KOTONA OMASSA PÄÄSSÄ

 

"Kotiin olisi löydettävä takaisin."

Noin ajattelin yläkuvassa moottorikelkan päällä. Kuvasta puuttuu tunnelma ja äänet, kamera kadotti lumisateen ja tuulen huminaa ette kuule. Matkalla järvillä ei nähnyt eteensä kuin kolmekymmentä metriä. Lapin lumisade, kaikkialla valopiirissä valkoista, valopiirin ulkopuolella mustaa ja sinisiä varjoja.

    Löysin kotiin. Ystäväni ja mentorini Seppo Saraspää on sanonut, että missä tahansa voi asua mutta vain Inarissa voi elää. Allekirjoitan tuon. Inarin Lapin rauha, mistä tahansa tänne palaankaan koen aina saman tunteen: kotona, perillä.

 

    Tällä kertaa en tullut kaukaa, ihan tuosta lähierämaasta mökiltä. Hiihdin tänään sunnuntaina reilun puolitoistatuntisen metsäsuksilla osittain umpiseen, saunoin, kävin avannossa kolme kertaa ja huokaisin. Kävin kokoamassa ajatuksiani. Helmikuun lopussa piti kilpailla Espoossa 24-tunnin hallikilpailussa, mutta kilpailu siirrettiin koronatilanteen vuoksi jo toisena vuonna peräkkäin seuraavaan vuoteen. 

    Hyvän harjoittelujakson jälkeen ensireaktio oli valtava pettymys ja turhautuminen hukkaanheitetystä työstä. Toinen reaktio oli viha. Ultrajuoksu ei ole minulle mitään hassunhauskaa puuhastelua, vaan minulta on jälleen viety mahdollisuus syvään, henkilökohtaiseen kokemukseen. Kokemukseen, joka on tulosta 30 vuoden aikana realisoituneesta elämäntavasta ja vaivannäöstä - harjoittelemisesta. Kolmas reaktio oli tyhjyys.

    Se siitä sitten taas. Tällähetkellä ultrajuoksun kaavamainen ja monotoninen harjoittelu ei kiinnosta paskaakaan. Sensijaan vapaa juokseminen kylläkin. Juoksin perjantaina Inarijärven jäällä Peiliniemen ohi Lusmasaaren yli ja takaisin pari tuntia. Vaihtelu virkistää ja nämä "seikkailujuoksut" ovat aina yhtä antoisia, etenkin henkisesti.

    Torstaina juoksin Nellimin päätiellä kohti Ivaloa kolme ja puoli tuntia vastatuuleen. Kirsi poimi minut kyytiin. Olisin juossut Ivaloon asti mutta Kirsin työpäivä päättyi aikaisemmin. Kolmekymppiäkin riitti mainiosti.

    Maanantaina käytiin kolmannella koronapiikillä Kirsin kanssa. Vähäistä käsivarren kipua, päänsärkyä ja vatsaoireita. Tiistain ja keskiviikon pidin lepoa varmuuden vuoksi.

    

        Ahkioprojekti alkaa olla asennusta vailla valmis. Vanhaan suomen armeijan lasikuituahkioon olen uusinut pohjajäykisteet ja laminoinut lasikuitumattoa niiden päälle. Ahkion pienemmät reiät ja pahimmat vauriot korjasin lasikuitukitillä, siloitin hiukan pintaa muovikitillä, hioin ja maalasin Topcoatilla koko pulkan. Uusi aisa, kulutusmuovit pohjaan, irrotettavat istuimet, tuulilasi ja muuta pientä on vielä asentamatta. Kyseessä on metrin leveä ja pari pitkä, moottorikelkan perään tarkoitettu kuljetusväline. Tähän mennessä olen poistanut ahkiosta alkuperäiset sukset, isäni siihen rakentaman rautakehikon polttopuunajoa varten ja isäni hitsaaman aisan. Ahkion paino on pudonnut yli viisikymmentä kiloa! Tämän reilu kuusi millimetriä vahvasta lasikuidusta valmistetun ahkion restaurointi kannattaa, uusi vastaava maksaa kahdeksansataa euroa, puhumattakaan historiasta.

    Ei tämä koronarajoitettu elämä ahdistumalla parane. Atlantin rannalle ehtinee vielä joskus tulevaisuudessa. Kotona on mukavaa, varsinkin kun on kotona omassa päässään.

VIIKKO 2.

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa 3,23 km - 43 min. Koronarokotus numero kolme.

Ti - Ke - Lepo

To- 30,20 km - 3.26. Jäinen asvaltti, vastatuuli ja juoksuliivit.

Pe- 15,27 km - 1.58. Inarijärven jäällä.

La- "Lepo" mökillä. Lumitöitä, lämmitystä ja puuceen huolto.

Su- Eräsuksilla osittain umpihankeen 7,38 km - 1.30.

Juoksua 45,4 km - 5:24.

 

Blogini internetversiossa tässä kohtaa on Shousen biisi Love Tonight David Guettan Remixinä. Löydät biisin myös avoimelta Spotifyn Ultrarunning list- soittolistaltani. jossa on muutakin ja epämukavaa myös.

Pitäkää toisistanne huolta.

 

KESÄPANO, VALOKIRJA JA MUUTA KUSTANNUSTA

Ihmisen aivoille tekee hyvää tekemisen vaihtaminen. Elämäntapajuoksijana, joka koittaa välttää OCD-syndroomaa (pakko-oire; tässä tapauksessa pakonomainen juokseminen päivästä toiseen), mutta samalla kehittyä juoksemisen(kin) kautta ihmisenä, tämä merkitsee lepopäivää. Vastoin yleistä luuloa lepopäivä juoksusta ei ole henkeä uhkaava vaarallinen tilanne, vaan mahdollisuus.
   Juhannuskesteillä selvinpäin tuli ystävän kanssa puheeksi kokemukset palkkatyön vähentämisestä. Ystävä tekee kahdeksaakymmentä prosenttia ja on saanut negatiivista palautetta yhdeltä, itseään vanhemmalta työkaverilta.
   -Kuinka saat aikasi kulumaan.
   -Käyn lenkillä, luen kirjaa ja teen perheelle ruokaa.
Vastaus ei kuulemma oikein kelvannut. Ymmärrys, että työntekijä myy oman työpanoksensa ja työnantaja ostaa sen, ei mene yleisesti jakeluun. Jos haluaa myydä vain kahdeksankymmentä prosenttia, niin mitä sitten. Keneltä muulta se on pois kuin työnantajalta, on kyse kysynnän ja tarjonnan laista. 
   Jatkuva työnteko on sitäpaitsi mitä suurimmassa määrin pakko-oireisuutta, mutta sitä ei vielä ole diagnosoitu. Tämä osoittaa, kuinka harhaanjohdettavissa me olemme rahan mahdin lumoissa.
   Kyseisessä ystäväni tapauksesta paistaa läpi vanhemman, jo kohta eläkeikää hipovan työkaverin ajatusmaailma. Pelko omasta tarpeettomuudesta työn lopettamisen jälkeen. Kateus jonkun nuoremman uudesta ajattelutavasta, kyvystä tehdä toisin ja valita itse.
   Oravanpyörän perinteisille pyörittäjille tekisi hyvää ainakin lomalla tehdä ihan jotain muuta kuin tavallisesti. Jos normaalisti palkkatyön ohessa juoksee paljon ja hoitaa sitä kuuluisaa arkeaan voisi lomalla myös juosta hiukan vähemmän. Siihen ei välttämättä kuole. Ajatus, että lomalla on aikaa harrastaa, voi johtaa väsymiseen kaikessa. Ei ehdi palautua töistä, ei urheilusta eikä siitä muusta kuuluisasta arjesta.
   Omalta kohdaltani perinteinen työelämä on jäänyt taakse. Omat velvoitteet löytyvät kirjoittamisen ohella muista omista projekteista. Pidän säännöllisesti läpi vuoden kevyempiä harjoitusjaksoja ja tänä kesänä nautin eteläsuomen lämmöstä, savusaunan lämmittämisestä ja grillaamisesta.
   Grilli on muuten siitä erikoinen vehje, että siihen ei ole pakko laittaa aina makkaraa tai rasvaa tihkuvaa sikaa saati vanhaa nautaa. Kesäkurpitsa, munakoiso tai vaikkapa pekoniin kääritty, sokeroitu raparperi menevät kaupaksi kanan ja kalan sivussa. Oluen voi vaihtaa siideriin tai kivennäisveteen. Etureppu, jota vatsaksi myös kutsutaan, kiittää näistä kevyemmistä.
   Kun kesällä ui hitaasti avovedessä tai lukee kirjaa kuistilla hyttyskynttilän tuoksussa voi antaa ajatuksensa kellua vapaasti. Isoisäni sanoi aina, että ei huilaaminen mene nuoressa miehessä hukkaan koskaan - se on kuin rahaa pankkiin tallettaisi. 
   Hoitakaa kesäpanonne kuntoon!

VALOKIRJA

Inarin kansalaisopiston kirjallisuuspiiri Sanasepot julkaisi 215-sivuisen antologian nimeltä Valokirja.
   Kolmentoista eri kirjoittajan teksteistä löytyy runoja, lyhytproosaa ja novelleja. Kirjalla on ympäristömerkki, avainlippumerkki ja ISBN 978-952-94-3297-4.
   Kirjaa synnytettäessä ohjaajina toimivat kirjailija Seppo Saraspää ja kirjailija Seppo Konttinen.
   Valokirjaa on tilattavissa blogin sähköpostiosoitteen kautta edulliseen omakustannehintaan 20 euroa kappale (sis. postikulut) tai 10 kappaletta 150 euroa plus postikulut. Tarvittaessa tuon kirjan matkojeni ohessa perille asti, jos satun olemaan tilaajan kotiseudulla, eikä kiirettä teoksen saamiselle ole.
   Oma kirjoittamiseni on edustettuna Valokirjassa neljän lyhytnovellin muodossa; Kirje, Pyhäinpäivä, Kaave ja Pyyhekumi ovat tarinoiden nimet.

JA MUUTA

Sanalla omakustanne on Suomessa pitkät perinteet. Nimike edusti aiemmin tyypillisimmin omaelämänkertoja tai runoja, joita kaupalliset yhtiöt eivät halunneet kustantaa. Tänä päivänä omakustantaminen on muodostunut erittäin ammattimaiseksi toiminnaksi, parhaimmillaan. Huonoimmassa tapauksessa kirjoittaja jää täysin yksin kirjapinonsa kanssa.
   Kolmetoista vuotta Suomen markkinoilla toimiva BoD on hyvästä ja vastuullisesta omakustantamisesta esimerkki. BoD:n kautta omakustanne on saatavissa digitaalisena kuin myös eri verkkokirjakauppojen listoilta sekä kirjastokappaleina. BoD oikolukee, taittaa sekä suunnittelee kannen yhteistyössä kirjoittajan kanssa varsin edullisesti. Markkinoinnista vastaa kirjoittaja itse - pääasiallisesti. Kirjaa painetaan tarpeen mukaan ja kirjoittaja saa myydystä kirjastaan myyntipalkkiota. Esimerkkinä 22 euron myyntihintaisesta 200-sivuisesta kirjasta kirjoittaja saa reilun 2 euroa myyntipalkkiota. Kirjoittajan oma kirjan tilaushinta lienee noin 10 euron kantimissa kappaleelta.
   Huomaatte, että kirjoittamalla ei rikastu. Eikä edes elä - ainakaan kovin moni. Sensijaan on tarinoita jotka ansaitsisivat tulla kerrotuiksi. BoD on yksi tapa saattaa julkisuuteen se, mikä ei millään tunnu sopivan traditionaalisten kustannusyhtiöiden joskus melko kankeisiin ohjelmiin.

   Minä olen kirjoittanut viimeisen kolmen vuoden aikana kaksi kirjaa. Yhden omakohtaisen romaanin ja novellikokoelman. Kumpikaan ei tähän mennessä ole kiitoksistaan huolimatta mahtunut minkään perinteisen kustantamon kustannusohjelmaan. 
   Olen asettanut takarajaksi vuoden 2022. Jos kukaan ei aiemmin kustanna ensimmäistä kirjaani, ilmestyy romaanini alkukeväästä 2022 Bod:n kustantamana liittyen samalla erääseen varsin mittavaan ultrajuoksuprojektiin Suomen rajojen sisäpuolella. Jos ultrajuoksuprojekti ei toteudu, niin kirja ainakin ilmestyy varmasti - se on valmis. 

  

VIIKKO 25.

Ma- 8,46 km - 1.05.
Ti- 15,54 km - 1.57.
Ke- Lepo
To- 15,03 km - 1.56.
Pe- 19,05 km - 2.09. Lisäksi kävelyä 2 km ja avovesiuintia 400 metriä.
La- Lepo
Su- 22,10 km - 2.31.

Juoksua 80,18 km - 9:38.

Teknisiä metsäpolkuja, erilaisia hiekkateitä ja asvalttia.

TYHJÄKÄYNTI KIELLETTY

Nykyihminen pyrkii suorittamaan jatkuvasti. Illuusio siitä että kaikki muutkin tekevät jatkuvasti jotakin on lujassa. Luovuus ja uudet ideat eivät synny tekemällä vaan ajattelemalla. Tähän ajatteluun olisi oltava tyhjää ja mitääntekemätöntä aikaa - eräänlaista tyhjäkäyntiä.
Tyhjäkäyntiä ei ole että istuu älylaite kourassa ja lukee uutisia vaan että pelkästään istuu ja vaikka katselee ikkunasta ulos. Näin menetellen ajatus on vapaa. Useasti tällaisina hetkinä mieleen tulee kaikki se mitä voisi tai pitäisi tehdä tai kaikki se mitä luulet että kaikki muut tekevät juuri sillä hetkellä. Se on kuitenkin harhaa. Eivät ne muut juuri sen enempää aikaiseksi saa vaikka kovasti sitä usein tuovatkin julki.

Ultrajuoksijana törmään tavoitteellisen harjoittelun myötä tunteisiin jotka eivät kestä päivänvaloa. Kun elimistön stressi nousee riittävän korkealle on helppo kerätä negatiivista ajatusmassaa väsyneenä tarpoessaan. Tässä onkin merkittävä ero tavoitteellisella harjoittelulla ja vapaalla juoksulla mistä kirjoitin viime kerralla. Vapaassa juoksussa myös ajatus on vapaa kun tavoitteellisessa puristuksessa kiinnittää huomiota laatuun ja vaadittuun vauhtiin.
Menneellä viikolla menin tietoisesti yli kehon hälytysmerkeistä. Seurauksena oli ensin yleisvitutus ja sen jälkeen sunnuntaina väsymyksen tunteen jalostuminen jaloissa kipuihin ja täydelliseen palautumattomuuteen. Nykyisillä harjoitusmäärillä jalkani ovat harvoin kipeät, harjoitusrytmi on omaksuttu ja tavoite kirkas. On aika ottaa tyhjäkäynti esiin hetkeksi.

Harjoittelu kuten elämäkin soljuu tasapainoisena täällä todellisessa Pohjoisessa. Usein mietin ihmisiä jotka pitävät Nellimiä jotenkin syrjäisenä tai kaukaisena paikkana. Miksi nämä ihmiset luulevat että Nellim on kaukana ja etenkin kaukana mistä ?
Lapin luonto on rauhallinen ja positiivinen. Ihmiset ovat positiivisia ja ottavat sinut vastaan sellaisena kuin olet ja jos kohtelet heitä empaattisesti ei sinulta puutu mitään täällä. Kaukana tämä on vain keinotekoisista arvoista ja elinympäristöistä. Turisti tulee tänne kokemaan lunta, kylmää mutta etenkin rauhaa. Erämaa antaa äärettömyyden ulottuvuutta ja perspektiiviä oman olemassaolon pienuuteen. 
Tyhjäkäynti täällä antaa ajatuksen vapauden ja syvän elämisen rauhan. Juurikin niitä asioita mitä ei voi ostaa. Luonnon joka ei anna mitään ellet laskeudu sen tasolle ja anna sen määrätä. Näin toimien avautuu väylä uudelle kokemisen tasolle.

Tekstin alussa oleva kuva on Paatsjoen sillasta kuten ylläolevakin. Kuvien ottohetkien väli on puoli tuntia juoksua. Ensinäkemällä ne ovat samanlaiset mutta ovat kuitenkin eri päistä siltaa kuvattu ja täysin erilaiset. 
Todellisuudessa luonto elää ympärillämme jatkuvasti - on sinusta itsestäsi kiinni kuinka lähelle sen päästät ja päällystätkö sen asvaltilla vai teräksellä. Vai annatko sen tulla ihollesi ? 
Luonnossa liikuttaessa on ehdottoman tärkeää että sinne ei aina mennä tekemään jotakin vaan pelkästään ollaan siellä. Nyt en tarkoita tapaa millä luonnossa liikut vaan ajatusta. Mukana voi olla kamera ja eväät mutta tarkoitus on pelkästään olla luonnossa. Ei metsästää, kalastaa, marjastaa tai valokuvata eikä liikkua tavoitteellisesti vaan pelkästään antaa itselle mahdollisuus tyhjäkäyntiin.




VIIKKO 2. HARJOITTELUNI

Lähdin viikkoon tietoisena siitä että menen yli omien rajojeni varmasti jos juoksen kuten edellisellä viikolla.

Ma- Aamulla 20 km - 2.18. (6.53min/km) Hidasta kestojuoksua, pakkasta -24 astetta.
Päivällä erittäin kova vauhdinvaihteluharjoitus 18 km - 1.48. Harjoituksessa juoksin vetosarjan 3-2-1-2-3, vetojen välissä matkavauhtia kilometri. Harjoituksen keskivauhdiksi jäi 5.59 min/km, parhaissa vedoissa hiukan yli 5 min/km) Minulle erittäin harvinainen harjoitus teholtaan, pyrkimys oli saada väljyyttä askeleeseen ja siinä onnistuin.

Ti- 20 km - 2.15. Hitaalla  ? ( talvi ja vaatteet) vauhdilla kestojuoksua. Vaati eilisen jälkeen keskittymistä.

Ke- Päivällä 10 km kevyttä - 1.06. Halusin toipua hieman enemmän. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 4 km.

To- Erittäin huonolla mielialalla.
Aamupäivällä 24,3 km - 2.37. Keskivauhdin alarajalla. 
Iltapäivällä 16,3 km - 1.51. Hitaasti. Paremmalla mielellä.

Pe- 20,1 km - 2.13. Hitaan vauhdin ylärajalla. Erittäin helppoa ja hyväntuntuista.

La- Kirsin vapaapäivä joten panostimme yhdessäoloon.
Aamupäivällä lumikenkäilyä Kirsin kanssa Palo-Pyhävaaralle 7,1 km - 1.54.
Iltapäivän lopuksi 10 km keskivauhdilla - 1.03. Pakkasta alle -4 astetta. Oli pakko juosta ennen saunaa etten mene täysin tukkoon.

Su- Päivällä mökillä makkaranpaistolla ja lumitöissä.
Illalla 17 km - 1.50. Keskivauhtia mutta kova vastatuuli teki lenkistä erittäin raskaan. Samalla huomasin että tulee turpaan kunnolla ensimmäisen kerran 7. viikkoon eli väsyn siten että en palaudu. 

Viikon loppuajatus : Positiivista on että keho ja mieli eivät ole väsyneet vaan jalat.

Yhteensä 156,2 km - 17 tuntia ja 4 minuuttia - 1011 metriä vertikaalista nousua. 

Viimeisen 4 viikon harjoittelumäärän keskiarvo 146, 7 km /viikko eli sieltä se salaisuus paljastuu kun puhutaan kestävyyden kehittämisestä - jatkuvuus ja tekemisen nöyryys.

Viimeinen kuva ei ole ihan terävä mutta en ole aina minäkään. Lunta vaarassa oli parhaimmillaan 120 senttiä, upeaa !
Jonkinverran satunnaisia kuvia myös Instagrammissa (ultrakoskinen) ja harjoittelustani Stravan profiilissa sekä lenkkien yhteydessä.