PITKÄ MAA

 

 

VIIKKO 49.

Ma- Lepo

Ti- Juoksumatolla 10,10 km - 1.08.

Ke- Läskipyörällä 20, o6 km - 1.17. - 20 celsiusta on paljon pyörän päällä.

To- Perinteistä hiihtoa 13,02 km - 1.35.

Pe- Gravelpyörällä Nellimintiellä, sivutiet liian pehmeitä. 40,19 km - 2.04.

La- Itsenäisyyspäivä. Kirsin kanssa perinteistä hiihtoa 8,45 km - 1.29. Kartalle muodostui Suomen joutsen (Strava)

Su- Lepo. 

Liikuntaa 7 tuntia ja 23 minuuttia.

VIIKKO 50.

Ma- Lepo

Ti- Perinteistä hiihtoa 11,15 km - 1.09. Uutta lunta, huono pito, työpäivän päälle.

Ke- Lepo

To- Juoksumatolla 15,48 km - 1.40. Osa erittäin kovaa, lopussa 14 km/h vauhdilla 500 metriä.

Pe- Uuden tiskikoneen (20 vuotta vanha hajosi) nouto ja asennus, siivousta, pakkasta - 24 celsiusta.

La- Pakkasta - 30 astetta. Kävelyä Kirsin kanssa 2,95 km - 43 min.

       Juoksumatolla 10,17 km - 1.08. 

Su- Perinteistä hiihtoa Kirsin kanssa kevyesti 10,23 km - 2.00

       Gravelpyörällä päätiellä 21,21 km - 1.02. 

Liikuntaa yhteensä 7 tuntia ja 42 minuuttia.

 

Mukavan helpot kaksi viikkoa takana. Kaamos alkoi ja valoisaa aikaa on vain neljä tuntia. Kelit pelaavat aina näin alkutalvesta, jäillä on harvinaisen vähän vetttä lumen alla, joten hiihto sujuu kohtuullisesti.

   Olen harkinnut vakavasti pyörätrainerin ostoa. Kuutisen sataa pitäisi sijoittaa, jotta pääsisi sisäpyöräilyn makuun. Summa on aika iso minun nykyiselle budjetilleni. Vasen kantapää on parempi, mutta ei kestä päivittäistä juoksemista, jota en muutenkaan tekisi. Ei ole motivaatiota juosta päivästä toiseen. Pyöräilymotivaatiota olisi, joten ilman traineria on tyydyttävä siihen mikä on mahdollista pimeässä sekä liukkailla, lumisilla teillä ja oikeassa pakkasessa.

 

 

 

PITKÄ MAA

 

Tänään, 15.12.2026 maanantaina kello kymmenen jälkeen, maisema matkalla talviverkoille rajavyöhykkeen läheisyyteen. 

   Näkymä oli hiukan erilainen moottorikelkan tuulilasin takaa, kuin jos olisin katsellut samaan aikaan Etelä-Suomessa raitiovaunun sivulasin läpi kaupunkia, vaikkapa synnyiseutuani Tamperetta tai Suomen ainoaa oikeaa kaupunkia - Helsinkiä.

   Paitsi näkymä, myös ilmasto on nykyisin tähän aikaan vuodesta lähes poikkeuksetta täysin erilainen Etelä-Suomessa verrattuna Lappiin. Lapissa pitkät, viikkokausien kovat pakkasjaksot ovat harvinaistuneet, sää vaihtelee aiempaa enemmän ja lunta sataa useimmin. Etelä-Suomessa taas sataa vettä mustaan asvalttiin, välillä kaikki jäätyy sulaakseen seuraavana päivänä. Lumi alkaa olla harvinaisuus Helsingissä ja Tampereella.

   Paitsi näkymä ja ilmasto, myös ihmisten ymmärrys toistensa elämästä tämän pitkän maan eri osissa on täysin reaalitodellisuudesta poikkeava. 

   Meillä syötiin lauantaina koppeloa, sunnuntaina kasvissosekeittoa, tänään hirveä ja koska juomuksilta tuli siikoja, niin niitä syödään keskiviikkona. Koppelo on naarasmetso, juomus on verkko jään alla ja siika on kala, ihan noin yleistiedoksi, jos murrerajat ahdistavat.

   Ihmistä voi ahdistaa myös metsästys, kalastus ja lihansyönti. Perinteinen inarilainen elämäntapa pyytää luonnosta ruokaa. Pyytää, ei ota. Jos pyytää, niin saattaa saada. Jätin ampumatta kuluneella metsästyskaudella kahdeksan kertaa selvät metsästystilanteet, pelkästään turvatakseni potentiaaliset suvunjatkajat. Talviverkoilta olen vapauttanut liian pieniä kaloja kasvamaan tai syöttänyt harvat verkkoon kuolleet korpeille, koska jokaisella sudella on oma korppinsa. Myös minulla. Pyytäminen ei ole kaiken ottamista, kaiken tappamista.

   Kaupunkilainen, usein vihertävä ajattelu suotakoon niille, jotka kaupungissa haluavat asua. Mutta koko Suomea koskevia päätöksiä tehdessä tulisi huomioida enemmän paikalliset olosuhteet ja kulttuuri. Etelä-Suomen lämmössä haihtuvat muutamassa vuodessa ne asiat, mitä tarvitaan jokapäiväisessä elämässä esimerkiksi kylmässä selviytymiseen. On aivan eri asia elää pakkasessa päivästä toiseen koko talven kevääseen asti, kuin tulla viikoksi nauttimaan Lapin talvesta hiihtokeskukseen.

   Kun kalastan, metsästän ja liikun luonnossa olen yhteydessä menneisiin sukupolviin ja kunnioitan heidän elämäntapaansa. Aivan samoin kun leivon piimäkakun sekoittamalla ainekset puuhaarukalla juuri ja juuri sekaisin muistan mummuni ohjeet. Olen siis yhteydessä menneisyyteen ja traditioihin.

 

Minua on syytetty, että käännän helposti keskustelun tai kirjoittamani tarinat itseeni. Käytän itseäni usein pelkästään esimerkkinä. 

   Kaikki alkoi kauan sitten syöpäsairaalassa, jossa osastonhoitaja pyysi minua tervehtimään joukkoa nuoria miehiä, jotka sairastivat samantyyppistä syöpää kuin minä. Olin tuolloin jo tervehtynyt. Oli ilta ja taksityössä satuin Pikonlinnan pihaan. Hetken mielijohteesta poikkesin katsomaan oliko tuttuja hoitajia töissä. Loppu on historiaa persoonani peliin laittamisessa.

   On totta, että kirjoitan varsin avoimesti ajatuksistani, tässä blogissakin. Olen muuttanut mieltäni monista asioista vuosien kuluessa ja koen sen pelkästään hyvänä asiana. Olen tehnyt paljon virhearviointeja matkalla tähän missä olen nyt. Oman elämän, saati oman mielen kehittäminen - tai oikeammin oman, suuren mielen sellaisenaan säilyttäminen, on vaatinut paljon ponnistuksia, myös uhrauksia. Suuri mieli ei ole parempi tai isompi kuin muilla, vaan se on itsessään riittävä ja siihen sisältyy pieni mieli, joka on ihmisen pahin vihollinen harhoineen.

   En millään muotoa enää näiden lähes kymmenen Lapin vuoden jälkeen väitä ymmärtäväni asumista tai elämää Etelä-Suomessa. Toisaalta hyvä elämä sellaisena kuin minä sen koen ei riipu asuinpaikasta.

 

Usein selatessa sosiaalisen median päivityksiä törmää lausahdukseen: on se helppoa kun ei ole vastuita tai velvollisuuksia. Tämä siinä yhteydessä kun joku tekee mitä haluaa, elää niin kuin hyvältä tuntuu. 

   Olen säilyttänyt itsessäni myös mustavalkoisen puoleni tietyissä asioissa: ehkä on kuitenkin niin, että jokainen on valinnut pankkilainansa, pitkät työpäivänsä - uransa, siittänyt tai synnyttänyt lapsensa itse valitsemansa kumppanin kanssa? Pitäisikö meidän, jotka olemme valinneet toisin olla hiljaa ja kätkeä saavuttamamme vapauden teot ja ajatukset.

   Typerintä, mitä olen pitkään aikaan kuullut, on, että aina tehdessämme sosiaalisen median päivityksen olisimme aivan kuin esillä, ikään kuin nousisimme lavalle. Kertomalla tekemisistään voi myös yrittää vaikuttaa ihmisten valintoihin. Näyttämällä, että lähes kaikki on mahdollista jos on valmis tekemään itse asiansa eteen jotain.

   Pitkä maa, jossa kaikille itse asiansa eteen tekeville on tilaa. Emme kaipaa vapaamatkustajia tai työmme hedelmien jakamista maan rajojen ulkopuolelle. Meidän pitäisi olla kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistamme, vaikka maailma yrittää olla kuinka globaali tahansa.

   Meillä ei ole muuta parempaa kuin nämä hetket tässä ja nyt, tässä pitkässä maassa.

  

Lasit ovat Oakley Flak 2,0 XL Clear Black. Vahvuuksilla, pyöräilyyn, mutta erinomaiset myös metsästykseen, hiihtoon ja minun tapaani moottorikelkkailla.

Minähän en julkaise saaliskuvia? En ole puhunut mitään ruokatavarakuvista.

LAIDASTA TOISEEN

Tunnelmia reilun kolmen tunnin metsästyksen jälkeen. Asteita oli - 33, mutta kyllä täällä tarkenee.

 

Kokeilin pyöräilyä todella kylmässä. Pakkasta oli kolmekymmentä astetta. Kelkkavaatteissa tarkeni ja pyörä pelasi moitteetta.

 

Latvalinnustus alkoi. Kolmekymmentäkolme astetta pakkasta, mutta tulihan käytyä lumikengillä. Aurinko ujosteli vielä Kaitavaaran takana Konkeloniemestä päin katsottuna.

 

 

 

Lumipuvussa metsään hukkuu sopivasti. Latvalintureissun tauko on kohokohta, tulen äärellä istuminen rauhoittaa ja opettaa kuuntelemaan hiljaisuutta. Kirsi hiihti liukulumikengillä ja minä pitkillä suksilla, tälläkin kertaa liukulumikengät upottivat huomattavasti suksea vähemmän.
 

 

Ehdittiin kalaankin. Päivä on hieman pidentynyt. Pakasti. Minä en julkaise saaliskuvia, mutta laitoin tähän tällä kertaa lehtikuvan.

 

 

Inarin alueen valtionteiden kunnossapitourakan voitti Pirkanmaalainen Pimara-väyläpalvelut. Kunnossapidon taso on romahtanut ja lopputulos on osittain hengenvaarallinen tienkäyttäjille. Paikallinen palomestarikin on joutunut puuttumaan virkateitse auraukseen. (Siikajärventie oli joulunaikana kuusi päivää auraamatta, kaksi autoa ei mahtunut kohtaamaan yli kolmikymmensenttisessä lumessa.)

Kuvissa Pimaran käsitys Nellimintien hiekoituksesta. Yhtiö on ollut Ylellä otsikoissa. Puhumattakaan Facebookin Inarin kansalaiskanavasta. Palautetulva Tienkäyttäjän linjalle ja valitukset Lapin Elylle eivät toistaiseksi ole tuottaneet tulosta. Seuraamme tilannetta ja seuraavaksi on vuorossa Väylävirasto.

VIIKKO 2.

Ma- 14,46 km perinteistä hiihtoa urilla - 2.11.

Ti- Lepo

Ke- 10,10 km juoksua matolla - 1.12. Huono päivä. Ulkona - 36,3 celsiusta.

To- Läskipyörällä 21,05 km - 1.47.  - 30 celsiusta.

Pe- Lumikengillä lintumetsällä 8,74 km - 3.05. - 33 celsiusta. 

La- Lepo

Su- Kirsin kanssa lintumetsällä pitkillä eräsuksilla 7,59 km - 2.15.

Juoksua yhteensä 10,1 km.

 

VIIKKO 3.

Ma-Ke- Lepo.

To- Juoksua jäisellä päätiellä 16,28 km - 2.01. Vesisade, tie peilijäässä osittain.

      Kävelyä Kirsin kanssa 3,95 km - 2.01.

Pe- La- Lepo

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 6,71 km - 1.38. Tiet ja urat jäässä, todella liukasta.

Juoksua 16,28 km.

Kuluneen kahden viikon aikana olosuhteet ovat vaihdelleet huippupakkasista vesisateeseen. Liikkuminen luonnossa on ollut silti mukavaa, paitsi juuri nyt. Sain torstain lenkistä ja sitä seuranneesta fyysisesti raskaasta työpäivästä vasemman jalkani ns. takalinjan kipeäksi. Akilles on vaihteeksi kunnossa, enemmän vaivaa on pakaran alla ja reidessä. Tänään meni vielä selkäkin vasemmalta puolelta, joten jos ei sauna ja viina auta, kokeilen höyheniä ja tervaa. Höyheniä on omasta takaa, ne ovat tällä kertaa metson.

 

Kuvassa on hirven lihasta tehtyjä pihvejä. 

Luin somepäivityksen, jossa maidonjuojilta kysyttiin, että identifioivatko he itsensä vasikoiksi.

Voin paljastaa, että identifioin itseni välähdykseksi suuressa ilmiömaailmassa. Itseidentifikaationi on riippumaton puuhasteluistani ja muista mieleni harhoista.

Luonnollisesti jokainen liputtaa tärkeinä pitämiensä asioiden puolesta, mutta ...

Musiikissa on kaksi mahdollisuutta: ryömiä perse paljaana jossakin tahmassa tai sitten esittää musiikkia, joka jää elämään:

SATORI

 

Mistä löydät motivaation juoksemiseen?

Miten pysyt terveenä eli jalkasi kestävät?

 

Minulta meni noin 30 vuotta löytää oma satorini. Nyt kun olen löytänyt sen, minun ei tarvitsisi edes yrittää selittää sitä, mutta lukijani ovat jälleen lähettäneet minulle sähköpostia. Sähköpostiosoite on blogini internetversion sivupalkissa.

 

"Satori (悟り) (kiin.: 悟; pinyin: wù) on Japanin zenbuddhalaisuuden valaistumista tarkoittava käsite. Satori on tila, jota zenbuddhalaisuudessa tavoitellaan. Satorin saavuttaa, kun kykenee irtautumaan arkisista murheista, "hylkäämään valikoivan mielensä". "    - Wikipedia (Kapea määritelmä, mutta minusta kohtuullisen selkeä.)

Minusta satorin merkitystä liioitellaan ja korostetaan liikaa zenissä. Ultrajuoksussa tulisi pitää perusharjoitus merkitykseltään puhtaana aivan kuten zenissäkin. Ultrajuoksussa tämä tarkoittaa kuuliaisuutta omaa kehoa kohtaan. Itseään ei voi ylittää jatkuvasti. Tämä tarkoittaa kilpailujen, sairastelujen tai muiden taukojen jälkeistä ymmärrystä siitä, että kaikki muuttuu jatkuvasti - myös fyysinen kunto.

    Ultrajuoksijan ajattelu on usein itsekeskeistä. Miten tämä tuntuu taas niin vaikealta, miksi tämä ei tunnu helpolta, miksi en pysty tähän. Kun ultrajuoksuharjoitusta pidetään perusmerkitykseltään puhtaana, riittää, että harjoitellaan. Juostaan. Kulutetaan aikaa lenkillä välittämättä kilometreistä, ajasta tai tunnelmasta. Jälkikäteen voi tehdä vertailuja mutta ei harjoituksen aikana. Liika yrittäminen ei tuo kehitystä vaan taannuttaa. Harjoittelusta tulee jatkuvaa kilpailua pahimman vihollisesi kanssa - itsesi kanssa.

    Viisi kertaa tuhannen metrin vetomiehille ja henkistä kasvua vältteleville edelläkerrottu on tuskallista luettavaa. Irtautuminen elämän ja juoksun arkisista murheista ei käy helposti eikä kivuttomasti. On nähtävä vaivaa. Liikaa tavoittelematta. On kiinnostuttava omasta mielestä, oman itsen kehittämisestä. Luovuttava idealismista.

    Miten voi saavuttaa jotakin tavoittelematta sitä? Tyynestä mielestä puuttuvat ääripäät. Silloin on läsnä ja valmis kokemaan tässä ja nyt. Kääntäen: jos hoet itsellesi, että pystyt kyllä ja sitten et kuitenkaan pysty, olet harjoitellut liian vähän tai väärin. Jos hoet itsellesi, että et pysty, niin sitten et kyllä ainakaan pysty, asetat itsellesi rajat. Mutta jos vain juokset, ajattelematta erityisemmin mitään, voit päästä perille - mikä se perillä sitten ikinä onkaan.

    Motivaatio ja ns. terveys tulee oikeaan suuntaan oikeaan aikaan menemisestä. Kehoaan vasten ei voi juosta joka päivä. Silloin tällöin on pidettävä itseään lujilla mutta ei, jos ei huvita tai on sairas. Toisaalta "ei huvita" on huvittavaa. Jokainen meistä haluaisi menestyä ja kokea satorin, mutta sen eteen ei olla valmiita näkemään vaivaa tai ei olla valmiita luopumaan jostakin. Kaikkea ei voi saada. Voi maata sohvalla ja syödä itsensä valtaisaksi, mutta sitten on valtaisa. Satorilla ei ole mitään tekemistä oman itsen valtavaksi tulemisen kanssa. Ei fyysisesti eikä psyykkisesti.

    Sekoitan tässä tarkoituksellisesti zen-buddhalaisuutta ja ultrajuoksua. Sana buddha tarkoittaa hereillä olevaa - perusmerkitykseltään. Buddhalaisuus ei ole uskonto minun mielestäni, enkä ole buddhalainen, mutta zenin tiellä kyllä. Meille ei ole muuta tietä olemassa ja jos väitätte, että on, niin erinomaista - sitten olette tyytyväisiä, vailla ongelmia ja läsnä.

    Yllätin ilmeisen monet taannoisella facebook-päivityksellä, joka koski talviverkoilla käymistä. Listasin järjestykseen:

Kirsi, kirjoittaminen, talviverkoilla kalastus ja ultrajuoksu.

    Luuliko joku, että ultrajuoksu olisi ensimmäisenä. Entä pitääkö "asioilla" olla järjestys. Ei minusta, mutta jotenkin virtaavaa elämääni on kuvattava niille, jotka ovat jumiutuneet valikoimiseen. 

    Yksi päivä hyvää elämää, hyvä. Sata vuotta hyvää elämää, hyvä.

 

     KEVYT VIIKKO 47.

Ma- 15,86 km - 1.55. Vatsavaivaa.

Ti- 15,90 km - 1.48. Lopussa 5 km aivan liian kovaa.

Ke- Lepo, uitimme jään alle verkon.

To- Matolla 6,05 km - 39 min. Ei jalkoja.

Pe- 12,23 km - 1.23. Kylällä.

La- Matolla 6 km - 45 min. Ei jalkoja, heikko olo.

Su- Lepo, koettiin verkko ja syötiin tuoretta kalaa.

Yhteensä 56 km - 6:33

 

Verkonlaittoa.

Kirsi ja uittolauta määränpäässä. Eli toisessa päässä.

 

Haukea.

Jauhettua haukea.

Haukipihvejä.

 

 

Keskellä Nellimin kylänvanhin Katri Jefremoff 90-vuotispäiväkakullaan. Oikealla Maire Aikio ja vasemmalla allekirjoittanut. Kuva Kirsi Martikainen.

 

 

ELÄMÄÄ KAIHDINTEN TAKANA

Palasin kotiin Lappiin Etelä-Suomesta. Reilun parin viikon reissu, jonka aikana tapasin läheisiä mutta en suinkaan heistä kaikkia. Kaikkia en ehdi koskaan tapaamaan. Etenkään kun kaikki eivät haluakaan tavata ketään. Ihmiset kiertävät kehää kaihdintensa takana. Eteenpäinmennessäni en aina jää odottelemaan, toisaalta toiset menevät ohikin - puolensa molemmissa.
   Urbaanien lenkkien aikana on aikaa katsella ympärilleen. Kerrostaloja, joiden ikkunoissa on kaihtimet alhaalla yötäpäivää tai omakotitaloja, pihoissa autoja ja lasten leluja mutta ketään ei ulkona ja kaihtimet alhaalla. 
   Mitä järkeä on olla aina sisällä? 
   Ja miksi kaihtimet ovat aina kiinni? 
   Onko ulkona jotain pelottavaa?
   Ihmisensäilytystä sisätiloissa.
   Lapissa päivä on nyt lähes kaksikymmentä tuntia pitkä. On syytä laittaa kaihtimet alas yöksi että saa nukuttua. Reilu kuukausi ja alkaa yötön yö. Luonto herää kiivaaseen kesään. Sunnuntain lenkillä oli vielä lumipälviä senverran, että Suuren Kakan jälkeen sai lenkillä pyyhittyä. Pian on paperin aika ellei tyydy luontoystävään, vihreään sammaleeseen.
   Lenkillä näin hanhia, riekon, joutsenia ja kuulin kurjet. Mutta en yhtään ihmistä. Eikä yhtään ylimääräistä ääntä kuulunut. Ero Etelä-Suomeen on valtava. Hiljaisuuden ero on miltei käsinkosketeltava ja itse hiljaisuus täällä on syvää kunnioitusta herättävä.
   Hiljaisuudessa on toinenkin puoli. Jos korvat eivät soi voi kuulla omat ajatuksensa. Jää kiinni itse teossa. Mieli, joka ei koskaan ole hiljaa, puhuu. Minulle se kertoo päivästä toiseen toivosta. Uudesta päivästä, uudesta alusta.
   Maailmassa on paljon paskaa mutta myös valtavan paljon hyvää. Moni itkee paskan keskellä eikä löydä voimia toteuttaa unelmia ja omia valintoja. Itselle tärkeät asiat jäävät tekemättä. Liian moni luovuttaa koska ei jaksa enää taistella. Liian moni pelkää eikä usko toivoon. Toivo on maailmankaikkeuden suurin voima.
   Vain sinä voit toteuttaa henkisen vallankumouksen. Ylitä kehon ja mielen itse luomasi esteet omassa elämässäsi. Sinä olet vapaa nostamaan kaihtimet ja katselemaan uteliaana ulos uutta. Anna hyvän kiertää ja nostamalla kaihtimet näytät muillekin että toivoa on.
   Valta on sinulla.

"Mutta älä kysy minne olen matkalla, sillä vaeltaessani tässä rajattomassa maailmassa jokainen ottamani askel on kotini." 

- Munkki Dögenin runo teoksesta The Zen Poetry of Dögen - Verses from the Mountain of Eternal Peace

VIIKKO 18.

Ma- 20,1  km Julkujärven maisemissa - 2.04.
Ti- 12 km - Serpentiiniä - 1.27.
Ke- Aamupäivällä Tuuri Talasnevan tiellä 12 km - 1.16.
       Ilta Nivala SuperPep2019 reittiä 10,1 km - 1.17.
To- Aamulla 14,2 km SuperPepreitin loppua 2.06.
Pe- 8,1 km tuulista Kemin merenrantaa - 52,22.
La- 8 km Rovaniemen Ounasvaaralle - 55,34.
Su- 8 km kotona Nellimissä, ampumaradan tielenkki - 55,02.

Yhteensä 92,6 km - 10:55

Viikko alkaa olemaan sinnepäin, todelliseen harjoitteluun on vielä matkaa mutta parempaan päin olen menossa. Olen edelleen juossut vähemmän kuin olisin pystynyt, koska lihasten ja nivelten adaptoituminen suuriin määriin etenkin iskunkestävyyden osalta on kesken.

HUHTIKUUN SUMMAUS

Juoksua 297 km - 37 tuntia.

Mennyt kuukausi palautti kohti päivittäistä juoksemista. Edelleen olen hiukan yleisväsynyt mutta keho alkaa oppimaan ja etenkin toimii kuten se on toiminut viimeiset 24 vuotta - vastannut kun käsketään.
   Normaalimpaan juoksurytmiin paluu poistaa epäuskoa, tasaa mielen odottamaan parempaa. Pikkuhiljaa pettymys Unkarin matkan peruuntumisesta haihtuu. Nimenomaan matkan peruuntumisesta johtuva pettymys, kilpailun ei niin väliä mutta matka Lapin talvesta kevääseen heräävän Baltian kautta Unkarin lämpöön on aina yhtä virkistävä.
   Olen etuoikeutettu tai toisin sanoen oikein valinnut. Neljä kuuden päivän juoksun matkaa. Monet eivät eläessään pysty lähtemään kotinurkkia kauemmas. Yhtähyvin monet juoksevat aina vaan samoja hölkkiä ja maratoneja harjoitellen samoja tonnin vetoja ja tasavauhtia vuodesta toiseen.
   Omia valintoja.

 

Blogin kuvat ovat vilauksia verkkokalvoiltani matkani ohessa. Juosten näkee ja etenkin kokee luonnon läheltä. Kuvista löytyy Ounasvaaran polkua, Hämäläistä metsämaisemaa ja Tampereen Kalkun taisteluhautaa yhtäläillä kuin Rovaniemellä sulavia joen jäitäkin.
   On oma valinta mitä haluaa nähdä.