tosissani ja piste.

   Tietenkään en tällä aikataululla saa aikaiseksi virallista kisaa, jossa olisi sähköinen kierroslaskenta eli chippi ja liveseuranta. Kyse on puhtaasti rahasta. Minulta on Nellimin Pyryn taholta tiedusteltu, tehtäisiinkö kesäjuoksu ja saisinko sinne suomalaisia ja kansainvälisiä ystäviäni juoksemaan. Ilman muuta saisin, mutta on muutakin: Nellimin ilmasto. Kilpailu olisi pidettävä ennen juhannusta lumien sulettua, juhannuksen jälkeen voi pian olla sääskiä eli hyttysiä - niiden kanssa emme ryhdy kiertämään kierrostakaan. Lisäksi Nellimissä ei ole kilometrin kierrosta asvalttia, edestakaisin kylläkin mutta se ei toimi niin. Muuten täällä Lapissa järjestelyihin on mahdollisuuksia, esimerkkinä vaikkapa juuri päättynyt 501 km rekikoirakilpailu, joka käänsi sekä taukoili Nellimissä.

   Edellisessä postauksessani esitin ajatuksiani blogini jatkosta. On aivan selvä, että en kaipaa elämääni negaatioita. Paskanjauhaminen on kohdaltani ollut ohi jo reilut neljä vuotta. Tämän filosofian vahvistuminen kitkee pikkuhiljaa tulevaisuudessa kirjoittamiseni ulkopuolelle uskonnot ja politiikan sekä turhan yhteiskunnallisten asioiden tonkimisen. Turha karsiutuu - minä juoksen ja elän läsnäollen yhä tiiviimmin. Tästä voi lukea lisää blogini arkistoista vaikkapa Tuhannen Mailin päivittäisen raportoinnin yhteydessä vuonna 2014. Luin äskettäin kaiken silloin kirjoittamani - ja allekirjoitan kaiken edelleen.

   Jumalasta, mielenhallinnasta ultrajuoksussa, luonnosta, ultrajuoksuharjoittelusta ja ultrajuoksuun kiinteästi liittyvistä asioista kirjoitan mielelläni, sekä yleensäkin positiivisista asioista, myös omasta elämästäni. Näkemykseni mukaan uskonnoissa ja politiikassa on hyvin vähän mitään positiivista. Huomautan tässä yhteydessä, että Jumalalla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, ainakaan minun Jumalallani, jonka kanssa olen solminut suorapalvelusopimuksen ja vieläpä erittäin molemminpuolisen.

   Nec Plus Ultra - tästä ei edemmäs.

---

   Juostessani Nellimin tietä etelään valo kätki ensin kaiken Kaitavaaran taakse, sitten se muisti aamulla pesseensä kasvonsa kylmällä vedellä ja häpesi - "Minä lupasin!", se kyynelehti.

   Kyyneleet satoivat alas ja muuttuivat matkalla lumeksi.

   Oli kolmetoista astetta pakkasta ja minä olin väsynyt.

   Väsynyt maailmaan, jossa valokin valehtelee.

   Ainoastaan yksi ei valehtele. Elämäni valo. Kirsi. 

 

Ajatuksia maantieltä 31.1.2021.

---

  

  

LIIAN NUORI HYVÄKSYMÄÄN...

...JA EN VIELÄ TARPEEKSI VANHA VALEHTELEMAAN.

Otsikko voisi olla lainaus ACDC:n kappaleesta Ride on, mutta ei välttämättä ole. Toisaalta maailmassa voi olla kirjoitettu jo kaikki, kuin myös sanottu, mutta etenkin juostu. Onneksi on kaltaisiani ihmisiä,  nuorempiakin, jotka eivät usko noin. Omat rajat eivät selviä selvittämättä.
   Tauon jälkeen aloitin harjoittelun tarkoituksella juosta pari viikkoa totuttelua keholle ja nostaa sen jälkeen määrät ylös. Ensimmäisellä lenkillä tämän viikon maanantaina sain kauhean pohjekrampin vasempaan pohkeeseen. Moni olisi kääntynyt kotiin välittömästi mutta minä olen minä. Minä olen OpusK7 ja siinä porukassa juostaan vielä kuolemankin jälkeen, joten juoksin lenkin loppuun. Älykkyys tuotti kolmen päivän levon.
   Homma jatkui hampaita kiristellen ja perjantaina kramppasi sitten oikea pohje. Viikon juoksin loppuun silti. Kyse on pitkälti asenteesta. Näin kipeillä jaloilla kukaan muu ei juoksisi mutta eihän niillä muutenkaan kukaan muu juokse - nehän ovat minun jalkani !
   Krampit ja lihaskireys johtuvat lepokaudesta. Lihakseni kiristyvät aina näillä toipumiskausilla. Nyt lisänä on metsätyöt. Olen tehnyt polttopuita kotijoen soisesta rantakaistaleesta, niin sanotusta ryssänmaasta. Ryssänmaa on vyötäröön ylettyvää vaivaiskoivun, pajun ja katajan sekamelskaa. Tässä turvasaappailla sahan kanssa kahlaaminen on riemukasta yhdyntää luonnon kanssa. Mönkijä kykenee pysymään peräkärryn kanssa pinnalla mutta minä menen välillä aika syvälle pounikkoon. Ei ihme että kiristää, mutta ei kullista. Maisema joenrannassa korvaa polttopuiden saannin kanssa vaivat. Allaolevasta kuvasta voitte yrittää bongata minut ja mönkijän kärryineen.

   Olen ultrajuoksijana edelleen tavoitteellinen asenteeltani. Myönnän hieman löystyneeni vuosien takaisesta, lähinnä itsensä rikkijuoksemisen rajalla, mutta tämän luen kyvyksi luopua addiktiosta hyvällä tavalla. Nuoremmille viestini on aina sama. Juoksun on oltava tietyin ajoin kaikki. Se on uskontoa päivästä toiseen. Sen tieltä raivataan kaikki muu ja keskitytään harjoitukseen. Fiksu hoitaa siinä ohessa ihmissuhteet inhimillisesti. Palkkatyö on viimeinen murhe, urakehitystä ja pätemisen tarvetta hoidetaan sitten kilpailuissa.
   Polkujuoksu, trailrunning, on in. Saanen huomauttaa, että on täysin eri asia yhtyä luonnon kanssa välillä Kilpisjärvi - Saarijärvi, kuin esimerkiksi Saariselän Rumakurun niin sanotulla polulla. Puhumattakaan Helsingin keskuspuistosta. En dissaa, mutta Polku isolla Peellä on 25 senttiä leveä ura keskellä ei mitään. Sillä edetessä spandexit kastuu ja pystyssä ei pysy ellei keskity 100 prosenttia - koko ajan. Pääasia on kuitenkin, että olette ulkona, poissa sohvalta ja somesta. Instagrammia, Stravaa ja Facebookkia voi sitten lenkin jälkeen runkata jos pysyy hereillä. Oikeassa elämässä väsyy, kaatuu ja joutuu käymään suihkussa kasteltuaan kaiken yllään olevan. Vasta sitten on mukavaa ja henkinen leveys kasvaa suhteessa vyötärön leveyden pienenemiseen.

   Julkaisen blogissani harvoin minulle läheisesti henkilökohtaisia, arkoja kuvia. Joskus teen poikkeuksen. Elämäni keskiössä tällä hetkellä on kirjan kirjoittaminen. Työ on käynnissä, takarajaa ei ole, mutta taistelen eteenpäin, on sisäinen pakko. Alla olevassa kuvassa on Kirsin ottama vilaus kammiostani.

VIIKON 42. HARJOITTELU

Ma- 8 km Palo-Pyhävaaralle - 1.08. Hirveä kramppi vasempaan pohkeeseen alkumatkasta.
Ti- To - Lepoa krampin johdosta.
Pe- 10,5 km Ampumaradan lenkki - 1.15.
La- 10 km tiellä - 1.02. Kauhea kramppi oikeaan pohkeeseen, vaihtelu virkistää.
Su- 11,3 km Haapakurussa - 1.25. Kipeät pohkeet.

yhteensä 39,9 km - 4.51 - 464 vertikaalista nousumetriä.

Joskus on vaikeaa...
Olisi pitänyt vetää vielä edes 100 metriä lisää - periaatteesta.

INFOKSI

Ei nyt aleta keskustelemaan Bon/Brian- keskustelua tästäkään. Tribuuttihan tämä on. Laitan biisin blogiin vain koska se on hyvä, sopii tunnelmaltaan näihin pohjekramppeihin.