AJANVIETE

 

Isoisäni ja isäni sukupolvet, 1900- luvun aivan alussa ja toisen maailmansodan jälkeen syntyneet, käyttivät puheessaan usein ilmaisua "ajanvietettä". He kuvasivat tällä työn ulkopuolista aikaa, eli tekemisiään vapaa-ajallaan. Heidän puheessaan ajanviete-sanaan sisältyi sisäänrakennettu perustelu, että jos oli tehnyt töitä kuusi päivää viikossa, saattoi sitten viettää aikaansa tekemättä mitään tai tekemällä jotakin toisarvoista. Tämä toisarvoisuus tarkoitti luterilaisen moraalin ulkopuolelle lipsumista.

   Nyt 2026 toisarvoisuuden ja moraalin ajat ovat ohi. Isoisäni tai isäni sanoisivat, että millään ei ole enää väliä. Minä olen toista mieltä, yhä useammalla asialla on eri ihmisten mielestä hyvinkin paljon väliä.

   Ja juuri siinä se vika on.

 

Todelliset mestarit eivät sotke opetuksiinsa mukaan mitään ideologiaa. Päinvastoin he haluavat, että ihminen näkee maailman sellaisenaan kun se hänelle näyttäytyy. Tässä maailmassa ihminen sitten tekee valintoja.

   Kuvainnollisesti: alaston ihminen, viaton sydän vailla mitään riippuvuuksia.

 

 

Minusta ei ole yhtä oikeaa tapaa elää elämäänsä. Toisin sanoen ei ole yhtä oikeaa tapaa millä elämä elää meidät loppuun. Minä en pysty antamaan ohjeita kenellekään, mutta jos joku kokee olevansa elämänsä kanssa hukassa, voin ehdottaa. Tarkoitan itsensä kohtaamista omana itsenään.

   Viestini on yksinkertainen: vain itse voi vaikuttaa omaan suuntaan ja siinä sivussa omaan ajanvietteeseen. 

---

 

 

Kesä on leppeää aikaa. Me olemme viime aikoina nauttineet syrjäisen asuinpaikkamme helmistä: viileästä joesta jolle pääsee halutessaan kalaan ja harvalukuisista pihassamme kukkivista kukista.

   Kaukana on 40 asteessa kärvistelevä Eurooppa Lapin raikkaudesta. Heinäkuussa 2023 tekemämme pitkän, aina Lissaboniin asti ulottuneen matkailuautoreissun aikana meille kirkastui miltä tuntuu viettää aikaa viikkotolkulla jatkuvissa yli 35 asteen lämpötiloissa. En helposti vaihtaisi tätä Suomen kesää niihin, vaikka olen joskus nillittänyt Pohjoisen kylmistä kesäilmoista.

 

 

Viimeisen kahden kuluneen viikon aikana olen muun harjoittelun seassa tehnyt kaksi pitkää ja kovaa pyörälenkkiä. Ne ovat osoittaneet, että pohjani todelliseen pitkänmatkan pyöräilyyn ovat riittämättömät. Tunnelma kehossani liikaa pyöräillessä on samanlainen kuin liikaa juostessa: ei makeaa mahan täydeltä.

   Minulle on ollut vuosikausia selvää, että jossakin vaiheessa kehoni kohtaa niin sanotun takaisinmaksun ajan. Tämä tarkoittaa, että vuosikausia ultrajuoksua varten tehdyt harjoitukset ovat kehittäneet kehoa, kuten myös kuluttaneet sitä. 

   Yksinkertaisesti sanottuna: keho on psykofyysinen kokonaisuus, en nykyisin aina viitsi rasittaa sitä äärimmilleen. 

 

TREENIT

Viikko 27.

Ma- Maantiepyörä 201,05 km - 7.57. Nellim - Ivalo - Inari - hiukan Kittiläntietä ja takaisin.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 4,86 km - 1.11.

Ke- Gravelpyörä 51,34 km - 2.03.

To- Pe - Lepo

La- Maantiepyörä 21,01 km - 5o min.

Su- Läskipyörä Kirsin kanssa 13,45 km - 1.19. 

 

Viikko 28.

Ma- Juoksua osin poluilla 5,32 km -37 min.

Ti- Juoksua osin poluilla 8,01 km - 58 min.

      Gravelpyörä Kirsin kanssa 16,87 km - 59 min.

Ke- Maantiepyörä 100,64 km tempoajoa - 3.43. Välillä 46 - 80 kova sade.

To- Gravelpyörä 55,27 km - 2.22. Kessi etc.

Pe- Gravelpyörä 30,78 - 1.17.

La- Lepo

Su- Lepo

 

KELLOHARRASTUKSESTANI:

Ranteessani oleva aika on edullista, en harrasta kalliita kelloja yksinkertaisesta syystä: ei ole varaa eikä tarvetta sijoittaa.

 

 

TAKA- VAI ETUTALVI

Kaksi Zen-munkkia, vanhempi ja nuorempi, saapuivat vaelluksellaan joenrantaan. Rannassa seisoi nainen neuvottomana vuolaan veden virratessa kivisessä uomassa.

- Voitteko auttaa minut joen yli, nainen pyysi.

Epäröimättä vanhempi munkki nosti naisen syliinsä ja kantoi hänet joen yli kahlaten.

Nuorempi munkki seurasi kiihtyneenä perässä. Nainen suuntasi toisaalle ja munkit jatkoivat kahdestaan matkaa.

Hetken kuljettuaan nuorempi munkeista ei enää voinut olla hiljaa:

- Miten saatoit koskea naiseen?

- Minä laskin hänet sylistäni joen vastarannalle, miksi sinä kannat häntä yhä mukanasi, vastasi vanhempi munkki.

 

 

Olemme asuneet Lapissa nyt reilun viisi vuotta ja ainoa asia mitä kaipaamme on nopea, lämmin kevät muuttolintuineen. Etelässä tähän aikaan peippo on laulanut ajat sitten ja mustarastaat touhuavat pesintää. Lehti tulee etelässä puihin toukokuun loppuun mennessä ja tuore vihreys tuoksuineen syvenee.

    Inarin Lapissa lumet ja jäät hädintuskin lähtevät kesäkuun alkupuolella ja usein koko kesäkuu on hyvin kylmä. Inarin kesä on vasta elokuussa, sitä ennen pieni vihreä koivunlehti räpättää hyisessä tuulessa.

    Tähän toukokuun alkuun Inariin ovat saapuneet telkät, joutsenet ja joitakin peippoja kärvistelemään uudelle vastasataneelle lumelle. Uusi lumi on vanhan surma, mutta kun eilen vaihdoin matkailuautoon kesärenkaita lumessa kahlaten, niin on se uusi lumi kevätmielialankin surma.

    Niille, jotka pitävät Lappia teemapuistona esimerkiksi vappupilkinnälle tai muille kevätlumilajeille, tällainen ilma sopii. Juoksija kaipaa jo lämpöä ja sulaa maata. Huvittuneina seuraamme turisteja, joiden on aivan pakko ajaa moottorikelkalla Inarinjärven sulavalle jäälle. Viralliset reittimerkinnät on kerätty jäältä pois kaksi viikkoa sitten mutta turisti on uskossaan vahva oikoessaan virtapaikkojen ohenevan jään päällä. Autuaita ovat puupäät - he kelluvat.

    Alussa tarina kahdesta munkista kuvaa mainiosti ihmisen takertumista. Vuosien vieriessä ihminen takertuu menneisiin muistoihinsa ja yhä kiivaammin aikaan. Häneltä jää huomaamatta ilmastonmuutos ja kaiken muuttuvaisuus. Taivaspaikkaa odotellessa voisi elää tässä ja nyt - tänään. Ei huomenna, sitten kun.

    On aivan sama onko taka- vai etutalvi, jos et ole läsnä.

VIIKKO 17. HARJOITTELUNI

Ma- 20,09 km - 2.21. Juoksumatolla.

Ti- Sairas, hammas- ja leukakipu.

Ke- Matolla 10,10 km - 1.08. Aivan pihalla kipu- ja rentoutuslääkkeistä.

To- Siikajärventie 10,06 km - 1.07. Hirvittävän kylmä tuuli, heikko olo edelleen.

Pe- Lepo, on pakko levätä.

La- Siikajärventie 25,25 km - 2.53. Hiukan parempaa.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 5,73 km - 1.15.

       Hiekkateillä 21,08 km - 2.21. Mukavuusalueella, harvinaisen tyyni ilma pitkään aikaan.

Yhteensä 86,5 km - 9:52

 

Vuosien varrella kovia kokeneet hampaani saattavat minut aina välillä pulaan. Lapsuuden oikomishoidon seurauksena purentani on väärä, kun vuosien vieriessä hampaat(kin) kuluvat, muuttuu purenta entisestään. 

    Ivalon hammashohteen huippuhammaslääkärini Pasi Karvonen on saanut hampaani hyvään kuntoon. Ultrakilpailuiden jatkuvan syömisen aiheuttamat syöpymät ja syventyneet ientaskut pysyvät hyvällä hoidolla kunnossa. Vanhoja amalgaami yms. hässäköitä on ajanmukaistettu ja lohjenneet paikattu. 

    Yksi murtunut hammas laitettiin lopullisesti kuntoon mutta purin sen araksi, koska vastakkaisen puolen uusinta aiheutti purennan siirtymää. Murtunutta hammasta muotoiltiin ja sain kipu- ja leukalihasten rentoutuslääkettä.

    Lääkitys vei jalkojen hermotuksen ja elimistöni meni sekaisin kipulääkkeistä. Neljän päivän krapulan jälkeen tokenin jo hieman viikonloppuun, mutta tätä kirjoitettaessa on satanut ensin räntää ja sitten lunta kaksi päivää - paljon. Onneksi minulla on juoksumatto, pysyn tarvittaessa liikeessä kuormittamatta itseäni älyttömissä sääolosuhteissa.

    Joku lukijoista saattaa hymähdellä "älyttömille sääolosuhteille" ja kysyä onko periksiantamaton ultrakoskinen pehmennyt. Juoskaa yhtä paljon kuin minä ja mielellään enemmän, sekä tehkää samat fyysiset metsä- yms. "rysketyöt" kuin minä niin huomaatte, että kukaan meistä ei ole rikkoutumaton - eikä etenkään kulumaton.

Sillä aikaa kun toiset hankkivat rahaa perse punaisena saadakseen uudet sähköautonsa maksettua ja oman viherpesunsa näkyväksi, minä yritän kuluttaa mahdollisimman vähän ja käyttää asiat loppuun.

    Kuva on otettu matkailuautomme pohjapanssariin tehdystä öljynvaihtoluukusta. Kuva on otettu siis auton alta selällään lumessa maaten. Kuvassa on öljynsuodattimen jalalle menevän vesiletkun vuoto ja kuvassa ylhäällä näkyy kaasuläppäkotelon alle valunut ahtoletkun vuoto. Lapin pakkanen jäytää muutakin kuin ihmistä.

    Kaikkien ego ei auton alle taivu. Minuakin on yritetty vuosien varrella kusettaa monesti vetoamalla egoon. Että nyt olisi hieno uusi matkailuauto tarjolla, johon minun egoni mahtuisi. Minun egoni mahtuu teelusikkaan ja siitäkin sitä on vaikea löytää.

    Ostakaa rauhassa uutta, minä korjaan vanhaa - rauhassa.

JOKA PÄIVÄ JA JOKA IKINEN YÖ

Ystäväni kertoi joutuneensa pyörätuoliin loppuiäkseen, sähköposti oli avoin vastaus mitä kuuluu -kysymykseen kahdentoista kirjoittavan ihmisen sähköpostiryhmässä.

JOKA PÄIVÄ JA JOKA IKINEN YÖ

Tavoittelemme elämässä onnellisuutta. Olen todennut sen mahdottomaksi päämääräksi, pikemminkin etsin iloa, yritän elää ihmisiksi ihmisenä kehittyen ja pidän hauskaa hiukan siinä välissä.
   Maailma on yhtä luovaa kaaosta. Tämä on hyväksyttävä, jos haluaa viedä asioita eteenpäin. Usein kuitenkin elämässä eteenpäin on taaksepäin. Terveys ja liikuntakyky ovat ihmisen elämässä tärkeimpiä ominaisuuksia - vai ovatko sittenkään.
   28-vuotiaana olin tilanteessa, jossa ei ollut tulevaisuutta, oli vain kipua ja tuskaa päivästä toiseen. Koin katkeruutta, riittämättömyyttä ja vihasin muissa ihmisissä kiinni roikkumista, mutta etenkin tunsin pelkoa - entä jos en paranisikaan syövästäni. Ainoaksi mahdollisuudekseni jäi hyväksyä ja hyväksyä myös se, että välttämättä en palaisi ennalleni koskaan - kuten sitten kävikin. Leikkauksen ja puoli vuotta kestäneen kemoterapian jälkeen sairaalasta kotiutui muuttunut mies.
   Ulkonäköni muuttui mutta eniten muuttui sisäinen sielunmaisemani. Olin sairauden aikana oppinut etsimään elämään iloa pienistä ja arkisista asioista. Ystävien tapaaminen kahvikupin äärellä, hyvä kirja tai pelkkä luonnon katselu puistossa penkillä istuen toivat juuri senverran valoa elämääni, että jaksoin päivästä toiseen.
    Ennen sairastumistani olin hyväkuntoinen maratoonari, sairauden aikana konttasin vessaan oksentamaan ja makasin eteisen lattialla hetken toipumassa, jotta pystyisin palaamaan sohvalle takaisin. Aika pysähtyi ja minä sen mukana.
   Kun lasken taskulaskimella 1964 - 2020 saan tulokseksi - 56. Miinus viisikymmentäkuusi vuotta, senverran täytän tässä toukokuussa. Miinus mistä. Ajattelin, että maailma loppuu kohdallani 1993. Ei loppunut. Loppuu joskus, mutta sitä ennen elän. Joka päivä ja joka ikinen yö.
   Terveys ja liikuntakyky ovat tärkeitä, mutta ilo elämään tulee pieninä pisaroina matkan varrelta. Ystäväni ymmärtää, kun kirjoitan tähän, että kyse ei ole siitä millä matkaa tekee, vaan pääasia on matkan jatkuminen, tavalla tai toisella.

   Ihmiset arvostavat nopeutta ja kauneutta. Kehittäessään tekoälyä tiedemiehet ovat törmänneet varsin riemastuttavaan asiaan: he haluavat aikaa ja rauhaa tutkimukseensa. Tekoälytutkija Michael Laakasuo kertoo, että tärkein viesti koko ihmiskunnalle olisi hidastaa hieman. Pysähtyä pohtimaan rauhassa.
   Tietämättäni juuri tämä oli asia, joka pelasti minut silloin vuonna 1993. Pysähdyin pohtimaan, rauhassa. Tämä on edelleen asia, joka pelastaa minut joka päivä ja joka ikinen yö. 
   Viimeksi itkin vappuna mökillä kun söin graavia siikaa ja savustettuja ahvenia. Edellisen kerran itkin kalaa syödessäni, kun kolmas vaarini, kalastuksenopettajani Ahti, oli valmistanut graavia rautua. Vappukalat olivat minun ja Kirsin itse kalastamia, itse valmistamia. Kalan pyytäminen, savustus saati graavaus vaatii aikaa. 
   Kärsivällisyyttä ja pysähtymistä. 
   Aivan kuten joen sulassa räpiköivien joutsenten katselu tai kuukkelin toimien seuranta. Itkin, koska olen tavoittanut ajan takaisin. Olen huomannut, että se ei karkaa vaikka miten ultrajuoksisi tai muuten reuhtoisi. Se on, ja minä siinä. Tärkeintä ovat ihmiset ympärillä ja tulevaisuuden suunnitelmat. Ilman haaveita elämä kävisi sietämättömäksi.

Olen varma, että ystäväni löytää valoa päiviinsä myös pyörätuolista katsoen. Hän on poikkeuksellinen ihminen, joka on jaksanut aina nauraa läpi vaikeuksien. Minulla ja muilla on paljon opittavaa häneltä.

VIIKOT 17. - 18.

Ma- 15,72 km - 1.50.
Ti- 8,01 km - 55 min.
Ke- 16,6 km - 1.51.
To- Lepo
Pe- 10 km - 1.12. Huono päivä.
La- 43,3 km - 4.55. Nellimin kylällä, välillä kotona kahvilla.
Su- 10 km - 1.03. Vauhdinvaihtelua.

yhteensä juoksua 103,7 km - 11:48.

Ma- 15,5 km - 1.43.
Ti- 6,6 km - 44.42.
Ke- Pe - Lepoa
La- Hankihiihtoa Kirsin kanssa 3,3 km - 50,58. Plus kuusi astetta lämmintä ja täysi aurinko.
Su- 6,1 km - 41.10.

yhteensä juoksua 28,3 km - 3:09. 

URHEILU JA LIIKUNTA

Harvat ymmärtävät, että otsikon sanoilla ei juurikaan ole tekemistä toistensa kanssa. Vaahtopäiset urheilijat ja himoliikkujat ovat aikapäiviä sitten unohtaneet tärkeimmän: kaikki mitattu liikunta on urheilua, ainakin jossain määrin.
   Jos liikkuu omaksi ilokseen, miksi mitata sitä tai jakaa sitä sosiaalisen median alustoilla. Liikkumattomille ihmisille tekisi hyvää tehdä tikusta asiaa: on tullut paketti, kävelen postiin. Tai : kävelen kauppaan, kioskille ja niin edelleen. Vaikka sitten pyörätuolilla metri sisätiloissa mutta omin voimin.
   Harrastan Kirsin kanssa mittaamatonta liikuntaa; lumikenkäilyä, hiihtoa ja kävelyä. Harvoin jaan sen sosiaalisen median Stravaan, eli mittaan sen. Kirsi on joskus kiinnostunut esimerkiksi hiihtoreiteistä tai siitä kuinka paljon lumikenkäilyssä oikeasti liikuttiin. 
   Minusta mittaamaton liikunta on parasta, mitä se kellekään kuuluu ja miksi sitä pitäisi mitata. 
   Ylläolevat juoksukilometrit ovat joskus tylsiä, ja kyllä - minulle urheilua. 

  

TOTUUDEN JÄLKEINEN AIKA

   Lokakuun viimeinen lenkki pysäytti kuukausikilometrimittarin 383 kilometrin kohdalle. Juoksin 15 asteen pakkasessa Siikajärventien kauniissa talvimaisemassa. Ilmassa oleva 88 prosentin kosteus lisäsi kylmäntunteen ainakin 20 pakkasasteeseen. Kylmä pyrki masentamaan minut mutta en antanut periksi sille enkä millekään muullekaan maailmaani masentavalle.

   Täällä elämä on tässä ja nyt, entä sinä.

   Mietelause on minun. Se on ensiviikon kirjoittajapiirin kotitehtävä. Lisäsin ajatukseeni sanan täällä. Lukija voi itse kokea missä, maailmassa, Suomessa, Lapissa, kotona, vessassa, bussissa tai ihan missä tahansa tätä lukeekaan. Siinä ei ole kysymysmerkkiä, voi se silti olla kysymyskin. Vain muutama sana peräkkäin mutta tarkoin valittuina. Joillekin ne merkitsevät, toisille eivät. Jotkut luulevat, että näitä syntyy ihan tuosta vaan.
   Kirjoitetut sanat ovat kuten juostut kilometrit. Ne jäävät taakse ja takaisin niitä ei saa. Hieman surumielinen tyhjyys jäi lokakuusta. Mitenkään helppoa juoksu ei ollut mutta ei nyt vaikeaakaan. Viimeiset kolme viikkoa ilman lepopäiviä, koko kuussa vain neljä päivää lepoa ja niistäkin kaksi matkustamisen vuoksi.
   Systemaattinen kilometrimäärän nosto on alkanut. Tässä vaiheessa on erittäin tärkeää olla yliampumatta. Sen löytää sitten myöhemmin edestään, keholle on annettava aikaa sopeutua. 383 kilometriä on hyvin mutta varsin standardia. Varsinaisen kuuden päivän juoksun harjoittelun kanssa sillä ei ole kovin paljon minun tapauksessani tekemistä. Sitten kun määrä on yli 500 kuussa ollaan jo oikeilla jäljillä. 
   Paljon? Voi olla mutta minä olen rakentanut itseäni jo vuosia. Jollekulle voi olla outoa suhtautumiseni juostuihin kilometreihin. Surumielinen tyhjyys? On paljon ihmisiä, jotka juoksevat paljon ymmärtämättä siitä mitään. Kyse on kokemisesta, millaiseksi minkäkin asian kokee.
   Absoluuttista totuutta ei ole olemassakaan. Maapallo on pyöreä mutta navoilta hieman litistynyt. Kuinka paljon maapallo on litistynyt ehkä lisää viimeisten vuosisatojen aikana? Onko tämä valeuutinen kuten UAH-satelliitin vuodesta 1978 antama lämpökäyrä, jossa näkyy nousun lisäksi yhtälailla laskua. Twitter kieltää politiikan mutta olemmeko aivopesun uhreja jo nyt.
   Totuuden jälkeinen aika- on romanttinen ilmaus tieteen ja valistuksen ajan jälkeiselle nykyajalle, jossa erilaiset mediavaikuttamisen keinot ovat tehneet totuuden hahmottamisesta lähes mahdotonta. Suomessa eletään eräänlaisen ryhmänarsisimin aikaa. Ihmismassassa touhuaa arjessaan ja liittyy ohessa liikeisiin joissa voimakas "me"-tunne tietyn ideologian tai päämäärän suhteen antaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Saksalais-Amerikkalainen psykoanalyytikko Erich Fromm kirjoitti tästä jo 1941 mutta ei tietääkseni käyttänyt sanaa ryhmänarsisimi, joka on oma tulkintani "Pako vapaudesta"-kirjan teoriasta. 
   Olen vuosikausia käyttänyt juoksemista myös eräänlaisena pakokeinona yhteiskunnasta. Juostessani olen liikkeessä liikkeessä olevalla pallolla ja mitä jos en koskaan pysähtyisi? Siksi elämä on tässä ja nyt mutta minä tiedän täsmälleen missä olen. Olen liikkeessä. Surumielinen tyhjyys syntyy siitä että hyviin kilometreihin ei voi palata kokeakseen ne uudelleen eikä huonoihin parantaakseen niitä. Lenkin, harjoituksen, jälkeen on aina totuuden jälkeiden aika. Se oli siinä aivan ulottuvillasi mutta sitten palasit kotiin ja pysähdyit. 
   Hullu? No mutta tottakai. Takana on jo yli 70000 kilometriä. Sekaisin menee vähemmästäkin mutta minä nautin siitä. Entä Sinä? Sinä uskot, että YLEN uutisissa kaikki on totta. Mannerjäät ovat kohta sulaneet ja asiantuntija on huomannut piiloviestin Valtteri Bottaksen sopimuksessa. Molemmille tapauksille annettiin yhtä paljon palstatilaa. Ennen uutisissa todettiin että jossain Afrikassa sisällissodassa on tapettu niin ja niin monta ihmistä ja sitten kerrottiin jääkiekkotulokset. Nyt tässä välissä on studioon suoraan lentokentältä kiidätetty paskaasyöneennäköinen ja lespaava paikalla vieraillut ulkomaantoimittaja, joka on järkyttynyt näkemästään. Ja sitten kerrotaan jääkiekkotulokset. Kriisiapua tarvittaessa kaikille. Miten tämä liittyy juoksemiseen. Niin, sitä ikäänkuin näkee asiat kirkkaampana koska on aikaa ja tilaa ajatella.
   Aikaa ja tilaa ajatella on Lapissa, mutta täällä voi jäätyä. Näin alkutalvesta ilman kosteus, 88 prosenttia, yhdistettynä 15 asteen pakkaseen on jäätävä yhdistelmä. Ajatus sensijaan ei jäädy. Vauhti nousee pakostakin ellei halua erektiovaikeuksia. Niitä voi estää merinovillalla. Tämäkin on eräiden Etelä-Suomessa asustelevien juoksijoiden mielestä turhaa. Voi tulla tänne kokeilemaan ja mielellään useammaksi kuukaudeksi peräkkäin kerrallaan. Kuvitelma siitä, millaista on juosta kolmen tunnin lenkki 20 asteen pakkasessa kaukana asutuksesta, voi kehittyä realistisempaan suuntaan.
   Nämä edellämainitut ovat niitä kuuluisia omia valintoja. Juokseminen on rehellistä ja yksinkertaista toimintaa. Se ei edellytä henkilöbrändäystä eikä politiikkaa. Lenkillä tai kilpailuissa eteentulevat ongelmat on ratkaistava itse, toisin kuin politiikassa. Ratkaisut on pakko tehdä olivatpa ne miellyttäviä tahi ei - muuten matka katkeaa.
   Ja lopulta matka katkeaa kuitenkin. Totuuden jälkeinen aika on viikonloppuna. Kurpitsojen veistelyn ja täytettyjen korppien sijaan voisitte uhrata ajatuksen ja ehkä kynttilän niille, joita ette enää täällä tapaa. Heillä varmasti oli merkitystä siihen mitä olette nyt ja missä olette nyt. Samalla voitte miettiä onko olemassa tulevaisuutta sillä totuudella minkä uskotte todeksi.


LOKAKUUN SUMMAUS - 383 km - 43 tuntia - 4 lepopäivää - 29 harjoitusta.

KIRJAT AUKI

Kun kirjat on auki niin silloin veisataan.

Kirjoitin ensimmäiset blogitekstini vuonna 2011. Blogini lukutilastoista on vuosien varrella nähtävissä ihmisten kiinnostuksen nousu aina silloin kun kilpailen tai ultrajuoksun puitteissa muuten jätän taakseni ihmisten mielestä käsittämättömiä kilometrimääriä. Kiinnostus elämänfilosofiaani kohtaan näkyy myös tilastoista, mutta ei lähellekään samassa määrin. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että kun poikkean tavanomaisesta niin se kiinnostaa mutta ei se miten tavanomaisesta pystyn poikkeamaan.
   Kaiken blogikirjoittamiseni ainoa motivaatio on toive, että jakamalla omia kokemuksiani saisin ihmisille aineksia heidän omiin valintoihinsa. Uskon että pystyn rohkaisemaan kaikkia poikkeamaan valtavirrasta oman henkisen hyvinvoinnin ja siitä mahdollisesti seuraavan henkisen kasvun avulla.
   Stravassa lähes kaikki harjoitteluni ja muu liikuntani on kaikkien nähtävillä. Joku voi ajatella että on se Pasikin hidastunut vuosien varrella. Totuus nykyisestä, varsinkin talvella tekemästäni harjoittelustani, on kuitenkin aivan toinen. Kahlaamalla vaarojen lumisia rinteitä ja juoksemalla pehmeitä moottorikelkkauria sekä turistien polkemia lumikenkäreittejä saan vastauksia luonnosta - niitä vastauksia mitä tarvitsen silloin kun yritän juosta useina peräkkäisinä päivinä  50 - 100 kilometriä, joko ultrakilpailussa tai muuten vaan. Hiekoitetuilta jalkakäytäviltä on pitkä matka pystyjyrkkään ja lumenpeittämään Palo-Pyhävaaran rinteeseen, jossa kovimmissa treeneissä sydämeni lyö kokoajan kaiken mitä hapenoton puitteissa sillä on annettavana.
   Kaikille pitäisi olla selvää, että tällaisen elämäntavan jatkaminen vuodesta toiseen vaatii yritystä tuoreuden ylläpitämiseen. Viime talven kaltainen tasapaksu juoksu tiellä viikosta toiseen kuluttaa ja tylsistyttää. Lisäksi vieläkin - yli 76000 juostun kilometrin jälkeen - on tervettä löytää itsensä puolireiteen ulottuvassa hangesta leikkimästä kuin pieni lapsi. Edelleen on voimaannuttavaa pudota nousun jälkeen polvilleen kun ei jaksa enää yhtään ja antaa kyynelten tulla, sykemittarin näyttäessä maksimia kilometri toisensa jälkeen.
   Yhtälailla kahden ja puolen tunnin rauhalliset harjoitukset, joissa ensin jäätyy juomapullo ja sitten takki, ovat edelleen nautittavia. Minä käsken ja keho tottelee. Jos ei tottele niin sitten lepään. Hyvä elämä on yksinkertaista ilman numeerisia vaatimuksia. Pitää tuntea miten liikkuu minäkin päivänä, onko mitään annettavaa. Harjoittelu on epäonnistumista ja uudelleen yrittämistä. Fanfaarien aika on ohiliitävä hetki. Seuraava päivä tuo tullessaan vain uutta väsymystä ja kyseenalaistamista - tai sitten ei. Silloin kun kirjat on auki niin kannattaa veisata.

Ensimmäinen itse kirjoittamani kirja on valmis sikäli kun mikään kirja koskaan on valmis. Romaani kävi Lapin Kirjallisuusseuran arviolukijalla ja palaute oli mykistävän hyvä. Kaikki asiat ovat liuskoilla, rakennetta vielä hiukan viilataan ja sitten tarjoan sitä kustantajalle.
   Mykistävän hyvä palaute vetää nöyräksi. Minulla on mielestäni hyvä tarina, joka ansaitsisi tulla kerrotuksi. Minä en ole tärkeä, vaikka kirjassa mukana olenkin. Se, että haluaisin kustantajan, on vain kunnianhimoa. Suurelle yleisölle lienee täysin tuntematon se prosessi minkä kustannettu kirja saattaa läpikäydä. Kirjoittajan on oltava valmis kirjoittamaan tarinansa haluttuun muotoon ja yhä uudelleen, kunnes se vastaa kustantajan odotuksia.
   Kunnianhimo ei ole minun kohdallani julkisuudenhakuisuutta. Tiedän osaavani kirjoittaa tiettyyn rajaan asti. Olen laittanut kirjani teksteihin kaiken, kaiken aina kyyneliin asti. Aivan kuten harjoittelussani. Tulevaisuus näyttää mikä riittää ja missä rajat löytyvät.
   Niin ultrajuoksussa kuin kirjoittamisessakin.

VIIKKO 6.

Ma- Kävelyä 3,1 km - 40.40. Pakkasta -35 - - 38 celsiusta.
Ti- Aamupäivällä lumikengillä sikaharjoitus vaaralla 9,8 km - 2.18.
      Ilta juoksua tiellä 8 km - 48.53. Pakkasta -21 celsiusta.
Ke- Umpihankihiihtoa 5,2 km - 51.15. Ei luistanut yhtään.
To- Kävelyä Kirsin kanssa 6,7 km - 1.34.
Pe- Otsalampulla Palo-Pyhävaaralle juosten kaikki pelissä kokoajan 8 km - 59.56. 
      Tukehtumiseen asti.
La- Apinavaaran lenkki 20 km - 2.26. Tietä mutta väli 7,77 - 12,23 moottorikelkkauraa.
Su- Juoksua umpihangessa (osittain) 10 km - 1.28. Pakkasta -7 celsiusta.

Yhteensä juoksua 46,1 km - 5:44 - Vertikaalinen nousu vain 675 m mutta umpilumen kanssa riittävä.

 
Musiikkia ultrajuoksusoittolistaltani :

SUHTEELLISUUDENTAJUA?

HAASTATTELU,  jota koskaan ei tehty, tai hetkinen...

-Päivää, olisin ilmastonmuutoksesta kysynyt.
-Päivää vaan, juu, saisi hieman pakkanen laskea että pääsisi juoksemaan normaalisti.
-Ei kun tarkoitan isossa kuvassa.
-Minä kävin kerran taidenäyttelyssä ja siellä oli tosi iso kuva, muistaakseni neljä metriä kertaa kaksi metriä, siinä näkyi vaikka mitä, karvojakin.
-Siis tarkoitan sitä oikeaa ilmastomme muuttumista lämpimämmäksi otsonikadon seurauksena.
-Otsonikadon? Sehän on ihmisen oma vika, seuraus tietämättömyydestä joka ahneuden kautta johtaa kärsimyksiin, mitä siitä?
-Niin mitä mieltä te olette siitä?
-Juurihan kerroin. Täytyykö teille vääntää rautalangasta? Lihansyöjät jäävät viimeiseksi henkiin.
-Lihansyöjät?
-Tottakai. Kasvit kuolevat uuden jääkauden myötä tai sitten veden loppumisen myötä. Mistä kuvittelette vetävänne veget sitten? Ainoa vaihtoehto on syödä toisiamme.
-Ihmissyöntiä? (Kyselijä perääntyy kaksi askelta vapisten.)
-Meneekö arvon haastattelijalla hissi yläkertaan asti?
-Hissi?
-Kumpiko tässä nyt kyselee ja kumpi selittää?
-...(Haastattelija on hiljaa.)
-Anteeksi, mutta minun on mentävä. Kysyisin vielä puhuuko haastattelija englantia?
-Kyllä puhun, miten niin.
-Anteeksi, mutta on olemassa tähän sopiva ilmaus, tosin vain englanniksi.
-No mikä?
-Who is this fucker anyway?
-...(Haastattelija mykistyy.)
-Hyvää päivänjatkoa.(Haastateltava poistuu kauppakassinsa kanssa kohti tyhjäkäyntiä käyvää autoaan. Ivalon S-marketin katolla pakkasmittari näyttää -37 celsiusta. Karvalakki on päässä, pitäisiköhän laittaa jo rukkaset käteen? Auton takapenkillä on kierrätykseen vietävät vanhat energiansäästölamput ja paristot pienessä pussissa.)

---

Kuvitelkaa kesäaamu. Juotte kahvia terassilla ja katselette auringon nousua. Jälleen uusi päivä elämässänne. Edessänne päiväperhonen lentelee ja istahtaa lopulta kukalle. Se elää, jos hyvin käy, noin kaksi viikkoa. Te elätte, jos hyvin käy, yli 70 vuotta. Mahtaa perhosesta tuntua kaikki maailmassamme hitaalta tai nopealta, kenen silmillä katsotaan?
   Maailmassa on yli seitsemän miljardia ihmistä.
   Siis meitä on yli 7 000 000 000.
   Katsomme tähtiin ja mietimme onko siellä elämää, kaltaisiamme. Luulemmeko olevamme erityisiä? Linnunradan ainoat älylliset? Ensimmäiset tai viimeiset?
   Maapallomme iäksi on arvioitu 4,5 miljardia vuotta. Elämä loppuu täällä kun uusi jääkausi saavuttaa huippunsa. Tähän voi mennä muutama 10 000 vuotta. Tai sitten ainakin 4 miljardin vuoden kuluttua, kun 149,6 miljoonan kilometrin päässä olevalle auringollemme tapahtuu jotakin.
   Ja me olemme huolissamme ilmastonmuutoksesta. Tuleville sukupolville pitäisi jättää jotakin. Ajattelivatko meitä edeltäneet sukupolvet näin. Eivät. Mutta me maksamme laskut.

Aikanaan maa saattoi olla aurinko. Sitten sen teho heikkeni ja lämpötila laski. Syntyi sateita kaasukehän sisälle. Ja kuorikerros kovettui. Sisälle jäi kuuma ydin, josta vieläkin tulivuorten venttiileistä pääsee laavaa ulos. Satoi lisää. Meret syntyivät ja jossakin muodostui bakteeri ja alkoi lisääntyä. Kului aikaa ja nyt meitä bakteereita on paljon. Ja bakteerit ovat porukalla huolissaan, että kuinka käy kun on tullut sotkettua.
   Verrataanpa ihmiskuntaa omenatarhaan, isoon sellaiseen jossa tuhannet omenapuut kukoistavat. Oletetaan, että maa on yksi omena ja me asumme siinä. Kuinka tyhmää on kuvitella, että muissa omenoissa ei asuisi ketään tai mitään.
   Kuinka typerää on kuvitella, että linnunradan arvioidun koon huomioon ottaen olisimme jotenkin keskiössä, erityisiä tai yksin. Olisimme? Eilen, ennen tai tulevaisuudessa. Ja mitä oleminen on?

Jumala loi maailman?

Kuka tietää. Kuka uskoo mitäkin.

Buddhalaisessa filosofiassa valaistumisen yksi edellytyksistä on ymmärrys omasta itsestä. Että onko sitä ja missä se on vai onko sitä missään. Tämä on turhaa pohtimista, takertumista.

Kuink`voit sa löytää riemua ja nauttia,
Siit`mikä liekein ikuisesti palaa?
oot pimeyteen syvimpään sa vaipunut,
Miks´valoa et itsellesi halaa?

Dhammapada 146, suom. Leo Hilden.

"Elämänhalu virtaa kaikkialla,
se tähdet pienet, suurimmatkin täyttää,
ja kaikki rientomme ja pyrintömme
vie ikirauhaan suuren Luojan syliin!"

Goethe, Bruno H. Burgelin kirjasta Sinä ja maailmankaikkeus. Suomentanut P.J. Hannikainen.

Tutki itse ja löydä oma tiesi alati muuttuvasta.

---


-Baby You can set me free! Love at first degree. Only You can set me free because I´m guilty of loving on first degree.
-Imagine.
 

---

Suhteellisuudentajua vaaditaan kun on kolmesti sairas kahdessa ja puolessa kuukaudessa ja kun kahden kuukauden kilometrit ovat yhteensä 163.
Festina lente, Pasi-poika, määränpäänä sydämen horjumaton vapautus?

VIIKKO 4. HARJOITTELUNI

Ma- Poluilla metsässä 6,4 km - 50,38.
Ti- Tiellä 10 km - 1.07.
Ke- Tiellä 12,4 km - 1.22.
To- Lepo
Pe- Tiellä 17 km - 1.54. Virtaniemen lenkki.
La- Tiellä 13,03 km - 1.28. Pakkasta Siikajärventiellä -22 celsiusta.
Su- Nellimin harjulla 6,3 km - 50.48. -32,6 pakkasta.

Yhteensä juoksua 65,2 km - 7:34.

Alla kuva tiistailta matkan varrelta.

Pilkillä Kirsin kanssa, ihanan hiljaista.

Leenalle terveisiä Lapinlahdelle, "poika" leipoo!

Linkki juoksumusiikkiini:

Ultrarunning list by Ultrakoskinen in Spotify

Tänäänkin ulkona, -32,6 celsiusta.

 

MINUN MIELENI FILOSOFIAA

Aluksi

Synnyin vuonna 1964 ja onneksi vanhempani tekivät elämästäni osittaisen helvetin ensimmäisten 12 vuoteni aikana. Muistikuvat siitä miten isä seisoo umpihumalassa parisängyssä virtsaten tai äiti myöhemmin makaa jalat levällään vieraan miehen alla sohvalla eivät haihdu koskaan. Tämä elämänvaihe päättyi osittain vanhempien eroon mutta mellakkaa riitti puolin ja toisin aina molempien edesmenoon asti.
Edelläkerrottu loi pohjan täydellisen mustavalkoiselle ajattelulle, joko minun oli hyvä olla tai sitten olin katastrofissa. Kyse oli jo tuolloin aktiivisesta poissulkemisesta ja mielen hatarasta hallinnasta vaikka en siitä mitään silloin ymmärtänytkään.
Sairastuessani 28-vuotiaana syöpään jouduin tuskien korkeakouluun. Viikko kemoterapiaa sairaalassa ja kaksi viikkoa lepoa kotona, yhteensä kuusi kertaa, opetti valmistautumaan. Se opetti kestämään ja opetti tyyntymään paikalleen, sillä pakoon olisi päässyt vain kuoleman kautta ja se ei ollut vaihtoehto.
Paranemisen jälkeen jatkoin elämääni. Tavoitteellinen kestävyysjuoksu liittyi mukaan tuolloin olennaisena osana ja hyödynsin vaistonvaraisesti kilpailuihin valmistautuessani minulle kertynyttä pääomaa mielen hallitsemisessa ja keskittymisessä. Pikkuhiljaa havaitsin mustavalkoisen ajattelun mielettömyyden ja sen tosiasian että se ei johda minnekään tai ainakaan minkään tasapainoon.
2000-luvulle tullessani aloin aktiivisesti tehdä valintoja elämässäni jotta saisin elää jokaisen päivän kuten minusta hyvältä tuntuu. Ultrajuoksun myötä kiinnostuin todella mieleni hallitsemisesta ja henkisten voimavarojen käytöstä pitkillä taipaleilla kuten elämässä muutenkin.

On tullut aika avata minun mieleni filosofiaa teille. Teksissä on paljon lainauksia ja rönsyilyjä, varmasti lukeminen saattaa olla osittain vaikeaselkoista mutta toivon että siitä irtoaisi aineksia oman mielenne kehittämiseen tai elämänne tasapainon positiivisten ainesten löytämiseen.
En ota vastuuta jos tekstiäni lainataan tai irrotetaan asiayhteydestään, minun maailmassani kaikki liittyy kaikkeen. Syy ja seuraussuhteet sekä sattuman todennäköisyys ovat vyyhti, sitä ei koskaan selvitä kukaan vaikka aina aloitettaisiin ajatteleminen alusta tai vaikka kuinka käytettäisiin esimerkiksi dialektista (sokraattinen) menetelmää.

Minun mieleni filosofiaa

Eräs syvästi uskonnollinen ystäväni totesi minulle kerran että "pahuutta ei saada pois tästä maailmasta koskaan."
Ajatteluni kulmakivi on että pahuus on ihmisen pahin vastustaja.

Ultrajuoksun aikana mieli työntää esiin negaatioita juoksun tuskien korventaessa fyysistä kehoa. Eteenpäin pitäisi päästä mutta sattuu ja mieli on musta. "Mihin käännyt kun voimasi loppuvat ? ", kysyi Wolfgang Schwerk minulta eräänä yönä kuuden päivän kilpailussa.
Päästäkseen perille ja saavuttaakseen tavoitteensa olisi aluksi ymmärrettävä mitä onnistuminen on. Onnistuminen on "prattein". Antiikin kreikan sana merkitsee läpikäydä, saavuttaa, saattaa loppuun. Siis kaikkea tätä. Onnistuakseen on kyettävä kaikkeen tähän, sekä suorituksen (elämän) aikana ja suorituksen jälkeen.
Kehittyäkseen on ymmärrettävä mitä on tehnyt tai on tekemässä - perusteellisesti.

Miten pahuus sitten liittyy edelläkerrottuun ? Tutkittuani pahuutta sekä uskonnollisen- että filosofisen näkökulman kautta olen tullut siihen tulokseen että pahuus on monesti pelkkää ajattelemattomuutta. Ei ole olemassa sisäänrakennettua pahuutta tai pahuutta joka on peräisin jostakin perkeleestä tai saatanasta vaan kyse on yksinkertaisesti ajattelun puutteesta.
Ensikokemalta jokin asia mielessä, joka vaikuttaa ylitsepääsemättömältä tai läpeensä huonolta, voidaan ratkaista ajattelemalla. Loppujen lopuksi on aina positiivinen puoli. Joskus sen löytämiseen voi mennä ihmisikä - olkoon sitten niin.

Kyetäkseen ajattelemaan ihmisen on pysähdyttävä. Ultrajuoksussa tämä voi olla mahdotonta (ei ole kun pääset tarpeeksi pitkälle), mutta elämässä tämä onnistuu.
"ques ab exterious motibus": "lepo ulkonaisista liikeistä"

Yhteiskunta on ajattelun pahin vihollinen. Pitäisi "tehdä" eikä pysähtyä ajattelemaan. Törmätään arvoihin joissa työntekoa, joka tuottaa lopputuloksen (mitattavan), arvostetaan enemmän kuin tunnetta (koettavan).
Painamalla "niska limassa" päivästä toiseen elämä kyllä kuluu loppuun ja vauhdilla, mutta on surkeaa, jos sitten vanhoilla päivillään katkeroituu kun sydämessään olisi halunnut tehdä toisin. Slogan : "Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja !" Ei kai ? Kyse on aina yksilön omista valinnoista. Kipeistäkin.

Puhuttaessa työnteosta olisi teidän ehkä syytä tutustua Tuomas Akvinolaisen ajatukseen "työnteon velvollisuudesta". Saatatte yllättyä. Kristinusko ei siis koskaan kehittänyt myönteistä työnteon filosofiaa, vaan kysymys oli eräänlaisesta itsensä kiduttamisesta.

Saatatte yllättyä toistamiseen havaitessanne että tasapainoisessa ja positiivisessa elämässä on sijaa hedonismille.
Epikuros :"lathe biosas kai me politeuesthai "
"Elä piilossa äläkä välitä maailmasta". Toteuttaakseen haaveitaan on pakko jättää asioita taakseen raivatakseen aikaa ja tilaa uusille, niille jotka katsot palvelevan ajatustasi "omasta hyvästä elämästäsi".
Lucretius on todennut : "Ettekö näe että luonto huutaa vain kahdesta syystä, kivusta vapaan ruumiin ja huolesta vapautuvan mielen vuoksi ?" Mitäpä jos laitatte Lucretiuksen lauseeseen sanan "luonto" paikalle sanan yhteiskunta ? Niinpä.

Ymmärsin tämän kaiken jo vuosia sitten. Asia kirkastui kun tapasin Kilpisjärvellä tunturissa budhalaisen munkin. Luostarista lomalla olevan munkin kanssa käymieni keskustelujen tuloksena oivalsin miten tärkeää on opetella kyky jättää taakseen, toisin sanoen sivuuttaa, negatiiviset asiat. On pystyttävä mahdollisimman nopeasti irrottautumaan niistä. Et voi kantaa koko maailman tuskaa saati kuuluisaa yhteiskuntavastuuta loputtomiin jos aiot edetä oman itse-transsendenssisi kanssa.

(Tarjosin munkille munkin myöhemmin retkeilykeskuksen kahviossa keskustellessamme - elämän filosofia on iloinen asia...)

Käytännön esimerkki :

Sairastuessani syöpään ajattelin että mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän ? Miksi juuri minulle kävi näin. Oli hyödytöntä jäädä noihin kysymyksiin jumiin. Hyväksyin tilanteeni. Eteenpäin. Tavoitteena tervehtyä, edes osittain. Positiivisuutta löytyi pienistä elämän iloista päivittäin. Huoli toimeentulosta, perheestä tai urakehityksestä oli turhaa. En voinut ostaa terveyttä, läsnä olin sairaanakin ja jokatapauksessa olin pelkkä korvattava luonnonvara kun puhutaan urakehityksestä. Ihminen saa ja ihmisen pitää olla välillä heikko. Ei tarvitse pystyä ihmetekoihin joka päivä.

Toisin kuten monet filosofit olen varma että hyvät teot jäävät elämään. Edellytyksenä tälle on että ne muistetaan. Sekä tekijän että vastaanottajan näkökulmista. Uskon myös vakaasti että hyvien tekojen "aura" kantaa yksilön omassa elämässä vaikeuksienkin keskellä.

Ultrajuoksussa itse-transsendenssiä, eli mielen hallintaa keskittyen, on erittäin vaikeaa mitata. Jos oma tavoite täyttyi esimerkiksi kilometrien myötä ei voi välttämättä sanoa onnistuneensa mielensä hallinnassa täydellisesti. Tuskin kukaan pystyy keskittymään esimerkiksi kuudeksi päiväksi jatkuvasti vain juoksuun, on selvää että mieli rakoilee aika ajoin.

"Ihmisen kyvylle mitata ja kartoittaa on luontaista, että se voi toimia vain, jos ihminen irrottautuu kaikesta lähellä olevasta toimesta ja huolesta ja vetäytyy kauemmaksi." (Hannah Arendt)

Filosofia on kärsinyt modernista ajasta. Minusta tämä merkitsee että ihminen etääntyy jatkuvasti tärkeimmästä eli mielen kehittämisestä.
Olemme kyenneet matkustamaan avaruuteen ja suunnittelemme keinotekoisia elinympäristöjä mutta yksinkertaisesti ilmaistuna emme saa päätämme järjestykseen. Emme voi henkisesti hyvin. Mielestäni tämä johtuu siitä että uskonto ja tiede ovat jo kauan sitten eriytyneet.
Miten voidaan saavuttaa inhimillinen tasapaino kun kiistellään loiko Hän meidät vai hänet ?
Uskonnoista tulee väliaikaisesti elämän tuskaa helpottavia automaatteja. Samanaikaisesti tiede palvelee kaikkia muita ihmisen tarpeita paitsi henkistä hyvinvointia. 
Uskoa elämään itseensä ja omaa henkilökohtaista henkistä hyvinvointia ei voi ostaa valmiina mistään. Ne on itse itsessä (omassa mielessä) koettava ja itselleen sopiviksi muokattava (omassa elämässä).
Yhteiskunnassa taas ajattelemattomuutta edustaa jatkuva heikompien sortaminen, päättäjä ei yksinkertaisesti tule ajatelleeksi tekojensa monisyisiä seurauksia toisille koska itse turpoaa oman "hyvinvointinsa" mahdottomuuteen.

Toinen filosofiani kulmakivi on Descartesin lause : "de omnibus dubitatum est"

"Kaikkea on epäiltävä."

Tehdessä omia valintoja tiukoissa paikoissa on uskottava omaan intuitioon. Ympäröivä maailma suoltaa jatkuvasti toisarvoista informaatiota joka ei ole hyväksi, joka ohjaa väärään suuntaan ja joka tasapäistää ajattelusi.

Lopuksi

Tämän tekstin kuvina on kaksi ovea. Molemmat ovat minun tekemiäni erämökille minne isäni maallinen taival päättyi. Ovien kuvista voi lukija löytää merkityksiä. Vielä huomattavampaa on että tätä tekstiä, näitä ajatuksia tai edes kuvien ovia ei olisi olemassa ilman kunnioitustani vanhempiani tai heidän saavutuksiaan kohtaan.
Kaikessa kokemassani on aina ollut ja tulee aina olemaan positiivinen puoli. Mieleni ei ole koskaan valmis ja tästä prosessista syntyy elämän nälkä ja eteenpäin viemä voima.

Kiitokset lähipiirilleni, niille ihmisille "jotka pitävät minut järjissäni", ilman teitä ei olisi tätäkään tekstiä eikä etenkään rohkeutta kirjoittaa.


VIIKKO 25 HARJOITTELUNI

Ma- 8,5 km - 1.03. Väsynyt liian kovasta edellisestä viikosta.
Ti- 16 km - 2.15. Raskas, osin poluton maasto. Suunnistustakin, eksymistäkin ja paskaakin.
Ke-Lepo
To- 10 km - 1.00. Tiellä helppoa ? Kaikki on aina niin saatanan helppoa...
Pe- Lepo
La- 10 km - 1.07. Erämaassa kivisellä uralla, kaaduin pahasti mutta en loukkaantunut pahasti.
Su- Lepo

yhteensä 44,8 km - 5:26 - vertikaalia vain 588 m.

SUHTEELLISUUDENTAJUISET YSTÄVÄNI

Kiitos, kukaan ei (onneksi) ole viimeaikoina kysynyt minulta miten harjoittelu sujuu. Kylläkin on kysytty miten toipuminen sujuu tai onko kuuden päivän juoksusta jäänyt komplikaatioita.
Kilpailun loppumisesta on kulunut noin 7 viikkoa ja olen eräänlaisten hurmio-, ylikunto- väsymystilojen vuoristoradan jälkeen saavuttanut tasaisen väsymyksen (hurmio) vaiheen, josta olo korjaantuu järkevästi (?) harjoittelun aloittamisen myötä. Tiedossa ei ole koska se (harjoittelu) alkaa eikä koska se (järkevyys) alkaa joten festina lente, Pasi-poika.

festina lente = kiiruhda hitaasti
Pasi-poika; isoäitini (äidinäiti) ja äitini harvoin käyttämä vakava puhuttelunimi minulle.