Pari viikkoa eteläsuomessa riitti, palasin ihmisten ilmoille kotiin Nellimiin. Hämäläisellä kesäkuistilla luin juhannuskoivujen katveessa Ludwig Wittgensteinin Varmuudesta -kirjaa ja aloin hävetä. Häpeän tunne oli voimakas, samanaikaisesti koin aitouden riemua: pystyn häpeämään!
"Siellä missä ei ole epäilyä, ei ole tietoa." - Ludwig Wittgenstein
Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat sanoneet, että päivääkään en vaihtaisi pois. Olen sovussa itseni kanssa, mutta myönnän kaunistelleeni totuutta tuossa. Vaihdettavia päiviä olisi useita. Toisaalta kun en tiedä mitä olisi saanut tilalle, on tyytyminen niihin menneisiin.
Tuleviin päiviin vaikuttaa sattuma enemmän kuin ihmiset yleisesti uskovat. Paras on tarttua hetkeen niinkuin Horatius kauan sitten totesi. Vielä parempi jos ei tee hetkiään liian vaikeiksi.
Minua on syytetty, että sotken eri asioita keskenään kirjoittaessani. Mielestäni tämä osoittaa syyttäjistä, että he eivät pysty laajempaan ajatteluun. Kaikki vaikuttaa kaikkeen kaaoksessa, jota myös elämäksi kutsumme. Pahinta on, että syyttäjät eivät myönnä omia virheitään avoimesti.
En minäkään aina pysty myöntämään. Enkä pysty laajempaan ajatteluunkaan aina.
Mutta pystyn kertomaan nämä julkisesti.
Kyky hävetä on oleellinen osa ihmiseksi kasvussa. Omien virheiden tarkastelu kehittää, mutta jos uskoo olevansa oikeassa, voi asioiden kanssa oppia elämään. Silti ulkopuolinen paine on valtava. Yhteiskunta pyrkii määrittämään mikä on oikein ja mikä on väärin.
Yhteiskunta olemme me. Osaammeko hävetä? Saako eri mieltä enää olla?
Voiko erimielisten kanssa seurustella?
Minulla on entisiä ystäviä, jotka ovat pitäneet eläimiä häkissä. Nyt he marssivat ilmastonmuutosta vastaan tai priden puolesta ja litkivät kauramaitoa uskossaan vahvoina, että voivat näin muuttaa maailmaa. Tarve maailman muuttamiseen tai säilyttämiseen kumpuaa ehkä lisääntymisestä? He haluavat jälkipolville paremman maailman, jossa voi olla oma itsensä. Nämä ihmiset luovat itselleen sopivan kuplan ja sulkevat erimieliset sieltä ulos.
En ymmärrä voiko olla muuta kuin oma itsensä, mutta jokainen saa tehdä omasta maailmastaan omannäköisen - tulevat sukupolvet mukaanlukien. Törmäyskurssi syntyy, kun aletaan syyllistämään aiempia sukupolvia ja vaaditaan heitä muutokseen mukaan.
Maailma on mielestäni aina tullut paremmaksi, vaikka aina on väitetty sen jatkuvasti huononevan. Toisaalta ihmiset eivät tunnu kestävän enää epäonnistumista. Some on täynnä menestystä ja kilpailun ihannointia. Harjoittelu on jatkuvaa epäonnistumisen sietämistä, myös elämän harjoittelu.
Kaikille, jotka ahdistuvat annan ilmaisen käytännön vinkin: ostakaa metrin mittanauha ja katkaiskaa se oman ikänne kohdalta poikki. Mitä jää jäljelle?
Jos olet viisitoistavuotias ja olet sitä mieltä, että olet epäonnistunut elämässä eikä sinulla ole tulevaisuutta, kun poika/tyttöystävän kanssa on mennyt poikki, niin katso mittanauhaa. Jaa ei ole aikaa uuteen tulevaisuuteen?
Jos olet kuusikymmentävuotias, jäljellä on neljäkymmentä senttiä. Lopeta mittaaminen ja ala elää! Mittaaminen kyllä hoidetaan sinun puolestasi, halusit tai et.
Pikkupoikana viisikymmentä vuotta sitten Tampereen Pyhäjärven vesi oli niin saastaista, että en saanut uida. Raholan uimarannasta vähän matkan päässä olevan putken suulla kellui ulostetta ja vessapaperia. Vähän aikaa tästä tietyt henkilöt kahlitsivat itsensä ketjuilla Koijärvellä maansiirtokoneisiin. Heistä osasta tuli ministereitä ja minusta loppujen lopuksi tuloa tuottamaton ultrajuoksija ja kirjailija. En usko, että kukaan meistä saa maailmaa muutettua kovin paljoa. Sen sijaan he eivät osaa vieläkään hävetä.
Paskasakki on saanut myytyä globaaliuden nuoremmille sukupolville. Illuusion muka laaja-alaisesta ajattelusta, teoista kaikkien hyväksi. Paskasakkia ei voi määritellä muuten kuin vedessä kelluvan paskan ja paskapaperin määrällä. Pinnalta katsoen paskasakkia ei enää ole, mutta se on harha. Paskasakin tunnistaa parhaiten siitä, että he väittävät olevansa köyhän asialla mutta lihovat häpeämättä itse kaikkein eniten.
Maksa tämä, niin pelastat maailman!
Arvostuksen erilaisuus saa minut kirjoittamaan erilaisista maailmankuvista. Yleensä nämä kirjoitukset tulkitaan oman ideologian vastaisiksi tai oman maailmankuvani puolusteluksi.
Minulla ei kuitenkaan ole mitään yhtä ja samaa maailmankuvaa, jota pitäisi puolustella. Etenkään minulta ei löydy selkeää ideologiaa, eikä halukkuutta marssia tai istua kaduilla sen puolesta. Lähinnä motivoin tutkimaan onko oma polku vapautta vai paskasakin ikeeseen kahlittua tarpomista.
Nuorille sanon aina heitä syvemmin kohdatessa, ettei tulevaisuudesta eikä menneisyydestä pidä ahdistua. Paskan seassa pitää oppia uimaan.
Häpeäminen auttaa siinä.
VIIKON 24. loput
Pe- 10,34 - 1.13. Polkua, Kakslauttanen. Lopussa 5 X 200 m loivaan ylämäkeen.
Illalla ruohonleikkuu, mittasin piruillessani: kilometrejä 4,09 ja puolitoista tuntia.
La- Lepo, pientä retkeilyä jalan ystävien kanssa.
Su- Matkalla etelään Iisakkipää 10,34 km - 1.12
Viikko yhteensä 120,58 km - 15 tuntia ja 18 minuuttia - nousua 2297 metriä.
VIIKKO 25.
Ma- Matkalla Pohjanmaalla Trådi, lehmänpaska haisi, lokit paskansivat niskaan ja hyttyset imivät veret 10,03 km - 1.08.
Ti- Polkua Julkujärven maisemissa 23,01 km - 2.35. Osittain Janin kanssa ja osittain erittäin kovaa.
Ke- Janin kanssa kevyttä 8,19 km - 1.07.
To- Läskipyörällä Kirsin kanssa osittain poluilla 19,06 km - 1.34.
Pe- Lepo
La- Pyörällä kauppareissu 4,50 km plus 4,13 km.
Illalla 10,69 km - 1.31. Polkua. Täysin poikki ja ylikuntoinen olo viime viikosta.
Su- Lepo
Juoksua yhteensä 51,93 km.
VIIKKO 26.
Ma- Läskipyörällä 19,93 km. Illalla juoksua 9,30 km - 1.00.
Ti- Lepo
Ke- Kirsin kanssa pitkä pyörälenkki 26,26 km plus 16,11 km. Välissä syötiin hyvin ja kauniisti.
To- Tiellä ja poluilla 10,17 km - 1.07.
Pe- Lepo
La- Jouttikero 10,04 km - 1.06. Matkalla kotiin
Su- Lepo, väsynyt matkustamisesta.
Juoksua 29,53 km ja pyörällä 62,31 km.
KESÄKUUSSA juoksua yhteensä 278,74 km
MUNAPÄÄT
Munapäiden riemuksi sain pidettyä juoksukilometrit alle 300 km kesäkuussa. Munapäät ovat niitä, jotka toivovat minun epäonnistuvan kaikessa. Munapäät haluavat, että lopettaisin juoksun ja tekisin muuta. Että myöntäisin, etten enää jaksa tai viitsi.
Munapäät ovat oikeassa! En jaksaisi, enkä viitsisi, mutta juoksen ja liikun silti.
Syy: en halua tulla munapääksi.
AJATELTAVAA, myös munapäille:
"Niin pian kuin ajattelemme, pohdimme ja muodostamme käsitteitä, alkuperäinen tietoisuus häviää ja ajatus sukeltaa pinnalle. Me emme enää syö kun syömme, emme nuku kun nukumme. Jousi on laukaistu, mutta nuoli ei lennä suoraan maaliin, eikä maali ole siellä, missä sen pitäisi olla."
D.T. Suzuki
"Jousiampujan maali on hän itse."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti