Täällä haja-asutusalueella vailla kunnallistekniikkaa jännityksellä seurataan, että pelastuuko se. Meinaan maailma. Niin kovin kummallisia ovat kehäkolmosen sisällä ajatukset joskus. Ja lait. Niinkuin tämä jätevesilakikin asetuksineen.
Meilläkin on umpisäiliötä ja imeytystä. Ja huussi pihan perällä. Tarvittaessa pusikkoakin. Että mahdollisuuksia on. Tarpeille.
Aiemmin meillä on käynyt kaksi kertaa vuodessa loka-auto, joka on tyhjentänyt lastinsa Ylöjärvelle raviradan viereiseen purkuputkeen. Tästä tavara on jatkanut matkaansa Tampereen Raholan puhdistamolle. Matkaa meitä tuohon purkuputkelle on 12 kilometriä.
Nyt se sitten meni vaikeaksi. Ja kalliiksi. Loka-auto käy kuten ennenkin mutta koska olen Hämeenkyröläinen niin tavarani on ehdottomasti vietävä nyt Hämeenkyrön puhdistamolle, jonne on matkaa 20 kilometriä. Lisäksi maksu nousee puolella.
Edelläkerrottu kuulostaa järkevältä mutta odottakaapas! Kotitieni alkupää on Ylöjärven kaupungin puolella. Siellä asuvien tuotokset on ajettava Tampereelle. Keskustaan! Viinikanlahden vatkaamoon. Sinne on matkaa miltei 30 kilometriä.
Lisäksi loka-auto ei voi sekoittaa eri kunnissa asuvien jätevesiä, vaikka samalla ajamisella saman tien varrella hoituisi parikin tyhjennystä!
Loka-autoilijan mukaan entisen kahdeksan kuorman sijasta hän ehtii nyt vain neljä kuormaa päivässä. Itse olen katkera, kun hinta itselläni kaksinkertaistuu. Tosin parin kilometrin päässä asuva saa maksaa nelinkertaisesti, koska Ylöjärven jätevettä ei Hämeenkyröön voi ajaa.
Tampereella puhdistamolla vastaanottohinta on siis nelinkertainen. Loka-autoilija ei tästä farssista taloudellisesti hyödy lainkaan. Päinvastoin, heidän on pidettävä kuormakirjaa, jotta kulloinkin tiedetään kenen tavara on kyseessä. Eli matkalla.
Hämeenkyrön kunnan jätevesipuhdistamo täytyy tulevaisuudessa remontoida eli suunnitteilla on putken vetäminen Hämeenkyröstä Nokialle. Nokian ja Raholan puhdistamoiden välimatka on kahdeksan kilometriä.
Syy alkuperäiselle muutokselle oli kuulemma Raholan puhdistamon ylikuormitus vaikka loka-autojen purkuputkeen toimittama määrä oli vain pari prosenttia kokonaiskuormasta! Eli todellinen syy on tyypillinen Tamperelainen : rahastus. Tarvitaan rahaa tunneleihin ja suurhalleihin...
Eli nyt sitten diesel palaa. Ja maailma pelastuu? Tulee melkoinen ralli tuon peräpään tuotteen takia. Se kun jätevesilain mukaan onkin yhtäkkiä erittäin vaarallista - vaarallisempaa kuin ns. harmaat pesuainevedet?
Lisäksi olen kuullut, että valmisteilla on laki, joka velvoittaa keräämään omat tarpeensa pussiin kuten koiriltakin. Jos nimittäin sattuu vaikka lenkillä käyttämään pusikossa. Ja mihin minä sen sitten vien? Jos sattuu tulemaan Ylöjärven puolella on vissiin vietävä Hämeenkyröön. Tai jos poikkean yleisessä vessassa Ylöjärven puolella niin mistä se pytty tietää onko tavara Hämeenkyröläistä. Tai peräti Helsinkiläistä. Tai ulkomailta. Eihän sitä saa sinne putkeen päästää. Ettei vaan mene väärän kunnan alueelle puhdistettavaksi.
Hulluinta on tässä tulevaisuus. Ensin tavara kohahtaa omasta pytystäni omaan jätekaivooni. Aikansa siellä muhittuaan se imetään loka-autoon ja ajetaan Hämeenkyröön. Sieltä se sitten ohjautuu putkea pitkin tulevaisuudessa Nokialle. Ja sitten vesi puhdistuu ja päästettäneen takaisin luontoon. Samoille seuduille kuin ennenkin. Erona vaan entisen 12 autokilometrin ja 6 putkikilometrin jälkeen nyt 20 kilometriä autossa ja sitten 40 putkessa. Ja sama lopputulos.
Ja ei pelastu. Se maailma nimittäin...
VIIKON 21. HARJOITTELU
Ma- 7,5 km - 54 min. - myöhään illalla, väsynyt.
Ti- 14,5 km - 1.44 - kohisevat polut. ip. hieronta.
Ke- Lepo
To- 14 km - 1.39 - vatsa meni ympäri 6 km kohdalla ja horjuin sfääreissä kotiin...
Pe- 13 km - hiljaiset polut, erittäin vahvaa juoksua.
La- 17 km - 1.49 - tiellä tasaista, erittäin vahva tunne.
Su- 5 km - 31 min. - myöhään illalla, kunhan oioin koipiani.
yht. 71 km - 8 tuntia ja 1 minuutti.
Suunnitellusti kevyt viikko. Ajatus hieman harhaili eli viikko onnistui. Aina ei voi keskittyä täysin, silloin on hyvä juosta vaan ohimennen viikko pois alta.
Edessä on viimeinen kolmen viikon kovempi jakso ennen keventelyitä Onnin kierros 24-tunnin juoksuun. Olo on hieman väsynyt eli syytä on kuunnella itseään tarkoin. Vuosi on sujunut nousujohteisesti ja nyt sitä lopullista nousua sitten kaivattaisiin.
Mielenkiinnolla odotan tulevaa. Jälleen kerran.
Kosketus Liikkuu
maanantai 28. toukokuuta 2012
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
ITSE
...Jorma Ollilan mukaan 1990-luvun Nokian menestymisessä oli pitkälti kyse silloin paikalla olleiden innostuneiden ja motivoituneiden ihmisten oikeanlaisesta johtamisesta tuloksiin... Ollila ei usko, että ostamalla alan huippuja saman katon alle työskentelemään syntyisi välttämättä parhaita tuloksia...
Lahjakkuutta ei ole jaettu kaikille samalla tavalla. Elämä siis on epäreilua? En usko.
Ultrajuoksussa on kyse henkisten ja fyysisten kykyjen kombinaatiosta viedä yksilö mahdollisimman pitkälle omin jaloin. Eittämättä lajin parissa on lahjakkuuksia molemmilla saroilla mutta useimmiten kyse on innostumisesta ja vahvasta motivaatiosta. Kyse on sitoutumisesta itsensä kehittämiseen.
Kaikkia ei ole luotu juoksemaan mutta tämä ei estä juoksemasta. Eikä kehittymästä. Väittäisin, että jopa hieman lahjattomammalla ultraajalla on paremmat mahdollisuudet edetä pitkälle. Varsinkin jos johtaminen on oikeaa.
Endurancen kevätleirin luennolla "Oikealla huollolla parempiin tuloksiin" esitettiin näkemys, että ultrajuoksijaa kilpailussa johdetaan huollosta. Noudattamalla suunnitelmaa häntä siis konemaisesti ohjataan kohti tavoitettaan. Pelkän huoltamisen ja vauhtien valvonnan kannalta tämä ehkä sopii toisille mutta yhdestä asiasta olen varma : RADALLA OLET YKSIN OMIEN AJATUSTESI KANSSA.
Omia ajatuksiasi ei voi johtaa kukaan muu kuin sinä itse. Kukaan ei voi muuttua positiiviseksi puolestasi, kun olet loppuunväsynyt ja etsit jostain liikuttavaa voimaa. Voima on löydettävä itse. On erittäin yksilöllistä minkälaisilla ajatuskuluilla pääset itsesi sisään riittävän syvälle. Huomataksesi, että sinussa on vielä voimaa. Ja vieläkin. Aina vaan.
Kannustuksesta ja huollosta juoksijan johtamisesta on hyötyä mutta musertumisen hetkellä vain sinä tiedät menetkö seuraavasta ovesta sisään vai jääkö se tähän. Uskallatko ylittää henkisen ja fyysisen kärsimyksesi viimeisenä pitämäsi rajan. On pakko lopettaa - muuten lähtee henki. Vai tuleeko sittenkin henkeä lisää ? Ja matka jatkuukin.
Harjoituksissa henkisen puolen johtamista on erittäin vaikea harjoittaa. Oikeaan tunnelmaan pääseminen vaatii melkoisia kilometrimääriä ja mielikuvia jotta illuusio oikeanlaisesta väsymyksentunteesta tiivistyy syväkestävyyden kehittämiseksi.
Periksiantamattomuus. Tuo sana lukee omien tehtyjen harjoitusten perässä aina välillä. Silloin kyse on ollut murtumispisteellä juoksemisesta. Silloin on uskallettu. On pakotettu. On juostu verenpunaiseen tunneliin ja sieltä ulos. On juostu kipeillä jaloilla liikaa väärään aikaan ja joskus liian kovaa. On yritetty. Yhdellä sanalla sanoen. Periksiantamattomuus.
Elämässä on tehtävä uhrauksia, jotta haaveista tulisi totta. On uskallettava yrittää. On uskallettava harjoituksissa juosta rajojen yli. On otettava riski kestävätkö jalat. Kestääkö pää. Kestävätkö läheiset ihmiset jatkuvaa väsymystä. Kestääkö työ tai ylipäätänsä yhtään mikään normaali arkipäiväinen. On vain uskallettava. Ja juostava. Aina vaan. Aina enemmän. Päivästä päivään.
Oikea johtaminen ultrajuoksussa on omien vahvuuksien ymmärtämistä. Se on myös heikkouksien kehittämistä. On suljettava elämästä kaikki turha sälä häiritsemästä päämäärää. Perheellisten ultrajuoksijoille tämä tarkoittaa vakavia keskusteluja perheen kanssa. Paljonko aikaa on käytettävänä harjoitteluun? Ja etenkin siitä toipumiseen. Vastakkainasettelua tulisi välttää. Läheiset kyllä tukevat mutta heiltä ei voi olettaa jatkuvaa uhrautumista. Kompromisseja on toisinaan tehtävä. Itse uskon, että harjoittelun kannlta tämä on hyväksikin. Todennäköisesti monet juoksisivat jalat altaan ilman normaalin elämän rajoituksia.
Ultrajuoksun harjoittaminen on siis kokonaisuus. On huomattavan paljon muutakin kuin jokin kaavamainen harjoitusohjelma ja muu tekninen säätäminen esimerkiksi varusteiden ja energiahuollon kanssa.
On tärkein : AJATUS. Henkinen keskittyminen. Halu kehittyä. Halu juosta rajojen yli. Halu juosta päänsä sisään ja kyky juosta pään sisältä ulos. Sinä itse johdat.
Älä siis epäröi käyttää parhainta mahdollista saatavissa olevaa voimaa. Itseäsi. Sellaisena kuin olet. Päivästä päivään.
Juokse ja koe itsesi.
Viikon 20. harjoittelu
Ma- 17 km - 1.48 - Helsinki, Villa Gårdsbacka - Malmi International Airport Round ja takaisin.
Ti- 15,5 km - 1.58 -kotona, kohisevat polut; periksiantamattomuus Ip.- Hieronta
Ke- illalla myöhään 7 km- 46 min. - kevyt verryttely
To- 26,50 km - 3.00 - poluilla lenkistä 10 km, muuten polveilevaa hiekkatietä; periksiantamattomuus.
Pe- 19 km - 2.01 - helppoa tiellä
La- illalla myöhään 7 km- 47 min.
Su- illalla 10 km - 1.07
yht. 102 km - 11 tuntia 27 minuuttia
Kaksijakoinen viikko, hyvää juoksua mutta koskaan ei tiedä etukäteen minä päivänä. Näköjään olo hieman sahaa. Eli elimistö on muutostilassa. Toivottavasti parempaan. Eli kehitystä tapahtunee.
Luulin maanantaina olevani enemmänkin väsynyt ystävyysultran jälkeen. Mutta ei. Vasta tiistaina iski toden teolla.
Ratakisan jälkeen olikin tarkoitus hieman säästellä niveliä ja lihaksia määrän suhteen. Toisaalta halusin hyödyntää rasitusta eli tein ns. tuplaharjoituksen to-pe. Eli kaksi pidempää peräkkäin. Perjantaina olinkin yllättynyt miten helposti lenkki kulki ja vauhti pyrki nousemaan liiaksi.
La-su oli suunnitellusti kevyt mutta näitä päiviä sotki muunlainen rasitus. Lauantain radioamatöörimaston huoltotöissä sattunut laaja tekninen vaurio teetätti käsitöitä aivan liikaa ja sain paitsi pääni myös hartiani kipeiksi. Käsityöt jatkuvat mutta tästedes juoksun ehdoilla. Moniharrastajan itse itselleen hankkimia ongelmia - ei voi valittaa!
Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän päätavoitetta.
Tässä vielä hieman pohdittavaa :
Lahjakkuutta ei ole jaettu kaikille samalla tavalla. Elämä siis on epäreilua? En usko.
Ultrajuoksussa on kyse henkisten ja fyysisten kykyjen kombinaatiosta viedä yksilö mahdollisimman pitkälle omin jaloin. Eittämättä lajin parissa on lahjakkuuksia molemmilla saroilla mutta useimmiten kyse on innostumisesta ja vahvasta motivaatiosta. Kyse on sitoutumisesta itsensä kehittämiseen.
Kaikkia ei ole luotu juoksemaan mutta tämä ei estä juoksemasta. Eikä kehittymästä. Väittäisin, että jopa hieman lahjattomammalla ultraajalla on paremmat mahdollisuudet edetä pitkälle. Varsinkin jos johtaminen on oikeaa.
Endurancen kevätleirin luennolla "Oikealla huollolla parempiin tuloksiin" esitettiin näkemys, että ultrajuoksijaa kilpailussa johdetaan huollosta. Noudattamalla suunnitelmaa häntä siis konemaisesti ohjataan kohti tavoitettaan. Pelkän huoltamisen ja vauhtien valvonnan kannalta tämä ehkä sopii toisille mutta yhdestä asiasta olen varma : RADALLA OLET YKSIN OMIEN AJATUSTESI KANSSA.
Omia ajatuksiasi ei voi johtaa kukaan muu kuin sinä itse. Kukaan ei voi muuttua positiiviseksi puolestasi, kun olet loppuunväsynyt ja etsit jostain liikuttavaa voimaa. Voima on löydettävä itse. On erittäin yksilöllistä minkälaisilla ajatuskuluilla pääset itsesi sisään riittävän syvälle. Huomataksesi, että sinussa on vielä voimaa. Ja vieläkin. Aina vaan.
Kannustuksesta ja huollosta juoksijan johtamisesta on hyötyä mutta musertumisen hetkellä vain sinä tiedät menetkö seuraavasta ovesta sisään vai jääkö se tähän. Uskallatko ylittää henkisen ja fyysisen kärsimyksesi viimeisenä pitämäsi rajan. On pakko lopettaa - muuten lähtee henki. Vai tuleeko sittenkin henkeä lisää ? Ja matka jatkuukin.
Harjoituksissa henkisen puolen johtamista on erittäin vaikea harjoittaa. Oikeaan tunnelmaan pääseminen vaatii melkoisia kilometrimääriä ja mielikuvia jotta illuusio oikeanlaisesta väsymyksentunteesta tiivistyy syväkestävyyden kehittämiseksi.
Periksiantamattomuus. Tuo sana lukee omien tehtyjen harjoitusten perässä aina välillä. Silloin kyse on ollut murtumispisteellä juoksemisesta. Silloin on uskallettu. On pakotettu. On juostu verenpunaiseen tunneliin ja sieltä ulos. On juostu kipeillä jaloilla liikaa väärään aikaan ja joskus liian kovaa. On yritetty. Yhdellä sanalla sanoen. Periksiantamattomuus.
Elämässä on tehtävä uhrauksia, jotta haaveista tulisi totta. On uskallettava yrittää. On uskallettava harjoituksissa juosta rajojen yli. On otettava riski kestävätkö jalat. Kestääkö pää. Kestävätkö läheiset ihmiset jatkuvaa väsymystä. Kestääkö työ tai ylipäätänsä yhtään mikään normaali arkipäiväinen. On vain uskallettava. Ja juostava. Aina vaan. Aina enemmän. Päivästä päivään.
Oikea johtaminen ultrajuoksussa on omien vahvuuksien ymmärtämistä. Se on myös heikkouksien kehittämistä. On suljettava elämästä kaikki turha sälä häiritsemästä päämäärää. Perheellisten ultrajuoksijoille tämä tarkoittaa vakavia keskusteluja perheen kanssa. Paljonko aikaa on käytettävänä harjoitteluun? Ja etenkin siitä toipumiseen. Vastakkainasettelua tulisi välttää. Läheiset kyllä tukevat mutta heiltä ei voi olettaa jatkuvaa uhrautumista. Kompromisseja on toisinaan tehtävä. Itse uskon, että harjoittelun kannlta tämä on hyväksikin. Todennäköisesti monet juoksisivat jalat altaan ilman normaalin elämän rajoituksia.
Ultrajuoksun harjoittaminen on siis kokonaisuus. On huomattavan paljon muutakin kuin jokin kaavamainen harjoitusohjelma ja muu tekninen säätäminen esimerkiksi varusteiden ja energiahuollon kanssa.
On tärkein : AJATUS. Henkinen keskittyminen. Halu kehittyä. Halu juosta rajojen yli. Halu juosta päänsä sisään ja kyky juosta pään sisältä ulos. Sinä itse johdat.
Älä siis epäröi käyttää parhainta mahdollista saatavissa olevaa voimaa. Itseäsi. Sellaisena kuin olet. Päivästä päivään.
Juokse ja koe itsesi.
Viikon 20. harjoittelu
Ma- 17 km - 1.48 - Helsinki, Villa Gårdsbacka - Malmi International Airport Round ja takaisin.
Ti- 15,5 km - 1.58 -kotona, kohisevat polut; periksiantamattomuus Ip.- Hieronta
Ke- illalla myöhään 7 km- 46 min. - kevyt verryttely
To- 26,50 km - 3.00 - poluilla lenkistä 10 km, muuten polveilevaa hiekkatietä; periksiantamattomuus.
Pe- 19 km - 2.01 - helppoa tiellä
La- illalla myöhään 7 km- 47 min.
Su- illalla 10 km - 1.07
yht. 102 km - 11 tuntia 27 minuuttia
Kaksijakoinen viikko, hyvää juoksua mutta koskaan ei tiedä etukäteen minä päivänä. Näköjään olo hieman sahaa. Eli elimistö on muutostilassa. Toivottavasti parempaan. Eli kehitystä tapahtunee.
Luulin maanantaina olevani enemmänkin väsynyt ystävyysultran jälkeen. Mutta ei. Vasta tiistaina iski toden teolla.
Ratakisan jälkeen olikin tarkoitus hieman säästellä niveliä ja lihaksia määrän suhteen. Toisaalta halusin hyödyntää rasitusta eli tein ns. tuplaharjoituksen to-pe. Eli kaksi pidempää peräkkäin. Perjantaina olinkin yllättynyt miten helposti lenkki kulki ja vauhti pyrki nousemaan liiaksi.
La-su oli suunnitellusti kevyt mutta näitä päiviä sotki muunlainen rasitus. Lauantain radioamatöörimaston huoltotöissä sattunut laaja tekninen vaurio teetätti käsitöitä aivan liikaa ja sain paitsi pääni myös hartiani kipeiksi. Käsityöt jatkuvat mutta tästedes juoksun ehdoilla. Moniharrastajan itse itselleen hankkimia ongelmia - ei voi valittaa!
Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän päätavoitetta.
Tässä vielä hieman pohdittavaa :
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
PERHEENJÄSEN
 |
| Seppo Leinonen´s 6-hour track race, Ultra for friendship and to celebrate Seppos birthday. |
Seppo Leinosen 60-vuotispäivää kokoontui juhlimaan onnellinen perhe - ultraperhe. Ultrajuoksijat maailmanlaajuisestikin katsoen kokevat yhteenkuuluvaisuutta jo pelkästään ajatusmaailmansa ja harrasteen vaativuuden takia. Toista ultraajaa ymmärtää täydellisesti vain toinen - jos hänkään.
Ystävyysultraan osallistui yli 60 ultraajaa juosten sekä lukemattomia radan varrella.
 |
| Päivänsankari sai paikkakunnalta viirin. |
Tunnelma kilpailussa oli erinomainen. Toisten kannustamistamisesta kisan kuluessa pääsivät nyt nauttimaan myös kokemattomammatkin ja jopa yleisö. Juuri tässä piilee ultrajuoksun syvin olemus. Vaikka Ystävyysultrassa juostiin sekä miesten- että naisten uusi suomennennätys 6-tunnin ratajuoksussa ehdittiin silti seurustellakin - kilpailun lomassa siis.
Tuloksia tarkasteltaessa pitää myös huomioida, että osa paikalle saapuneista oli juuri äskettäin kilpaillut muualla. Kuka juosten maailman kärkituloksen 12- tunnissa kuka muuten vaan reiluja 250 km matkoja taivaltaneena. Syy paikalle saapumiseen jopa hieman vammautuneenakin oli selvä: juhlia Seppoa ja hänen mittavaa uraauurtavaa uraansa. Yhdessä. Ystävinä.
Ultraperheen jäsenenä on upeaa olla. Varsinkin vaikka tälläkin hetkellä maailma on täynnä vihaa ja epäoikeudenmukaisuutta eivät ultrajuoksijat tästä piittaa vaan yrittävät omalla esimerkillään kannustaa hoitamaan asiat yhteisessä sovussa. Kilpailussa oli mukana osallistujia mm. Kreikasta, Virosta ja Japanista ja kun edellämainittujen maiden tilanteista on selvillä on selvää että ystävyyttä tarvitaan.
 |
| Juhlat käynnissä. |
Juuri äskettäin ilmestyi tutkimus, jonka tuloksena kolmannessa polvessa toimeentulotukea saavien nuorten motivaatiota opiskella ei paranneta tukia karsimalla ja vaatimuksia lisäämällä. Siis kolmannessa polvessa! Missä on yrittäminen ja motivaatio pärjätä elämässä? Missä on työnteon kulttuuri?
Ultrajuoksu edustaa sinnikästä puurtamista eikä aina pelkästään voitontavoittelumielessä. Lajissa ei juurikaan jaeta rahapalkintoja eikä sillä tienaakaan mitään. Jotkut harvat lajin huiput saattavat joitakin vuosia elää sponsorisopimuksilla mutta vain vaatimattomasti ja eittämättä valtavan työn jo aiemmin tehneenä - juosten vailla tietoa tulevasta.
Motivaatio täytyy siis hakea muualta. Aivan kuten syrjäytyneiden nuortenkin se tulisi hakea muualta. Esimerkiksi urheilun kautta. Endurance kuten Seppokin, pyrkii auttamaan nuoria juoksun parissa. Kunhan ensin löytyy todellista omaa halua. Nimittäin elämästä itsestään. Ainutkertainen ja kiinnostava - kunhan sen oikein näkee. Ja vuosien mittaan vaikka vauhti hieman hiljenee voi silti aina hymyillä - kuten Seppo. Ja juosta. Päivästä päivään.
Tulokset päivittyvät aikanaan tänne . ( race results are updated here)
Tulokset myös. (race results also) Kierrosajat (lap times)
Kuvia . (pictures)
VIIKON 19. HARJOITTELU
Ma- 10 km - 1.08- kevyttä tiellä
Ti- Lepo
Ke- Lepo- surkea olo juoksemattomuuden takia
To- 20 km - 2.16- poluilla tästä 10 km
Pe- 10 km- 1.01- tiellä, sisältää muutaman kiihdytysvedon
La- 62 km 405 metriä- 6-h Ystävyysultra radalla Lohjalla.
Su- Lepo / 6 km kävelyä hitaasti Kirsin kanssa Villa Gårdsbackassa
Yhteensä 102 km - 10 tuntia 25 minuuttia
Viikko oli ensin jotenkin raskas ja tukkoinen. Elimistö ei ollenkaan ollut samaa mieltä levosta tiistaina ja keskiviikkona. Torstain varsin pitkä polkulenkki kuitenkin tasoitti oloa.
Lauantain kilpailu sujui hyvänä harjoituksena, jossa kieltämättä pistin itseni hieman tiukemmalle kuin olin kuvitellut. Tämä johtui edeltävästä harjoitusjaksosta. Jos olisin levännyt enemmän olisi tunnelma radalla ollut hieman helpompi etenkin viimeisellä tunnilla.
Kestävyystestinä ja etenkin väsymisen kynnyksellä juoksusta Ystävyysultra kuitenkin antoi positiivista palautetta. Harjoittelu sujuu oikeaan suuntaan eikä kevätkunnossa näytä olevan vikaa.
Radan lievästi kurittamien jalkojen palautumisen jälkeen on siis aika nostaa harjoitusmäärä hetkeksi todella korkealle tähdäten 2. ONNIN KIERROKSELLE.
Ultrafamily
One of the main reason I like to race ultras are other runners - THE PEOPLE. Similarity, especially with mind. We all want to push each other to going on. Even in the difficult moments.
We also want to be friends and especially the common world should have peace. And we try to be part of this movement.
Seppo Leinonen was celebrating his 60 years birthday. Famous finnish ultrarunner organised 6-hour track ultra in Lohja. You can hit some links above and here by small film.
It is great to be one member of this great family - ultrafamily.
maanantai 7. toukokuuta 2012
TYÖN JUHLAA !
Pohjanmaa 1908
Pakkasta on 25 astetta mutta viima saa sen tuntumaan kovemmalta. Karvian lakeuksilla kaksi pikkutyttöä taapertaa kouluun. Kello on puoli seitsemän ja heillä on vielä pari kilometriä matkaa. Toisella on repussaan kirjojen lisäksi perunoita ja vähän maitoa. Toisella taas silakoita, kananmuna ja vähän voita.
Tytöt ovat koulussa järjestäjinä tämän viikon. Saavuttuaan koululle he tekevät tulet kahteen isoon pönttöuuniin ja hakevat liiteristä lisää puita. Osa puista on pilkottava kirveellä. Kumpikaan tytöistä ei ole vielä täyttänyt kymmentä.
Järjestäjän tehtäviin kuuluu koulun lämmitys. Opettajalle se ei kuulu. Vahtimestaria ei ole. Eikä keittäjää. Niinpä tytöt kuorivat perunat ja pilkkovat ne peltiseen vuokaan yhdessä silakoiden ja munamaidon kera. Päälle tulee pari pientä nokaretta voita.
Koulupäivä alkaa ja luokan viileyteen sekoittuu kypsyvän silakkalaatikon tuoksua. Sitä tarjotaan kaikille. Myös opettajalle. Opetustakin on seurattava. Muuten tulee karttakepistä sormille. Ja kotona vielä remmiä isältä jos koulu ei suju.
Päivän päätteeksi tytöt siivoavat luokan, hakevat puita sisälle ja lähtevät kävelemään kotiin. Matkaa on kymmenen kilometriä. Näin alkutalvesta on käveltävä, lunta ei ole hiihtämiseen tarpeeksi.
Hämeenkyrö 2012
Istun takan ääressä iltalenkin jälkeen ja yritän pohtia millaisia ihmisiä noista yllämainituista tytöistä ja heidän aikalaisistaan tuli. Ja mikä oli heidän merkityksensä meille.
Kyseessä on työnteon moraali. Pyrkimys päästä jonnekin. Tai edes selviytyä hengissä. Tytöillä ei ollut vaihtoehtoja. Meillä sensijaan on. Tarvitsemmeko niitä ?
Yhdestä asiasta olen varma. Silakkalaatikko oli aina yhtä hyvää. Toisesta tarinan tytöistä tuli isäni äiti. Lapsuudesta asti muistan silakkalaatikon tuoksun, kun mumppa sitä teki. Muistan myös työnteon moraalin mikä hänellä loppuun asti oli. Edes nivelreuma ja verisyöpä ei häntä pysäyttänyt.
Isänäidilläni ei ollut vaihtoehtoja. Oli pysyttävä hengissä. Koskaan ei kuulunut valituksen sanaa. Ei ollut kulutushysteriaa. Tyytyminen vähään hänen tapauksessaan ikäänkuin avarsi näkemään maailman pienet kauniit asiat. Turha karsittiin pois.
Tapasin kaupungilla työvuorossani vanhan työkaverini, joka valitteli kun minua ei ole näkynyt. Kerroin aika ajoin keksineeni muuta tekemistä työn sijaan. Hän kysyi mitä nykyisin teet. Vastasin, että juoksen. Hän kysyi mitä muuta teet. En viitsinyt selittää, että en kovin paljon muuta. Hän kysyi elääkö juoksemisella. Sanoin, että en ole juossut vielä tarpeeksi joten en tiedä. Keskustelumme ei sujunut eli vaihdoimme puheenaihetta.
Kaikella elää aikansa. Ultrajuoksijan elämä on työn juhlaa. On juostava kun pitäisi tehdä töitä. On juostava yöllä ja päivällä. Liikaa ja väsyneenä. On juostava juuri silloin, kun elämä vaatisi kaikkea muuta kuin juoksua. On juostava päivästä päivään. Elääkseen. Tajutakseen matkan mitan. Tajutakseen ajan alati hupenevan.
Myöhäisen iltalenkin päätteeksi kotitiellä. Täysin tyyni, hämärtyvä ilta. Jos pysähdyn ei kuulu mitään muuta kuin lintujen iltalaulu. Tienposkesta lehahtaa kanalintu lentoon. Vain askelten äänet soralla. Hengitys. Lenkki loppuu. Kello sammuksiin. Pysähdyn. Kotipiha. Juuri tällä hetkellä aika menettää merkityksensä. Se tulee selän takaa hyökynä. Ja sitten se on ohi.
Mutta se alkaa taas - seuraavalla lenkillä. Se on elämä.
VIIKON 18. HARJOITTELU
Ma- 20 km - 2.11 - Helsinki Wiik, vanhankaupungin lahti. Lähtiessäni Villa Gårdsbackasta piti juosta vain 15 km. Päätin kuitenkin vielä kerran ennen kevennystä juosta energiat pois, tämä riitti.
Ti- 10 km - 1.02 - Niin sanottujen tykkiteiden lomassa itähelsingissä. Väsynyt.
Ke- 10 km - 1.05 - Kotona poluilla.
To- 15 km - 1.43 - Kotona, lenkistä kohisevat polut 7 km - periksiantamattomuus.
Pe- 13 km - 1.33 - Lenkistä poluilla 5 km. Tahmeaa ja surkeaa.
La- Lepo
Su- illalla 12 km vauhdinvaihtelua - 1.10 - Lenkistä polkua puolet, kohtuullista.
yhteensä 80 km - 8 tuntia ja 44 minuuttia
Viikko sujui keventelyn merkeissä. Lauantaina totesin juosseeni 21 päivää putkeen ilman lepoa joten päätös levosta oli helppo ja myös ansaittu. Oikea jalka etenkin reidestä on edelleen hieman kireä. Se ei pidä vauhdista mutta eihän sitä nylkyllä olekaan !
6-tunnin ratajuoksu avaa "kilpailukauteni" 12.5. Lohjalla. Kyseessä ultrajuoksulegenda Seppo Leinosen ystävyysultra. Kutsukilpailu merkkipäivän johdosta. Tapahtumasta tulee ikimuistoinen ja siellä tehtäneen myös hyviä tuloksia.
Itselleni tärkeintä on tavata taas kaikki paikalle päässeet ystävät ultrajuoksun parista. Vuosi vuodelta minun on vaikeampi motivoida itseäni laittamaan numero rintaan tuloksentekomielessä. Tämä ei suinkaan tarkoita, että edes harkitsisin juoksun lopettamista - päinvastoin ! Sensijaan tulevina vuosina, jos terveys ja kunto antavat mahdollisuuden, tulen juoksemaan entistä enemmän - päivästä päivään. Mutta en välttämättä kilpailuissa.
HUHTIKUUN SUMMAUS
414 km juoksua - 45 tuntia ja 5 minuuttia -3 lepopäivää
Vaikka olenkin alkuvuoden postauksissani nurissut jotenkin alavireisestä harjoitusjaksosta on kuitenkin tunnustettava yksi merkittävä asia. Toukokuun alkaessa olen juossut 432 km enemmän kuin samaan aikaan viimevuonna. Siis keskimäärin yli sata kilometriä enemmän per kuukausi. Tästä ei voi valittaa. Rutiini siis on kehittynyt.
I SHOULD !
I have not write on english for a while. On my blog´s statistics I notice I should. So hellou all the folks there outside Finland. Our language is not any big spread. And if you use translators I bet you have good laughs.
Onnellinen juoksija means happy runner. Juosta means run. Juoksemattomuus means not runnig for a while. Juoksettunut is spoiled milk ! So you never know about finns...
I have run 432 k more this year than previous on same time so I think I´m progressing. Main goal this year is "Onnin kierros - 24 hour run". It is kind of road race held in small village up north Finland. Loop is 3,4 k and last hour shorter circle. Feeling is quite warm because even here Finland we sometimes have summer and it is really that time - July.
On this week I have 6-hour track race. It is Seppo Leinonen`s birthday race. You can find link to Seppo on that above finnish text. Great OM ! (sorry Seppo, you are not so old - but I´m younger !)
Daily running means a lot for me. If you have read this blog before you know I had a cancer about 20 years ago. So health is not matter of course for me. It is a gift. Life is gift. I´m not very religious but there is destiny for everyone. So we should really think our one-time life and what to do with it.
Being out there is not really be outsider. We should feel it. The life, I mean.
Take care and see You!
Pakkasta on 25 astetta mutta viima saa sen tuntumaan kovemmalta. Karvian lakeuksilla kaksi pikkutyttöä taapertaa kouluun. Kello on puoli seitsemän ja heillä on vielä pari kilometriä matkaa. Toisella on repussaan kirjojen lisäksi perunoita ja vähän maitoa. Toisella taas silakoita, kananmuna ja vähän voita.
Tytöt ovat koulussa järjestäjinä tämän viikon. Saavuttuaan koululle he tekevät tulet kahteen isoon pönttöuuniin ja hakevat liiteristä lisää puita. Osa puista on pilkottava kirveellä. Kumpikaan tytöistä ei ole vielä täyttänyt kymmentä.
Järjestäjän tehtäviin kuuluu koulun lämmitys. Opettajalle se ei kuulu. Vahtimestaria ei ole. Eikä keittäjää. Niinpä tytöt kuorivat perunat ja pilkkovat ne peltiseen vuokaan yhdessä silakoiden ja munamaidon kera. Päälle tulee pari pientä nokaretta voita.
Koulupäivä alkaa ja luokan viileyteen sekoittuu kypsyvän silakkalaatikon tuoksua. Sitä tarjotaan kaikille. Myös opettajalle. Opetustakin on seurattava. Muuten tulee karttakepistä sormille. Ja kotona vielä remmiä isältä jos koulu ei suju.
Päivän päätteeksi tytöt siivoavat luokan, hakevat puita sisälle ja lähtevät kävelemään kotiin. Matkaa on kymmenen kilometriä. Näin alkutalvesta on käveltävä, lunta ei ole hiihtämiseen tarpeeksi.
Hämeenkyrö 2012
Istun takan ääressä iltalenkin jälkeen ja yritän pohtia millaisia ihmisiä noista yllämainituista tytöistä ja heidän aikalaisistaan tuli. Ja mikä oli heidän merkityksensä meille.
Kyseessä on työnteon moraali. Pyrkimys päästä jonnekin. Tai edes selviytyä hengissä. Tytöillä ei ollut vaihtoehtoja. Meillä sensijaan on. Tarvitsemmeko niitä ?
Yhdestä asiasta olen varma. Silakkalaatikko oli aina yhtä hyvää. Toisesta tarinan tytöistä tuli isäni äiti. Lapsuudesta asti muistan silakkalaatikon tuoksun, kun mumppa sitä teki. Muistan myös työnteon moraalin mikä hänellä loppuun asti oli. Edes nivelreuma ja verisyöpä ei häntä pysäyttänyt.
Isänäidilläni ei ollut vaihtoehtoja. Oli pysyttävä hengissä. Koskaan ei kuulunut valituksen sanaa. Ei ollut kulutushysteriaa. Tyytyminen vähään hänen tapauksessaan ikäänkuin avarsi näkemään maailman pienet kauniit asiat. Turha karsittiin pois.
Tapasin kaupungilla työvuorossani vanhan työkaverini, joka valitteli kun minua ei ole näkynyt. Kerroin aika ajoin keksineeni muuta tekemistä työn sijaan. Hän kysyi mitä nykyisin teet. Vastasin, että juoksen. Hän kysyi mitä muuta teet. En viitsinyt selittää, että en kovin paljon muuta. Hän kysyi elääkö juoksemisella. Sanoin, että en ole juossut vielä tarpeeksi joten en tiedä. Keskustelumme ei sujunut eli vaihdoimme puheenaihetta.
Kaikella elää aikansa. Ultrajuoksijan elämä on työn juhlaa. On juostava kun pitäisi tehdä töitä. On juostava yöllä ja päivällä. Liikaa ja väsyneenä. On juostava juuri silloin, kun elämä vaatisi kaikkea muuta kuin juoksua. On juostava päivästä päivään. Elääkseen. Tajutakseen matkan mitan. Tajutakseen ajan alati hupenevan.
Myöhäisen iltalenkin päätteeksi kotitiellä. Täysin tyyni, hämärtyvä ilta. Jos pysähdyn ei kuulu mitään muuta kuin lintujen iltalaulu. Tienposkesta lehahtaa kanalintu lentoon. Vain askelten äänet soralla. Hengitys. Lenkki loppuu. Kello sammuksiin. Pysähdyn. Kotipiha. Juuri tällä hetkellä aika menettää merkityksensä. Se tulee selän takaa hyökynä. Ja sitten se on ohi.
Mutta se alkaa taas - seuraavalla lenkillä. Se on elämä.
VIIKON 18. HARJOITTELU
Ma- 20 km - 2.11 - Helsinki Wiik, vanhankaupungin lahti. Lähtiessäni Villa Gårdsbackasta piti juosta vain 15 km. Päätin kuitenkin vielä kerran ennen kevennystä juosta energiat pois, tämä riitti.
Ti- 10 km - 1.02 - Niin sanottujen tykkiteiden lomassa itähelsingissä. Väsynyt.
Ke- 10 km - 1.05 - Kotona poluilla.
To- 15 km - 1.43 - Kotona, lenkistä kohisevat polut 7 km - periksiantamattomuus.
Pe- 13 km - 1.33 - Lenkistä poluilla 5 km. Tahmeaa ja surkeaa.
La- Lepo
Su- illalla 12 km vauhdinvaihtelua - 1.10 - Lenkistä polkua puolet, kohtuullista.
yhteensä 80 km - 8 tuntia ja 44 minuuttia
Viikko sujui keventelyn merkeissä. Lauantaina totesin juosseeni 21 päivää putkeen ilman lepoa joten päätös levosta oli helppo ja myös ansaittu. Oikea jalka etenkin reidestä on edelleen hieman kireä. Se ei pidä vauhdista mutta eihän sitä nylkyllä olekaan !
6-tunnin ratajuoksu avaa "kilpailukauteni" 12.5. Lohjalla. Kyseessä ultrajuoksulegenda Seppo Leinosen ystävyysultra. Kutsukilpailu merkkipäivän johdosta. Tapahtumasta tulee ikimuistoinen ja siellä tehtäneen myös hyviä tuloksia.
Itselleni tärkeintä on tavata taas kaikki paikalle päässeet ystävät ultrajuoksun parista. Vuosi vuodelta minun on vaikeampi motivoida itseäni laittamaan numero rintaan tuloksentekomielessä. Tämä ei suinkaan tarkoita, että edes harkitsisin juoksun lopettamista - päinvastoin ! Sensijaan tulevina vuosina, jos terveys ja kunto antavat mahdollisuuden, tulen juoksemaan entistä enemmän - päivästä päivään. Mutta en välttämättä kilpailuissa.
HUHTIKUUN SUMMAUS
414 km juoksua - 45 tuntia ja 5 minuuttia -3 lepopäivää
Vaikka olenkin alkuvuoden postauksissani nurissut jotenkin alavireisestä harjoitusjaksosta on kuitenkin tunnustettava yksi merkittävä asia. Toukokuun alkaessa olen juossut 432 km enemmän kuin samaan aikaan viimevuonna. Siis keskimäärin yli sata kilometriä enemmän per kuukausi. Tästä ei voi valittaa. Rutiini siis on kehittynyt.
 |
| Kirsi tarjoilee allekirjoittaneelle palautusjuomaa. Rannikon pieni kalastajakylä juhlii työn ? juhlaa. Korpifilosofi siis rentoutuukin välillä... |
I SHOULD !
I have not write on english for a while. On my blog´s statistics I notice I should. So hellou all the folks there outside Finland. Our language is not any big spread. And if you use translators I bet you have good laughs.
Onnellinen juoksija means happy runner. Juosta means run. Juoksemattomuus means not runnig for a while. Juoksettunut is spoiled milk ! So you never know about finns...
I have run 432 k more this year than previous on same time so I think I´m progressing. Main goal this year is "Onnin kierros - 24 hour run". It is kind of road race held in small village up north Finland. Loop is 3,4 k and last hour shorter circle. Feeling is quite warm because even here Finland we sometimes have summer and it is really that time - July.
On this week I have 6-hour track race. It is Seppo Leinonen`s birthday race. You can find link to Seppo on that above finnish text. Great OM ! (sorry Seppo, you are not so old - but I´m younger !)
Daily running means a lot for me. If you have read this blog before you know I had a cancer about 20 years ago. So health is not matter of course for me. It is a gift. Life is gift. I´m not very religious but there is destiny for everyone. So we should really think our one-time life and what to do with it.
Being out there is not really be outsider. We should feel it. The life, I mean.
Take care and see You!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)