HARMAITA PÄIVIÄ

 

Helmikuu helistää? No niinkin, mutta harmaita päiviä on riittänyt. Toisen kerran tänä vuonna lämpötila vaihtui radikaalisti: maanantaina 3.2. - 31 astetta ja keskiviikkona 5.2. + 5 astetta!

   Harmaa on helppo päästää mieleen sisään. Etenkin kun ihmisenä oleminen ei herätä minkäänlaisia ylpeyden tunteita, jos katsoo maailmaa ja sen tapahtumia. "Jos", siinä luki. Ei ole pakko katsoa, mutta keskusteluissa ihmisten kanssa aiheelta ei voi välttyä.

Janne Saarikivi 16.2.2025 Helsingin Sanomissa:

”Sulavia jäätiköitä, lajikatoa ja ydinpommeja ei suunniteltu saamelaiskulttuurissa, zenbuddhalaisessa luostarilaitoksessa eikä edes ortodoksisissa pappisseminaareissa. Ne ovat länsimaisen arvoyhteisön – tieteen, yritystoiminnan ja innovoinnin – hedelmiä. Ne ovat sitä vielä silloinkin, kun ne iskevät länsimaita vastaan Kiinasta tai Venäjältä.

Ollaan siis arvopohjaisia realisteja. Suhtaudutaan länsimaiseen arvoyhteisöön kriittisesti. Arvomme tuovat ja ylläpitävät paitsi vapautta myös tuhoa ja ristiriitoja. Emme ehkä osaa elää ilman niitä, mutta tuskin niillä kannattaa liikaa ylpeilläkään.” 

   Oliko arvoja ennen sitä kuuluisaa ensimmäistä omenavarkautta? En usko, mutta arvojen kehittyminen alkoi siitä. Vain yksi puu, josta ei olisi saanut ottaa ja sekin homma sössittiin.

 

Olemme kehittäneet pelon ihmisenä olemisen perustalle, pelon että emme olekaan.

   Mutta toivoa meillä on. 

 

Edellinen lausepari on toisesta kirjastani nimeltä Yleinen tie päättyy. Mielestäni se on vastaus kysymykseen mikä on elämän tarkoitus. Sellaisenaan se ei vastaa juuri sinun elämäsi tarkoituksen määrittelemiseen, mutta siitä voi olla apua, jos luet lauseparin ilman ennakkoasenteita.

 

   Sinä olet määritellyt minut jotenkin. Luet ultrajuoksijan, kirjailijan tai korpifilosofin blogia. Olet ehkä tavannut minut, juossut kanssani tai lukenut kirjojani. Meillä on sisäänrakennettu pakko määritellä kaikki. Myös itsemme.

   

   Edellämainittuun pakkoon kuuluu myös tarve tehdä itsensä merkitykselliseksi. Mielestäni juuri tässä ihminen astuu harhaan. Ihminen voi tehdä merkityksellisiä tekoja, mutta itsestään merkityksellisen tekeminen ei onnistu edes noiden tekojen kautta. Muut voivat ajatella mitä tahansa, mutta oman egon ruokkiminen muiden antamalla arvostuksella johtaa sisäiseen, loppumattomaan tarpeeseen saada ulkopuolista arvostusta.

 

   Esimerkki 1.: joku ostaa kalliin auton ja saa ihailua. Nostaako kallis auto hänen merkitystään? Ei, mutta hän ei sitä tiedä/usko. Okei, hän ei välttämättä ole ostanut autoa siksi, että saisi ihailua. Mutta se hivelee häntä, vaikka kuinka hän yrittäisi kieltää. No pitäisikö hänen sitten ajaa jollakin vanhalla romulla? Ei. Hänen pitäisi kävellä, juosta tai ajaa polkupyörällä.

   Esimerkki 2.: joku juoksee valtavan tuloksen ultrajuoksussa ja saa ihailua. Nostaako valtava tulos/ennätys hänen merkitystään ultrajuoksijana? Kyllä, mutta ei ihmisenä. Eikä tulos vie häntä yhtään pidemmälle seuraavassa kilpailussa.

 

 Tasapaino oman itsen ja ympäröivän maailman kanssa syntyy mielestäni vain ymmärryksestä, että mitään pysyvää itseä ei ole. Tämä saattaa kuulostaa häkellyttävältä ja romahduttaa oman itserakennetun perustan koko olemiselle. Mutta näin on!

 

   Harmaa päivä on vain kielikuva. Harmaimmassakin päivässä voi olla sisäistä valoa ja merkityksellisyyttä. 

 

   Kunhan vain oivaltaa etsiä tarpeeksi läheltä.

 

---

 

Määrittelystä: 

 

Kun siivooja sanoo jotakin filosofista, joku voi ajatella että sehän on vain siivooja. Kun siivoja sitten lakkaa siivoamasta, hukumme paskaan. Mutta jos filosofi lakkaa puhumasta, tulee ihanan hiljaista.

 

Hiljaisuus tekee ihmiselle hyvää, paska ei.

 

 

VIIKKO 6.

Ma- Juoksua matolla 21,21 km - 2.28. Ulkona - 31 astetta.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3,51 km - 40 min. Ulkona - 31 astetta.

Ke- Pitkän kattolumityöpäivän päätteeksi juoksua matolla 8,01 km - 49 min. Ulkona plus 5 astetta!

To-Pe- "Lepo", katoilla kolan varressa.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 2,18 km - 20 min. Aivan poikki töistä.

Su- Lepo

 

VIIKKO 7.

Ma- Gravelpyörällä 26,5 km - 1.25.

Ti- Läskipyörällä 23,48 km - 1.30. Kessiin, täysikuu.

Ke- Pe- "Lepo", katoilla kolan varressa.

La- Läskipyörällä 21,28 km - 2.03. Sisältää lumikenkäilyä kilometrin. Sieksvuono.

Su- 19.27 km läskipyörällä Kirsin kanssa Inarijärven jäällä pääosin - 2.15.

 

Lenkillä 10.2.2025.

 

 

 

Kirsi Sieksvuonon suulla 16.2.2025.

Sieksvuonolla yhdistelmäharjoituksessa 15.2.2025 ja samalla vähän "töissäkin" erästä paikkaa katsastamassa.

Inarijärvellä ei voi ajaa kesällä polkupyörällä, mutta vesisuksilla siellä kyllä pääsee kesällä.

 

 

 

ERÄS KESKUSTELU

- Mikset sinä hiihdä, pilki tai aja moottorikelkalla?

- Miksi talvella pitäisi pelkästään hiihtää, pilkkiä ja ajaa moottorikelkalla? 

- Koska talvella niin kuuluu tehdä, koska aina on tehty niin. 

- Koska aina?

- No yleensä aina talvella.

- Muistatko mitä tehtiin 1000-luvulla Inarijärvellä?

- Heh heh.

- No niin, aina? 

 

 

PESEE JA LINKOAA

Ystäväni Onni kysyi kerran minulta, että kun pidän lämmöstä, niin miksi en muuta ulkomaille. Vastasin olevani isänmaallinen, Suomi tulee kaikkine vikoineenkin aina ensin. Ulkomailla on kiva käydä ja myös viettää pidempiä aikoja, mutta sitten lopulta kotimaahan palaa aina mielellään.
   Suomen kesä on ihan siedettävä - Lapin kesästä puhumattakaan. Lapin talvi on sinisen ja jäätyneen hehkun kautta kevään kirkasta kultapunosta. Ainoastaan eteläsuomen vajaan viiden kuukauden marraskuu ei houkuta ja siksi asumme Lapissa. 
   Elämän kehys on muutakin kuin säätä, siitä seuraavaksi hieman enemmän.

Suomalaisia on yhteensä yhtä paljon kuin asukkaita jossakin Pekingin keskivertolähiössä. Kiinaa on syytetty milloin mistäkin ihmisoikeuskysymyksiin liittyvästä rikkomuksesta, mutta todellisuudessa kukaan ei ole vielä keksinyt muuta tapaa hallita valtavaa ihmismäärää kuin vahvan johdon kautta.
   Koronan myötä Kiinalaisia on syytetty myös tyhmyydestä, mutta tyhmiä he eivät ole. Kiinalaiseen kulttuuriin kuuluva pidättyväisyys ja varautuneisuus on samankaltaista kuin Suomessa, mutta löytyy yksi tärkeä eroavaisuus: kiinalaiset ovat ylpeitä kulttuuristaan eivätkä isossa mittakaavassa haikaile esimerkiksi amerikkalaisuuden perään kuten Suomessa usein tehdään.
   Yrityselämässä saatetaan Kiinassa tavata useita kertoja puhumatta itse sopimuksesta sanaakaan. Toiseen halutaan tutustua ja tietää toisen arvoista. Amerikassa mennään suoraan asiaan, Kiinassa voidaan syödä liikelounas puhumatta sanaakaan. Amerikassa tämä olisi kauhistus ja vaivaannuttavaa.
   Arvosteltaessa eri kulttuureita demokratian näkökulmasta on muistettava mitä amerikkalaisen demokratian levitysyritykset Lähi-itään ovat aikaansaaneet. Amerikan naisten oikeuksien jatkuva heikkeneminen ja rotumellakat kertovat murheellista tarinaa elämästä vapaudenpatsaan maassa.
   Suomalainen yhteiskunta tarjoaa yhteiskuntarauhaa. Tätä ei usein tule ajatelleeksi koska elämme täällä hyvinvoinnin kuplassa. Vapaus ajatella, kirjoittaa ja tehdä lain sallimissa rajoissa omia valintoja on kotisuomessa itsestäänselvyys.
   Keskivertosuomalainen on kodin, työpaikan ja lähikaupan muodostamaan kolmioon sidottu olmi, jonka ajattelua kesäloman tai viikonlopun kännikäynti terassilla ei avarra. Matkustelu sensijaan avartaisi ja antaisi eväitä arvostamaan kotimaata.

Suomalaiset luulevat olevansa sivistyneitä mutta useimmat sotkevat tietyt peruskäsitteet eivätkä koskaan pääse suota ja kuokkaa pidemmälle.

   Henkisyys - hengellisyys.

   Sanapari tulkitaan useimpien taholta uskonnoksi. Henkisyys on pyrkimystä hyvään vailla uskontoa. On kyse arvoista ja siitä mistä arvot tulevat. Suomen organisoitu uskonnon valtajärjestelmä on juurrutettu syvälle yhteiskuntaamme. Nykyisin kirkko pitää huolen ihmisen maallisista tarpeista kun hengellisiä tarpeita ei tahdo löytyä. Uskomus, että moraalia ja etiikkaa ei voi olla ilman uskontoa, elää vahvana. Kovin kaukana ei ole aika jolloin ne jotka eivät uskoneet Jumalaan poltettiin roviolla tai pantiin vankilaan.
   Kolmiossaan elävä olmi uskoo, koska ei siitä ainakaan mitään haittaa ole. Ajatus tämän ainutkertaisen elämän jälkeisestä paratiisiin pääsemisestä houkuttaa. Jos ei ole ihan varma, kannattaa elää ainakin tämä yksi ensin täällä täysillä.
   Kristityn rakkautta eräästä näkökulmasta kuvaa vanha tarina kuolevasta vanhuksesta, joka kysyi pääseekö taivaaseen jos ei usko. Pappi vastasi, että jos ei usko, niin ei pääse. Aika lohduttavaa? Samoin kuin kauan sitten erään uskonlahkon edustajat vaativat sairaalassa vierustoveriani rukoilemaan enemmän, jotta hän parantuisi syövästään. Tämän kyseisen uskonlahkon edustajat tulkitsevat mustakantista ja sekavaa paimentolaistarujen ja Paavalin puheiden kokelmaa pilkuntarkasti.
   Ultrajuoksuissa päästään kokemuksen ja tiedon toiselle puolelle. Koetaan transsendentti tai immanentti kuten elämässäkin. Mikään tavallisessa elämässä ei anna yhtä vahvoja kokemuksia kuin ultrajuoksu, mutta tämä ei tarkoita että tavallinen elämä olisi jotenkin vähempiarvoista. Ei ole olemassa mitään "arjen yläpuolista", vaan on hyvää elämää tai sitten ei. Hyvällä elämällä on oltava kestävä perustus, jonka peruskiven jokainen muuraa itse. On itse selvitettävä, itse harjoiteltava ja päätettävä kuinka pitkälle haluaa mennä.

Itämaiselta gurulta kysyttiin kerran jälleensyntymisestä:
   - Okei, jos synnyn uudelleen koiraksi voin olla aina parempi koira mutta mitä jos synnyn kiveksi.
   - Kivellä on aikaa.

   Riemastuttava itämainen vastaus. Uskonnoton vastaus. Ja oikea, minun mielestäni. 
   Keskiajalla Pascal totesi kaikkien ongelmien johtuvan siitä, että ihminen on kyvytön istumaan yksin ja hiljaa huoneessaan. Ultrajuoksu, eli loputon liike, ei sittenkään ehkä ole vastaus. Jos ei kuitenkaan ole ihan varma kannattaa juosta ihan saatanasti ilman lepoa päivästä toiseen.

Suomen keskikesän aurinko korkeimmalla kohdalla horisontissa tuottaa runsaasti uv-säteilyä, joka ilmastonmuutoksen myötä on käynyt yhä polttavammaksi. Rikoin muutamia vuosia sitten ostamani aurinkolasikuoret ja lähdin ostamaan uusia. 
   Marssin sisään Tamperelaiseen optikkoliikkeeseen ja pyysin aurinkolasikuoria näytille. Myyjä katseli minua kuin vieraalta planeetalta tullutta avaruusoliota ja kysyi, että tarkoitanko covereita. Vastasin, että voimme puhua englannin lisäksi saksaa ja ruotsia sekä jopa viittoakin hiukan, mutta kuoret kiitos - niin kauan kun ollaan Suomessa. 
   En löytänyt mieleisiäni. Poistuessani liikkeestä kiitin ja kerroin että mun plääni torjua uuveetä romuttuu ja kohta flippaan jos en löydä cooleja covereita.
   Tältä olmilta pesee ja linkoaa - myös keskikesällä.

VIIKKO 23.

Ma-Lepo
Ti- 11,02 km - 1.20.
Ke- 11,02 km - 1.02. Vauhdinvaihtelua.
To- Juoksu Ylöjärven Kelaan 23,68 km - 2.47.
Pe- Kannustamassa Mustavuori Vertical Challenge 24:ssä 28,09 km - 3.40
La- Kannustamassa 5,69 km - 1.29. (563 metriä vertikaalia)
Su- Palautusta 5,23 km - 0.37.

yhteensä 84,73 km - 10:55

VIIKKO 24.

Ma-Lepo
Ti- 20,47 km - 2.20.
Ke- Ap. 23,12 km - 2.49. Ip. 10,59 km - 1.09.
To- Ap. 15,88 km - 1.52. Ip. 14,04 km - 1.37.
Pe- 31,24 km - 3.50. Erikoisharjoitus matkantekoon.
La- 10,01 km - 1.11.
Su-Uintia 1,073 km - 20 minuuttia. Järvessä. 
       Ilta 20,01 km - 2.15. Pari kilometriä reipasta loppuun.

yhteensä juoksua 145 km - 17:03



  

AINA PAIKALLA

Kyky pitää mielensä kirkkaana ja seurata tunteitaan johtaa väistämättä ennen pitkää muiden ihmisten kunnioittamiseen. Pidemmälle vietynä se johtaa kaiken elämän kunnioittamiseen. Lopulta se johtaa myös ajoittaiseen yksinäisyyteen.

Elämäntapajuoksijaksi juoksulla on hämmästyttävän vähän itseisarvoa elämässäni. Ulospäin voi näyttää siltä että kipuilen juoksuni kanssa jatkuvasti. Eräs tulkinta juoksustani on että se on muodostunut minulle oravanpyöräksi - asiaksi josta en pääse irti vaikka haluaisin.

Juoksu on minulle eräänlaista mietiskelyä. Siis puhtaimmillaan. Minua ärsyttää suunnattomasti ihmisen määrittäminen pelkän juoksun kautta. Olen kiinnostunut elämässä läsnäolosta, haluaisin olla aina paikalla. Aika juoksee - kaikille, ilman tuloksia tai kilometrivauhteja mittaamattakin.

Taannoin Rovaniemellä minut pysäytti mormonikaksikko. Päälläni oli jokin vanha Unkarin kuuden päivän juoksun paita kävellessäni lähikauppaan. Kaksikko tarjosi ensin uskontoaan sekä kirjaansa. He menivät täysin lukkoon kun siteerasin raamattua. Sitten he kysyivät olenko juoksija. Toinen heistä kertoi itsekin olevansa juoksija. Juttelimme hetken ja erosimme. Satunnainen kohtaaminen.
Kun käyttää voimaa kohtaamisessa muiden ihmisten kanssa huomaa helposti ovatko he paikalla ja mistä syystä. Miksi ylipäätään ketään pitää yrittää käännyttää mihinkään uskontoon. Kaksikolle jäi illuusio että he kohtasivat uskovan kristityn ja juoksijan. En edes kuulu kirkkoon. Saatan johonkin uskoa, mutta olen paljon muuta kuin juoksija.
Ennen edellämainittua kohtaamista olin juuri tullut lenkiltä, käynyt suihkussa ja lähtenyt sitten kauppaan hakemaan iltapalaa. Harjoituksen jälkeinen mietiskelyn voima väreili vielä ympärilläni. Kunnioitin heidän uskontoaan ja työtään sen hyväksi mutta en muuta. Olisin voinut keskustella heidän kanssaan vaikka koko illan, vaikkapa jälleensyntymisen ongelmasta, mutta he eivät kohdanneet minua halutakseen kohdata ihmisen vaan halutakseen kohdata käännytettävän ihmisen, potentiaalisen uhrin, mahdollisen uuden maksavan jäsenen kirkkokunnalleen.

Aina paikalla oleminen vaatii voimaa. Kyse kohdallani on kaikesta muusta kuin pelkästä jostakin kaavamaisesta uskonnosta, ajassa käytännössä alati muuttuvasta muka pysyvästä pyhästä. Ajattelumaailmani on vahva sekoitus jatkuvaa kyseenalaistamista. Määrittelyn tueksi ulkopuoliset käyttäisivät budhalaisuutta, kristinuskoa ja filosofiaa. Irvileuat tähtien sotaa ja jeesustelua. Minua määrittelyä lähinnä huvittaa. Minä olen paikalla. Joskus se onnistuu ja joskus ei.

Juoksu vie hetkeksi jonnekin. Rasittavaa siinä on olemisen puute. Liike on pysäytettävä välillä.

Taannoin istuin yksin tulilla Sulkusjärven Aittasaaressa ja katselin tyyntyvää järveä. Kontospään seutuvilla idässä oli mustia, paksuja pilviä. Heitto-onki nojasi puuhun siima kuivana. Olin tullut rantaan mönkijällä ja remontoinut perämoottorin kiinnityslaudat. Urakan jälkeen lähdin hetken mielijohteesta kahville saareen. Mukana oli tavanomainen repertuaari erärepussa ja veneilyliivit.
Aikani istuttuani otin vavan ja laskeuduin matalan lahdenpoukaman rantakivelle. Kolme systemaattista heittoa ja yksi kaunis harjus. Perkasin kalan heti ja laitoin sen suolaan. Palasin nuotiolle. Istuin hetken kahvilla tuleen tuijottaen ja palasin sitten rantaan kun tuntui oikealta. Neljä systemaattista heittoa lisää ja vieläkin komeampi harjus. Perkasin kalan ja laitoin sen suolaan edellisen kaveriksi. Palasin taas nuotiolle.
Meitä on Kirsin kanssa kaksi, ajattelin nuotiolla. Siima saa siis kuivaa. Idästä pilvet olivat tulleet järven rajavyöhykkeen puoleisen lahden päälle. Pakkasin kamat ja käynnistin moottorin. Paluumatkalla rantaan alkoi sataa hiljaa ja tuuli nousi jälleen. Vedin veneen telalle ja pakkasin kamat mönkijään. Kotimatkalla tapasin vanhan tutun saamelaismiehen kesätuvan risteyksessä. Vaihdoin kuulumiset rauhassa ajan kanssa. Kohtaamisessa erämaan rauha taustoitti väreilevää voimaa. Aika juoksi - me emme.

Oravanpyörästä poishyppäämisen kateelliset vastustajat kyseenalaistavat perämottorit ja mönkijät. He kuvittelevat romanttisesti kävelevänsä kasvimaaltaan joka paikkaan tai soutelevansa alati tyynellä järven pinnalla hakattuaan ensin talviset halot puuvartisella perinnekirveellä ansa- tai kalanpyynnin ohessa. Tuo onnistuu toki noinkin mutta voi olla että sitten aikaa ei jää muuhun, edes siihen juoksemiseen.
Kaupungissa asuvien perspektiivi on täältä Nellimistä käsin katsottuna varsin kaukana ja varsin naiivi. Täältä kun lähimmät liikennevalot ovat yli 200 kilometrin päässä. Tai ei nyt kun Nellimin tie on uudelleen rakennuksen alla. Tietyömaalla on kahdet valot risteävälle dumpperiliikenteelle uuden ja vanhan tien risteyskohdissa aina tarpeen mukaan.
Erämaa on laaja. Kirsin kanssa sienestäessä tai marjareissuilla ämpäri alkaa kummasti painamaan autolle tai mönkijälle takaisin kävellessä. Leivänlisää näin hankittaessa alkaa kummasti unohtamaan cityvihreät hassut ajatukset. Toki nekin kaikille suomme, täytyyhän olla jotakin puitavaa siellä kasvukeskuksissakin.
Naiiviksi perspektiivin tekevät kaupunkilaisten oudot kysymykset. "Kannattaako tänne muuttaa kun täällä ei ole mitään - tyhjä kylä ? " 66 asukkaan kylässä ei hirveää ruuhkaa raitille saada edes tekemälläkään. Poimimalla tunnissa 20 litraa mustikkaa, puolukkaa, kaarnikkaa ja satunnaista juolukkaa saa vihjauksen kannattavuudesta kuin myös kalastaen. Japanilaiset antaisivat oikean kätensä näistä meidän matsutake-sienten määrästä kuin myös tattien mausta, puhtaasta ilmasta ja hiljaisuudesta. 
Silti valinnan mielekkyys Lappiin muuttamisesta vaatii mielenrauhaa. Valintana se lisää paikalla oloa ja siihen tässä juuri pyritään. Elohopeakerhoon (eläkeläisten kerho) kuuluvien bussituristien kysymykset antavat vastauksen vain siihen, että vanhempikin ihminen voi olla tyhmä. Tätä ei julkisesti saisi sanoa sillä maan tapa on mollata nuoria. Ajatus että yli 70-vuotias kansanedustaja "jo" jättää politiikan. Siis "jo" niinkin varhaisella iällä ! Mitään ajatusta ei siis heillä ole - ei ole ollut enään pitkään aikaan.

Ajattelustani voi halutessaan löytää ylimielisyyttä. Tasapainon ja rauhan mielen näkökulmasta on kuitenkin huvittavaa seurata ajankohtaisia keskustelunaiheita. Opettaja myöntää televisiossa että opettajankoulutuksessa ei mitenkään opeteta puuttumista seksuaaliseen häirintään. "Jos pitää mielensä kirkkaana ja seuraa tunteitaan." Voi jollekin tarkoittaa käden tunkemista toisen haaroihin ? On jotenkin raskassoutuista seurata tällaisia keskusteluja. Aivan kuin lapset olisivat alasti hiekkalaatikolla ihastelemassa toistensa erinäköisiä vehkeitä. Onhan selvää että kaikki kaikessa lopulta johtaa panemiseen. Kyse on siitä kuka panee ketä ja kuinka ja missä ja missä asennossa ja niin edelleen.
Tai sitten ei pane. Pidättäytyy. Istuu risti-istunnassa ja meditoi. Selvinpäin pelkillä kasviksilla. Ehkäpä minulla entisenä taksiyrittäjänä on värittynyt kuva. Saattaa olla totuudenmukainenkin - mene ja tiedä.
Pitäisikö esimerkissä olleelle kostean ajokoiran katseen omaavalle opettajalle opettaa toisten ihmisten kunnioittamista, jota hän sitten voisi opettaa edelleen ? Ylimielisyys ajattelussani johtuu siitä että elämä ei aina voi olla hyvää viihdettä. Ei edes ajankohtaisohjelma-sloganin alla. 
Minä en ole parempi saati valaistunut. Sensijaan odotan mielenkiinnolla mikä on seuraava niin sanottu vuoden aihe. Tai kahden vuoden. Sukupuoliasiat alkavat olla kohta loppuunkaluttuja. Vai olisiko mahdollisesti neljäskin sukupuoli ?
Seksuaalisessa häirinnässä pätevät hiukan samat lait kuin ison palveluskoiran kouluttamisessa. Pelkkä makupala taskussa ei välttämättä aina riitä. Joskus tarvitaan marssikenkää ja remmiä. Tämä taas tuomitaan oitis eläinrääkkäykseksi aivan kuten naisen potku häiritsevän miehen munille tarvittaessa. Mutta menepä miehenä estelemään edes kauniisti muniasi kourivaa petolintua. Olet heti naisenhakkaaja ja enemmänkin. Tätäkään ei saisi sanoa mutta ehkä entisenä taksiyrittäjänä minulla on tästäkin värittynyt näkemys.
Mihin maailma siis on menossa kun tunnettu kirjailija uskalsi vihdoin kirjoittaa mustalaisista eli romaaneista tai toisinpäin vai oliko se sittenkin romaneista. Entisenä taksiyrittäjänä voisin kertoa puukkohippasista ja maksamatta jättämisistä mutta säästän sen myöhemmäksi. Ehkä. Ja tämä muidenkin kuin romaanien osalta. Saamelaisista sensijaan kukaan ei ole uskaltanut vielä kirjoittaa mitään. He kun usein ovat kuten minä - yksin kaikkea vastaan. Tämä saattoi olla vitsi. Sole mikhän totuus.

Vastaus : Maailma ei ole menossa minnekään. Se on paikallaan !

Entisenä taksiyrittäjänä minulla on paikalla olemisesta yli kuudentoista vuoden kokemus. Puhelin tai kaksi puhelinta oikeammin, olivat auki aina. Ainakin toinen oli päällä kokoajan ja toisessa vastaaja. 
Ihmisillä voi olla vaikeuksia käsittää että täällä Lapissa on edelleen alueita missä puhelimella ei ole kenttää ja että meidän mielestämme 4G on ihan nopea yhteys - hyvä kun on edes se. Se että puhelin menee vastaajalle tai että siihen ei saada yhteyttä ei siis täällä merkitse sitä että joku ei ole työpaikallaan tai ei hoida asioitaan. Kyse on rauhasta. Onnekkuudesta olla kantaman ulkopuolella.

Ajoittainen yksinäisyys on itse valittu. Minun tapauksessani välttämättömyys. Voimaa ei tavoita mielen kaaoksessa ja jatkuvassa ulkoisten ärsykkeiden kohinassa. Riisumalla pois normaalin tavoittaa läsnäolon ja voi olla paikalla - aina.

VIIKKO 36.

Ma- Lepo
Ti- 8 km Palo-Pyhävaaralle - 1.00
Ke- Lepo
To- 17 km Pahtalammelle - 2.34.
Pe - La - Lepo
Su - 8 km Paltsoille mökillä  - 51.30

yhteensä 33,2 km - 4 :26 - vertikaalia 594 m

Totuuden nimessä on paljastettava että vaikka harjoituspäiväkirjassa lukee lepo niin sinä päivänä on voitu tehdä metsätöitä, kaivaa lapiolla tai kävellä metsässä kuten muinakin päivinä. Harjoitusta on monenlaista ja kun siihen yhdistetään juoksu kurinalaisesti niin kukapa tietää ?
Viimeksi kirjoitin että vituttaa ja että elokuu oli paska kuukausi juoksun osalta. Tämä ei ole oman tekemisen arvostuksen puutetta vaan oman vaatimustason rehellistä esittelyä. 
Silti voin hyvin - mainiosti ilman juoksuakin. Mutta viimeaikoina olen lukenyt Lee Childia sekä Pahkasian parhaimmistoa Liimatan toimittamasta kirjasta. Miten tämä liittyy juoksuun ? No ei mitenkään kuten ei Beatleseiden musiikkikaan mutta aiemmin kirjoitin siitä juoksun kautta määrittelystä. Osa tästä ultrajuoksuporukasta on kyllä ihan saatanan yksisilmäistä sakkia ! Nöyrin anteeksipyyntöni jo tässä vaiheessa. Mitäs jos välillä otettaisiin 5,3 % Karjalaa tai  VS Planattia (köyhän valinnat). Ja naurettaisiin vähän koko touhulle.