ELÄMÄÄ MATKAILUAUTOILLEN

 

Kesä! Olen joskus miettinyt suomalaisten melankolista jähmeyttä, olisiko se vähäisempi ainaisessa kesässä?

    Olen 59- vuotias ja käytännössä työni tehnyt lukuunottamatta kirjoittamista ja ultrajuoksua. Kummallakaan edellämainitulla en ansaitse rahaa. Turha on kadehtia mahdollisuuksiani matkustaa Kirsin kanssa matkailuautolla. Ennen tätä hieman pidepää matkaa olimme reilu kaksi vuotta kotona.

Toinen kirjani kustannustoimitettiin Helsingin Rastilassa ennen Juhannusta. Kuvassa Sami Liuhto ideoi ja minä pidän kiinni, väitän vastaan tai luovun. Riippuu onko lause koherentti vai puuttuuko pilkku. Lievää sekavuutta, mutta kuvaukset kunnossa. Ilmestyy jouluksi.

Juhannus 2023.

 

Valkoposkihanhi lisääntyy ja paskan määrä lisääntyy. Liiallisen luonnonsuojelun tuloksena meriluodot muuttuvat valkoisiksi, puuttomiksi paskakasoiksi. Helsinki.

 

Aino Ackténin huvila Helsingissä.

Pakollinen (?) selfie. Kirsin kanssa pyöräretkellä Stadissa.

Laiva saapuu Katajanokalle.

Matkailuauton ajo laivaan ei ole lainkaan vaikeaa, mutta tilaa ei jää isojen väliin paljon. Taustalla naisoletettu rekankuljettaja (rekkanainen) yhdistää kylmäkuljetusrekan sähköön, etualalla ainoa naiseni nimeltään Kirsi.

Mies kannella ilman oletuksia.

Viro. Miksi on niin vaikeaa saada alkoholi Suomessa ruokakauppaan? Muualla Euroopassa meille nauretaan tämän vuoksi. Kieltolakikin aikanaan vaan lisäsi kulutusta.

Jos kysytte, että minne Suomen EU- rahat menevät, niin ainakin tänne. Tiet ovat pääosin hyväkuntoisia. kuva on Virosta. Toki erittäin rikkinäistäkin asvalttia kylistä löytyy, lähinnä Puolasta.

    Puolassa keskipalkka on 1300 euroa kuussa. Tuotantoon saa ihmisiä reilulla 800 eurolla kuussa. Huippuammattilaiset esimerkiksi it-alalla tienaavat saman kuin Suomessa ja enemmänkin. Ainoa ero on, että palkalla tulee Puolassa toimeen, toisin kuten Suomessa. Sveitsillä on varaa virkamiehiinsä, Suomella ehkä ei.

Pärnu, Konsen hieman väsynyt alue joen varressa.

Kahvitauko Latviassa. Kauniita paikkoja riittää ja ne näkee, jos malttaa pysähtyä.

 

Ystävien kanssa riemukas kohtaaminen Liettuassa.

 

Kaksi kuvaa Liettuan luonnosta.

Yksityiskohta Liettulaisen Paijesmeniain pihaleirinnän vessanovesta.
 

Puola Suwalki, kirjakaappi puistossa. Lainaaminen/kierrätys sallittu.

Suwalkin keskellä sijaitseva virkistysalue, lammen ympäri voi kulkea ja saareen menee silta.

Suwalkissa on kaksi leirintäaluetta. Kumpikaan ei houkutellut. Tämä oli meidän näkemyksemme yöpymisestä.

Suwalki ennen ja nyt. Hauskoja kuvatauluja, jotka kertovat vuosien vierinnästä.

Wyszkowin kirkon yhteydessä oleva ulkokappeli.

Kun saavuimme Wyskowin kirkon pihalle oli tilaisuus juuri päättynyt ja ihmiset lähtivät koteihinsa. Nähtyään meidät suntio esitteli kirkon ja ulkokappelin, mutta etenkin toivotti meidät tervetulleeksi. Hän jopa näytti vesihanan ja avoimen vessan paikan, vaikka niitä emme tarvinneetkaan. Illalla paikalle saapui vielä yksi ruotsalainen matkailuauto. Tuli mieleen, että jossakin Suomessa olisi käsketty painua helvettiin tai pihalla olisi ollut pysäköintikielto. Annoimme lahjaksi Nellimin kirkosta painetun kortin.

 

Varsovan kehätien tunneleita.

Sosiaalisen median päivityksissä ihminen julkaisee haluamaansa sisältöä. Meillä ei aina paista, eikä kahvitauko aina ole keskellä metsän vihreyttä.

 

Koska haikara saapuu Suomeen pesimään?

Suomi on tuhansien metsien maa, mutta muuallakin on rungoissa pituutta.

Ison matkailuauton kanssa tulee joskus hiki liikenteessä. Kuva on Wroclawista, ratikan ja peilin väliin jäi kymmenen senttiä.

Wroclaw jäi mieleen kirkkojen kaupunkina.

Ränninpää.

11 euroa vuorokausi kaksisataa metriä joenrannasta, aivan keskellä Wroclawia.

Tsekin tasavalta, pienten kylien välissä kukkulalla keskellä peltoja. Habrina ja Holohlavy.

Muistoja ritariajoilta.

Ajotie kukkulalle.

Praha. Joki on Vltava, saksaksi se on Moldau.

Prahan Prague Park Campingiin ja Prague Campingiin ajo tapahtuu kapeaa kujaa myöten.

Yksi Prahan monista silloista.

Saaresta leirintäalueen läheltä pääsee vuoroveneellä kolme kertaa tunnissa kaupunkiin. Veneeseen saa ottaa polkupyörät ja koirat.

Prahan Stare Miaston, eli vanhankaupungin, keskus.

Praha on valtavan suuri ja kesäisin täynnä ihmisiä. Kaupunki on minusta erittäin kaunis ja menee heti vierailemieni kaupunkien kärkikastiin.

Kirsi on punaisen mattonsa ansainnut.

Prahan kaupungin filharmoonikkojen kamarikonsertti. Solistina Stanislawa Jirku ja kuvassa Vlastimil Kobrle viulussa.

Tyytyväisenä konsertin jälkeen Rudolfinumin edessä.

Prahan Park Camping. Saimme paskaa palvelua Prague Campingillä, joten ajoimme 600 metriä edempänä olevalle Parkille, eikä suotta. Siisti ja avara paikka. 

    Paskalla palvelulla tarkoitan sitä, että ilman ennakkovarausta olisimme saaneet jäädä vain yhdeksi yöksi. Kuitenkin illalla kyseinen pulju ylitäytettiin niin, että kuorma-auton kokoiset raskaat autot jäivät ajotielle sikin sokin. Tekisinkö siis ennakolta varauksen ja jäisin kuitenkin ilman kunnollista paikkaa?

Pyykkipäivän riemua Prahassa Prague Park Campingillä.

 

ERIKOISUUKSIA

 

Hauska. Kirja hyllynä.

Näinkin voi matkustaa. Nojapyörä Helsingin Rastilassa.

Ellen erehdy, kyseinen moottori on myytävänä, ynnä muuta antiikkia. Tiedustelut Sami Liuhto, Käsitekirjat.

 

ELÄMINEN MATKAILUAUTOSSA

Eläminen matkailuautossa on samanlaista kuin kotona. Täytyy laittaa ruokaa, tiskata ja siivota. Olemalla ei missään, oppii arvostamaan olemista tässä ja nyt.

    Matka jatkuu.

VIIKKO 24.

Ma- Poluilla Hämeenkyrössä 8,81 km - 1.03.

Ti- Asvalttia ja hiekkatietä 21,05 km - 2.27.

Ke- To - Lepo

Pe- Poluilla 10,29 km - 1.10.

La- Lepo

Su- Tiellä 6,32 km - 46 km, keskivaikea pohjekramppi - käännyin pois.

Yhteensä 46,4 km - 5:26

 

VIIKKO 25.

Juoksua 0 km - polkupyöräilyä ja kävelyä.

 

VIIKKO 26.

Ke- Suwalkissa Puolassa 6,51 km - 45 min. Pohkeet ok-.

La- Prahassa iltalenkki 8,70 km - 1.00.

Muuten kävelyä tai pyöräilyä.

Yhteensä 15,2 km - 1:45

 

KESÄKUUSSA 140,02 km 

Ultrajuoksun osalta täytän juuri nyt tankkeja. Lepään.

 

hoi polloi - hoi oligoi

Jos jonglöörin keskittyminen herpaantuu, pallo putoaa. Sama pätee kirjoittamiseen. Tyhjän sivun täyttäminen on joskus äärimmäisen tuskallista, ajatus karkaa. Molemmat, sekä jonglööri että kirjoittaja, laittavat itsensä peliin. He tarjoavat heitä seuraaville hetken, jossa kaikki muu unohtuu - on vain pallot ilmassa tai tarina, nämä vievät mukanaan.
   Kulttuurin tuottaminen vaatii vapaata aikaa. Maailmassa on lukematon määrä ihmisiä, joiden koko valveillaoloaika kuluu tuottavaan työhön tai sen suunnittelemiseen. Se mitä kulttuuri tuottaa, ei ole verrannollinen tuottavan työn tulokseen. Kulttuuri tuottaa usein piilossa olevaa hyvinvointia, jota on äärimmäisen vaikea mitata varsinkn numeroilla.
   Nykyajan ideologia jatkuvasta tuottavasta työstä ja loputtomasta kasvusta luo ristiriidan ihmisten välille - jakaa heidät kahtia. Tuottavan työn tekijät pitävät usein henkisen työn ja kulttuurin tuottajia eräänlaisina pelleinä ja unohtavat samalla kulttuurin perimmäisen merkityksen : tarjolla olevan yhdistävän hetken kokea jotakin ennenkokematonta - yhdessä.
   Hoi polloi - monet. Hoi oligoi - harvat. Alunperin kreikasta kotoisin olevat ilmaisut ovat aikojen saatossa kääntyneet merkityksiltään ajan henkeä vastaaviksi. Hoi polloi - rahvas, kansa, tavikset. Hoi oligoi - oligarkit, vallan ylin. Koska en ole lingvistikko, on minun mahdoton näyttää toteen milloin negatiivinen, halventava merkitys liitettiin hoi polloin sisällöksi. Hoi oligoi käännetään englanniksi jossain yhteyksissä "strictly", joka tarkoittaa tiukinta.
   Pahinta on näiden ilmaisujen käyttäminen ihmisten arvoa määriteltäessä. Onko jonglööri vähäpätöisempi kuin hoitaja - onko kirjoittaja merkityksettömämpi kuin yrittäjä. Kategorisoinnin kautta on helpompi ymmärtää pelleä - tässä tapauksessa minua, mutta minusta onkin täysin merkityksetöntä ihmisen arvon mittaaminen. Tasa-arvo on ainoa oikea määritelmä ihmisten kesken sekä jaettu ihmisyys.
   Ohjelmatoimittaja, Tiskijukka, Vammaisten avustaja, Potilas, Syöpäselviytyjä, Maratoonari, Yrittäjä, Ultrajuoksija, Blogikirjoittaja tai sitten toisin Kusipää, Natsi, Narsisti, Juoksunarkomaani, Ultrakävelijä - kaikkien näiden alle minut on aikojen kuluessa nimetty, yritetty nimetä tai kategorisoida.
   Usein on unohtunut kysyä minulta itseltäni kuka olen tai minne olen menossa. En tiedä - vieläkään. Onneksi. Sensijaan korostan aina, että minä en ole mitään erityistä, vain nöyrä kulkija. En ole koskaan pyrkinyt julkisuuteen julkisuuden takia, vaan olen yrittänyt tuoda asiaa esille, milloin mitäkin asiaa ja usein pyynnöstä.
   Kaikki alkoi aikanaan Pikonlinnan syöpäosastolla, jossa vierailin hetken mielijohteesta erään kontrollikäynnin yhteydessä. Kontrolliahan ei tuolloin suoritettu osastolla, vaan poliklinikalla. Silloinen osastonhoitaja tokaisi, että käypäs huoneessa 10 tervehtimässä nuoria miehiä. Heitä oli siellä ainakin kahdeksan ja he sairastivat saman taudin eriasteita kuin minä. Tuolloin tajusin miten valtava merkitys vertaistuella on. Kouluttauduin tukihenkilöksi ja kun olin jo aiemmin ollut syövästä toipumiseni ja juoksuharrastuksen myötä julkisuudessa, niin sain yllättäen puhe- ja esiintymisaikaa.
   Yleisellä tasolla en pidä lainkaan itseni nimeämisestä otsikoihin tai kategorisoinnista saati julkisuudesta, asia on tärkein - silloin kun sitä on.
   Tällä hetkellä, kun kirjoitan tavoitteellisesti (minulle ei makseta siitä - vielä), niin siihenkin pätee eräänlaiseksi motoksi itselleni noussut nöyryys. Mitä parempi kirjoittaja saan kuulla olevani, sitä nöyremmäksi itseni tunnen. En saa yhtään puristaa - minun on vain oltava oma itseni ja kerrottava tarina. Minä olen merkityksetön, tarina on tärkein. Olen vain välittäjä.
   Nöyryydellä on vähän sijaa tässä ajassa. Monet luulevat olevansa kuolemattomia tai jatkuvaan vauhtiin kykeneviä :

" Voimme huonosti, koska olemme rakentaneet yksilö-, suoritus- ja menestyskeskeisen erilliskunnan, joka on murentanut yhteishengen, joka oli rakennettu vastoinkäymisistämme ja kovasta uurastuksestamme hyvinvoinnin luomiseksi. Ja nyt yksilöllisen menestyksen ja suoritusten ihannointi tekee vaarallisella tavalla yhteistyötä sen kansallisen perinteen kanssa, jonka mukaan ihminen ei saa koskaan väsyä, koskaan itkeä, koskaan luovuttaa, on vain purtava hammasta, pysyttävä vaiti ja jatkettava matkaa."  

-Kjell Westö kolumnissaan vuonna 2008


    Vuodesta 2008 mikään ei ole muuttunut, edelleen ja aina samat ongelmat. Joka kymmenes suomalainen syö masennuslääkkeitä. Näinkö se menee, helpotusta purkista ? Tiesittekö, että aikanaan mahtava ja ylivoimainen Saksan armeija marssi pervitiinillä. Yliluonnollinen vahvuuden illuusio perustui keinotekoiseen huumeeseen. Samaa yrittävät tällä hetkellä monet kristallina tunnetun metamfetamiinin kanssa, joka on käytännössä samaa kuin pervitiini.
   Omalla ultrajuoksumatkallani olen törmännyt usein termiin "unbreakable" - rikkoutumaton. Jatkuva normaalin ylittämisen yritys harhauttaa uskomaan illuusioon ja sitten kun askel loppuu, loppuu myös elämän värien löytäminen. Sitoutuminen itsensä jatkuvaan ylittämiseen sisältää omat riskinsä. Suosittelen silti - mutta olkaa läsnä itsellenne joka päivä.
   Yksi huonon voinnin syy saattaa löytyä uskon puutteesta. Tulevaisuuteen pitää uskoa.

"Tämä saattaa liittyä myös Jumalaan. Hän on ollut melko hiljaa kohdallani viime aikoina. Ehkä Hän seuraa tyytyväisyydellä taivallustani tai sitten Hän on menettänyt toivonsa minun suhteeni. 

Uskon ja toivon, eli uskallan toivoa, että ei kuitenkaan lopullisesti. En kirjoittanut tähän rukoilla-sanaa. Maailma on täynnä heitä, jotka eivät usko mihinkään. Uskallan toivoa on käytännössä sama kuin että rukoilen, että Hän ei ole menettänyt toivoaan. Se on vain erilailla kirjoitettu niitä varten jotka eivät usko."

- Pasi Koskinen, lainaus eräästä kirjeestä eräälle ystävälleni.

    Jälleen kerran on lisättävä näiden rivien jälkeen selvennykseksi. En kuulu mihinkään kirkkokuntaan. En yksinkertaisesti pysty uskomaan heidän (minkään kirkkokunnan) rajaamallaan tavalla. Elämä on konkreetisti tässä ja nyt. Minun täytyy tämän taivaan alla tyytyä uskooni ihmisyydestä ja rakkaudesta. Silti Jumalani on. Hyvin vahvasti läsnä.
   Asuessani Kirsin kanssa täällä Nellimin hellässä erämaassa koemme läsnäoloa eri elämän osa-alueilla helposti lähtemällä luontoon suureen ja äärettömään teatteriin, jossa jokainen näytös on totta joka päivä. Pohjoinen karsii ylpeyden ja turhan pois. Jäljelle jää ymmärrys, että ei ole olemassa hoi polloi saati hoi oligoi, on olemassa vain mahdollisuus - meillä kaikilla.

VIIKON 43. "HARJOITTELU"

Harjoittelu-sana on nyt lainausmerkeissä, koska kiputilat jatkuvat. Tätä kirjoittaessani vasen jalka on kohtuullisesti kuntoutumassa mutta oikea pohje kramppasi torstaina varsin laajasti, joten olen antanut juoksun olla. Metsätyötkin alkavat olla loppusuoralla, joten jalka kuntoutukoon kevyen liikunnan merkeissä omaan tahtiinsa.
Tarkkasilmäiset ovat saattaneet huomata, että olen deletoinut kilpailusuunnitelma-osion blogistani pois toistaiseksi. Harjoittelen toki juoksua talvella hiihdon ja lumikenkäilyn ohessa mutta en tiedä miksi. Sitten kun keksin miksi, ilmestyy kilpailusuunnitelma sikäli mikäli mahdollinen oivallukseni kilpailemiseen liittyy - jos ei ilmesty niin kuvitelkaa : OLEN VIHDOIN VAPAA !

Ma- Pyhävaaralla 14, 3 km - 1.46.
Ti- 10 km - 1.08, Linjan kevyt lenkki.
Ke- Lepo
To- 9 km Haapakurussa - 1.00. Paha kramppi tuhosi oikean pohkeen taas.
Pe- La- Lepoa, metsätöitä.
Su- Kävelyä luonnossa Kirsin kanssa 2,5 tuntia.

Yhteensä juoksua 3:56 - 33,3 km