Suomalaisesta koulutusjärjestelmästä on viime aikoina riittänyt puhetta surkeiden PISA -tulosten noustua julkisuuteen.
Minä kysyn: koulutusta vai elämää varten?
OMAA KOKEMUSTA
Minä olen käynyt neljä vuotta kansakoulua, yhden vuoden oppikoulua, sitten peruskoulua ja lopuksi lukiota. Lukio oli ensin silloinen normaali, muuttui sitten kurssimuotoiseksi. Kirjoitettuani ylioppilaaksi rimaa hipoen (pitkä matematiikka), valitsin korkeushypyn sijasta työn vammaisten lasten parissa erityiskoulussa. (tai sattuma valitsi minut) Ammatillista koulutusta tähän sain ensin kokemuksen kautta, myöhemmin sain pätevyystodistuksen muutaman kurssin ja näytön kautta.
Äitini oli ammattikoulun opettaja, myöhemmin ammattioppilaitoksen opettaja. Jossain vaiheessa jouduin hankkimaan yrittäjätutkinnon kuljetusalalle, ja myöhemmin sain seurata Kirsin kamppailua itseohjautuvassa ajankulussa, eli aikuiskoulutuksessa Tredussa.
Aktiivisina työvuosinani olin koulun kanssa tekemisissä myös välillisesti. Taksiautoilijana yksi yritykseni erikoisosaamisaloista oli sijoituskotiin sijoitettujen lasten koulu- ja terapiakuljetukset. Koulutukseen liittyviä juttuja olen siis kokenut ja kuullut. Valitettavasti niistä moni oli ja on edelleen totta.
OMAA NÄKEMYSTÄ
Mielestäni koulutuksen tavoitteena on valistunut, itsenäisesti ajatteleva ihminen.
Suomessa tuosta mentiin pieleen peruskoulu-uudistuksesta alkaen.
Oikeisto vastusti uudistusta, koska sen mielestä koulutuksen tavoitteena on tuottaa talouselämän tarpeita vastaavia työntekijöitä. Näiden piti osata, ymmärtäminen ja autonomia eivät olleet merkityksellisiä. Ei edes eliitillä, sillä kaikkien tulee osallistua markkinatalousjärjestelmään.
Vasemmisto taas näki koulun tehtäväksi yhteiskunnan muuttamisen vasemmistolaisen ideologian suuntaiseksi. Koulusta piti tehdä ideaaliyhteiskunnan malli. Suoraan sanottuna lahjattomille piti myös antaa mahdollisuus roikkua mukana. Kyky ymmärtää maailmaa on toisarvoinen tavoite, pitää vain yrittää korjata maailman vääryyttä tunteiden ohjaamana.
Konkreettisten koulutusta vuosikymmenten saatossa muuttaneiden tekojen takaa löytyy siis kaksi valistusihanteisiin nähden taantunutta käsitystä koulutuksen tehtävästä.
Oppikoulu opetti vastuuta. Piti ostaa omat kirjat itse, piti ostaa ruokaliput itse ja maksaa lukukausimaksu. Oppikouluun pyrittiin, ei päässyt automaattisesti. Koulussa siis ei oltu, vaan opiskeltiin. Kansakoulussa alettiin eriytyä neljän ensimmäisen vuoden taitekohdan jälkeen. Ajattelijoita ja tekijöitä alettiin jakaa oppikoulun tai kansalaiskoulun välillä.
Politiikka ja neljän vuoden välein vaihtuvat opetussuunnitelmat ovat mielestäni syy koulutuksen tuhoamiseen Suomessa. Lisäksi on muutakin. Lapsi ja nuori tarvitsee kasvurauhaa. Rauha on viety digitalisaation ja "liian aikaisin liian paljon" -ajattelun myötä. Jos kone ei toimi, se korjataan. Ihminen ei ole kone. Huonosti voivaa, vinoon kasvanutta ihmistä on vaikea korjata.
Jos vessanpönttösi ei vedä, ei auta digitalisaatio. Jonkun on konkreettisesti polvistuttava kaakelisi juurelle ja nuuhkittava ilmapiiriäsi. Mikä on kun ei paska katoa silmistä? Tubettaja tai pöhisevä startup ei tässä auta. Jos ajatuksena on teetää paskahommat siirtolaisilla, tulva kohoaa pian omien nilkkojen yläpuolelle.
Jakaminen ajattelijoihin ja tekijöihin ei ehkä ollutkaan huono ajatus. Molempiakin voi olla. Pätevimmät johtajat eivät menetä kosketuspintaa konkreettiin tekemiseen.
Mutta on muutakin, minusta paljon kiinnostavampaa.
RIKKONAISET MIELET
Rikkonaisin mielin olemme saaneet aikaan maailman, jossa puhutaan rakkaudesta ja ihmisoikeuksista samalla, kun luontoa tuhotaan ja soditaan. Uskonto, filosofia, tiede, taide, runous, politiikka ja talouselämä on lohkottu erillisiksi osa-alueiksi. Erillistyminen johtaa valtapyyteisiin, ristiriitoihin ja kulttuurin jakomielisyyteen.
Haluamme monia asioita, maallista mammonaa ja paratiisiin pääsyä. Kun synnyit, muistatko halunneesi asioita? Todennäköisesti et. Joku siis opetti sinut haluamaan. Opettiko tuo joku sinusta valistuneen ja itsenäisesti ajattelevan yksilön? En usko. Kuka tai mikä tuo "joku" on?
"Joku" on elämä ja sen mukana oppimasi harhainen käsitys ympäröivästä.
MINUN TIENI
Jos astut kotiimme takakuistilta näet ensimmäisenä oikealla juoksumaton, suoraan edessäsi sohvan, missä on mukava nauttia kylmä olut saunan jälkeen. Vasemmalla näet pakastimen, johon on mukava kerätä luonnon antimia. Pakastimen vieressä nurkassa on kahdet turvasaappaat.
Jatkaessasi seuraavasta ovesta peremmälle näet vasemmalla valtavan määrän juoksukenkiä, oikealla erilaisia varusteita moottorikelkkailuun, hiihtämiseen ja pilkkimiseen. Kesäisin muuhun ulkoiluun. Kalanperkaustiskipöydän ja avoimen vierashuoneen oven.
Edelläkuvatusta voit päätellä, että talon asukkaat juoksevat, sahaavat moottorisahalla, kalastavat ja ajavat moottorikelkoilla. Yksinkertaisesti sanottuna viihtyvät ulkona.
Jos jatkat pidemmälle taloomme huomaat kuitenkin, että viihdymme myös sisällä. Avatessasi baarikaappimme toteaisit, että emme ole absolutisteja. Istuessasi aterioimaan kanssamme huomaisit, että olemme sekasyöjiä ilman kahlitsevaa ideologioita.
Kun keskustelisit kanssamme, voisit havahtua miettimään, että maailman vääryyksien korjaaminen pelkän tunteen avulla ei onnistu. Pitää ensin ymmärtää maailmaa, sitten omaa maailmaa. Ja oman maailman korjaaminen saattaa onnistua oman itsensä tuntemisen kautta.
Jossain vaiheessa katseesi saattaisi eksyä nurkan jatkuvasti kaoottisessa tilassa olevalle työpöydälle, jossa tietokoneen kirjoitusohjelman vielä täyttämättömät rivit huutavat olemassolonsa tuskaa. Paikkaan, missä tämäkin teksti tyhjyydestä syntyi.
Se mitä kuvaan ja minkä sinä näkisit, onko se totta? Syntyikö tämä teksti tyhjyydestä?
Mitä kenenkin elämä on ja miltä se näyttää. Keitä olemme, ja olemmeko missä - jos lainkaan.
Meidän elämämme saattaa sinusta näyttää kuvaamani kaltaiselta, mutta se ei ole kaikki. Siitä puuttuu se tärkein elementti: miltä se tuntuu.
Ja se tuntuu meistä hyvältä, koska kaikki on hyvin.
Me kaikki pelkäämme sairastuvamme, me kaikki pelkäämme, että menetämme kaikki läheisemme. Silti me kaikki sairastumme ja menetämme kaikki läheisemme. Maailmanloppukin tullee. Miksi siis käyttää rajattua aikaansa pelkäämiseen ja jonkin kaukana tulevaisuudessa olevan paratiisin tavoitteluun?
Valistunut, itsenäisesti ajatteleva ihminen valitsee itse tiensä. Tyhmyys tyhmentää, ideologia sokaisee, uskonto kahlitsee, rahan haaliminen auttaa etsimään onnea korkealaatuisemmista paikoista, joista sitä ei kuitenkaan maksamatta itseään kipeäksi löydä. Pelkkä juokseminen väsyttää.
Mitä sitten jää jäljelle, kun kaikki riisutaan?
Muinainen zenmestari sanoi:"Kuinka taivaallista, kuinka ihmeellistä, noudan vettä ja kannan polttopuita!"
Niinpä.
Viikolla 6 juoksin 37,4 kilometriä ja liukulumikenkäilin.
Kolmeenkymmeneen vuoteen minulla ei ole ollut näin huonoa motivaatiota harjoitella. Lenkillä on mukava käydä, mutta harjoitteleminen kilpailuun ei onnistu. Oloni on samanlainen kuin olisin syönyt laatikollisen vihreitä kuulia ja aloittaisin toista laatikkoa - ei maistu, tukehdun, olen kylläinen.
EVÄITÄ
Löysin Kauhajoella 2022 rajattomuuden, selkeyden kokemuksen. Löysin jotakin, jota ei voi sanoin kuvailla, ei selittää.
Mielen selkeys. Zenin tie alkaa yksinkertaisuudessa ja nöyryydessä, kun tärkeily lakkaa emmekä pyri saavuttamaan mitään erityistä. Hiljainen ymmärrys, joustavuus. Se mikä on, muuttuu ja liikkuu lakkaamatta.
Tarkkaavaisuus. Lumikenkäillessä Kirsin kanssa pienen lapintiaisen katse männyn juurella kymmenen metrin päässä, hangen kimallus, tuulen ääni. Ymmärrys heistä, jotka aiemmin olivat, hiihtivät, kokivat. Rauha. Läsnäolo.
En ole mitään erityistä. Olen haihtuva pölyhiukkanen aurinkokuntien ja tähtisumujen loputtomuudessa.
Totuus on elämän jatkuvaa virtaa, jolla ei ole alkua eikä loppua.