Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

maanantai 15. heinäkuuta 2024

VÄÄRIÄ KÄSITYKSIÄ

 


HARJOITTELUVIIKOT 27 - 28.

 

VIIKKO 27.

Ma- Läskipyörällä Kirsin kanssa 8,75 km - 42 min.

Ti-Ke- Lepo

To- Haapakurun polkua 10,07 km - 1.11. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 2,57 km - 32 min.

Pe- 50,72 km - 6.00. Siikajärventie - Paltsavaarojentie - Kontosjärventie -Nellimintie- kierros.

La- Linjan lenkki 10,21 km - 1.13.

Su- Lepo

Yhteensä 71,08 km - 8:25.

 

VIIKKO 28.

Ma- Kylällä 10,80 km - 1.12. Illalla kävelyä Kirsin ja ystävämme kanssa Haapakurussa 5,70 km - 1.41.

Ti- Lepo, Inarilla kalassa, tuli 5 kilon hauki ja hiki sen kanssa.

Ke- Kevyttä kävelyä Raja-Joosepissa Luttojoen varrella, illalla kurkku jo kipeä.

To - Su- Sairas, kuumetta, yskää, nuhaa, jne. Aivan poikki.

Yhteensä 10,08 km - 1.18.


 

Yleinen harhaluulo on, että urheilija ei näe tervettä päivää. Tämä on sohvaihmisten kateutta. Kun ei itse viitsitä, niin mollataan yrittäviä.

   Olin viimeviikon puolestavälistä alkaen todella kipeä. Väitetään, että taas on liikkeellä koronaa. En tiedä, mutta edelleen olen toipilas. Ei tavallisesta flunssasta voi tulla tällaista väsymystä. Niin tai näin, eilen sunnuntaina olin jo hiukan jalkeilla ja ulkona pihassa nauttimassa kauniista hellepäivästä. Lapissakin on joskus, mielestäni viime aikoina usein, kuuma.

   Mahdollista koronaa sairastaessa tuli mieleen, että mennyt koronaika jätti meihin kaikkiin jäljet. Suhtautumisemme ihmisten tapaamiseen ja läheisyyteen muuttui. Osalla porukasta pysyvästi. Korona-aika loi Suomeen myös ennennäkemättömän vastakkainasettelun kulttuurin, johon minäkin täysin valmistautumattomana törmäsin.

 

OUTOJA KOMMENTTEJA

 

Kun esikoiskirjani, ja kaikki kivestä- romaani, julkaistiin vuonna 2022 aktivoiduin toden teolla Facebookissa ja Instagramissa. Kirjalle pitää yrittää saada näkyvyyttä. Joku luulee tämän tarkoittavan pelkkää myynninedistämistä, mutta on muutakin.

   Minä olin mielestäni kertonut hyvän tarinan. Raapinut kokoon elämästäni ne palaset, joiden avulla lukija voisi ymmärtää ja samaistua. Tarjosin ja tarjoan edelleen kyseisessä kirjassa selitykset sille miten olen kyennyt juoksemaan Suomen halki ja myöhemmin kuudessa päivässä kuusisataa kilometriä. Avaan kirjassa mieltäni melko syvältä, että ei ole juoksemisen salaisuuksia, pelkkä yrtittäminen sellaisenaan, ilman ennakko-odotuksia riittää. Ja että pitää olla kärsivällinen, ei saa luovuttaa. Mutta joskus on annettava vähän periksi.

   Niinpä minulle olikin valtava yllätys, kuinka monet suhtautuivat kirjan mukanaan tuomaan vaatimattomaan julkisuuteen, mutta etenkin mielipiteisiini sosiaalisen median päivityksissä.

   Kuraa tuli niskaan mielestäni melko harmittomista lohkaisuista liittyen ilmastonmuutokseen, puunpolttoon tai polttomoottorikäyttöisten laitteiden käyttöön. Myöskin ajatuksiani elämässä pärjäämisen keinoista tai yhteiskunnan jäsenenä toimimisesta kivitettiin.

   Alkuhämmästyksestä ja mielenipahoittamisesta toivuttuani aloin selvitellä asioita hieman syvällisemmin. Selvittely on paljastanut syyt ja seuraukset. Oli hieman lapsellista minulta uskoa, että osa ihmisistä kykenisi näkemään metsää puilta, sillä niin kauan meille kaikille, myös minulle, on syötetty erilaisia ideologioita eri viestimien kautta.

 

LOKEROISSA

 

Minulle on useampikin kirjallisuuden ammattilainen todennut, että minut on jo lokeroitu. Vasta kahden kirjoittamani kirjan jälkeen minut on osastoitu, muodostettu kuva siitä kuka olen ja miten ajattelen ja mistä mahdollisesti kirjoitan. Näin voi olla, mutta onko minulta viety jo mahdollisuudet uusiutua tai olla erilainen?

   Minun asiani ei ole pohtia tuota vaan puskea eteenpäin.

   Eniten on jäänyt vaivaamaan, toden teolla, joidenkin entisten ystävieni ja urheilututtujeni kommentit. Näin jälkeenpäin ajatellen he ovat syyttäneet minua aivan uskomattomista asioista. Julkeimpina esimerkkeinä, että muka minä eläisin jonkilaista sankaritarinaa omassa elämässäni tai että en Lapissa asuessani olisi lähempänä luontoa tai ymmärtäisi siitä enempää kuin etelässäkään.

   Kaikki tuo on mennyttä. Lukijasta voi tuntua, että olen takertunut saamaani kuraan, koska olen siitä toistuvasti kirjoittanut - palannut kuran ääreen. Ihmisenä kehittymisen edellytys on kuitenkin ottaa toisten mielipiteet huomioon. Miettiä oliko itse väärässä vai oikeassa. Lopulta voi kysyä onko olemassa oikeaa vai väärää.


MONIMUOTOISUUS - YHDENVERTAISUUS -INKLUSIIVISUUS


Tuotahan meille syötetään joka tuutista. Vaatimusta tasa-arvoon.

Tasa-arvoa ei mielestäni tule ymmärtää joksikin tavoiteltavaksi tilaksi, vaan vapaiden yksilöiden lähtökohdaksi.

Kaikilla on mahdollisuus. Tietyt tahot alkavat tässä kohtaa vaivaantua. Etkö tue heikompaa? Etkö tunne empatiaa? Väitätkö, että kaikilla on samat mahdollisuudet?

   Väitän.

   Minusta kyse on ansaintaperiaatteesta. Jos yrität parhaasi, sinut kyllä palkitaan jossain vaiheessa ja sinua autetaan tarpeen tullen. Täytyy uskaltaa kilpailla ja epäonnistua.

   Täydellisestä tasapäistämisestä kirjoitti jo Kurt Vonnegut aikanaan dystooppisessa romaanissaan Harrison Bergeron. Kirjassa yhteiskunta pyrkii tekemään lahjakkaasta Harrison Bergeronista tyhmän vain siksi, että tasa-arvo toteutuisi.

   Poliittisessa keskustelussa vuodesta toiseen eri ideologiat syyttelevät toisiaan mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla. Ja juuri tähän minä törmäsin. 

   Minä poloinen olin täysin tietämättömänä kehittänyt itselleni vuosien varrella arvoja ja selviytymisstrategioita vailla poliittista leimaa. Ja sitten minut leimattiin. Juuri tästä syystä olin napit vastakkain monissa kysymyksissä entisten ystävieni kanssa, joilla jo oli hienoja termejä varastossa ja marssiliput salossa.

 Sellaista sattuu.

 Voiko sen kanssa elää?

  Jossain kaukana isosisä heiluttaa kädentynkää: älä poika luovuta koskaan, periksi voit antaa joskus vähän, mutta älä luovuta.

 

OHIAMMUTUT

 

Otsikot ovat kirkuneet, että kun Amerikassa Trumppia ammuttiin, ammuttiin samalla kohti koko maailman demokratiaa. Älkää nyt viitsikö! Minua on uhattu entisessä ammatissani kaksi kertaa teräaseella ja kaksi kertaa tuliaseella. Muistan hetket loppuuni saakka kristallinkirkkaasti.

   Mikään ei ole sen henkilökohtaisempaa kuin hyökkäys omaa henkeä kohtaan, oli kyseessä kuka tahansa. Kaikille hyökkäyksen kohteena olleille tulee hetki jolloin veri punnitaan. Hiljainen hetki yksin.

   Myös kokemani syöpätauti oli vakava, henkeä uhkaava tilanne. Myös sen jälkeen on ollut useita hetkiä hiljaa. Yksin.

   Siinähän selitätte tasa-arvosta.

   Tiukan paikan tullen ei auta pullistella yhtään, sen olen totisesti oppinut.

 

---

 

Kiitos lukemisesta, nautitaanpa kesästä vielä kun keretään. 

 


 

 



 PS. Hetta - Pallas 160 kilometrin polkujuoksuun liittyen tyhmintä mitä olen pitkästä aikaa lukenut, oli erään kilpailijattaren tokaisu, että jos tällaisiin hullutuksiin lähtee, niin kannattaisi harjoitella.

   Ihanko tosi? Että netissä roikkumalla ja selfieitä ottamalla 160 km tunturia taittuu tuosta vaan. Tai työ-, perhe-, sairastelu- tai yms.helvetin sivussa?

   Koittakaa nyt tajuta tehdä niitä valintoja!!! Kaikkea ette saa vaikka kuinka haluaisitte.

   Ei ultrajuoksu ole mitään leikkiä.


2 kommenttia:

  1. Kun Lasse Viren juoksee maailmanennätyksen 1972 niin kukaan ei ole kateellinen. Mutta jos naapurin tavallinen Pentti uskaltautuu maratonille tai auta armias ultrakisaan niin "siinäpähän hajottaa polvensa, kohta on rullatuolissa koko ukko", päättelee pihaparlamentti. Alaspainaminen on kyllä voimisteluliikkeistä suosituimpia.

    VastaaPoista