ELÄMÄN VIRTOJA

ALUKSI

Kuva on Pääsiäiskurun maisemista, työmatkalla kuuden tunnin lumenlapioimisen jälkeen hiukan lisää liikuntaa päivän päätteeksi.

 

 KUULUMISIA

Kysymykseen mitä kuuluu, vastataan usein: Mitäs tässä. Vastaus ei kerro kysyjälle mitään. Muita tavanomaisia vastauksia ovat: Ei erikoista. Tai: Hyvää.

   Minun päivieni kuulumisiin ja kulumisiin vaikuttaa voimakkaasti läsnäolon tunne elämästäni. Ei ole muuta kuin tämä hetki. Hyvä mielen tasapaino auttaa. Jos kuorit perunoita, kuori niitä perunoita äläkä samalla mieti onko Jumala olemassa. Se kaikki muu miettiminen lisää henkistä sekaannusta.

   Usein ihmiset sanovat jälkeenpäin, että kun on tai oli jotakin taustalla. Millä taustalla ja mitä vasten tuo tausta on? Kaikilla on huonoja päiviä, mutta jos niistä ei kerro, kukaan ei tiedä. Silloin oletus on, että kaikki on kunnossa.

   Aiheutan pahaa mieltä silloin tällöin ihmisille, paitsi Kirsille, koska vaatimustasoni itseäni kohtaan on tiukka. Kirsi ei pahaa mieltä koe, sillä nimenomaan hän on opettanut minulle, että jotakin voi siirtää seuraavaan päivään, jättää tekemättä. Minä opin syöpätautini myötä sanomaan suoraan kun en jaksanut - kun oli huono päivä. Kohdellessani muita kuin itseäni, säälimättä, minut ymmärretään usein väärin.

   Paha mieli muille syntyy tiukasta asenteestani. Jos jotakin tehdään, se täytyy tehdä kunnolla. Täytyy vain tehdä se, mitä kulloinkin täytyy. Harhakuvitelmilla unelmat eivät toteudu eivätkä työt tule tehdyiksi.

 

YSTÄVIÄ

Lapselle paras paikka on ulkona, luonnossa. Kuvien nuori mies, iältään vajaa viisi vuotta, kykenee hiihtämään naureskellen kymmenen kilometriä. Häntä ei pakoteta siihen, vaan hän itse haluaa. Pääsy suksirekeen on aina mahdollista, ainoa ongelma on, miten ihmeessä hänet sinne saa.

 

 

 

 

 

 

 

Ystäväperhe on Tsekeistä. Minulle on palkitsevaa näyttää heille Lapin luontoa monin eri tavoin.

LAPPIKO LINTUKOTO?

Marraskuussa 2016, kun muutimme Inarin Lapin Nellimiin, pakkasta oli 37 astetta. Nyt on kevätsoseen alku. Loppumaisillaan oleva talvi on ollut poikkeuksellinen, on satanut paljon lunta, mutta myös vesisade ja lämpimän ilman jaksot ovat sulostuttaneet elämäämme.

   Näiden vuosien aikana on vahvistunut käsitys siitä, ettei Lappi, kuten ei koko maailmakaan ole mikään lintukoto. Pohjoisen Lapin kehittymisen esteenä ovat ihmiset, jotka eivät tule toistensa kanssa toimeen, tai pitäisikö sanoa ihmisryhmät - kansanryhmät?

 

Professori Heikki Hiilamo esseessään otsikoi : "Hyvinvointivaltion uudistaminen turvaa demokratiaa".

   Avoimesti vasemmistolainen professori kirjoittaa uusvasemmistolaisuudesta, joka on hylännyt perinteiset vasemmiston arvot ja keskittyy tukemaan mitä mielikuvituksellisimpia vähemmistöjä.

   Minua henkilökohtaisesti ärsyttää, että yhteiskunnassa joutuvat jatkuvasti erilaiset ihmisryhmät kyselemään oikeuksiaan, kun samaan aikaan yhteiskunta jatkuvasti supistaa yksilön turvaa ja auttamista. Yhteiskunta vaatii jatkuvasti yksilöltä yhä enemmän, mutta mitä siltä saa? Pelkkää oravanpyörää?

 

Olen aina pitänyt keskivertosuomalaisia lapsellisina, kun tulee puhe valtion moraalisesta vastuusta kansalaisiaan kohtaan. Suomessa on huomattava määrä korruptiota ja erilaisia "hyväveli"-järjestelmiä. Näinkö pitää olla, jotta täällä tavallinen kansalainen pärjää? Useimmat virkamiehet kun kyyristelevät virastojensa ulottumattomissa suojassa.

   Edellämainitusta viimeinen hyvä esimerkki on Lapin Elykeskuksen suhtautuminen Inarin valtionteiden kunnossapitoon. 

   Lähetin sähköpostia, jossa yksilöin kunnossapidon akuutteja ongelmia: väärään aikaan tapahtuvaa aurausta, auraamatta jättämistä ja hiekoituksen puutetta. Markku Riipin vastauksessa todettiin, että on työvoimapulaa, laiterikkoja ja että väite tyhjästä hiekoitushiekkahallista on uutisankka. Kirsikkana aurauskakkuun Lapin Elykeskuksen johtaja Jaakko Ylinampa lähti vielä julkisuudessa miekkailemaan Yleä vastaan Lapin Kansan yleisönosastossa.

   Olen itse nähnyt kuvan tyhjästä hiekkahallista. Destialla oli hiekkaa, mutta Pimara Väyläpalveluilla ei. Työvoimapula johtuu tarjotun palkan, ilman yö- ja sunnuntailisiä, pienuudesta ja päivärahojen maksuhaluttomuudesta. Laiterikot johtuvat siitä, että jatkuvasti vaihtuvia työntekijöitä ei perehdytetä reitteihin, vaan he ajavat karttaplotterilla. Tuskin Inarin kunnan palopäällikkö turhaan lähettää aurauspyyntöä virkateitse?

   Väylävirastoon lähettämääni sähköpostiin ei tätä kirjoitettaessa ole vielä vastattu ja tuskin koskaan vastataankaan.

   Olemme pitkien etäisyyksien Lapissa täysin eriarvoisessa asemassa esimerkiksi ensihoitokuljetusten vasteajoissa. Miten ambulanssi pääsee perille jos ei aurata, tai tie on luistinrata? Kenen on vastuu, kun potilas kuolee kesken kuljetuksen huonojen tieolosuhteiden hidastuttaman, viivästyneen kuljetuksen seurauksena?

   Minua ärsyttää suunnattomasti, että tavallisena kansalaisena joudun virkamiehiltä kyselemään normaaliin elämänmenoon kuuluvista asioista. Inarin kunnassa ennen tätä vuotta teiden kunnossapidossa ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Urakoitsija etelästä on lähtenyt soitellen sotaan, pikavoittojen toivossa.

 

                                             Rauhoittava maisema on kotirannasta.

 

KAUSITÖITÄ 

Lintukotolapissa on yhtä paljon riistokapitalismia kuin koko maailmassa. Lapselliset suomalaiset luulevat, että kaikki Lappilaiset matkailutyönantajat hoitavat velvoitteensa kunnolla.  Ylen artikkeli kertoo karun totuuden kausityövoiman oloista. 

   Meillä on tästä omakohtaista kokemusta ihan kotikylästämme. Ei kai Kirsi ja nykyisin myös minä huviksemme ajele 42 kilometrin työmatkaa edestakaisin Ivaloon, kun töitä olisi tarjolla lähempänäkin. Töitä kyllä, mutta millä palkalla ja millaisilla työolosuhteilla...

   Mitä tulee Pohjoisen Lapin elinkeinoelämän kehittymiseen, suurin este sille ovat eri ihmisryhmien väliset ristiriidat. Kaikki liittyy maankäyttöön ja ei voi olla niin, että pieneltä vähemmistöltä täytyy joka asiaan saada suostumus. Olemme kaikki täällä Lapissa ensikädessä suomalaisia ja meidän tulisi puhaltaa yhteen hiileen. Oman kulttuurin vaaliminen on tärkeää, mutta kun poronliha maksaa yhdeksänkymmentä euroa kiloa ja tomaatit viisi ja puoli euroa kilo, on ostopäätöksen tekeminen helppoa: ostamme Pirkka kurkkua, noin neljä ja kuusikymmentäkolme per kilo.

   Etelän vinkkelistä asioita katsoville on avattava, että suinkaan kaikki lappilaiset eivät askartele porotaloudessa, vaan aivan muiden asioiden kanssa. Myös heille aiheutuu ongelmia omissa yrityksissään tietyn ihmisryhmän kaikenkattavasta ei -vastauksesta. Ei voi olla niin, että jos joskus kahdeksankymmentä vuotta sitten oli esi-isillä vaikeaa, niin edelleen kolmannessa polvessa nostetaan kaikki valtion tuet.

                                             Iisakkipään eteinen.

 

MOOTTORIKELKKAILUSTA

Ilouutinen kaikille niille kateellisille ilmastofanaatikoille, joiden kanssa olen vuosien varrella vääntänyt: myin toisen moottorikelkkamme pois. Tulimme Kirsin kanssa siihen tulokseen, että pärjäämme yhdellä. Kahdeksan vuoden takaisesta tilanteesta keskimääräinen kelkkailukausi on lyhentynyt yli kuukaudella. Nykyisin kausi alkaa joulukuun alkupuolella ja alkaa loppua jo huhtikuun koittaessa. Meidän kelkkailuumme ei kuulu kevätsohjossa rämpiminen tai väkisin ohuelle ja vetiselle Inarinjärven jäälle tunkeminen. Kelkan telan alle tarvitaan lunta ja pakkasta.

 

 

Valitsin väärän uran ja upposimme. Parempi pulkka on lainassa ystävällä kelkan perässä kuvan ulkopuolella. He eivät uponneet. Vanhan liiton reen kanssa en yleensä liiku soseessa tähän aikaan. Kuvassa hangella makaavan vihreän liinan avulla reki vedetään irti kelkalla. Ensimmäisessä vetoyrityksessä kaadoin kelkkani. Näitä on koettu, matka jatkui pienen voimistelun jälkeen.

 

JUOKSUSTA

Urheilujani seuraavat ovat huomanneet, että olen juossut kohtuullisen vähän. Reilu vuosi sitten kävin Rovaniemellä lääkärissä vasemman jalan kantapään ja suraalihermon kiputilan vuoksi. Jalka on ollut vuoden kunnossa, mutta jotenkin ei ole motivoinut pelkästään juosta rämpyttää vuodesta toiseen. Liikunnaksi on vaihtunut enemmän pyöräily. 

   Pyöräily on uusi yhteinen harrastuksemme Kirsin kanssa. Ostan Kirsille kohta syntymäpäivälahjaksi gravelpyörän. Tämän jälkeen meillä on molemmilla sekä gravel- että läskipyörät. (Gravelpyörä on kevyt versio yleispyöräksi, myös kovemmalle soratielle.)

   Pikkuhiljaa juoksu on alkanut maistua paremmalta. Mieleen on juolahtanut yhä useammin, että jos ensi vuonna yrittäisi kuuden päivän juoksua. Olen vielä melko skeptinen, että kestääkö vasen kantapää enää kunnollista harjoittelua. Turistimatkalle en lähde, on pystyttävä hyvään tulokseen.

 

 

Matejin kanssa Inarijärvellä. Kuva kertoo vaatimustasostani: pysyn entisen, reilun kolmekymppisen maajoukkuetason kilpahiihtäjän tahdissa juuri ja juuri peruskunnollani, kuusikymppisenä. Olisihan se turhauttavaa, jos kaveri alkaisi lenkillä palella.

 

VIIKOT 11 - 13

11.

La- Läskipyörällä 31,02 km - 2.02. Juoksua matolla 20,20 km - 2.15.

Su- Hiihtoa Kirsin kanssa Inarijärven jäällä 11,45 km - 2.10. Gravelpyörällä 22,21 km - 1.11.

12.

Ma- Iisakkipää 11,20 km - 1.28. Saariselän lumipolkuja, tunturissa kova tuuli.

To- Läskipyörällä 50, 68 km - 2.56.

La- Metsäsuksilla 12,47 km - 3.06. Sosekeli. Läslipyörällä 16,11 km - 1.25.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,14 km - 58 minuuttia.

13.

Ma- Juoksua asvalttitiellä 13,23 - 1.36. Kova tuuli.

Ke- Kylällä juoksua 10,10 km - 1.11.

La- Juoksua sohjossa - 6,74 km - 47 minuuttia.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,34 km - 1.20.

 

 

IFRIT

 En varmaan koskaan totu siihen, että näen kirjani kaupan hyllyllä.

 

Kuvia kolmannen kirjani julkaisutilaisuudesta Ivalon kirjastolla. Vieressäni istuu kirjaston henkilökuntaan kuuluva Eevi, joka terävästi haastatteli minua. Kuten ilmeestä näkyy, yleisön kanssa oli hauskaa.

 

LOPUKSI

   

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Mikä on oikein sinulle?

Ota siitä selvä, mutta älä etsi liian kaukaa itsestäsi.

Jokainen on oman onnensa poppamies.

SENTTALIININ ALTA

Kieli poskessa.

   Sirkkelin ujellus tunkee korvasuojainten läpi. Kumarrun ottamaan ties kuinka monennen pölkyn mönkijän peräkärrystä ja työnnän sen sirkkelin halkaisukartioon. Heitän palaset kottikärryihin, joilla puut viedään suoraan liiteriin. Hengitykseni höyryää kylmässä ilmassa, on kahdeskymmenesensimmäinen toukokuuta Inarin Nellimissä. Synnyin täsmälleen viisikymmentäviisi vuotta sitten illalla kello kaksikymmentä yli kaksikymmentäyksi Tampereen keskussairaalassa. 
   Nyt seison tässä, harmaa parta ajamatta Stihlin metsurihaalari päällä, keltaiset Pelttorit päässä. Hymähdän ja kun kumarrun ottamaan uutta puuta Kirsi tulee ulos tyhjien kottikärryjen kanssa liiteristä. Näen pinon täyttyvän kohta, on kahvitauon aika. 
   Mansikkakakkua. Tein klassisen kolmen lasin kakun. Taikinaan yksi lasi jauhoja, yksi munia ja yksi sokeria. Väliin vaniljatuorejuustoa, hilloa ja päälle kermaa kokonaisilla mansikoilla. Saa matkia ja löysätä sitten vyötä jos ei ole kulutusta. Minulla on.

   Eräs nykyisin erittäin entinen jalkapallomaalivahti laulaa: "Lapissa kaikki kukkii nopeasti." Kun nyt tulisi edes lehti puuhun. On tiukassa tänä keväänä. Kuivaa ja kylmää. Miten niin entinen? No ei ainakaan enää maalille. Ehkä olisi kannattanut malttaa sen kermaliköörin kanssa silloin nuorena ja notkeana. 
   Mutta liikaa on romantisoitu Lapin kevättä. Tämäkin on joskus paska paikka. Kylmä ja väritön. Mutta en vaihtaisi pois - vielä. Ehkä joskus otan Tinttoa sitten Välimeren rannalla lämmössä, hiukan ennen kuin on aika luopua lopustakin. Sitten kun olen todella vanha ja vittuuntunut kaikkeen. 
   Minulle erittäin merkityksellinen vanhempi herrasmies sanoi taannoin, että vanheneminen vaikuttaa mieleen negatiivisesti. Sitten kun seitsemänkymmentä on vuosissa ohitettu. Positiivisuus karisee kun elämänkokemukset ovat plakkarissa ja nuoremmat säätävät ympärillä omiaan eikä aina viitsisi olla neuvomassa. Että istukaa nyt saatana alaskin välillä.
   Nuoria houkuteltiin äänestämään Eurovaaleissa. "Annatko pappasi päätää tulevaisuudestasi?" Hyvä kysymys nuorille. Ylettyykö nuorena ymmärtämään tulevaisuutta kun kaikki on vain tässä ja nyt, ei huomenna? Kovaa ja korkealta, uutta ripsaria ja kudetta niskaan. Identiteettihakupanoja. Mutta onko vanhassa vara parempi? Kulunut naama ja puku - ajatukset myös. Ulosanti matalaa keinuntaa. Hyvä veli hoitaa niput ohessa kuntoon. Viagraa. Ota asioista selko ja jätä äänestämättä. 
   "Missä vika on jos posket ei näy takaapäin? Sosiaalihuolto on ollut vastuuton." Jos lähtee jalkavaimoksi terroristille ja sitten rakkauden hedelmä pyörii ripulissa mustan kaavun jaloissa kuolemanleirillä. Ilman muuta huudetaan Suomea apuun. Suomen velvollisuus on auttaa. Mutta onko Suomi yhtäkuin suomalaiset? Ei lähellekään kaikki. Ja pitääkö auttaa? Siinäpä kysymys - ei välttämättä, sillä terrorismin pyrkimys on aiheuttaa hajaannusta. Mutta yhtenäinen kansa auttaa omiaan aina. 
   Jos katsoitte dokumentin Euroopan suurista pakolaisvirroista niin eihän heitä kukaan tänne eikä minnekään muuallekaan oikeasti halunnut. Niin ei vaan voi sanoa ääneen tai kirjoittaa. Ups! Muutoin naulataan hakaristi otsaan tai tuomitaan peeässäksi. Kyse kai on siitä, että tulevaisuudessa osa Afrikkaa muuttuu asuinkelvottomaksi lämpötilan nousun myötä. Miten sitten. Lapissa on tilaa kunhan riittää kalsareita. Mutta voi olla että tietty kansanryhmä vastustaa tätä(kin) polarisoitumisen pelossa. 
   Painanko nyt deleteä. En paina, jatkan kieli poskessa.
   Erään äskettäisen tapahtumaketjun seurauksena Suomi kuulemma voitti. Tästä syy-seuraussuhteena syntyy kaupunkiolosuhteissa hillitön juominen, remuaminen ja suihkulähteessä uinti. Filosofi todistaa televisiossa, että on aivan sama miten, kunhan olemme yhtenäisen positiivisia. Minäkin join alkoholittoman oluen ja kävin Inarissa alasti uimassa. Huusin kulli surkastuneena mörköä satamassa kolmen asteen lämmössä. Rajapartio tuli kesken kaiken ja sanoi että mene kottiis siitä! Ja sitten heräsin sohvalta.
   Kun Pekka Aalto teki maailmanennätyksen ultrajuoksussa, sekä inhimillisessä suorituskyvyssä, niin henkisen kuin fyysisenkin onnistumisen par exellencen, ei kukaan uinut missään saati muutenkaan remunnut. Postimies ei ole mörkö. Onneksi.
   On ne kummia ne suomalaiset kun Suomi voittaa. Mikä Suomi? Perkele tämä omaisuuttaan myyvä perseennuolija mitään ole voittanut sitten toisen maailmansodan. Kunhan ollaan oltu kusi sukassa itään päin ja samalla pyllistetty vahingossa länteen. Nyt ei ole enää väliä kun kaikki on kolmatta sukupuolta tai olmeja. Mut hei! Kaikki pelaa!

   Edelläkerrotun perusteella minusta voi saada varsin tunteettoman kuvan. Minun osittain surrealistisessa maailmassani liika liha kuoritaan aina ensin pois jotta nähdään kestääkö luuranko. Olen elänyt kuusitoista vuotta yrittäjänä yhteiskunnan ulkopuolella täysin omillani. Nyt kun en enää yritä, en edes yritä palata yhteiskuntaan, en ainakaan tähän yhteiskuntaan. Minun moraalissani on tilintasauksen veto-oikeus. Jos ja kun kaksi edellistä sukupolvea suvussani painoi peräsuoli pitkällä uhrauksia tehden ja ehti niistä huolimatta istahtaa niin ehdin minäkin ja aivan saatanan paljon aiemmin kuin keskimäärin ehditään.
   Tilastojen mukaan joka viides suomalainen ei harrasta mitään liikuntaa. Se on hyvä. Se niinkuin tasaa tilastoja kun minä yritän liikkua kolmen edestä. Enkä aina edes onnistu. Ylekin teki hienon jutun Karhunkierroksen polkujuoksusta. Nyt oli jo verorahoin kustannetun uutisautomaatinkin pakko kirjoittaa, koska Karhunkierroksen tulostaso on maailmanluokkaa. Yhteisöllisyys löydettiin esiin ja sitä verrattiin aiemmin tässä tekstissä esiinnostamaani suihkulähdeuintilajiin ja kyseisen niin sanotun urheilulajin kannattajien yhteenkuuluvuuden tunteisiin. 
   Minulle yhteisöllisyys yksilölajissani on epäolennainen asia. Sensijaan mielenkiintoisten ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan ystävystyminen ei ole epäolennaista. En silti pysty kollektiiviseen yhteisöllisyyden tuntemiseen paitsi kuuden päivän juoksussa alle kilometrin radalla ja sielläkin pätkittäin. Hienoja ihmisiä ja vähemmän hienoja mutta vähempikin remuaminen riittää, sirkus on erikseen. Tarkoitus on juosta pitkälle ja kehittyä ihmisenä. Taantuminenkin sallitaan mutta pitkälle on päästävä. Pois. Kauas.
   Lapissa on pakko tehdä puita jotta tarkenee kesän. Vanheneville luille lämpö tekisi hyvää mutta kaikkea ei suoda tasaisesti kaikille. Tinttoa on kaapissa ja se lämmittää tarvittaessa. Kyky karsia liika pois edistää ytimen havainnointia. Valinta helpottuu. Oman ruudun hoitaminen käy mielekkääksi kun tajuaa, että koko maailmaa ei pysty pelastamaan. Kun perustus kestää ja katto on ehjä voi havainnoida mukavasti maailmaa. Ja naureskella. Positiivisuus löytyy päivästä toiseen luonnosta ja ultrajuoksusta.

   -Oletko käynyt kalalla?
   -Kun nyt helvetti sentään saisi ensin polttopuut tehtyä juoksuharjoittelun ohessa...
   -Lapissa on maankäyttöön ja yrityselämään liittyviä kummallisia asioita, koska sinä kirjoitat niistä?
   -En koskaan.
   -Kuvassa oli karhun jälki.
   -Vanhapään takaa, iso oli ollut.
   -Näitkö?
   -En mutta metsäveljistä yksi näki, nythän tiedätte sitten miten minun kävi jos en joskus palaa lenkiltä.
   -Niin se senttaliini? Mikä se on ja miten se tähän kirjoitukseen liittyy?
   -Minähän sanoin heti alussa että kieli poskessa, mutta kyllähän sinä senttaliinin tiedät, kysy Googlelta tai Kemijärveläisiltä.

   
VIIKKO 21.

Ma- 16 km Nellimin vaaroilla - 2.10.
Ti- 6 km Käärmeniemen tiellä - 38.45.
Ke- 13 km Haapakurussa - 1.30. 3 astetta lämmintä.
To- 18 km tiellä Virtaniemeen - 1.57.
Pe- Lepo / Talkoissa erämaassa.
La- 30,1 km Apinavaara ja Ahvenvaara - 3.45. Oikea aika 3.32.
Su- 12 km Haapakurussa hiukan vauhdikkaammin - 1.17.

Yhteensä 92,5 km - 11:19 - 1333 m vertikaalista nousua.

Sairastelujen romuttama itseluottamus alkaa rakentua.

Haapakurun lenkkimaisemaa.