HARHOJA ?

 

Joku saattaa ajatella, että ylläolevasta kuvasta puuttuu jotakin. Ei puutu. Kuvassa on kaikki mitä siinä kuvanottohetkessä oli. Siihen ei saa lisätä, eikä poistaa mitään. Täydellinen hetki luonnossa, tauko metsästysretkellä. 

   Joku saattaa kaivata kuvaan jotakin. Metsästäjiä tai saaliita. Joku saattaa tulkita kuvaa niin, että metsästäjät eivät halunneet tulla kuvatuksi, tai että saalista ei saatu. Nämä ovat tulkitsijan mielessä syntyviä harhoja, ajatuksia, joita meidän jokaisen mieli tuottaa lakkaamatta.

   Ihmiset tulevat yleensä hyvin vihaisiksi, jos heitä kutsutaan harhaisiksi. Sana kuvaa suomenkielessä myös mielen sairautta. Mutta mikä on sairautta ja mikä ei, kun mieltä mietitään?  Ylläolevaa kuvaa tulkitseva saattaa kuvitella näkemänsä perusteella monenlaista. Muodostaa mielikuvia minun elämästäni, koska kuva on minun blogissani ja minä tässä kirjoitan.

   Meillä kaikilla on taipumus kuvitella asioita mielessämme. Kaikkein surkeinta se on silloin, jos se johtaa elämään, jossa kuvittelija ei koskaan tullut olleeksi paikalla. Esimerkkinä voisi käyttää ahkerasti työtä tekevää ihmistä, joka on päättänyt, että sitten kun hän jää eläkkeelle, niin sitten. Sitten kun hän jää eläkkeelle, niin hän sairastuu ja kuolee. Mitään "sitten" ei koskaan tapahtunut. Hänen hetkensä menivät, menneisyys meni ja tulevaisuutta ei koskaan tullut sellaisena kuin hän sen kuvitteli. Ehkä hän tuli eläneeksi harhassa koko elämänsä saamatta nauttia työnsä tuloksista. Usein tällaiset ihmiset nauttivat työnteosta, se on heille koko elämä. Ei siinä mitään, siinähän painatte. Mutta älkää kuvitelko, että sitten. Sitä "sitten" ei välttämättä koskaan tule.

   Mitä sitten?

   Sitä vaan, että oletteko ihan varmoja valinnoistanne. Olisi hyvin järkyttävää joutua myöntämään itselleen, että ainutkertainen elämä tuli painettua läpi pysähtymättä kertaakaan. Surkeimpana yksinäisenä hetkenä saattaa syntyä oivallus: voi kun olisin hiukan osannut hellittää, niin olisin ehtinyt tehdä sitä tai tätä. Eihän vaan niin?

Ruijankurua.

Surkeaa ovat myös yhteiset harhat. Ihminen luulee voivansa vaikuttaa vaikkapa ilmastonmuutokseen teoillaan. Eittämättä näin on, mutta mihin vedetään raja? Tuuliturbiineja rakennetaan, mutta ei puhuta niiden vaihteistoöljyistä tai lapamateriaaleista mitään. Luodaan harha puhtaasta, ilmaisesta energiasta, joka ei kuormita ympäristöä. Tai ostetaan sähköauto ja unohdetaan akkumalmia kaivoksissa louhivat pikkupojat. Hoidetaan ongelma pois samalla tavalla kuin se hoidettiin hiekkalaatikolla pienenä: tehdään sortuneen tilalle uusi kakku ja tehdessä toivotaan, ettei siitä tulisi pahaa. Samasta hiekasta, jonka lopulta tuuli pöllyttää silmiin, ja sitten on aika itkeä.

   Mitä sitten?

   Sitäkin, että on helppo kieltää väite jota ei ole "todistettu" oikeaksi. Tällainen väite on esimerkiksi, että media on vasemmistolainen. Ei toki koko Suomen mediakenttä, mutta kylläkin Yle.

   Kieltämällä väite ja vaatimalla todisteita harhaudutaan itse asiasta pois. Yllämainitussa tapauksessa siitä, että meihin pyritään vaikuttamaan Ylen taholta jatkuvasti luomalla stereotypiaa "yhteisestä", riippumattomasta mediasta. Vaikuttamisella pyritään osoitamaan, että on olemassa tiettyjä yhteisiä moraalisääntöjä esimerkiksi vähemmistöihin suhtautumisessa. Kun eletään reaalielämää, näin ei ole. Eikä tule.

   Ihminen on luotu selviäään hengissä läpi elämänsä. Tässä prosessissa aina jollekin matkan varrella tulee paha mieli ja pissat housuihin.

 

Eräs tuttava kertoi norjalaisen päiväkodin päivästä: "Ensin päiväkotilapset hiihtivät 3 kilometriä tunturimajalle. Sitten ohjaajat (päiväkodin tädit ja sedät) tekivät heille hyppyrimäen lumesta. Lapset laskivat koko päivän mäkeä. Toki söivät ja lepäsivät välillä. Sitten he hiihtivät takaisin tienvarteen. Normaali päiväkotipäivä.

   Edelläkerrotun perusteella voi miettiä miksi meille Suomeen ei kasva urheilijoita. Tasapäistämisen jälkeen ei synny voittamisen ja kilpailemisen halua, liikkumattomuus lapsena heijastuu aikuisikään ja vanhuuteen.

 

Suurin osa ihmisistä pitää minua pelkästään ultrajuoksijana. Kuten kaikki muutkin ihmiset, saatan olla paljon muutakin. Vai kuvitteletteko, että juoksen elämäni loppuun asti läpi uuvuttavia ultrakilpailuja? Minä en ole koskaan kuvitellut juoksevani kilpaa loppuun asti. Vuosien varrella olen kylläkin vakuuttanut juoksevani loppuun asti omaksi ilokseni. Aina silloin tällöin tämä tuntuu kyseenalaiselta.

   Pidän huvittavina ihmisiä, jotka kertovat ultra-uransa lopettamisesta juhlallisesti. Parin vuoden tauon jälkeen he ovat taas siellä, kehää kiertämässä! Minä olen sanonut lopettavani kilpailemisen viimeistään kun olen 66-vuotias. Tämäkin tuntuu aina silloin tällöin kyseenalaiselta. 

   Kilpailu ei johda mihinkään hyvään, ei missään asiassa. Kilpailun voi voittaa vain yksi, maalintulohetkellä hän oli paras osallistujista. Hetki on lyhyt. Entä sen jälkeen? Tässä on raju ristiriita ylläolevaan päiväkotiesimerkkiin. Siksi tulee, miksi itsensä kehittää. Sitä saa, mitä tilaa.

Useimmat ihmiset kertovat muuttavansa elämäänsä perusteellisesti. Minäkin olen käyttänyt sanaa "elämänmuutos" Lappiin kotiutumisen yhteydessä. Tosiasiassa elämäni ei ole muuttunut mihinkään sen jälkeen kun pääsin ulos syöpäosastolta. Jokainen päivä on edelleen lahja. Parasta siinä on nykyisin lappilainen ilmaus aamulla herätessä: mihkä sitä tänään alkas? Harha vapaudesta.

Mielen vapaus on harha sekin. Ihminen on vapaa vain silloin kun saa mielensä hiljaiseksi. Täydellisestä tyhjyydestä ei puutu mitään, eikä siihen voi lisätä mitään. Ilman ainoatakaan ajatusta on täydellisesti läsnä. Yksikin ajatus, ja ollaan eksyksissä!

   Voitte kuvitella minut istumaan ensimmäisessä kuvassa makaavan kelon rungolle kädessäni kuksa täynnä kahvia. Voitte kuvitella minun samalla katselevan järvelle, jonka vain tarkkasilmäisimmät ensimmäisestä kuvasta löytävät. Mutta ette voi kuvitella mitään mitä siinä istuessani ajattelin, koska en ajatellut mitään. Näin todella saattoi käydä. Hetkittäin. Ja jos jotakin mieleeni tuli, niin päästin sen menemään samantien. 

   Miksi kerätä turhia harhoja mieleensä pyörimään?

Ruijankurua.

 

Muuttaessaan elämäänsä ihmiset eivät useinkaan luovu juuri mistään vanhasta. Päinvastoin! He keräävät elämäänsä aina vain lisää ja lopulta uupuvat taakkansa alle.

   On täysin turha kuvitella voivansa paremmin, jos ei rajoita toimintaansa mitenkään. Kun rajoittaa toimintaansa, jotakin uutta voi tulla tilalle. Kun erottelee asioita liiaksi ja sitten yrittää tehdä ne jossain tietyssä järjestyksessä, lopulta huomaa, että aika ei riitä kaikkeen. On parempi olla erottelematta ja pelkästään tehdä asioita. Voi olla, että huomennakin voi olla mahdollisuus jatkaa.

Eräs ystäväni varoitti minua vuosia sitten menemästä liian pitkälle zeniläisyyteen. Varoituksen taustalla oli eittämättä henkilön luja uskonnollinen vakaumus. Vuosien vierittyä voin vakuuttaa: zenissä vasta uskoa tarvitaankin! On oltava luja luottamus omaan alkuluontoon, omaan mieleen. Ei ole muuta tietä. Omaa mielenrauhaa ei voi ulkoistaa, mutta sen voi löytää itse.

   Ystäväni varoitus lähtee todennäköisesti Jumalasta. Useissa uskonnoissa mainitaan mietiskelyn yhteydessä, ettei mietiskely saisi suuntautua omaan itseen, vaan Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Voisin kysyä, että jos Jumala on meissä kaikissa, niin miksi pitää sitten suunnata mietiskely pois itsestä? Tähän joku voi vastata, että tekee hyvää asettua muiden asemaan. Toki, mutta auttaakseen muita, on ensin autettava itseään. Jos tähän menee yksi elämä, niin seuraavassa sitten on muiden vuoro.

   Todellisuudessa olen tehnyt auttajan työtä esimerkiksi vammaisten lasten kanssa. Tästä opin, että pitää itse olla kunnossa, myös henkisesti, kyetäkseen auttamaan muita. Valitettavasti näin ei aina ollut, ei minulla ja monella muullakaan. Voi olla, että yritykseni ja muiden yritykset riittivät. Tai sitten eivät. Jokatapauksessa omaa vuoroa tai muiden vuoroa ei pidä jäädä odottelemaan.

    Minä en koskaan mene liian pitkälle minkään kanssa. Tyytyväisyys koettuun elämään syntyy rajallisuuden hyväksymisestä. Ultrajuoksussa jatkuva itsensä ylittäminen johtaa lopulta täydelliseen liikkumattomuuteen. Rollaattorilla ja kainalosauvoilla juoksukilpailuja kiertävät haluavat ilmeisesti lähteä lenkkikengät jalassa. On olemassa tyylikkäämpiäkin vaihtoehtoja.

Kirjoitusnurkkaukseni sivuseinällä on "opettajani" Shunryu Suzukin vastaus oppilaalleen, joka täynnä tunnetta, itkien pyysi vastausta kysymykseensä : "Miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä?"

Vastaus oli: "Ei mitään syytä."

   Kyetäksenne ymmärtämään tämän, teidän ei tule yrittää ymmärtää tätä.

 

Jos ette ymmärrä, mitä haluan tällä koko kirjoituksella sanoa, teidän ei tule kysyä sitä minulta.

   Kysykää itseltänne.

Kuva on Nellimin päätieltä kohti Uuttuperää.

 

 

 

VIIKOT 36 - 37

Ma- Lepo

Ti- Asvaltilla päätiellä 10,30 km - 1.08.

Ke- Lepo

To- Poluilla ja ilman polkua vaaroilla 10,01 km - 1.29.

Pe- Vaellus / sorsastus 6,48 km - 1.39 liikkeelläoloaika

La- Lepo

Su- Vaellus / kalastus louhikkoisessa Ruijankurussa 4,89 km - 1.42 liikkeelläoloaika. Nousua tuli 219 metriä.

Yhteensä juoksua 20,32 km

 

Ma- Läskipyörällä asialla Haapakurussa 11,15 km - 1.03. Asia: pyy, ei pivossa.

Ti- Kanalinnunmetsästys kantaen kahta asetta 16,03 km - 4.31 liikkeelläoloaika.

Ke- Lepo

To- Kanalinnunmetsästys vaikeassa maastossa 4,10 km - 1.28 liikkeelläoloaika.

        Läskipyörällä Kirsin kanssa 10,91 km - 46 minuuttia.

Pe- Kanalinnunmetsästys 2,17 km - 43 minuuttia liikkeelläoloaika.

La- Lepo

Su- Asvalttia ja hiekkaa Juha Kemiläisen kanssa 23,55 km - 2.46. Näytin maisemia yli 900 maratonin miehelle.

Yhteensä juoksua 23,55 km.

Minä ja yli 900 maratonin mies Juha Kemiläinen kuvassa vasemmalla.

 

Juha otti tuntumaa Kaitavaaran nousuun.

Joskus mietin mitä hyötyä tästä kirjoittamisesta on. Jätän sen teidän arvioitavaksenne.

KILLUA

Pelkkä juokseminen paljastuu lopulta typeräksi touhuksi. Vaikka miten harjoittelisi, niin kehittyminen loppuu iän myötä jossain vaiheessa, ainakin nopeuden suhteen. Vanhemmiten oppii naattimaan ennenkuin laakasee. Toisaalta lenkeillä ei koskaan pääse mihinkään jos aina palaa kotiin ja pelkkiä samoja ympyröitä jää taakse. 
   Voisin juosta Nellimistä Gibraltarille tai maailman ympäri, jos löytäisin hyvän syyn tehdä niin ja etenkin jos joku maksaisi viulut. Syyhän voisi olla maailman katseleminen juosten, tietenkin Kirsi tulisi mukaan ja ystävät, jos ei muuta niin vittuilemaan ja juomaan olutta iltaisin kanssani. Kuka sitä selvinpäin jaksaa koko maailmaa kiertää monotonisesti päivästä toiseen juosten, eikä ainakaan yksin.

   Juoksemisessani on kuitenkin kaksi asiaa, jotka eivät vuosien vieriessä ole haalistuneet: 1. Juostessa ajatus kulkee helpommin, on omaa aikaa ja tilaa ajatella.  2. Lenkeillä myös tapahtuu usein kaikenlaista yllättävää.

Sään muutoksen takia Lapin luonnossakin tapaa aina silloin tällöin sinne eksyneitä vieraslajeja. En vielä tiedä onko syynä ilmastonmuutos, sillä onneksi kohdalleni ei ole sattunut montaa tapausta, mutta yksikin voi olla liikaa. Vieraslajit ovat haitallisia ja vaikuttavat usein alkuperäisen luonnon tasapainoon kielteisesti.
   Menneen vuoden joulukuussa lähdin lenkille kovan pakkasyön jälkeen laserinkirkkaaseen aamupäivään. Vaikka oli kaamoksen lyhyt päivä, oli varsin selkeää ja kimmeltävän hangen kautta valo loisti positiivisesti. 
   Minulla ei ollut suunnitelmaa määränpäästä, ja hetken mielijohteesta poikkesin lumikenkä- ja moottorikelkkaurille metsään ajautuen kohti Kintaskurua. Olin kuullut kurun kauneudesta ja vahingossa löysin lanatun moottorikelkkauran vailla latua. Ura näytti nousevan kurun alun tienoilta ylämaahan, joten lähdin nousemaan ja tutkimaan satumaisia uusia maisemia.
   Loivan ylämäen puolivälissä vastaani tuli kovalla vauhdilla äyriäinen suksilla. Väistin heti kohteliaasti sivuun koska äyriäisen vyötärölle oli sidottu pitkällä flexillä pystykorva ja rinnalla juoksi saksanseisoja vapaana. Kolmikko suhahti jarrutellen ohi ja äyriäinen sai vaivoin vauhtinsa pysähtymään noin kymmenen metrin päähän itsestäni. Ennenkuin ehdin edes tervehtiä äyriäinen alkoi sättimään minua, että eikö minulla ole suksia ja minkä takia juoksen hänen kunnostamallaan uralla.

   Meinasin ensin huutaa, että vittuako se sulle kuuluu. Että pidä sää kuivanahka turpas tukossa ettei tarvitte laittaa sua killuun munista männyn oksalle. Vitun runkkari, meillä on suksia enemmän ku monella Nellimiläisellä yhteensä, ja me myös käytetään niitä. Ja millä jumalallisella voimalla sä ukonkäppyrä kiellät mua juoksemasta metsähallituksen mailla. Eihän mun lenkkareista jää enempää jälkiä ku sun onnettomien piskies tassuista, saati urallas toilailevien porojen koparoista.

   Mutta vedin henkeä ja tervehdin kohteliaasti.

   Äitini opetti, että kaikkia ihmisiä pitää kohdella kunnioittavasti. Sillä oli joskus oppilaina romaaneja ja ne kävi vaan syömässä ammattikoulussa, mutteivät tunneilla ollenkaan. Sitten joku Hagerttien heimopäällikkö kysyi vanhempainillassa, että mites ne meidän pojat ja tytöt pärjää. Äiti sanoi, että oppii ne ainakin syömään ajallaan, mutta ei niistä parturikampaajia tällä menolla tule. Heimopäällikkö lupasi tehostaa kotikasvatusta ja myöhemmin opiskelun tahti parani.
   Kärsivällisyys siis palkitaan ja hyvä käytös - etenkin pitkässä juoksussa. (Saakeli mikä klishee!)
    Esittelin itseni äyriäiselle. Kerroin olevani se ultrajuoksija ja ihastelin hienoa uraa metsän siimeksessä. Äyriäinen alkoi lauhtua ja lopulta toivotti minut tervetulleeksi hiihtämään uralleen. Mutta vaan kuulemma metsäsuksilla, että jää samanlaiset jäljet kuin häneltä itseltään. Käski juosta enemmän tiellä.
   En viitsinyt vanhan soturin mieltä pahoittaa. Siellä metsässä kun oli kävelyjäljet kaikissa ylämäissä, ei tainnut äyriäisellä oikein nousta ylämäkeen enää kaksi ja puolimetrinen metsäsuksi. Myöhemmin kuulin muilta kyläläisiltä, että äyriäisellä oli ollut surua elämässään mutta niinhän meillä kaikilla on ollut. Äyriäinen oli muillekin aiemmin rutissut ties mistä. Olisiko tälle entiselle kurvarille (rajavartija), jäänyt vartiointitehtävä päälle vielä eläkkeelläkin, kun pitää laturaivota vaikka ei ole edes latua.

Episodi pisti miettimään mikä tekee vanhemmasta miesihmisestä noin katkeran. Onko syynä se, että kätilö ei ole puristanut maailmaantullessa tarpeeksi vai onko puristanut liikaa. Tuleeko vanhemmiten mies äyriäiseksi kun mulkunjuuret eivät irtoa aivoista edes eletyn elämän varrella. Maailmassa kaikki muuttuu jatkuvasti ja jokainen sukupolvi kokee ja tekee mitä lystää tai mihin pystyy, toimeen on tultava kaikkien kanssa.

Jotku tosin nykyisi lakkaa syömästä lihaa ja välttää lentämistä. Ne alkaa laskee jotai ihme päästöpisteitä itelle ja jälkipolville ja yrittää tajuta, että jos kuluttaa vähemmä, nii tulevat sukupolvet pelastuu tai ainakin saa sen seittemän päivää aikaa lisää - sillä nii on laskettu ennenku maailmanloppu tulee sitten joskus.
   Säästöjutut ja skutsista huolehtiminen on tervettä, mutta ei kai omaa elämää pidä ruveta rajottaa jonku helvetin ilmastoahdistuksen myötä. Ahdistuksen torjuntaan kantsii yrittää ettiä valosampaa tulevaisuutta ja hoitaa oma ruutu. 
   Mullaki on kelkassa vaa vihreetä ysikasia ja syntsaa öljyä, enkä ihan aina aja edes sataa, joten lientä kuluu nykysin jo alle kolkytä sadalla - saakeli.
   Jumalaki saattaa jelpata, jos se sattuu olemaan silloin lopunaikojen alettua hyvällä fiiliksellä. Kaikkihan me ollaan tasasen syntisiä, viinat ja pornot kaikilla. Ja niillä, joilla muuten on vaa hyvää Zazenii, niin ne vois liittyä siihen ikuisee rundiin vailla murheita ja relata niinku ennenki. Hyvä pössis nääs.

Sitäpaitsi, luin juuri yli kaksikymmntä vuotta vanhan teorian, joka ansaitsee esiinnoston. Eräs kirjailija esitti nimittäin jo vuonna 1998 käänteentekevän ajatuksen uskosta.
   Mitäs, jos jumala onkin kolmivaihevirta? Jumalauta se tulee kolme kertaa kahdenkymmenenviidenamppeerin taulusta joka kotiin tilattuna! Nolla, vaihe ja maa - pyhä kolminaisuus on kaikkien ulottuvilla. Ja oikein kun rasiaa sorkkii, saa kaikkien aikojen sävärit tai perusteellisen valaistumisen.
   Suomalaisten kirkkojen tulisikin alkaa myymään sähköä joka kotiin. Hoituisi kirkollisverotkin siinä siirtomaksujen ohessa. Kirkot, jotka epätoivoisesti yrittävät saada uusia jäseniä sekaantumalla ja myötäilemällä kaikkia ihmisen elämänalueita. On ostoskeskuskappelia, laskettelukeskuskappelia ja elokuvia kirkosalissa (Chaplinia, Turussa), niin miksei sähkönmyyntiäkin.
   Kirkot ovat historiassa olleet selkeitä oppeineen ja kieltoineen, mutta nykyisin kaikki on sallittua. Kaikki saa anteeksi eli kaikkki lopulta käy. Lienee niin, että kirkoilla yhteydet yläkertaan on nykyteknologialla saatu tosi pätkimättömiksi ja nopeiksi. Uskalletaan mukautua tilanteeseen kuin tilanteeseen.
   Ennenvanhaan kun Pohjanmaata sähköistettiin olivat körtti-isännät sitä mieltä, että sähköä ei tarvita ja sitten kun padottiin joet vesivoimaan ja alettiin myydä sähköä naapurikuntiin, niin samat isännät sanoivat ettei sitä kukaan osta kun ei sitä edes näe. 
   "Ei semmosta kukaan osta mitä ei eres näe."
   Sama on näiden nykyisten laajakaistojen kanssa. Sieltä tulee viisigeetä mutta millä tiedät montako geetä sinulla on käytössä. Meillä Lapissa pätkii radiokin välillä ja toimittaja julistaa, että ei, ei ole heidän vika. Kenen vika se sitten on jos nollat ja ykköset sekoaa. Millä mittaat yhteytesi. 
   Ennen oli reilusti johdot tolppien nokassa. Näki missä pirtissä on puhelin tai sähköt. Nyt killut on raksittu pois ja sähköt kaivettu maahan. Kaikki väittävät, että on hyvät yhteydet, mutta silti voidaan yhä huonommin ja ollaan yksinäisiä pahan olon kanssa.
    Sama on uskon kanssa. Ei sitä näe, mutta voi se tulla pistorasiastakin tai vaikka juoksulenkiltä. Juuri silloin kun tuntuu toivottomalta niin alkaa kulkea. Sitten sitä painaa menemään kiitollisena ja yrittää olla vanhetessaan katkeroitumatta.
   Mutta välillä kieltämättä tekisi mieli ripustaa killumaan nämä äyriäiset.

VIIKKO 8.

Ma- Lepo, pystyn tähän.
Ti- Lumikenkäilyä Kirsin kanssa. Ei kelloa, vittu pystyn tähänkin.
Ke- Siikajärventiellä juosten 15,3 km - 1.44.
To- Juosten poluilla ja urilla 7 km - 56.50. Helvetin kylmä tuuli, yöllä -25 astetta.
Pe- Aamupäivällä latuhiihtoa 12,9 km - 1.30.
      Iltapäivällä juosten 10,2 km - 1.11.
La- Siikajärventiellä juosten 15,4 km - 1.46. Keskittyen kuten 6-päivän kilpailussa.
      Illalla kävelyä Kirsin kanssa 3,1 km - 44 minuuttia.
Su- Lepo, pilkillä Kirsin kanssa Keskimöjärvellä. Näitä päiviä ei pilata urheilulla.

Juoksua 48 km - 5:39 - Latuhiihtoa 12,9 km - 1:30 - Ja kävelyä lumikengillä ja ilman...

"Hommat vaikenee ja naama kalpenee mut beibi kyllä täällä tarkenee..."

 Cavan Grogan lähti - musiikki jäi, eikä koskaan kuole. Hipsterit imekää jakaria!

Viimeaikoina lukemiani kirjoja:

Helmi Kellokumpu - Lasteen alaisia
Kirsti Kejonen - Elämää suurella virralla
Sonia Paloahde - Aavistus
Hannu Raittila - Ei minulta mitään puutu
Arvo Myllymäki - Mies isänmaan takapihalla
Jens Lapidus - Top dog
Dennis Lehane - täyttä sotaa
Elina Lampelan toimittama - Ankara savotta

hoi polloi - hoi oligoi

Jos jonglöörin keskittyminen herpaantuu, pallo putoaa. Sama pätee kirjoittamiseen. Tyhjän sivun täyttäminen on joskus äärimmäisen tuskallista, ajatus karkaa. Molemmat, sekä jonglööri että kirjoittaja, laittavat itsensä peliin. He tarjoavat heitä seuraaville hetken, jossa kaikki muu unohtuu - on vain pallot ilmassa tai tarina, nämä vievät mukanaan.
   Kulttuurin tuottaminen vaatii vapaata aikaa. Maailmassa on lukematon määrä ihmisiä, joiden koko valveillaoloaika kuluu tuottavaan työhön tai sen suunnittelemiseen. Se mitä kulttuuri tuottaa, ei ole verrannollinen tuottavan työn tulokseen. Kulttuuri tuottaa usein piilossa olevaa hyvinvointia, jota on äärimmäisen vaikea mitata varsinkn numeroilla.
   Nykyajan ideologia jatkuvasta tuottavasta työstä ja loputtomasta kasvusta luo ristiriidan ihmisten välille - jakaa heidät kahtia. Tuottavan työn tekijät pitävät usein henkisen työn ja kulttuurin tuottajia eräänlaisina pelleinä ja unohtavat samalla kulttuurin perimmäisen merkityksen : tarjolla olevan yhdistävän hetken kokea jotakin ennenkokematonta - yhdessä.
   Hoi polloi - monet. Hoi oligoi - harvat. Alunperin kreikasta kotoisin olevat ilmaisut ovat aikojen saatossa kääntyneet merkityksiltään ajan henkeä vastaaviksi. Hoi polloi - rahvas, kansa, tavikset. Hoi oligoi - oligarkit, vallan ylin. Koska en ole lingvistikko, on minun mahdoton näyttää toteen milloin negatiivinen, halventava merkitys liitettiin hoi polloin sisällöksi. Hoi oligoi käännetään englanniksi jossain yhteyksissä "strictly", joka tarkoittaa tiukinta.
   Pahinta on näiden ilmaisujen käyttäminen ihmisten arvoa määriteltäessä. Onko jonglööri vähäpätöisempi kuin hoitaja - onko kirjoittaja merkityksettömämpi kuin yrittäjä. Kategorisoinnin kautta on helpompi ymmärtää pelleä - tässä tapauksessa minua, mutta minusta onkin täysin merkityksetöntä ihmisen arvon mittaaminen. Tasa-arvo on ainoa oikea määritelmä ihmisten kesken sekä jaettu ihmisyys.
   Ohjelmatoimittaja, Tiskijukka, Vammaisten avustaja, Potilas, Syöpäselviytyjä, Maratoonari, Yrittäjä, Ultrajuoksija, Blogikirjoittaja tai sitten toisin Kusipää, Natsi, Narsisti, Juoksunarkomaani, Ultrakävelijä - kaikkien näiden alle minut on aikojen kuluessa nimetty, yritetty nimetä tai kategorisoida.
   Usein on unohtunut kysyä minulta itseltäni kuka olen tai minne olen menossa. En tiedä - vieläkään. Onneksi. Sensijaan korostan aina, että minä en ole mitään erityistä, vain nöyrä kulkija. En ole koskaan pyrkinyt julkisuuteen julkisuuden takia, vaan olen yrittänyt tuoda asiaa esille, milloin mitäkin asiaa ja usein pyynnöstä.
   Kaikki alkoi aikanaan Pikonlinnan syöpäosastolla, jossa vierailin hetken mielijohteesta erään kontrollikäynnin yhteydessä. Kontrolliahan ei tuolloin suoritettu osastolla, vaan poliklinikalla. Silloinen osastonhoitaja tokaisi, että käypäs huoneessa 10 tervehtimässä nuoria miehiä. Heitä oli siellä ainakin kahdeksan ja he sairastivat saman taudin eriasteita kuin minä. Tuolloin tajusin miten valtava merkitys vertaistuella on. Kouluttauduin tukihenkilöksi ja kun olin jo aiemmin ollut syövästä toipumiseni ja juoksuharrastuksen myötä julkisuudessa, niin sain yllättäen puhe- ja esiintymisaikaa.
   Yleisellä tasolla en pidä lainkaan itseni nimeämisestä otsikoihin tai kategorisoinnista saati julkisuudesta, asia on tärkein - silloin kun sitä on.
   Tällä hetkellä, kun kirjoitan tavoitteellisesti (minulle ei makseta siitä - vielä), niin siihenkin pätee eräänlaiseksi motoksi itselleni noussut nöyryys. Mitä parempi kirjoittaja saan kuulla olevani, sitä nöyremmäksi itseni tunnen. En saa yhtään puristaa - minun on vain oltava oma itseni ja kerrottava tarina. Minä olen merkityksetön, tarina on tärkein. Olen vain välittäjä.
   Nöyryydellä on vähän sijaa tässä ajassa. Monet luulevat olevansa kuolemattomia tai jatkuvaan vauhtiin kykeneviä :

" Voimme huonosti, koska olemme rakentaneet yksilö-, suoritus- ja menestyskeskeisen erilliskunnan, joka on murentanut yhteishengen, joka oli rakennettu vastoinkäymisistämme ja kovasta uurastuksestamme hyvinvoinnin luomiseksi. Ja nyt yksilöllisen menestyksen ja suoritusten ihannointi tekee vaarallisella tavalla yhteistyötä sen kansallisen perinteen kanssa, jonka mukaan ihminen ei saa koskaan väsyä, koskaan itkeä, koskaan luovuttaa, on vain purtava hammasta, pysyttävä vaiti ja jatkettava matkaa."  

-Kjell Westö kolumnissaan vuonna 2008


    Vuodesta 2008 mikään ei ole muuttunut, edelleen ja aina samat ongelmat. Joka kymmenes suomalainen syö masennuslääkkeitä. Näinkö se menee, helpotusta purkista ? Tiesittekö, että aikanaan mahtava ja ylivoimainen Saksan armeija marssi pervitiinillä. Yliluonnollinen vahvuuden illuusio perustui keinotekoiseen huumeeseen. Samaa yrittävät tällä hetkellä monet kristallina tunnetun metamfetamiinin kanssa, joka on käytännössä samaa kuin pervitiini.
   Omalla ultrajuoksumatkallani olen törmännyt usein termiin "unbreakable" - rikkoutumaton. Jatkuva normaalin ylittämisen yritys harhauttaa uskomaan illuusioon ja sitten kun askel loppuu, loppuu myös elämän värien löytäminen. Sitoutuminen itsensä jatkuvaan ylittämiseen sisältää omat riskinsä. Suosittelen silti - mutta olkaa läsnä itsellenne joka päivä.
   Yksi huonon voinnin syy saattaa löytyä uskon puutteesta. Tulevaisuuteen pitää uskoa.

"Tämä saattaa liittyä myös Jumalaan. Hän on ollut melko hiljaa kohdallani viime aikoina. Ehkä Hän seuraa tyytyväisyydellä taivallustani tai sitten Hän on menettänyt toivonsa minun suhteeni. 

Uskon ja toivon, eli uskallan toivoa, että ei kuitenkaan lopullisesti. En kirjoittanut tähän rukoilla-sanaa. Maailma on täynnä heitä, jotka eivät usko mihinkään. Uskallan toivoa on käytännössä sama kuin että rukoilen, että Hän ei ole menettänyt toivoaan. Se on vain erilailla kirjoitettu niitä varten jotka eivät usko."

- Pasi Koskinen, lainaus eräästä kirjeestä eräälle ystävälleni.

    Jälleen kerran on lisättävä näiden rivien jälkeen selvennykseksi. En kuulu mihinkään kirkkokuntaan. En yksinkertaisesti pysty uskomaan heidän (minkään kirkkokunnan) rajaamallaan tavalla. Elämä on konkreetisti tässä ja nyt. Minun täytyy tämän taivaan alla tyytyä uskooni ihmisyydestä ja rakkaudesta. Silti Jumalani on. Hyvin vahvasti läsnä.
   Asuessani Kirsin kanssa täällä Nellimin hellässä erämaassa koemme läsnäoloa eri elämän osa-alueilla helposti lähtemällä luontoon suureen ja äärettömään teatteriin, jossa jokainen näytös on totta joka päivä. Pohjoinen karsii ylpeyden ja turhan pois. Jäljelle jää ymmärrys, että ei ole olemassa hoi polloi saati hoi oligoi, on olemassa vain mahdollisuus - meillä kaikilla.

VIIKON 43. "HARJOITTELU"

Harjoittelu-sana on nyt lainausmerkeissä, koska kiputilat jatkuvat. Tätä kirjoittaessani vasen jalka on kohtuullisesti kuntoutumassa mutta oikea pohje kramppasi torstaina varsin laajasti, joten olen antanut juoksun olla. Metsätyötkin alkavat olla loppusuoralla, joten jalka kuntoutukoon kevyen liikunnan merkeissä omaan tahtiinsa.
Tarkkasilmäiset ovat saattaneet huomata, että olen deletoinut kilpailusuunnitelma-osion blogistani pois toistaiseksi. Harjoittelen toki juoksua talvella hiihdon ja lumikenkäilyn ohessa mutta en tiedä miksi. Sitten kun keksin miksi, ilmestyy kilpailusuunnitelma sikäli mikäli mahdollinen oivallukseni kilpailemiseen liittyy - jos ei ilmesty niin kuvitelkaa : OLEN VIHDOIN VAPAA !

Ma- Pyhävaaralla 14, 3 km - 1.46.
Ti- 10 km - 1.08, Linjan kevyt lenkki.
Ke- Lepo
To- 9 km Haapakurussa - 1.00. Paha kramppi tuhosi oikean pohkeen taas.
Pe- La- Lepoa, metsätöitä.
Su- Kävelyä luonnossa Kirsin kanssa 2,5 tuntia.

Yhteensä juoksua 3:56 - 33,3 km