KOHTUULLISTA

Varsin kokeneena juoksijana olen pohtinut harrasteeni mielekkyyttä useinkin. Mitä vanhemmaksi tulee on motivaatio kaivettava aina vain syvemmältä. Tällä tarkoitan kilpailuun valmistavan harjoituksen motivaatiota. Motivaatio itse juoksuun - elämäntapaani - on erinomainen.
Kilpailukauden lähetessä ei aina saa ajatuksiaan oikeille urille. Johonkin "tähtääminen" käy vuosi vuodelta vaikeammaksi. Osaltaan tämän omalla kohdallani aiheuttaa muiden mielenkiintoisten harrastusten kehittäminen. Yksi näistä ovat sekä maantie- että etenkin maastoajo mönkijällä. Erilaisissa ajotapahtumissa on mukava tavata samanhenkistä porukkaa ja mittailla ajotaitojaan usein varsin haastavissa maastoissa. Myös tekniikka mönkijöissä kiehtoo.
Toinen mieliharrastukseni, radioamatööritoiminta, on pitkään viettänyt hiljaiseloa ajanpuutteen takia. Pihassani 30-metrisen maston antennit ovat kuitenkin valmiudessa ja jo pidetyistä yhteyksistä posti tuo tasaisesti qsl-kortteja. Kortit USA:sta, Japanista, Afrikasta ja viimeksisaatujen joukossa Kanadasta, Euroopasta puhumattakaan lämmittävät mieltä.  Mielenkiintoista on puhua täysin tuntemattomien ihmisten kanssa juuri kuuluvuuden rajamailla, useinpa vielä itse rakennelluilla antenneilla. Ja ilmaiseksi!
Ultrajuoksussa suuri motivaation lähde on kontakti toisiin juoksijoihin. Harjoittelu ja kilpailuihin valmistautuminen on usein varsin yksinäistä puuhaa ja puurtamista. Kilpailuissa eli juoksutapahtumissa on sitten mahdollisuus tavata ultrapersoonia laidasta laitaan. Kuten ennenkin olen kirjoittanut, tulosurheilu ei itselleni ole siis kaikki kaikessa. Kuitenkin pyrin valmistautumaan kilpailuihin parhaani mukaan ja kerron usein vasta jälkeenpäin oliko kilpailu harjoitus vai todellista yritystä hyvään tulokseen.
Vuoden 2012 kilpailuohjelmani on melko rankka. Välttävästi sujuneen alkuvuoden jälkeen ollaan nyt siinä tilanteessa, että ensimmäiseen kilpailuun on kymmenen viikkoa aikaa. Tuo kymmenen viikkoa merkitsee itselleni siis eräänlaisen projektin alkua. Nyt projekti on Ystävyysultra Lohjalla, radalla kuusi tuntia. Tällähetkellä näyttää, että se menee harjoitukseksi, siksi ailahtelevaa on harjoitteluni ollut - suurista puheista huolimatta. Yksinkertaisesti en palaudu normaalisti eli askel kerrallaan - ja ihan itse. Tämä on erään ystäväni motto ja sopii myös minulle tähän kohtaan oikein hyvin.

VIIKKO 8.

Ma- 8 km - 52 min.
Ti- aamulla 19 km - 1.41 - kahden tunnin tauko ja sitten 11 km - 1.08
Ke- 8 km - 54 min.
To- 13,5 km - 1.29.
Pe- 18,5 - 1.54.
La- 8 km - 56 min.
Su - Lepo
yht. 86 km - 8 tuntia 54 minuuttia

Kohtuullista. Tiistaina istuin lenkin keskellä pari tuntia jutellen ja kahvia juoden uuden ATV-kauppiaani luona Tampereen Teerivuorenkadulla. Ylläni ollut Endurancen virallinen harjoitusasu logoineen herätti paljon kysymyksiä. Hyvä niin. Ultrajuoksua on mukava tehdä tunnetuksi ja etenkin Suomen parhaan seuran asu yllä.
Torstaina  Rajakylässä hieman suretti paikallisten alkuasukkaiden puolesta. Helsinkiin on helmikuun aikana satanut puoli metriä lunta ja kuulemma paikalliset auraajat ovat tehneet parhaansa...minä en vaan huomannut miten.  Lumikengät ja moottorikelkka olisivat olleet tarpeen. Tutulla kierroksella upposin sitten Mogadishu Avenuen kävelytiellä märkään ja vetiseen sohjoon nilkkoja myöten ja paluu Villa Gårdsbackan lämpöön sujui vesi kengissä lotisten.  Rannikon pieni kalastajakylä säästää kunnossapidossa mutta onhan Espa ja eduskuntatalon edusta puhdas - se riittänee?
Sunnuntaina totesin juosseeni 9 päivää putkeen ilman lepoa ja jätin suosiolla lenkin väliin.
Eli kohtuullista, tästä on hyvä parantaa.

Soon we are really cooking...

Sometimes and then I have to think is this nessessary? I mean all this running. When you became older it is hard to motivate yourself for competition. I mean target-oriented running.
I have many other hobbies. Drive with my ATV in forests and on roads. Sometimes take part of off-road happenings with friends. I spend also time on Ham Bands - I am lisensed radio amateur too.
So as you understand - it is lack of time sometimes!
Best way to motivate yourself is just run. Way of life-running! It is much more easier than target oriented. It is nice to take part of some happenings, part of some competitions, only to meet other ultrarunners. Great persons! But I try always my best. Tried to be on good form when compete.
Now it is only ten weeks left and then we are really cooking. It is time to bite a bit. And step by step. Maybe this six hours on track will be just training. Past two months have been so and so... training I mean. Maybe I am still tired. So we see...

ETÄISYYTTÄ

Jos olisin kirjoittanut tämän tekstin sunnuntaina illalla saapuessani lenkiltä lumituiskusta otsalamppu päässä kotiin illalla 21.47 olisi sävy ollut aivan toinen kuin nyt. Yli nilkkaan ulottuvassa lumessa tarpominen myöhään illalla ei - aina - herätä positiivisia intohimoja.
Juokseminen elämäntapana ei suinkaan aina ole euforista, kevyttä ja tajuntaa laajentavaa. Päinvastoin, välillä se on yhtä helvettiä. Monotonista toistoa. Kärsivällisyys ja jatkuvuus palkitaan kuitenkin ennenpitkää.
Menneellä viikolla otin juoksuun hieman etäisyyttä. Olen tarpeeksi kokenut tietääkseni (uskaltaakseni) löysätä silloin kun siltä tuntuu. Eli kun tuntuu, että harjoitus ei tartu ja lenkille on "pakko" mennä. Kuten Ajattomuuden Askelissa totesin, elämässä pitää olla muutakin kuin juoksu. Mennellä viikolla muuta on ollut. Jälleen on luettu yksi kirja, harrastettu möngintää sekä työ- että harrastusmielessä ja nautittu lumesta etelän lämmön jälkeen.
Mennyt viikko sisälsi metsätöitä, jotka käyvät hienosti kuntoharjoittelusta. En erityisemmin koskaan ole välittänyt mattojuoksusta tai saliharjoittelusta. Pumppaaminen sisätiloissa ei urheilunäkökulmasta innosta - muuten kylläkin... Vaikka puut kaadetaan/sahataan moottorisahalla ja kuljetetaan mönkijällä on fyysistä riemua lumisessa metsässä riittävästi.
Hetkeksi on välillä syytä istahtaa ja nauttia luonnon hiljaisuudesta. Kauniisti kaartuvista lumisista puista ja ruokaa etsiskelevien tiaisten titityystä.
Aika metsässä pysähtyy. Isoisän sanoin : "Vaikka rehkit kuinka helvetisti tahansa, niin et kaikkia puita saa nurin koskaan - ne kasvavat nopeammin, elävät pidempään kuin sinä itse."

Viikko 7. Yksinkertaisen miehen yksinkertainen harjoitusviikko, joka ei kaipaa selityksiä.

Ma- illalla pimeässä leipätyöpäivän jälkeen 8 km - 54 min.
Ti - ap. metsätyö kevyt 4 tuntia - illalla 8 km - 1.00
Ke- metsätyö raskas 5 tuntia - illalla 8 km - 1.01
To- metsätyö kevyt 4 tuntia - Lepo
Pe- iltapäivällä 8 km - 57 min.
La- illalla 8 km - 53 min.
Su- myöhään illalla 8 km - 1.03. Hirveä lumisade ja vitutus sen myötä

yht. 48 km - juoksu 5 tuntia 48 min.

POCO A POCO

Vähitellen. Pikkuhiljaa.

Juostessani aamuyöstä neljän aikaan Gran Canarian Puerto Ricosta rantaa seuraillen kohti Playa Amadoresia, oli seuranani vain askelteni äänet, yksinäinen laiva kaukana merellä ja pohjaton suru.

Olimme Kirsin ja tätini Annelin sekä hänen miehensä Aarton kanssa päättämässä muistelumatkaa äitini niin suuresti rakastamalla saarella. Kone lähtisi kuuden tunnin päästä kylmään kotimaahan.
Vuosi äitini kuolemasta. Juostessani katselin kaukana olevaa laivaa ja mietin ihmisen rajallisuutta. Elämän mittainen matka, kuinka pitkä se onkaan?  Ja kuinka rajallinen on kykymme kokea asioita tuon matkan varrella.
Kuinka arvokas on se lyhytkin aika, mikä meillä on käytettävissä toistemme ja itsemme kanssa.
Juostessani olin myös tavattoman kiitollinen omasta terveydestäni ja sen mukanaantuomasta mahdollisuudesta kokea asioita haluamallani tavalla, askel askeleelta - päivästä päivään.
Mikään muu tapa liikkua paitsi juoksu, olisi tuskin suonut minulle mahdollisuudern noihin kokemuksiin. Yksin, aamuyöllä meren velloessa vierellä. Päivällä vuorilla paahtavan auringon alla vailla varjoa. Loputtomilla serpentiiniteillä, välillä alas, välillä ylös. Vain askelten ääni ja tässätapauksessa muistot korostetusti pinnalla kuplien.
Äitini matka on siis tehty. Omani jatkuu ennalta määrätyn ajan. Tuon ajan aion käyttää jokaista päivää kunnioittaen. Kokien. Elämä voittaa. Pikkuhiljaa. Vähitellen.

Se joka luulee, että Gran Canaria on hotellikyliä ja hiekkarantaa - meluisia diskoja ja ostoshelvettejä, ei ole uskaltanut kurkistaa syvemmälle. Ylläoleva kuva on Tamadaban suojelualueen kupeesta. Kuvan vesi ei siis ole merivettä.
Sanat ylämäkijuoksu ja alamäkijuoksu saavat uudet mittasuhteet. Askeleen kantama suhteessa haasteeseen on naurettava. Vaikka korkeus 1376 metriä ei ole kaksinen, tarjoaa ylläoleva alue jalkavoimailuun kykeneville purtavaa riittävästi.
Aiemmilla matkoillamme olemme Kirsin kanssa jalkailleet  Pico De La Nievesillä 1949 metrissä, joka edustaakin jo sitten saaren parhaimmistoa. Alloleva kuva esittelee tyypillistä juoksumaastoa Tirajanasin laakson liepeillä.

 

VIIKKO 5. 

Ma- kotona tiellä 14 km - 1,31
Ti- kotona tiellä 26 km - 2,48
Ke- kotona tiellä ja poluilla 5 km verryttelyä - 0,41 
To- kotona tiellä 8 km - 0,52
Pe- aamu lento Gran Canarialle - ilta 10 km ylös Puerto Ricosta valkoisena ruskealle vuorelle ja vaaleanpunaisena takaisin. asvalttia 6 km ja loput hiekkaa - 1,06
La- iltapäivällä 10 km - 1,30. Tästä asvalttia vain 2km. Taivasjuoksua.
Su- päivällä 10 km- 1,19 polkua ylös ja alas osittain asvalttia. (2km) Lopussa vauhdit kiihtyivät 5,30min/km aina 4,28min/km. Lujempaa ei yksinkertaisesti uskalla juosta serpentiiniin !

yht.  83 km - 9 tuntia 47 minuuttia

Erittäin kutsuvaa lumihangen vastapainoksi.

Matkalla ylös.

VIIKKO 6.

Ma- Lepo
Ti- 20 km - 2,14. Asvalttia ja golfkenttää. (nousua riittävästi...)
Ke- Sairas, kuumetta ja vatsatautia.
To- Lepo, eilisen jäljiltä täysin voimaton.
Pe-aamuyö 10 km - 1,11. Rannan kävelytietä, laattakäytävää asvalttia. aamu- lento Suomeen.
La-kotona  10 km- 1,02. Ruskeana valkoisella tiellä.
Su- päivä 16 km - 1,47. Kevyessä lumisateessa, raskas tiereitti.

yht. 56 km - 6 tuntia 14 minuuttia

Perspektiiviksi kuvan oikeasta ylälaidasta näkyy lähtöpiste. Taivasjuoksua parhaimmillaan.

Avaruusolio?

Kuten postauksen alusta on ymmärrettävissä en ollut harjoittelemassa. Juoksu kuului kuitenkin luonnollisena osana päiviin. Valitettavasti keskiviikkona iltapäivällä kuume nousi ja pari päivää meni lievästi ilmaisten paskaksi. Alakautta. En ole koskaan ollut kipeä näillä reissuilla eli meni uutuuden viehätyksen piikkiin...tai pönttöön siis.
Toisaalta viikon 5. lopulla oli olo voimaton eli asiaa aavistelin. Kokonaisuudessaankaan kehoni ei vieläkään ota harjoitusta vastaan toivomallani tavalla;  normaaleja pitkiä lenkkejä jää siis jatkuvasti väliin. Myöskin alkuvuoteen suunnittelemani pari pitkää outing-tyyppistä harjoitusta hyvässä seurassa on nyt pakko jättää pois.
Toisaalta paluu perusasioihin pitkämielisyyden kera oli odotettavissa huikean viimevuoden jälkeen. Vaikeudet sensijaan eivät motivaatiota kadota minnekään. Halu harjoitella on vahva.
Eli vähitellen. Pikkuhiljaa. Matka jatkuu - quién sabe?

Puerto Rico on ahdas mutta rauhallinen. Syke ei ole niin kiivas kuin esimerkiksi Las Palmasissa tai Inglesissä. Vuoret ovat lähellä. Jos haluaa vain harjoitella niin saaren sisäosien kylät, esimerkiksi San Bartolome de Tirajana tarjoavat siihen hienot puitteet. Saarille voi lentää halpalennoilla Suomesta konetta vaihtaen esimerkiksi Saksan kautta. Tirajanasissa (Tunte) on erinomainen hotelli täydellä ylöspidolla spa-osastoineen, vieressä kahden kilometrin korkuiset vuoret polkuineen. Tämän aiemmin kokeneena suosittelen lämpimästi, kuten Puerto Ricoakin.

I was in Gran Canarias Puerto Rico. We had memorial tribute trip for my mother. She past her days year ago. These islands were next to her heart.  Warm, sunny and manjana... I mean peaceful style of living. Running was one normal part of my days but it was not primary target. This kind of week cuts Finnish cold and dusky winter. It gives hope. Poco a poco. Bit by bit.

        VINKKI : KLIKKAAMALLA KUVIA NE AUKEAVAT ISOMPINA ERIKSEEN.

TAMMIKUUN YHTEENVETO JA PAKKANEN

Tammikuu 2012

Juoksua yhteensä 300 km - yhteensä 39 tuntia 29 minuuttia - 1 Lepopäivä - 8 sairaspäivää

Tammikuu katosi jonnekin. Kuukauden harjoitusmäärä jäi noin 50 kilometriä alhaisemmaksi kuin oli suunniteltu (unelmoitu), sairastelujen takia. Onneksi.
Tällä tarkoitan, että poikkeuksellisen hyvän viimevuoden jälkeen aloittaessani tauon jälkeen päivittäisen harjoituksen ilmeni pian kehon haluttomuus yhteistyöhön. Elimistö ei ottanut harjoitusta vastaan kovin hyvin ja sitten olin kipeä, pariinkin otteeseen. Kuun kaksi viimeistä viikkoa olivat varovaisen toiveita herättäviä, henkisesti oli tärkeää saada 300 kilometriä juostua - periaatteestakin.
Viimeinen 31. päivän 26 kilometrin lenkki - 20 asteen pakkasessa osoitti kuitenkin, että omia tuntemuksia vastaan kannatti hetken kamppailla. Meno maistui eli tästä on hyvä jatkaa. Maltilla.


Pakkanen

Talviharjoittelun on joidenkin tutkimuksien perusteella todettu aiheuttavan kehossa samankaltaisia muutoksia parempaan kuin korkeassa (ohuessa) ilmanalassa tehty, esim. vuoristoharjoittelu.
Kehohan yrittää suojautua kylmältä siirtäen verenkierron painopisteen elimistön sisäosiin. Paksusti pukeutuneena joutuu käyttämään enemmän energiaa eteenpäinsiirtymiseen ja ikäänkuin toimimaan säästöliekillä.
Toisaalta kuitenkaan punasolumäärä ei lisäänny kuten korkealla ja vitamiinitkin lienevät auringon puutteessa kadoksissa. Liukkaus jalan alla jumittaa työkalut. (harrastusvälineet, ts. jalat)  Pakkanen jäätää muut kalut tai muut esiintyöntyvät kehonosat. (mm. nenän ja keskisormen...)
Eli pukeutuminen lenkeille, erityisesti pitkille lenkeille on hieman haastavaa. Jokainen on lämpötaloutensa kanssa yksilö mutta esitän seuraavassa muutamia hyväksikoeteltuja keinoja.

Kesämallin Pegasus pitää lumella kohtuullisesti.

Ylläolevassa kuvassa allekirjoittaneella on kesäkengässä sidosteen hiihtosukka, joka ylettyy puolisääreen. Sukassa on villaa 53% ja loput keinokuituja. Sukka on saumaton ja hiertämätön. Sukka on ohuen pitkän hikeäsiirtävän alusasuhousun lahkeen päällä. Näiden housujen päällä on merinovillainen pitkä housu, jonka lahje näkyy kuorihousun lahkeen alta.

Kirsin muotoonkutoma villainen säärystin.

Ylläolevassa kuvassa säärystimellä on katettu osa kenkääkin. Näin nilkkaa suojaa neljä kerrosta pakkaselta ja viimalta. Kuten ennekin olen todennut, ovat nilkan lihasrungot kovin ohuita ja pieniä. Näinollen ne myös johtavat kylmää sisään työkaluihin helposti.
Oheisten kuvien varusteilla pärjää helposti hieman kylmemmälläkin. Umpihankileikkeihin on syytä laittaa sitten pidempi ja teknistä materiaalia oleva vaellussäärystin.

-20 asteessa 2 tuntia ja 48 minuuttia - 26 kilometriä. JA LÄMPIMIN JALOIN!

Kello on takin hihan päällä, ranne ei palellu.

 Allekirjoittanut vahvasti nauttineena. Ultramaskaralla ripset tuuheutuvat kivasti.

Ylläolevassa kuvassa päässä on kypärähupun lisäksi tekninen pipo. Kaulalle on jäätynyt tuubihuivi, jota nyt ei tarvittu. Huivi on viimaa vastaan loistava. Sen voi rullata vaikka nenänkin päälle tarvittaessa.
Ylläoleva lähes kolmentunnin raitisilmanautinta vaati lämmittävän, ns. kolmikerrostakin alle viimasuojalla varustetun aluspaidan. Tämän paidan päällä oli vielä ohut merinovillainen paita. Villa on lämmin märkänäkin. Villapaidan helma oli vapaana vyötäröllä, ei siis tungettuna housuun. Tämä vähentää oleellisesti lantion ja alaselän kastumista. Lisäksi juomavyön pullot pysyvät hieman lämpimämpänä villapaidan helman alla. Varsinkin kun niihin on lähtiessä laitettu kuumaa vettä.
Kosteaksi käyvän hupun läpi hengittäminen vaatii hieman totuttautumista mutta säästää keuhkoja. Ilma on ikäänkuin esilämmitetty.
Ultrajuoksuharjoittelun hyötyihin ympärivuotisesti kuuluu myös nenän kasvu. Nenähän kasvaa kun posket kapenevat...

Seuraava blogipäivitys tullee vasta 12.2., sunnuntaina. Siihen asti kasvatan nenää ja niputan silloin viikkojen 5. ja 6. harjoittelun ja muuta mukavaa. Menkäähän terveenä.