AHMINTAA
"Juoksuahminta" (Binge Running) on Geoff Roesin aikanaan lanseerama termi. Eli jos lajia rakastaa ei siitä voi saada kyllikseen. Geoff toipuu tällä hetkellä vakavasta liikaharjoittelusyndroomasta. Toivottavasti tuo loistava juoksija ja lämmin persoona palaa entistä vahvempana, myös kilpailemaan.
Oma 200 km ahmintaviikkoni oli harkittu testi Unkarin 6 päivän kilpailuun. Testi missä kunnossa kehoni kokonaisuutena todellisuudessa on ja onko harjoittelu linjassa tavoitteeseen. Kuinka aineenvaihdunta toimii hieman normaalia raskaammassa prässissä. Onko henkinen keskittyminen kunnossa.
Viikon jälkeen voin todeta olevani hämmästyttävän pirteä mutta hieman "ylensyönyt". Mitään ongelmia fysiikassa ei ole ja kuntokin on kohentunut parin kuukauden takaisesta melkoisesti. Nousukuntoinen en kuitenkaan ole eli voin turvallisesti palata perusharjoitteluni pariin vielä pariksi kuukaudeksi.
KAKSI TULTA
Tällainen viikko pistää paitsi fysiikan myös henkiset voimavarat koetukselle. Loppujen lopuksi on jopa hieman yksitoikkoistakin juosta tällaisia määriä. Toisaalta koen olevani etuoikeutettu kun tähän pystyn.
Henkisten voimavarojeni riittävyydestä olen hieman jäävi sanomaan mutta kaksi tulta palaa silti rinnakkain.
Toinen roihuaa juoksun harjoittelun paloa ja rajojen koettelemisen sisäistä pakkoa. Toinen kytee juuri ja juuri mutta savusta ilmaan muodostuu kysymysmerkki mielekkyydestä.
Voisinko siis käyttää rajallisen aikani täällä hyödyllisemmin ? Koen olevani välillä kiitollisuudenvelassa mutta en ole ihan varma kenelle. Sainhan syöpätaudin jälkeen elämäni takaisin ja mahdollisuuden uuteen. Vai onko tämä kaikki syöpätaudin ansiota. Oliko se merkki jostain korkealta. Kehoitus muuttaa näkökulmaa. Käsky yrittää muuttua paremmaksi ihmiseksi.
Paljon eräretkeilleenä tiedän, että on turhuutta pitää kahta tulta yhtäaikaa palamassa. Toivon, että jossain vaiheessa saan kekäleet yhteen kasaan ja juoksu jatkuu samoin kuin nyt - nöyränä ja kiitollisena.
REALISMI
Unkarissa olisi siis tarkoitus kertoa tuo nyt kuudessa päivässä juoksemani määrä kolmella. Samalla unen määrä putoaa kolmasosaan nyt nauttimastani. Minkäänlaista harhakuvitelmaa ei haasteen riittävyydestä ole. Saapahan vanhempikin teuras kerrankin kyllikseen - edes yrittää.
Viikko 4. harjoitteluni
Ma - aamu kotona tiellä 8 km - 54 min.
ip. Tampereeen keskustori - koti; kierrellen länsitampereella 28 km - 3.02
Ti- päivällä Ailin lenkki Sasin maisemiin 34 km - 3.51 (Aili oli Kirsin mummo, joka kotiavustajana ajoi mopolla auttamaan vanhuksia kesät talvet; tämä lenkki on hänelle kunnianosoitus.)
Ke- aamupäivällä Pinsiön rauhassa 23 km - 2.36
ilta kotona tiellä 10 km - 1.10
To- aamupäivällä helpolla reitillä Elovainion metelissä 20 km - 2.09
illalla mäkinen 14 km Pinsiön Koulutien rauhassa -1.33
Pe- Lamminpään hautausmaalle ja takaisin 33 km -3.40
La- päivällä mäkinen reitti, osa polkua 18 km - 2.10
iltapäivän lopuksi tiellä 12 km - 1.17
Su - LEPO
yhteensä 200 km - 26 tuntia 22 minuuttia
Harjoituspäivien syömiset
Jonkinverran kysellään ravinnosta ja etenkin sen määrästä. Pääruokani katoin 25 cm halkaisijaltaan olevalle lautaselle. Se riitti mainiosti joitakin pieniä santsauksia lukuunottamatta ja kuviotakin jäi reunoilta näkyviin. Määriä on mainittu vain viitteeksi.
Kahvin kanssa aina sokeria,maitoa ja hunajaa. Lisäksi vettä tarpeen mukaan pitkin päivä. Kaikki juotu mehu sokerilla makeutettua ei aspartamiinia !!! Joka päivä tabletti magnesiumia (magnex, sisältää b6 vitamiinia), monivitamiinitabletti (optisana multi) ja rautaa (iron vital m plus, sisältää c-vitamiina).
Yksi ruokailu -merkin jälkeen. Lenkki tarkoittaa harjoitusta - ei makkaraa.
Ma
-muroja , kahvia
lenkki
-kasviskiusaus (3 dl annos) (papuja,sipulia,perunaa ja juureksia), leipää jolla tuorejuustoa ja maitoa
-keksejä ja kahvia
tunnin lepo ja sitten käynti hammaslääkärissä, heti perään lenkki, jolla geeli, vettä ja urheilujuomaa vyöstä.
lenkin päälle heti ennen suihkua gainomaxia ja vettä
-4 keitetyttyä perunaa ja porkkanaa, 7 silakkapihviä, vihreää salaattia jossa kurkkua, tomaattia, appelsiinia. ruisleipää 1 pala ja vaaleaa myslileipää 2 palaa jolla tuorejuustoa. maitoa ja vitalift-omenamehua
-prinsessaleivos ja kahvia
-mysliä 2 dl, karjalanpiirakka jolla juustoa, leikkelettä ja kasviksia, keksejä ja kahvia
Ti
-mysli marjakeitolla, karjalanpiirakka jolla juustoa, leikkelettä ja kasviksia
-kahvi ja keksejä, banaani
lenkki, jolla pari geeliä ja repusta mehua ja urheilujuomaa yht. vajaa kaksi litraa.
ennen suihkua gainomax ja mehua
-perunoita ja silakkapihvejä, vihreässä salaatissa ilmakuivattuja tomaatteja, tomaattia, kurkkua, mantelitäytettyjä oliiveja. keitetty muna, puolukkahilloa, leipää ja piimää,
riisipuuroa 4 dl omenahillolla ja maidolla
-riisipuuroa 3 dl ja karjalanpiirakka katettuna kuten yllä, banaani, mustikkamehua kahvia ja keksejä
-illalla puoli levyä laktoositonta suklaata
-yöllä vessareissun oheen mehua ja karjalanpiirakka katettuna kuten yllä. (ei syöty pöntöllä...)
Ke
-riisipuuroa 4 dl ja mustikkasoppaa, karjalanpiirakka katettuna kuten yllä, kahvia ja keksejä
lenkki jolla geeli ja vettä 7 dl
ennen suihkua gainomax ja vettä
-puolitoista lautasellista kotonatehtyjä erilaisia pizzoja joissa tonnikalaa, katkarapuja, sipulia,sieniä,ananasta,pinaattia,ilmakuivattua tomaattia, hernemaissipaprikaa,kinkkua. mehua, mansikkarahkaa
-kahvi ja keksejä
reilu kolmetuntia oleilua ja lenkki
-pizzaa ja mehua
-riisipuuroa, hilloa, maitoa. kahvia ja voileipiä joiden päällä kalaa.
-laktoositonta suklaata, banaani
To
-muroja,hilloa,maitoa.kahvia
lenkki, jolla geeli, mehua plus vettä
-pizzaa,riisipuuroa,hilloa,maitoa. kahvia ja keksejä
lenkki
-4 keitettyä perunaa ja pörkölttiä (Unkarilainen lihapata),porkkanaa,suolakurkkua,2 palaa ruisleipää,piimää
-kahvia, mudcakea (suklaakakku), sitruunamuffinsseja
-laktoositonta suklaata melkein levy
Pe
-mysliä ja jugurttia, 2 ruisleipäpalaa joilla juustoa,leikkelettä ja kurkkua. kahvia
-kahvia ja kakkua
lenkki, jolla pari geeliä ja vettä 1,5 litraa. suolat lakosivat 26 km paikkeilla, verenpaine heitti hetken ja pääsin tunnelmaan.
ennen suihkua yksi voileipä, jolla fetajuustoa ja kurkkua ja suolaa. gainomax ja vettä...final saltdown...
-pastaa 2 dl ja pörkölttiä. lisäksi keitettyjä perunoita 2 kpl ja porkkanaa. sipuli-appelsiinisalaattia,suolakurkkua,fetajuustoa,paprikaa, 2 palaa ruisleipää ja maitoa
-kahvia ja mutakakkua ja muffinssi, vettä, mehua.
-urheilujuomaa (maxim hypotoninen), hedelmiä
La
-riisipuuroa,maitoa, pari ruisleipää katettuna kuten yllä, pari siivua pullaa omenahillolla,kahvia
lenkki, jolla geeli ja 0,8 dl vettä
lenkin jälkeen ei maistunut "oikea ruoka" eli
-pizzapaloja kaksi ja yksi lihapiirakka sinapilla,mehua,kahvia,banaani
lenkki
täysjyväpastaa itämaisesti maustetulla purjo-sipuli-porkkanakastikkeella,oheen kolme ruokalusikallista pörkölttiä ja vihreää salaattia jossa oliiveja ja päärynää, 4 palaa leipää, mehua ja puoli lasillista punaviiniä; Santa Carolina, Chile 2011
-kahvia ja pullaa hillolla, suklaata
-hedelmiä ;päärynä ja appelsiini
TAUSTAA
Viikon mittaan jokaiseen harjoitukseen keskityttiin. Lenkille mentiin rauhassa juuri silloin kun siltä tuntui. Ainoastaan päivän pituus, eli valoisa aika, sekä lämpötila -5 - -17 pakkasta aiheuttivat pientä säätöä.
Kello kävi lenkeillä koko ajan, myös pienien energiatankkaus yms. taukojen ajan. Ainoastaan hautausmaalla sen sammutin - mielestäni siellä ajan mittaaminen on kokolailla turhaa.
Keho tarvitsee energiaa toimiakseen. Keho tarvitsee myös muita aineita, esim. suoloja soluaineenvaihduntaan jne. Lihasten elastisuus ei siis ole itsestäänselvyys. Turha elimistön kuluttaminen on sulaa hulluutta. Jos juoksija haluaa laihtua hänen on vähennettävä rasvan määrää ja lisättävä kasvisten syöntiä ja liikuntaa !
Joskus kuulee elvistelyjä siitä kuinka joku "veti ilman mitään" niin ja niin monta kilometriä. Koskahan suomalaisessa kestävyysjuoksussa ymmärretään, että tyhjennysharjoittelu on hyödytöntä ja vaarallista. Superkompensaatio syntyy vain kun harjoitellaan - oikein ja riittävästi.
Kosketus Liikkuu
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
TUNNE AJASSA
"Minulla ei ole kiire, koska kuu eikä aurinkokaan ole kiireessä.
Kukaan ei voi päästä pidemmälle kuin mihin jalat vievät." - Fernando Pessoa
Mitä pidemmälle teen matkaani ultrajuoksun maailmassa sitä vähemmän olen kiinnostunut ajan mittaamisesta. Aika on vain kokemusta rajoittava keinotekoinen raami. Juostessani pyrin pois tuosta raamista.
Sensijaan matkan mittaaminen kiinnostaa. Paitsi kilometrien myös niiden varrella saatujen kokemusten mittaaminen. Minulle on aina ollut tyypillistä pyrkiä tekemään asiat hieman valtavirrasta poiketen. Tällä olen pyrkinyt oman tilan hakemiseen. En egoismin vuoksi vaan rauhallisen tilan takia. Mahdollisuuden kokea asioita eri näkökulmasta.
Juokseminen ei ole harmaata raatamista vaan kokemista. Silloin tällöin tunnen ajan vierelläni, seuraavan askeleen jälkeen se jää odottamaan. Astun uteliaana maisemaan ja palaan takaisin vahvempana.
Seuraavassa jaan kuvien kautta tunteitani ajassa viikon varrelta.
Klikkaamalla kuvaa saat ne sarjaan isommaksi.
Viikon 3. harjoittelu
Ma- ap. 6 km kävelyä- ip. 16 km mäkisellä reitillä - 1.41
Ti- aamulla 15 km - 1.45 - päivällä kävelyä 8 km - illalla hiihtoa metsäsuksilla 7 km (tunti)
Ke- metsätyö keskiraskas 5 tuntia - ilta kevyt verryttely tiellä 6 km - 41 min.
To- 20 km osin järvenjäällä - 2.14
Pe- aamulla -20 astetta; Helsingin Kivikossa "latupohjaa" 10 km - 1.01
ilta -18 astetta sama kuin aamulla mutta toisinpäin 10 km - 56 min.
La- ip. Villa Gårdsbacka - Lammassaari !!!, 17 km - 1.53
Su- kp. Villa Gårdsbacka - Lammassaari, hieman eroa eiliseen, 18 km - 2.05
yhteensä juoksua 112 km - 12 tuntia ja 16 minuuttia, muuta liikuntaa ei lasketa vieläkään.
Kukaan ei voi päästä pidemmälle kuin mihin jalat vievät." - Fernando Pessoa
Mitä pidemmälle teen matkaani ultrajuoksun maailmassa sitä vähemmän olen kiinnostunut ajan mittaamisesta. Aika on vain kokemusta rajoittava keinotekoinen raami. Juostessani pyrin pois tuosta raamista.
Sensijaan matkan mittaaminen kiinnostaa. Paitsi kilometrien myös niiden varrella saatujen kokemusten mittaaminen. Minulle on aina ollut tyypillistä pyrkiä tekemään asiat hieman valtavirrasta poiketen. Tällä olen pyrkinyt oman tilan hakemiseen. En egoismin vuoksi vaan rauhallisen tilan takia. Mahdollisuuden kokea asioita eri näkökulmasta.
Juokseminen ei ole harmaata raatamista vaan kokemista. Silloin tällöin tunnen ajan vierelläni, seuraavan askeleen jälkeen se jää odottamaan. Astun uteliaana maisemaan ja palaan takaisin vahvempana.
Seuraavassa jaan kuvien kautta tunteitani ajassa viikon varrelta.
Klikkaamalla kuvaa saat ne sarjaan isommaksi.
Viikon 3. harjoittelu
Ma- ap. 6 km kävelyä- ip. 16 km mäkisellä reitillä - 1.41
Ti- aamulla 15 km - 1.45 - päivällä kävelyä 8 km - illalla hiihtoa metsäsuksilla 7 km (tunti)
Ke- metsätyö keskiraskas 5 tuntia - ilta kevyt verryttely tiellä 6 km - 41 min.
To- 20 km osin järvenjäällä - 2.14
Pe- aamulla -20 astetta; Helsingin Kivikossa "latupohjaa" 10 km - 1.01
ilta -18 astetta sama kuin aamulla mutta toisinpäin 10 km - 56 min.
La- ip. Villa Gårdsbacka - Lammassaari !!!, 17 km - 1.53
Su- kp. Villa Gårdsbacka - Lammassaari, hieman eroa eiliseen, 18 km - 2.05
yhteensä juoksua 112 km - 12 tuntia ja 16 minuuttia, muuta liikuntaa ei lasketa vieläkään.
maanantai 14. tammikuuta 2013
KUN EI KULJE ?
Kirjoitin joulukuussa YLIHARJOITTELU - LIIKAHARJOITTELU -nimisen postauksen blogiini. Aihe herätti suurta mielenkiintoa ja kysymyksiä. Yritän seuraavassa antaa lukijoille vastauksia ja ajatuksia yleisestikin harjoittelusta.
Silloin kun juoksu ei kulje ja kokee olevansa umpikujassa räkäisen turran väsymyksensä kanssa on syytä pysähtyä. Rauhoittaa tilanne ja miettiä rauhassa mitä on tullut tehtyä.
Jatkuvuus. Kestävyysjuoksu on kärsivällisen ihmisen puuhaa. Tuloksia ei tule kovin nopeasti. Itseään ei opi tuntemaan nopeasti. Kestävyysjuoksu on siis yhteiskuntamme vallitsevien "heti mulle kaikki nyt" - arvojen täydellinen vastakohta.
Harjoittelussa on usein jaksoja jolloin juoksu ei kulje - eikä tarvitsekaan kulkea. Jos jaksot kuitenkin venyvät useiden kuukausien harmaaksi puurtamiseksi on ehkä mietittävä tarkemmin omaa asennetta. Jos haluaa kehittyä on oltava valmis sietämään epämukavuutta. Kylmää, pimeyttä ja nälkää. Väsynyttä yksitoikkoista jolkutusta. Juoksemista epätietoisuudessa. Epävarmuutta. Silti aina välillä olisi nähtävä pilkahduksia. Pieniä positiivisia merkkejä kehittymisestä - etenemisen helppoudesta.
Vaaditaan siis uskoa omaan tekemiseen. Harjoittelua ei jatkuvasti kannata muuttaa vaan on suunniteltava jakso tavoitteeseen huolella. Puoli vuotta on varsin pitkä aika ilman välitavoitetta. Kuuluisa fokus ( ei Ford...) katoaa helposti.
Yksinkertaisilla juoksutesteillä (3 km maksimitesti levänneenä) tai sykerajojen mitoituksella voi arvottaa omaa realismia. Onko tavoite linjassa edellisten tulosten kanssa. Onko juoksutausta tai liikuntatausta yleensäkin riittävä, jotta kestää koventuneen harjoittelun rasitukset.
Terveys . On oltava terve kyetäkseen rasittamaan itseään. Jos terveydentilaansa epäilee on syytä mennä lääkäriin ja verikokeisiin. Mieluimmin urheilulääkärille. Myöskään hammaslääkäriä ei saa unohtaa.
Ravinto. Tarvitaan polttoainetta. Usein laiminlyödään säännöllinen ruokailu ja vedettäessä kovaa harjoitusta kello 17.00 työpäivän jälkeen muistetaan yhtäkkiä, että viimeksi syötiin lounas ja vettäkään ei ole juotu kuin pari lasia iltapäivän aikana.
Eli järki. Onko sitä käytetty muutenkaan ? Harjoituspäiväkirja kertoo tehdystä ja tekemättömästä. Talvella paksusti pukeutunut juoksija vääntää liukkaalla peruslenkkiä 5.00 min./km vauhdilla. Hän on lukenut euforisia kirjoituksia foorumeilta perusnylkytyksestä ja paahtaa menemään.
Hän siis juoksee maratonin aikaan 2 tuntia 52 minuuttia ? Koska juoksee keskivauhtisen 15 - 20 km lenkin vauhdilla 4.20 min./km, reippaan 8-10 km vauhdilla 4.00 min./km ja 1000 metrin vedon 3.45 min./km.
Tuo 5.00 min./km on muuten kolmen ja puolentunnin maratoonarin kisavauhti... Eli olosuhteiden huomioiminen on erittäin tärkeää mietittäessä kulkeeko vai ei.
Sanomattakin on selvää, että esim. maratonia ei pelkästään kahvakuulalla, zumballa ja lepäämällä juosta menestyksekkäästi läpi. On oltava työnteon mentaliteetti juosten mutta järjen kanssa.
Erilaiset kuntosalitreenit ja kestävyysluonteiset muut lajit palvelevat kyllä juoksua mutta hyväksi juoksijaksi tullaan vain juoksemalla. Harjoittelussa tulisi olla eri vauhteja yksitoikkoisuuden katkaisemiseksi. Monipuolisuus antaa henkireikää uuvuttavaan taivallukseen eli on lopulta kuitenkin hyväksi.
Avoimmuus vaikutteille kuuluu 2000-luvun urheilijan arkeen mutta älyttömyyksiin ei pidä sortua. Ei ole olemassa oikoteitä. Keho muokkautuu juoksuun pikkuhiljaa. Rasva palaa pois kilometrien myötä ja lihakset sitkistyvät. Ihmedieetit ja poppakonstit ovat tyhmyyttä.
Kompetenssi näkyy saavutuksissa numeroina ei löysinä puheina tai kirjoituksina palstoilla. Nöyryys on yksiselitteinen sana. On aivan eri asia jos 55000 kilometriä elämässään juossut juoksee 150 km viikossa kuin 150000 km juossut. Näissä ei nyt ole liikaa nollia ! Tätä voivat siis miettiä vaikkapa 9000 km elämässään juosseet. Että kuinka paljon on paljon. Tuettu ammattihuippu-urheilija kykenee harjoittelemaan 700 tuntia vuodessa. Tuohon tuskin paljon tehdään muuta - etenkin jos pyritään teholliseen tuottavaan harjoitteluun eikä vaan potkita käpyjä ajankuluksi.
Iloa on oltava. Liikunnan riemua. Leikkiä. Liiallinen pingoittaminen vie mehut jo harjoitellessa ja kun sitten olet lähtöviivalla huomaat olevasi loppu jo ennen ensimmäistä askelta.
Eräs ex-mäkihyppääjä sanoi, että suomalaiset urheilijat tekevät liian vähän asioita, jotka vievät heitä eteenpäin urheilijana. Kun katsoo mäkihyppymme tasoa nyt, voidaan todeta, että kannattaisi olla myös tekemättä niitä asioita, jotka vievät taaksepäin urheilijana. Tarkoitan tällä juuri tuota paineensietoa. Väkisin ei tule mistään mitään.
Turhasta murehtiminen syö henkistä pääomaa, jonka avulla jaksaa harjoitella. Jos oman sydänkäpysen kanssa tulee riitaa ajankäytöstä voi hänelle viedä kukkia ja kertoa, että menen nyt parin tunnin lenkille mutta palattuani hieron känsäisiä jalkojasi ja ryhmyistä selkääsi. Lapset voi aina lahjoa, uhkailla ja kiristää hiljaisiksi. Riittää kun on paikalla kun lupaa. Jos anoppi ei yrityksistä huolimatta ole mahtunut anopinkuljetuslaatikkoon (suksiboksi), niin pakkoko häntä sinne on väkisin tunkea. Kyllä ne leuat joskus väsyvät sitkeimmälläkin. Hänellekin voi viedä kukkia ja lahjakortin jalkahoitolaan - juoksijankin venymiskyvyllä on rajansa.
Maailmantuskaa ei kannata kantaa mukanaan. Työurien pidentäminen on vitsi ja maailma kestää kyllä meidän aikamme vaikka tulikin laitettua vahingossa pari vuotta sitten käytetty paristo biojäteastiaan. Myöskään iäsyyskysymysten pohtiminen on turhaa. Kuten esimerkiksi : Miksi John Lennon ammuttiin ? Nimittäin Nyman ja Harma soittavat siitä huolimatta pääosin huonoa musiikkia radiossa, tosin joskus kuitenkin onnistuen. Lisäksi Yoko Ono sai juontaa lasten nokkahuilutapahtuman South Parkissa (Eric ! Did You Say the F-word???) Joten ei mitään väliä loppujen lopuksi. Kaikki on hyvin lopulta.
Kukaan ei ole loputon, joten lepo ei ole kirosana. Ylimielisyys ja huoleton suhtautuminen oman itsensä huoltamiseen ei tuo tulosta. Vaikeasta liika- ja yliharjoittelusta toipumiseen menee vuosia. Voi syntyä pysyviä vammoja. Siltikin kannustan yrittämään.
Baarissa osaavat kaikki käydä ja sohvalla makaaminen sujuu ilman harjoitustakin. Älypuhelimen ja tietokoneen keinotekoisesta maailmasta on lyhyt hyppäys happirikkaaseen ulkoilmaan. Tarvitaan vain päättäväisyyttä ja kykyä uskaltaa olla erilainen.
Kuten huomaatte en kehota teitä istumaan neuvojen keinuun. En voi antaa valmiita vastauksia kenenkään puolesta. Juoksuharjoittelu on matka lähtöviivalle. Tavoitteen tavoittelu tapahtuu yksin. Perille on juostava itse. Jos jokin meni vikaan niin ei saa lannistua. Sensijaan kannustan yrittämään rohkeasti. Kokonaisuus on pienten asioiden huolehtimista. Paras palkinto henkinen kasvu juoksijana ja etenkin ihmisenä.
VIIKKO 2.
Ma- 10 km - 1.01
Ti- 10 km- 1.02
Ke- Lepo
To- 27 km - 2.45
Pe- aamu kotona 13 km - 1.26 - Ilta Raisiossa 6 km - 38 min.
La- Raisio - Turku ; kävelyä 7 km - Illalla Raisiossa 8 km - 58 min.
Su- Päivällä kävelyä 3 km Isosuo-Puurijärvellä. - Illalla myöhään kotona 6 km - 38 min.
yhteensä juoksua 80 km - 11 tuntia 28 minuuttia.
Varovainen viikko edellisen viikon sairastelun jäljiltä. Muutenkin on menossa hieman vaisumpi vaihe harjoittelussa. Sanotaan vaikka että "harjoitus ei tartu oikein hyvin". Eli keho ei ota vastaan harjoitusta.
Kärsivällisyyteni kyllä riittää - helposti...
Silloin kun juoksu ei kulje ja kokee olevansa umpikujassa räkäisen turran väsymyksensä kanssa on syytä pysähtyä. Rauhoittaa tilanne ja miettiä rauhassa mitä on tullut tehtyä.
Jatkuvuus. Kestävyysjuoksu on kärsivällisen ihmisen puuhaa. Tuloksia ei tule kovin nopeasti. Itseään ei opi tuntemaan nopeasti. Kestävyysjuoksu on siis yhteiskuntamme vallitsevien "heti mulle kaikki nyt" - arvojen täydellinen vastakohta.
Harjoittelussa on usein jaksoja jolloin juoksu ei kulje - eikä tarvitsekaan kulkea. Jos jaksot kuitenkin venyvät useiden kuukausien harmaaksi puurtamiseksi on ehkä mietittävä tarkemmin omaa asennetta. Jos haluaa kehittyä on oltava valmis sietämään epämukavuutta. Kylmää, pimeyttä ja nälkää. Väsynyttä yksitoikkoista jolkutusta. Juoksemista epätietoisuudessa. Epävarmuutta. Silti aina välillä olisi nähtävä pilkahduksia. Pieniä positiivisia merkkejä kehittymisestä - etenemisen helppoudesta.
Vaaditaan siis uskoa omaan tekemiseen. Harjoittelua ei jatkuvasti kannata muuttaa vaan on suunniteltava jakso tavoitteeseen huolella. Puoli vuotta on varsin pitkä aika ilman välitavoitetta. Kuuluisa fokus ( ei Ford...) katoaa helposti.
Yksinkertaisilla juoksutesteillä (3 km maksimitesti levänneenä) tai sykerajojen mitoituksella voi arvottaa omaa realismia. Onko tavoite linjassa edellisten tulosten kanssa. Onko juoksutausta tai liikuntatausta yleensäkin riittävä, jotta kestää koventuneen harjoittelun rasitukset.
Terveys . On oltava terve kyetäkseen rasittamaan itseään. Jos terveydentilaansa epäilee on syytä mennä lääkäriin ja verikokeisiin. Mieluimmin urheilulääkärille. Myöskään hammaslääkäriä ei saa unohtaa.
Ravinto. Tarvitaan polttoainetta. Usein laiminlyödään säännöllinen ruokailu ja vedettäessä kovaa harjoitusta kello 17.00 työpäivän jälkeen muistetaan yhtäkkiä, että viimeksi syötiin lounas ja vettäkään ei ole juotu kuin pari lasia iltapäivän aikana.
Eli järki. Onko sitä käytetty muutenkaan ? Harjoituspäiväkirja kertoo tehdystä ja tekemättömästä. Talvella paksusti pukeutunut juoksija vääntää liukkaalla peruslenkkiä 5.00 min./km vauhdilla. Hän on lukenut euforisia kirjoituksia foorumeilta perusnylkytyksestä ja paahtaa menemään.
Hän siis juoksee maratonin aikaan 2 tuntia 52 minuuttia ? Koska juoksee keskivauhtisen 15 - 20 km lenkin vauhdilla 4.20 min./km, reippaan 8-10 km vauhdilla 4.00 min./km ja 1000 metrin vedon 3.45 min./km.
Tuo 5.00 min./km on muuten kolmen ja puolentunnin maratoonarin kisavauhti... Eli olosuhteiden huomioiminen on erittäin tärkeää mietittäessä kulkeeko vai ei.
Sanomattakin on selvää, että esim. maratonia ei pelkästään kahvakuulalla, zumballa ja lepäämällä juosta menestyksekkäästi läpi. On oltava työnteon mentaliteetti juosten mutta järjen kanssa.
Erilaiset kuntosalitreenit ja kestävyysluonteiset muut lajit palvelevat kyllä juoksua mutta hyväksi juoksijaksi tullaan vain juoksemalla. Harjoittelussa tulisi olla eri vauhteja yksitoikkoisuuden katkaisemiseksi. Monipuolisuus antaa henkireikää uuvuttavaan taivallukseen eli on lopulta kuitenkin hyväksi.
Avoimmuus vaikutteille kuuluu 2000-luvun urheilijan arkeen mutta älyttömyyksiin ei pidä sortua. Ei ole olemassa oikoteitä. Keho muokkautuu juoksuun pikkuhiljaa. Rasva palaa pois kilometrien myötä ja lihakset sitkistyvät. Ihmedieetit ja poppakonstit ovat tyhmyyttä.
Kompetenssi näkyy saavutuksissa numeroina ei löysinä puheina tai kirjoituksina palstoilla. Nöyryys on yksiselitteinen sana. On aivan eri asia jos 55000 kilometriä elämässään juossut juoksee 150 km viikossa kuin 150000 km juossut. Näissä ei nyt ole liikaa nollia ! Tätä voivat siis miettiä vaikkapa 9000 km elämässään juosseet. Että kuinka paljon on paljon. Tuettu ammattihuippu-urheilija kykenee harjoittelemaan 700 tuntia vuodessa. Tuohon tuskin paljon tehdään muuta - etenkin jos pyritään teholliseen tuottavaan harjoitteluun eikä vaan potkita käpyjä ajankuluksi.
Iloa on oltava. Liikunnan riemua. Leikkiä. Liiallinen pingoittaminen vie mehut jo harjoitellessa ja kun sitten olet lähtöviivalla huomaat olevasi loppu jo ennen ensimmäistä askelta.
Eräs ex-mäkihyppääjä sanoi, että suomalaiset urheilijat tekevät liian vähän asioita, jotka vievät heitä eteenpäin urheilijana. Kun katsoo mäkihyppymme tasoa nyt, voidaan todeta, että kannattaisi olla myös tekemättä niitä asioita, jotka vievät taaksepäin urheilijana. Tarkoitan tällä juuri tuota paineensietoa. Väkisin ei tule mistään mitään.
Turhasta murehtiminen syö henkistä pääomaa, jonka avulla jaksaa harjoitella. Jos oman sydänkäpysen kanssa tulee riitaa ajankäytöstä voi hänelle viedä kukkia ja kertoa, että menen nyt parin tunnin lenkille mutta palattuani hieron känsäisiä jalkojasi ja ryhmyistä selkääsi. Lapset voi aina lahjoa, uhkailla ja kiristää hiljaisiksi. Riittää kun on paikalla kun lupaa. Jos anoppi ei yrityksistä huolimatta ole mahtunut anopinkuljetuslaatikkoon (suksiboksi), niin pakkoko häntä sinne on väkisin tunkea. Kyllä ne leuat joskus väsyvät sitkeimmälläkin. Hänellekin voi viedä kukkia ja lahjakortin jalkahoitolaan - juoksijankin venymiskyvyllä on rajansa.
Maailmantuskaa ei kannata kantaa mukanaan. Työurien pidentäminen on vitsi ja maailma kestää kyllä meidän aikamme vaikka tulikin laitettua vahingossa pari vuotta sitten käytetty paristo biojäteastiaan. Myöskään iäsyyskysymysten pohtiminen on turhaa. Kuten esimerkiksi : Miksi John Lennon ammuttiin ? Nimittäin Nyman ja Harma soittavat siitä huolimatta pääosin huonoa musiikkia radiossa, tosin joskus kuitenkin onnistuen. Lisäksi Yoko Ono sai juontaa lasten nokkahuilutapahtuman South Parkissa (Eric ! Did You Say the F-word???) Joten ei mitään väliä loppujen lopuksi. Kaikki on hyvin lopulta.
Kukaan ei ole loputon, joten lepo ei ole kirosana. Ylimielisyys ja huoleton suhtautuminen oman itsensä huoltamiseen ei tuo tulosta. Vaikeasta liika- ja yliharjoittelusta toipumiseen menee vuosia. Voi syntyä pysyviä vammoja. Siltikin kannustan yrittämään.
Baarissa osaavat kaikki käydä ja sohvalla makaaminen sujuu ilman harjoitustakin. Älypuhelimen ja tietokoneen keinotekoisesta maailmasta on lyhyt hyppäys happirikkaaseen ulkoilmaan. Tarvitaan vain päättäväisyyttä ja kykyä uskaltaa olla erilainen.
Kuten huomaatte en kehota teitä istumaan neuvojen keinuun. En voi antaa valmiita vastauksia kenenkään puolesta. Juoksuharjoittelu on matka lähtöviivalle. Tavoitteen tavoittelu tapahtuu yksin. Perille on juostava itse. Jos jokin meni vikaan niin ei saa lannistua. Sensijaan kannustan yrittämään rohkeasti. Kokonaisuus on pienten asioiden huolehtimista. Paras palkinto henkinen kasvu juoksijana ja etenkin ihmisenä.
VIIKKO 2.
Ma- 10 km - 1.01
Ti- 10 km- 1.02
Ke- Lepo
To- 27 km - 2.45
Pe- aamu kotona 13 km - 1.26 - Ilta Raisiossa 6 km - 38 min.
La- Raisio - Turku ; kävelyä 7 km - Illalla Raisiossa 8 km - 58 min.
Su- Päivällä kävelyä 3 km Isosuo-Puurijärvellä. - Illalla myöhään kotona 6 km - 38 min.
yhteensä juoksua 80 km - 11 tuntia 28 minuuttia.
Varovainen viikko edellisen viikon sairastelun jäljiltä. Muutenkin on menossa hieman vaisumpi vaihe harjoittelussa. Sanotaan vaikka että "harjoitus ei tartu oikein hyvin". Eli keho ei ota vastaan harjoitusta.
Kärsivällisyyteni kyllä riittää - helposti...
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
HEI AUTOILIJAT !
Hei kaikki lenkeilläni vastaantulleet autoilijat ! Kunpa tietäisitte kuinka paljon teitä kaipaan ! Jos tietäisitte niin varmasti pysähtyisitte ja syventäisitte suhdettamme.
Etenkin te, jotka tulette pimeällä vastaan. Näette kaukaa, että sieltä se taas tulla jolkuttaa - mystinen ultrajuoksija. Palaa valo päässä ja yllä on heijastinliivi, lenkkikengistäkin heijastinnauha vilkkuu - eli oikein kerjää huomiotanne.
Ja mitä te teette ? Räpsyttelette valoja puolikkailta pitkille. Tai annatte koko arsenaalin vaan palaa täysillä. On pitkää ja lyhyttä valoa, lisänä vielä sumuvaloa. Nolostuneena yhtäkkisestä huomiosta painan pääni ja varjostan häpeillen kasvojani kädelläni.
Toivoisin kainosti vielä, että jos teillä on autossa taskulamppu tai muuta hakuvaloa niin osoittaisitte lisäksi niillä minua vielä naamaan. Ainakin silloin näkisitte iloisen hymyni kohtaamisemme riemusta.
Ja kun olette minut ohittaneet niin tietäisittepä miten teitä kaipaan yksinäisyydessäni. Täydellisessä pimeydessä tähdet ja valopallot tanssivat silmissäni pitkään vielä mentyänne. Lähes sokeana onnesta horjun eteenpäin pimeydessäni johon te vain hetkellisesti toitte valoa.
Kaipuuni syvenee myös räntäkelillä ja vesisateella. Jopa päivänvalossakin uskallan teitä etsiä. Kohtaatte minut lopulta ja tylysti vain ohitatte läheltä nähdäksenne komean askeleeni. Samalla osutte kohdallani olleeseen sohjolammikkoon. Kastelette oikean kenkäni ja puolet housuistani. Onneksi kolmentunnin lenkistäni on enää kaksi tuntia jäljellä. Voi kuinka nautinkaan litisevästä sukastani tulevan kahdenkymmenen kilometrin aikana.
Ja housuni ! Olen siis säädyllinen mieshenkilö enkä kerro teille kummassa puntissa Se oli. Eli kastuiko Se. Todennäköisesti oli kireämpää housua alla niin Se oli keskellä. Nimittäin jos Se kastuu niin Se jäätyy. No sulaahan Se sitten parintunnin päästä. Aiheutatte siis tietämättänne väristyksiä.
Juoksen eteenpäin. Nyt teistä valikoituvat esiin vain parhaat. Tullaan nimittäin suojatielle. Katsotte ja näette kun lähestyn. Arvioitte kuntoni ja päätätte, että tarvitsen lisämetrejä. Eli ajatte suoraan eteeni ! Kiitos ! Nyt joudun kiertämään autonne takakautta, olettehan siinä nätisti keskellä suojatieraidoitusta ettekä muka ole huomaavinannekaan.
Kesäisin romanssimme syvenee. Ne teistä, jotka rohkenette lähennellä minua hiekkatiellä tosissaan ja vauhdilla - sulkeutukaa suosiooni ! Pölypilvi ympäröi yhteisen hetkemme. Kivet sinkoilevat ja olen tukahtua onnesta.
Osassa teistä on todella vastustamatonta imua. Silloin huristatte ohitseni raskaalla kalustolla. Ja aivan kyynärpääni vierestä. Suloinen tuoksunne jää pyörimään pääni sisään kunhan säilytän vaan tasapainoni. Viette siis melkein jalat altani. Aah. Ja usein kahdesti peräkkäin, toinen kerta tulee perävaunusta.
Parhaat teistä jättävät muistoja taakseen. Lavalta pressun alta tai ilman pressua päälleni sataa kaikkea mahdollista. Lannasta metallinpalasiin. Voitte olla varmoja, että talletan nämä muistot - osittain ihoni alle.
Osa teistä syyllistyy jopa flirttailuun työaikana. Tullaan lumiaura tai puhdistusharja nokalla suoraan syliin. Itse katson haikeana teitä ja vuoroin metrin penkkaa tai ojaa. Hyppään sitten alta pois ja te vaan jatkatte minua huomaamatta. Jään yksin jälleen vaikka olitte käteni ulottuvilla. Pöllyävä lumi viilentää tunteitani.
Voi kuinka teitä kaikkia kaipaankaan. Vuodesta toiseen. Ja minä kun vaatisin vain vähän huomiota. Mitäs jos joskus pysähtyisitte ? Juteltaisiin edes.
Tai sitten kiertäisitte reilusti kaukaa ja puolivaloilla etten turhaan loisi odotuksia suhteestamme.
---
VIIKON 1. HARJOITTELU
Ma- aamu 8 km - 51. min. ilta 10 km - 1.06
Ti- hirveässä sohjossa liukastellen 24 km - 2.46
Ke- nastoilla 17 km - 2.04, lenkki sisälsi yht. 4 km vetoja umpihangessa ylämäkeen ja metsässä.
To- 10 km - 1.04
Pe- Lepo - sairas ja voimaton olo, kurkkukipua
La- Lepo - sairas - päänsärkyä, silti päivällä kävelyä 6 km auringossa
Su- Lepo
yhteensä 69 km - 6 tuntia - 3 lepopäivää joista 2 sairaana
Sairastelu pilasi (?) hyvän viikon. Toisaalta jo joulukuun loppupuolella on ollut havaittavissa lievää "astevaihtelua". Eli merkillistä väsymystä palautumisen silti toimiessa normaalisti. Eli odottelinkin tätä.
Keskiviikon 17 kilometriä edustaa harjoittelussani äärimmäisyyttä - happo vedoissa umpilumessa tuli jo korvista. Tyypillinen tahto-voimaharjoitus.
Harjoittelu jatkunee tunnustellen jo maanantaina koska kuumetta ei ole ollut.
----
Moni lukijoistani, joka ei minua läheisemmin tunne, saattaa ihmetellä seuraavia rivejäni. Miksi ihmeessä en kirjoita tätä seuraavaa varsinaiseksi postaukseksi, oman otsikkonsa alle ? Syykin on selvä, se on vain yksi asia elämässäni.
En kuulu niihin juoksijoihin, jotka uskovat ns. henkilökohtaisen kilometrimäärän täyttymiseen. Eli jos elämässä on juostu tietty määrä kilometrejä se riittää. Tämän henkiökohtaisen rajan piirryttyä näkyviin juoksu siis loppuu. Alkaa riittämään. On jo koettu. Ei enää. Ei irtoa enää.
Sensijaan kuulun niihin harvoihin ultrajuoksijoihin, jotka haluavat antaa kehonsa välillä toipua jatkuvien suurten harjoitusmäärien rasituksista. Itselleni on aivan selvää, että vuoden 2014 loppupuoliskolla otan etäisyyttä niinsanottuun päivittäiseen juoksemiseen. Tuolloin olen toivottavasti toteuttanut kaksi unelmaani joista toinen on juuri toukokuun Unkarin kuuden päivän juoksu. Toinen unelma taas on jotain aivan muuta. Siitä kerron tässä blogissa tänä syksynä.
Arvostan lukijani korkealle. Siksipä en koskaan kirjoita mitään "tuosta vaan". Tekstini ei ole loputtomasti hiottua ja muokattua - ajatus ja halu rehellisesti kuvata aiheita sensijaan on aina mukana. Joskus mennään aivan sillä rajalla jonka jälkeen koen olevani kyvytön ilmaisemaan itseäni ymmärrettävästi. Sielun syvimpiä tuntoja on mahdoton pukea sanoiksi. Silti yritän parhaani.
Olen harjoitellut paljon jo kaksikymmentä vuotta. Erittäin paljon 7.2.2011 jälkeen. Tuo päivä on äitini kuolinpäivä. En ole juossut koskaan pakoon - pikemminkin päinvastoin. Olen saavuttanut kilometrilukemia joista en ole osannut uneksiakaan. Olen myös saavuttanut täysin uusia kokemuksia ja etenkin henkisiä tiloja. Olen oppinut itsestäni valtavasti laittamalla itseni kokonaan likoon. Ajoittain olen antanut juoksulle kaiken. Kaiken paitsi itseäni.
Jos maailmaa yritetään tarkastella kolmiulotteisesti niin silloin olen todella kyennyt juoksemaan itseni aina välillä "sinne jonnekin". Olen mielestäni saavuttanut jopa useasti tilanteen, että lenkiltä on tultava pois. On siis ollut pakko rajoittaa. Tietoisena liian pitkälle menemisestä.
Juuri näistä syistä olen asettanut itselleni rajan vuoteen 2014. Jos joku nyt ajattelee, että takkini on tyhjä fyysisesti ja henkisesti, on hän täysin väärässä. Kyse on mielestäni henkisen tasapainon saavuttamisesta. Omien rajojen katsomisesta taaksepäin myös rajan jälkeen. Kyvystä palata rajan takaa takaisin. Sillä onni on sittenkin lähempänä kuin luullaankaan.
Etenkin te, jotka tulette pimeällä vastaan. Näette kaukaa, että sieltä se taas tulla jolkuttaa - mystinen ultrajuoksija. Palaa valo päässä ja yllä on heijastinliivi, lenkkikengistäkin heijastinnauha vilkkuu - eli oikein kerjää huomiotanne.
Ja mitä te teette ? Räpsyttelette valoja puolikkailta pitkille. Tai annatte koko arsenaalin vaan palaa täysillä. On pitkää ja lyhyttä valoa, lisänä vielä sumuvaloa. Nolostuneena yhtäkkisestä huomiosta painan pääni ja varjostan häpeillen kasvojani kädelläni.
Toivoisin kainosti vielä, että jos teillä on autossa taskulamppu tai muuta hakuvaloa niin osoittaisitte lisäksi niillä minua vielä naamaan. Ainakin silloin näkisitte iloisen hymyni kohtaamisemme riemusta.
Ja kun olette minut ohittaneet niin tietäisittepä miten teitä kaipaan yksinäisyydessäni. Täydellisessä pimeydessä tähdet ja valopallot tanssivat silmissäni pitkään vielä mentyänne. Lähes sokeana onnesta horjun eteenpäin pimeydessäni johon te vain hetkellisesti toitte valoa.
Kaipuuni syvenee myös räntäkelillä ja vesisateella. Jopa päivänvalossakin uskallan teitä etsiä. Kohtaatte minut lopulta ja tylysti vain ohitatte läheltä nähdäksenne komean askeleeni. Samalla osutte kohdallani olleeseen sohjolammikkoon. Kastelette oikean kenkäni ja puolet housuistani. Onneksi kolmentunnin lenkistäni on enää kaksi tuntia jäljellä. Voi kuinka nautinkaan litisevästä sukastani tulevan kahdenkymmenen kilometrin aikana.
Ja housuni ! Olen siis säädyllinen mieshenkilö enkä kerro teille kummassa puntissa Se oli. Eli kastuiko Se. Todennäköisesti oli kireämpää housua alla niin Se oli keskellä. Nimittäin jos Se kastuu niin Se jäätyy. No sulaahan Se sitten parintunnin päästä. Aiheutatte siis tietämättänne väristyksiä.
Juoksen eteenpäin. Nyt teistä valikoituvat esiin vain parhaat. Tullaan nimittäin suojatielle. Katsotte ja näette kun lähestyn. Arvioitte kuntoni ja päätätte, että tarvitsen lisämetrejä. Eli ajatte suoraan eteeni ! Kiitos ! Nyt joudun kiertämään autonne takakautta, olettehan siinä nätisti keskellä suojatieraidoitusta ettekä muka ole huomaavinannekaan.
Kesäisin romanssimme syvenee. Ne teistä, jotka rohkenette lähennellä minua hiekkatiellä tosissaan ja vauhdilla - sulkeutukaa suosiooni ! Pölypilvi ympäröi yhteisen hetkemme. Kivet sinkoilevat ja olen tukahtua onnesta.
Osassa teistä on todella vastustamatonta imua. Silloin huristatte ohitseni raskaalla kalustolla. Ja aivan kyynärpääni vierestä. Suloinen tuoksunne jää pyörimään pääni sisään kunhan säilytän vaan tasapainoni. Viette siis melkein jalat altani. Aah. Ja usein kahdesti peräkkäin, toinen kerta tulee perävaunusta.
Parhaat teistä jättävät muistoja taakseen. Lavalta pressun alta tai ilman pressua päälleni sataa kaikkea mahdollista. Lannasta metallinpalasiin. Voitte olla varmoja, että talletan nämä muistot - osittain ihoni alle.
Osa teistä syyllistyy jopa flirttailuun työaikana. Tullaan lumiaura tai puhdistusharja nokalla suoraan syliin. Itse katson haikeana teitä ja vuoroin metrin penkkaa tai ojaa. Hyppään sitten alta pois ja te vaan jatkatte minua huomaamatta. Jään yksin jälleen vaikka olitte käteni ulottuvilla. Pöllyävä lumi viilentää tunteitani.
Voi kuinka teitä kaikkia kaipaankaan. Vuodesta toiseen. Ja minä kun vaatisin vain vähän huomiota. Mitäs jos joskus pysähtyisitte ? Juteltaisiin edes.
Tai sitten kiertäisitte reilusti kaukaa ja puolivaloilla etten turhaan loisi odotuksia suhteestamme.
---
VIIKON 1. HARJOITTELU
Ma- aamu 8 km - 51. min. ilta 10 km - 1.06
Ti- hirveässä sohjossa liukastellen 24 km - 2.46
Ke- nastoilla 17 km - 2.04, lenkki sisälsi yht. 4 km vetoja umpihangessa ylämäkeen ja metsässä.
To- 10 km - 1.04
Pe- Lepo - sairas ja voimaton olo, kurkkukipua
La- Lepo - sairas - päänsärkyä, silti päivällä kävelyä 6 km auringossa
Su- Lepo
yhteensä 69 km - 6 tuntia - 3 lepopäivää joista 2 sairaana
Sairastelu pilasi (?) hyvän viikon. Toisaalta jo joulukuun loppupuolella on ollut havaittavissa lievää "astevaihtelua". Eli merkillistä väsymystä palautumisen silti toimiessa normaalisti. Eli odottelinkin tätä.
Keskiviikon 17 kilometriä edustaa harjoittelussani äärimmäisyyttä - happo vedoissa umpilumessa tuli jo korvista. Tyypillinen tahto-voimaharjoitus.
Harjoittelu jatkunee tunnustellen jo maanantaina koska kuumetta ei ole ollut.
----
Moni lukijoistani, joka ei minua läheisemmin tunne, saattaa ihmetellä seuraavia rivejäni. Miksi ihmeessä en kirjoita tätä seuraavaa varsinaiseksi postaukseksi, oman otsikkonsa alle ? Syykin on selvä, se on vain yksi asia elämässäni.
En kuulu niihin juoksijoihin, jotka uskovat ns. henkilökohtaisen kilometrimäärän täyttymiseen. Eli jos elämässä on juostu tietty määrä kilometrejä se riittää. Tämän henkiökohtaisen rajan piirryttyä näkyviin juoksu siis loppuu. Alkaa riittämään. On jo koettu. Ei enää. Ei irtoa enää.
Sensijaan kuulun niihin harvoihin ultrajuoksijoihin, jotka haluavat antaa kehonsa välillä toipua jatkuvien suurten harjoitusmäärien rasituksista. Itselleni on aivan selvää, että vuoden 2014 loppupuoliskolla otan etäisyyttä niinsanottuun päivittäiseen juoksemiseen. Tuolloin olen toivottavasti toteuttanut kaksi unelmaani joista toinen on juuri toukokuun Unkarin kuuden päivän juoksu. Toinen unelma taas on jotain aivan muuta. Siitä kerron tässä blogissa tänä syksynä.
Arvostan lukijani korkealle. Siksipä en koskaan kirjoita mitään "tuosta vaan". Tekstini ei ole loputtomasti hiottua ja muokattua - ajatus ja halu rehellisesti kuvata aiheita sensijaan on aina mukana. Joskus mennään aivan sillä rajalla jonka jälkeen koen olevani kyvytön ilmaisemaan itseäni ymmärrettävästi. Sielun syvimpiä tuntoja on mahdoton pukea sanoiksi. Silti yritän parhaani.
Olen harjoitellut paljon jo kaksikymmentä vuotta. Erittäin paljon 7.2.2011 jälkeen. Tuo päivä on äitini kuolinpäivä. En ole juossut koskaan pakoon - pikemminkin päinvastoin. Olen saavuttanut kilometrilukemia joista en ole osannut uneksiakaan. Olen myös saavuttanut täysin uusia kokemuksia ja etenkin henkisiä tiloja. Olen oppinut itsestäni valtavasti laittamalla itseni kokonaan likoon. Ajoittain olen antanut juoksulle kaiken. Kaiken paitsi itseäni.
Jos maailmaa yritetään tarkastella kolmiulotteisesti niin silloin olen todella kyennyt juoksemaan itseni aina välillä "sinne jonnekin". Olen mielestäni saavuttanut jopa useasti tilanteen, että lenkiltä on tultava pois. On siis ollut pakko rajoittaa. Tietoisena liian pitkälle menemisestä.
Juuri näistä syistä olen asettanut itselleni rajan vuoteen 2014. Jos joku nyt ajattelee, että takkini on tyhjä fyysisesti ja henkisesti, on hän täysin väärässä. Kyse on mielestäni henkisen tasapainon saavuttamisesta. Omien rajojen katsomisesta taaksepäin myös rajan jälkeen. Kyvystä palata rajan takaa takaisin. Sillä onni on sittenkin lähempänä kuin luullaankaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)