KAVERI

 

Pakatessani moottorikelkkaa tiesin, että hiki tulee. Niillä, jotka väittävät ettei moottorikelkkailu ole luontoliikuntaa, on pieni mieli. Suuri mieli hyväksyy kaiken sellaisenaan, pieni mieli on rajoittunut.

    Ajelin tuttuja keinoja kylältä kauemmas. Juoksemajärvien ketjun lopussa päätin, että ajan Kivijärven vanhan kentän kautta. Matti asuu kylällä, on jo ikämies. Harvoin enää talvisin käy synnyinkodissaan. Ohiajaessani katson, että kaikki on kunnossa. Ikkunat ehjät ja luonnonkivipiippu suorassa.

    Yllätys tuli heti Vesijärven vasomispaikan jälkeen, HP ei ollut ajanut pidemmälle porojensa perässä, vaan oli koukannut Sivakkajärvien harjukivikoihin. Saisin itse ajaa koskematonta eteenpäin. Ulkomuistista.

    Taljankadottamajärven jälkeen nousin epävarmana vanhalle keinolle. Ennen keskimmäistä Kivijärveä on hirveä kivikko, johon mausteeksi on lisätty korkeuseroa ja painanteita. Koko kivikon läpi on vain yksi kelvollinen reitti, jonka muistaminen haastaa. Lisäksi tänä vuonna haastaa lumenvähyys, mutta ei huolta - lunta tulee kyllä riittämiin aikanaan. Täällä sinisen valon maassa kaikki tulee aikanaan.

    Pysähdyin kivikon jälkeen ennen Keskimmäistä Kivijärveä. Hiki oli tullut. Istuin kelkan päällä ja hörpin kuumaa mehua kuksasta. Missään ei ketään, ei mitään - ei ääntäkään. Ihmiset ajattelevat, että ongelmat tulevat ulkopuolelta. Todellisuudessa ongelmat ovat vain oman mielen esiinnostattamia aaltoja. Aallot ja vesi ovat yhtä. Ei ole toista ilman toista.

   Jatkoin matkaa. Jäät ovat paksuja ja pinnat vielä kuivat, vesi nousee järville vasta isommilla lumilla. Löysin reitin yli soiden ja virtaavien vesien. Ennen kenttää on kaksi isoa kiveä, joiden välistä keino ohjautuu suoraan kentälle. Ikkunat olivat ehjät ja piippu suorassa.

    Kivijärvellä nostin nopeuden sataan kilometriin tunnissa hetkeksi. Kiire ei ole minnekään, mutta minun maailmaani mahtuu hiukan kaasuakin silloin tällöin. Siitäkin huolimatta, että täytän kuusikymmentä vuotta parin vuoden päästä. Kuusikymmentä! Miten tässä näin on päässyt käymään, onko minua petetty:

    "Lääkäri väänsi ja välskäri käänsi, ja poika oli kelvollinen. Pojasta tehtiin kruunun joukkoon asevelvollinen. Eikä ne tiedä siviilit sen sotapojan taksaa. Sotapoika se tyttöjen silmissä kymmentä muuta vastaa." (Maantie on kova kävellä)

     Kivijärven jälkee oijustin Kivilompolan sivuitse Sulkusjärvelle. Kahvihammas ilmoitti ja ajelin hissukseen Aittasaareen. Tein tulet ja seivästin hiillosmakkaran käristymään. Asetellessani voileipiä lämpiämään folion päälle kuulin selkäni takaa tutun tervehdyksen. Tervehdysääntä on vaikea kuvailla, mutta se muistuttaa vanhanajan sähköisen soittokellon lyhyttä naksautusta. Naksautusta edeltää oikosulun aiheuttama surahdus.

 

      Juttelin kaverin kanssa hetken. Syötyäni asettelin istuinpuulle kaverin eväät tarkkaan järjestykseen. Ollaan sovittu, että järjestyksestä ei poiketa. Saatavilla tulee olla juustoa, leipää, pullaa tai muuta makeaa ja makkaraa. Kalareissuillani olemme sopineet, että tietynlainen kala leikataan leu´ulla tietynkokoisiksi palasiksi ja asetellaan avannon reunalle hieman koholle nautittavaksi. Kaveri erämaan asukkina on tarkka ja hienovarainen elossaan.

    Alkoi pimentymään. Yhden asian päivä ennen joulua, siniseen taipuva kajo loppuu kahden jälkeen iltapäivällä. Pakkasin kamat ja toivotin hyvät illat kaverille.

    Suunnistin Sulkusjärveltä ylös kohti Apinavaaraa. Pikkujärvien väliset kannakset olivat vistot ajaa, pounut heittelevät pitkää telamattoa puolelta toiselle. Kotiinpäin mennessäni tarkistin linkkimastotyömaan. Isot betoniset perustat oli jo siirretty ylemmäs. Mitenkähän vaaran haltija, Cahalik (kirjoitusasu nykyaikaistettu haltijan luvalla), suhtautuu kotipaikkansa myllerrykseen. Tapasin hänet muutamia vuosia sitten vaaran korkeamman huipun tuntumassa. Sen huipun, jonka olemassaolosta vain harvoilla on käsitystä. Hän arvosteli laktoosittoman suklaani makua, mutta tyyntyi kun selitin. Arvosti minua. Kertoi, että ei vuosikausiin ollut tavannut ihmistä, joka kykeni juoksemaan alhaalta ylös huipulle asti yhtämittaa.

 

     

    Juoksemavaaran alapuoliselle uralle ehtiessäni oli jo pimeämpää. Ajaessani mietin, kuinka Sulkusjärven kaverini ruokailu oli sujunut. Oliko ruoka ollut hyvää ja järjestys moitteeton. 

    Minulla kesti kolme vuotta saavuttaa kaverin luottamus. Aina kun kaarsin verkkoavannolle hän lähti Mitrin Paloniemen tähystyspaikaltaan kohti Aittasaarta. Koettuani verkon ja palasteltuani sen tietyn kalan siihen tiettyyn järjestykseen käynnistin kelkan ja poistuin paikalta taakseni katsomatta.

    Sitten kerran tunsin niin. Pysähdyin rantaan, mutta en sammuttanut kelkkaa. Käännyin hitaasti ympäri ja näin kaverin olevan matkalla saaresta avannolle. Sammutin kelkan. Valtava ja yönmusta. Lensi ensin kaarroksen yläpuolellani. Laskeutui sitten rauhallisesti verkkoavannolle, vilkaisi minua vielä kerran aloittaen hitaasti ruokailunsa.

    Vanhat sanovat, että jokaisella sudella on oma korppinsa. 

 

VIIKKO 51.

Ma- 5,01 km - 37 min. Keskeytin harjoituksen, liian väsyneet jalat.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3,69 km - 51.00.

Ke- 10,07 km - 1.10.

To- Erittäin hidas 10, 07 km - 1.17. Paranee kun malttaa.

Pe- Liukulumikengillä 8,46 km - 1.59.

La- 10,24 - 1.12. Perinteinen jouluaaton kymppi.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 5,29 km - 1.16. Matolla 10,1 km - 1.03. Pakkasta -24 astetta.

Yhteensä juoksua 45,4 km - 5:21

Hyvän mielen viikko. Motivaatio edelleen huono lyhyttä kilpailua (24-tunnin hallijuoksu) varten, mutta harjoitellaan kevyesti nyt pois tuo - kaksi kertaa koronan takia peruttu. 

DISKURSSEJA JA HYVÄÄ JOULUA

 

TIEDOKSI

Tämä blogikirjoitus on toivottavasti lajissaan viimeinen, jossa kommentoin yhteiskunnallisia asioita tai otan kantaa mihinkäänjohtamattomuuteen, jota myös politiikaksi kutsutaan. Saa nähdä maltanko. 

    Olen päättänyt kirjoittaa jatkossa niistä asioista, joista itse löydän enemmän positiivisuutta elämääni.

ALUKSI

Diskurssilla tarkoitetaan yleisesti kirjoitettua ja puhuttua viestintää. Diskurssi-sana tulee ranskan sanasta discours; puhe, esitelmä juttelu, jaarittelu. Discours-sana taas on peräisin latinan sanasta discursus; ympäriinsä juokseminen.

DISKURSSEJA

    Saimme Kirsin kanssa kutsun ystäväni Leena Raitalan tohtorinväitöstilaisuuteen ja karonkkaan Oulussa. Väitöksen aihe oli lingvistinen diskurssianalyysi vapaaehtoisen lapsettomuuden kulttuurisista merkityksistä. Toimijuus ja normi.

    Suomeksi sanottuna puhutulla ja kirjoitetulla kielellä on valtava merkitys, sillä miten asian tai asiattomuuden esitämme, on valtavat vaikutukset yhteiskunnan arvojen muokkaantumisessa. Arvojen muokkaantuminen muokkaa toimintaamme, ja lopulta koko yhteiskunta muuttuu toimintamme seurauksena. Tai toimimattomuuden.

    Väitöskirjaa on tehty kymmenisen vuotta ja olen seurannut asian etenemistä mielenkiinnolla tuloksia odottaen. 

    Itse vapaaehtoisesti lapsettomuuden valinneena olen kuullut vuosieni varrella monenlaista kommentointia ja aliarviointia valinnastani: "Et voi tietää/ymmärtää, kun sinulla ei ole omia lapsia." Tai: "Sinussa on jotakin vikaa, kun et halua lapsia." 

    Väistämättä tällainen kielenkäyttö johti aliarviointiin, kun tein työtäni vammaisten lasten kanssa. Toimijuuttani yritettiin kiistää omakohtaisen kokemuksen puutteella.

    Yhä edelleen tämä tuntuu olevan joskus vaikeaa muille kuin itselleni ja tietenkin kumppanilleni, Kirsille. "Meillä on kuulemma niin helppoa ja vapaata."

 

Sosiaalisen median maailma on peilimaailma. Ilmaus on peräisin Claes Anderssonilta. Ihminen postaa näkyville viestintää, josta syntyy keskustelua. Peilimaailma antaa mahdollisuuden hiljaisimmillekin antaa tukensa pelkän peukun muodossa.

    Toinen vaihtoehto on omani. Kirjoittaa rohkeasti valtavirtaa vastaan ja kytkeä tuulilasinpyyhkijät päälle. Ennen julkaisemista on syytä varmistaa, että lasinpesunestesäiliö on täynnä jotta kuran lentäessä säilyttäisi oman suuntansa.

    Eräs vasemmistolainen ystäväni kertoi, että ei ole enää moniin vuosiin tunnistanut minua kirjoituksistani. En ole enää se sama henkilö, johon hän tutustui yli 25 vuotta sitten. Onneksi näin - olisi mieletöntä yrittää pysyä itse samana kaiken muuttuvaisuuden keskellä.

    Kirjoitan välillä asioista, jotka tulevat ihmisten ihoille. Kuran lentäessä on näkyvillä vain minun tarinani, pelkkien peukuttajien luurangot pysyvät kaapeissaan. Ihmiset syttyvät puolustamaan omaa ajatteluaan ja projisoivat diskurssissa omia haaveitaan. Peilimaailma ei näytä itseenpäin oikeaa kuvaa, ei minullekaan.

    Kirjoitettaessa ja puhuttaessa koko maailmaa koskettavista tulevaisuudenkuvista diskurssin merkitys kasvaa. Valtava vaikutus on ihmisen omilla, jo menneillä elämänvalinnoilla. Ne jotka ovat lisääntyneet, kohtaavat maailman julmuuden poikasten lennettyä pesästä. Maailmasta pitäisi jäädä jotakin seuraaville sukupolville ja etenkin omille.

    Ihmiset, jotka ovat pitäneet lemmikkieläimiä häkissä lastensa iloksi, kääntävät takkinsa ja ryhtyvät puolustamaan eläinten oikeuksia ja aloittavat omat ravinto- ynnä muut kulutusvalintansa matkalla fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tämä on mielestäni hyvä asia, jos he kokevat voivansa vaikuttaa, mutta he voisivat edes yrittää myöntää muuttuneensa myös itse.

    Edellinen blogitekstini poiki yhteydenottoja. Ihmettelyjen listalla mainittiin kysymys kahdesta moottorikelkastamme - eikö yhdellä pärjäisi?

    Jostain on syntynyt illuusio, että me eläisimme täällä Nellimissä jotenkin minimalistista elämää vailla mukavuuksia. Jos on ajanut moottorikelkkaa erämaan syvissä lumissa, on selvää, että meillä molemmilla Kirsin kanssa pitää olla oma kelkka. Me ajamme täällä kelkalla oikeasti, emme possujunassa lanatuilla reiteillä vaan teillä tietymättömillä ja poromiesten keinoilla. 

    Harrastamme toki tämän lisäksi liikkumista luonnossa myös omin voimin: jaloin, suksin ja lumikenkäillen talvella, kesällä jaloin, pyöräillen ja soutaen.

 

Esitän kainon toiveen: vaikka usein jaan blogin linkin facebookkiin, olisi reilumpaa keskustella aiheesta täällä blogissa, blogin kommenttikentässä. Tietenkin se vaatii hieman enemmän viitseliäisyyttä, eikä anna mahdollisuutta pelkille peukutuksille oman ryhmän tuen toivossa muiden alustojen peilimaailmassa.

    On luonnollista, että jaan blogilinkkiä muilla alustoilla. Haluan lukijoita ja näkyvyyttä. Haluan, että ihmiset pysähtyvät pohtimaan valintojaan, aina on mahdollisuus tehdä niin kuin itse haluaa. Jos ei kerralla, niin pikkuhiljaa hypätä pois hälinästä.

    Tietyissä blogikirjoituksissani on aihe. On luonnotonta keskustella facebookissa blogitekstin aiheuttamasta keskustelusta, ei  itse aiheesta. Tämä sama vaivaa yhteiskunnallista keskustelua laajemminkin, keskustelu keskustelusta. 

Blogiani luetaan parhaimmillaan yli 3000 kertaa kuukaudessa keskimäärin. Olen erittäin tietoinen diskurssini vastuusta. Sananvapauttani ei voi riistää. Arvostelu tai erimielisyys ei ole vihapuhetta, vaikka valtakunnantasolla Suomessa näin yritetään väittää. Maamme ei liene nimeltään Neuvostoliitto tai edes Venäjä, jossa kirjoja jo poltetaan - poltetaanko siellä seuraavaksi ihmisiä?

 

Blogini internetversion lopussa on blogiluetteloni blogeista, joita seuraan. Olen siivonnut luettelosta pois sellaiset, joita ei päivitetä säännöllisesti. Tasapainon vuoksi listasta löytyy niin vasemmistolaista kuin oikeistolaistakin näkökulmaa.

    Korostan, että blogissani ei ole mainoksia, olen poliittisesti sitoutumaton, enkä saa korvauksia blogikirjoituksistani. Sensijaan, jos joku haluaa tarjota minulle lounaan ja keskustella, niin saatan kirjoittaa jostakin lounaan aikana esiinnousseesta mielenkiintoisesta asiasta. Lobbaus on sallittu, mutta hillotolpalle minusta ei ole.

 

Vastavirtaan uiminen on joskus raskasta. Jos väsyn, niin uin hetkeksi rannalle lepäämään ja jatkan sitten taas - vastavirtaan.

 

Haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille rauhallista joulua. 

Joulurauhan ydin löytyy mielestäni vanhasta viisaudesta: kohtele muita niinkuin haluaisit heidän kohtelevan sinua.

---

Ennakko blogini lukijoille, ote Inarilaisessa 21.12.2022, Ultrajuoksijan kynästä-palstalla julkaistavasta kolumnistani:

...

Jo kauan ennen ukrainan sodan syttymistä vihreän siirtymän rumpu aloitti kokoajan voimistuvan pärinänsä. Meille on lukuisin eri tavoin perusteltu, miten tärkeää on pyrkimys fossiilittomuuteen. Valtamedioiden rummutuksesta on kasvanut soraäänet alleen hautaava jyly. Ei edes uusin tieto Siperian ikiroudan sulamisen aiheuttamista valtavista metaanipäästöistä ilmakehään pysäytä ilmastofanaatikkoja miettimään kiristyskeinojensa mielekkyyttä.

Kysyn: entä jos emme omilla toimillamme ehdi vaikuttamaan ilmastoon, niin mitä sitten?

Juuri nyt, järvien jäiden paukkuessa pakkasissa, maksamme rummun pärisyttäjien laskut. Sähkön pitäisi olla kohtuuhintaista, mutta kukaan päättäjistä ei tunnu pystyvän määrittelemään mikä on kohtuus. Vihreimmissä kannanotoissa esitettään, että sähkön hintakattoa ei tarvita. Tällainen argumentointi osoittaa täydellistä todellisuudesta vieraantumista ja lähentelee maanpetoksellista toimintaa.

Kohtuutta ei löydy ruuan tai muiden välttämättömien hyödykkeiden hintoihin, koska käynnissä on rahastus. Perusteluina ovat vihreä siirtymä, Ukrainan sota ja alati kiristyvä maailmantilanne.

Kysyn: mistä päättäjille on syntynyt käsitys, että meidän kaikkien – tavallisten kansalaisten – tulisi jaksaa maksaa koko maailman pelastaminen?

 

Meillä asiat ovat edelleen hyvin, mutta yhteiskunnan perustan rapauttaminen on käynnissä. Eläminen Suomessa eläkeläisille ja pienituloisille on muuttumassa eloonjäämistaisteluksi. Tässä taistelussa heitä ei yhtään lohduta kaunopuhe vihreästä siirtymästä, kun rahat loppuvat ja edes hoitotakuu ei toteudu. Suomalaiset ovat aivan liian kilttejä, missä tahansa muussa maassa oltaisiin barrikadeilla tässä tilanteessa. Myös jouluna.

...

---

     VIIKKO 50.

Ma- Matolla osittain reipasta 20,31 km - 2.08. Ulkona - 29 astetta.

Ti- Helppoa 10,26 km - 1.11. Kylällä - 24 astetta.

Ke- Lepo

To- Kävelyä Kirsin kanssa Oulussa 2,26 km - 29 min.

Pe- 10,03 - 54.47. Kovaa tempojuoksua Oulussa Nallikarille ja takaisin.

La-  Kävelyä Kirsin kanssa Oulussa 3,15 km - 44 min.

Su- Matolla 10,02 km - 1.00. Keskivauhtia. 

Yhteensä 50,6 km - 5:15

Viikko sisälsi harvinaisen paljon vauhdikkaampaa juoksua. 

Ei oikein huvita nyt. Huomaan jälleen, etten motivoidu lyhyisiin (24- tuntia) kilpailuihin enää ollenkaan.

Siirryn kohta suksille osittain. Kyllä tämä tästä jatkuu, näitä motivaation sakkauksia on nähty 30 juoksuvuoden aikana - ei uutta.

 

LOPUKSI

Seuraava blogiteksti julkaistaan viikon 52. alussa. Sen nimi on KAVERI.

 

 

TOISENLAISESTA ELÄMÄSTÄMME

 

 Palasimme Kirsin kanssa kaukaa rajavyöhykkeen tuntumasta talviverkoilta. Sopivassa pikkupakkasessa, - 20 asteessa, verkon kokeminen jäällä sujuu vielä paljain käsin tai villasta kudotuissa kynsikkäissä. 

    Kaamoksen lyhyen, yhden asian päivän värit ovat erämaassa kauniin pastelliset. Auringon paikalla horisontissa, alhaalla metsän yläpuolella rusottaa punainen kajo pakkasen palaessa. Toisella puolella on kuu. Polaariyö, seuraavan kerran tapaamme auringon tammikuun puolessavälissä. 

    Kummallakaan meistä ei ollut reissulla puhelinta mukana, emme sillä siellä mitään tekisikään, jos jotain sattuu kotiin on käveltävä.

    Taitoimme matkaa kahdella moottorikelkalla. Molemmat ovat vanhoja kelkkoja ja kumpaankin on tehty koneremontti, viimeksi Kirsin kelkaan, joka on juuri nyt sisäänajossa. Ski-Doo kuten Lynx myös, näyttää mittarissa sisäänajo-ohjelman olevan käynnissä. Teho on rajoitettu ja öljyä, sekä jossain määrin bensiiniäkin kuluu hieman enemmän. 

    Emme kumpikaan voi ymmärtää bensiinin hinnan jatkuvaa nousua pelkän liikenteen sähköistämisen tai ilmastonmuutoksen perusteella. Emme mitenkään pääsisi kalajärvellemme ilman kelkkaa tai mönkijää helposti. Paitsi lihasvoimin. Sen aika on sitten vasta jos hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet sortuvat. Sitten katsotaan kuka jää henkiin, millä taidoilla ja etenkin missä. Lähimmät, tienposkessa olevat järvet ovat turistit kalastaneet tyhjiksi. Nellimin lumiolosuhteissa ja pitkillä etäisyyksillä sähkökelkka on utopiaa. Eikä meillä sitäpaitsi olisi millään siihen varaakaan, kuten ei ole sähköautoonkaan.

    Emme kumpikaan käsitä kalasta ja päästä ideologiaa. Me emme kalasta huviksemme vaan saadaksemme ruokaa, pitääksemme kauppalaskumme kohtuullisena. Järvellä tarkenee talvella kunnon haalarissa ja karvalakissa. Samaa lammaskarvalakkia olen käyttänyt jo seitsemättä vuotta täällä asuessani. Olisin jatkanut edesmenneen isäni karvalakin käyttämistä, mutta isälläni oli pienempi pää. Sitäpaitsi isän karvalakki tulee kutsuttaessa luokse. Se on ainakin kolmekymmentä vuotta vanha.

 

    Mietimme Kirsin kanssa turkisten vastustajia: jos yksi eläin kuolee suojatakseen jonkun päätä kolmekymmentä vuotta, niin mikä olisi kestävämpää? Emme yksinkertaisesti tule toimeen ilman nahkaa tai turkisrukkasia täällä kaamosvalon maassa. Varsinkin sitten kun on Siperian kylmä. Tappava, hyinen virtaus, joka tuntuu kuin hengittäisi nuppineuloja. 

    Me emme kumpikaan siedä turhan kärsimyksen aiheuttamista millekään eläimelle, emme myöskään ihmiselle. Ennenkuin irrotan kalan verkosta tainnutan sen, sitten verestän ja laitan sen lopuksi saalispussiin. Kala on luonnosta pyydetty saalis, meille annettu, sitä pitää kunnioittaa.

    Jäät ovat tällä hetkellä vahvoja, on harvinaisen vähän lunta. Rajavyöhykettä kavennettiin vastikään, joten tutkimme uusia mahdollisuuksia kalastaa ennen kielletyltä alueelta. Valtavilla soilla pysähdyimme ihmettelemään hiljaisuutta. Pohjoisen näkökulmalla emme kumpikaan voi ymmärtää soiden ennallistamista. Mitä järkeä on vuosikymmeniä sitten ojitetuille etelän soille jälleen ajaa kaivinkone ojia tukkimaan. Varsinkin kun ojat ovat useimmiten jo tukossa. Täällä pohjoisessa soita riittää kesäkulun kiusaksi asti.

    Talvinen erämaa on hiljainen. Poroja, korppeja, tiaisia ja joskus kettu jäniksen perässä. Ahma on harvinainen vieras. Luontokato ja eri lajien elinolosuhteiden sirpaloituminen vaikuttaa eniten siellä, missä on eniten ihmisiä. Täällä on tilaa ja rauhaa. Ymmärrämme kuitenkin molemmat mitä joukkosukupuutolla tarkoitetaan, eniten se näkyy täällä tiira- ja vesilintukannoissa. Muutama vuosi sitten heinasorsapari talvehti rajavyöhykkeen tuntumassa. Oli uskomatonta miten linnut selvisivät. Ajoittain oli -40 astetta, mutta onneksi oli paljon lunta.

    Palatessamme takaisin kotiin oli sisälämpötila laskenut kahdeksantoista asteen tuntumaan. Minä ja Kirsi, kuten monet muutkin suomalaiset, olemme pudottaneet hieman lämpöä alas sähkön säästämiseksi. Ehdittyään sisälle, Kirsi teki välittömästi tulet hellaan. Emme tulisi toimeen täällä, ellemme saisi polttaa puita takassa, puuhellassa ja leivinuunissa. Puu meille tulee meidän itsemme tekemänä erittäin läheltä. Emme voi kuvitella mikä olisi ekologisempi vaihtoehto tässä meidän toisenlaisessa elämässämme. Rahaa maalämpöön tai vastaaviin ei ole.

    Hain lisää puita sisälle ja ryhdyin selvittämään verkkoa. Upotin verkon ensin kuumaan veteen ämpäriin ja nostin sen sitten uluille selvitettäväksi. Ulut minun tapauksessani ovat yksi kuudentuuman rautanaula kotikoivussa, s-lenkki pyörivässä pyykkitelineessä ja toinen kuudentuuman rautanaula kuistin pystylaudassa. Selvitettäessä verkko jäätyy uudelleen. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin taitella se laatikkoon, viedä pesuhuoneeseen sulamaan ja kuivamaan. Erillistä verkkovajaa ei mitenkään pysty lämmittämään näillä sähkönhinnoilla.

    Verkossa oli tällä kertaa vain yksi hauki ja yksi ahven. Suomustin kalat sisällä. Onneksi vanhassa talossamme on toinen minikeittiö tiskipöytineen kalankäsittelyä varten. Leikkelin evät ja päät erikseen sekä paloittelin kalat huomista kalakeittoa varten. Päistä ja evistä keitän ensin lyhyen liemen, jonka siivilöin. Sitten keitän perunat ja muutaman porkkanan. Lopuksi yhdistän kalaliemeen kalat, vihannekset, pippuria, suolaa ja maidon. Ehkä hiukan voita. Parasta lähiruokaa, itse pyydystettynä ja itse tehtynä.

 

    Viedessäni lopuksi roskia ja kalanperkeitä kompostiin, oli pakkasta jo - 25 astetta ja yksinäinen kuu möllötti vahtivuorossa edelleen.

 

    Minulta kysyttiin kerran, onko minulla erityinen rasvadieetti, jotta kykenen harjoittelemaan kylmässä. Olemme jo 2000-luvun alusta syöneet vähemmän naudanlihaa, enemmän kanaa, possua, kalaa ja kasviksia. Olen sanonut, että ei kevyttuotteita vaan voita, maitoa ja kananmunia. Emme voi kumpikaan uskoa, että jättämällä lihan syömättä pelastaisimme ilmaston. 

    Olemme hyvin tietoisia lihakilon tuottamiseen kulutetusta vedestä, rehusta ja viljelypinta-alan kasvattamisesta. Kuten aiemmin totesin, emme kannata eläinten turhaa kärsimystä, mutta luotamme suomalaisten tuottajien vastuullisuuteen tuotannossa. Hellyttävin kommentti on vanhan ylöjärveläisen sikafarmarin kommentti joulukinkusta puhuttaessa:"Ei niille voi puujalkojakaan vuolla ennen joulua." Siasta tulee vain kaksi perinteistä kinkkua... Kylmässä eläminen vaatii hiukan lisää proteiinia. Ja proteiinin lisääminen vaatii hiukan lisää kuitua, vaikkapa kaurapuuroa.

    Reissun päälle oli syötävä. Alla lautasella alusta asti itse tehtyä ruokaa vesilasin kohdalta laskien myötäpäivään: itse pyydettyä ja graavattua siikaa, kasvispapupataa, kaalilaatikkoa, jossa vähän kinkkua, puolukkahilloa sienisalaattia, riisisalaattia. Lisänä ostettua homejuustoa, oltermannijuustoa, leipää ja aurinkokuivattu-tomaatti tuorejuustoa. Lasit ylhäältä: alkuun Gin fizz sitten vesi ja Riesling Kabinett- valkoviiniä.

 

Emme kumpikaan kiellä ilmastonmuutosta, kannustamme pyrkimystä fossiilittomuuteen, mutta emme myöskään koskaan palaa asumaan mihinkään suomalaiseen suurkaupunkiin.

    Seitsemäs vuosi Inarissa käynnistyi. Inari on hyvä kunta asua, Nellim vielä parempi kylä asua. Täällä asuessamme meidän molempien ajattelu on suoristunut. Tällä tarkoitamme, että elämässämme ei ole kyse siitä miltä se näyttää, vaan siitä miltä se tuntuu.

Vuonna 2011 ajattelin näin:

Juoksen siis pääosin kokeakseni. Juokseminen on minulle tietynlaista erakoitumista - ahneus omaan aikaan, omien askelten kanssa. Tilaan, jossa ei ole muuta kuin minä ja juoksu. Ja tietenkin ajatukset. 

    Muistan lukeneeni Seppo Saraspään eräkirjoista tarinan kolmesta kaveruksesta metsällä. Aamulla heistä yksi oli ääneen tuuminut, että voi kun elämä aina olisi näin yksinkertaista. Uusi aamu, aamiainen, leirin purku ja avoin polun pää. Juuri näin se elämässäkin on. Yksinkertaiset asiat tuovat onnellisuutta. Asiat, jotka ovat sitä miltä näyttävät ja sitä miltä kuulostavat. Aivan kuten lapset maailman näkevät.

 

Sain olla Ivalolaisen Täryhalon vieraana. Vajaa puolitoistatuntia tarinaa matkan varrelta ja esikoiskirjasta.

 

 

 

VIIKKO 49.

Ma- Matolla kiihdyttäen 10,10 km - 59 min.

Ti- 10,10 km - 1.16. Hiljaa.

Ke- Kävelyä 2, 11 km - 27 min.

To- 10,06 km - 1.12.

Pe- 10,41 km - 1.18.

La- 16,62 km - 2.06. Juoksemajärvet ja vaara. Osa polkua.

Su- Lepo

Yhteensä 57,3 km - 6:33

Kuten viime viikolla ennustin, ei paljon mutta hyvää. Suoraan sanoen ei kiinostanut juosta yhtään, paitsi maanantaina ja lauantaina. 

    Vaikka olen kirjoittanut hyvästä juoksumotivaatiostani, on minua viime vuosina vaivannut sama dilemma: paljon harjoitellessani kyllästyn - olen kokenut tämän ennenkin. Nykyisin en enää juokse väkisin, enkä kehoani vastaan. Aika aikaa kutakin.

    Lauantain lenkki oli mukava poikkeus: kun on vähän lunta ja hyvät jäät, niin reittejä voi yhdistellä ja hiljainen luonto on kaunis koettavaksi.

 Aika ei voi mennä minusta ohi, koska olen oppinut elämään ajassa - en sen mukana.

ULKOPUOLINEN UHKA - PASKAA ITSENÄISYYSPÄIVÄN 2022 AATTONA

 

"...ei mulla pleksit ihan pienest huurru...mutta beibi kyllä täällä tarkenee..." - Tarkenee - JVG

Yläkuvan otin matkalta pikkujouluihin Ivaloon. Matkaa juosten kertyi 47,84 kilometriä ja aikaa kului 5 tuntia ja 36 minuuttia. Ja sitten juotiin. Kiitokset Välitalo Oy:lle, tässä maassa on vielä yrittäjiä, jotka arvostavat työntekijöitään - tässä tapauksessa myös minua, avecina.

 

 ULKOPUOLINEN UHKA

Kyllä täällä tarkenee, mutta kuinka kauan. Niin mikä uhka. Mikä nyt taas uhkaa ja mistä pitää olla huolissaan?

Jos menette mukaan hyperventilointiin, jossa asiat kuullaan pelkästään vasemmalla korvalla ja pahan paikan tullen hengitetään vihreään, kierrätysmateriaalista tehtyyn paperipussiin, niin en voi auttaa. Voitte auttaa itse itseänne miettimällä uhkaako teitä todella jokin. Uhka voi tulla myös oikealta, joten on syytä katsoa molempiin suuntiin. Ja ihan keskellä se uhka vasta onkin. Vielä pahempi on sanoa jotakin, olla jotain mieltä. Tai kirjoittaa. Kauheaa! Tuleeko tämä uhka päänne ulkopuolelta vai sisäpuolelta. Väitän, että sisäpuolelta. Jos teillä on mielentyyneyttä, mikään ulkopuolelta tuleva ei teitä uhkaa. Ette ainakaan koe erilaisten sosiaalisten medioiden jatkuvaa kohinaa uhkaavana. Miten tähän päästään. Ei välttämättä ilman lihansyöntiä, välttämättä siinä luki. Rauhoittumalla. Tai laittamalla puhelin kiinni ja miettimällä miten aika sitten kuluu, kun ei tarvitse facebookkia tai jotakin muuta alustaa selata. Mitä voisi tehdä oikeasti, ei virtuaalisesti. Ulkona? Minusta on erittäin totta, että Suomessa on vähän reaalipoliitikkoja. Termi on tarkoituksella unohdettu, koska Urho Kekkosesta tuli instituutio. Uhrautuminen maan etujen vuoksi ei ole enää mediaseksikästä. Mediaseksikästä on kirjoittaa ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta. Sähköautoista ja tuulimyllyistä. Mitä sitten pitäisi kirjoittaa? Kaikesta pitäisi voida kirjoittaa ilman ennakkosensuuria. Mutta pakko ei ole lukea idealistista perustelua, joka ei johda mihinkään. Tavallisen Suomessa työssäkäyvän ihmisen aika menee pienellä palkalla sinnittelyyn. Nellimin Erähotellin portugalilainen baarimestari sanoi: "I make good money here." Hän on työskennellyt myös Tanskassa. Kun nyt kysyn, että missähän olisi se suomalainen baarimestari, niin välittömästi alkaa rasistimylly pyöriä. Puhutko suomea ja pitäisikö Suomessa saada puhua suomea. Jos kysyisin, että miksi hotelli ei maksa riittävän isoa palkkaa saadakseen suomalaisia töihin, alkaa jokin toinen mylly pyöriä. Korostan, että sitten kun myllyt lakkaavat pyörimästä, paska lakkaa haisemasta ja kullit lakkaavat seisomasta, on maailmanloppu lähellä. Asiatonta? Tottakai, mutta totta. Yrittäjät ovat Suomessa täysin eriarvoisessa asemassa keskenään. Vihreitä sertifikaatteja ja tukirahoja ei riitä kaikille, mutta eniten sotkeville ja vauraimmille kyllä. Minusta kaikille ihmisille pitäisi maksaa parempaa palkkaa, ei sijoittajille. Mutta nyt on myöhäistä. Globaali maailma. Kaikki on yhteydessä kaikkeen ja toisistaan riippuvaista. Miten sitten. Esimerkiksi pikkujouluissa työntekijät avecina. Arvosta työntekijääsi ja näytä se. Meillä itsenäisessä Suomessa asiat ovat hyvin, näin meille on kerrottu kohta jo 105 vuotta. Suomi neito vai lutka. Nykysuomi on neidosta kaukana. Mieluummin vertaisin jo melko kokeneeseen naiseen, joka osaa nauttia seksistä ilman pakonomaista tarvetta korostaa feminismiä. Sairas vertaus? Ei minusta, minusta se on osuva. Nussikaa toisianne, kun sähköt katkeavat ja polttoaine kallistuu. Muistakaa varata patteriradio ja kynttilöitä. Huomaatteko, miten tuskallista on lukea tällaista tekstiä. Nyt lopetan, keitän kahvit ja menen lenkille. Enkä taatusti kirjoita tällaista paskaa sen jälkeen.

 

 

Olen julkaissut yhden kirjan, ja koska olen opiskellut kirjoittamista, niin nyt: älkää kertoko, että kerron tässä teille nyt sitä ja tätä, helppotajuisesti. Älkää selittäkö, että kirjoituksenne lopussa on linkkejä faktantarkistukseen ja esitätte tässä kirjoituksessanne mielipiteitänne. 

    Näin toimien yritätte asettaa itsenne johonkin asemaan lukijoidenne edessä? Loppuun laitatte linkit, jotta teitä ei mielipiteidenne vuoksi lynkattaisi? Osoitatte, että ette ole asianne kanssa yksin, tiedätte jotain, ehkä enemmän? Faktoja? Opetatte?

    Pyydän, älkää selittäkö niin saatanasti vaan pelkästään kirjoittakaa tai kertokaa. Jos teillä on asiaa.

    Oliko minulla.

    Kuka tietää, hyvää itsenäisyyspäivää kuitenkin kaikille.

 

 

VIIKKO 48.

Ma- 30,09 km - 3.35. Luminen hiekkatie/ polanteinen metsäautotie.

Ti- 30,14 km - 3.30. Jäinen asvalttitie, hiekoitettu.

Ke- Kirsin kanssa kävelyä 3,88 km - 54 min.

       10,01 km - 1.06. Palautusta samoilla alustoilla kuten ma-ti.

To- Lepo

Pe- 10,45 - 1.12. Tietä ja polkua.

La- 47,84 km - 5.36. Nellim - Ivalo ja hiukan lisää.

Su- 10,03 km - 1.08. Kylällä palautusta.

yhteensä 138,5 km - 16:09.

Erittäin hyvä viikko. Tuskin pystyn juoksemaan ihan yhtä paljon viikolla 49. Joku voi sanoa, että tämä oli siis liikaa. Nämä jotkut voivat tarkistaa paljonko juoksin Kauhajoella tänä kesänä kuuden päivän kilpailussa ja miettiä sitten mikä on liikaa tai liian vähän.

 

 

     Viimeisessä kuvassa on höyryinen tuokio väliltä Nellim - Ivalo. Latokaapa melkein kuusi tuntia pakkasessa samoissa vaatteissa, jääkylmien juomien kanssa. Itsensä ylittäminen ei aina ole hauskaa ja helppoa - mutta siitä voi silti oppia nauttimaan. Tyyneys - ongelmia ei ole.

    

    

SATORI

 

Mistä löydät motivaation juoksemiseen?

Miten pysyt terveenä eli jalkasi kestävät?

 

Minulta meni noin 30 vuotta löytää oma satorini. Nyt kun olen löytänyt sen, minun ei tarvitsisi edes yrittää selittää sitä, mutta lukijani ovat jälleen lähettäneet minulle sähköpostia. Sähköpostiosoite on blogini internetversion sivupalkissa.

 

"Satori (悟り) (kiin.: 悟; pinyin: wù) on Japanin zenbuddhalaisuuden valaistumista tarkoittava käsite. Satori on tila, jota zenbuddhalaisuudessa tavoitellaan. Satorin saavuttaa, kun kykenee irtautumaan arkisista murheista, "hylkäämään valikoivan mielensä". "    - Wikipedia (Kapea määritelmä, mutta minusta kohtuullisen selkeä.)

Minusta satorin merkitystä liioitellaan ja korostetaan liikaa zenissä. Ultrajuoksussa tulisi pitää perusharjoitus merkitykseltään puhtaana aivan kuten zenissäkin. Ultrajuoksussa tämä tarkoittaa kuuliaisuutta omaa kehoa kohtaan. Itseään ei voi ylittää jatkuvasti. Tämä tarkoittaa kilpailujen, sairastelujen tai muiden taukojen jälkeistä ymmärrystä siitä, että kaikki muuttuu jatkuvasti - myös fyysinen kunto.

    Ultrajuoksijan ajattelu on usein itsekeskeistä. Miten tämä tuntuu taas niin vaikealta, miksi tämä ei tunnu helpolta, miksi en pysty tähän. Kun ultrajuoksuharjoitusta pidetään perusmerkitykseltään puhtaana, riittää, että harjoitellaan. Juostaan. Kulutetaan aikaa lenkillä välittämättä kilometreistä, ajasta tai tunnelmasta. Jälkikäteen voi tehdä vertailuja mutta ei harjoituksen aikana. Liika yrittäminen ei tuo kehitystä vaan taannuttaa. Harjoittelusta tulee jatkuvaa kilpailua pahimman vihollisesi kanssa - itsesi kanssa.

    Viisi kertaa tuhannen metrin vetomiehille ja henkistä kasvua vältteleville edelläkerrottu on tuskallista luettavaa. Irtautuminen elämän ja juoksun arkisista murheista ei käy helposti eikä kivuttomasti. On nähtävä vaivaa. Liikaa tavoittelematta. On kiinnostuttava omasta mielestä, oman itsen kehittämisestä. Luovuttava idealismista.

    Miten voi saavuttaa jotakin tavoittelematta sitä? Tyynestä mielestä puuttuvat ääripäät. Silloin on läsnä ja valmis kokemaan tässä ja nyt. Kääntäen: jos hoet itsellesi, että pystyt kyllä ja sitten et kuitenkaan pysty, olet harjoitellut liian vähän tai väärin. Jos hoet itsellesi, että et pysty, niin sitten et kyllä ainakaan pysty, asetat itsellesi rajat. Mutta jos vain juokset, ajattelematta erityisemmin mitään, voit päästä perille - mikä se perillä sitten ikinä onkaan.

    Motivaatio ja ns. terveys tulee oikeaan suuntaan oikeaan aikaan menemisestä. Kehoaan vasten ei voi juosta joka päivä. Silloin tällöin on pidettävä itseään lujilla mutta ei, jos ei huvita tai on sairas. Toisaalta "ei huvita" on huvittavaa. Jokainen meistä haluaisi menestyä ja kokea satorin, mutta sen eteen ei olla valmiita näkemään vaivaa tai ei olla valmiita luopumaan jostakin. Kaikkea ei voi saada. Voi maata sohvalla ja syödä itsensä valtaisaksi, mutta sitten on valtaisa. Satorilla ei ole mitään tekemistä oman itsen valtavaksi tulemisen kanssa. Ei fyysisesti eikä psyykkisesti.

    Sekoitan tässä tarkoituksellisesti zen-buddhalaisuutta ja ultrajuoksua. Sana buddha tarkoittaa hereillä olevaa - perusmerkitykseltään. Buddhalaisuus ei ole uskonto minun mielestäni, enkä ole buddhalainen, mutta zenin tiellä kyllä. Meille ei ole muuta tietä olemassa ja jos väitätte, että on, niin erinomaista - sitten olette tyytyväisiä, vailla ongelmia ja läsnä.

    Yllätin ilmeisen monet taannoisella facebook-päivityksellä, joka koski talviverkoilla käymistä. Listasin järjestykseen:

Kirsi, kirjoittaminen, talviverkoilla kalastus ja ultrajuoksu.

    Luuliko joku, että ultrajuoksu olisi ensimmäisenä. Entä pitääkö "asioilla" olla järjestys. Ei minusta, mutta jotenkin virtaavaa elämääni on kuvattava niille, jotka ovat jumiutuneet valikoimiseen. 

    Yksi päivä hyvää elämää, hyvä. Sata vuotta hyvää elämää, hyvä.

 

     KEVYT VIIKKO 47.

Ma- 15,86 km - 1.55. Vatsavaivaa.

Ti- 15,90 km - 1.48. Lopussa 5 km aivan liian kovaa.

Ke- Lepo, uitimme jään alle verkon.

To- Matolla 6,05 km - 39 min. Ei jalkoja.

Pe- 12,23 km - 1.23. Kylällä.

La- Matolla 6 km - 45 min. Ei jalkoja, heikko olo.

Su- Lepo, koettiin verkko ja syötiin tuoretta kalaa.

Yhteensä 56 km - 6:33

 

Verkonlaittoa.

Kirsi ja uittolauta määränpäässä. Eli toisessa päässä.

 

Haukea.

Jauhettua haukea.

Haukipihvejä.

 

 

Keskellä Nellimin kylänvanhin Katri Jefremoff 90-vuotispäiväkakullaan. Oikealla Maire Aikio ja vasemmalla allekirjoittanut. Kuva Kirsi Martikainen.